Nyt alkaa kyllä oikeasti iskemään ahdistus, vaikken sitä haluaisi myöntääkään. Sinkkuna taas, viimeiset pari vuotta vastentahtoisesti. Muutama epäonnistunut parisuhteen yritys edeltävän 1.5 vuoden aikana, jotka nekin kariutuivat kun tajuttiin, että oltiin liian erilaisia. Etsinyt olen, enemmän tai vähemmän, koettanut olla avoin ja kulkea silmät auki. Deittipalvelut, baarit, kuntosalit ynnä muut liikuntapaikat, aikoinaan koulu ja nykyään työpaikka on katseltu, eipä ole siltikään kohdalle osunut. Olen myös koettanut olla tekemättä mitään asian eteen, mutta sekään ei ole toiminut. Olen lukenut paljonkin ihmissuhdeaiheisia kirjoja ajatuksella, jos niistä saisi jotain vinkkejä siihen, miksi aina menee päin helvettiä. Itsestäni pidän huolta, harrastan liikuntaa, en polta enkä juo kovin usein. Elämänarvoissani avioliitto ja perhe ovat korkealla, lisäksi arvostan kykyä sitoutua parisuhteeseen, vastuunottokykyä, päihteettömyyttä ja terveitä elämäntapoja. Miehen suusta olen useampaankin otteeseen kuullut sanat "Miten tuollainen nainen VOI olla sinkku?", sekä ystäväni suusta viimeisimmän epäonnistumisen jälkeen lohduttavasti, että "Sulle jos kenelle olisi vihdoinkin suonut onnistumisen". Epätoivoisuutta vastaan pyrin taistelemaan kaikin keinoin, enkä etsi onneani väkisin ja hampaat irvessä. Kuitenkin tuntuu, että jatkuvat epäonnistumiset sekä sinkkuudesta johtuva krooninen läheisyyden, rakkauden, kosketuksen ja puhtaasti seksin puute alkaa jo vaikuttaa mielenterveyteen ja kokonaisvaltaisesti hyvinvointia heikentävästi. Etenkin kun katselee, kun ympärillä ihmiset vaan löytävät sen oikean ja pariutuvat, menevät naimisiin ja perustavat perheen, ja itse lyö jälleen kerran päänsä seinään ja keräilee sitten itsetunnon rippeitä takaisin seuraavat puoli vuotta. Onhan se ihan pirun surullista ja säälittävää, kun ei löydy vakituista kumppania niin joutuu sitten tyydyttämään läheisyyden ja hellyyden kaipuunsa joka kerta eri kainalossa, mutta sekin on parempi kun ei mitään. Oon vaan monesti miettiny, että miten mulla voikin aina mennä näin pieleen ja miten voikaan olla aina näin huono tuuri, mä en kertakaikkiaan enää keksi, mitä teen väärin. Suurin ongelma lienee se, että kiinnostun aina niistä miehistä jotka ovat mun tyyppisiä kaikin puolin, mutta he eivät sitten ikinä ole kiinnostuneita musta tai ovat varattuja. Ja sitten ne jotka musta kiinnostuvat, ovat yleensä mun täydellisiä vastakohtia eikä meillä ole juuri mitään yhteistä. Ja se ei sitten vaan toimi, luonnollisesti... Aina sanotaan, että elä omien periaatteidesi ja elämänarvojesi mukaisesti, niin kyllä kumppanikin sitten löytyy, mutta mä olen eläny jo kohta 30 vuotta sitä periaatetta noudattaen eikä ole löytynyt. Niin että nyt tuntuu, etten enää jaksa tätä samaa, vaan heitän hanskat tiskiin ja myönnän rehellisesti, että paska mäihä. Koetan hyväksyä kohtaloni ja löytää ilon elämään sitten jostain muualta, ei kai tässä muutakaan voi. Tunnustan siis rehellisesti, että LUOVUTAN kumppanin löytymisen suhteen. Mutta kaikesta huolimatta, AION HYMYILLÄ enkä katkeroidu tai vaivu epätoivoon, rupeen vaikka sitten harrastamaan jotain vuorikiipeilyä tai muuta mukavaa :) Olkaa siis onnellisia te, jotka sen puuttuvan puoliskonne ja ennen kaikkea aidon ja oikean rakkauden olette löytäneet, kaikille sitä onnea ei näköjään suoda.
Huono-onninen
38
3606
Vastaukset
- sInkku_Mies
Olen samassa jamassa tai oikeastaan ei minulla ole edes yritystä päällä, koska eräs nainen samalta työpaikalta on mielessäni kokoajan. Kuitenkin olen hänelle tunteeni ilmaissut, mutta hän ajatteli juuri kuten kirjoitit, että ollaan liian erilaisia. Omasta mielestäni ei olla liian erilaisia, mutta kenties en sitten vain muuten hänelle kelvannut. Haluaisin vain rakastaa ja helliä häntä.
- kunnes luin
ihmisistä, jotka tässä elämässä (en tiedä onko niitä useampia) löytävät sen puuttuvan puoliskonsa vasta myöhemmällä iällä. Voi siis tarkoittaa 35 ikäisenä, tai 50 ikäisenä.. Antaa vähän toivoa, jospa itse on näitä ihmisiä?
Ymmärrän tunteesi, tai luulen ainakin. Minulle on käynyt aika tavalla samoin kuin sinullekin, mutta minkäs teet.
Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen kuten sinäkin, etten aio katkeroitua tai surra loppuikääni, vaan jatkan elämääni ja teen siitä muuten nautittavaa. Eli nyt tulee elää ja olla, kumppani löytyy kyllä joskus (me ollaan kuitenkin 30, eli melkein kaksinkertainen määrä vielä elämää jäljellä:), ja kylläpä sitten harmittaisi, jos olisi siihen astisen elämänsä niin sanotusti jättänyt elämättä, surrut vain.. Tietenkin realistiset mahdollisuudetkin tulevat vastaan, kuten lasten saaminen, mutta ei auta kuin uskoa itseensä ja elämään.
Tsemppiä sinullekin! - Olivia
Täällä toinen alta kolmekymppinen sinkkunainen. Itselläni on ihan samanlaiset fiilikset, ei jaksaisi enää etsiä. Olen kokeillut nettiä ja baaria vuorotellen, käynyt sinkkubileissä ja pitänyt silmät auki muuallakin. Ei vain löydy. Miehet ihmettelevät, "miten tuonnäköinen nainen voi olla sinkku". Kyllä näköjään vaan voi. Kaverit luonnehtivat älykkääksi, hauskaksi ja hyväksi seuraksi. Miksi sitten en löydä ketään? Ehkä syy on siinä, että tarjontaan nähden vaatimukseni ovat liian korkealla. Ei kolmekymppisissä enää ole vapaina pitkiä, älykkäitä, koulutettuja, hauskoja, sosiaalisia ja urheilullisia miehiä. Tai jos on, heillä on lapsia aikaisemmista suhteistaan tai sitten eivät halua sitoutua lainkaan. Enpä tiedä, mitä tehdä. Ehkä pitäisi lähteä ulkomaille.
"Tai jos on, heillä on lapsia aikaisemmista suhteistaan"
Taidat olla hyvä huono esimerkki siitä ettei kannata kovin ahdasmielisesti ihmisiä luokitella. Ihan tosissasiko kuvittelet, että "täydellinen mies" olisi pysynyt vapaana ihan sinua varten? Tosiaankin jotain sinussa on pahasti vialla, jos ketään et löydä. Ehkäpä kannattaisi vähän tarkistaa niitä kriteerejä, se täydellinen ei välttämättä sittenkään ole sopivin. Mutta voithan tietysti jatkaa odottelua, ehkä se "mr Right" joskus löytyy, toivottavasti et siihen mennessä ole katkera vanhapiika, joka pelästyttää olemuksellaan miehen kuin miehen...- Olivia
elin_tilaa kirjoitti:
"Tai jos on, heillä on lapsia aikaisemmista suhteistaan"
Taidat olla hyvä huono esimerkki siitä ettei kannata kovin ahdasmielisesti ihmisiä luokitella. Ihan tosissasiko kuvittelet, että "täydellinen mies" olisi pysynyt vapaana ihan sinua varten? Tosiaankin jotain sinussa on pahasti vialla, jos ketään et löydä. Ehkäpä kannattaisi vähän tarkistaa niitä kriteerejä, se täydellinen ei välttämättä sittenkään ole sopivin. Mutta voithan tietysti jatkaa odottelua, ehkä se "mr Right" joskus löytyy, toivottavasti et siihen mennessä ole katkera vanhapiika, joka pelästyttää olemuksellaan miehen kuin miehen...No ehkä ajattelen siten, että minulle täydellinen mies ei myöskään olisi vielä löytänyt itselleen kumppania. Että kukaan hänen tähänastisista naisistaan ei vain olisi ollut vielä se oikea.
En haluaisi, että miehellä olisi lapsia aikaisemmasta suhteestaan. Seuraan parhaillaan yhden kaverini suhdetta mieheen, jolla on exänsä kanssa pieni lapsi. Kaverini on ainainen kakkonen ja joutuu jatkuvasti tekemään kompromisseja lapsen takia. Se on tosi raskasta. Itse en varmaankaan sellaista jaksaisi. Olivia kirjoitti:
No ehkä ajattelen siten, että minulle täydellinen mies ei myöskään olisi vielä löytänyt itselleen kumppania. Että kukaan hänen tähänastisista naisistaan ei vain olisi ollut vielä se oikea.
En haluaisi, että miehellä olisi lapsia aikaisemmasta suhteestaan. Seuraan parhaillaan yhden kaverini suhdetta mieheen, jolla on exänsä kanssa pieni lapsi. Kaverini on ainainen kakkonen ja joutuu jatkuvasti tekemään kompromisseja lapsen takia. Se on tosi raskasta. Itse en varmaankaan sellaista jaksaisi.Voit olla oikeassa mutta todennäköisesti kuitenkin väärässä - jotain vikaahan täytyy miehessä olla jos vapaana on :).
Niinpä, kyllähän miehen(kin) pitää kantaa vastuu jälkeläisistään. Et varmaankaan ole yksin mielipiteesi kanssa (tosin enemmistö lapsetonta kumppania etsivistä taitaa olla miehiä). Mutta eihän lapsen (tai minkään muunkaan "järkisyyn") pitäisi olla mikään ensisijainen asia kumppanin etsinnässä. Ensin voisi voisi ajatella mitä tuntee ja sitten katsella onko mitään todellista estettä...
Olisiko ehkä syytä vähän löysätä pipoa ja katsoa auttaako se :). Ellei auta niin sittehän voi aina palata takaisin entisiin metodeihin.- Olivia
elin_tilaa kirjoitti:
Voit olla oikeassa mutta todennäköisesti kuitenkin väärässä - jotain vikaahan täytyy miehessä olla jos vapaana on :).
Niinpä, kyllähän miehen(kin) pitää kantaa vastuu jälkeläisistään. Et varmaankaan ole yksin mielipiteesi kanssa (tosin enemmistö lapsetonta kumppania etsivistä taitaa olla miehiä). Mutta eihän lapsen (tai minkään muunkaan "järkisyyn") pitäisi olla mikään ensisijainen asia kumppanin etsinnässä. Ensin voisi voisi ajatella mitä tuntee ja sitten katsella onko mitään todellista estettä...
Olisiko ehkä syytä vähän löysätä pipoa ja katsoa auttaako se :). Ellei auta niin sittehän voi aina palata takaisin entisiin metodeihin.Kenenköhän tässä nyt pitäisi löysätä pipoa? Itselläsi on aikamoiset ennakkoluulot. Olen ollut ihastunut miehiin, joilla on ollut lapsia. Sen lisäksi olen ollut kiinnostunut miehistä, jotka eivät ole edellä mainittuja kriteerejäni täyttäneet muiltakaan osin. Viimeisin suhteeni oli kuitenkin sellaisen miehen kanssa, joka kyseiset toiveeni täytti. Ja täytyy sanoa, että kaikista tähänastisista miehistäni tämä viimeisin tuntui paremmalta ja sopivammalta kuin yksikään aikaisempi.
Olivia kirjoitti:
Kenenköhän tässä nyt pitäisi löysätä pipoa? Itselläsi on aikamoiset ennakkoluulot. Olen ollut ihastunut miehiin, joilla on ollut lapsia. Sen lisäksi olen ollut kiinnostunut miehistä, jotka eivät ole edellä mainittuja kriteerejäni täyttäneet muiltakaan osin. Viimeisin suhteeni oli kuitenkin sellaisen miehen kanssa, joka kyseiset toiveeni täytti. Ja täytyy sanoa, että kaikista tähänastisista miehistäni tämä viimeisin tuntui paremmalta ja sopivammalta kuin yksikään aikaisempi.
...ennakkoluuloja? Taidat olla kaikenlisäksi huumorintajutonkin :)
- Olivia
elin_tilaa kirjoitti:
...ennakkoluuloja? Taidat olla kaikenlisäksi huumorintajutonkin :)
Itse taidat olla vähän tyhmä. Ainakaan et osaa kirjoittaa.
Olivia kirjoitti:
Itse taidat olla vähän tyhmä. Ainakaan et osaa kirjoittaa.
Onneksi olkoon! Todistit osaavasi kirjoittaa ja huomasit tyhmyytenikin. :) Niinpä, en oikein ymmärrä mistä niin päättelit mutta ei sillä ole väliäkään. Ehkä se oli vain hyvä arvaus... Sanoin kai jotain, mitä et ymmärtänyt mutta eipä siitä kannata vetää hernettä nenään...
Ja jos jäi epäselväksi: ei minua häiritse vaikka olisin väärässäkin - toisen onni ei tee minua yhtään onnettomammaksi. Jos kerran tiedät mitä etsit niin ihan hyvä.- älyttömät vaatimukset
Jos meinaa löytää kolmekymppisen täysin sinkun miehen ilman lapsia niin on kyllä mahdoton tehtävä.
Oma sisareni löysi kolmikymppisenä samanikäisen miehen, jolla (hui) on tytär. Jos hän olisi ajatellut asiasta samoin kuin sinä, he eivät olisi nyt naimisissa ja sisareni ei odottaisi ensimmäistä lastaan tämän miehensä kanssa.
Eli kun vähän tosiaan löysää sitä elämänasennetta, niin ehkäpä se rakkauskin voi tulla omaan elämään. Ei ole mitään järkeä tehdä jotain 'ihannelistoja' siitä, mitkä ominaisuudet siinä ihannemiehessä pitää löytyä. Sitten sitä miestä on ihan turha lähteä hakemaan. Ei varmasti löydy.
Mielestäni ihminen pitää ottaa ensin ihmisenä. Heittää kerrankin ne listat mäkeen ja tutustua toiseen ja hänen ajatuksiinsa. Turha yrittää löytää ensin sitä pitkää, komeaa, koulutettua, hauskaa, sosiaalista, urheilulllista urosta ja sitten vasta katsoa, että jaa, sovitaankos me yhteen vai ei.
ps. Sivumennen sanoen, tuo listauksesi oli aika naurettava. Jos tuollainen mies vielä löytyisi, niin on aivan lapsellisen utopistista kuvitella, että hän olisi vapaa. Tollaset kundit napataan välittömästi jo yliopiston porteilla. - Olivia
älyttömät vaatimukset kirjoitti:
Jos meinaa löytää kolmekymppisen täysin sinkun miehen ilman lapsia niin on kyllä mahdoton tehtävä.
Oma sisareni löysi kolmikymppisenä samanikäisen miehen, jolla (hui) on tytär. Jos hän olisi ajatellut asiasta samoin kuin sinä, he eivät olisi nyt naimisissa ja sisareni ei odottaisi ensimmäistä lastaan tämän miehensä kanssa.
Eli kun vähän tosiaan löysää sitä elämänasennetta, niin ehkäpä se rakkauskin voi tulla omaan elämään. Ei ole mitään järkeä tehdä jotain 'ihannelistoja' siitä, mitkä ominaisuudet siinä ihannemiehessä pitää löytyä. Sitten sitä miestä on ihan turha lähteä hakemaan. Ei varmasti löydy.
Mielestäni ihminen pitää ottaa ensin ihmisenä. Heittää kerrankin ne listat mäkeen ja tutustua toiseen ja hänen ajatuksiinsa. Turha yrittää löytää ensin sitä pitkää, komeaa, koulutettua, hauskaa, sosiaalista, urheilulllista urosta ja sitten vasta katsoa, että jaa, sovitaankos me yhteen vai ei.
ps. Sivumennen sanoen, tuo listauksesi oli aika naurettava. Jos tuollainen mies vielä löytyisi, niin on aivan lapsellisen utopistista kuvitella, että hän olisi vapaa. Tollaset kundit napataan välittömästi jo yliopiston porteilla.Milla tavalla kriteerini ovat älyttömiä tai naurettavia? Suomalaisen miehen keskipituus on noin 180 cm. Toivoisin miehen olevan vähintään niin pitkä. Onko aivan mahdoton toive? Etenkin kun itse olen samanpituinen.
Omassa tuttavapiirissäni sekä työpaikallani valtaosa ihmisistä on akateemisesti koulutettuja. Ei nyt siis luulisi olevan ihan mahdotonta löytää miestä, joka on myös korkeasti koulutettu.
Harrastuksista: Jos toivon miehen harrastavan liikuntaa, se ei tarkoita sitä, että hänen on oltava kilpaurheilija. Useimmat tuntemani ihmiset harrastavat liikuntaa jossain muodossa. Onko tämä sitten mielestäsi aivan älytön vaatimus? Olisi kiva kuulla, mikä toiveistani erityisesti sinua närästi. Mikä oli liikaa vaadittu? - c'est moi
Tuota kaikkea olen.
Mutta minäkin siis karsiudun. Sillä en ole sosiaalinen.
Ja mitä enemmän näitä sinkkupalstan juttuja luen, sitä epäsosiaalisemmaksi muutun... Sen verran pinnallista ja typerää tuntuu olevan maailman meno.
- Huonompi osa
Kun mainitsit että läheisyyden- ja hellyydenkaipuun saat tyydytettyä joka kerta eri kainalossa, osoittaa se että sinä saat edes yhden yös suhteita, mutta kun jotkut meistä ei onnistu saamaan edes niitä, vaan todellakin joutuu olemaan jopa vuosia ilman seksiä (ellei näin miehenä halua turvautua maksullisiin naisiin)
Vaikuttaa kuitenkin siltä että yrität liikaa saada sitä kumppania, vaikutat epätoivoiselta ja se antaa negatiivisen kuvan sinusta miehille . Paradoksi onkin ehkä se että kun päätät luovuttaa ja alat täyttää elämäsi joillakin harrastuksilla, niin ehkäpä se kumppani löytyykin yllättäen sieltä harrastuksen parista.
Näin on monille käynyt.
Ja se vuorikiipeily (tai joku muu harrastus), totta tosiaan, hyvä idea, kun kaksi samasta asiasta kiinnostunutta ihmistä kohtaavat, siitä saattaa syttyä kipinä joka roihahtaa palamaan ja tätä liekkiä voisi kutsua rakastumiseksi.
Eli paradoksi on siinä että kun lakkaa tavoittelemasta, sen tavoittelemansa saakin. - Bambola
Puit sanoiksi sen, mitä olen sisimmässäni tuntenut jo vähän aikaa. Itse tosin olen vasta 24-vuotias, mutta olen katsellut pääosin sinun ikäluokkasi miehiä. Ihastunut olen muutaman kerran, ja aina alussa olen saanut vastakaikua, mutta sitten mies on paljastunut sitoutumiskammoiseksi, kun olen uskaltanut paljastaa tunteeni :( Kovasti tahtoisin suomalaisen kivan miehen, mutta kohta ei auta muu kuin lähteä ulkomaille, kun Suomesta ei löydy onnea.
Läheisyydenkaipuu on mennyt jo niin pahaksi, että harkitsen masennuslääkitystä. Itse en hae läheisyyttä yhdenillanjutuista, koska niistä tulee vain entistä pahempi olo. (En kuitenkaan paheksu niitä, jotka hakevat satunnaisesti lohtua vierailta ihmisiltä.) Kaikki sanovat, että ensin pitää oppia rakastamaan itseään ennenkuin voi rakastaa muita, mutta kuinka ihmeessä voisin rakastaa itseäni, kun en koskaan saa hyväksyntää ja rakkautta keneltäkään? Ei kauheasti auta, vaikka välillä joku ihmetteleekin, että miten tuon näköinen nainen voi olla sinkku. Minussa on kai sitten jotain tosi pahasti vialla, kun en kelpaa kenellekään.- ei se ulkonäkö
paljon lohduta, jos ei vain saa sitä kumppania...
Mielenkiintoista, että näin monelle on sanottu, että miten tuon näköinen voi olla vapaa, minulle myös.. Olkoon vaikka kohtalon ivaa, mutta ei se hyvännäköisyys, hyvä luonne, tai hyvät ihmissuhteet aina riitä..
Toisaalta voi olla totta tuo jonkun ylläolevan ehdottama paradoksi siitä liiasta yrittämisestä ja hakemisesta, mutta mielestäni ap kertoi kokeilleensa sitäkin, eikä silti onnistu. Niin myös minä. Ja se läheisyyden ja rakkauden sekä hyväksymisen kaipuu on aivan valtava.. huokaus.. - sinkku_nainen
ei se ulkonäkö kirjoitti:
paljon lohduta, jos ei vain saa sitä kumppania...
Mielenkiintoista, että näin monelle on sanottu, että miten tuon näköinen voi olla vapaa, minulle myös.. Olkoon vaikka kohtalon ivaa, mutta ei se hyvännäköisyys, hyvä luonne, tai hyvät ihmissuhteet aina riitä..
Toisaalta voi olla totta tuo jonkun ylläolevan ehdottama paradoksi siitä liiasta yrittämisestä ja hakemisesta, mutta mielestäni ap kertoi kokeilleensa sitäkin, eikä silti onnistu. Niin myös minä. Ja se läheisyyden ja rakkauden sekä hyväksymisen kaipuu on aivan valtava.. huokaus..Ulkonäköasiaan vielä sen verran, että mä itse olen ihan tavallisen näköinen nainen, en todellakaan omista mitään missin tai mallin pärstää. Olen toki saanut kohteliaisuuksia ulkoisestakin olemuksestani, on kehuttu kauniiksi, hyvännäköiseksi jne., mutta itseäni on lämmittänyt enemmän kehut älykkyydestä ja siitä, että mulla on kuulemma tunneälyä ja taitoa lukea ihmisiä ja olla niiden kanssa ns. psykologisella tasolla. Siihen aika usein miehet on mussa ihastuneetkin, mutta sitten on JOKA KERTA ollut joku "kivi kengässä", joka on ollut esteenä sille, ettei suhteesta loppujen lopuksi ole tullut mitään (kiinnostus ei ole ollut täysillä molemminpuoleista, on huomattu että ollaan liian erilaisia, mies on ollu varattu jne.). Eli se, että on sanottu että "miten tollainen nainen voi olla sinkku", ei mun tapauksessa ainakaan ole tarkoittanut (pelkkää) ulkonäköä, vaan paljon, paljon muutakin.
- hossi
En usko et onnen kans on asiassa mitään tekemistä vaan aina vika löytyy kuitenkin omasta itsestään. Vika saattaa olla omissa arvoissa tai sit ihan vaan ajattelu tavassa. Itse olen saanut aikastavalla oppia katsellessani tuota Dr. Phill ohjelmaa ! Vaikka se onkin oikein amerikan muottiin luotu kaupallistyylinen ohjelma mut sillä ukolla on kyllä järkeviä selityksiä asioihin. Ohjelmaa katsoessa olen havainnut et vaikka ongelmat olisivat kuinka suuria niin syyllinen niihin on yleensä aikas yksinkertainen.
Tuskin noita suhde juttuja kannattaa kirjoista ja kansista opetella tai syytä sieltä etsiä. Omasta kohdastani olen kuitenkin havainnut et väkisin etsimällä siitä hommasta ei tule mitään !
Ehkä se oikea ihminen joskus kävelee vastaan tahi sitten ei mut silmät täytyy kuiteski pitää auki ettei pääse toinen livahtaan huomaamatta ohitse.- Bambola
Miksi pitäisi aina etsiä syyllisiä? Me naiset syyllistämme muutenkin liikaa itseämme, vaikkei syytä läheskään aina edes olisi. Itsekin tunnen jatkuvasti syyllisyyttä vaikka mistä asioista ihan turhaan. Tästä ajattelutavasta pitäisi pikemminkin päästä pois, niin elämän voisi ottaa rennommin.
- Mies_12345
Bambola kirjoitti:
Miksi pitäisi aina etsiä syyllisiä? Me naiset syyllistämme muutenkin liikaa itseämme, vaikkei syytä läheskään aina edes olisi. Itsekin tunnen jatkuvasti syyllisyyttä vaikka mistä asioista ihan turhaan. Tästä ajattelutavasta pitäisi pikemminkin päästä pois, niin elämän voisi ottaa rennommin.
Itsekritiikki ei välttämättä ole itsensä syyllistämistä vaan askel kohti itsensä hyväksymistä.
Mä taas olen törmännyt naisiin jotka yleensä syyttää miehiä siitä että suhde ei kestä. Ei osata miettiä miksi naapurin Liisan suhde kestää, mutta oma ei koskaan. - hossi
Bambola kirjoitti:
Miksi pitäisi aina etsiä syyllisiä? Me naiset syyllistämme muutenkin liikaa itseämme, vaikkei syytä läheskään aina edes olisi. Itsekin tunnen jatkuvasti syyllisyyttä vaikka mistä asioista ihan turhaan. Tästä ajattelutavasta pitäisi pikemminkin päästä pois, niin elämän voisi ottaa rennommin.
Ei tarkoitukseni ollut syyllistää ketään, pikemminkin hakea sitä seikkaa mikä moiset ongelmat aiheuttaa.
Olet kyl oikeassa et syyllistäminen on suurin erhe mitä kaikki tekee mut jotkut asiat eivät vaan selviä ilman tuota surullisen kuuluisaa syyllistä.
Kait kuitenkin elämässä pitää olla syyllisiä ja seurauksia koska muuten kaikki olisi liian helppoa ehkäpä hivenen tylsääkin. Kaikesta sattuneesta pitää etsiä niitä hyviä puolia ja ottaa niistä opikseen et osaa sit asioista nauttia oikealla tavalla. Mitään ei pidä saada liian helposti muuten siihen suhtautuu liian löysällä ajatuksella. - Bambola
Mies_12345 kirjoitti:
Itsekritiikki ei välttämättä ole itsensä syyllistämistä vaan askel kohti itsensä hyväksymistä.
Mä taas olen törmännyt naisiin jotka yleensä syyttää miehiä siitä että suhde ei kestä. Ei osata miettiä miksi naapurin Liisan suhde kestää, mutta oma ei koskaan.Minä ainakin mietin joka kerta pääni puhki, mitä tein väärin, kun miehen mielenkiinto loppuu. Ja näin tekee moni muukin nainen. Miehet taas keksivät aina syyllisen jostain muualta. Tämä juontuu lapsuudesta asti. Pojat kun tappelevat, aina he puolustelevat, että "toi alotti". Naiset taas miettivät jatkuvasti, "olenko huono äiti?", olenko huono nainen?", "olenko liian lihava, kun en ole yhtä laiha kuin naiset mainoksissa ja Hollywoodissa". Tätä asiaa suomalaiset miehet eivät yhtään helpota, kun moni heistäkin on koko ajan syyllistämässä naisia. Missä on hyväksyntä ja rakkaus?
- hossi
Bambola kirjoitti:
Minä ainakin mietin joka kerta pääni puhki, mitä tein väärin, kun miehen mielenkiinto loppuu. Ja näin tekee moni muukin nainen. Miehet taas keksivät aina syyllisen jostain muualta. Tämä juontuu lapsuudesta asti. Pojat kun tappelevat, aina he puolustelevat, että "toi alotti". Naiset taas miettivät jatkuvasti, "olenko huono äiti?", olenko huono nainen?", "olenko liian lihava, kun en ole yhtä laiha kuin naiset mainoksissa ja Hollywoodissa". Tätä asiaa suomalaiset miehet eivät yhtään helpota, kun moni heistäkin on koko ajan syyllistämässä naisia. Missä on hyväksyntä ja rakkaus?
Onhan se nuin et miehetkin syyllistää toista ja myöskin useimmissa tapauksissa myöskin itseään.
Täytyy kuitenkin muistaa et aina moiseen tarvitaan kuitenkin kaksi osapuolta miksi hommat eivät toimi, siksi tavallaan on turhaa miettiä sitä et kumpi on "syyllinen" !
Syyllinen se on ikävä sana ja jotenkin aina niin lopullinen ? Väärä sana tässä paikassa, rikollinen on syyllinen mut parisuhde on enemmänkin tapahtumia ja seurauksia.
Hyväksyntää ja rakkautta ei parane unohtaa, kaikki toimisi hyvin jos ei muuta olisi. Taitaa olla vaan niin et näissä asioissa juuri nuo seikat puuttuvat tai ainakin rakkaus on ollut vääränlaista ?
- Mies_12345
Kannattaa alkaa kelpuuttamaan ne omantasoiset kumppanit, siitä se yleensä kiikastaa. Ihmiset niiii-in usein kuvittelee kaikenlaista itsestään ja etsii sitä kaunista/komeaa puoliskoa ja sitten tulee tippa linssiin kun sitä ei löydykään tai kun suhde ei kestä.
Se ettet ole löytänyt puolisoa ei johdu miehistä, vaan sinusta. Osaatko flirttailla? Jos osaat, niin seuran etsintä on helppoa.
Lopettakaa se täydellisen kumppanin etsintä, ne täydelliset vaihtoehdot ovat vaan toisten täydellisten kanssa.- tasostakaan kiinni
Riippuu tietysti millaista ihmistä pitää ylempitasoisena ja mitä alempitasoisena. Monesti nainen saattaa olla kouluja käynyt, työssä oleva, hoikkavartaloinen ja nätti, mutta hänet hylkää laiska opiskelija joka ryyppää päivästä toiseen kaljamahansa kanssa. Mies vain sattuu olemaan taitava puhumaan ja ehkä hyvännäköinen.
- sinkku_nainen
Sanottakoon vielä, jos jäi epäselväksi, että täydellisyyttä en ole tässä hakemassakaan, vaan ihan tavallista suomalaista miestä. Toki tiettyjä perusvaatimuksia on, mutta mitkään hunksit ei mua kiinnosta. Se, mitä haen, on samantyyppisen arvo- ja ajatusmaailman omistava mies, suurinpiirtein samankaltainen tausta ja sosiaalinen asema kun mulla, ja ulkoisestikin mun kaltainen (pitkä ja normaalivartaloinen). En väitä, etteikö ulkonäöllä olisi merkitystä, mutta se ei todellakaan ole se tärkein asia, vaan tärkeämpää on henkinen yhteenkuuluvuus. Mutta kylmä totuus on, että ne pitkät, koulutetut, urheilulliset, tupakoimattomat ja harvakseltaan viinaa juovat, sitoutumiskykyiset miehet joiden kanssa löytyy myös yhteistä puhuttavaa, ovat todellakin jo sitoutuneet kauan aikaa sitten, tai jos niin hyvin käy että jonkun em. kaltaisen vapailta markkinoilta bongaa niin kiinnostus ei sitten ole molemminpuolista. Takana on myös treffailua ja yksi suhteenkin yritys sellaisten tapausten kanssa, joiden taustat on täysin erilaiset, elämäntavat ja mielenkiinnonkohteet ovat täysin vastakkaisia kun itselläni tai arvomaailmamme eroavat hurjasti toisistaan. Sopeutumista ja hyväksymistä puolin ja toisin yritimme, mutta eihän siitä mitään tullut, ymmärrettävästi. Flirttaillakin osaan ja sitä harrastan, mutta seuran löytäminen on eri asia kuin elämänkumppanin löytäminen. Eli sinulle vielä sen verran tarkennukseksi (kiitokset kuitenkin hyvästä vastauksesta ja näkökumasta :), että täydellisyyttä en etsi koska sitä ei ole olemassakaan enkä itsekään ole täydellinen (kukapa meistä olisi?), ja seuran löytyminen ei varsinaisesti ole mulle ongelma. Mutta kuten sanoin, löytää seuraa ei ole sama asia kun löytää mies, jonka kanssa tunteet ja kiinnostus ovat kaksipuoleisia ja jonka kanssa henkinen yhteys loksahtaa kohdalleen niin, että se tuntuu mahanpohjassa asti... Tietty mitä enempi miehiä tapaa, sitä suuremmat mahdollisuudet on löytää just se mulle oikea mies, joten ei kai tässä auta kun laittaa kädet ristiin ja toivoa, että ihme tapahtuisi.
- Mies_12345
sinkku_nainen kirjoitti:
Sanottakoon vielä, jos jäi epäselväksi, että täydellisyyttä en ole tässä hakemassakaan, vaan ihan tavallista suomalaista miestä. Toki tiettyjä perusvaatimuksia on, mutta mitkään hunksit ei mua kiinnosta. Se, mitä haen, on samantyyppisen arvo- ja ajatusmaailman omistava mies, suurinpiirtein samankaltainen tausta ja sosiaalinen asema kun mulla, ja ulkoisestikin mun kaltainen (pitkä ja normaalivartaloinen). En väitä, etteikö ulkonäöllä olisi merkitystä, mutta se ei todellakaan ole se tärkein asia, vaan tärkeämpää on henkinen yhteenkuuluvuus. Mutta kylmä totuus on, että ne pitkät, koulutetut, urheilulliset, tupakoimattomat ja harvakseltaan viinaa juovat, sitoutumiskykyiset miehet joiden kanssa löytyy myös yhteistä puhuttavaa, ovat todellakin jo sitoutuneet kauan aikaa sitten, tai jos niin hyvin käy että jonkun em. kaltaisen vapailta markkinoilta bongaa niin kiinnostus ei sitten ole molemminpuolista. Takana on myös treffailua ja yksi suhteenkin yritys sellaisten tapausten kanssa, joiden taustat on täysin erilaiset, elämäntavat ja mielenkiinnonkohteet ovat täysin vastakkaisia kun itselläni tai arvomaailmamme eroavat hurjasti toisistaan. Sopeutumista ja hyväksymistä puolin ja toisin yritimme, mutta eihän siitä mitään tullut, ymmärrettävästi. Flirttaillakin osaan ja sitä harrastan, mutta seuran löytäminen on eri asia kuin elämänkumppanin löytäminen. Eli sinulle vielä sen verran tarkennukseksi (kiitokset kuitenkin hyvästä vastauksesta ja näkökumasta :), että täydellisyyttä en etsi koska sitä ei ole olemassakaan enkä itsekään ole täydellinen (kukapa meistä olisi?), ja seuran löytyminen ei varsinaisesti ole mulle ongelma. Mutta kuten sanoin, löytää seuraa ei ole sama asia kun löytää mies, jonka kanssa tunteet ja kiinnostus ovat kaksipuoleisia ja jonka kanssa henkinen yhteys loksahtaa kohdalleen niin, että se tuntuu mahanpohjassa asti... Tietty mitä enempi miehiä tapaa, sitä suuremmat mahdollisuudet on löytää just se mulle oikea mies, joten ei kai tässä auta kun laittaa kädet ristiin ja toivoa, että ihme tapahtuisi.
Mäkin kiinnitän huomiota naisissa henkiseen puoleen todella paljon, kontakti toiseen ihmiseen on tärkeää. Sen takia en viihdy naisten kanssa jotka esim. asettaa miehen pituudelle tarkat kriteerit, koska se taas kertoo arvomaailmasta. Aivan samaan tapaan kuin jos minä vaatisin DD koon rintoja naiselta.
Flirttailemisen osaamisella tarkoitin sitäkin, että toisen ihmisen katseesta ja olemuksesta voi päätellä asioita. Jos osaa flirttailla, niin yleensä osaa ottaa kontaktin toiseen ihmiseen nopeasti. Eli en tarkoita pelkkää seuran "saamista", vaan ihan vakavempaa suhdetta etsiessäkin tunneälykkyydestä ja empaattisuudesta on hyötyä.
- olen minäkin
Olen 25-vuotias nainen, enkä ole koskaan vielä seurustellut. En harrasta myöskään yhden illan juttuja. Minulla on ollut profiileja netissä ja olen treffaillut useita miehiä. Diskossakin tapaan useita miehiä, mutta ketään sopivaa ei ole vielä löytynyt. Osasyy on varmaankin se, että etsin tietynlaista miestä, sellaista joka kolahtaisi. Mutta olen myöskin yrittänyt suhdetta sellaistenkin kanssa, joista en ole ollut kovin kiinnostunut. Mutta ne tyssäsivät sitten siihen, etteivät nämä miehetkään sitten olleet kovin kiinnostuneita minusta. Jos taas olen tavannut diskossa miehen, jonka kanssa olen ajatellut voivani yrittää seurustella, niin olen joko kadottanut hänet tai mies on aikaisessa vaiheessa lopettanut yhteydenpidon. Itsessäni en löydä sellaisia vikoja, jotka ketään ulkopuolista voisi häiritä, mutta näköjään se ei sitten vain toimi, jollei ole kuin vakka ja kansi. Pitäisi löytää se oma puoliskonsa, joita tässä maailmassa on ehkä vain yksi kappale. Jotkut tosin seurustelevat useamman kanssa ennen kuin löytävät sen oikean, minä taas en ole seurustellut vielä yhdenkään kanssa. Ja kun löydän sen oikean en päästä häntä menemään :) sillä en kaipaakaan muita kuin sitä yhtä oikeaa. Se säästää sydäntä sydänsuruilta ja siitä miehestä saa sitten olla niin suunnattoman kiitollinen kun sen löytää, ettei muuta voi enää pyytäkään.
Minusta asenteesi on juuri oikea, eli nautit elämästä ja sen antimista ilman miestäkin. Helposti sitä jää surkuttelemaan sitä sinkkuuttaan eikä enää osaa nauttia mistään, kun haluaisi vain sitä rakkautta ja hellyyttä eikä mikään muu tunnu miltään. Mutta elämällä on suunnattoman paljon tarjottavaa! Sitä ei vain aina tajua. Voi esim. aloittaa uuden harrastuksen, esim. sen vuorikiipeilyn. Se tulee tarjoamaan huimia kokemuksia. Minäkin tajusin vähän aikaa sitten, että rokkitanssi ja tanssi yleensä on se mikä antaa minulle iloa ja huippukokemuksia. Lisäksi on paljon muuta mistä voi nauttia, kuten luonnossa liikkuminen, taide-elämykset, esim. musikaalit tai baletti, konsertit, matkailu jne. Kyllä se mies/nainen ilmestyy sitten jonain päivänä elämäämme, jos sen on tarkoitus tulla. Jos ei tule, niin voi sitten tehdä kaikkea sellaista mitä ei perheelliset pysty tekämään, esim. lähteä Afrikkaan/Aasiaan tekemään humanitaarista avustustyötä, perustaa lastenkoti jollei ole omia lapsia tms. mistä on iloa ja hyötyä sekä itselle että muille ihmisille. - dr. phil
no.. meitä on moneen junaan. veikkaan, että ongelmasi on siinä, että olet pelottava, eli kukaan ei uskalla lähestyä sua siinä mielessä. ne jampat joita olet tapaillut ovat olleet sinun ihannemiehesi mitat täyttäviä miesmalleja. jokainenhan tietää, että moni ulkonäöllä varustettu ihminen ajattelee yhtä syvällisesti kuin jänis soutuveneessä. tällaisia surkimuksia on helppo lähestyä ja heidän on helppo lähestyä sinua.. koska siis ovat kuin jänis soutuveneessä.
mä en keksi sulle muuta ohjetta kuin muuta elämäsi kokonaan ja unohda toi pinnallinen paskanjauhanta. jänis soutuveneessä, joka näyttelee hurskasta maanpinnalla elelevää tavallista naapurintyttöä on pelottava ilmestys.
eli jos jotain meni ohi.. sinä olet tällä hetkellä piilopintaliitäjä, ja elät illuusiossa, jonka mukaan olet muka tavallinen tyttö.
jos nyt oikeasti osaat unohtaa miehet hetkeksi, etkä käy kuntosalilla pelkästään etsimässä siis miehiä, saatat huomata eläväsi tässä valheellisessa maailmassa. jos nöyrryt oikeasti ja myönnät olevasi kaapissa lymyilevä bimbo, sinulla saattaa olla mahdollisuuksia parantua. pitkän tekstisi ja melko johdonmukaisten lauserakenteiden perusteella et ole tyhjäpää, vaan sinussa on potentiaalia..- tää sattui
niin, onko se niin että pitää olla pinnalla liitelijä, ettei kukaan vain voisi raapaista syvemmältä ja nähdä totuutta itsestä.. sehän saattaa vaikka sattua. mielenkiintoinen näkökulma philillä asiaan...
- dr. phil
tää sattui kirjoitti:
niin, onko se niin että pitää olla pinnalla liitelijä, ettei kukaan vain voisi raapaista syvemmältä ja nähdä totuutta itsestä.. sehän saattaa vaikka sattua. mielenkiintoinen näkökulma philillä asiaan...
siis mä epäilen, että toi originaali ei edes yritä olla pintaliitäjä, vaan ihan oikeasti tavallinen tyttö.. mutta tämä on sitä illuusiota.. eli oikeasti hän on pintaliitäjä, joka haluaisi olla tavallinen tyttö, jota hän siis esittää, tietämättä olevansa pintaliitäjä, eikä siis tavallinen tyttö.
eli voisiko sen selvemmin enää tästä sanoa?? - sinkku_nainen
Mielenkiintoista... Sä et edes tunne mua, mutta silti syytät pinnallisuudesta ja siitä, että koetan esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti olen. Hienoa, että itse olet niin fiksu ja älykäs, että yhden viestin perusteella pystyt tekemään noinkin syvällisiä analyyseja toisen ihmisen persoonasta. Viimeinen lauseesi "pitkän tekstisi ja melko johdonmukaisten lauserakenteiden perusteella et ole tyhjäpää, vaan sinussa on potentiaalia" oli suorastaan kannustavaa, mä en siis olekaan niin idiootti pintaliitäjä kun ensin annat kirjoituksessasi ymmärtää. Tosin itseni ja elämäni muuttaminen täysin toisenlaiseksi ei onnistu, kompromisseja kyllä teen ja venymään pystyn, mutta että muuttaisin itseni täysin - siihen en valitettavasti pysty enkä sitä edes halua. Jos en kelpaa tällaisena niin sillehän ei sitten voi mitään, en mä voi loputtomiin alkaa muita ihmisiä miellyttämään, anteeksi nyt vain. Oikeastaan voisin melkeimpä vetää herneen nenään kommentistasi ja antaa palaa takaisin samalla mitalla, mutta käytöstavat omaavana ihmisenä jätän kirjoituksesi omaan arvoonsa ja toivon sullekin jaksamista itsesi kanssa. Ei oo näköjään helppoa sielläkään...
- dr. phil
sinkku_nainen kirjoitti:
Mielenkiintoista... Sä et edes tunne mua, mutta silti syytät pinnallisuudesta ja siitä, että koetan esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti olen. Hienoa, että itse olet niin fiksu ja älykäs, että yhden viestin perusteella pystyt tekemään noinkin syvällisiä analyyseja toisen ihmisen persoonasta. Viimeinen lauseesi "pitkän tekstisi ja melko johdonmukaisten lauserakenteiden perusteella et ole tyhjäpää, vaan sinussa on potentiaalia" oli suorastaan kannustavaa, mä en siis olekaan niin idiootti pintaliitäjä kun ensin annat kirjoituksessasi ymmärtää. Tosin itseni ja elämäni muuttaminen täysin toisenlaiseksi ei onnistu, kompromisseja kyllä teen ja venymään pystyn, mutta että muuttaisin itseni täysin - siihen en valitettavasti pysty enkä sitä edes halua. Jos en kelpaa tällaisena niin sillehän ei sitten voi mitään, en mä voi loputtomiin alkaa muita ihmisiä miellyttämään, anteeksi nyt vain. Oikeastaan voisin melkeimpä vetää herneen nenään kommentistasi ja antaa palaa takaisin samalla mitalla, mutta käytöstavat omaavana ihmisenä jätän kirjoituksesi omaan arvoonsa ja toivon sullekin jaksamista itsesi kanssa. Ei oo näköjään helppoa sielläkään...
ei ole helppoo.. pensahinta kallistuu ja pitäs ostaa tuohon jonsserediin pensaa.
no joka tapauksessa. mua on siunattu kyvyllä analysoida ihminen vaikka sen kirjoittaman pelkän pilkun perusteella.. eli älä yhtään väitä vastaan että olisin väärässä.
ideanahan oli koko jutussa se että sä olet pintaliitäjä, mutta sun alitajuntasi on luonut sellaisen muurin tämän ajatuksen eteen ettet tiedä tästä mitään.
mieti ny.. sä puhut pitkissä teksteissä mm. kuntosalilla iskemisestä, deittipalveluista jne.. haloo.. et sä ole paha ihminen oikeesti, mutta kuten miljoonat muutkin, sä elät valokuvassa.
- sinkku_nainen
Vielä sen verran haluaisin kommentoida tähän keskusteluun aiheesta ulkonäön merkitys. Itse olen saanut muutaman kerran pakit ulkonäön takia, vaikka omasta ja monien muiden mielestä olen ihan normaalin näköinen nainen, ja vieläpä itseeni suhteellisen tyytyväinen (en kuitenkaan kulje nenä pystyssä, eli itserakas en ole). Joskus olen jopa saanut kommenttia, että "henkisesti vaikutat kiinnostavalta, mutta kun mä tykkään enempi blondeista ja kun sä et ole blondi, niin valitettavasti en sitten ole enempää kiinnostunut", eli värikin on ollut sitten jollekkin väärä. Tietenkään en kiellä ihmisten henkilökohtaisia makumieltymyksiä ja hyväksyn ne täysin, mutta joskus tuntuu vaan niin toivottomalta, kun noita pintaliitäjiä on - myös miehissä - melkoisen paljon, eikä niitä aina erota päältäpäin. Ja sitten sanotaan sitä, että kannattaisi pitää huolta itsestään, pysytellä vaatevalikoimansa suhteen ajan tasalla tai edes suht koht nykyajassa ja kehittää itteensä henkisesti ynnä muuta, jos meinaa että sinkkumarkkinoilla käy edes jossain määrin flaksi.. No, sitten kun itse (omasta halustani, en miehiä miellyttääkseni) panostan ulkoiseen olemukseeni, vaatteisiin, kampauksiin jne., niin sitten haukutaan pinnalliseksi... Ja sen verran vielä tuohon kuntosali- ym . liikuntaharrastuksiin haluan sanoa erityisesti nimimerkille Dr. Phil, joka syyllisti mua siitä, että käyn salilla vain miestä etsimässä. Jos mä jotakin harrastan, oli se sitten mitä tahansa, niin teen sen VAIN JA AINOASTAAN ITSENI TAKIA, mulla ei ole mitään tarvetta miellyttää yhtään ketään eikä päteä kenenkään silmissä. Jos mä tykkään treenata, niin mä treenaan, ihan sama onko siellä samassa tilassa yhtään miessukupuolen edustajaa. Mutta jos on, niin mikä estää katselemasta heitä siinä samalla :) Mutta summa summarum, jos alkaa liikaa kuunnella ympäristöstä tulevia kommentteja, niin pää leviää varmasti jossain vaiheessa. Ite ainakin kaikesta huolimatta aion tehdä ja elää niinkuin musta itestäni hyvältä tuntuu enkä kuunnella liikaa muita, ja tehdä sen mitä voin että se kumppanikin löytyisi. Kaikkia ei voi miellyttää, se on tosiasia, ja jos joku ei mua ymmärrä niin se ei sitten vaan ymmärrä, se ei ole mun onkelma. Joten olen oma aito itseni edelleenkin, toivottavasti vaan löytäisin joskus sellaisen miehen, joka olisi sitä myös :)
- vastustanut
aina,et ole ainut.Odotan edelleen sitä oikeaa.
- Toinen moinen
Olet kirjoittanut hyvin sinkkuudesta ja siitä, miten vaikeaa on löytää mieleinen kumppani. Teksti voisi melkein sanalleen olla minun kirjoittama, samoja asioita olen pähkäillyt ja pohtinut. Itsekin olen n. 30, takana on pari seurustelusuhdetta, yksi hyvinkin pitkä ja toinen lyhyt ja sitten näitä sinkkuajan ”säätöjä”.
Monet kerrat olen miettinyt, etenkin kun joku juttu on taas epäonnistunut, mikä ihme minussa on näin pahasti vialla, miksi en kelpaa, miksi en voi kohdata ihmistä, joka olisi kiinnostunut minusta, minä hänestä… Kiinnostus ei millään kohtaa. Tai kuten viimeksi kävi, mies olikin varattu. Onneksi mitään ei ehtinyt tapahtua, ennen kun hän asiasta kertoi. Sydän vain särkyi, taas. Mutta ei kai pitäisi ajatella, että vika on juuri minussa.
Onko tämä sitten vain huonoa onnea? Jotenkin näitä kirjoituksia lukiessani olen huomannut, että kovin monella fiksulla, toimeentulevalla ja nätillä kolmekymppisellä naisella on vaikeuksia löytää kumppania. Kuin myös varmaan miehilläkin..? Itse ajattelisin, että se vaan on onnenkauppaa, että juuri se kemioiltaan natsaava ihminen sattuisi kohdalle. Moni varmaan ennemmin tai myöhemmin tyytyy siihen vain mukavaan tyyppiin, kunhan vain ei tarvitse jäädä yksin. Itsestä vaan tuntuu niin pahalta ajatella suhdetta, jossa ei ole muuta kuin mahdollisesti kaveruutta… Suhdetta vain sen takia, että olisi joku, voisi perustaa perheen. En vain pysty. Ja kuten joku sanoikin, ei siinä parin valinnassa aina ole kyse siitä, minkä tasoinen joku on, onko se minun tasoinen vai ei. Toki se joillekin sitä on, mutta useimmille uskon sen olevan vain sitä yritystä löytää ihminen, jonka kanssa on hyvä olla. Tällaista minäkin haen, kiinnostuksen pitää olla molemmin puolista, ei suhde muuten kovin pitkälle kanna.
Mutta siis, meitä tuntuu olevan enemmänkin täällä maan päällä… - kohtalotoveri
Voisi olla aivan kuin minun elämästäni. Olemme samanikäiset ja sinkku yhtä kauan. Virityksiä on ollut, mutta pieleen mennyt. Ja ystävät ja tuttavat ihmettelevät, miten voi näin olla.
Itse lohduttaudun ajatuksella, että ehkä kaikella on tarkoituksena. Ehkä on tarkoitus pysyä sinkkuna siihen asti, että tiet sen kanssa, jonka kohtalo on tarkoittanut, kohtaavat. Pari vuotta ei itse asiassa ole ihmiselämässä kovin pitkä aika. Ja hyvää kannattaa odottaa. Missään tapauksessa ei kannata yrittää "toiseksi parhaan" vaihtoehdon kanssa, sillä kun ei itsekään ole täysillä mukana, välittyy se kumppanillekin. Ja siihen, että se oikea löytyy, tarvitaan täydellistä rakastumista molemmilta. Se perfect match on vaan vielä löytymättä - kaveriT
Minulla on kaksi sinkku(nais)ystävää, jotka molemmat ovat kolmekymppisiä. He ovat ihan hyvin toimeentulevia, kivannäköisiä, fiksuja tyyppejä. Mutta yksin eli miestä ei löydy, vaikka on etsitty baareista, netistä, kahviloista, kirjastoista, kaupoista, mistä vain.
Kaverini ovat ihan kivoja ihmisiä, mutta täytyy ihan rehellisesti sanoa, että tapaan heitä muutaman kerran kuussa ja se on ihan riittävä määrä.
Molempien yhteinen piirre on se, että he eivät anna missään asioissa periksi. He ovat täysin joustamattomia, hyvin omanarvonsa tuntevia ja tietoisia omasta hyvyydestään. Jos he saavat esim. kahvilassa huonoa palvelua, siitä kuullaan kyllä.
Kysyin kerran mieheltäni, että miksiköhän nämä kaksi kaveriani eivät ole vielä miestä löytäneet. Mieheni sanoi ykskantaan, että eihän tuollaisia akkoja kestä kukaan, vaikeita luonteita ja päällepäsmäreitä. Aina kuulemma pitää olla oikeassa ja miehen tulee olla se, joka myötäilee, itse ei tarvitse tehdä mitään kuin odottaa hyvää palvelua.
Jäin ihan miettimään näitä mieheni sanoja. Ja toden totta. Näillä kavereillani on kuitenkin mieskontakteja, jotka tosiaan loppuvat aika lyhyeen. Pisimmillään pari viikkoa ovat kestäneet. Ja syy on aina miehessä. Milloin oli huono sängyssä, milloin liian saita, milloin liian vakava. Aina löytyy joku syy.
Kesällä oltiin helteisenä päivänä drinksuilla keskustassa terassilla ja lähistöllä istuskeli ihan kivanoloisia miehiä. Miehet alkoivat sitten juttelemaan meidän kanssa kaikenlaista. Ihmettelin vähän, kun kaverini olivat jotenkin vaivautuneita ja suurimman osan ajasta ihan hiljaa. Itse juttelin hemmojen kanssa ihan normaalisti ja ajattelin, että tässähän olisi nyt hyvä tilaisuus kavereillani tutustua säädyllisiin herrasmiehiin. Toinen kavereistani oli nimittäin juuri valittanut, miten ei koskaan tapaa ketään järkevää.
Kun hemmot tilasivat lisää juotavaa, sanoin kavereilleni, että mitäs näistä tyypeistä tuumaatte. Ei kuulemma kelpaa, koska 'mä haluan nähdä silmät ja noi pitää koko ajan aurinkolaseja'. Jaaha, vai niin, se siitä sitten.
Eli tuntuu, että vähänkin jos joku asia ei mene tasan tarkkaan heidän suunnitelmien mukaan, tyyppi menettää välittömästi mahdollisuutensa. Tässä tapauksessa aurinkolasien käyttö oli heistä moukkamaista ja huonoa käytöstä.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että alkuperäisellä olisi vastaavanlaisia ongelmia. Kerroin vain esimerkin parista sinkkukaveristani.
Jotenkin toivoisi, että ihmiset antaisi elintilaa omalle kumppanilleen olla sellainen kuin on eikä yrittää muuttaa toista omien mieltymysten mukaiseksi. Nää kaverit alkavat pikkuhiljaa tosiaan muuttua sellaisiksi vanhoiksipiioiksi, jotka valittavat joka asiasta ja mikään ei kelpaa koskaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1517085
Mies, mua jotenkin kiinnostaa
Että osaatko sä ollenkaan höllätä? Ootko aina kuin persiille ammuttu karhu. Pohtimassa muiden vikoja?1505946- 1335155
Moi kuumis.
Just ajattelin sua. Oot mun rauha, turva ja lämpö. Olet monia muitakin asioita, mut noita tartten eniten. Pus.484697Milloin olisi sinun ja kaivattusi
Kaunein päivä? Kamalin hetki? Miksi? Kumpaa pyrit muistelemaan? Kumpi hallitsee mieltäsi?554038- 683222
Itkin oikeasti aamulla taas
Haluaisin niin kertoa miltä musta tuntuu. Oon jotenkin hajalla. Tarvitsin ees jonkun joka ymmärtää.553150Minun rakkaani.
Haluaisin käden mitan päähän sinusta. Silleen, että yltäisin koskettamaan, jos siltä tuntuu. Olen tosi huono puhumaan, m252902- 472457
Naiselle hyvää viikkoa
olet edelleen sydämessäni. Toivon sinulle myötätuulta mitä ikinä teetkään🪢172335