Äideistä parhain

Tämä elokuvahan on asetettu Oscar ehdokkaaksi.
Tunteikas, sotalapsesta sielukkaasti kertova, mutta ymmärtävätkö muut suomalaisen elokuvan henkisen sisällön kuten me?
Monelle sotalapselle tämä elokuva varmasti aukaisi vanhoja haavoja, tai voisiko olla että toisinkin päin, selvitti syitä ja seurauksia.

Moni silmäkulma on kostunut, moni ei koskaan ole edes tullut ajatelleeksi näitä asioita, niistä kun ei ole rohjettu puhua, kumpaa varjellen, äitiä vai lasta.

Heikki Hietamies puhui näistä asioista "aamuteeveessä" ja kyseli, kuka tallentaisi kaikki tarinat, kuka selvittäisi ja kirjoittaisi kaikki jäljellä olevat tarinat...
Monta traagistakin tarinaa on, sisäisiä haavoja jotka eivät lakkaa kirvelemästä.

K, irjar ejk, kirjoitti:

Tämä elokuvahan on asetettu Oscar ehdokkaaksi.
Tunteikas, sotalapsesta sielukkaasti kertova, mutta ymmärtävätkö muut suomalaisen elokuvan henkisen sisällön kuten me?
Monelle sotalapselle tämä elokuva varmasti aukaisi vanhoja haavoja, tai voisiko olla että toisinkin päin, selvitti syitä ja seurauksia.

Moni silmäkulma on kostunut, moni ei koskaan ole edes tullut ajatelleeksi näitä asioita, niistä kun ei ole rohjettu puhua, kumpaa varjellen, äitiä vai lasta.

Heikki Hietamies puhui näistä asioista "aamuteeveessä" ja kyseli, kuka tallentaisi kaikki tarinat, kuka selvittäisi ja kirjoittaisi kaikki jäljellä olevat tarinat...
Monta traagistakin tarinaa on, sisäisiä haavoja jotka eivät lakkaa kirvelemästä.

Lue lisää

Ex-mieheni oli myös tuotu veljensä kanssa tänne sotalapsena. Hän oli 2-vuotias ja veljensä 4 v.
Poikien isä oli rintamalla ja heidän äitinsä oli kuollut kolmannen lapsen synnytyksessä. Pojat olivat äidittömiä ja ainoa ratkaisu tuntui olleen lähettää heidät Ruotsiin.

Onneksi he pääsivät samaan perheeseen, missä isovanhemmat asuivat talon yläkerrassa ja nuoripari alakerrassa. Iso veli sai olla yläkerrassa vanhemman parin hoivissa ja mieheni nuorenparin hoivissa alakerrassa.

Vuodet olivat heidän kertomisensa mukaan onnelliset.
Vaikeudet alkoivat sodan jälkeen kun oli palattava takaisin Suomeen.
Isä oli mennyt uusiin naimisiin. Pojat eivät osanneet sanaakaan suomea, mutta heidät laitettiin suomenkieliseen kouluun vaikka asuivat ruotsinkielisessä kaupungissa ja ruotsalaiskoulujakin olisi ollut.
He oppivat auttavasti suomea jonka taas unohtivat kesälomiensa aikana kun viettivät lomia Ruotsissa.
Tätä jatkui koko kouluajan ja koulun jälkeen oli selvää että he muuttivat Ruotsiin.

Sotavuosien jälkeinen aika vei heiltä monet mahdollisuudet, esimerkiksi paremman koulutuksen huonon kielitaitonsa takia. Täydellistä suomen kieltä he eivät oppineet koskaan, isä yritti tehdä heistä pakolla suomalaisia.
Yksi keino oli pilkata heidän "svenssonimaisuuttaan" siitä huolimatta että "svenssonit" olivat pitäneet hyvää huolta hänen lapsistaan.

MdK-MdK kirjoitti:

Ex-mieheni oli myös tuotu veljensä kanssa tänne sotalapsena. Hän oli 2-vuotias ja veljensä 4 v.
Poikien isä oli rintamalla ja heidän äitinsä oli kuollut kolmannen lapsen synnytyksessä. Pojat olivat äidittömiä ja ainoa ratkaisu tuntui olleen lähettää heidät Ruotsiin.

Onneksi he pääsivät samaan perheeseen, missä isovanhemmat asuivat talon yläkerrassa ja nuoripari alakerrassa. Iso veli sai olla yläkerrassa vanhemman parin hoivissa ja mieheni nuorenparin hoivissa alakerrassa.

Vuodet olivat heidän kertomisensa mukaan onnelliset.
Vaikeudet alkoivat sodan jälkeen kun oli palattava takaisin Suomeen.
Isä oli mennyt uusiin naimisiin. Pojat eivät osanneet sanaakaan suomea, mutta heidät laitettiin suomenkieliseen kouluun vaikka asuivat ruotsinkielisessä kaupungissa ja ruotsalaiskoulujakin olisi ollut.
He oppivat auttavasti suomea jonka taas unohtivat kesälomiensa aikana kun viettivät lomia Ruotsissa.
Tätä jatkui koko kouluajan ja koulun jälkeen oli selvää että he muuttivat Ruotsiin.

Sotavuosien jälkeinen aika vei heiltä monet mahdollisuudet, esimerkiksi paremman koulutuksen huonon kielitaitonsa takia. Täydellistä suomen kieltä he eivät oppineet koskaan, isä yritti tehdä heistä pakolla suomalaisia.
Yksi keino oli pilkata heidän "svenssonimaisuuttaan" siitä huolimatta että "svenssonit" olivat pitäneet hyvää huolta hänen lapsistaan.

Lue lisää

Tuskinpa isä itsekään tajusi kuinka hänen mielipiteensä haavoittivat lapsia.
Tuo on hyvä esimerkki, ja näitä tapauksia on monta.
Onneksi joukossa oli vanhempia jotka kykenivät auttaa lasta sopeutumaan uudelleen kotimaahan ja omiin vanhempiinsa. Monilla oli "oma kieli" hävinnyt, ja voi vain kuvitella sen henkisen hädän kun ei kyennyt ilmaisemaan itseänsä, siitä minullekin on yksi tuttava kertonut, ja hänkin muutti Ruotsiin heti aikuistuttuaan, koska ei enää omien patoutumiensa vuoksi kyennyt tuntemaan itseänsä "omaksi lapseksi", ei kiintymään kotona olleisiin sisaruksiinsa ja hän teki oman valintansa, muutti lähemmäksi niitä "ruottin sisaruksia ja vanhempia".

Kuinka paljon tuntemattomia "sopeutumattomia," kuten ilkeästi sanotaan, vielä onkaan sodan jäljiltä omien painajaistensa vankina.
Se ei ole voinut olla vaikuttamatta koko myöhempään elämään.