Yli 3 000 yritystä konkurssiin kuluvan vuoden aikana
– kyseessä on 2000-luvun ennätys. Marraskuun loppuun mennessä konkurssiin asetettiin yhteensä 3 019 yritystä, kertoo Suomen asiakastieto.
Kyseessä on Suomen Asiakastiedon mukaan 2000-luvun konkurssiennätys.
Aiempi 2000-luvun ennätys oli viime vuonna, jolloin konkurssiin asetettuja yrityksiä oli 3 006.
Tämän vuoden konkurssien seurauksena yli 12 000 henkilöä on menettänyt työnsä tai elinkeinonsa.
– Ikävä fakta on, että toiveet Suomen talouden nousuun lähdöstä eivät näy yrittäjien kukkarossa. Jo viime vuonna tehtiin synkkää taloushistoriaa konkurssien osalta, ja toivottua käännettä ei valitettavasti nähty tänäkään vuonna, mainitsee Asiakastiedon yritys- ja konkurssidataan perehtynyt tuoteomistaja Jaakko Nors.
Ennätykset paukkuu ihan jännittää mihin tämä hallitus oikein viellä yltää näiden ennätysten kanssa IMF ohjaukseen kenties, mut hei onneksi maahanmuutosta kiristettiin just niin ehkä se talous lähtee raketti lentoon GOODJOB Orpo& Purra
OrpoPurran oikeisto laittoi konkurssit 2000-ennätykseen viime ja tänä vuonna !
16
116
Vastaukset
- Anonyymi
löysit sitten syntipukin - vai onko se sittenkin yleisö, joka ei osta palveluksia ja tavaraa tarpeeksi.
- Anonyymi
Ai senkö takia juuri nyt sattuu olemaan 2000-pahimmat konkurssit, EU:n pahin työttömyys, EU:n huonoin talouskehitys ja EU:n selvästi pahin velkaantuminen Suomessa.
- Anonyymi
Duunarit, työttömät ja kuluttajat, jotka on peloteltu kauhukabinetin toimesta säästämään kaiken liikenevän työttömyyden varalta. "Säästä tai kuole!" on Vain vahvoista välittävän OrpoPurra-porvarisuomen slogan.
- Anonyymi
2000-luvun konkurssiennätys rikkoutui jälleen. Synkkä ennätys meni rikki viime viikon perjantaina 28. marraskuuta. Marraskuun loppuun mennessä konkurssiin asetettiin 3 019 yritystä.
Tämän vuoden konkurssien seurauksena 12 386 henkilöä on menettänyt työpaikkansa tai elinkeinonsa.
Kuluvan vuoden konkurssiin asetettujen yritysten määrä on ylittänyt viime vuoden luvun, 3 006, joka oli tähän asti 2000-luvun ennätys.
Black Friday sai tänä vuonna uuden merkityksen. Ikävä fakta on, että toiveet Suomen talouden nousuun lähdöstä eivät näy yrittäjien kukkarossa. Jo viime vuonna tehtiin synkkää taloushistoriaa konkurssien osalta, ja toivottua käännettä ei valitettavasti nähty tänäkään vuonna.
Yksityisen kuluttamisen alho näkyy edelleen monilla toimialoilla ja ajaa yrityksiä konkurssiin, mainitsee Asiakastiedon yritys- ja konkurssidataan perehtynyt tuoteomistaja Jaakko Nors tiedotteessa.
- Anonyymi
Talousamatöörit vauhdissa hillotolpalla. Jälki on sitten sen mukaista.
- Anonyymi
Apukoulutason matematiikalla tämäkin onnistuu!
- Anonyymi
Talousoikeiston ideologialla kepun tai kokoomuksen johdolla mentiin myös "Menetetty vuosikymmen" 2006 - 2019. Tuolloin bkt:n kasvu Suomessa 4%, muissa Pohjoismaissa 14-22%.
VM arvioi kokoomusvirkamiestensä toimesta talouskasvua 17 vuodessa yli 50 miljardilla eurolla yläkanttiin poliittiset ruiskukkalasit silmillä ja talousoikeistoideologia ajattelun rasitteena.
- Anonyymi
Hyvä hallitusohjelma kääntää velkalaivaa.
- Anonyymi
Tääkin vielä. Tuhohallitus vaihtoon ja heti!
- Anonyymi
Tietenkin tuo on kansan vika kun eivät kuluta, vaikka hallitus antoi muutamalle rikkaalle isot verohelpotukset ja kun Marin oli liian näkyvä ja hyvä pääministeri.
- Anonyymi
Olisiko sittenkin , kaikesta vaaleanpunaisesta "kaikkea kaikille vaikka velkarahalla"-touhotuksesta huolimatta .. syynä se yksinkertainen totuus ettei ilmaisia aterioita ole , joku ne loppupeleissä kuitenkin maksaa .. ja tässä tapauksessa maksajana on koko kansa ...Maksuille taas ei ole progressiota eikä prosenttirajaa kuten työehtoneuvotteluissa ja siellä sovituissa korotuksissa vaan nyt ollaankin niin tasapuolisia , niin tasapuolisia että ..
Ja kun tiukimmilla olevilta riipaistaan samanvahvuinen siivu ... - Anonyymi
Ei ole mitään mystistä syytä olemattomalle talouskasvulle !!
Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 39%
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !
Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !
Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD, Sveitsi 696000 USD
Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 240 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
Tämä on meidän perintö tuleville sukupolville !?- Anonyymi
Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !
Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%
2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD
3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia
6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl
- Anonyymi
Täysin aivotonta verrata pienen demokraattisen Suomen taloutta ja sen rakenteita ääriporvarilliseen suurvaltaan.
- AnonyymiUUSI
Miksi ? Jos kaveri on hyvä, niin ei se ole hänen vika !!
- AnonyymiUUSI
Ompa halpaa pensaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1652959Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2912643Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.711752Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e441639Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381530- 1221286
- 1031203
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141164Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3581089Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063