Paljon melua EU:sta

Suomi liittyi suurelta osin turvallisuussyistä EU:hun. Sitä vasten peilaten tuntuu ihmeelliseltä, että nyt suurimpia kiistakysymyksiä on juuri yhteinen puolustus.

Minä uskon vapaakaupan pitkällä aikavälillä kannattavan, kuten yhteisen valuutankin. Kyse on omasta uskostani, ei tiedosta.

Uskon myös siihen, että Suomella on enemmän voitettavaa EU:ssa, kuin hävittävää. Ulkopuolisena, vähäisten tärkeiden luonnonvarojen puutteessa, olisimme paljon vaikeammassa tilanteessa taloudellisesti.

Ihmiset, jotka kovaan ääneen haluavat Suomea EU:sta ulos, perustavat vaatimuksensa liian usein toisarvoisiin asioihin, kuten markan menetykseen (markka valuuttana ennen poistumistaan oli kytketty euroon, mutta ei siitä kukaan valittanut ennen kuin varsinaiset maksuvälineet vaihtoivat ulkonäköään).

Pidän eurooppaa kaikesta huolimatta hyväna maanosana, jossa on paljon samankaltaista ajattelua kuin Suomessakin, mitä tulee esim. sosiaalipolitiikkaan ja diplomatiaan. Yhteistyössä on voimaa, ja EU on kaikista sisäisistä riidoistaan huolimatta melko varmasti tuonut esim. Ranskaa, Saksaa ja Britanniaa lähemmäs yhteistyön tielle (vaikkakin GB on tavallaa samalla USAn 51. osavaltio).

Turkin jäsenyyttä kavahdan, kuten sitäkin, että mukaan otettiin nuoria, köyhiä ja poliittisesti vakiintumattomia kansakuntia (ent. itä-blokki). Nämä asiat minua eniten askarruttavat, sillä varsinkin uusissa EU-maissa sosiaalipolitiikka ja verotuskäytännöt poikkeavat suuresti EU:n yleisistä linjoista.

Lisäksi EU:lla tuntuu olevan vahva pyrkimys kohti suurempaa keskusvaltaisuutta. Se on väärin, sillä jokaiselle kansallisvaltiolle on jätettävä tarpeeksi valtaa omiin asioihinsa, jotta jokainen tuntisi olevansa tärkeä osana suurempaa kokonaisuutta.

En silti näe esim. liittovaltiokehityksessä pelkkää pahaa, sillä on USA liittovaltiona pärjännyt jo pitkään. Entällä kuitenkaan tarkoita että EU:n tulisi matkia USAta tavoissa hoitaa niin ulko-, kuin sisäpolitiikkaakaan. Tärkeää on vain se, että kaikkia asioita ei pyritä hallitsemaan Brysselistä, vaan jätetään jokaiselle jäsenvaltiolle tilaa toimia mielensä mukaan. Taas esimerkkinä voisin sanoa, että USAssakin on vahva osavaltioidentiteetti, vaikka samalla ovatkin liittovaltiossa. Jos Texasilaiselle sanoo että hän on täysin samanlainen kuin vaikkapa Oregonilainen, niin tekee kyllä tyhmästi.

Yhteistyö on voimaa, ainakin taloudellisesti. Talous ja raha kuitenkin loppupeleissä säätelevät valtion kyvyn tuottaa hyvää kansalleen.

Suomalaisten ongelmana ehkä saattaakin olla se, että kulttuurellisesti emme tunne kovinkaan paljon samaistumista muihin (Manner-Euroopan) kansoihin ja vierastamme tähän kulttuuripiiriin assosioitumista. En usko, että Pohjoismaiden Unioni, jos sellainen olisi, kohtaisi vastustusta näin paljon.

Emme tiedä ymmärtävätkö he (Manner-Eurooppalaiset) meidän arvojamme ja toisaalta emme ymmärrä välttämättä heidän. Eurooppa on täynnä vanhoja valtioita, joilla on omat pinttyneet tapansa ja arvonsa ja siksi on erittäin haasteellista saada aikaan yhteisiä asioita. Silloin joutuu tekemään paljon myönnytyksiäkin. Mutta uskon että se kannattaa, koska on parempi yrittää löytää yhteisiä asioita, kuin niitä mitkä erottavat. Se tuo parhaimmillaan mukanaan rauhaa ja ymmärtämystä. Huonoimmillaan (pakotettuna ja väkisin) eripuraa ja kaunaa. Olen silti optimisti.

En jaksa enempää tällä erää kirjoittaa, huh :)

anni huttula kirjoitti:

Suomi liittyi suurelta osin turvallisuussyistä EU:hun. Sitä vasten peilaten tuntuu ihmeelliseltä, että nyt suurimpia kiistakysymyksiä on juuri yhteinen puolustus.

Minä uskon vapaakaupan pitkällä aikavälillä kannattavan, kuten yhteisen valuutankin. Kyse on omasta uskostani, ei tiedosta.

Uskon myös siihen, että Suomella on enemmän voitettavaa EU:ssa, kuin hävittävää. Ulkopuolisena, vähäisten tärkeiden luonnonvarojen puutteessa, olisimme paljon vaikeammassa tilanteessa taloudellisesti.

Ihmiset, jotka kovaan ääneen haluavat Suomea EU:sta ulos, perustavat vaatimuksensa liian usein toisarvoisiin asioihin, kuten markan menetykseen (markka valuuttana ennen poistumistaan oli kytketty euroon, mutta ei siitä kukaan valittanut ennen kuin varsinaiset maksuvälineet vaihtoivat ulkonäköään).

Pidän eurooppaa kaikesta huolimatta hyväna maanosana, jossa on paljon samankaltaista ajattelua kuin Suomessakin, mitä tulee esim. sosiaalipolitiikkaan ja diplomatiaan. Yhteistyössä on voimaa, ja EU on kaikista sisäisistä riidoistaan huolimatta melko varmasti tuonut esim. Ranskaa, Saksaa ja Britanniaa lähemmäs yhteistyön tielle (vaikkakin GB on tavallaa samalla USAn 51. osavaltio).

Turkin jäsenyyttä kavahdan, kuten sitäkin, että mukaan otettiin nuoria, köyhiä ja poliittisesti vakiintumattomia kansakuntia (ent. itä-blokki). Nämä asiat minua eniten askarruttavat, sillä varsinkin uusissa EU-maissa sosiaalipolitiikka ja verotuskäytännöt poikkeavat suuresti EU:n yleisistä linjoista.

Lisäksi EU:lla tuntuu olevan vahva pyrkimys kohti suurempaa keskusvaltaisuutta. Se on väärin, sillä jokaiselle kansallisvaltiolle on jätettävä tarpeeksi valtaa omiin asioihinsa, jotta jokainen tuntisi olevansa tärkeä osana suurempaa kokonaisuutta.

En silti näe esim. liittovaltiokehityksessä pelkkää pahaa, sillä on USA liittovaltiona pärjännyt jo pitkään. Entällä kuitenkaan tarkoita että EU:n tulisi matkia USAta tavoissa hoitaa niin ulko-, kuin sisäpolitiikkaakaan. Tärkeää on vain se, että kaikkia asioita ei pyritä hallitsemaan Brysselistä, vaan jätetään jokaiselle jäsenvaltiolle tilaa toimia mielensä mukaan. Taas esimerkkinä voisin sanoa, että USAssakin on vahva osavaltioidentiteetti, vaikka samalla ovatkin liittovaltiossa. Jos Texasilaiselle sanoo että hän on täysin samanlainen kuin vaikkapa Oregonilainen, niin tekee kyllä tyhmästi.

Yhteistyö on voimaa, ainakin taloudellisesti. Talous ja raha kuitenkin loppupeleissä säätelevät valtion kyvyn tuottaa hyvää kansalleen.

Suomalaisten ongelmana ehkä saattaakin olla se, että kulttuurellisesti emme tunne kovinkaan paljon samaistumista muihin (Manner-Euroopan) kansoihin ja vierastamme tähän kulttuuripiiriin assosioitumista. En usko, että Pohjoismaiden Unioni, jos sellainen olisi, kohtaisi vastustusta näin paljon.

Emme tiedä ymmärtävätkö he (Manner-Eurooppalaiset) meidän arvojamme ja toisaalta emme ymmärrä välttämättä heidän. Eurooppa on täynnä vanhoja valtioita, joilla on omat pinttyneet tapansa ja arvonsa ja siksi on erittäin haasteellista saada aikaan yhteisiä asioita. Silloin joutuu tekemään paljon myönnytyksiäkin. Mutta uskon että se kannattaa, koska on parempi yrittää löytää yhteisiä asioita, kuin niitä mitkä erottavat. Se tuo parhaimmillaan mukanaan rauhaa ja ymmärtämystä. Huonoimmillaan (pakotettuna ja väkisin) eripuraa ja kaunaa. Olen silti optimisti.

En jaksa enempää tällä erää kirjoittaa, huh :)

Lue lisää

Vaikutat olevan optimisti.

Turvallisuussyistä Suomen on melkeimpä turha minnekään päin kurkistella, en usko Suomen saavan apuja mistään ännestä, korkeintaa kymmenen vapaaehtoista yhteensä.. Kuka ihmeessä haluaisi ja viitsisi tulla auttamaan pikkuista maata jos Suomeen joku hyökkää? Ja miksi auttaisi? Koska sopimus sanoo? En usko, en. Lienen siis kyynikko. Oma vahva puolustus on Suomen ainoa mahdollisuus selvitä.

Natoon tms liittyminen voi taas olla punainen vaate itään, päästetään vihollinen suoraan rajan pintaa, mikä voi aiheuttaa toimia, koska kuitenkin pinnan alla kytevät menneet epäluottamukset yms. Mutta mitäpä näille tekee, suomalaiset maanjohtajat vain julistavat ettei mitään uhkaa missään ole ja kuitenkin sitten liittyillään sinne ja tänne.. *huok*

Raha ja talous ei muuten mielestäni ole ainoa tie onneen, vaan nimenomaan kompetanssi joka maalla on. Eli koulutus ja innovaatiot. Jos ne puuttuu tai ne laiminlyödään on maa pitkällä juoksulla jumissa. Ne ovat näkemykseni mukaan hyvinvoinnin kulmakivet. Tosin Suomessa yritystoiminta ja innovaatioiden hyödyntäminen olisi saatava paremmalle tolalle, yrittäjä on nykypäivän Suomessa renkiäkin heikommassa asemassa.

...No enpä viitsi omaan kysymykseeni vastata, sillä teksti voisi olla aika painokelvotonta.

Hyväksyn vastavaitteet, mutta en herjaamista, mille ei tueksi edes anneta mitään perusteita.

Siksipä jätän sinut kiehumaan (varmasti peruteettomaan) raivoosi ja toivon myös, että jossain vaiheessa tutustut Suomen kielioppiin, jotta tekstistäsi voisi saada selkeämmän kuvan.

Näin itsenäisyyspäivänä voitaneen muistella myös Agricolaa, Kiveä ja muita, jotka kehittivät tämän kielen käytettäväksi (oikein).