Tästä unesta en saa oikein kiinni. Onko tässä mitään viestiä, vain olinko vain niin tavattoman väsynyt, että näin sekavaa unta?
Olin työpaikallani ja unessa oli nais- ja mieshenkilö työpaikaltani. He eivät kumpikaan ole kanssani tekemisissä, muuten kuin "hyvänpäivän-tuttuja". Tämä nainen oli keskellä päivää lukitsemassa ulko-ovia ja alkoi huutaa minulle, ettei ovista saa kulkea, enkä saa käyttää aulaakaan kulkemiseen.Minun olisi siis pitänyt kulkea "meidän puolen" päädystä. Hän ei tietenkään oikeasti lukitse niitä ovia, eikä myöskään voi määrätä kuka saa kulkea ja kuka ei.Ihmisenä tämä nainen on kyllä aikamoinen persoona vahvoine mielipiteineen ja omalaatuisuuksineen. No, hän alkoi käyttäytyä uhkaavasti ja vaati, että minun on riisuttava korvanappini pois, koska hän oli ne antanut. Napit olen saanut mieheltäni. Tämä nainenkin on joskus antanut joululahjan minulle ja yritin unessa miettiä minkä ihmeen hän on antanut, samalla, kun yritin puolustella, etteivät korvikset ole hänen antamansa. Lopulta kuitenkin annoin ne hänelle, koska hän yhä käyttäytyi uhkaavasti. Hän nakkasi ne tuulikaapissa olevaan rautaiseen hellaan (????), sellaiseen, jossa poltetaan puita. Siihen väliin tuli sitten tämä mieshenkilö. Hänestä ei näkynyt kasvoja, mutta näin jälkeenpäin voisin vaatteista kuvitella, että hän oli mies johon olen ollut ihastunut työpaikalla, mutta joka on varattu ja jutusta ei ole tullut mitään. Hänellä oli päällään musta puku, toisinaan hän käyttää sellaista oikeastikin. Mies laittoi tämän naisen lattialle vatsalleen, kädet ristiin selän päälle. Kuulin jonkun soittavan ambulanssia. Itse menin ottamaan korvikset kylmästä uunista. En tiedä miten uni olisi jatkunut, kun herätyskello katkaisi unen. Mikä tämän unen punainen lanka on????
Nukkumaija&muut tietäjät
6
336
Vastaukset
- selitys
löytyisi, jos et laittaisi herätyskelloasi ollenkaan soimaan.
Punainen lanka tai oikeastaan säie löytyy Englannin Amiraliteetin köysistä. Jos jostain löytyy köyttä, jossa on punainen säie, niin voidaan erittäin suurella todennäköisyydellä päätellä sen olevan kuninkaan omaa. - voice
..uni varoittaa sinua lainaamasta rahaa kenellekään ja unessa oleva nainen onkin mukavampi kuin olettaa saattaa ja tuota miestä karttaisin...
- tota noi
Tapahtuiko työpaikalla edellisenä päivänä jotain, jonka vuoksi olisi oltava tarkkana? Jonkinlaista kilpailua?
- ap.
" ..uni varoittaa sinua lainaamasta rahaa kenellekään ja unessa oleva nainen onkin mukavampi kuin olettaa saattaa ja tuota miestä karttaisin..."
Rahaa en lainaa milloinkaan....Nainen ei kyllä valitettavasti ole kovinkaan mukava. Huih!...Aika originelli. Miestä en tunne sen paremmin.
"Tapahtuiko työpaikalla edellisenä päivänä jotain, jonka vuoksi olisi oltava tarkkana? Jonkinlaista kilpailua?"
Nyt en muista mikä yö näin unen. Ilmeisesti viikonloppuna. Kilpailua ei ole ollut. - Nukkumaijatar
Mielestäni nämä kaksi "hyvänpäivän" tuttua töistä ilmentävät ehkä jollain tavalla omaa itseäsi. He siis esittävät sinun omia tuntemuksiasi. Oletko itse itsellesi vaativa. Ja suljetko itse itseltäsi ovia, et uskalla olla avoin vaan esim. salailet tai olet salaillut jotain. Olisiko unessa jotain syyllisyyttä suhteessa mieheesi, kun vaadit, että sinun on luovuttava miehesi antamista korvakoruista, että et koe niitä ansainneesi? Tämä mies henkilö voi olla sinun oman itsesi tuomari (omatunto), joka on alistanut sinut. Olet jotenkin pettynyt ja jäänyt alakynteen jossain asiassa, tappio on ollut pakko myöntää, vaikka vaikeaa se on. Kylmä uuni voisi merkitä esim. sukupuolista kylmyyttäsi tällä hetkellä. Löysinköhän sitä punaista lankaa?
- ap.
Nyt alkaa jo tuntua tutulta ja järkeenkäyvältä. Mieheni kanssa menee huonosti ja erokin on ollut tapetilla, muttei ole vielä laitettu käyntiin. Ehkä se mikä on ollut pakko myöntää, on se, ettei tämän unen miehen kanssa ole kehittynyt sen enempää ja että tavallaan olen nalkissa mieheeni, koska en saa erottua. Näennäisesti asiat ovat "kunnossa", jos ei ota huomioon sitä, että parisuhteesta puuttuu lämpö ja se seksipuoli, jopa kosketus. Vajavaisella liekillä kituuttaminen sai päätöksen kypsymään, että "ei sitten kun ei". Jätetään sitten kokonaan pois nämä asiat, vaikka tämä tilanne rassaakin. Haluaisin kyllä noita asioita, mutta en mieheni kanssa.
Että naulan kantaan osuit! Kiitos Nukkumaijatar!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942