Oletteko milloinkaan panneet merkille sellaista ilmiötä, että jonkun tietyn saman säveltäjän, taikka tämän säveltäjän samojen teosten kuuntelemiseen keskittyvä harrastus menettää kiinnostavuuttaan hetkeksi tai pidemmäksi ajaksi joko sen takia, että löytyy uusia säveltäjätuttavuuksia, tai vanhojen tuttujen säveltäjien teoksia, joita ei ole aikoihin kuunnellut, kyllästyy saman säveltäjän teosten kuunteluun joksikin aikaa, tai kyllästyy täysin jonkun säveltäjän musiikkiin esim. sen takia että tämän musiikki on emotionaalisesti köyhää ja siksi sen kuunteleminen ei pelkkänä soivana äänikulissina ja fysikaalisesti ääniaaltoina kulkeutuvana ilman molekyylien värähtelynä ja ilmanpaineen vaihteluina tajuttavana sävelkorkeuden muutoksina ja lopulta aivoissa psykologis fysiologisena ilmiönä tajuttavana musiikkina tuota kuulijan tajuntaan parhaimmillaan tahdon ulos tajunnasta tunkevia musiikkiin valettuja objektivoituja ja eteemme loihdittuja objektiivisia sieluntiloja ja sielullisia kokemuksia, kuten katharsista, ja siksi sen kuunteleminen ei ole mielekästä jos nyt muodon saaneen soivan materian soimista ajassa tapahtuvana ilmiönä ja musiikin erilaisten elementtien, kuten melodian ja harmonian kulun ja etenemisen sekä rytmisen pulsaation seuraamista ei halua pitää kiinnostavana ilmiönä metafyysisen olemuksen sisimpää koskettavien tuntojen sijasta, jolloin periaatteessa mikä tahansa musiikki ajaa saman asian, eikä teosten välillä voida tehdä mitään perustavanlaatuista eroa, vaan voidaan puhua musiikillisesta kaikkiruokaisuudesta, mutta itse asiaan palatakseni olen pannut merkille sen ilmiön ja syy seuraussuhteen, että jos olen kuunnellut säännöllisin väliajoin ja antaumuksellisesti itseeni enemmän tai vähemmän voimakkaasti vaikuttanutta, mutta samaa teosta jo pidemmän tovin, ja vaikka ollutkin sen emotionaalisesta voimasta jokaisella kuuntelusessiolla ainakin itse omaamallani kuuntelumetodilla vaikuttunut sen musiikin jonkinlaisen ilmestyksen kaltaisen olemuksen emootioita toiseen vireeseen kohottavasta vaikutusprosessista, mutta sitten ehkä havaittuani netissä jonkin joko itselleni teoksena täysin uuden taikka vanhan tuttavuuden itseäni kiinnostavalta suomalaissäveltäjältä, se lunastaa äkisti kaiken huomion ja tämä suuresti nauttimani teos, jota olen kuunnellut pidempään, vaihtuu tähän tätä aiempaa teosta seuranneeseen "uuteen" teokseen, kuten aktiivisessa kuuntelussa ollut ja Saikkolan tusinan sinfonietan lisäksi kenties musiikinhistorian vaikuttavimman nuoren neron Pylkkäsen sinfonietta vaihtui Eino Linnalan sinfonian kuunteluun, vaikka on otaksuttavaa ja vääjäämätöntä, että seuraavaksi otan kuunteluun jonkin toisen teoksen joltakin jo entuudestaan tutulta säveltäjäsuosikiltani, ellen sitten löydä itselleni jotakin täysin uutta musiikkia joltakin mahdollisesti täysin tuntemattomalta säveltäjältä historian hämäristä, tai sitten sellaiselta säveltäjältä joka nimenä on jo kirjoista tuttu suomalaisnimi, mutta jonka musiikkia en tunne.
Mistä syystä säveltäjät vaihtuvat kuuntelussasi?
12
200
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ylipäänsä en pysty musaa kuunteleen liian paljon mutta ei ole omalla kohrallani käynyt kovin usein kyllästysmisen tunnetta.
- Anonyymi00002
Vaikka Melartinkin kuuluu siihen säveltäjien kategoriaan, joka saa minut tuntemaan syvemmin kuin kenenkään kanonisoidun 1900 luvun säveltäjän musiikki, niin jostain syystä sen myöhäisromanttinen ilme Bruckneriin ja Mahleriin assosioituvassa tematiikassaan ja muotokielessään edustaa ehkä modernimpaa 6. sinfoniaansa lukuun ottamatta klustereineen hitusen verran vanhanaikaista ja kansallisromanttiseksi miellettyä sävellystyyliä, jota olen kuunnellut niin paljon ja niin kauan, että jotenkin sitä välillä kaipaa uudenlaista musiikkia ja sävelkieltä sellaisilta säveltäjiltä, jotka, olkoonkin että edustavat nekin monessa tapauksessa jälkiromantiikkaa tms., eivät ole kuuntelussani tulleet puhki soitetuiksi ja ovat paljon kuunneltuanikin säilyttäneet olennaisen tuoreutensa ja siksi niiden musiikki tuntuu kiehtovammalta, sillä näiden säveltäjien musiikillinen kieli on hioutunut mielestäni persoonallisemmaksi joidenkin säveltäjien musiikin sisältämistä ohimenevistä Siballe tyypillisen syntaksin ja tyylipiirteiden näissä teoksissa kuultavista aavistuksenomaisista muistumista, alluusioista, viittauksista kaiuista, kuten mielestäni hitusen Linnalankin sinfoniassa, vaikka sen ensiosassa on myös professori Salmenhaaran mukaan bruckneriaaninen nousu E duurissa ja muutama muukin, mutta omintakeisuus on niin vahvaa ja väkevää alun autiosta maisemasta kohovan fryygisen johdantoteeman sanoiksi pukemattomassa ja haikeassa erämaiden iättömässä ikihonkien huminassa ja myyttisessä kutsuhuudossaan, josta alkaa valtava kohoamisten sarja vaskeen valettuja askelmia näkökenttämme taakse ylös taivaaseen hieman Alan Richin Bruckner analyysiä siteeraten, keskiosan pohjoismaisessa yleisromantiikassa ja daktyyliostinatojen pohjustamassa finalessaan.
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Vaikka Melartinkin kuuluu siihen säveltäjien kategoriaan, joka saa minut tuntemaan syvemmin kuin kenenkään kanonisoidun 1900 luvun säveltäjän musiikki, niin jostain syystä sen myöhäisromanttinen ilme Bruckneriin ja Mahleriin assosioituvassa tematiikassaan ja muotokielessään edustaa ehkä modernimpaa 6. sinfoniaansa lukuun ottamatta klustereineen hitusen verran vanhanaikaista ja kansallisromanttiseksi miellettyä sävellystyyliä, jota olen kuunnellut niin paljon ja niin kauan, että jotenkin sitä välillä kaipaa uudenlaista musiikkia ja sävelkieltä sellaisilta säveltäjiltä, jotka, olkoonkin että edustavat nekin monessa tapauksessa jälkiromantiikkaa tms., eivät ole kuuntelussani tulleet puhki soitetuiksi ja ovat paljon kuunneltuanikin säilyttäneet olennaisen tuoreutensa ja siksi niiden musiikki tuntuu kiehtovammalta, sillä näiden säveltäjien musiikillinen kieli on hioutunut mielestäni persoonallisemmaksi joidenkin säveltäjien musiikin sisältämistä ohimenevistä Siballe tyypillisen syntaksin ja tyylipiirteiden näissä teoksissa kuultavista aavistuksenomaisista muistumista, alluusioista, viittauksista kaiuista, kuten mielestäni hitusen Linnalankin sinfoniassa, vaikka sen ensiosassa on myös professori Salmenhaaran mukaan bruckneriaaninen nousu E duurissa ja muutama muukin, mutta omintakeisuus on niin vahvaa ja väkevää alun autiosta maisemasta kohovan fryygisen johdantoteeman sanoiksi pukemattomassa ja haikeassa erämaiden iättömässä ikihonkien huminassa ja myyttisessä kutsuhuudossaan, josta alkaa valtava kohoamisten sarja vaskeen valettuja askelmia näkökenttämme taakse ylös taivaaseen hieman Alan Richin Bruckner analyysiä siteeraten, keskiosan pohjoismaisessa yleisromantiikassa ja daktyyliostinatojen pohjustamassa finalessaan.
iso kyky säveltäjällä on tämä myös; eroittua massasta. Esim Einojuhani Rautavaara oopperoillaan eroittuu isosta massasta edukseen. Osaa hyvin tekniset jutut sun muut. Kekseliäin kuulemani oopperoiden säveltäjä.
- Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Vaikka Melartinkin kuuluu siihen säveltäjien kategoriaan, joka saa minut tuntemaan syvemmin kuin kenenkään kanonisoidun 1900 luvun säveltäjän musiikki, niin jostain syystä sen myöhäisromanttinen ilme Bruckneriin ja Mahleriin assosioituvassa tematiikassaan ja muotokielessään edustaa ehkä modernimpaa 6. sinfoniaansa lukuun ottamatta klustereineen hitusen verran vanhanaikaista ja kansallisromanttiseksi miellettyä sävellystyyliä, jota olen kuunnellut niin paljon ja niin kauan, että jotenkin sitä välillä kaipaa uudenlaista musiikkia ja sävelkieltä sellaisilta säveltäjiltä, jotka, olkoonkin että edustavat nekin monessa tapauksessa jälkiromantiikkaa tms., eivät ole kuuntelussani tulleet puhki soitetuiksi ja ovat paljon kuunneltuanikin säilyttäneet olennaisen tuoreutensa ja siksi niiden musiikki tuntuu kiehtovammalta, sillä näiden säveltäjien musiikillinen kieli on hioutunut mielestäni persoonallisemmaksi joidenkin säveltäjien musiikin sisältämistä ohimenevistä Siballe tyypillisen syntaksin ja tyylipiirteiden näissä teoksissa kuultavista aavistuksenomaisista muistumista, alluusioista, viittauksista kaiuista, kuten mielestäni hitusen Linnalankin sinfoniassa, vaikka sen ensiosassa on myös professori Salmenhaaran mukaan bruckneriaaninen nousu E duurissa ja muutama muukin, mutta omintakeisuus on niin vahvaa ja väkevää alun autiosta maisemasta kohovan fryygisen johdantoteeman sanoiksi pukemattomassa ja haikeassa erämaiden iättömässä ikihonkien huminassa ja myyttisessä kutsuhuudossaan, josta alkaa valtava kohoamisten sarja vaskeen valettuja askelmia näkökenttämme taakse ylös taivaaseen hieman Alan Richin Bruckner analyysiä siteeraten, keskiosan pohjoismaisessa yleisromantiikassa ja daktyyliostinatojen pohjustamassa finalessaan.
Ei niitä samantyylisiä jaksa aina kuunnella että välillä poimia ne joukosta eroittuvat.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei niitä samantyylisiä jaksa aina kuunnella että välillä poimia ne joukosta eroittuvat.
Tauno Pylkkäsen sinfonietta erottuu vuolaan melodisuutensa takia monista muista sinfonietoista, kuten Saikkolankin sinfoniset lajityypin teokset, ja jotka eivät ole niin kepeitä ja humoristisia vaan intohimoisia ja vakaviakin tuntoja koskettavia teoksia ajoittaisesta valoisuudestaan huolimatta.
- Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei niitä samantyylisiä jaksa aina kuunnella että välillä poimia ne joukosta eroittuvat.
Vaikkakaan nyt ei muistu heti äkkiseltään sellaisia suomalaisten säveltäjien teoksia, jotka olisivat jo kronologistenkin syiden takia tyyliltään tarkalleen identtisiä, edustaessaan tapauksesta riippuen hieman eri aikakautta ja tästä johtuen erilaista tyylillistä genreä, mutta johtunee myös mahdollisesti siitäkin asiasta, että ei tällaisten Ilmari Haapalaisten ym. sinfonioita ole milloinkaan levytetty siten, että niitä voisi verrata muiden suomalaisten ja niinikään levyttämättömienkin säveltäjien, kuten sinfonioiden säveltäjänäkin tuotteliaan Pentti Soininkaan teoksiin, jotta voitaisiin sanoa missä määrin näiden teokset ovat persoonallisen näkemyksen leimaamia ja edustavat toisistaan poikkeavia tyylipyrkimyksiä, vaikka teosten tyylillinenkään identtisyys ei merkitse samaa kuin omintakeisuuden ja persoonallisuuden puuttuminen musiikista, minkä jo havaitsemme esim. vaikka Haydnia ja Mozartia vertaamalla, ja suomalaisittainkin monilla jälkiromanttisilla säveltäjillä, niin Pylkkäsellä, Fordellilla, Tuukkasella, Karjalaisella ym. on tunnistettava säveltäjäidentiteettinsä, ja omat persoonalliset äänenpainonsa ja tyylilliset ominaispiirteensä, joista me tunnemme niiden säveltäjän ja hänelle ominaisen tavan ilmaista luontevasti persoonallisia tuntojaan, mitä taitoa kaikilla säveltäjillä ei ole, mutta voi johtua myös musiikilliseen kielioppiin kohdistuneen uudistumispaineen aiheuttamista modernisoitumispyrkimyksistä radikaaleimmillaan ankaran musiikillisen lainsäädännön puitteissa luodussa dodekafoniassa taikka serialismissa, jossa musiikki varsinkin vähemmän mielikuvituksekkaan säveltäjän hyppysissä, johon ryhmään Nils-Eric Fougstedt tai Sakari Mononen eivät parhaissa dodekafonisissa teoksissaan kuulu, on usein persoonattomampaa kuin tonaalisten säveltäjien luoma musiikki ja josta edellä mainitutkin säveltäjät tunnistaa välittömästi, mutta joku Honegger saattaa tuottaa identifioinnin puolesta tutkijalle jo jonkin verran päänvaivaa persoonattomammassa sävelkielessään, joka ei tuota syvää emotionaalista tyydytystä liturgisessa sinfoniassakaan steriilissä ja kylmän viileässä sävelkielessään täynnään onttoa retoriikkaa ja persoonattoman kulmikkaita teemoja ja rytmejä, joista ihmissydän ei lämpene.
- Anonyymi00007
Anonyymi00003 kirjoitti:
iso kyky säveltäjällä on tämä myös; eroittua massasta. Esim Einojuhani Rautavaara oopperoillaan eroittuu isosta massasta edukseen. Osaa hyvin tekniset jutut sun muut. Kekseliäin kuulemani oopperoiden säveltäjä.
Rautavaaran musiikki oopperoissakin on verraten stereotyyppistä uustonaalista uusromantiikkaa, eikä ole verrattavissa kyvyiltään Launiksen fantastisen upeaan jälkiwagnerilaisuuteen rikkaassa orkesteriväripaletissaan.
- Anonyymi00008
Anonyymi00005 kirjoitti:
Tauno Pylkkäsen sinfonietta erottuu vuolaan melodisuutensa takia monista muista sinfonietoista, kuten Saikkolankin sinfoniset lajityypin teokset, ja jotka eivät ole niin kepeitä ja humoristisia vaan intohimoisia ja vakaviakin tuntoja koskettavia teoksia ajoittaisesta valoisuudestaan huolimatta.
kiitos kun kerroit!
- Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:
Vaikkakaan nyt ei muistu heti äkkiseltään sellaisia suomalaisten säveltäjien teoksia, jotka olisivat jo kronologistenkin syiden takia tyyliltään tarkalleen identtisiä, edustaessaan tapauksesta riippuen hieman eri aikakautta ja tästä johtuen erilaista tyylillistä genreä, mutta johtunee myös mahdollisesti siitäkin asiasta, että ei tällaisten Ilmari Haapalaisten ym. sinfonioita ole milloinkaan levytetty siten, että niitä voisi verrata muiden suomalaisten ja niinikään levyttämättömienkin säveltäjien, kuten sinfonioiden säveltäjänäkin tuotteliaan Pentti Soininkaan teoksiin, jotta voitaisiin sanoa missä määrin näiden teokset ovat persoonallisen näkemyksen leimaamia ja edustavat toisistaan poikkeavia tyylipyrkimyksiä, vaikka teosten tyylillinenkään identtisyys ei merkitse samaa kuin omintakeisuuden ja persoonallisuuden puuttuminen musiikista, minkä jo havaitsemme esim. vaikka Haydnia ja Mozartia vertaamalla, ja suomalaisittainkin monilla jälkiromanttisilla säveltäjillä, niin Pylkkäsellä, Fordellilla, Tuukkasella, Karjalaisella ym. on tunnistettava säveltäjäidentiteettinsä, ja omat persoonalliset äänenpainonsa ja tyylilliset ominaispiirteensä, joista me tunnemme niiden säveltäjän ja hänelle ominaisen tavan ilmaista luontevasti persoonallisia tuntojaan, mitä taitoa kaikilla säveltäjillä ei ole, mutta voi johtua myös musiikilliseen kielioppiin kohdistuneen uudistumispaineen aiheuttamista modernisoitumispyrkimyksistä radikaaleimmillaan ankaran musiikillisen lainsäädännön puitteissa luodussa dodekafoniassa taikka serialismissa, jossa musiikki varsinkin vähemmän mielikuvituksekkaan säveltäjän hyppysissä, johon ryhmään Nils-Eric Fougstedt tai Sakari Mononen eivät parhaissa dodekafonisissa teoksissaan kuulu, on usein persoonattomampaa kuin tonaalisten säveltäjien luoma musiikki ja josta edellä mainitutkin säveltäjät tunnistaa välittömästi, mutta joku Honegger saattaa tuottaa identifioinnin puolesta tutkijalle jo jonkin verran päänvaivaa persoonattomammassa sävelkielessään, joka ei tuota syvää emotionaalista tyydytystä liturgisessa sinfoniassakaan steriilissä ja kylmän viileässä sävelkielessään täynnään onttoa retoriikkaa ja persoonattoman kulmikkaita teemoja ja rytmejä, joista ihmissydän ei lämpene.
einojuhani rautavaaran oopperat mieleeni.
Kimmo Hakola tosi hyvä suomalainen säveltäjä. - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
einojuhani rautavaaran oopperat mieleeni.
Kimmo Hakola tosi hyvä suomalainen säveltäjä.On hienoa jos pidät ja osaat nauttia hänen oopperoistaan.
- Anonyymi00011
Anonyymi00008 kirjoitti:
kiitos kun kerroit!
Olepa hyvä.
- Anonyymi00012
Anonyymi00009 kirjoitti:
einojuhani rautavaaran oopperat mieleeni.
Kimmo Hakola tosi hyvä suomalainen säveltäjä.Mä kuuntelen vähän vanhempien suomalaissäveltäjien melodisempaa musiikkia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vasemmistohallitus palauttaa hintasääntelyn, esim. bensalitra vain 1e.
Tuleva vasemmistolaisista koostuva hallitus ottaa käyttöön vanhat hyvät keinot pitää hinnat kurissa. Tähän tarkoitukse984842Vasemmistolainen valehteli jälleen - Purra tai persut eivät luvanneet "euron bensaa"
Väite "euron bensasta" on ensisijaisesti poliittisten vastustajien käyttämä puhdas vale. Persut kyllä kampanjoivat näky1143962Arman Alizadin viesti puna-aktivisteille: "Pitäkää lärvinne nytkin kiinni"
Arman Alizad kritisoi vasemmiston kaksinaismoralismia. Iranissa syntynyt suosikkijuontaja Arman Alizad pakeni perheensä2113870Minja Koskela nostanut vasemmistoliiton kannatuksen ennätykseen
Koskela valittiin puolueen johtoon lokakuussa 2024, ja silloin Ylen kysely antoi puolueelle 9,3 prosentin kannatuksen.1202265Antti johtaa Petteriä jo 7,1 prosenttiyksiköllä
Tällä menolla sdp menee kokoomuksesta kierroksella ohi jo tällä vaalikaudella. https://yle.fi/a/74-20213575801987Mitä on tullut
Entisen abcn rakennuksen tilalle se oli tyhjillään monta vuotta siellä oli jo nyt valot onko huoltoasema? 5:30.801386- 1371344
Palosta selvinnyt 18 vuotias munira tarvitsi tulkin kun puhui Iltalehdelle
Suomessa asuva 18 vuotias tarvii tulkin !!! Tää Suomea puhumaton on palossa kuolleen naisen veli ja asui perheen kanssa.1701333En ymmärrä ateisteja!
Raamattu on aitoa historiaa, jotka ovat kirjoittaneet aikalaiset! Mitä änkyröitte turhaa???5851259- 531145