MIKSI MEIDÄN KANSALAISTEN PITÄÄ VIHATA AINA JOITAKIN TOISIA KANSALLISUUKSIA (päättäjien toimesta)

Anonyymi-ap

Näin on aina ollut jo ennen ajanlaskua .Politiikot tekee tätä omien etujen takia eivätkä koskaan itse lähde rintamalle taistelemaan vaan käskevät aivopestyt kansalaiset sinne tappamaan ja tulemaan tapetuksi.

Tämä on sairasta hommaa mitä nyt kuulemme kaikista tiedotus välineistä..
Televisiossa on vaikka minkälaista "aintuntijaa" politikkojen lisäksi lietsomassa vihaa naapuria, jotain toista uskontoa , Eri värisiä ihmisiä vastaan....

Poliitkot jotka tätä hommaa pyörittää hyötyy tietysti tästä rahallisesti samoin kuin yle:llä ym. esiintyvät ns. "asintuntijat" nämä lietsoo vihaa ja aivopesee kansaa rahan takia kaikki siellä.

Esim. Vihan kylvä isoa naapuria Venäjää vastaan on saanut aivan sairaat mitta suhteet ! Tässä kaikki puolueet on samassa veneessä.
(Minusta Suomen kannattaisi katsoa karttaa ja pitää pienempää suuta )

Israelissa taas vihaa kylvetään molempia osapuolia vastaan Vasemmisto-oikeisto akselilla (Minusta Suomi ei saisi tukea ja kannattaa kumpaakaan osapuolta )
Kumpikin on väärässä tässä asiassa minusta.

EIKÖ SUOMEN PITÄISI KESKITTYÄ RAUHAAN EIKÄ LIETSOA SOTAA ?
JA TALOUTEEN ETTÄ KANSALLA OLISI TÖITÄ JA ETTÄ OSTOVOIMA KASVAISI MEILLÄ ,EIKÄ VALTIO VELKAANTUISI !

Me olemme valinneet aivan väärän politiikan johon on syyllisiä kaikki puolueet vasemmalta -oikealle.

TÄSTÄ TODISTEENA MM.

-Olemme menettänee suhteet isoon naapuriin täydellisesti (Maailman ydinase ykköseen)
-Olemme velkantuneet korviaan myöten 184 Miljardia jo ((oieka summa on varmaan 500 Miljardin luokkaa kun Eu vastuuut ja kuntien velat lasketaan mukaan)
-Työttömyys on jo yli 10 %
-Huumeiden käyttö lisääntyy
-Pakolaisuus lisääntyy josta tulee lisää kuluja
-Tehtaita suljetaan päivittäin ja sairaaloita suljetaan

TÄMÄ IHMISTEN VIHAAMIS JA SODAN IHANOIMIS POLITIIKKA ON TÄYSIN VÄÄRÄÄ POLITIIKKAA JOTKA NÄEME TODISTEISTA !

Kaikki puolueet ja ex. ja nykyinen Presidentti on yhtä syylllisiä kaikki tähän...

KOSKA OLEMME KAIKKI SAMASSA VENEESSÄ SUOMESSA MENOSSA KOHTI JYRKKÄÄ PUTOUSTA TARKOITTAAKO TÄMÄ ETTÄ MEILLE TULLEE KONKURSSI JA SOTA ?

Aianakin merkit näyttää 99.9% varmasti siltä ja kukaan ei edes yritä korjata meidän veneen kurssia vaan vaaditaan lisää vauhtia vaan...

MITEN SUOMEEN SAATAISIIN JÄRKEÄ JOTTA KONKURSSI JA SOTA VOITAISIN VÄLTTÄÄ????

KERTOKAA ??? Minä en tiedä enään koska kaikki päättäjät on niin sekaisin ja sota hulluna että sen eteen uhrataan jo talouskin.

7

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parasta ja halvinta Troonien torjuntaa on pitää turpansa kiinni eikä räkyttää isommille.
      Se on ihan sama homma että paras keino on välttää musta silmä alakoulussa on olla räkyttämättä ylempi luokkalaisille.

      On hullua puhetta jota ppäätäjät puhuu että Troonia torjutaan 500.000, hintaislla ilmatorjunta ohjuksilal hävittäjistä käsin...

      Ajatelkaa nyt järjellä kun satojen troonien parveja tulee jotka maksaa muutaman satasen kappale niin paljonko torjunta maksaa ja osa menee ohi ?
      Pitää muistaa että ohjukset aiheuttaaa maassa tuhoa paljon enemmän kuin itse troonit kuten Puolassakin nähtiin.
      Troonine torjuntaa ei ole edes keksitty järkevää kustannsu tehokasta keinoa ja sitten kun keksitään niin ne on jo valmiiksi vanhanaikaisia koska Troonit kehittyy nyt niin nopeaa....
      TURPANSA KIINNI PITÄMINEN JA TOISTEN ASOIHIN SEKAANTUMATTA JÄTTÄMINEN ON PARASTA TROONIEN TORJUNTAA JA VALTION VELKAANTUMISEN EHKÄISYÄ .

    • Anonyymi

      Me ei saisi vihata !

      -Venakkoja
      -Jenkkkejä
      -Israelilaisia
      -Muslimeita
      -Nazeja

      EI KETÄÄN NÄITÄ JOITA VIRALLINEN SUOMI ON VIHANNUT 2 MAAILMANSDAN JÄLKEEN VUORON PERÄÄN JOTAIKIN NÄISTÄ AINA.

      Vihan lietsominen aiheuttaa vaan sotaa ja talous ongelmia ja velkaantumista.
      KUTEN TALOUDESTAMME NYT NÄEMME.

      Kaikista Hulluinta on Vihata isoa Naaputia joka on yksi maailman 3. sotilas mahdeista ja maailman ydinase ykkönen . Järjetöntä touhua tasitella tuulimyllyjä vastaan velaksi !

      MISSÄ ON RAUHAN AATE? Miksi kukaan ei halua elää rauhassa ?
      Eikö talouden pitäisi olla kaikista tärkein että kasnalla olisi työtä ja ostovoimaa niin silloin ne ei jotaisi ajattelemaan Naapureiden tappamis fantasioita joita Päättäjät kasnaan kylvää...

      TÄMÄ ON SAIRASTA HOMMAA JOTA SUOMESSA NY TAPAHTUU...

      • Anonyymi

        Ja Vuoron perään nuollaan näitä samoja tahoja....

        Hullua hommaa !

        Ei saisi nuolla eikä vihata ketään...pitäs elää sovussa ja rauhassa ja tehdä kauppaa ,siis tehdä enemmän vientituotteita että saisimme ostovoimaa kansalle.. siis uusia asuntoja ja vaatteita mersuja ja lomamatkoja kansalle ...ei aseita ja sotaa ja Vihaa.... !!!

        MIKSI KUKAAN PUOLUE EI VAADI JÄRKEÄ TÄHÄN MAAHAN?


    • Anonyymi

      Trooni havainnot lentokenttien lähellä Nato maissa MISTÄ ON KYSYMYS?

      -Jos ne olisi yksityisten tekemiä niin ne jäisi kiinni saman tien.
      -Jos ne olisi Venäjän tekemiä ,niin kyllä nekin jäisi kiinni.
      -Onko nämä Natomaiden itse tekemiä jotta saadaan hysteriaa kansaan kylvettyä ja sitä kautta lisää Venäjä vihaa ?

      Mitä enemmän Venäjä vihaa saadaan kylvettyä sitä enemmän saan kansalaisia aivopestyä ja sitä helpompi niitä on käskeä taistelemaan rintamalle...
      Onko kysymys tästä ?

      MIKSI PÄÄTTÄJÄT HALUAA 3. MAAILMANSODAN SYTTYVÄN ?
      On selvää että ne tienaa sodalla rahaa aivan älyttömiä summia ,näin on ollut aina ja tulee olemaan...mm. Zelensky on saanut tuhansia Miljardeja rahaa josta kaikki ei ole mennyt rintamalle.
      Suomessakin on edelleen sukuja joiden esi isät oli politiikoina 1 ja 2 maailmansodan aikaan näillä suvuilla on vieläkin rahaa kuin roskaa...
      Tässäkö on todellinen syy sota hulluudelle ? ja Trooni havainnoille.?

      Jos Pikkulapsi kysyy miksi soditaan,niin pitäisi aina vastata rehellisesti RAHAN TAKIA ! Pliitikkojen rahan takia....ei ne sotilaat ressukat mitän saa muutako henkensä menetää ja ne jotka ei niin terveytensä menettää...Poliitikot käärii rahat kaikki päältä...
      Joitakin Veteraaneja taputellaan selkään sitten Linnan juhlilla ett olitpa hyvä mies... mutta siihen se jää...

    • Anonyymi

      Ei se ole Suomi, joka on sotaa lietsomassa vaan sinun pomosi siellä Kremlin päässä.

    • Tämä viha on paha asia. Pahin viha on venäjän viha Ukrainaa kohtaan. Sitten oikeistolaisen kristillisyyden ja persujen viha vasemmistoa, liberaaleja ja vihreitä kohtaan. Sitten islamistien ja rasistien viha Israelia ja juutalaisia kohtaan.

    • Anonyymi

      Uhanalaisin maailmassa on nyt ihmisarvo.
      Väkivalta on raukkojen keino.Yhden pienen telluksen sillä kyllä saa tuhottua.
      Mutta eipä auta itkeä osasyyllisenä, jos en edes kansanmurhaa omana elinaikanani pysty estämään!

      Fasistista diktatuuria pukkaa joka puolella, Putin puhdasoppinen sotarikollisfasisti, Trump niljakas oman edun tavoittelija, kummatkin tukevat kaikenlaisia ääriliikeitä ja rikollisuutta, jolla kansalaisyhteiskunnat on alistettava. Ja Jumala on nyt asettunut heidä kilvekseen ja voimakseen. Netanjahu tappaa kokonaisen kansan, koska joukossa voi vielä olla joku terroristi. Rukoilen paleltuneiden ,nälkään kuolleiden vauvojen puolesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11886
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      99
      9006
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      108
      4896
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4114
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3539
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      4
      3499
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      69
      3476
    Aihe