Mikä on koliikki?

muistatko murrosiässä miten paljon jalkoihin ja käsiin koski, kun kasvoit nopeasti. se pisti vääntelehtimään aika hyvin. minun teoriani koliikin suhteen: kasvukipuja. mieti miten paljon lapset kasvavat ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. kolme kuukauttahan koliikkikin yleensä kestää.

mirkku kirjoitti:

muistatko murrosiässä miten paljon jalkoihin ja käsiin koski, kun kasvoit nopeasti. se pisti vääntelehtimään aika hyvin. minun teoriani koliikin suhteen: kasvukipuja. mieti miten paljon lapset kasvavat ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. kolme kuukauttahan koliikkikin yleensä kestää.

Lue lisää

Mulla ei ollu tollasia kasvukipuja missään vaiheessa vaikka yhessä välissä pituutta venyikin lyhyen ajan sisällä.
Ei kai kasvukipuisilla maha lurittele???
Koliikkisella vatsa nimittäin lurisee/porisee (äänetelee) kokoajan.
Kyllä ne syyt on pienessä vatsassa ja jännityksestä aivan kuten ensimmäinen kirjoitti.
Tällaiset vauvat ovat kankeita ainakin niskan seudulta, että pitävät päätä todella varhain pystyssä omin voimin.
Tätä on todella vaikeaa tutkia koska vauvat ei itse osaa kertoa vaivojaan muutoin kuin huutamalla.
Koliikki itku on henkeä salpaavaa eli kipeää käy ja lujaa.

D-vitamiinin puutteesta voi tulla riisitauti, ei MS-tauti.

anya kirjoitti:

D-vitamiinin puutteesta voi tulla riisitauti, ei MS-tauti.

On myös sellainen teoria, että koliikkilapsia ei olekaan, vaan lapsi huutaa nälkää. Nälässä huutaminen muuttuu koliikiksi jos sitä kestää kauan. Itse uskon tähän, ja yleensäkin vanhemmat äidit eivät koliikkia tunne. Oma äitini on aina puhunut nälästä.

Sairaaloissa varsinkin leimataan helposti koliikkiseksi. Ja ihmettelen myös synnytysosastolla sitä, että kysyivät aina kellonaikaa koska olen syöttänyt. Niinkuin kelloa olisin katsonut!. Siellä on oikein äidille tehty kansio, missä neuvotaan syöttämään kolmen, neljän tunnein välein. Ei sitten ihme jos lapset huutavat koliikissa.

Kotona jouduin syöttämään kahta viimeistä parhaimmillaan (pahimmillaan) parinkymmenen minuutin välein, silloin kun oli itkuisin vaihe menossa, 1-3 kk välillä. Mutta koskaan ei tarvinnut kävellä ympyrää yökaudet, niin kuin ensimmäisen lapseni kanssa, jota luulin tosiaan itsekin koliikkiseksi, kun minulle niin sanottiin.
Onneksi viisastuin, ja viisas äitini neuvoi, anna lapselle ruokaa!

nälkää kirjoitti:

On myös sellainen teoria, että koliikkilapsia ei olekaan, vaan lapsi huutaa nälkää. Nälässä huutaminen muuttuu koliikiksi jos sitä kestää kauan. Itse uskon tähän, ja yleensäkin vanhemmat äidit eivät koliikkia tunne. Oma äitini on aina puhunut nälästä.

Sairaaloissa varsinkin leimataan helposti koliikkiseksi. Ja ihmettelen myös synnytysosastolla sitä, että kysyivät aina kellonaikaa koska olen syöttänyt. Niinkuin kelloa olisin katsonut!. Siellä on oikein äidille tehty kansio, missä neuvotaan syöttämään kolmen, neljän tunnein välein. Ei sitten ihme jos lapset huutavat koliikissa.

Kotona jouduin syöttämään kahta viimeistä parhaimmillaan (pahimmillaan) parinkymmenen minuutin välein, silloin kun oli itkuisin vaihe menossa, 1-3 kk välillä. Mutta koskaan ei tarvinnut kävellä ympyrää yökaudet, niin kuin ensimmäisen lapseni kanssa, jota luulin tosiaan itsekin koliikkiseksi, kun minulle niin sanottiin.
Onneksi viisastuin, ja viisas äitini neuvoi, anna lapselle ruokaa!

Lue lisää

johtuu ihan muusta kuin nälästä.
Kyllä nälkäitku on erilaista. Kyllä koliikkilasten vanhemmat ovat koittaneet ihan varmasti syöttää lastansa.

nälkää kirjoitti:

On myös sellainen teoria, että koliikkilapsia ei olekaan, vaan lapsi huutaa nälkää. Nälässä huutaminen muuttuu koliikiksi jos sitä kestää kauan. Itse uskon tähän, ja yleensäkin vanhemmat äidit eivät koliikkia tunne. Oma äitini on aina puhunut nälästä.

Sairaaloissa varsinkin leimataan helposti koliikkiseksi. Ja ihmettelen myös synnytysosastolla sitä, että kysyivät aina kellonaikaa koska olen syöttänyt. Niinkuin kelloa olisin katsonut!. Siellä on oikein äidille tehty kansio, missä neuvotaan syöttämään kolmen, neljän tunnein välein. Ei sitten ihme jos lapset huutavat koliikissa.

Kotona jouduin syöttämään kahta viimeistä parhaimmillaan (pahimmillaan) parinkymmenen minuutin välein, silloin kun oli itkuisin vaihe menossa, 1-3 kk välillä. Mutta koskaan ei tarvinnut kävellä ympyrää yökaudet, niin kuin ensimmäisen lapseni kanssa, jota luulin tosiaan itsekin koliikkiseksi, kun minulle niin sanottiin.
Onneksi viisastuin, ja viisas äitini neuvoi, anna lapselle ruokaa!

Lue lisää

Usein tuore äiti ei tajua että vaikka juuri olisi syöttänyt, niin voi syöttää heti uudelleen. Vauva voi saada esim. ilmaa syödessään, mikä tekee täyden olon. Nukahtaa hetkeksi, ja herää itkemään, kun on nälkä taas. Jos monta kertaa syöttää peräkkäin, alkaa epäillä ettei sillä yksinkertaisesti voi olla nälkä. Mutta sitä se silti on. Ja nälkä kasvaa hirveäksi jos vauvaa kanniskellaan ja hyssytellään tuntikaudet ilman että vauvalle annetaan maidontippaakaan. Ja käy niin ettei lapsi huolikaan enää. Se ei vain tuskaltaan saa enää syötyä.

Olen itse tehnyt samaa esikoiseni kanssa, ja seuraavien lasten kohdalla kun tajusin jutun jujun, minulla tuli kyyneleet silmään pienen esikoiseni puolesta - uskon vakaasti että hän itki kippurassa ja naama punaisena mahansa tyhjyyttä. Arvatkaa millaiseksi äidiksi tunsin silloin itseni! Muistan kuinka mummi nukutti vauvaa mahallaan ja hieroi selkää että saisi vaikeroivan lapsen uneen, ja kuinka isän kanssa valvoimme yöllä ja kannoimme päivisinkin. Kaikkien tarinat ovat niin samanlaisia! Onneksi äitini tuli apuun ja sanoi minulle, että anna ihmeessä tälle lapselle jotain ruokaa! Maitokaan ei aina yksinään riitä, koska sulaa nopeasti. Joskus pitää olla jotain 'paksumpaa'.

Tiedän että tällainen puhe loukkaa joitakin jotka ovat äärimmillen venytettyjä - ja ymmärrän, koska olen itsekin elänyt huutavan lapsen kanssa. Mutta juuri näiden pienten takia toivoisin että edes jokunen ottaisi neuvosta vaarin. Antakaa vaikka velliä tai korviketta lisäksi, tai banaanin sisusta, mitää tahansa että kierre katkeaa. Neuvolan ohjeita ruoka-ajoista, - määristä ja pelkästä äidinmaidon antamisesta ei kannata noudattaa, tai saa varmasti nälkäisen lapsen.

elinehto kirjoitti:

Usein tuore äiti ei tajua että vaikka juuri olisi syöttänyt, niin voi syöttää heti uudelleen. Vauva voi saada esim. ilmaa syödessään, mikä tekee täyden olon. Nukahtaa hetkeksi, ja herää itkemään, kun on nälkä taas. Jos monta kertaa syöttää peräkkäin, alkaa epäillä ettei sillä yksinkertaisesti voi olla nälkä. Mutta sitä se silti on. Ja nälkä kasvaa hirveäksi jos vauvaa kanniskellaan ja hyssytellään tuntikaudet ilman että vauvalle annetaan maidontippaakaan. Ja käy niin ettei lapsi huolikaan enää. Se ei vain tuskaltaan saa enää syötyä.

Olen itse tehnyt samaa esikoiseni kanssa, ja seuraavien lasten kohdalla kun tajusin jutun jujun, minulla tuli kyyneleet silmään pienen esikoiseni puolesta - uskon vakaasti että hän itki kippurassa ja naama punaisena mahansa tyhjyyttä. Arvatkaa millaiseksi äidiksi tunsin silloin itseni! Muistan kuinka mummi nukutti vauvaa mahallaan ja hieroi selkää että saisi vaikeroivan lapsen uneen, ja kuinka isän kanssa valvoimme yöllä ja kannoimme päivisinkin. Kaikkien tarinat ovat niin samanlaisia! Onneksi äitini tuli apuun ja sanoi minulle, että anna ihmeessä tälle lapselle jotain ruokaa! Maitokaan ei aina yksinään riitä, koska sulaa nopeasti. Joskus pitää olla jotain 'paksumpaa'.

Tiedän että tällainen puhe loukkaa joitakin jotka ovat äärimmillen venytettyjä - ja ymmärrän, koska olen itsekin elänyt huutavan lapsen kanssa. Mutta juuri näiden pienten takia toivoisin että edes jokunen ottaisi neuvosta vaarin. Antakaa vaikka velliä tai korviketta lisäksi, tai banaanin sisusta, mitää tahansa että kierre katkeaa. Neuvolan ohjeita ruoka-ajoista, - määristä ja pelkästä äidinmaidon antamisesta ei kannata noudattaa, tai saa varmasti nälkäisen lapsen.

Lue lisää

Sen verran sanon vielä.. On tietenkin selvää, että pienikokoisena syntynyt vauva on paljon kehittymättömämpi kuin isokokoinen vauva, joka on valmiiksi 'valmiimpi'. Ja pieni itkee varmasti enemmän näitä suoliston kehittymättömyydestä johtuvia kipuja. Viimeinen lapseni oli 2700 g, ja hän oli paljon itkuisempi kuin edellinen, 4 kiloisena syntynyt. Mutta koliikki-itkujen ja päivittäisen muun itkun välillä on suuri ero.

elinehto kirjoitti:

Usein tuore äiti ei tajua että vaikka juuri olisi syöttänyt, niin voi syöttää heti uudelleen. Vauva voi saada esim. ilmaa syödessään, mikä tekee täyden olon. Nukahtaa hetkeksi, ja herää itkemään, kun on nälkä taas. Jos monta kertaa syöttää peräkkäin, alkaa epäillä ettei sillä yksinkertaisesti voi olla nälkä. Mutta sitä se silti on. Ja nälkä kasvaa hirveäksi jos vauvaa kanniskellaan ja hyssytellään tuntikaudet ilman että vauvalle annetaan maidontippaakaan. Ja käy niin ettei lapsi huolikaan enää. Se ei vain tuskaltaan saa enää syötyä.

Olen itse tehnyt samaa esikoiseni kanssa, ja seuraavien lasten kohdalla kun tajusin jutun jujun, minulla tuli kyyneleet silmään pienen esikoiseni puolesta - uskon vakaasti että hän itki kippurassa ja naama punaisena mahansa tyhjyyttä. Arvatkaa millaiseksi äidiksi tunsin silloin itseni! Muistan kuinka mummi nukutti vauvaa mahallaan ja hieroi selkää että saisi vaikeroivan lapsen uneen, ja kuinka isän kanssa valvoimme yöllä ja kannoimme päivisinkin. Kaikkien tarinat ovat niin samanlaisia! Onneksi äitini tuli apuun ja sanoi minulle, että anna ihmeessä tälle lapselle jotain ruokaa! Maitokaan ei aina yksinään riitä, koska sulaa nopeasti. Joskus pitää olla jotain 'paksumpaa'.

Tiedän että tällainen puhe loukkaa joitakin jotka ovat äärimmillen venytettyjä - ja ymmärrän, koska olen itsekin elänyt huutavan lapsen kanssa. Mutta juuri näiden pienten takia toivoisin että edes jokunen ottaisi neuvosta vaarin. Antakaa vaikka velliä tai korviketta lisäksi, tai banaanin sisusta, mitää tahansa että kierre katkeaa. Neuvolan ohjeita ruoka-ajoista, - määristä ja pelkästä äidinmaidon antamisesta ei kannata noudattaa, tai saa varmasti nälkäisen lapsen.

Lue lisää

Edellinen kirjoitus ruoan yhteydestä vauvan huutoon on hyvä, mutta lisäisin siihen vielä jotain.

Koliikkihuuto EI ole sama asia kuin nälkähuuto, eivätkä vauvan vatsakivut ole sama asia kuin tyhjä vatsa. Niillä on tosin (todennäköisesti) selvä yhteys, mutta ne eivät ole sama asia.

Erään teorian mukaan vauva syntyy mukanaan eräänlainen henkiinjäämisahdistus, jonka ainoa lievityskeino on ruoka. Vastasyntynyt tarvitsee siis ilman pienintäkään viivytystä välittömästi herättyään (ts. ensi itkun kuuluessa) ruokaa, ruokaa ja vielä enemmän ruokaa. Ellei lapsi saa heti ensi elinpäivistään lähtien vakuuttavan paljon ruokaa, sen ahdistus kasvaa ja muuttuu muutamassa viikossa psykosomaattiseksi oireyhtymäksi, johon liittyy ankaria vatsakipuja. (Vatsa on eräs herkimpiä oireilijoita myös isompien lasten ja aikuisten erilaisiin ahdistuksiin).

Jokainen äiti antaa vastasyntyneelle tarpeeksi ruokaa (tai ainakin luulee antavansa), mutta kierre lähtee helposti käyntiin seuraavasta syystä. Vastasyntynyt nukahtaa helposti ruokkaillessaan tai heti sen jälkeen, jolloin hänet asetetaan suloisesti takaisin uinumaan. Tällöin pieni vatsa on tosin tyydytetty pahimmasta nälästä, mutta siellä ei ole ns. lisävarastoa, jonka turvin voisi nukkua ainakin tarvittavat pari tuntia. Tämä johtaa helposti ruoka-annos - pätkäunikierteeseen, joka on hoitajalle rasittava ja lapselle todellinen painajainen. Turvallinen vaihtoehto on jakaa aika selkeään hereilläolo- ja unijaksoihin (katsomatta kuitenkaan kelloa, vauva määrää tahdin!). Kun vauva herää, hänet syötetään, minkä jälkeen häntä EI lasketa heti takaisin sänkyyn, vaan annetaan pienen röyhtäytystauon jälkeen toinen annos ruokaa, vaihdetaan vaippa, seurustellaan hetken silmästä silmään ja lopuksi vielä kolmas annos ruokaa, joka "tyrmää" pikkuihmisen sikeään uneen. Vatsa täynnä ruokaa ja mieli täynnä elämyksiä uskaltaa lapsi nukkua pitkään, ennenkuin tyhjä vatsa taas herättää. Näin hoidetulle vauvalle ei koskaan kehity koliikkia... (sanotaan).


Koliikkivauva ei siis itke nälkäänsä, vaan aitoja vatsakipuja, jotka aiheutuvat lievittämättömästä synnynnäisestä henkiinjäämisahdístuksesta. Vastasyntynyt tarvitsee runsaasti ruokaa (paljon enemmän kuin olisi terveysalan asiantuntijoiden suositusten mukaan tarpeen), jotta se vakuuttuisi henkiinjäämisestään ja ahdistus katoaisi. Samalla hetkellä kun ahdistus katoaa, katoavat vatsavaivatkin. Parempi tietenkin olisi ehkäistä ne jo ennalta...

Tästä teoriasta lisää runsaine perusteluineen ja yksityiskohtineen Anna Wahlgrenin Lapsikirjassa.

päkä kirjoitti:

Edellinen kirjoitus ruoan yhteydestä vauvan huutoon on hyvä, mutta lisäisin siihen vielä jotain.

Koliikkihuuto EI ole sama asia kuin nälkähuuto, eivätkä vauvan vatsakivut ole sama asia kuin tyhjä vatsa. Niillä on tosin (todennäköisesti) selvä yhteys, mutta ne eivät ole sama asia.

Erään teorian mukaan vauva syntyy mukanaan eräänlainen henkiinjäämisahdistus, jonka ainoa lievityskeino on ruoka. Vastasyntynyt tarvitsee siis ilman pienintäkään viivytystä välittömästi herättyään (ts. ensi itkun kuuluessa) ruokaa, ruokaa ja vielä enemmän ruokaa. Ellei lapsi saa heti ensi elinpäivistään lähtien vakuuttavan paljon ruokaa, sen ahdistus kasvaa ja muuttuu muutamassa viikossa psykosomaattiseksi oireyhtymäksi, johon liittyy ankaria vatsakipuja. (Vatsa on eräs herkimpiä oireilijoita myös isompien lasten ja aikuisten erilaisiin ahdistuksiin).

Jokainen äiti antaa vastasyntyneelle tarpeeksi ruokaa (tai ainakin luulee antavansa), mutta kierre lähtee helposti käyntiin seuraavasta syystä. Vastasyntynyt nukahtaa helposti ruokkaillessaan tai heti sen jälkeen, jolloin hänet asetetaan suloisesti takaisin uinumaan. Tällöin pieni vatsa on tosin tyydytetty pahimmasta nälästä, mutta siellä ei ole ns. lisävarastoa, jonka turvin voisi nukkua ainakin tarvittavat pari tuntia. Tämä johtaa helposti ruoka-annos - pätkäunikierteeseen, joka on hoitajalle rasittava ja lapselle todellinen painajainen. Turvallinen vaihtoehto on jakaa aika selkeään hereilläolo- ja unijaksoihin (katsomatta kuitenkaan kelloa, vauva määrää tahdin!). Kun vauva herää, hänet syötetään, minkä jälkeen häntä EI lasketa heti takaisin sänkyyn, vaan annetaan pienen röyhtäytystauon jälkeen toinen annos ruokaa, vaihdetaan vaippa, seurustellaan hetken silmästä silmään ja lopuksi vielä kolmas annos ruokaa, joka "tyrmää" pikkuihmisen sikeään uneen. Vatsa täynnä ruokaa ja mieli täynnä elämyksiä uskaltaa lapsi nukkua pitkään, ennenkuin tyhjä vatsa taas herättää. Näin hoidetulle vauvalle ei koskaan kehity koliikkia... (sanotaan).


Koliikkivauva ei siis itke nälkäänsä, vaan aitoja vatsakipuja, jotka aiheutuvat lievittämättömästä synnynnäisestä henkiinjäämisahdístuksesta. Vastasyntynyt tarvitsee runsaasti ruokaa (paljon enemmän kuin olisi terveysalan asiantuntijoiden suositusten mukaan tarpeen), jotta se vakuuttuisi henkiinjäämisestään ja ahdistus katoaisi. Samalla hetkellä kun ahdistus katoaa, katoavat vatsavaivatkin. Parempi tietenkin olisi ehkäistä ne jo ennalta...

Tästä teoriasta lisää runsaine perusteluineen ja yksityiskohtineen Anna Wahlgrenin Lapsikirjassa.

Lue lisää

mitä se koliikki oikeastaan on, niin monta mielipidettä kun on ihmistäkin. Aina voi kaikkea arvailla ja kertoa mielipiteitänsä tai vaikka jopa kirjoittaa kirjan aiheesta. Se ei kuitenkaan mitään todista. Tärkeintä jos vauva kärsii koliikista on hellyys hellyys ja hermot.