Mistä sait Bulimiasi?

***

Ollaanko koskaan mietitty mistä kaikki alkoi? Mitä olisi pitänyt toimia ja mitä ei olisi pitänyt tehdä? Onko joku tehnyt Minulle väärin? Äitikö? Sisarkateus? Tuskin se aina on media, ainakaan jokaisella sukupolvellamme!

Bulimiset Veljeni ja Sisareni ollaan ylpeitä itsestämme! Otetaan se mikä meille kuuluu! Otetaan ihmisyytemme! Vaikka sairaus saattaa hävettää niin häpeä on turhaa. Rajataan tämä sairaus vain yhteen lokeroon niistä elämämme tuhansista lokeroista joista kokonaisuus muodostuu. Jos bulimia vie koko valveillaoloaikamme, jos sosiaaliset suhteet ovat kuolleet, jos arjen pyörittäminen ei suju on sairaus silti vain yksi osa-alue. Olemme sukupuolisestti jaettu sekä henkilökohtaisella nimellä kastettu. Jotkut ovat sisaruksia, jotkut äitejä sekä kavereita tai koululaisia, opiskelijoita, työkavereita... aina olemme muutakin, kuin sairautemme.

Miettikääpäs suhdettanne omaan äitiinne niin, että heitätte lapsen lojaalisuuden hetkeksi koskemattomiin. Onko äiti antanut liikaa vapautta? Liian vähän huomiota? Onko perheessä vaadittu liikaa Onko perhe ollut suorituskeskeinen? Väkivaltaa tai muuta sairautta? Onko isä ollut hahmo jonka rankan kritiikin kautta on voinut tulla hyväksytyksi jos on pystynyt osoittamaan olevansa HÄNEN hyväksyntänsä arvoinen?
Oletteko kantaneet liikaa vastuuta liian aikaisin?

Miettikääpä tota oikeesti ja huomatkaa, että te ette oo sairaus itsessään vaan sairaus on tullut teihin ULKOPUOLELTA, teistä riippumattomalta taholta johon ette ole voinut vaikuttaa.

Toivon paljon mietintöjänne, mielipiteitänne, kokemuksianne...

10

1628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaipasit?

      Työnsikö joku siis väkisin sormensa sinun kurkkuusi ja pakotti oksentamaan? Etsit vimmatusti syitä muista ihmisistä, mutta ehkä sinun olisi syytä katsahtaa välillä omaan itseesikin.

    • pucahontas

      On totta, että vaikkei kukaan suoranaisesti pakota työntämään sormia kurkkuun, niin jokin kuitenkin tuolla sisimmässä kertoo että näin on tehtävä. Ja että on ruma, lihava ja tyhmä, ja on ansainnut kaiken tämän.
      Omalla kohdallani tiedän kyllä bulimiaani johtaneet syyt aika tarkkaan. Tai en ihmettele sitä, että sairaus minulla puhkesi, ja koin tarvetta ensin ahtaa itseni täyteen ruokaa ja sitten kiireesti oksentaa sen pois. Se tuntuu jopa jotenkin normaalilta,ja ajattelen itsekseni että suurin osa naisista tekeekin näin, tai ainakin haluaisi tehdä. Melkein kaikilla on ongelmia syömistensä kanssa. Mutta taidan vain uskotella tämän itselleni, jotta en vaikuttaisi niin sairaalta.
      Minulla tähän johtivat (siis naisihanteen yms. lisäksi) tietyt seikat perheessäni ja koulussa. Ensinnäkin äitini oli/on yhä kammottava noita-akka, joka haukkui minua läskiksi jo tarhaikäisestä saakka. Aina. Ruokapöydässä, vaateostoksilla, telkkaria katsoessa, muiden ihmisten läsnäollessa, kahden kesken nukkumaan mennessä. Lähes päivittäin. En saanut tukea keneltäkään, isäni oli alkoholisti ja minun oli huolehdittava muista perheen lapsista itseni lisäksi, sekä yritettävä jotenkin suojautua äitini nimittelyiltä. Hän vihaa minua. Hän vihaa itseään ja minua, on vihannut aina.
      Koulussa minua kiusattiin koko peruskoulun ajan eli 9 vuotta. Syynä oli se, että olin ruma ja läski.
      Syömishäiriöön sairastuin teininä, ja se muuttui bulimiaksi nyt yli parikymppisenä. Eli olen vieläkin hajalla, vaikka olen käynyt terapiassakin muutaman vuoden tuossa aiemmin (4v kävin, ja se auttoikin, mutta olisin tarvinnut enemmän tukea). Olen halunnut uskotella itselleni että olen menneisyydestäni huolimatta voittaja, mutta bulimiaan sairastuttuani jouduin myöntämään että asiat eivät ehkä olekaan niin,ja olen yhä hauras ja vihaan itseäni kuten aina ennenkin. Ja se, tuleeko minusta koskaan mitään parempaa, jää nähtäväksi. Jos jaksan yrittää ja yrittää, ja uskoa siihen että asiat muuttuvat. Ja jos en, niin sitten löytynen junan alta liiskautuneena jokin kaunis aamu. :(
      Yhteenvetona: en ole yllättynyt siitä että minusta tuli tällainen syömishäiriöhirviö, sen sijaan olen yllättynyt siitä ettei minusta tullut vielä pahempi, ja että olen ylipäätään vielä hengissä, vaikkakin vain nimellisesti.

    • pilvenhattara

      heii..

      Itse tiedän tasan tarkkaan mistä tuo kaikki paska silloin aikoinaan alkoi; omasta tahdosta.

      Asuin asuntolassa ja tunsin oloni yksinäiseksi, vaikka ympärilläni oli liuta tuttuja.
      Sitten kaverin kanssa katottiin yks ilta peilistä, mietittii et millastaha ois bulimikon elämä. "Syödä nii paljo ku lystää ja oksentaa kaikki pois, tosi helppoo. Ei tarttis vahtii nii kovasti kilojaa ku laihtus vaa".

      Todella, siis äärimmäisen lapsellista 16v tytskyiltä..
      Mentiin eri wc:siin. Meni hetki ja tultiin pois, "saitsä mtn ulos?" "en.. saitko sä?"... ja minähän se olin joka sai..
      Meillä oli harhaluulo "eihän oksentamiseen voi jäädä koukkuun"..
      Kaveri ei jäänyt. Minä jäin.

      Sairastin sitä reippaat 3 vuotta.
      Olin sitä mieltä, että itse, omastahdosta itseni täähän jamaan ajoin. Niimpä myös vain minä itse voin nostaa itseni tästä paskasta pois.

      Ja miten siinä sitten onnistuin?
      Monet kerrat kompastuin matkallani, itkin, huusin, raivosin ja yritin syyttää toisia, elämääni ja aivan kaikkea.
      Päälimmäisenä oli kuitenkin pelko, pelko siitä että joku saisi tietää. Se olisi tarinani loppu. Häpeä oli liian suuri.

      Sinnikkäästi yritin, yritin ja yritin. Kompastuin monesti, mutta silti nousin aina pystyyn.
      Olin yhden kesän koko ajan maalla.. ajattelin elämääni, tein asiota mistä pidin ja nautin kesästä. Helppoa se ei ollut, mutta en tässä olisi jollen niin olisi tehnyt.

      Kun asoita todella miettii niin voi olla että tuohon kaikkeen pskaan vaikutti 6 vuoden koulukiusaus, useat muutot, yksinäisyys ja äidin kuolema.

      Nyt elämä luistaa paremmin kuin koskaan.
      Anteeksi, että vastasin näin pitkästi samalla tarinani kertoen. Mutta minulla oli tunne, että jonnekkin tämäkin stoori on jonnekkin kirjustettava.

      Koittakaa jaksaa!

    • Jiin^

      No ei mua ainakaan mikn "pakottanu"
      oksentaan..kaikki lähti siitä ekasta
      oksentamisesta. Aattelin,että
      näinkö helppoa tää on?? syön mitä lystään,
      oksennan ja laihdun.

      Oksentelin pari kolme kertaa
      päivässä,yleensä aamulla ennen
      koulua ja myöhään illalla.
      Tuntui,että päivä lähti hyvin
      käyntiin nauttimalla aimo
      annos jäätelöä ja vanukasta.
      Illalla sitten taas oksentaminen
      rentoutti ja oli niin väsynyt,
      että sai hyvin unen päästä kiinni.
      Koulu meni hyvin,kaikki oli
      ihan täydellistä,jokaisella
      elämän osa-alueella kaikki sujui.

      Sitten kuitenkin (JO) parin kuukauden
      päästä aloin ymmärtään,kuinka
      epäterveellistä se hirvee ahmiminen oli.
      SITÄPAITSI..vaaka näytti tasan saman
      verran,kuin aloittaessani oksentelun.

      Jäätelö,karkit,vanukkaat yms. jäivät,
      mutta aloin oksentaan
      kaiken terveellisenkin
      ruuan.Silloin jo alkoi
      terveydentila nähtävästi huonontua.
      Jäin pois harjoituksista,koska
      en yksinkertaisesti jaksanut enää.

      Sitten yksi päivä,ihan
      salamana,kuului radiosta lause:
      "sitäpaitsi oksentamalla ei
      saa kerralla kuin noin yhden
      kolmas-osan ulos"

      MITÄ VITTUA??????????

      -Oonko oksentanu ihan turhaan,
      luullen,että laihdun,mutta
      jokaikinen kerta sisääni on jäänyt
      kaksi-kolmasosaa sitä rasvapaskaa??!!
      (radio juttu kertoi tosin ihan
      eriaiheesta,kuin bulimia,joten
      en tiedä onko asia todella noin.
      minulle tuon lauseen kuuleminen
      riitti.)
      Siihen se loppui.
      Oksentaminen ei enää tule
      kuulonkaan ja kaikki ruuat,
      mitä bulimia aikana söi,on
      jääneet. :) ajatuskin esim.
      jäätelöstä (meinasin kirjottaa,
      et oksettaa.. ;)) inhottaa.

      Elämä hymyilee.. ^^

    • amanda

      Olen todella miettinyt tota..Kotona kaikki ollut ok.Äiti ja isä hyvin toimeentulevia,äiti auttaa työkseen ongelmanuoria..(heh,eipä huomannu mun ongelmia..)Mutta en tosiaan tiedä..Joskus 15-vuotiaana tää alkoi,kun halusin laihtua,vaikka en ole koskaan ollut lähelläkään ylipainoa.Nyt ikää on jo 25vuotta,ja bulimiasta on tullut mulle tapa hallita elämääni ja kaikkia pettymyksiä.Se on samalla ystävä ja vihollinen.Todella katala kumppani!Ei tää enää oo laihuuden ihannointia ym,vaan tapa elää(aika kamala sellainen tosin).En tiedä enää muusta elämästä:(

    • K I K K K I

      onko kellään kokemusta pitkään kestäneestä bulimiasta? miten hampaat ovat kestäneet jatkuvan oksentelun ? itselläni reikiä tulee tosi nopeasti. muutenkin oksennusrefleksi on heikentynyt vuosien saatossa

      • amanda

        Hampaat on ihan kamalassa kunnossa,etuhampaat on syöpynyt pieniksi nököiksi;kohta pitäs laittaa posliinikuoret(ja maksaa ihan vtusti!)Hiukset on ohentuneet ihan hirveesti;ennen oli upee paksu tukka,nyt ihan hirvee ohut hamppu(hiukset oli muuten eka merkki!lähti tosi nopeesti tukkaa,hampaat vasta paljon myöhemmin!)Ääni on madaltunut ja käheytynyt,posket hieman turvonneet(vaihtelee siitä miten usein oksentaa)Hormonitoiminta sekaisin,ja kaikki rahat menee ruokaan,joten olen siis myös taloudellisessa ahdingossa sairauteni takia.


      • ...
        amanda kirjoitti:

        Hampaat on ihan kamalassa kunnossa,etuhampaat on syöpynyt pieniksi nököiksi;kohta pitäs laittaa posliinikuoret(ja maksaa ihan vtusti!)Hiukset on ohentuneet ihan hirveesti;ennen oli upee paksu tukka,nyt ihan hirvee ohut hamppu(hiukset oli muuten eka merkki!lähti tosi nopeesti tukkaa,hampaat vasta paljon myöhemmin!)Ääni on madaltunut ja käheytynyt,posket hieman turvonneet(vaihtelee siitä miten usein oksentaa)Hormonitoiminta sekaisin,ja kaikki rahat menee ruokaan,joten olen siis myös taloudellisessa ahdingossa sairauteni takia.

        Sairastin noin viisi vuotta enemmän tai vähemmän vakavaa bulimiaa. Vuosi sitten koin olevani tarpeeksi terve tekemään kokonaisvaltaisen hammasremontin. Kohta on vuosi takana ja rahaa on hoitoihin kulunut noin 2000 juroo ja ainakin näin opiskelijalla se tuntuu mukavasti.Lisäksi muutamia hampulääkäri kertoja on vielä jäljellä.

        Kaikille bulimikoille ihan mielettömän paljon voimia... Toivon, että kaikki sitä sairastavat pääsevät siitä irti, koska paskaaltahan se elämä lähinnä silloin tuntuu. Itse ainakin tunnen olevani todella onnellinen, kun vertaan elämääni nyt ja muutama vuosi sitten... enkä ole mikään missin mitoissa oleva (67kg/166)


    • Vanha Koira

      Olen kolmekymppinen nyt.. Sitä en osaa sanoa varmasti, milloin bulimiani "alkoi", ensimmäiset oireet oli varmaan jo ala-asteella, mutta yläasteella alkoi ensin oksentelulla harvakseltaan, sitten se 17-vuotiaana riistäytyi käsistä niin, että laihduin kolmessa kuukaudessa yli 20kg. Alimmillaan paino kävi reilussa 40 kilossa, pituutta minulla on vähän päälle 160cm. En ole koskaan ollut kova ahmimaan, mutta niitäkin hetkiä tulee - vieläkin.

      Bulimiaan johtaneet syyt ovat lapsuudessani, perheväkivallassa ja alistavissa vanhemmissa. Olin normaalipainoinen, mutta hieman pyöreä jo lapsena ja isäni haukkui minua sen (ja monen muun asian) vuoksi. Äitini taas käytti omaa "ylivaltaansa" taivuttaakseen minut tahtoonsa ja nujertaakseen minulta kaiken oman tahdon ja mielipiteeni. Kärsin valtavan huonosta itsetunnosta ja itseluottamuksen puutteesta. Uskoin (ja osittain uskon vieläkin), että ihmisarvoni määräytyy ulkonäköni mukaan. Mitä laihempi, sitä parempi ihminen. Uskoin, että lihavilla ei ole oikeutta olla onnellinen ja laihuus antaa oikeuden sortaa lihavia. Kuuluin siis alempaan "kastiin", kuin laihat. Kotoa päähäni jäi se ajatus, etten tule koskaan kelpaamaan kenellekkään sellaisena kuin olen. Oksentaminen ja laihduttaminen toivat minulle tunteen siitä, että pystyn kontrolloimaan itseäni ja päättämään itse siitä, olenko arvokas ja hyväksyttävä ihminen vai en.

      En muista, että olisin koskaan laittanut suupalaakaan suuhuni tuntematta huonoa omaatuntoa. Syöminen on synti ja joka kerta inhoan itseäni, kun sorrun syömään - ihan sama mitä söisin. Koskaan minulla ei ole ollut terve suhtautuminen ruokaan.

      Onnistuin salaamaan bulimiani monta vuotta parisuhteessakin, kunnes monien lieveilmiöiden (mm. vatsahaavan) vuoksi oli pakko tunnustaa. Oksentelu harveni sen jälkeen muutamiin kertoihin viikossa - kuukaudessa jne. Henkisesti sairastin yhä. Useampi vuosi meni ihan hyvin, mutta eron myötä repesi taas. Muutin sitten vielä kimppakämppään vanhan kaverini kanssa, joka myös sairasti bulimiaa. Yhdessä suunnittelimme ruokaostokset ja mässäilimme ja vuorotellen kävimme oksentamassa. Laihduin taas melkoisen paljon ja tunsin olevani elämäni kunnossa. Ajauduin vaan itseluottamusongelmieni vuoksi hakemaan hyväksyntää yhdenillansuhteista ym. Eli todellakaan mikään ei ollut hyvin. Rakastin kuitenkin exääni, kuin myös hän minua ja jonkin ajan päästä palasimme yhteen ja tulin raskaaksi. Vasta raskaus sai minut lopettamaan oksentelun. Olin niin kauan toivonut tulevani äidiksi ja pidin sitä suoranaisena ihmeenä, että tulin raskaaksi.

      Kolmeen vuoteen en oksentanut - kunnes jälleen ero! Tällä kertaa lopullinen. Kaikki taas päin persettä. Tuntuu, etten pysty hallitsemaan elämääni, jollen samalla kontrolloi itseäni, syömistäni ja painoani oksentamalla. Koitan syödä vain pieniä annoksia, sellaisia, joita ei viitsi oksentaa, mutta tiedänhän minä, että huono vaihe on taas päällä, vaikken niin paljon oksennakkaan. Eron jälkeen painoni on heittänyt ensin -8kg, nyt varmaan kaikki tullut takaisin.

      Pysyviä muutoksia bulimian vuoksi minulla on ainakin hampaat aivan "räjähtäneet". Etuhampaat ovat vielä jonkinlaiset, mutta takahampaat pelkkää paikkaa. Oksennusrefleksiä ei ole juuri ollenkaan. Elimistöni on kaiketi pysyvästi säästöliekillä, koska perusenergiantarpeeni on pysyvästi laskenut ja olen todella lihomisaltis. Suolentoimintani järkkyy helposti edelleen. Minulla on huono vastustuskyky, sairastun joka ikiseen flunssaan ym, joka sattuu olemaan liikkeellä. Sairastelen muutenkin ja onpa verenpainetautikin.

      En tiedä, mihin tämä johtaa, eikä tälle loppua näy. Sen suhteen olen luovuttanut, tiedän jo, että koskaan en tästä eroon pääse.

      Toivon vain, että jokupäivä alkaisin vilpittömästi uskomaan, että olen yhtä arvokas ihminen, oli minulla sitten painoa kymmenen kiloa liikaa tai liian vähän. Kunpa vain oppisin sen, että lihavuus ei tee minusta huonompaa ihmistä. Kunpa pystyisin uskomaan edes sen, että en ole oikeasti edes lihava.

      No, tämä on minun elämäni - elän sitä niin hyvin, kuin kykenen. Aina vaan ei jaksaisi.

    • lonelygirl

      oon aina ollu vähä pyöree ja mua on aina kiusattu siitä(oon nyt 8:lla luokalla) huudeltu ja huomauteltu. Mä oon masentunu siitä ja myös mun paras kaveri muutti espoosee muutama viikko sitte ja mul ei oo ketää kaverii muuta ku treeneis yks ja sit koulus vaa jotai tuttui.... ja tuntuu et oon luotu epäonnistumaa... oksennan melkein kaiken! jopa koulussa syödyn näkkileivän... kamala olla mutta en irtikään pääse!! eli masennuksesta alkoi!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1972
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1698
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1324
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1146
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      927
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      912
    Aihe