suhteen mukana loppui elämänhalu

*Blues*

Mitä tehdä, kun pitkän ja myrksyisän suhteen loputtua ahdistaa ihan kirjaimellisesti? varsinkin iltaisin tulee hetkiä kun tuntuu siltä että happi loppuu, sydän alkaa tykyttää sairaan nopeeta ja päässä pyörii niin pahasti että on pakko mennä pitkälleen. uni ei tule, ajatukset ei kulje eikä mikään huvita. päänsärky on muuttunut krooniseksi.

elämän jatkuminen ei ota onnistuakseen. baarireissut ei kiinnosta, kavereiden tapaaminen satuttaa koska ne on kaikki onnellisesti pariutuneita ja niiden onnen hehku muistuttaa mua siitä, minkä menetin. uusien ihmisten sijasta kaipaan elämääni vain exääni, vaikka juuri hän on satuttanut mua ja saanut itkemään enemmän kuin kukaan muu koskaan.

enkä edes kehtaa mennä tän ongelman takia lääkärin tai jonkun psykiatrin puheille kun alan tuntea syyllisyyttä siitä että ongelmani on kuitenkin vähäpätöinen vrt vaikka perheväkivaltaan tai syvään masennukseen. tuntuu kuin paisuttelisin ongelmaani vaikka tajuan, että tarvitsen apua.

19

3679

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kriisipuhelin
    • myös ahdistunut

      ollaan kohtapuolin kohtalotovereita.
      Asia ratkeaa luultavasti lähipäivinä.

      • ahdistaa vieläkin

        Erosta jo pari vuotta sitten,vieläkin hyppäsin hänen kelkkaansa (itsepetosta) vain särkeäkseni sydämeni uudelleen,hän virittelee rakkaussuhdetta toiseen.Nyt se on lopullisesti loppu,mutta en kykene mihinkään yhteydenottoihin olen liian paljon kärsinyt ja olis aika minunkin saada rakkautta ja olisi ihana antaa rakkautta ja tuntea syvää yhteenkuuluvuutta jonkun kanssa.Ahmin kotona välillä suruuni mutta palloksi en itseäni paisuta.Paskaa tämä on ja toivunkohan koskaan.


    • feeling_blue

      ...meiän nickitkin on melko lähellä toisiaan, ironista. En tiedä, jotenkin saan täällä viestejä lukiessa ja vastatessa vähän lohtua. Mutta vaikeaahan tämä on. Hänen kanssaan tuli vietettyä monta iltaa vain itkien mutta silti haluaisin mieluummin ne illat takaisin kuin tämän yksinäisyyden ettei lähellä ole ketään. Suuri on ikävä ja tuntuu olo niin huonolta.

    • särkynyt

      Mulla on aivan sama juttu!
      Erottiin kaksi kuukautta sitte. Nyt syön masennuslääkkeitä, mutta silti on tosi tuskallista. Itseasiassa vieläkin tuntuu siltä, että en halua jatkaa tätä elämää ilman häntä. Kun voisi vain kuolla pois.
      Ei kiinnosta mikään tässä elämässä, tahtoisi vain painua oman kullan kainaloon, siinä kun oli aina niin hyvä olla.
      Elämä jatkuu, vaikkei halua sen jatkuvan.
      Itse kuljen säännollisesti psykologilla, vaikka välillä ajattelen samoin kuin sinä, että minun ongelma on mitätön. En ole kuitenkaan antanut sen estää, koska minulla on vaikeaa, niin minullakin on oikeus hake apua, niin myös sinulla.
      Ei tätä tuskaa paranna muu kuin aika, sen olen kuullut monta kertaa, välillä siihen on vaikea uskoa.
      Kaikkea hyvää sinulle. Häntä pystyyn, vaikka hakaneulalla! :)

    • kohtalotoveri

      en voi muuta sanoa, kuin että tiedän tunteen. olisi mukava vaihtaa ajatuksia, tosin en itse tohdi s-postiani palstalle laittaa...

    • nörtti

      Pfft, ihminen ei tarvitse suhteita yhtään mihinkään. Kaikki yksinelävät tietävät, että tuo on raaka fakta. Ihminen tarvitsee kyllä toisia ihmisiä tietyssä määrin, eli 100% eristäytyminen muista ihmisistä johtaa yleensä ongelmiin. Kuitenkaan kaverien lisäksi mitään sen intiimimpää suhdetta ihminen ei tarvitse. Tuo kaikki on vaan teidän henkisesti heikkojen ihmisten omissa päissänne keksimää roskaa.

      • tunnetaan jotain

        Eiköhän ihmisiä ole tarkoitettu pariutumaan ja lisääntymään ja rakkauttakin tänne tarvitaan.Harmi että sinun kohdallesi ei ole tullut elämäsi rakkautta ainakaan ihmisen muodossa.Et tiedä mistä puhut niin sinun on helppo tuomita,toisaalta jatka vain niiden koneiden käsittelyä...


    • Solttu

      Itsellä on kans sama elämänvaihde menossa ja mikään ei kiinnosta, ei nukuta jne.jne. mutta jospa se jostain se elämänlanka löytyy =]

      • M82

        Erosimme naiseni kanssa yhteisestä päätöksestä. Itse olen päivätöissä ja nykyinen exäni on ilta/yötöissä
        joten emmä nähneet lähinnä koskaan. Vituttaa vaikka päätös on molempien niin silti musta tuntuu että asia on mulle paljon paljon vaikeempaa. Olo on aivan kuin olisimme olleet todella rakastuneita ja ex naiseni olisi kuollut jossain onnettomuudessa ja nyt yritän tajuta sitä ettei hän tule enään koskaan luokseni. Olimme yhdessä 2 vuotta ja päässäni pyörii kaikki ne ihanat muistot noilta ajoilta. Olemme nähneet muutaman kerran ja soitelleet muutaman kerran eromme jälkeen ja on hän jopa käynyt luonanikin, sovimmehan että olemme hyviä kavereita edelleen.
        Olisi pitänyt erota vihassa, luulen että tämä olisi paljon helpompaa niin ku nyt koittaa tajuta asiaa ja toivoa että vielä koittaisimme korjata suhteemme säröjä ja alkaa viettämään sitä ihanaa aikaa mitä molempien mielestä meidän suhde suureksi osaksi oli.


      • äimänä
        M82 kirjoitti:

        Erosimme naiseni kanssa yhteisestä päätöksestä. Itse olen päivätöissä ja nykyinen exäni on ilta/yötöissä
        joten emmä nähneet lähinnä koskaan. Vituttaa vaikka päätös on molempien niin silti musta tuntuu että asia on mulle paljon paljon vaikeempaa. Olo on aivan kuin olisimme olleet todella rakastuneita ja ex naiseni olisi kuollut jossain onnettomuudessa ja nyt yritän tajuta sitä ettei hän tule enään koskaan luokseni. Olimme yhdessä 2 vuotta ja päässäni pyörii kaikki ne ihanat muistot noilta ajoilta. Olemme nähneet muutaman kerran ja soitelleet muutaman kerran eromme jälkeen ja on hän jopa käynyt luonanikin, sovimmehan että olemme hyviä kavereita edelleen.
        Olisi pitänyt erota vihassa, luulen että tämä olisi paljon helpompaa niin ku nyt koittaa tajuta asiaa ja toivoa että vielä koittaisimme korjata suhteemme säröjä ja alkaa viettämään sitä ihanaa aikaa mitä molempien mielestä meidän suhde suureksi osaksi oli.

        Miten ihmiset noin vaan eroo ja sanoo sit, että oli ihanaa aikaa? On meidänkin suhteessa riitoja vaikka kuinka ja paljon, mutta ei niiden takia oo tullu mieleenkään erota. Tai, no, ehkä tullu mieleen, mutta heti seuraava onnen pisara on tuo ajatuksen kumonnut.

        Tottakai ero on joillekin oikea ratkaisu, ja voi silti olla todella vaikea (esim. jos suhteessa on väkivaltaa). Musta kuitenkin tuntuu, että monet eroo nykyään ihan turhaan ja itkee sitten, ku ei oo ketään, vaikka oikeesti olis, jos ois vaan jaksanu normaaliin parisuhteeseen kuuluvia ongelmia ja ois jaksanu elää myös sille toiselle, eikä vain itselleen.


      • AKJ
        äimänä kirjoitti:

        Miten ihmiset noin vaan eroo ja sanoo sit, että oli ihanaa aikaa? On meidänkin suhteessa riitoja vaikka kuinka ja paljon, mutta ei niiden takia oo tullu mieleenkään erota. Tai, no, ehkä tullu mieleen, mutta heti seuraava onnen pisara on tuo ajatuksen kumonnut.

        Tottakai ero on joillekin oikea ratkaisu, ja voi silti olla todella vaikea (esim. jos suhteessa on väkivaltaa). Musta kuitenkin tuntuu, että monet eroo nykyään ihan turhaan ja itkee sitten, ku ei oo ketään, vaikka oikeesti olis, jos ois vaan jaksanu normaaliin parisuhteeseen kuuluvia ongelmia ja ois jaksanu elää myös sille toiselle, eikä vain itselleen.

        Menettäessä toisen, hän alkaa tuntua maailman ihanimmalta ihmiseltä. Silloin unohtaa hänen huonot puolensa.


      • M82
        äimänä kirjoitti:

        Miten ihmiset noin vaan eroo ja sanoo sit, että oli ihanaa aikaa? On meidänkin suhteessa riitoja vaikka kuinka ja paljon, mutta ei niiden takia oo tullu mieleenkään erota. Tai, no, ehkä tullu mieleen, mutta heti seuraava onnen pisara on tuo ajatuksen kumonnut.

        Tottakai ero on joillekin oikea ratkaisu, ja voi silti olla todella vaikea (esim. jos suhteessa on väkivaltaa). Musta kuitenkin tuntuu, että monet eroo nykyään ihan turhaan ja itkee sitten, ku ei oo ketään, vaikka oikeesti olis, jos ois vaan jaksanu normaaliin parisuhteeseen kuuluvia ongelmia ja ois jaksanu elää myös sille toiselle, eikä vain itselleen.

        Olihan meidän erossa mukana myös jonkunverran välinpitämättömyyttä. Ja itse en osannu keskustella asioista kun olisi pitänyt ja exäni tuntu välillä todella omistushaluiselta. Eli eka sano että on ok jos lähden esim kavereideni kanssa jonnekkin viettämään iltaa ja sitte itkettiin perään ja soiteltii ja pilattii munkin ilta. Riitelimme myös aika usein jostain aivan "mitättömyyksistä". Ne riidat johtu joko siitä että emme keskustelleet jostain vakavasta riidasta, emmekä käsitelleet suhteemme ongelmia, kokemattomuus suhteissa oli molempien ongelma. Ja jollain tavalla elimme suhdettamme kokoajan yhden askeleen jäljessä. Myös seksielämä kuoli loppuvaiheesta. Suhde muuttui myös todella arkiseksi ja aloimmekin olemaan lähinnä kuin kämppikset jossai vaiheessa. Mutta ainakaan omalta osaltani rakkauteni ei kuollut. Ja sitte oli tuo asia kun emme juuri nähneet koska toinen yöt ja illat töissä ja toinen sitte päivät.
        Eli niinkuin lukea saatta oli suhteessamme todella paljon korjattavaa. Exälläni on jo uusi mies kiikarissa "kai". Olen siitä onnellinen ja toivon todella että exäni löytää itselleen siitä kivan miehen. Sen takia koska olen ite toivonut että palaisimme vielä yhteen ja koittaisimmi selvittää ongelmat pariterapeutilla kuka osaa ammattilaisena todella kertoa meille mikä on vialla suhteessa ja mitä niille täytyy tehdä. Rakastan edelleenkin exääni ja hän ainakin sanoo minun olevan hänelle todella rakas vieläkin, tulen kuulemma olemaankin. Olen kuitenkin päättänyt että unohdan moiset yhteenpalaamis asiat ja toivon hänen saavan uuden hyvän miehen. Helpottaahan se samalle minuakin kun tajuan sitten viimeistään että emme enää todennäköisesti koskaan palaa yhteen. Ja saan jatkettua elämääni normaalisti.
        Päässäni tosin pyörii myös se että exäni teki minulle vain sen niin sanotun "pehmeän laskun" löydettyään paremman miehen ja kyllästyttyään suhteesemme sekä muhun. Olimme meinanneet erota aikasemminkin jo, mutta aina sovimme ja olimme taas onnellisia. Jostain saimme kehitettyä jotain riitoja usein aiheuttajan oli minä, ja ne riidan syyt oli jotain lapsellisia juttuja tavallaan. Taistelimme ja teimme molemmat todella kovaa töitä suhteemme alkuaikoina että saimme sen toimimaan. ironista kyllä kun elämä alko näyttämään todella että pääsemme sitä elämään niin kaikki läsähtikin kasaan. Ja koko meidän juttuhan alko siitä kun näin ex naiseni töissä, lähes 2v sitte. Sumeni koko pää ja jalat meinas lähteä alta. Ilman että edes sanoimme mitään toisille. Myös exäni sanoi joskus että hän tunsi samoin. Se oli sitä rakkautta ensisilmäyksellä.
        Kertokaas muuten pitäisikö mun lukemanne perusteella toimia millä tavalla ja olenko täys tollo ja en vain tajua että muthan tässä jätettiin kun exäni löysi paremman. En ainakaan ala kinuumaan häntä takasin mutta onko muita vaihtoehtoja? Sekin taitaa olla aika surkeeta että lupaa kuut ja tähdet taivaalta. Niinkun sanoin oli kyseinen suhde ensimmäinen todella vakava suhde joten en ole mikään kokenut näissä asioissa.


      • M82
        AKJ kirjoitti:

        Menettäessä toisen, hän alkaa tuntua maailman ihanimmalta ihmiseltä. Silloin unohtaa hänen huonot puolensa.

        Toi on myös totta. Aika kultaa joo kyllä aina muistot.


      • M82
        M82 kirjoitti:

        Olihan meidän erossa mukana myös jonkunverran välinpitämättömyyttä. Ja itse en osannu keskustella asioista kun olisi pitänyt ja exäni tuntu välillä todella omistushaluiselta. Eli eka sano että on ok jos lähden esim kavereideni kanssa jonnekkin viettämään iltaa ja sitte itkettiin perään ja soiteltii ja pilattii munkin ilta. Riitelimme myös aika usein jostain aivan "mitättömyyksistä". Ne riidat johtu joko siitä että emme keskustelleet jostain vakavasta riidasta, emmekä käsitelleet suhteemme ongelmia, kokemattomuus suhteissa oli molempien ongelma. Ja jollain tavalla elimme suhdettamme kokoajan yhden askeleen jäljessä. Myös seksielämä kuoli loppuvaiheesta. Suhde muuttui myös todella arkiseksi ja aloimmekin olemaan lähinnä kuin kämppikset jossai vaiheessa. Mutta ainakaan omalta osaltani rakkauteni ei kuollut. Ja sitte oli tuo asia kun emme juuri nähneet koska toinen yöt ja illat töissä ja toinen sitte päivät.
        Eli niinkuin lukea saatta oli suhteessamme todella paljon korjattavaa. Exälläni on jo uusi mies kiikarissa "kai". Olen siitä onnellinen ja toivon todella että exäni löytää itselleen siitä kivan miehen. Sen takia koska olen ite toivonut että palaisimme vielä yhteen ja koittaisimmi selvittää ongelmat pariterapeutilla kuka osaa ammattilaisena todella kertoa meille mikä on vialla suhteessa ja mitä niille täytyy tehdä. Rakastan edelleenkin exääni ja hän ainakin sanoo minun olevan hänelle todella rakas vieläkin, tulen kuulemma olemaankin. Olen kuitenkin päättänyt että unohdan moiset yhteenpalaamis asiat ja toivon hänen saavan uuden hyvän miehen. Helpottaahan se samalle minuakin kun tajuan sitten viimeistään että emme enää todennäköisesti koskaan palaa yhteen. Ja saan jatkettua elämääni normaalisti.
        Päässäni tosin pyörii myös se että exäni teki minulle vain sen niin sanotun "pehmeän laskun" löydettyään paremman miehen ja kyllästyttyään suhteesemme sekä muhun. Olimme meinanneet erota aikasemminkin jo, mutta aina sovimme ja olimme taas onnellisia. Jostain saimme kehitettyä jotain riitoja usein aiheuttajan oli minä, ja ne riidan syyt oli jotain lapsellisia juttuja tavallaan. Taistelimme ja teimme molemmat todella kovaa töitä suhteemme alkuaikoina että saimme sen toimimaan. ironista kyllä kun elämä alko näyttämään todella että pääsemme sitä elämään niin kaikki läsähtikin kasaan. Ja koko meidän juttuhan alko siitä kun näin ex naiseni töissä, lähes 2v sitte. Sumeni koko pää ja jalat meinas lähteä alta. Ilman että edes sanoimme mitään toisille. Myös exäni sanoi joskus että hän tunsi samoin. Se oli sitä rakkautta ensisilmäyksellä.
        Kertokaas muuten pitäisikö mun lukemanne perusteella toimia millä tavalla ja olenko täys tollo ja en vain tajua että muthan tässä jätettiin kun exäni löysi paremman. En ainakaan ala kinuumaan häntä takasin mutta onko muita vaihtoehtoja? Sekin taitaa olla aika surkeeta että lupaa kuut ja tähdet taivaalta. Niinkun sanoin oli kyseinen suhde ensimmäinen todella vakava suhde joten en ole mikään kokenut näissä asioissa.

        Piti vielä lisätä että myös exäni on toivonut että löytäisin jonkun kivan naisen. Ja mikä vituttavinta on se että hän sanoi mulle tai on muutamia kertojakin sanonut että tiedä vaikka palaisimmekin vielä yhteen. Ja paskin/paras en osaa sanoa kumpi, oli sellanen että hän sanoi myös kerran että "tiedä vaikka me oltais yhessä jo ens vuoden alussa". Mitähä vittua noiki jututu meinaa? Tuntuu että hajoan lopullisesti ku toinen luo tollasta epätietoisuutta muhun. Täytyyki alkaa ennen nukkumaan menoa miettiä sellasta kysymystä että sanonko hänelle siis parhaalle kaverilleni että en haluu nähä sua enään pitkään aikaa enkä soitella tai tekstailla. Se ois mulle todella raskas päätös mutta voisi myös olla hyvä päätös. Sitä siis miettimään.
        Kyl mä oon sellanen pölvästi. :)


      • ...
        M82 kirjoitti:

        Piti vielä lisätä että myös exäni on toivonut että löytäisin jonkun kivan naisen. Ja mikä vituttavinta on se että hän sanoi mulle tai on muutamia kertojakin sanonut että tiedä vaikka palaisimmekin vielä yhteen. Ja paskin/paras en osaa sanoa kumpi, oli sellanen että hän sanoi myös kerran että "tiedä vaikka me oltais yhessä jo ens vuoden alussa". Mitähä vittua noiki jututu meinaa? Tuntuu että hajoan lopullisesti ku toinen luo tollasta epätietoisuutta muhun. Täytyyki alkaa ennen nukkumaan menoa miettiä sellasta kysymystä että sanonko hänelle siis parhaalle kaverilleni että en haluu nähä sua enään pitkään aikaa enkä soitella tai tekstailla. Se ois mulle todella raskas päätös mutta voisi myös olla hyvä päätös. Sitä siis miettimään.
        Kyl mä oon sellanen pölvästi. :)

        Tervetuloa kerhoon! Tuli ero myös mulla ja nyt nainen arpoo haluaako se mut takaisin vai ei. Välillä jutellaan niin että tuntuu ettei edes olla erossa. Sitten taas seuraavana päivänä kaikki onkin taas ihan perseelleen ja ei häntä oikein kiinnosta. Juuri pari päivää sitten hän kertoi kuinka mukava poikakaveri mä sille olen!! Kun ei tiedä mitä tekisi. Antaisiko olla ja lopettaisi tämän jatkuvan piinan...


      • N83**
        M82 kirjoitti:

        Olihan meidän erossa mukana myös jonkunverran välinpitämättömyyttä. Ja itse en osannu keskustella asioista kun olisi pitänyt ja exäni tuntu välillä todella omistushaluiselta. Eli eka sano että on ok jos lähden esim kavereideni kanssa jonnekkin viettämään iltaa ja sitte itkettiin perään ja soiteltii ja pilattii munkin ilta. Riitelimme myös aika usein jostain aivan "mitättömyyksistä". Ne riidat johtu joko siitä että emme keskustelleet jostain vakavasta riidasta, emmekä käsitelleet suhteemme ongelmia, kokemattomuus suhteissa oli molempien ongelma. Ja jollain tavalla elimme suhdettamme kokoajan yhden askeleen jäljessä. Myös seksielämä kuoli loppuvaiheesta. Suhde muuttui myös todella arkiseksi ja aloimmekin olemaan lähinnä kuin kämppikset jossai vaiheessa. Mutta ainakaan omalta osaltani rakkauteni ei kuollut. Ja sitte oli tuo asia kun emme juuri nähneet koska toinen yöt ja illat töissä ja toinen sitte päivät.
        Eli niinkuin lukea saatta oli suhteessamme todella paljon korjattavaa. Exälläni on jo uusi mies kiikarissa "kai". Olen siitä onnellinen ja toivon todella että exäni löytää itselleen siitä kivan miehen. Sen takia koska olen ite toivonut että palaisimme vielä yhteen ja koittaisimmi selvittää ongelmat pariterapeutilla kuka osaa ammattilaisena todella kertoa meille mikä on vialla suhteessa ja mitä niille täytyy tehdä. Rakastan edelleenkin exääni ja hän ainakin sanoo minun olevan hänelle todella rakas vieläkin, tulen kuulemma olemaankin. Olen kuitenkin päättänyt että unohdan moiset yhteenpalaamis asiat ja toivon hänen saavan uuden hyvän miehen. Helpottaahan se samalle minuakin kun tajuan sitten viimeistään että emme enää todennäköisesti koskaan palaa yhteen. Ja saan jatkettua elämääni normaalisti.
        Päässäni tosin pyörii myös se että exäni teki minulle vain sen niin sanotun "pehmeän laskun" löydettyään paremman miehen ja kyllästyttyään suhteesemme sekä muhun. Olimme meinanneet erota aikasemminkin jo, mutta aina sovimme ja olimme taas onnellisia. Jostain saimme kehitettyä jotain riitoja usein aiheuttajan oli minä, ja ne riidan syyt oli jotain lapsellisia juttuja tavallaan. Taistelimme ja teimme molemmat todella kovaa töitä suhteemme alkuaikoina että saimme sen toimimaan. ironista kyllä kun elämä alko näyttämään todella että pääsemme sitä elämään niin kaikki läsähtikin kasaan. Ja koko meidän juttuhan alko siitä kun näin ex naiseni töissä, lähes 2v sitte. Sumeni koko pää ja jalat meinas lähteä alta. Ilman että edes sanoimme mitään toisille. Myös exäni sanoi joskus että hän tunsi samoin. Se oli sitä rakkautta ensisilmäyksellä.
        Kertokaas muuten pitäisikö mun lukemanne perusteella toimia millä tavalla ja olenko täys tollo ja en vain tajua että muthan tässä jätettiin kun exäni löysi paremman. En ainakaan ala kinuumaan häntä takasin mutta onko muita vaihtoehtoja? Sekin taitaa olla aika surkeeta että lupaa kuut ja tähdet taivaalta. Niinkun sanoin oli kyseinen suhde ensimmäinen todella vakava suhde joten en ole mikään kokenut näissä asioissa.

        Ihan lopetin hengittamasta kun luin tarinaasi. Aivan suoraan kun omasta suustani... Kasittamatonta. Jokainen lause. Ainoa, etta meidan 4,5 vuoden suhteen katkaisi mies, ja mina olen se, joka ajattelee ja kokee samalla lailla kuin sina.

        Tapasimme, kuten tekin, niin etta molemmilta meni jalat alta, taysin yllattaen. Itse en pystynyt edes puhumaan, ystavani hoiti kaiken puhumisen. Se oli taysin rakkautta ensi silmayksella. Elimme todella hankalaa aikaa ensimmaiset 1,5 vuotta, valimatka oli suuren suuri ja taistelimme toden teolla suhteen eteen - ja ihmeen kaupalla suhde kesti sen ajan.

        Muutimme yhteen asumaan, ja sen jalkeen kaikki oli juuri niinkuin sinakin kirjoitit, eli kaikki meni hyvin, kunnes suhteen loppuvaiheessa suhde (nain jalkikateen ajateltuna) alkoi vain kuivua kokoon. Seksi jai vahiin, siita tuli valilla melkein pakkopullaa, ja usein itse olin illat toissa, paivat opiskelin, joten naimme valilla harvoin, vaikka asuimmekin saman katon alla. Riitoja oli koko suhteen ajan, mutta alussa ne pystyi sopimaan ja keskustelemaan ja unohtamaan. Loppua kohti ne yltyivat, aiheet olivat aivan mitattomia ja alyttomia, yltyivat ja menivat aina siihen samaan mykkakouluun. Asioita ei enaa saatu selvitettya loppuun asti, ne jaivat mielen pohjalle ja tulivat esiin aina riitojen aikana.
        Elimme usein todellakin kuin kamppikset, jotka jakavat huoneen keskenaan. Uskomatonta, mutta jalkikateen ajateltuna sen tajuaa. Emme tehneet paljon yhdessa, koska ne harvat yhteiset vapaapaivat mies halusi vain maata kotona tv:n aaressa.

        Aikaisemmin suunnittelimme, puoliksi vitsaillen, puoliksi tosissamme, loppuelamaamme, lapsia, haita, kaikkea vastaavaa. Nyt tajuan etta suhteen loppua kohden ne puheet vain jaivat pois. Itse elin edelleen siina uskossa etta kaikki ne unelmat toteutuvat, mutta han oli kai toista mielta.

        Itse olin kuitenkin, jostain ihmeen syysta, onnellinen ja rakastin hanta. Ja hankin rakasti minua, en tosin usko etta samalla tasolla kuin mina.

        Kaksi viikkoa sitten han ilmoitti ettei enaa halua jatkaa suhdettamme koska ei tieda mita haluaa, ei tunne olevansa enaa onnellinen, haluaa muita naisia, tuntee etta hukkaa elamaani. Asia tuli itselleni shokkina. Vaikka suhde olikin ehka kuivumassa kokoon, en myontanyt sita itselleni.

        Nama kaksi viikkoa on mennyt niin tunteiden aallokossa etten pysy itsekaan perassa. Ensimmaiset 4 paivaa itkin taukoamatta puhelimessa ystavilleni. Sitten iski vihavaihe miestani kohtaa, haukuin ja tiuskin, join ystavani kanssa itseni kaksi kertaa sammumispisteeseen ihan vain unohtaakseni kaiken edes hetkeksi (en unohtanut), sitten tuli vaihe jossa aloin rauhottua ja ymmartaa asiaa paassani. Ajattelin etta nain on parempi, enka syyttanyt miestanikaan mielessani. Olin onnellinen etta paasin hanenlaisestaan k*sipaasta eroon, koska en ollut 4,5 vuoden aikana hanen oikeaa minaansa jostain syysta tajunnut. Eilen illalla "uusi elamanilo ja suunnaton puhti" muuttui taas masennukseksi ja itkin jopa toissa. Tanaan se muuttui vihaksi, huusin exalleni todella pahoja asioita heti hanet nahtyani (asuu edelleen osa-aikasesti saman katon alla). Nyt han lahti ulos, en tieda kenen kanssa, enka haluakaan tietaa. Itse istun koneella ja itken. Nyt on taas tama vaihe. Muistelen yhteisia aikoja yhdessa ja en voi kasittaa etta ne ovat ohi. Itken myos sille, koska tunnen olevani niin loukattu, niin sisinta myoten satutettu.

        Taman tunteiden myllerryksen ymmarran itsekin, ja se tuntuu uskomattomalta, mutta kai tama kaikki on kaytava lapi etta tasta jonain paivana paasee eroon. Han yrittaa edelleen olla hyvaa ystavaa, tekee ruokaa, kysyy kuulumisia, ei hermostu tai huuda takaisin vaikka itse huutaisin kuinka. Naen etta hankin on hajalla ja surullinen etat suhde paattyi. Mutta, jumalauta, itsehan taman paatti.

        Tasta tuli todella sekava teksti nyt, kuvaa hyvin tamanhetkisia tunteitani ja ajatuksiani. Mikaan ei pysy kasassa. Pelkaan etta minulle kay samalla lailla kuin ketjun aloittajalle ja masennun. Mutta tiedan etta olen vahva ihminen, pakotan itseni vaikka vakisinkin jatkamaan elamaa. Mutta auttaako se? Vai murrunko jonain paivana taysin?
        Toisinaan leikin ajatuksella etta han haluaisi minut takaisin. Sanoi erotessammekin, etta ehka han 2kk paasta tajuaa ettei ole onnellinen kuin minun kanssani. Leikin ajatuksella etta han haluaisi minut takaisin, mutta pelkaan myos sen tapahtuvan, koska pelkaan etten ole tarpeeksi vahva sanomaan ei. Koska en missaan tapauksessa tahdo tuon kaltaista ihmista enaa takaisin. En voisi luottaa ihmiseen joka on kerran satuttanut minua enemman kuin kukaan muu ikina.


    • iisamiisa

      Hei,

      tuo kuulostaa ihan normaalilta juuri suhteen päätyttyä. Mutta jos sitä on jatkunut jo monia kuukausia, ehdotan että käyt heti juttelemassa joko terapeutille tai vaikka työpaikkalääkärille. Kerro olostasi, saat varmasti apua.

      Esimerkiksi mielialalääkkeiden väliaikaista syömistä ei kannata pelätä, niistä ei tule riippuvaiseksi vaan löydät taas sellaisen elämänilon ja kaikki alkaa tuntua helpommalta. Sitten voit jonkin ajan päästä lopettaa lääkkeet ja on paljon helpompi jatkaa elämää. Näin koin itse ja samoin moni ystäväni pahan sydämensärkymisen jälkeen. Jos tosi paha olo jää vain vellomaan sisällesi etkä pääse siitä millään yli, on se lähinnä kemiallista epätasapainoa aivoissa, ja hoidettavissa. Mutta muista että esim 3kk-puolikin vuotta kunnon ikävää on ihan normaalia, ei siitä kannata huolestua, ellet nyt ole aivan työkyvyttömäksi mennyt sen takia.

      Jos et saa nukuttua, pyydä nukahtamislääkkeitä, hyvä uni auttaa kummasti jaksamaan ja silloin päivät ja mielikin tuntuvat valoisammilta kun ei koko ajan ole ihan tokkurainen olo.

      Tsemppiä! Kyllä aika tekee tehtävänsä, vaikka ei sitä aina jaksa uskoa.

      • M82

        Mulla tää ikävä/suru on loppunut, aah miten ihanaa. Kauanpa sitä kestiki, melkein oikein viikon. Nyt tilalle on tullut armoton viha. Se siitä ollaan kavereita jutusta. Paskapuhetta moinen sössötys että exän kanssa vois muka olla kaveri eron jälkee, ja vitut. No miehenä on varmasti vihaa helpompi käsitellä kuin surua. Parempi näin. Näin exäni tänään ja en saanu sanaa sanottua sille enkä edes halunnut. Jotain se koitti kysellä, mutta sydämeni hakkasi inhosta häntä kohtaan. Mua on petetty sanoo vaisto.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2025
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1709
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1358
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1171
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1169
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1024
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      945
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      934
    Aihe