Auto-onnettomuus

Maaliskuisena aamuna 2005, olimme viemässä mieheni kanssa autoamme korjattavaksi n. 100 km päähän toiselle paikkakunnalle. Klo oli noin 7 aamulla ja nopeutta minulla oli n.90km/h. Oli pakkasta.

Yhtäkkiä auto alkoi heittelehtiä holtittomasti, ja suistui vastaantulijoiden puolelle kohti jäistä lumipenkkaa. Kuului hirveä rysähdys, ja tunsin roikkuvani turvavöissä. Sisään alkoi tulla lunta ja tuli tunne että hautaudumme lumeen. Sitten pyörintä lakkasi, ja tuli kammottava hiljaisuus.

Katsoin miestäni ja tajusimme olevamme hengissä. Ulkona tajusimme, että olimme pyörähtäneet 2 kertaa katon kautta ympäri. Miehelläni ei ollut ollut turvavöitä, mutta meille kummallekaan ei ollut käynyt mitään, autosta oli mennyt takalasi, peilit, katto ja kuskin puolella oli lommoja.

Nyt elokuussa 2005, tapahtuma alkoi olla jo taka-alalla, auto oli korjattu siihen malliin, että oli suunniteltu sen maalauttamista. Olin sitten käymässä kotipaikkakunnallani. Lähdin pikkusiskoni kanssa käymään kaupungilla kaupoissa. Saavuimme tasa-arvoiseen risteykseen,tulimme oikealta ja kun kaikki näytti olevan ok, lähdin ylittämään risteystä. Kun olimme päässeet melkein yli risteyksestä, tuli vasemmalta auto, ja törmäsi kylkeeni. Törmäyksen jälkeen menetin melkein tajuntani, mutta sain auton siirrettyä tien varteen. Pikkusiskolleni ei onneksi käynyt mitään, säikähdin kun hän törmäyksen jälkeen ryntäsi autosta ulos, mutta hän olikin vain käynyt haukkumassa toisen auton kuskin.

Auto meni lunastuskuntoon, mutta saimme siitä onneksi hyvät korvaukset.

Kolari ei vaivannut vähään aikaan yhtään, mutta sitten aloin nähdä painajaisia. Painajaiset ovat noista kolareista, ja kaikista pahimmista peloistani. Olen monta kertaa herännyt siihen, että jännitän oikeaa pohjettani kipuun asti, mieheni mietti että se voi olla "jarrun painamista".

Pelkään aivan kamalasti olla muiden kyydissä, ja minulla on kokoajan huoli kun kuulen jonkun sukulaiseni olevan autoilemassa. Kolarit eivät ole itseäni ajamasta pois pelottaneet, mutta en ole nyt ajanut autoa n. kuukauteen, joka on pisin aika ajokortin saatuani minkä olen ollut ajamatta, ajan vuodessa n. 40 000- 50 000 km.

Tuntuu että kaikki menee vain huonompaan suuntaan, kun ajattelen asioita. Olen vain kiukkuinen ja sulkeutunut. Kaikista pahinta on syyllisyydentunne tapahtuneista. Melkein tapoin rakkaimpiani.

Huomenna menen mielenterveystoimistolle purkamaan ajatuksiani. Ensimmäisen kolarin jälkeen en halunnut mennä sinne, mutta nyt tiedän että on pakko.