mihin peilin toiminta perustuu (atomitasolla) verrattuna esim valkoiseen pintaan.
voisiko joku
selittää minulle
6791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei taida olla tarkka tietoa mitä tapahtuu atomitasolla. Mutta se tiedetään, että peilistä palaava fotoni ei tiettävästi ole sama, joka meni sisään.
Ja toisaalta se, että se mikä ajatellaan yleensä valonsäteenä, onkin jonkin laajemman kentän yhteisvaikutuksen lopputulos (koska peittämällä osa peilistä saadaan kuitenkin syntymään menetetyt alueet lopputulokseen). Tämä erilaisissa hilakokeissa.
Eipä paljoa lohduttane?...
yksinkertaistettuna: Peilikiiltoinen metallipinta on "tiiviimpi" eli atomitasolla tasaisemmaksi järjestäytynyt verrattuna "valkeaan pintaan", jossa pinta-atomit ovat kuin vuoristo laaksoineen ja harjoineen.
Oli pinta kuinka tiivis ja tasainen väliinsä, niin eikös ne yksittäiset atoomit ole pyöreitä pallukoita. Liekö se valofotoonikin on pyöreä pullukka ja kun nämä törmäävät atoomitasolla toisiinsa, niin voivat kimmahdella mihkä väliinsä.
Mielestäni tiivis ja tasainen selityksesi ontuu !
Atomi on tiettävästi lähinnä tyhjää täynnä? Ydin ja elektront ovat kaukana toisistaan verrattuna atomin mittoihin (ja eivät taasenkaan ole mitään oikeita hiukkasia, vaan voivat yhtä hyvin olla jotain aaltomaista tms.).
Eikä ole pyöreä pullukka fotonikaan! Vaan jotain aivan muuta, jotain aallon kaltaista, jossa lähellä kulkeva "fotoni/aalto" on jotenkin kytköksessä vieruskaveriinsa. Moni pitää fotonia oikeammin "häiriönä", joka liikkuu materian kentässä, koska se on massaton.
Yksittäiset atomit oavt kyllä enemmän tai vähemmän pallukoita, mutta niiden koko on varsin pieni; alle nanometrin suuruusluokkaa. Toisaalta, näkyvän valon aallonpituus puolestaan on satoja nanometrejä (noin 400-700 nm). Pienet sirontalaskut osoittavat, että näkyvä valo ei käytännössä "näe" ollenkaan pienempiä pinnan epätasaisuuksia kuin noin 1/10 aallonpituudesta.
Jos tarkastellaan erittäin kiiltävää metallipintaa, niin se voi olla paikoitellen tasainen yhden atomin paksuuden tarkkuudella. Tyypillinen "valkoinen" pinta taas voi sisältää epätasaisuutta, jonka korkeusvaihtelut ovat jopa useiden satojen aallonpituuksien suuruusluokkaa. Näin suurten epätasaisuuksen tapauksessa valo jo siroaa sinne sun tänne eikä muodosta samanlaista peiliheijastusta kuin tasainen peilipinta.
Fotoni ei ole mikään "pyöreä pallukka". Valon siroamista pinnalta kuvaa paremmin aalto-oppi kuin kvanttimekaaninen tarkastelu (joka tosin kvanttielektrodynamiikan kielellä esitettynä on aika identtinen Huyensin periaatteen kanssa). Fotoni on vuorovaikutuksen kvantti siten, että energiamäärä, joka kerrallaan siirtyy hiukkaselta toiselle, on kvantittunut, "energiapaketti" jota pakettia kutsutaan fotoniksi.
Nobelin palkinnonkin saanut Richard Feynman oli aikoinaan karismaattinen luennoitsija. Hänen luennoistaan tehdyistä muistiinpanoista on koottu useampiakin kirjoja.
Muistaakseni kvanttielektrodynamiikkaa käsittelevän luentosarjan lomassa oli tuo peilin toiminnan selitys. Pengoin äsken hyllyjäni, mutta Feynmanin kirjat ovat ilmeisesti menneet "ennakkoperintönä" pojalleni. Edes Ursa:ssa ei netin mukaan ole juuri tuota kirjaa myytävänä.
Jos asia vaivaa sinua kovastikin, kyllä tuo QED-kirja varmasti jostakin löytyy. Se on muutenkin hyvä.