apaattisuus +50

Siitä alkaa toipuminen ja kestää kestää kestää Kunnes elämän ilo palaa palaa palaa hyvää matkaa
itseesi.

Jos jaksat lukea tämän, niin olen iloinen.

Se mitä kerrot kuullostaa kaikkein eniten surulta ja sen tuomalta masennukselta ja uupumiselta. Sellainen taakka on raskas yksin kantaa ja apua siihen saa aina, mutta sitä täytyy ymmärtää pyytää. Siis, hae apua niin pian kuin voit.

Sairaseläkkeelle joutuminen voi olla raskas isku ja se voi aiheuttaa syvän surun, surun jota ei ehkä tiedosta juuri suruksi joka pitäisi surra. Mutta nykyään me "olemme yhtä työmme kanssa", ja meidän identtiteettimme on paljon sidottu ammattiin ja työhön ja sen menettäminen on suuri menetys. On kuin kadottaisi palan itsestänsä.

Usein on kysymys, - mitä teet työksesi? - niitä ensimmäisiä kysymyksiä joita saa uuden ihmisen tavatessaan. Ei ole helppoa vastata sellaiseen kysymykseen, jos jostain syystä ei ole töissä. Itse olen ollut sairaseläkkeellä jo kymmenkunta vuotta ja minulla on tapana nykyään vastata että "olen allerginen kaikelle työnteolle, siksi en ole töissä" tai että "hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä" tai jotain muuta samankaltaista. Mutta se on ottanut monta vuotta ennenkuin olen pystynyt siitä leikkiä laskemaan.

Anna niitten kesäkukkien ja kalusteiden olla vielä vähän aikaa, ei tämä maailma siihen kaadu. Ja ruohomatto saa lannoitetta niistä makaavista lehdistä. Mutta jos jaksat, niin voit vaikka kirjoittaa minulle, olen ollut samassa tilanteessa kuin sinäkin. e-mail on; [email protected]

Ja yritä jaksaa, hetki kerrallaan.

Itse kerron aina itselleni pohjalla ollessani,että "tämä olotila menee ohi", koska kokemus on sen minulle osoittanut. Toivon,että pääset uppoutumaan johonkin asiaan niin,että apaattisuus unohtuu hetkeksi,ja sitten taas pitemmäksi ja taas pitemmäksi.

..se on hyvä konsti silloin kuin kaikki tuntuu raskaalta ja lenkillä käynti on toinen hyvä konsti itsekkin kävin sellaisessa ryhmässä joka oli kokenut samaa vaikeutta elämässään.
Ja voin sanoa sen,että jos en olis lähtenyt lenkille niin sinne neljän seinän sisään olisin jäänyt loppu elämäksi onneksi vaimo oli niin viisas ja vei ulos silloin kun tuntui kaikkein vaikeimmalta ja nyt lähden ilomielin sauvakävelylle ym. toimintaan.
Minulla on Meniere tauti mutta pärjään sen kanssa nyt oikein hyvin. Alussa oli vaikeata kun huimasi niin rajusti.
Soita vaan rohkeasti apua ja kerro mikä sinua vaivaa.
Minäkin olen sairaseläkkeellä ollut jo kohta neljä vuotta mutta en ole onneton vaan tosi onnellinen kun on niin paljon tekemistä ja tuntee itsensä tarpeelliseksi.

Kun minulla todettiin otsikossa mainittu, parantumaton, sairaus, olin vuoden päivät alamaissa.
elinikäennusteen haarukka oli aika lavea mutta rajallinen kuitenkin.
Ensimmäisen vuoden jälkeen olen tavoittanut jonkinlaisen harmonian.
Tietenkin olen sairaseläkkeellä (57v) ja mieheni lopetti töissäkäymisen jo hieman aikaisemmin kuin sairauteni havaittiin. Tarkoitus oli olla talvet Espanjassa ja kesät Suomessa. Eipä arvaa ottaa riskiä.
Elän tavallista elämää sen minkä 90-tason hemoglobeiiniltani jaksan.
Matkustelemme mieheni kanssa 14 - 16 viikkoa / vuosi. Lisäksi hieman lasten kanssa.
Nyt miehen kanssa espanjan asunnolle lokakuun lopussa, sitten tyttären kanssa Berliiniin marras-joulukuun vaihteessa.
Ei tätä 'kuolemantuomiota' voi unohtaa mutta olen hyväksynyt tosiasian ja sen, ettei siihen voi vaikuttaa. Elän tässä ja nyt!

läheisiltä, että pääset alkuun suuren kuormasi kanssa. Kun kaikki kaatuu päälle ja hoitamattomat tehtävät muistuttavat koko ajan olemassa olostaan, tilanne varmaan vaan pahenee entisestään. Jos pääsisit jonkun ystävällisen ihmisen avustuksella alkuun, jaksaisit varmaan itsekin jatkaa puuhia ja heräisit uudelleen elämään.

Ystävät voisivat ehkä myös ulkoiluttaa sinua ja vetää liikkeelle, jos pyytäisit heiltä apua.

Tai keksisitkö jotain mielenkiintoista, joka houkuttelisi sinut lähtemään ihmisten ilmoille?

Jos mielenterveystoimistonne on ylikuormitettu, voisitko kokeilla ystäväpalvelua?

Kerrothan meillekin, miten asiasi edistyvät. Vointia ja parempia päiviä!

ja ei ole helppoa. On vain pakko yrittää päivästä toiseen ja se ei ole normaalia. Pakko yrittää?
Ei ole totta, että tämä elämä on mennyt siihen suuntaan, että on pakko jaksaa sitä sun tätä.
Ei sairaseläkeellä olo ole mitenkään huono vaihtoehto, tosin silloin joutunee jotenkin arvosteltavaksi ja sitä kautta ihmeen huonoon valoon (olen itse sen kokenut).
Täytynee olla rohkeutta sanoa totuus ja nauttia olostaan.
Helppo sanoa, vaikea käytännössä.
Sinun kannattanee hakea apua tai sitten ei, voithan itse nyt päättää miten toimit, kun työelämä ei rajoita, muista se mitä on joka aamu lähteä pakosti töihin ja olla masentunut jo aamusta alkaen.
Ainakin siitä voi nauttia, ettei ole pakko tehdä sitä sun tätä.

Toista auttaa ammattiauttaja, toista ystävä. Mutta mikä auttaa kumpaakin, se on liikunta. Mielesi saa hyödyn osakseen, kun kroppasi liikkuu.Kokeile jos et usko.

olen minäkin ja hiton onnellinen että tähän vaiheeseen pääsin.
Työtä on vaikka kuinka paljon, eikä aika ole käynyt yhtään pitkäksi.

Alkoiko ongelmasi siitä kun jouduit sairaseläkkeelle, vai oletko niin sairas että sen takia elämäsi tuntuu synkältä?
Olisitko vielä halunnut tehdä työtä?

Sinun tarvitsee selvittää itsellesi nuo asiat, sairaseläke ei ole elämän loppu, vaan uuden elämän alku.
Kyllä jokainen hätkähtää kun saa parantumattoman diagnoosin ja eläkkeen, joillekin se tapahtuu jo kohtalaisen nuorena kuten minulle. Mutta sen jälkeen on hyvä pistää elämän arvot uusiksi ja varmasti silloin löytää paljon kaikkea mitä voi tehdä.

Älä jää kotiin istumaan vaan mene ihmisten joukkoon, ota yhteyttä mielenterveystoimistoon jos sinusta todella pahalta tuntuu. Älä anna periksi, elämä odottaa sinua, kunhan vain jaksat ja uskallat ottaa sen vastaan. Sekin aika varmasti vielä tulee, että jaksat iloita elämästäsi.

Elämä on täynnä yllätyksiä, niin hyviä kuin huonojakin. Eihän se muuten elämää olisikaan.
Katso luontoa ympärilläsi ja mene kävelylle, jos sinulla on järvinäköala kuten kirjoitit niin seuraa järven tapahtumia, lintuja, veneitä yleensäkin kaikkea mikä liittyy elämään.

Et ole yksin noiden ongelmiesi kanssa, ihan liian useat masentuneet tai sairaat ihmiset jäävät kotiin neljän seinän sisälle ja antavat elämän kulkea ohi....eihän koskaan tiedä mitä nurkan takana odottaa, joten elä elämääsi joka sinulla on.
Jokainen päivä tuo uuden pienen yllätyksen, jos lähdet liikkeelle ja etsit niitä. Ne ovat pieniä asioita josta tulee hyvä mieli, vaikka lapsen hymy, kaunis auringonpaiste, iltarusko, pimeät illat ja niissä loistavat kynttilät - eli ihan pieniä elämän iloja, ja onnen murusia.

Älä odota liikoja, tyydy siihen pieneen onneen mikä tulee, se isompi onnellisuus tulee vasta kun olet oppinut iloitsemaan niistä pienistä asioista.

Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Syksy tuo tullessaan talven ja talvi taas kevään, ja joka vuodenajoissa meillä on jotakin kaunista,
opettele nauttimaan niistä.