Kannustusloukku?

optimisti-orvokki

Tunnetko kannustusloukun?

Mitä sana sinulle merkitsee?

16

724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pirre*

      mielestäni syyllistetään ilman omaa syytää työttömät ihmiset.., minusta se on kirosana!

      *piti ihan huutomerkki präntätä perään*

      Tuota saanaa tai käsitettä käytetään kilpenä sosiaaliturvan poistamiselle ja huonontamiselle Suomessa, ihmisten perusturvataso heikennetään niin että mennään sille 23 - 30 luvun työnantajien ihannetasolle - jossa ihmisten on hattu kourassa tultava aamuisin työpaikkojen oville ja porteille, saadakseen taas päivän leipäpalan perheelleen ja itselleen.

      Kummallista että tämä entinen hiihtäjä, nykyinen kansamme edustaja EUssa puhui eilen televisiossa, kuin työttömyys tai hän käytti sanaa veropohjan vähäisyys johtuisi laiskoista työttömistä ihmisistä.
      Koskaan ei oikeisto, ääri aines ainakin myönnä sitä, että Suomesta puuttuu näitä tarpeellisia työpaikkoja joihin ihmiset voisivat mennä töihin omalla kotipaikkakunnallaan...
      Ongelma on leviämässä käsiin, koska entisetkin ns. matalan koulutustason kansantuotetta kartuttavat työt viedään halpojen työkustannusten maihin....
      Teroitetaan vain korkean teknologisen koulutuksen perään, ihankuin koko kansa olisi teekkaritasoista, ja kykyistä.
      En mie sitä sano eikö osaavia aivoja tarvita nimenomaan luomaan uusia tavallisia töitäkin, mutta ei pitäisi luulla, että Suomi pärjää yksistään älypäiden varassa ja toisaalta palvelualojen tuomalla hyvinvoinnilla.

      • mekatron

        Siinä se olikin tärkein sanottu.

      • Pirre*
        mekatron kirjoitti:

        Siinä se olikin tärkein sanottu.

        välistä..:)

    • Pirre*

      Mielestäni tuon sanan takana nälkäloukku.

      Onhan tietenkin tunnettua, että sosiaaliturvalla keplottelijoitakin löytyy, mutta luulisin heitä kuitenkin olevan vähemmistö kansastamme..

      Ja hyvää huomenta..:)

      • roosasieppo

        Eläkeläisille tuli oikein roima kannattamattomuus loukku,kun herrat päätti korottaa eläkkeitä 5e kk.
        Ihmettelen miten Heinäluomakin kehtasi oikein televisiossa sanoa,että 5e eläkeläiselle on parempi kuin sama varakkaille verohelpotuksena.
        Uskon vakaasti,että ensi vuoden alusta on jo niin moni asia kallistunut,ettei 5e riitä alkuunkaan.

      • roosasieppo kirjoitti:

        Heinäluoma, kuten suuri osa poliitikoista, on politiikkaa tehdessään ehtinyt vieraantua normaalista, tavallisten ihmisten arkielämästä.

        Hän, niinkuin monet muutkin, käsittelee vain lukuja ihmisten sijaan, ja oli siis ihan oikeassa lausumansa suhteen. En tiedä kansaneläkkeen määrää, mutta onhan 5 euroa:
        2,5 prosenttia 200 eurosta ja vain
        0,01 prosenttia 50.000 eurosta. :(

    • kaurapuuroa

      Olen 52v. Mulle työkkäri tarjosi puolipäivätyötä, josta tulot tasan kuin työttömyyspäiväraha? Tai sit ensin olla ns. työharjoittelijana, samalla päivärahalla?
      Kannustaisko teitä, kun sentäs oon ammattitaitoinen tunnollinen työihminen? Mieluummin käännän kylkeä kotona, kuin maksan ite työmatkat klo 6:ksi töihin ja takas?

      • Pirre*

        olisi mitään toiveita päästä myöhemmin kokoaikaiseksi..?

        Sisareni teki sitkeästi 7 vuotta pätkätöitä ja nyt muutama vuosi sitten hänet vakinaistettiin. Hän on terveydenhoitoalalla..ja reilusti yli viiskymppinen..

        Oli varmaan raskasta olla aina valmiina palvelukseen, ja ilman vuosilomia, mutta kuitenkin se kannatti loppujenlopuksi..

      • Pirre*
        Pirre* kirjoitti:

        sissisiskoni, hänkin 50 maagisen rajan ylittänyt, käy 500 kilometrin päässä töissä, kaksi viikkoa kovaa putkea veteraanien hoitajana ja toiset kaksi tai viikko, miehen hoitoa...

      • ovatpa tyhmiä
        Pirre* kirjoitti:

        sissisiskoni, hänkin 50 maagisen rajan ylittänyt, käy 500 kilometrin päässä töissä, kaksi viikkoa kovaa putkea veteraanien hoitajana ja toiset kaksi tai viikko, miehen hoitoa...

        tappavat itsensä ennen aikojaan työllä.. toiset käyttävät hyväkseen. Eikö hän ole oppinut sanomaan : EI!
        Saa raataa ittensä sairauseläkkeelle toisten töitä paikatessa..
        Kiitos tulee sitte hautajaisissa, nöyrä kun oli ja teki toisten työt..kiitos

      • ajattele ensin
        Pirre* kirjoitti:

        sissisiskoni, hänkin 50 maagisen rajan ylittänyt, käy 500 kilometrin päässä töissä, kaksi viikkoa kovaa putkea veteraanien hoitajana ja toiset kaksi tai viikko, miehen hoitoa...

        Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä!

      • pimeenä
        Pirre* kirjoitti:

        olisi mitään toiveita päästä myöhemmin kokoaikaiseksi..?

        Sisareni teki sitkeästi 7 vuotta pätkätöitä ja nyt muutama vuosi sitten hänet vakinaistettiin. Hän on terveydenhoitoalalla..ja reilusti yli viiskymppinen..

        Oli varmaan raskasta olla aina valmiina palvelukseen, ja ilman vuosilomia, mutta kuitenkin se kannatti loppujenlopuksi..

        joo, tarjottiin "pimeenä" töitä kaupunkilähetyksessä!!! Mut ei mun uskoni salli sitä,, kirkon kyllä!!

      • Pirre*
        ajattele ensin kirjoitti:

        Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä!

        rahalla vai..?

      • Pirre*
        ovatpa tyhmiä kirjoitti:

        tappavat itsensä ennen aikojaan työllä.. toiset käyttävät hyväkseen. Eikö hän ole oppinut sanomaan : EI!
        Saa raataa ittensä sairauseläkkeelle toisten töitä paikatessa..
        Kiitos tulee sitte hautajaisissa, nöyrä kun oli ja teki toisten työt..kiitos

        höpiset, toisten työt, ei uuno ymmärrä nyt?

      • en suostu orjaksi
        Pirre* kirjoitti:

        höpiset, toisten työt, ei uuno ymmärrä nyt?

        Kun olet töllistettynä esim. hoito-tai palvelutalossa, jipii..vakituiset riemastuu. Nyt saatiin käskyläinen, jolle jokainen voi jakaa kurjimmat työtehtävänsä ja huonoimmat, kiireisimmät työvuoronsa.Kiltti jos olet, yrität siinä tehdä monen henkilön töitä.
        Kerran mulle yksi vakkari sano, mee tuonne tekeen sitä ja hetkohta toinen, voisit mennä tuonne. Kun kolmas lähesty..menin ite ylihoitajan juttusille, miten voin olla kolmessa paikassa yhtäaikaa??
        Sit yx juttu vielä. Ei ketään voi velvoittaa hoitaan melkein ilmaiseksi iäkkäitä, sairaita vanhempiaan!! Siinäkin teet yhteiskunnalle kuuluvaa työtä, viet taas jonkun työpaikan.
        Tässä muutama esimerkki, miten tehdään toisten töitä..Pirre

    • laiskis

      Minun kohdallani verottaja ratkaisi töissäkäymisen lopetuksen.
      7 vuotta hain perheemme elannon 125 ja 230km:n päästä ilman päivärahoja ja matkakorvauksia.
      Maksoin itse asumiseni ja ha-matkat.
      Asumiskustannuksia en saanut vähentää ollenkaan ja matkoista ainoastaan 1krt/vko halvimman julkisen mukaan vaikka aikataulut eivät sopineet.

      Tämä oli minun loukkuni.
      Käytin 500pv pätkäillen ja virutellen, että viimein tavoitin niukan työttömyyseläkkeen.

      Näin kannustetaan työvoiman liikkuvuutta!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe