miksi menit joskus nuoruudessasi naimisiin, jos menit?
Muistatko vielä,
Anonyymi-ap
33303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Tottakai muistan, rakkaudesta toista kohtaan menin naimisiin muutaman avoliittovuoden jälkeen. Eli ensin "testattiin" avoliitolla että homma toimii ja toimihan se.
Sitä tehtiin siloin.
Muista jotenkin mut en oikein varmasti.
Tottakai muistan ja olisi sekin saanut jäädä tekemättä. Lapsen takia sitten jaksoin turhankin pitkään katella.
Sama juttu. Kun annoin exälleni ns. siimaa, siitä akasta tuli peto. Onneksi äitinsä käski exääni eroamaan minusta. Olin silloin tosi hankalassa elämäntilanteessa, ja kalliiksi minulle ero tuli, mutta helppo ero se oli. En jäänyt kaipaamaan..
Meillä se oli ukko joka käänti kelkkansa siinä vaiheessa kun lapsi syntyi...
Anonyymi00002
2026-02-15 10:36:3
Ihanaa! Nyt jo kolme erilaista ”syytä”. Niin se on elämä värikästä.
Minäkin menin naimisiin, vaikken koskaan kuvitellutkaan meneväni. Kumppani sanoi, että sukulaisten takia. Olihan lapsi tulossa, muttei se minusta mikään syy ollut naimisiin menolle.
Tulipa sitten mentyä ja oltua, mutta ihan hyvin olisi voinut olla menemättäkin.
Ns. toisen kattauksen naisista voisin kirjoittaa pitkähkön jutun. Hyvistä, totta puhuvista miehistä oli pula.
Minäkin törmäsin varsinaiseen satusetään.
Naiset lankeaa epätoivosta.
En ollut ollenkaan epätoivoinen. Olin nuori, enkä ajatellut asiaa sen kummemmin. Eikä minua häirinnyt. En enää välittänyt. Huvitti lähinnä, kun ihmiset uskoivat juttujaan.
Moni nainen on sinnitellyt väkivaltaisen miehen kanssa, kun pelkää jäävänsä yksin loppuelämäksi, väkivaltakin on tylsyyttä parempaa joidenkin mielestä.
Minä päätin jo aikaisin, että eroan jos olemme jäämässä kaksin. Niin kauan sai nurkissa pyöriä, kun oli paljon porukkaa. En koskaan asunut kaksin tyypin kanssa. Pidän tylsänä jonkun kanssa kaksin asumista yleensäkin. Erosin heti, kun kaksin jääminen tuli eteen.
Jos on oikein yltiö- / sairaan väkivaltainen kaveri, niin moni pysyy suhteessa sen takia, että pelkää menettävänsä henkensä, jos alkaa jutella erosta. Ei ole kovin kauaa, kun uutissivustolla oli otsikko, jossa nainen kertoi erohalustaan. Mies haki leipäveitsen keittiöstä.
Tyyppi, josta erosin ei ollut ns. väkivaltainen. Oli vaan sadunkertoja. Enkä koskaan edes puhunut erosta. Annoin vaan monisteet eteen ja sanoin, että allekirjoita.
Loppui se huolto- ja hoivasuhde!
Meinaat(ko?), että hän ei ymmärtänyt, mitä allekirjoitti. Ehkä hän olisi hakenut sen leipäveitsen, jos ei olisi hyväksynyt asiaa.
No, muistanhan toki!
Olin alle parikymppinen kun tapasin mieheni. Kuvittelin, että nyt on maailma nähty ja voin vakiintua....
Seurustelimme viisi vuotta ennen kuin menimme naimisiin, perustimme perheen ja nyt elelemme eläkeläisinä taas kahdestaan kuin silloin ennen nuorena parina
Miksikö menin naimisiin. Meillä oli kivaa yhdessä, seksi oli mahtavaa ja olimme molemmat todella ihastuneita toisiimme. Yhä edelleen olemme.
Mitään muuta en niin hyvin muistakaan. Ja siksi en koskaan eronnut, vaikka aihetta olisi ehkä ollut.
sama täällä
ku luvattiin myötä ja vastoinkäymisissä
auttaa ja rakastaa toisiaan
joten
kunnes kuolema erottaa,
oli mottomme !
Kyllä se oli rakkaudesta.
Halusta tai paremminkin himosta päästä sänkyyn ja sama se oli puolisolla. Aloitus venyi kuitenkin melkein kolmekymppiseen kun molemmilla oli myös suuri vastuuntunne. Kymmenen vuoden etsintä ei mennyt hukkaan.
Mitä ?! Olenko ollut naimisissa ? En muista enää.
Kyllä.
=DW=
Kyllästyin levottomaan elämääni poikamiehenä.
Halusin jonkin sortin näkymää elämässäni eteen päin. Palasin Suomeen opiskelemaan.
Ensimmäisenä talvena tapasin nykyisen vaimoni töllin tansseissa lauantai-iltana.
Jäntevä, urheilullinen, hyvää tuulta huokuva olemus.
Sain kotiuttaa hänet kuplallani. 1967v.
Tapailimme viikonloppuisin sen talven.
Seuraavan kesälomani 4kk olin vielä Ruotsissa. Kävin tervehtimässä hänen vanhempiaan ja, odotuksieni mukaisesti, nykyinen iltaruskoni lämpö oli kotonaan.
Jatkoimme seurustelua ja minä opiskelua.
Yhtenä aamuna opiskelijakämpässäni hän sanoi mielipiteenään, että meidän pitäisi mennä kihloihin. Joo. Joo. Ei mitään kemuja!
Valmistuin keväällä 1969 ja saatuani vakituisen työpaikan avioiduimme kappelissa muutaman todistajan läsnäollessa.
Jo opiskulun aloitus merkitsi tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta ja onneksi silloin tuleva vaimoni oli samoilla latusilla.
Miksi viihdyimme ja olemme viihtyneet yhdessä. Oikeastaan kaikki arkiset ja periaatteeliset asiat käyvät yksiin. Ilmeni jo seurusteluaikana.
Oleellisia asioita ovat mm. ehdoton, molemminpuolinen luottamus kaikessa.
Kattaa alueen aviollisesta uskollisuudesta talouden hoitamiseen.
Kohdalleni on sattunut muutaman tuttavan taholta tyrkkytilanne jotka olen kertonut vaimolleni.
Vaimoni on oma-aloitteisesti kertonut yhdestä, kiinteämmästä mutta viattomasta seurustelusuhteestaan. Minä vastaavasti yhdestä vakavammasta suhteesta jonka kertominen osoittautui oikeaksi koska tapasimme tämän aikaisemman suhteeni kerran uimarannalla.
Ruotsiajoista en ole paljoakaan kertoillut eikä vaimoni ole kysellyt. On varmaan arvaillut.
Ajatellen seksisuhteita ei niissä ajoissa ole paljoakaan ylpeilemistä.
75v ikäiseksi saakka vaimollani kaikki sujui hyvin mutta sitten, vajaa vuosi taaksepäin aivoinfarkti muutti elämämme.
Jo lapsena oli unelma perustaa perhe, sellainen kun oli se perhe jossa kasvoin.
Joten jonkin verran katsoin että kumppani on kelvollinen vanhemmaksi. (Ihastuin kerran täysin sopimattomaan ja vastuuttomaan heppuun, siitä viisastuin, onneksi siitä ei tullut pidempää rupeamaa.)
Löysin siis tavallisen työssä käyvän tyypin, Rakastin ja suhteemme oli kohtalainen, ihan elettävä. Silloin en tiennyt että meidän molempien geenejä kannatti monistaa, lapsemme ovat myös sopivia, vastuullisia elämään tässä yhteiskunnassa. Huolehtivat myös jälkikasvustaan. Sillä on aika paljon merkitystä.
Mutta totta kai puolison löytymisessä on paljon sattumaa, siunaustakin. Ei ole läheskään aina oma syy jos menee pieleen.
Kyllästyin tumputtamaan :)
Vanha Skönö
Mentiin viidennellä tapaamiskerralla naimisiin.
Rakkaudesta mentiin. Sitä kestikin puolison kuolemaan asti.
Elämä on usein hieno kokemus.
Miehenpuolikkaana sinne ei pidä ryhtyä. Sano mun sanoneen.
Mistä sen huomaa?
Naimisissa oltiin joka viikonloppu silloin....