Raimo! Tein sulle runon

Raimo Tapola istuu kuistilla,
savuke huulessa, kaljaa kädessä,
katse tiukasti kiinni puhelimessa.
Thaimaan lotto pyörii ruudulla,
numerot vilkkuu kuin halvat neonvalot Pattayalla.
Hän muistaa vielä sen ensimmäisen,
kuka oli nimeltään Noi tai Lek tai ehkä Molek,
tuli hymyillen baaritiskiltä,
sanoi "you handsome man",

ja Raimo uskoi,
vaikka peili kertoi jo toista tarinaa.
Rahaa meni kuin vettä Jomtiensin rantahiekkaan:
viisituhatta bahtia päivässä,
skootteri, huone merinäköalalla,
kultaketju tytölle,
ja joka ilta lupaus:
"tämä on viimeinen kerta".

Nyt Suomessa on marraskuu,
lumikinokset nousee postilaatikon yli,
ja puhelin piippaa taas:
"Darling I miss you so much,
my mother very sick, need money for hospital."

Raimo katsoo tyhjää lompakkoa,
sitten lottonumeroita,
sitten taivasta,
joka on yhtä harmaa kuin hänen tulevaisuutensa.

Thaimaan aurinko jäi sinne,
yhdessä nuoruuden,
yhdessä toivon,
yhdessä sen tytön nimen kanssa,
jonka hän ei koskaan oppinut lausumaan oikein.

Vain köyhyys tuli mukaan lentokoneeseen,
istui viereiselle paikalle,
ja kuiskii hiljaa korvaan joka ikinen ilta:
"Next time lucky, darling.
Next time you win."