Politiikka kirkossa

Anonyymi-ap

Me emme ole osa kristillistä oikeistoa. Jäsenet saavat vapaasti olla vasemmalla, keskellä tai oikealla.

8

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmiset luulevat, että Jeesukseen uskominen kuuluu oikeistolaiseen politiikkaan ja ateismi vasemmistolaiseen. Näin ei ole, vaan nämä ovat yksinkertaisesti eri asioita, uskonto ja politiikka. Yhtymäkohtia on, mutta yhtymäkohdat menevät monella tavalla.

      Kristillinen oikeisto yhteiskunnassa on politiikassa oikeistoa, ja kristillisesti valtavirta- kristinuskoa ja helluntailaisuutta ym. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko ei kuulu siihen liikkeeseen, vaikka monet jäsenet ovat mukana erilaisissa oikeistolaisissa poliittisissa liikkeissä, mutta niin ovat muissakin poliittisissa liikkeissä.

      Israelin tapahtumia katsotaan uskonnollisesta perspektiivistä poliittisten lisäksi: Jumalan kansan osa, juutalaiset, Juudan heimo palaa Jerusalemin maahan, kuten on ennustettu. Kirkon apostoli kävi siunaamassa maan Jumalan kansan paluulle jo 1800 luvulla. Se ei oikeuta juutalaisia tekemään yhtään mitään pahaa siellä.

      Eivätkä he niin paljon pahaa tee kuin luullaan, heitä ei vaan uskota, siitä kaikki juutalaisvainot alkavat. Juutalaisia syytetään teoista, joita he eivät ole tehneet. Syytökset uskotaan, ja vaino luullaan oikeutetuksi ja vaino alkaa taas.

      • Anonyymi

        Ettehän te edes teoriassa voi olla osa kristillistä oikeistoa, koska ette ole edes kristittyjä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ettehän te edes teoriassa voi olla osa kristillistä oikeistoa, koska ette ole edes kristittyjä

        Uskomme Jeesukseen. Me olemme harhaoppisia muiden mielestä. Se olisi oikea sana. Meidän mielestä taas meillä on oikea oppi ja muilla vääriä opin kohtia.

        Meidän oppi on sama kuin alkuseuranunnalla, muut ovat luopuneen kirkon perillisiä. Tämä on oikea Jeesuksen evankeliumi, täysi evankeliumi. Muut eivät tiedä eivätkä osaa kaikkea, eikä ole valtuutta Jumalalta kaikkeen.

        Tieto on kadonnut, mutta rakkaus säilynyt. Nyt tieto on palautettu.

        Mutta hylätty laajasti, miksi ihmiset ovat noin sokeita ja ennakkoluuloisia? Juutalaisetkin hylkäsivät Jeesuksen. Traditioidensa takia. Sama toistuu.


      • santtunen2 kirjoitti:

        Uskomme Jeesukseen. Me olemme harhaoppisia muiden mielestä. Se olisi oikea sana. Meidän mielestä taas meillä on oikea oppi ja muilla vääriä opin kohtia.

        Meidän oppi on sama kuin alkuseuranunnalla, muut ovat luopuneen kirkon perillisiä. Tämä on oikea Jeesuksen evankeliumi, täysi evankeliumi. Muut eivät tiedä eivätkä osaa kaikkea, eikä ole valtuutta Jumalalta kaikkeen.

        Tieto on kadonnut, mutta rakkaus säilynyt. Nyt tieto on palautettu.

        Mutta hylätty laajasti, miksi ihmiset ovat noin sokeita ja ennakkoluuloisia? Juutalaisetkin hylkäsivät Jeesuksen. Traditioidensa takia. Sama toistuu.

        Alkuseurakunta, Jeesus ja evenkeliumi eivät opettaneet pktmoninaintia (jopa korotuksen edellytyksenä, kuten profeettanne Young), taika-alusvaatteiden käyttöä, polyteismiä, rasismia, rahojen keräämistä köyhien lähimmäisten sijaan ökyrikkaalle kirkolle ja sen ökyrikkaiden johtajien bisneksiin. Kysymyksesi, että miksi ihmiset ovat sokeita moiseen potaskaan uskoessaan on varsin aiheellinen. No, olihan Jonesilla ja Koreshillakin kannattajia.


    • Anonyymi

      Kymmenen kadonneen sukukunnan paluu on ihmisten liittyminen Kristuksen Kirkkoon. Tämä on evankeliumin levittämisen lisäksi Israelin kokoamista.

      • smithin kirkolla ei ole mitään tekemistä evankeliumin kanssa.


      • Höpölöps kirjoitti:

        smithin kirkolla ei ole mitään tekemistä evankeliumin kanssa.

        Tämä on oikea, täysi evankeliumi ja evankeliumin palautus. Kristuksen Kirkko on noussut maan alta julkisuuteen 1832, ja kasvanut nykyiselleen.

        Vastustajia on tietysti. Eihän tämä muuten oikea kirkko olisi. Höpö on sättinyt vuosikausia samaa litaniaansa. Tuo on yksi hänen toistuvista väitteistään.


      • santtunen2 kirjoitti:

        Tämä on oikea, täysi evankeliumi ja evankeliumin palautus. Kristuksen Kirkko on noussut maan alta julkisuuteen 1832, ja kasvanut nykyiselleen.

        Vastustajia on tietysti. Eihän tämä muuten oikea kirkko olisi. Höpö on sättinyt vuosikausia samaa litaniaansa. Tuo on yksi hänen toistuvista väitteistään.

        Kuten jo kerroin, oikeaan evankeliumiin eivät kuulu pktpakkomoninainti, taika-alusvaatteet, rasismi, polyteismi, rahojen kerääminen kärsivien lähimmäisten sijaan kirkon johtajille ym, ym.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11886
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      99
      9006
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      108
      4896
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4114
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3539
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      4
      3499
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      69
      3476
    Aihe