"Näin naapurissa.." oli aikoinaan suopsittu radio-ohjelma entiseen aikaan.
Kävin naapurissa ( 70) palstalla, joka perustettiin parisen vuotta sitten.
Se muistuttaa paljon tuon naapurimaassa
vallinneen järjestelmän tyylistä.
- On aina helpompaa nousta yhdessä jotain vastaan kuin alkaa rakentaa yhteistuumin uutta järjestystä."
/Yliopisto 7.10.05 s. 45
Muurahaisista kerrotaan, että
- Me vedämme suuntaan samaan,
kun käymme rakentamaan.
Miksi meille ihmisille se niin kovin usein on aivan ylivoimaista ?
VALLANKUMOUSKO
22
937
Vastaukset
Olisikohan intohimoilla jotain tekemistä tämänkin asian kanssa?
- tukkusutija
tulee aina jossain vaiheessa esiin. ainakin silloin kun omasta ruuhesta rupee ruuvit putoile ja sitä ei ite huomaa. kokemusta on.
- ppppppppppppp
Kehrosta hautaan samanlaisia kateellisia ollaan me luomakunnan kruunut.
- Ajomies
Tuntematta kirjittajaa mieleeni tulee tuo vanha sanonta. Kävin juuri vilkaisemassa "keskusteluja" ja huomaan ettei tilanne ole pelkästään "hajusta" kiinni kuten ei milloinkaan ennen.
Meillä on erilaisissa yhteisöissä työpaikasta
kyläyhteisöön tapana etsiä aina jostain syntipukki ja koettuahan on, että
- joukossa tyhmyys tiivistyy. - Ajomies
ppppppppppppp kirjoitti:
Kehrosta hautaan samanlaisia kateellisia ollaan me luomakunnan kruunut.
Muistan aikoinaan erään vanhan mummon sanoneen kun päiviteltiin jotain nousukasta:
- Tasaa teköö aian kans....
Hän ei milloinkaan ilmaissut keskusteluissa olevansa kenellekään kateellinen vaan toivotti
kaikkea hyvää ja positiivisuus kuulsi muuten puheissa. - Sentraalin Santra
Ajomies kirjoitti:
Tuntematta kirjittajaa mieleeni tulee tuo vanha sanonta. Kävin juuri vilkaisemassa "keskusteluja" ja huomaan ettei tilanne ole pelkästään "hajusta" kiinni kuten ei milloinkaan ennen.
Meillä on erilaisissa yhteisöissä työpaikasta
kyläyhteisöön tapana etsiä aina jostain syntipukki ja koettuahan on, että
- joukossa tyhmyys tiivistyy.samassa ketjussa käytät kahta nikkiä, sekä Hajupoikaa, että Ajomiestä?
- Ajomies
Sentraalin Santra kirjoitti:
samassa ketjussa käytät kahta nikkiä, sekä Hajupoikaa, että Ajomiestä?
Aivan ensi puheenvurossaniu len kertonut asian ja toistanut lukemattomia kertoja.
Huomannet aloittavani rekatulla ja jatkavani Ajomiehenä - asiani ei ole selittää sitä.
Ihmmettelen vain, että sinä sentraalisantrana huutelet "puskista". Sinullakin näyttää olevan tieto Hajupojan ja Ajomiehen levan sama henkilö.
Kertoisitko oman vakinikkisi ja rekatun
- tasapuolisuuden vuoksi ? - pusikko

- tasapuolisuuden vuoksi ?Ota pari kuppia vielä niin eiköhän se tupla w,kin ala sieltä tulemaan.
Jatka myös noita samoja fraasejasi, ei niitä oltu kuultu vielä tarpeeksi. - lannenhunttari
Ajomies kirjoitti:
Tuntematta kirjittajaa mieleeni tulee tuo vanha sanonta. Kävin juuri vilkaisemassa "keskusteluja" ja huomaan ettei tilanne ole pelkästään "hajusta" kiinni kuten ei milloinkaan ennen.
Meillä on erilaisissa yhteisöissä työpaikasta
kyläyhteisöön tapana etsiä aina jostain syntipukki ja koettuahan on, että
- joukossa tyhmyys tiivistyy.ole Jouko?
- Sentraali Santra
Ajomies kirjoitti:
Aivan ensi puheenvurossaniu len kertonut asian ja toistanut lukemattomia kertoja.
Huomannet aloittavani rekatulla ja jatkavani Ajomiehenä - asiani ei ole selittää sitä.
Ihmmettelen vain, että sinä sentraalisantrana huutelet "puskista". Sinullakin näyttää olevan tieto Hajupojan ja Ajomiehen levan sama henkilö.
Kertoisitko oman vakinikkisi ja rekatun
- tasapuolisuuden vuoksi ?mutta olen sen verran katsellut tätä palstaa, että tiedän sinun olevan monella rekisteröidyllä kirjoittava myöskin nk. puskasta huutelija.
Sinähän oler rekattuna myös Pilmari ja KaidePuu ja muistaakseni vielä pari muuta.
Kerro miksi!
Sitten tahtoisin vielä tietää, että kuinka voit vastata kenellekään noin ilkeästi "tyhmälle pitää vitsikin selittää."
Ovatko muut mielestäsi tyhmempä kuin sinä? - Ajomies
Sentraali Santra kirjoitti:
mutta olen sen verran katsellut tätä palstaa, että tiedän sinun olevan monella rekisteröidyllä kirjoittava myöskin nk. puskasta huutelija.
Sinähän oler rekattuna myös Pilmari ja KaidePuu ja muistaakseni vielä pari muuta.
Kerro miksi!
Sitten tahtoisin vielä tietää, että kuinka voit vastata kenellekään noin ilkeästi "tyhmälle pitää vitsikin selittää."
Ovatko muut mielestäsi tyhmempä kuin sinä?Lienet tymempi kuin arvaatkaan ! ?
Luettelet itse nikkejäni. Teillä on 60 ja 70 palstoilla lähes ainoa "keskustelunaihe" nikkeily ja häiriköinti ettekä huomaa itse olevanne ainoat häiriköt.
Puskasta huuteluun en tiettävästi syyllisty kuten itse teet nytkin.
Lukemattomia kertoja olen tiedustellut kaikilta tahooilta, että onko usealla nikillä kirjoittaminen jotenkin kiellettyä.
Asiat riitelevät,
eivät miehet !
Monesti asialle on eduksi ettei aleta riitelemään sanojasta. 60 - 80 palstoilla en voi kirjoittaa tunnetuilla nikeilläni, koska keskustelukumppanit ja sheriffi pelkässä kateudessaan poistattavat viestit olkoon kuinka asiallisia ja hyviä tahansa.
Hajupoika-nikillä sain viimeksi kirjoittaa kauan sitten
- lukijoita "Rehti mies" sai yllättävän paljon ja keksutelun päätyttyäkin käydään lukemassa yli kymmenen sivun takaa.
"Mikä ihmeen klitoris" kiinnostaa myös monien sivujen takaa.... - Ajomies
lannenhunttari kirjoitti:
ole Jouko?
Minusta olisi suotavaa, että itse kertoisit yhteystietosi ja joskus rekatun nikkisi kun kyselet ja huomauttelet toisia.
- Olet älyllisesti epärehellinen vaikka muuta annat ymmärtää... - Ajomies
pusikko kirjoitti:
Ota pari kuppia vielä niin eiköhän se tupla w,kin ala sieltä tulemaan.
Jatka myös noita samoja fraasejasi, ei niitä oltu kuultu vielä tarpeeksi.Näyt kuuluvan noitten "ikäihmisten" klaaniin,
"kielimurteesikin ilmaisee sinut..."
En ole milloinkaan kehoittanut lukemaan sepustuksiani saati vaatinut vastaamaan niihin. - Usko vain
Ajomies kirjoitti:
Minusta olisi suotavaa, että itse kertoisit yhteystietosi ja joskus rekatun nikkisi kun kyselet ja huomauttelet toisia.
- Olet älyllisesti epärehellinen vaikka muuta annat ymmärtää...Luulet, että nämä "puskajussit" päänsä puseikosta näyttäisivät.
Käpykaartilaioseksi sodan aikaan tällaisia sanottiin ja se oli ainakin miehelle suuri häpeä.
Luulisi jokaisen kykenevän huutoonsa vastaamaan. - Sentraali Santra
Ajomies kirjoitti:
Lienet tymempi kuin arvaatkaan ! ?
Luettelet itse nikkejäni. Teillä on 60 ja 70 palstoilla lähes ainoa "keskustelunaihe" nikkeily ja häiriköinti ettekä huomaa itse olevanne ainoat häiriköt.
Puskasta huuteluun en tiettävästi syyllisty kuten itse teet nytkin.
Lukemattomia kertoja olen tiedustellut kaikilta tahooilta, että onko usealla nikillä kirjoittaminen jotenkin kiellettyä.
Asiat riitelevät,
eivät miehet !
Monesti asialle on eduksi ettei aleta riitelemään sanojasta. 60 - 80 palstoilla en voi kirjoittaa tunnetuilla nikeilläni, koska keskustelukumppanit ja sheriffi pelkässä kateudessaan poistattavat viestit olkoon kuinka asiallisia ja hyviä tahansa.
Hajupoika-nikillä sain viimeksi kirjoittaa kauan sitten
- lukijoita "Rehti mies" sai yllättävän paljon ja keksutelun päätyttyäkin käydään lukemassa yli kymmenen sivun takaa.
"Mikä ihmeen klitoris" kiinnostaa myös monien sivujen takaa....että sinulla on tuosta tyhmyydestä omanlaisesi käsitys ja eipähän sitä varmaan ole missään pystytty tarkoin määrittelemäänkään.
Jollain on älyä jossain toisella sektorila ja toinen saattaa olla vaikkapa matemaattisesti lahjakas, mutta joittenkin mielestä täysi tumpelo.
Mainitsit tuosta "klitoris keskustekusta" ja siinä sinun älynlahjasi tulivat viimistään punnituiksi ja havaituksi aika kevyiksi.
Joku nainen (tai mies) vedätti sinua oikein maan perusteellisesti. Muistathan "hymyillen" - nikin?
Etköhän sinä ressukka vaan alkanutkin toden teolla tehdä treffejä.
Itsekritiikin puute on typeryyttä ja fiksuuden puutetta. Usko nyt!
Muistelehan sitäkin tapausta ja puhutaan sitten enemmän tyhmyydestä;) - Ajomies
Sentraali Santra kirjoitti:
että sinulla on tuosta tyhmyydestä omanlaisesi käsitys ja eipähän sitä varmaan ole missään pystytty tarkoin määrittelemäänkään.
Jollain on älyä jossain toisella sektorila ja toinen saattaa olla vaikkapa matemaattisesti lahjakas, mutta joittenkin mielestä täysi tumpelo.
Mainitsit tuosta "klitoris keskustekusta" ja siinä sinun älynlahjasi tulivat viimistään punnituiksi ja havaituksi aika kevyiksi.
Joku nainen (tai mies) vedätti sinua oikein maan perusteellisesti. Muistathan "hymyillen" - nikin?
Etköhän sinä ressukka vaan alkanutkin toden teolla tehdä treffejä.
Itsekritiikin puute on typeryyttä ja fiksuuden puutetta. Usko nyt!
Muistelehan sitäkin tapausta ja puhutaan sitten enemmän tyhmyydestä;)Flirttailu on jopa suositeltavaa kerrotaan palstan etusivulla.
Hajupoikana (häjypoika) tullessani 7.4.03 huomasin heti miten "mustiksia" vakipalstalaiset ovat. Mummot kävivät tukkanuottasilla ja yksi mies koki tulleensa syrjäytetyksi - ei siinä muuta tarvittu.
Syksyllä elokuussa 2003 oli mielenkiintoinen juttu
- Samaani löysi "Tunturintytön"
ja kaikki innolla toivottelemaan onnea kunnes sheriffi koki asiakseen palljastaa samaanin olevankin palstan "häirikkö" ja kun tutustut siihen ketjuun niin et voi olla huomaamatta kuinka kaikki anulaiset hyökkäsivät julkeasti moittimaan kuin herhiläiset tai Lapista kerrottaessa
mäkärät ja muut hirvikärpäset....
- Pirre*
sinut jostain syystä siellä..?
- Ajomies
Kylla,
olen persona non grata ollut aivan tuon sheriffin tullessa palstalle ja arvaan syyn. Se on täysin sama syy kuin parin muunkin miesnikin.
Eräät "mummot" kokivat jo alussa tulleensa torjutuiksi vaikka tein selväksi etten ole todellakaan "seurankipeä".
Ylläpidon, sheriffin enempåää kuin kenenkään "keskustelijan" taholta ei ole tullut ainoatakaan tietoa, että lisin kirjoittanut väärää tietoa tai epäasiallisesti.
Täälläkin tooivooon edelleen, että huomautukset tehtäisiin välittömästi mielellään siinä keskustelussa, jossa aihetta arvelee olevan asiallisesti perustellen.
Korjaan mielelläni lausumiani kun ne osoitetaan vääriksi.
Myös yhteystietni ovat olleet aina julkisia..
"Kerro kaverille tästä keskustelusta" on minusta usein hyvä tapa antaa palautetta niin mitetta kuin kiitostakin.
Aimnoatakaan tällaista ei myöskään ole tullut vaikka muuten palstalaiset saattavat meilata joskus jopa toistasataa meiliä päivässä laatikkooni. Pyrin vastaamaan kaikille. - Ajomies
Ajomies kirjoitti:
Kylla,
olen persona non grata ollut aivan tuon sheriffin tullessa palstalle ja arvaan syyn. Se on täysin sama syy kuin parin muunkin miesnikin.
Eräät "mummot" kokivat jo alussa tulleensa torjutuiksi vaikka tein selväksi etten ole todellakaan "seurankipeä".
Ylläpidon, sheriffin enempåää kuin kenenkään "keskustelijan" taholta ei ole tullut ainoatakaan tietoa, että lisin kirjoittanut väärää tietoa tai epäasiallisesti.
Täälläkin tooivooon edelleen, että huomautukset tehtäisiin välittömästi mielellään siinä keskustelussa, jossa aihetta arvelee olevan asiallisesti perustellen.
Korjaan mielelläni lausumiani kun ne osoitetaan vääriksi.
Myös yhteystietni ovat olleet aina julkisia..
"Kerro kaverille tästä keskustelusta" on minusta usein hyvä tapa antaa palautetta niin mitetta kuin kiitostakin.
Aimnoatakaan tällaista ei myöskään ole tullut vaikka muuten palstalaiset saattavat meilata joskus jopa toistasataa meiliä päivässä laatikkooni. Pyrin vastaamaan kaikille.Niile palstoille viimeisin keskustelualooitus on maaliskuussa "Rehti mies"- otsikolla ja se näyttää kiinnostavan edelleen lukijoita...
Sen jälkeen kaikki yritykset aloittaa keskustelu torperoidaan
alta aikayksikön. Minuun kohdistuviin herjauksiinkaan en saa vastaustilaa....
se syynä tämänkin keskustelun aloitukseen
kun jossain pitää yrittää tuoda jotain esiin.
"Puskasta" tulevat huutelemaan tännekin, jopa sheriffikin...
- tutkivainen
On helpompi nousta yhdessä tuumin yhtä vastaan kuin rakentaa yhteisesti jotain parempåaa.
Miksi tuolla ikäihmisten palstoilla puraillaan sellaisista, jotka eivät ole edes mukana keskusteluissa?
Keskenkasvuisiksi häiriköiksi nimittelevät,
mutta mitään asiallista asiaa ei saada edes omaan leppoisaan kahvipöytäkeskusteluun juuri milloinkaan.- Sentraali Santra
ovat heidän mielestään täysin asiallisia.
Jos joku viihtyy seurassa missä puhutaan vaikkapa vähän "epäasiallisuuksiakin", loukkaamatta kuitenkan ketään, niin mikä sinua siinä harmittaa.
Voisittehan te Ajomiehen ja muiden älykkäiden, asiallisten kanssa aloittaa jonkun kiinnostavan ketjun. Siihen voisivat osallistua tyhmemmätkin, varsinkin jos malttaisitte jättää sanomatta typerimmille, että he eivät tiedä, eivätkä ymmärrä mitään. - Ajomies
Sentraali Santra kirjoitti:
ovat heidän mielestään täysin asiallisia.
Jos joku viihtyy seurassa missä puhutaan vaikkapa vähän "epäasiallisuuksiakin", loukkaamatta kuitenkan ketään, niin mikä sinua siinä harmittaa.
Voisittehan te Ajomiehen ja muiden älykkäiden, asiallisten kanssa aloittaa jonkun kiinnostavan ketjun. Siihen voisivat osallistua tyhmemmätkin, varsinkin jos malttaisitte jättää sanomatta typerimmille, että he eivät tiedä, eivätkä ymmärrä mitään.- Hyvää päivää, kirvesvartta....
Minulle on yks hailee mitä höpisevät, mutta kun olette kuin pahaiset juoruämmät höpisten juuri kuten avauksessa totesin
- POISSAOLEVASTA häiriköstä.
Lue 70 palstaa alusta alkaen niin huomaat, että samaa "kanalauman" kaakatusta se on ollut alusta alkaen.
Aiemmin mummot kokivat asiakseen tulla sekoilemaan hyviin keskusteluihin kun ne olivat suositumpia ja "haju" karkoitti mukamas palstalta KAIKKI vakinikit. Senora Lyyli esimerkkinä, jota kaikki innolla lukivat lukijalaskurin värähtämättä eikä hänelle juuri vastauksia sadellut kun pitää vain "hajua haukkua".
Katsohan palstaa 80 ja huomaa siellä eräs kummallisuus huhti- toukokuussa 2004.
Sinnekin tormasi koko kanalauma ruunepereineen ja perävauniu maalaismiehineen....
- mikä olikaan heidän asiallisuutensa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617