Meillä on jo kaksi lasta, nyt kolmas näyttää ainakin niskaturvotuksen osalta olevan kehitysvammainen. VArmuutta ei tietenkään vielä ole mutta todennäköisyys on suuri.
Miten tässä sitten elää, töistä äärettömät paineet, puolisoa pitää tukea kaiken mahdollisin keinoin mutta kukaan ei tue isää, eli minua. En uskonut tämän olevan näinkin rankkaa varsinkin kun kaksi lasta on jo onnellisesti saatettu maailmaan.
Ei mitään tietoa kenen kanssa asiasta puhua, ketään en tunne jolle voisi asiasta avautua. Puoliso ei käy kysymykseenkään, koska hän on jo tarpeeksi rikki. Lisää varmaan unettomia öitä tulossa, ei jaksa enää olla hilpeä minä.
mahdollisesti vammainen lapsi tulossa
39
6742
Vastaukset
- työterveyshuoltoon...
...ja kerro lääkärille elämäntilanteestasi sekä väsymyksestäsi/masennuksestasi.
- isä x3
Kyllä varmaan pitäisi, sitä vaan luulee töissä olevansa korvaamaton. Olisi kyllä aika laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, tai olisi pitänyt jo aikoja sitten.
- mies 47v
jos se varmistuu kannattaako sitä tähän maailmaan tehdä kärsimään?vaan pitäskö harkita aborttia varsinkin kun on jo kaksi lasta.On nimittäin rankkaa duunia sitä hoitaa ja kun vanhenette joutuu laitos hoitoon.kuullostaa tunteettomalta mutta on vain elämän realiteettia..
- isä80
mutta toi: jos se varmistuu kannattaako sitä tähän maailmaan tehdä kärsimään?
mitenköhän hän mahdollisesti kärsii?
ensinnäkin kehitys vammainen ei aina ole henkilö joka istuu rullatuolissa kippurassa kuola poskella, ilman että "tajuaa" maailman menosta mitään.
vammaisuutta on monia eri asteita, esimerkiksi jos joku on seurannut/ tai edes ohimennen katsonut salkkareita, siinähän oli se eräs lievästi kehitys vammainen nainen, ja olettaisin että elää aivan normaalia elämää. (lukuunottamatta sitä tosiasiaa että suurin osa ihmisistä, jotka eivät ole olleet tekemisissä vammisten kanssa, tuijottaa kuin jotakin muukalaista.)
itselläni on 5 vuotta vanhempi isosisko joka on kehitysvammainen (ei puhu. ja on diaknoosin perusteella lievästi autistinen)
mutta silti aivan yhtä tärkeä/ rakas perheen jäsen kuin jos olisi terve.
en todellakaan väitä että elämä olisi ruusuilla tanssimista kun lapsi on kehitysvammainen, mutta ihmisiä nekin ovat siinä kuin kuka tehansa muukin.
jokainenhan sanoo raskaus aikana että sillä ei ole väliä onko tyttö vai poika, kunhan on terve. itse olen täysin samaa mieltä, se oli meilläkin toiveena, ja onneksi meillä on kaksi tervettä poikaa, mutta jos toinen tai vaikka molemmat olisivat vammaisia en silti usko että se olisi ollut mikään maailman loppu. syynä voi olla sekin että olen tottunut olemaan tekemisissä "erilaisten" ihmisten kanssa.
ja lopuksi vielä itse kysymykseen.
suosittelen että keskustelet ensialkuun esim. työterveys lääkärin kanssa, hän saattaa jopa tietää mitä kautta löydät henkilöitä, jotka ovat samassa tilanteessa. ja saat sitä kautta kuuntelijan, joka ei vain kuuntele, vaan tietää jopa miltä se oikeasti tuntuu, olla vastaavan laisessa tilanteessa.
mutta yritä jaksaa, ja toivotaan että tämänhetkinen diaknoosi olisi väärä, ja saisitte terveen pienen vaavin. - Laavo
isä80 kirjoitti:
mutta toi: jos se varmistuu kannattaako sitä tähän maailmaan tehdä kärsimään?
mitenköhän hän mahdollisesti kärsii?
ensinnäkin kehitys vammainen ei aina ole henkilö joka istuu rullatuolissa kippurassa kuola poskella, ilman että "tajuaa" maailman menosta mitään.
vammaisuutta on monia eri asteita, esimerkiksi jos joku on seurannut/ tai edes ohimennen katsonut salkkareita, siinähän oli se eräs lievästi kehitys vammainen nainen, ja olettaisin että elää aivan normaalia elämää. (lukuunottamatta sitä tosiasiaa että suurin osa ihmisistä, jotka eivät ole olleet tekemisissä vammisten kanssa, tuijottaa kuin jotakin muukalaista.)
itselläni on 5 vuotta vanhempi isosisko joka on kehitysvammainen (ei puhu. ja on diaknoosin perusteella lievästi autistinen)
mutta silti aivan yhtä tärkeä/ rakas perheen jäsen kuin jos olisi terve.
en todellakaan väitä että elämä olisi ruusuilla tanssimista kun lapsi on kehitysvammainen, mutta ihmisiä nekin ovat siinä kuin kuka tehansa muukin.
jokainenhan sanoo raskaus aikana että sillä ei ole väliä onko tyttö vai poika, kunhan on terve. itse olen täysin samaa mieltä, se oli meilläkin toiveena, ja onneksi meillä on kaksi tervettä poikaa, mutta jos toinen tai vaikka molemmat olisivat vammaisia en silti usko että se olisi ollut mikään maailman loppu. syynä voi olla sekin että olen tottunut olemaan tekemisissä "erilaisten" ihmisten kanssa.
ja lopuksi vielä itse kysymykseen.
suosittelen että keskustelet ensialkuun esim. työterveys lääkärin kanssa, hän saattaa jopa tietää mitä kautta löydät henkilöitä, jotka ovat samassa tilanteessa. ja saat sitä kautta kuuntelijan, joka ei vain kuuntele, vaan tietää jopa miltä se oikeasti tuntuu, olla vastaavan laisessa tilanteessa.
mutta yritä jaksaa, ja toivotaan että tämänhetkinen diaknoosi olisi väärä, ja saisitte terveen pienen vaavin.Ja jotkut vammaiset oppivat jopa kirjoittamaan esim
seuraavat yhdyssanat:
-kehitysvammainen
-perheenjäsen
-maailmanloppu
-työterveyslääkäri
-vastaavanlaisessa - myöskin
Laavo kirjoitti:
Ja jotkut vammaiset oppivat jopa kirjoittamaan esim
seuraavat yhdyssanat:
-kehitysvammainen
-perheenjäsen
-maailmanloppu
-työterveyslääkäri
-vastaavanlaisessasanat raskausaika ja diagnoosi.... =)
- isä x3
isä80 kirjoitti:
mutta toi: jos se varmistuu kannattaako sitä tähän maailmaan tehdä kärsimään?
mitenköhän hän mahdollisesti kärsii?
ensinnäkin kehitys vammainen ei aina ole henkilö joka istuu rullatuolissa kippurassa kuola poskella, ilman että "tajuaa" maailman menosta mitään.
vammaisuutta on monia eri asteita, esimerkiksi jos joku on seurannut/ tai edes ohimennen katsonut salkkareita, siinähän oli se eräs lievästi kehitys vammainen nainen, ja olettaisin että elää aivan normaalia elämää. (lukuunottamatta sitä tosiasiaa että suurin osa ihmisistä, jotka eivät ole olleet tekemisissä vammisten kanssa, tuijottaa kuin jotakin muukalaista.)
itselläni on 5 vuotta vanhempi isosisko joka on kehitysvammainen (ei puhu. ja on diaknoosin perusteella lievästi autistinen)
mutta silti aivan yhtä tärkeä/ rakas perheen jäsen kuin jos olisi terve.
en todellakaan väitä että elämä olisi ruusuilla tanssimista kun lapsi on kehitysvammainen, mutta ihmisiä nekin ovat siinä kuin kuka tehansa muukin.
jokainenhan sanoo raskaus aikana että sillä ei ole väliä onko tyttö vai poika, kunhan on terve. itse olen täysin samaa mieltä, se oli meilläkin toiveena, ja onneksi meillä on kaksi tervettä poikaa, mutta jos toinen tai vaikka molemmat olisivat vammaisia en silti usko että se olisi ollut mikään maailman loppu. syynä voi olla sekin että olen tottunut olemaan tekemisissä "erilaisten" ihmisten kanssa.
ja lopuksi vielä itse kysymykseen.
suosittelen että keskustelet ensialkuun esim. työterveys lääkärin kanssa, hän saattaa jopa tietää mitä kautta löydät henkilöitä, jotka ovat samassa tilanteessa. ja saat sitä kautta kuuntelijan, joka ei vain kuuntele, vaan tietää jopa miltä se oikeasti tuntuu, olla vastaavan laisessa tilanteessa.
mutta yritä jaksaa, ja toivotaan että tämänhetkinen diaknoosi olisi väärä, ja saisitte terveen pienen vaavin.Pahintahan tässä onkin että kun ei tiedä vammaisuuden astetta. Kyllä varmasti "pienen" vammaisuuden kanssa pärjätään aivan mainiosti mutta entä sitten jos vamma on vakava yhdistettynä esim. sydäntauteihin yms. onko hänen elämänsä sitten vain loputonta taistelua ja kipua. Ei voi tietää etukäteen. Toisaalta onko meillä sitten oikeis estää lapsukaisen tulo maailmaan sillä oletuksella että jotain saattaa olla pahasti vialla.
Ehkä tämä murehtiminenkin on ennen aikaista mutta tiedottomuus tässä syö miestä.
- äiti01
ainakin oikein kirjoituksessa.
jos ainoa asia mikä kiinnostaa nim.isäx3 kirjoituksessa, ja siihen vastatuissa viesteissä on oikein kirjoitus, niin ei mene sinullakaan. - sananen
Tietystikään tällaisessa tilanteessa eivät auta hengelliset sanat, mutta ne saattaa jäädä kytemään sinne mieleen.
Olen elänyt lähellä kahta perhettä, toisessa on kehitysvammainen tyttö ja toisessa perheessä juuri kuoli pieni 4v poika leukemiaan.
Olen saanut olla tukena heille vuosien varrella
ja olen tullut siihen tulokseen että Jumala ei anna Ihmislle enempää mitä hän kestää. Kaikki lapset ovat lahjaksi saatu!
Ihminen saa olla heikko, tilanteessa jossa hänet lyödään maahan. Saat itkeä ja huutaa kärsiessäsi, vaikka olet mies.
Tällaisessa tilanteessa ei ole heikkous jos pystyy tunnustamaan jollekin että pelottaa.
Keskustele vaikka lääkärisi kanssa asiasta, niin saat varmuuden itsellesi ja pystyt kohdata vaimosi joka tarvitsee myös paljon tukea. Näin pystytte tukemaan toinen toisianne kun uskallatte tunnustaa epävarmuuden, pelon ja pettymyksenkin tunteet, siis kaikki negatiiviset ajatukset, pelkäämättä kuitenkaan toisen menettämistä.
Kun keskinäinen suhteenne on hyvällä ja vakaalla pohjalla syntyvä lapsenne on enemmän kuin odotettu ja toivottu.- isä x3
Näin se varmasti on kun vielä saisi kauniit ajatukset puettua teoiksi.
- Terveen faija
isä x3 kirjoitti:
Näin se varmasti on kun vielä saisi kauniit ajatukset puettua teoiksi.
En osaa antaa tukea, mutta iso myötätunto täältä päin ja tsemppiä. Me myös jännättiin eka lapsen syntymää kovasti, ja se kehitysvammaisuuden peikkokin pelotti kovasti kun ei oltu enää nuoria ensikertalaisia.
Itselläni oli helppo tilanne Sinuun verrattuna...mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että jos se on kehari, niin sen ehkä kuuluu tulla meille, koska me ollaan aika pitkäpinnaisia eikä ole talous- tms huolia. Niin olisi sitten ehkä riittänyt paukkuja niihin ylimääräisiin huoliin paremmin kuin jollain jolla on niitä jo ennestään enemmän. Tulikin sitten oikein superterve tenava. En moiti niitä jotka aborttiin päätyvät, liian iso kysymys minun ratkaistavakseni. Jäi vain jotenkin itämään ajatus siitä että lapsi olisi ollut rakas vaikka vähän siipirikkonakin. - ana-mies
Terveen faija kirjoitti:
En osaa antaa tukea, mutta iso myötätunto täältä päin ja tsemppiä. Me myös jännättiin eka lapsen syntymää kovasti, ja se kehitysvammaisuuden peikkokin pelotti kovasti kun ei oltu enää nuoria ensikertalaisia.
Itselläni oli helppo tilanne Sinuun verrattuna...mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että jos se on kehari, niin sen ehkä kuuluu tulla meille, koska me ollaan aika pitkäpinnaisia eikä ole talous- tms huolia. Niin olisi sitten ehkä riittänyt paukkuja niihin ylimääräisiin huoliin paremmin kuin jollain jolla on niitä jo ennestään enemmän. Tulikin sitten oikein superterve tenava. En moiti niitä jotka aborttiin päätyvät, liian iso kysymys minun ratkaistavakseni. Jäi vain jotenkin itämään ajatus siitä että lapsi olisi ollut rakas vaikka vähän siipirikkonakin.MENE LÄÄKÄRILLE HYVÄ MIES TAI PSYSÖLOKILLE!
- tero
Toki asia riippuu sitten siitä kuinka vakavasti vammainen lapsi on jos yleensä on vammainen. Toisaalta eikö turvotus kerro useimmiten down-syndrooman riskiä? ja hehän ovat mitä mainioimpia ilopillereitä tässä niin harmaassa maailmassa... Jokainen tekee omat ratkaisunsa (keskeytys), mutta vammainen lapsi merkitsee ihan yhtä paljon vanhemmille kuin tervekin, jopa enemmän.. Jos on tottunut lapsia viimeiset vuodet hyysäämään, ja vamma ei ole kovin vakava niin ei se arki mihinkään muutu! Elämä on entisensä, on vain yksi kaveri enemmän, joka vaatii ehkä huomiota enemmän kuin edelliset mutta niinhän voisi käydä vaikka kaikki olisi päällisin puolin hyvin... Ristiriitaiset tunteet vammaista lasta kohtaan muuttuu nopeasti samaksi rakkaudeksi, mitä tunnet "terveitäkin" lapsiasi kohtaan. Ei kaikkien tarvitse olla täydellisiä ihmisiä - eihän meistä kukaan ole...
Niin ja se niskaturvotustutkimus voi antaa myös väärän hälytyksen!
Voimia!- sinulle!
Ensinnäkin, olet rohkea kun ylipäätään tänne kirjoitat. Mietin olisiko jotain vertaisryhmiä tms kehitysvammaisten lasten vanhemmille? Sinuna ottaisin yhteyttä johonkin kehitysvammaisten liittoon, varmaankin on jokin keskusjärjestö. Uskoisin, että he osaavat parhaiten ohjata sinut oikeaan paikkaan. Tunnistan oman elämäni tuosta pattitilanteesta, eri asia kyseessä mutta minäkään en voinut lisäkuormittaa miestäni ja itse kiehuin päätä myöten.
Haluaisin sanoa, että älkää missään tapauksessa tehkö aborttia. Oli lapsi terve tai sairas, niin hän tulee olemaan teille todella rakas. En muista prosenttilukua, mutta se oli aika pieni osa että syntyy kehitysvammainen vaikka niskapoimussa näkyisi jotain. Toivotaan parasta.
Enoni on kehitysvammainen ja hän on aina ollut samanarvoinen perheenjäsen kuin kaikki muutkin. Nytkin kun on vanhainkodissa niin kaikki käyvät häntä katsomassa kuin ketä tahansa sukulaista.
Minä asun kaukana ja välillä on kova ikävä enoa. Hän on erilainen kuin muut, mutta ei eriarvoinen. Hän on elänyt onnellisen elämän ja nyt jo 60 v. Ei koskaan ollut tavallista lasta suurempi taakka vanhemmilleen, jotka jo kuolleet.
Vaikea on lohduttaa kun kaikki varmasti kuulostaa kovin kliseiseltä, ja tuskanne on suuri. Älkää vaan jääkö yksin vaan etsikää vertaistukea, itselleni se ainakin ollut paras lääke.
- äitee +4
kyllä löytyy tietoa lukematon määrä eri oppikirjoista ja sosiaali ja terveydenhuollon julkaisuista. Mene kirjastoon ja etsi, ainakin kehitysvammaisuudesta kertovaa kirjallisuutta kannattaa tutkia..
Kivaa vetää jotkut salkkaritkin tähän juttuun.. kyseinen nuori nainen on tukitöissä mäkillä ja asuu asuntolassa ja on todella poikkeus jopa omassa ryhmässään..
Keskiverto down on noin 6-vuotiaan tasolla taidoissaan joten se antanee parhaan kuvan asiasta. Taidot hoitaa omia asioitaan on siis aika vajavaiset ja vanhempien tukea ja ´turvaa tarvitaan aikuisuudessakin. Itsekseen asuminen tuskin onnistuu, mutta asuntolat ja ryhmäkodit ovatkin sosiaalisille ihmisille paljon parempia ja lisäksi turvallisempia. Uusi vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhteensovitus parantanee aikuisuuden palveluja joten ikuista vankeutta hoitajana ei tarvitse pelätä joskaan se ei nykyäänkään ole pakko vaan valinta.
Terveydestä sen verran että oireyhtymä sisältää useita terveusriskejä, mutta useimmiten ne eivät haittaa elämää hoidettuna, lääkittynä ja/tai seurattuna. Varhaiskuntoutus on lapsen tulevaisuuden kannalta oleellista ja siihen saatte kyllä apua kosolti!
Tukiyhdistys on yksi taho josta voit kysyä apua ja taitaapi olla omiakin yhdistyksiä jotka nekin selviää. Sairaalan sosiaalihoitaja on myös tiedon varmistuttua yksi taho jos ei neuvola ja äippäpoli osaa opastaa.
Todella vaativaa perushoitoa ja huolenpitoa vaativia älyllisesti vastasyntyneen tasolle jääviä tässä ryhmässä on todella harvoin. Ja se laitoshoitokin on vähän paikkakunnasta riippuen kylläkin aika erilaista kuin miksi ihmiset sen kuvittelevat. Useimmiten avohuollon asuminen on paljon huonompaa laadultaan kuin laitoshoito, mutta vain todella ympärivuorokautista hoitoa vaativien osalta. Omatoimisille ihmisille ympäristöllä on suurempi merkitys kuin asunnolla.
Mitä vaihtoehtoja? Abortti on yksi vaihtoehto eikä välttämättä mikään hirveä vaikka saankin tuosta lauseesta haukut.. Jos tuntee ettei kestä asiaa on turha pilata kolmen tai jopa viiden ihmisen elämää sillä. Automaatti se ei silti saa olla vaan asiaa on kyllä puolisoiden pystyttävä työstämään ja päätös olisi hyvä olla valmiina kun tieto varmistuu sillä silloin voi paniikki iskeä ja loppukin kommunikointi takuta. Miksi muuten tuet vaimoasi? Eikö teidän pitäisi tukea toisianne? Yhteinen asiahan tässä on kyseessä ja jos nyt olette jo erillänne ei hyvältä näytä..
Päätös pitää lapsi antaa aikaa ottaa oikeasti asioista selvää ja varustautua oleellisella tiedolla ja opetella taitojakin. Myös ulkopuolisten ihmisten osuus perheen arjessa lisääntyy lapsen kuntoutuksessa ja se voi olla vaikeaa. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan sido ketään kotiin tai hoitajaksi jos niin ette halua. Lapsi voi mennä päiväkotiin tms hoitoon kuten muutkin ja alkaa sitten koulun iltapäivähoitoineen jne.
Nyt otatte aikaa yhdessä käydä asiaa läpi! Joskushan se on sekin homma tehtävä?? - tuleva äiti
Jos olisin tilanteessanne, haluaisin ensin mahdollisimman paljon informaatiota tulevan kehitysvamman luonteesta. Pelkkä niskaturvotus kun ei vielä kerro kuin suurentuneesta riskistä eräisiin rakenteellisiin vikoihin (sydän- ja munuaissairaudet) sekä kromosomipoikkeavuuksiin (esim. Downin syndrooma tai fataalit muiden kromosomien trisomiat).
Varmasti teille on jo tulossa lisätutkimuksia (verikokeet, lapsivesi-/istukkanäyte), siis jos niitä haluatte. Itse haluaisin. On eri asia päättää raskauden keskeytyksestä, jos saisin tietää onko kohonneen niskaturvotuksen syy fataali kromosomianomalia, joilloin lapsi menehtyy muutaman päivän ikäisenä ellei jo kohtuun vai esim. synnynnäinen sydänvika, joista useimmat nykyään pystytään kirurgisesti korjaamaan kunhan asia on vain etukäteen tiedossa ja syntyvä vauva saa parhaan mahdollisen tehohoidon syntymän jälkeen. - Jussi
Ei muuta kuin lihoiksi vaan. Duunia riittää jo aikaisemmissakin lapsissa saatikka että vielä tommonen rääpäle tulee loppuelämän riesaksi.
- Lottajuu
Vaikka lapsi olisi vähän tai huomattavastikin vammainen tai jollain lailla muutoin sairas, niin rakastatte sitä kuitenkin aivan niin kuin kahta aiempaakin lastanne. Teidän ei pitäisi murehtia mitään etukäteen, se ei oikein taida auttaa?
Muistuttakaa toisianne joka päivä siitä, että paljolla teitä on elämässänne siunattu ja myöskin kuinka paljon kaikki rakastatte ja välitätte toisistanne.
Muuta en osaa sanoa. Jaksamisia teille! - downin äiti
Ensin haluaisin kysyä oletteko menossa jatkotutkimuksiin? Näin korvakuulemalta tuntuu että valtaosa pienemmistä turvotuksista on vääriä hälytyksiä, jolloin lapsivesipunktio voisi pyyhkäistä turhat huolet pois.
Meille syntyi reilu puoli vuotta sitten pieni down-vauva jonka vamma selvisi vasta synnytyksen jälkeen. Tietysti se oli pieni järkytys meille molemmille. Juuri kun oli saanut pitää pientä tervettä lastaan hetken sylissä ja lähettää viestit syntymästä läheisimmille, tuntui että kaikelta vietiin pohja. Lääkäri ei ollut vammasta varma ja saatiin päivän ajan odottaa verikoetuloksia. Tuona aikana kerettiin miehen kanssa itkeä monet itkut ja tulla yhdessä siihen tulokseen että tästä elämä nyt jatkuu näin eväin.
Meillä oli se hyvä puoli että pystyimme puhumaan keskenämme. Lisäksi molempien vanhemmat ja suisarukset sekä ne pari parasta ystävää olivat valmiita kuuntelemaan aina kun siltä tuntui. Muuten olemme saaneet valtavan määrän tukea läheisiltä sekä vähän vieraammilta. Voimaa ja ymmärrystä on löytynyt niiltäkin, joilta epäilimme sen puuttuvan.
Meillä ei ole muita lapsia, joten en tiedä millaista arki terveen lapsen kanssa on. Sen voin kuitenkin sanoa että olemme nauttineet joka hetkestä tämän linnunpoikamme kanssa. Vaikeaa kuvitella että vanhemmuus voisi olla tämän ihanampaa! Tiedän että on vielä pitkä matka edessä, mutta uskon voimia löytyvän tarpeen mukaan. Ja kun katsoo lapsen aurinkoista hymyä, ei voi kuvitellakaan hänen kärsivän =) Varmaan joku tästä suuttuu, mutta tänä päivänä olen jo kiitollinen lapsen vammasta. Uskon vakaasti että tämä on juuri se lapsi joka meille on tarkoitettu!- viesti!
Varmaan moni saa viestistäsi voimia.
Uskiksena ajattelen niin että jokainen elämä on Jumalan itsensä luoma ja sellaisenaan arvokas.
Joku profeetta oli kysynyt (meidän aikanamme) Jumalalta, että miksi et ole kauttani parantanut yhtään vammaista lasta. Jumala oli vastannut, että siksi koska olen heidät sellaisiksi luonut.
Varmaan monia ärsyttää nämä uskovaisten "lässytykset", mutta tuonpahan kuitenkin omat ajatukseni esille. - isä x3
Ilman muuta me siis pidämme lapsen ellei vamma oli niin vakava, että ennuste lapsen elämiselle on todella huono. Jokainen lapsihan on lahja :) mutta toisaalta pitää miettiä vamman astetta.
Lisätutkimuksiin mentiin eli näytteet on otettu ja nyt odotellaan tuloksia, toivottavasti on väärä hälytys mutta sen tietää sitten vasta. - downin äiti
isä x3 kirjoitti:
Ilman muuta me siis pidämme lapsen ellei vamma oli niin vakava, että ennuste lapsen elämiselle on todella huono. Jokainen lapsihan on lahja :) mutta toisaalta pitää miettiä vamman astetta.
Lisätutkimuksiin mentiin eli näytteet on otettu ja nyt odotellaan tuloksia, toivottavasti on väärä hälytys mutta sen tietää sitten vasta.ja kaikkea hyvää! Toivon sydämestäni että lapsenne todetaan terveeksi ja pystytte rauhallisin mielin jatkamaan odotusta. Tervettä lastahan jokainen perhe toivoo, ei kai kukaan lapselleen ylimääräisiä kärsimyksiä tai vaikeuksia halua.
Mutta jos jostain syystä näin ei kävisi, ei maailma siihenkään lopu. Itseäni ilahdutti kovasti kun sairaalasta kotiuduttuamme synnytyksessä ollut kätilö soitti meille. Hän sanoi ajattelevansa että vammaiset lapset annetaan ainoastaan sellaisille perheille joista löytyy aivan erityistä voimaa ja rakkautta. Ja että jo synnytyksen aikana hän sai meistä sellaisen kuvan että vamman selvittyä tiesi tämän lapsen päätyneen oikeaan perheeseen. =) - downin äiti
viesti! kirjoitti:
Varmaan moni saa viestistäsi voimia.
Uskiksena ajattelen niin että jokainen elämä on Jumalan itsensä luoma ja sellaisenaan arvokas.
Joku profeetta oli kysynyt (meidän aikanamme) Jumalalta, että miksi et ole kauttani parantanut yhtään vammaista lasta. Jumala oli vastannut, että siksi koska olen heidät sellaisiksi luonut.
Varmaan monia ärsyttää nämä uskovaisten "lässytykset", mutta tuonpahan kuitenkin omat ajatukseni esille.Jumalaan ja siksi on kai helppo ajatella että kaikella on jokin tarkoitus. Että Jumala halusi jostain syystä antaa juuri tämän lapsen meille, erityislahjana. Jo tämän pienenä yhteisenä aikanamme olemme oppineet miehemme kanssa niin paljon uutta paitsi toisistamme, myös läheisistämme. Tähän mennessä vammalla on ollut meille ainoastaan positiivisia vaikutuksia.
Joku uskaa Jumalaan, toinen sitten luontoon tai johonkin muuhun mikä maailman menoa säätelee. Eräs lääkäri sanoi luennollaan että downeja syntyy vuosittain suurinpiirtein sama määrä, vaikka kuinka suoritetaan sikiöseulontoja ja tehdään abortteja. Hänen mukaansa on Jumalan tai luonnon näkemys että näitä ihmisiä tulee olla olemassa. He tekevät maailmasta niin paljon paremman paikan! - totta?!
downin äiti kirjoitti:
ja kaikkea hyvää! Toivon sydämestäni että lapsenne todetaan terveeksi ja pystytte rauhallisin mielin jatkamaan odotusta. Tervettä lastahan jokainen perhe toivoo, ei kai kukaan lapselleen ylimääräisiä kärsimyksiä tai vaikeuksia halua.
Mutta jos jostain syystä näin ei kävisi, ei maailma siihenkään lopu. Itseäni ilahdutti kovasti kun sairaalasta kotiuduttuamme synnytyksessä ollut kätilö soitti meille. Hän sanoi ajattelevansa että vammaiset lapset annetaan ainoastaan sellaisille perheille joista löytyy aivan erityistä voimaa ja rakkautta. Ja että jo synnytyksen aikana hän sai meistä sellaisen kuvan että vamman selvittyä tiesi tämän lapsen päätyneen oikeaan perheeseen. =)Miten herttaisia ihmisiä vielä onkaan olemassa.
Minulla on ylipäätään ainoastaan positiivisia kokemuksia kätilöistä, en ole tavannut onnekseni vielä yhtään ikävää kätilöä. - rv 25
kyyneleet tuli silmiin. ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. onnea teille ihanasta lapsukaisesta ja voimia alkuperäiselle.
- ei oo totta
downin äiti kirjoitti:
Jumalaan ja siksi on kai helppo ajatella että kaikella on jokin tarkoitus. Että Jumala halusi jostain syystä antaa juuri tämän lapsen meille, erityislahjana. Jo tämän pienenä yhteisenä aikanamme olemme oppineet miehemme kanssa niin paljon uutta paitsi toisistamme, myös läheisistämme. Tähän mennessä vammalla on ollut meille ainoastaan positiivisia vaikutuksia.
Joku uskaa Jumalaan, toinen sitten luontoon tai johonkin muuhun mikä maailman menoa säätelee. Eräs lääkäri sanoi luennollaan että downeja syntyy vuosittain suurinpiirtein sama määrä, vaikka kuinka suoritetaan sikiöseulontoja ja tehdään abortteja. Hänen mukaansa on Jumalan tai luonnon näkemys että näitä ihmisiä tulee olla olemassa. He tekevät maailmasta niin paljon paremman paikan!Taas näitä uskovaisten lässytyksiä. Ollaan olevinaan niin täydellisiä vanhempia ja ratsastetaan lapsen vammalla; "ollaan saatu niin paljon sisältöä elämäämme", "rakastamme tätä lasta enemmän kuin tervettä", "erityislapsi on jumalan lahja".
Helppoahan se tuossa vaiheessa on löytää lapsen vammasta vain positiivisa puolia jos lapsi on muuten terve. Ainoa ero terveeseen lapseen lienee yhteiskunnan tuet, joita varmasti edellinenkin nauttii.
Odota vaan muutama vuosi niin huomaat että vammaisen lapsen hoito on todellista työtä, kehitys ei tule yhtä itsestään kuin terveillä. Entä kun lapsi kasvaa ja aikuistuu, oletteko miettineet sitä? Hoidatteko häntä lopun ikäänne kotona vai laitatteko tylysti laitokseen? Entä kun lapsi huomaa oman erilaisuutensa ja katkeroituu, syyttää vanhempiaan siitä? Entä mahdolliset sisarukset jotka joutuvat ikänsä elämään toisen vamman varjossa, eikö heilläkin olisi oikeus normaaliin lapsuuteen? Miten jumalanne näissä tilanteissa auttaa?
Vammaisen lapsen tekeminen ei ole mitään vastuun kantamista, joskus päinvastoin. Vastuuta on tuntea itsensä ja voimavaransa, millaisen loppuelämän voi lapselleen tarjota. Eihän koiranpentuakaan voi ottaa vaan koska se näyttää niin suloiselta. Koirassa on huomioitava vastuu 15 vuodeksi eteenpäin. Miksi sitten on vastuullista tehdä vammainen lapsi, koska vauvana se on niin herttainen ja hymyileväinen? - erilaisia
ei oo totta kirjoitti:
Taas näitä uskovaisten lässytyksiä. Ollaan olevinaan niin täydellisiä vanhempia ja ratsastetaan lapsen vammalla; "ollaan saatu niin paljon sisältöä elämäämme", "rakastamme tätä lasta enemmän kuin tervettä", "erityislapsi on jumalan lahja".
Helppoahan se tuossa vaiheessa on löytää lapsen vammasta vain positiivisa puolia jos lapsi on muuten terve. Ainoa ero terveeseen lapseen lienee yhteiskunnan tuet, joita varmasti edellinenkin nauttii.
Odota vaan muutama vuosi niin huomaat että vammaisen lapsen hoito on todellista työtä, kehitys ei tule yhtä itsestään kuin terveillä. Entä kun lapsi kasvaa ja aikuistuu, oletteko miettineet sitä? Hoidatteko häntä lopun ikäänne kotona vai laitatteko tylysti laitokseen? Entä kun lapsi huomaa oman erilaisuutensa ja katkeroituu, syyttää vanhempiaan siitä? Entä mahdolliset sisarukset jotka joutuvat ikänsä elämään toisen vamman varjossa, eikö heilläkin olisi oikeus normaaliin lapsuuteen? Miten jumalanne näissä tilanteissa auttaa?
Vammaisen lapsen tekeminen ei ole mitään vastuun kantamista, joskus päinvastoin. Vastuuta on tuntea itsensä ja voimavaransa, millaisen loppuelämän voi lapselleen tarjota. Eihän koiranpentuakaan voi ottaa vaan koska se näyttää niin suloiselta. Koirassa on huomioitava vastuu 15 vuodeksi eteenpäin. Miksi sitten on vastuullista tehdä vammainen lapsi, koska vauvana se on niin herttainen ja hymyileväinen?En ole se jolle vastasit, mutta minullakin on positiivisia kokemuksia downista.
- äitee +4
erilaisia kirjoitti:
En ole se jolle vastasit, mutta minullakin on positiivisia kokemuksia downista.
sydänviat, leukemia, silmätulehdukset toistuvina, nenä-nielun infektiot, osteoporoosi, huono kunto/ylipaino, huono näkö, huono kuulo, nivelsärkyjä, nielemisvaikeuksia, ummetusta, kilpirauhasvaivoja jne mitä näistä olet kokenut? Mikä niistä oli hauskin kokemus? Listaa voi jatkaa vielä pitkään eri vaivoista jotka ovat todella yleisiä ko väestöllä..
- kiukustunut
ei oo totta kirjoitti:
Taas näitä uskovaisten lässytyksiä. Ollaan olevinaan niin täydellisiä vanhempia ja ratsastetaan lapsen vammalla; "ollaan saatu niin paljon sisältöä elämäämme", "rakastamme tätä lasta enemmän kuin tervettä", "erityislapsi on jumalan lahja".
Helppoahan se tuossa vaiheessa on löytää lapsen vammasta vain positiivisa puolia jos lapsi on muuten terve. Ainoa ero terveeseen lapseen lienee yhteiskunnan tuet, joita varmasti edellinenkin nauttii.
Odota vaan muutama vuosi niin huomaat että vammaisen lapsen hoito on todellista työtä, kehitys ei tule yhtä itsestään kuin terveillä. Entä kun lapsi kasvaa ja aikuistuu, oletteko miettineet sitä? Hoidatteko häntä lopun ikäänne kotona vai laitatteko tylysti laitokseen? Entä kun lapsi huomaa oman erilaisuutensa ja katkeroituu, syyttää vanhempiaan siitä? Entä mahdolliset sisarukset jotka joutuvat ikänsä elämään toisen vamman varjossa, eikö heilläkin olisi oikeus normaaliin lapsuuteen? Miten jumalanne näissä tilanteissa auttaa?
Vammaisen lapsen tekeminen ei ole mitään vastuun kantamista, joskus päinvastoin. Vastuuta on tuntea itsensä ja voimavaransa, millaisen loppuelämän voi lapselleen tarjota. Eihän koiranpentuakaan voi ottaa vaan koska se näyttää niin suloiselta. Koirassa on huomioitava vastuu 15 vuodeksi eteenpäin. Miksi sitten on vastuullista tehdä vammainen lapsi, koska vauvana se on niin herttainen ja hymyileväinen?opetella lukemaan ennen kuin alat rääpiä päätäsi?
Nimimerkki downin äiti kirjoitti näin: "Meille syntyi reilu puoli vuotta sitten pieni down-vauva jonka vamma selvisi vasta synnytyksen jälkeen." Mitä kohtaa lauseesta et ymmärrä??? Ja mikä sinä olet tuomitsemaan ketään, kenenkään päätöksiä? Se että sinä et halua vammaista lasta elämääsi, ei oikeuta sinua (eikä ketään muutakaan) moralisoimaan toisten ihmisten päätöksiä!!!! Että sapettaa tuollaiset ihmiset!!! - että tuo
kiukustunut kirjoitti:
opetella lukemaan ennen kuin alat rääpiä päätäsi?
Nimimerkki downin äiti kirjoitti näin: "Meille syntyi reilu puoli vuotta sitten pieni down-vauva jonka vamma selvisi vasta synnytyksen jälkeen." Mitä kohtaa lauseesta et ymmärrä??? Ja mikä sinä olet tuomitsemaan ketään, kenenkään päätöksiä? Se että sinä et halua vammaista lasta elämääsi, ei oikeuta sinua (eikä ketään muutakaan) moralisoimaan toisten ihmisten päätöksiä!!!! Että sapettaa tuollaiset ihmiset!!!kyseinen äiti sai downinsa yllätyksenä. Hieno homma että lapsensa voi (toistaiseksi!) hyvin, mutta näin ei suinkaan ole kaikkien downien kohdalla. Ärsyttää vaan suunnattomasti tuollainen jeesustelu, missä vammaista lasta pidetään jonain erityislahjana. Kun ihminen kenen tulevalla lapsella tuota vammaa epäillään lukee näitä juttuja, on hän herkässä tilassa. Tuollaset tekstit voivat saada hänet muuttamaan mielensä vaikka olisi alunperin aborttia ajatellutkin. Kuka nyt jumalan erityislahjan voisi tappaa?!? Sitten syntyykin monivammainen lapsi, jonka kanssa normaali arki on kaukana!
En sano suoraan että kaikkien pitäisi abortti tehdä, joiltain varmasti voimia riittää. Mutta näitä asioita pohtiessa tulisi aina varautua siihen pahimpaan mahdollisuuteen, eikä elää unelmoiden terveestä, suloisesti hymyilevästä down-vauvasta. Joka sitten aikanaan löytää oman paikkansa, muuttaa pois kotoa, käy suojatöissä ja löytää jopa elämänkumppanin. Näitäkin tapauksia on, mutta harvemmassa eikä niiden varaan voi laskea.
Tuo downin äiti kirjoitti muistaakseni että näitä lapsia annetaan vain sellaisiin perheisiin joissa on erityistä voimaa ja rakkautta. Käsittäisin tuon niin että kaikilla vammaisen lapsen saajilla olisi edellytykset lapsensa hoitamiseen. Kuitenkin näitä lapsia hylätään päivittäin ympäri maailmaa, mihin heidän vanhempiensa voimat ovat kadonneet? - tarkoitin!
äitee +4 kirjoitti:
sydänviat, leukemia, silmätulehdukset toistuvina, nenä-nielun infektiot, osteoporoosi, huono kunto/ylipaino, huono näkö, huono kuulo, nivelsärkyjä, nielemisvaikeuksia, ummetusta, kilpirauhasvaivoja jne mitä näistä olet kokenut? Mikä niistä oli hauskin kokemus? Listaa voi jatkaa vielä pitkään eri vaivoista jotka ovat todella yleisiä ko väestöllä..
On lottovoitto saada terve down-lapsi, sen varaan ei pitäisi aborttipäätöstä tehdessä laskea. Siksi en pidä näistä kaunistelevista kiiltokuva-tarinoista. Voivat olla tietenkin hyviä kerrottavia niille, jotka ovat down-lapsen saaneet mutta niiden perusteella ei kenenkään pitäisi vammaisen lapsen vanhemmaksi ruveta!
Olen nähyt kaupungilla suloisia pieniä terveeltä vaikuttavia down-lapsia. Vanhempien kanssa juteltuani olen kuitenkin kuullut yhtä ja toista ongelmista joiden kanssa lapsensa joutuu jatkuvasti taistelemaan. Kuka todella haluaa lapsellensa tuollaista elämää? Jatkuvia leikkauksia, kipuja, pahaa oloa...
Vastuunkantaminen ei suinkaa aina tarkoita abortin hylkäämistä. Joskus se on kipeiden ratkaisujen tekemistä, ihan omiin voimavaroihin ja lapsen elämänlaatuun perustuen! - salla
tarkoitin! kirjoitti:
On lottovoitto saada terve down-lapsi, sen varaan ei pitäisi aborttipäätöstä tehdessä laskea. Siksi en pidä näistä kaunistelevista kiiltokuva-tarinoista. Voivat olla tietenkin hyviä kerrottavia niille, jotka ovat down-lapsen saaneet mutta niiden perusteella ei kenenkään pitäisi vammaisen lapsen vanhemmaksi ruveta!
Olen nähyt kaupungilla suloisia pieniä terveeltä vaikuttavia down-lapsia. Vanhempien kanssa juteltuani olen kuitenkin kuullut yhtä ja toista ongelmista joiden kanssa lapsensa joutuu jatkuvasti taistelemaan. Kuka todella haluaa lapsellensa tuollaista elämää? Jatkuvia leikkauksia, kipuja, pahaa oloa...
Vastuunkantaminen ei suinkaa aina tarkoita abortin hylkäämistä. Joskus se on kipeiden ratkaisujen tekemistä, ihan omiin voimavaroihin ja lapsen elämänlaatuun perustuen!Eihän kukaan tiedä tulevasta lapsestaan miten terve tämä on tai kuinka hyvän elämän aikanaan saa. Kun noita edellisten listoja lukee niin tulee olo etten tuolla ajattelumallilla uskaltaisi lasta koskaan tehdä! Terveellekin lapselle voi käydä vaikka mitä...
Olisin valmis pitämään down-lapsen, mikäli tutkimuksissa ei selviäisi lapsella olevan sellaista vikaa mikä tekisi tästä aivan elinkelvottoman. Kyllä, olen lukenut paljon downista enkä tarvitse mitään saarnoja. Kaksi ja puoli vuotta sitten paras ystäväni sai down-tytön joka on aivan mahtava tapaus - äitee +4
salla kirjoitti:
Eihän kukaan tiedä tulevasta lapsestaan miten terve tämä on tai kuinka hyvän elämän aikanaan saa. Kun noita edellisten listoja lukee niin tulee olo etten tuolla ajattelumallilla uskaltaisi lasta koskaan tehdä! Terveellekin lapselle voi käydä vaikka mitä...
Olisin valmis pitämään down-lapsen, mikäli tutkimuksissa ei selviäisi lapsella olevan sellaista vikaa mikä tekisi tästä aivan elinkelvottoman. Kyllä, olen lukenut paljon downista enkä tarvitse mitään saarnoja. Kaksi ja puoli vuotta sitten paras ystäväni sai down-tytön joka on aivan mahtava tapausmutta riskit on aina olemassa ja suurin osa noista ongelmista joita downeilla on tulee iän mukana koska elimistö rappeutuu nopeammin kuin ns terveillä.
Olisit vielä muistanut mainita kuinka paljon kaverisi treenaa lastaan. Downin varhaiskuntoutus on nimittäin päivittäistä treeniä johon kaikki eivät ole valmiita ja sekin täytyy tiedostaa. Ihan perusvalikoimaa on pyheterapeutti ja viittomat kotikäytössä "pakolliset", toimintaterapia, fysioterapia jne.. ja sen seurauksen alapsi oppii kaikkea vaikka myöhemmin kuin muut niin oppii.. - salla
äitee +4 kirjoitti:
mutta riskit on aina olemassa ja suurin osa noista ongelmista joita downeilla on tulee iän mukana koska elimistö rappeutuu nopeammin kuin ns terveillä.
Olisit vielä muistanut mainita kuinka paljon kaverisi treenaa lastaan. Downin varhaiskuntoutus on nimittäin päivittäistä treeniä johon kaikki eivät ole valmiita ja sekin täytyy tiedostaa. Ihan perusvalikoimaa on pyheterapeutti ja viittomat kotikäytössä "pakolliset", toimintaterapia, fysioterapia jne.. ja sen seurauksen alapsi oppii kaikkea vaikka myöhemmin kuin muut niin oppii..ystävänikin tekee töitä lapsensa eteen. Paitsi erilaisia kuntoutus- ja lääkärikäyntejä, heillä on tällaista tukiperhetoimintaa, leirejä sun muita. Ja tietysti treenaavat kotona päivittäin. Viittomatkin ovat olleet perheelle aivan uusi opeteltava asia.
Mutta kun noista on puhuttu ja joskus itsekin olen ystäväni kalenteria "kauhistellut", hän sanoi ettei koe sitä lainkaan raskaaksi. Hänen mielestään se vaan kuuluu tämän lapsen hoitoon, siinä kun toiselle lapselle riittää vähempikin. Heillä on ihanat ammatti-ihmiset tukena ja ystäväni kertoo usein odottavansa fysioterapiakäyntiä jne. Itseasiassa hänen mielestään heidän nyt 5-vuotiaan terveen poikansa kanssa on ollut paljon rankempaa. Pojalla oli aikanaan koliikki, korvat ovat vaivanneet häntäkin ja muutenkin tämä terve lapsi oli huomattavasti useammin kipeänä. Ja perusluonteeltaan down-tyttö on ollut veljeään helpompi, rauhallisempi ja iloisempi tapaus. Ystäväni mukaan tytön kanssa ei koskaan olla oltu läheskään niin väsyneitä kuin pojan.
Elämässä ylipäätänsä on aina olemassa riskejä, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tietysti minun on paha puhua kun ensimmäinen lapseni pyörii vasta masussa, mutta olen valmis ottamaan hänet sellaisena kuin hän on. Jotenkin koen tämän helpottavaksi tunteeksi. Minun ei tarvitse murehtia onko lapseni terve, ja pelätä jaksamistani jos jokin meneekin vikaan. Ystäväni lisäksi tunnen muitakin perheitä joihin kuuluu vammainen jäsen eikä kukaan heistä kadu tekemätöntä aborttia. Uskon että voimia löytyy sen mukaan mitä lapseni hoitoon ja kasvatukseen tarvitsen! - Diana
isä x3 kirjoitti:
Ilman muuta me siis pidämme lapsen ellei vamma oli niin vakava, että ennuste lapsen elämiselle on todella huono. Jokainen lapsihan on lahja :) mutta toisaalta pitää miettiä vamman astetta.
Lisätutkimuksiin mentiin eli näytteet on otettu ja nyt odotellaan tuloksia, toivottavasti on väärä hälytys mutta sen tietää sitten vasta.Minä kävin lapsivesipunktiossa toisen raskauden aikana, juuri niskaturvotuslöydöksen vuoksi. Stressasin tuloksia odotellessa niin pahasti, etten muista tuosta ajasta kovin paljon. Ja sen lisäksi sairastuin (ehkä parantumattomaan?) tautiin, jonka laukaisijana toimi juuri tuo stressi. Joten tukekaa toinen toisianne ja yrittäkää olla hermoilematta liikoja. Ei tiedä mitä se elämä tuo tullessaan. :)
Meillä on nyt terve poika päälle 2-vuotta. Eli oli väärä hälytys. Toivotan hyvää jatkoa sinulle ja koko perheellesi! - äitee +4
salla kirjoitti:
ystävänikin tekee töitä lapsensa eteen. Paitsi erilaisia kuntoutus- ja lääkärikäyntejä, heillä on tällaista tukiperhetoimintaa, leirejä sun muita. Ja tietysti treenaavat kotona päivittäin. Viittomatkin ovat olleet perheelle aivan uusi opeteltava asia.
Mutta kun noista on puhuttu ja joskus itsekin olen ystäväni kalenteria "kauhistellut", hän sanoi ettei koe sitä lainkaan raskaaksi. Hänen mielestään se vaan kuuluu tämän lapsen hoitoon, siinä kun toiselle lapselle riittää vähempikin. Heillä on ihanat ammatti-ihmiset tukena ja ystäväni kertoo usein odottavansa fysioterapiakäyntiä jne. Itseasiassa hänen mielestään heidän nyt 5-vuotiaan terveen poikansa kanssa on ollut paljon rankempaa. Pojalla oli aikanaan koliikki, korvat ovat vaivanneet häntäkin ja muutenkin tämä terve lapsi oli huomattavasti useammin kipeänä. Ja perusluonteeltaan down-tyttö on ollut veljeään helpompi, rauhallisempi ja iloisempi tapaus. Ystäväni mukaan tytön kanssa ei koskaan olla oltu läheskään niin väsyneitä kuin pojan.
Elämässä ylipäätänsä on aina olemassa riskejä, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tietysti minun on paha puhua kun ensimmäinen lapseni pyörii vasta masussa, mutta olen valmis ottamaan hänet sellaisena kuin hän on. Jotenkin koen tämän helpottavaksi tunteeksi. Minun ei tarvitse murehtia onko lapseni terve, ja pelätä jaksamistani jos jokin meneekin vikaan. Ystäväni lisäksi tunnen muitakin perheitä joihin kuuluu vammainen jäsen eikä kukaan heistä kadu tekemätöntä aborttia. Uskon että voimia löytyy sen mukaan mitä lapseni hoitoon ja kasvatukseen tarvitsen!niitä voimia löytyy kunnes ei enää löydy..
Pienen lapsen kanssa yleensä jaksaa ja oikeastaan ei onneksi kohta muistakkaan toisenlaisesta elämästä mitään. Lisäksi vammaisen lapsen tuet ovat usein sen verran hyvät että äiti voi jäädä kotiin niin tai isä. Molempien työssäolo voisi uuvuttaa jo aikaisessa vaiheessa.
Oikeastaan se että ei jaksa aina on terve tunne ja oikea tunne! Joskus pitää tulla tunne että voimat on loppu ja sitten löytää keinoo ladata akkujaan. Liian usein työssä kohtaa niitä vanhempia jotka itse ovat niin syvällä arjessaan etteivät tajua olevansa ihan puhki kunnes tulee päivä jolloin kaikki käy kunhan lapsi on pois kotoa! Kuulostaa pahalta ja taatusti tuntuu vielä pahemmalta.. Toivoisi että tällaisilla ihmisillä olisi joku joka sanoisi jossakin vaiheessa että hetkeksi seis ja mieti elämääsi! Ei siinä silloin välttämättä heti vuoden ystäväksi pääse, mutta riski kannattaa ottaa!
Toiset jaksaa nousta alhoistaan ja jos homma menee todella hyvin ei sinne monttuun edes tiputa. Ne tippujat vaan on yleensä niitä jotka jaksaa ja viitsii ja ehtii jne ja siksi kaikki tuleekin yllätyksenä ympäristölle! Ja jos vielä on henkilö joka ei voi joustaa ja mennä aidan matalimmasta kohtaa...
Olen siis huolissani aina enemmän niistä jaksajista kuin niistä jotka huokailevay uupumustaan tietoisena voimistaan ja kenties hakevat tilanteeseensa ratkaisuja jo varhain.
Onnea vaan omalle odotukselle ja toivotaan että kaikki sujuu kohdallasi kuitenkin hyvin sillä en vielä ole tavannut vanhempaa joka yllätysvammaiseen olisi todella osannut valmistautua - asian pohtiminen etukäteen tosin antaa jo paljon eväitä ja voimia alkaa asian työstämistä!!
- Hitlerin ajat
Eli kaikki "epänormaali" aines on tuhottava.
Herää kysymys, keitä jää jäljelle?
Ymmärrän hyvin vammaisten lasten alkupettymyksen kuultuaan tästä "epänormaaliudesta". Heillä on kaikki oikeus tuntea juuri niinkuin tuntevat, varmaan itsekin kävisin jonkinlaisen surutyön läpi. Me emme mieheni kanssa edes halunneet niskapoimutietoja, koska emme kuitenkaan olisi tehneet aborttia, oli tilanne mikä tahansa.
Ajatelkaapa sitä, kuinka moni lapsi syntyy terveenä, mutta joko sairastuu myöhemmin vakavasti tai elää muuten vaan onnettoman elämän?!
Esimerkiksi veljeni osoittautui alkoholistiksi jo hyvin nuorena. Arvatkaapa vaan minkälainen taakka hän on vanhemmilleni niin kauan kuin he elävät?! Alkoholismi nakertaa pikkuhiljaa koko lähipiiriä, down yleensä ei. Huumenuorten vanhemmilla tuskin menee sen paremmin.
Teille jotka ehdotatte alkuperäiskirjoittajalle aborttia, esitän kysymyksen: pitäisikö jokaisen lasta haluavan esittää yhteiskunnalle terveyspassi, ja seulan läpi pääsisivät vain ne, joilla ei ole esim. perinnöllisiä sairauksia?!
Alkoholismi, masennus, diabetes jne...
Saatikka rikolliset, heidäthän pitäisi sterilisoida.
JOKAINEN LUOJAN LUOMA IHMINEN ON TÄHÄN MAAILMAAN TERVETULLUT!- Tiina.
Kellään ei ole velvollisuutta pilata omaa elämäänsä toisen vuoksi. Myöhäistä rutista jos on paskat jo housuissa, mutta mikäli asia voidaan välttää niin eikun abortoimaan.
- sinulla
ei liene omakohtaista kokemusta asiasta. Jeesuteluhan on helppoa niin kauan kuin ei itse joudu vaikean valinnan eteen.
Itse kannan sellaisen perinnöllisen sairauden geeniä, josta on aikoinaan seurannut raskauden keskeytys. Lapsen elämä olis ollut yhtä tuskien taivalta, jos olisi edes elänyt pitkään. Ei tällaisia asioita pohdi sen syvemmin ennen kuin omalle kohdalle kolahtaa. Myös ihmisten elämäntilanteet ovat eriaisia. Kukaan muu ei voi tuomita tai sanoa mikä on oikein ja mikä väärin.
Keskeytys on aina rankka asia, ei kukaan ihan huvikseen mene toivomansa lapsen elämää päättämää. Minä kuitenkin omalla kohdallani päädyin ratkaisuun sillä perusteella, että lapsi olis kärsinyt suunnattomasti ja oman lapsen tuskaa olisi ollut liian raskasta katsoa. Eikä oma elämäkään olisi ollut helppoa, olisin käytännössä asunut sairaalassa lapsen ensimmäisinä elinvuosina. Kuolemanpelko olisi ollut läsnä joka ikinen hetki. En kuitenkaan mene tuomitsemaan vastaavanlaisessa tilanteessa toiseen valintaan päätyneitä vanhempia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926