Hän on uusi tuttavuus S24 sexi palstalla, nimeltään "Sari H." näin vain tässä mainiten sillä yksityisyyden lain kirjaimen mukaan ketään normaalia henkilöä nimellään näissä ym. yhteyksissä ei tule julkistaa, muuten asia on ns. poliisiasiaa!
(Luonnollisestivm Sari nimi on palstalla ja. ei tytön oma nimi).
Sovityiin pikatreffit ja tavattiinkin jo, hän on kaunis hurmaava, älykäs nuori nainen.
Hän kertoi hakeneensa muillakin foorumeilla seuraa hyvin taloudellisesti elövästä varttuneemmasta miehekkään komeasta miehestä - ja sellaisen hän nyt treffasi!
Kerron tämän julki vain kun SARI kertoi erehtyneensä otettuaan yhteyttä S24-foorumilla erikoiseen tyyppiin, joka ilmoittanut olevansa keski-ikäinen komea ja varakas mies Heinolassa. Mutta vaikuttaa olleenkin erikoinen jotenkin lapsen tasolla ja tavoin käyttäytyvä luuseri!
Ko. hupsu ukkeli kuulemma esittää jotain muuta kuin oikesti on.
Henkilö esiintyy ilm. omalla nimellään jota toistelee kymmeniä kertoja päivässä ainakin ja sanoo olevansa aktiivinen ja "normaali" - tunnettu laajasti ja ilmoittelee ihmeellisiä lapsekkaita "kirjeenvaihdon" tapaisia juttujaan pääasiassa tällä palstalla kohdistaen häiriökäytöksen tapaan niitä nuoriin jopa alaikäisiin lähinnä tyttöihin!
Huomioimatta S24 seksi ym. vastaavat sivut ovat K 18 alaisia foorumin sääntöjen mukaan.
No nyt Sari on tehnyt oikean päätöksen eikä tuhlaa aikaansa tuon tyyppisten trolli luusereiden kanssa!
Tiedoksenne - tapasin Heinolasta ihanan nuoren tytsän!
16
103
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
SETÄ NUSSI JO SITÄ LUTKAA JOKA PAIKKAA JA SUSTA EI OO SIIHE!!
- AnonyymiUUSI
"Saria" nussii moni muukin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Saria" nussii moni muukin.
SE OLI NEITSYT ENNE KU SETÄ LAITTO SIIHE SPERMAT!!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
SE OLI NEITSYT ENNE KU SETÄ LAITTO SIIHE SPERMAT!!
VILLE VAI?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
VILLE VAI?
TOII KARI HÄMÄLÄINE JOTA SETÄ NUSSI JA JOKA NYT VÄITTÄÄ ETTÄ SEDÄSTÄ EI OO NÄKUMÄÄ!!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
TOII KARI HÄMÄLÄINE JOTA SETÄ NUSSI JA JOKA NYT VÄITTÄÄ ETTÄ SEDÄSTÄ EI OO NÄKUMÄÄ!!
Onko Kari sedän uusi poikaystävä?
Kuinka Lefa ja Kössi suhtautuvat asiaan? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
SE OLI NEITSYT ENNE KU SETÄ LAITTO SIIHE SPERMAT!!
Mitä sä höpötät pölhö vajakki?
Mihin trolli "laittaa spermat" ... pulloonko? - Tuo ilmaisu on jo tässäkin niin lapsellinen että uskokaa jo miten vsstuuton tyyppi on! Kunnianloukkaus voisi olla muun sähellyksen ja lasten jahtaamisen ilmoittamisen kanssa viranomaisille ainoa oikea teko!
Eikö Suomi24 halua, kykene tai halua tehdä tutkintapyyntöä trollista!? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onko Kari sedän uusi poikaystävä?
Kuinka Lefa ja Kössi suhtautuvat asiaan?PITI LUKEE SARI MUTTA ETHÄ SÄ SITE TAJUNNU EES!!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sä höpötät pölhö vajakki?
Mihin trolli "laittaa spermat" ... pulloonko? - Tuo ilmaisu on jo tässäkin niin lapsellinen että uskokaa jo miten vsstuuton tyyppi on! Kunnianloukkaus voisi olla muun sähellyksen ja lasten jahtaamisen ilmoittamisen kanssa viranomaisille ainoa oikea teko!
Eikö Suomi24 halua, kykene tai halua tehdä tutkintapyyntöä trollista!?KENNE KUNNIAA SETÄ O MUKA LOUKANNU?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
PITI LUKEE SARI MUTTA ETHÄ SÄ SITE TAJUNNU EES!!
Mikähän toinen pösilö täällä yrittelee kirjoitella ja on niin päissään kirjoitusvirheineen, että ei vanha kunnon Raunokaan tee noin paljoa kirjoitusvirheitä. Vaikka ei tuo Raunokaan ole viisaammasta päästä. Mutta hauska seurata tilannetta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mikähän toinen pösilö täällä yrittelee kirjoitella ja on niin päissään kirjoitusvirheineen, että ei vanha kunnon Raunokaan tee noin paljoa kirjoitusvirheitä. Vaikka ei tuo Raunokaan ole viisaammasta päästä. Mutta hauska seurata tilannetta.
PIIPITÄ ITESTÄS VAA KUSIPÄÄ!!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
PIIPITÄ ITESTÄS VAA KUSIPÄÄ!!
Älä nyt pösilö PELLE hauku ihailijaasi "kieliopettajaa" tuo runkkari IHAILLEN SEURAA PÖSILÖ TROLLIAAN JA RUNKKAA SAMSLLA NYSÄÄNSÄ JA UNELMOI SETÄN PERÄAUKOSTA!
JOKA PÄIVÄ AVAA JUTTUA PELLESTÄ JOS SITÄ EI KUULU PALSTALLE! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sä höpötät pölhö vajakki?
Mihin trolli "laittaa spermat" ... pulloonko? - Tuo ilmaisu on jo tässäkin niin lapsellinen että uskokaa jo miten vsstuuton tyyppi on! Kunnianloukkaus voisi olla muun sähellyksen ja lasten jahtaamisen ilmoittamisen kanssa viranomaisille ainoa oikea teko!
Eikö Suomi24 halua, kykene tai halua tehdä tutkintapyyntöä trollista!?SETÄ suorastaan asettelee spehfmat
- AnonyymiUUSI
Idiootti!
- AnonyymiUUSI
Kato ku piipitit itestäs NI
- AnonyymiUUSI
SETÄ NUSSII SUOLEEN |as
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302229- 371629
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510