Matkakertomus GOA:sta vuodenvaihteessa

Kun lentokone laskeutui Vasco da Gaman lentokentälle Goassa tuntui kuin olisi saapunut toiseen maailmaan. Lämmin n. yli 30 asteen lämpötila ja kostea merellinen ilma pyyhkäisi läpi ihon. Vastassa oli myös Goan pilvetön taivas, joka oli kirkkaan sininen. Vain merestä auringon höyrystämä usva näkyi horisontissa. Lentokenttä on pieni ja vanha. Se on itse asiassa sotilaslentokenttä, jossa siis näkyi miehiä aseineen ja turvatarkastukset ovat ns. ”tiukat”. Saapumisvaiheessa tulee näyttää passi, viisumi ja maihinastumiskortti. Näitä sitten leimaillaan ja välillä jonotetaan jollekin virkailijalle näyttämään ja taas jonotetaan uutta leimaa.

Heti ovista astuessa kimppuun hyppää joukko nuoria intialaisia miehiä. He tarttuvat rohkeasti matkalaukkuun ja haluavat kantaa sen bussille. Innostus on jopa turhankin kovaa ja vastusteluista huolimatta laukku yritetään miltei väkisin saada kantaa. Nämä nuoret miehet tietävät että juuri maahan saapunut varakas länsimainen turisti ei tiedä hintatasoa ja hyvällä tuurilla heillä ei ole kuin suuria seteleitä tai euroja. On siis helppo yrittää pyytää/vaatia korkeampaa summaa kuin paluumatkalle lähtevältä turistilta. Laukun kannosta 20-30 rupiaa on sopiva hinta ja yksi eurohan vastaa n. 50 rupiaa. Jos siis rupioita ei vielä ole, niin 50 snt kolikko tai yksi euro riittää mainiosti, vaikka kantaja muuta voi yrittääkin sanoa. Isoa seteliä ei kannata antaa. Vaihtorahaa ei takaisin saa, vaan miehet katoavat näkyvistä hyvin nopeasti.

Kun bussi hotellille lähtee, saa ensimmäisen katsauksen Intian ja Goan liikenteestä. Sitä ei voi sanoiksi pukea, mutta lähin adjektiivi lienee kaaos. Vasemmanpuoleinen liikenne ja autoja menee välillä kolme rinnakkain, skoottereita ja moottoripyöriä vilahtelee ohi auton kummaltakin puolilta ja äänimerkin käyttäminen kuuluu asiaan. Koko ajan ohitetaan ja pienemmät väistävät isompia, eli skootterit väistävät autoja, autot busseja jne. Jalkakäytäviä ei ole olemassakaan, suojateistä nyt puhumattakaan. Yleensä pahimmissa paikoissa oli onneksi poliisi ohjaamassa liikennettä.

Saapuminen hotellille on useimmalle Kreikkaa, Thaimaata, Malesiaa jne. kiertäneelle shokki. Hotellien taso on kaukana niistä ja ne ovat nätistikin sanottuna ”hieman intialaisia”. Sängyt ovat kovat, tyynyt pienet ja ilmastointilaite hyvin usein epäkunnossa. Oviin jää ylä- ja alapuolelle useiden senttien rakoja, joista ensimatkalainen varmasti pohtii heti mielessään, että mitäköhän ötököitä ja mönkiöitä sieltä ryömii sisään öisin. Usein rikkinäisen ilmastointilaitteen asiaa ajaa aika hyvin kattotuulettimet, jotka näyttivät olevan Goassa suosittuja.

Hygieniataso Intiassa on erittäin alhainen verrattuna Suomeen. Vatsataudin saa isolla todennäköisyydellä ellei pidä huolta parannetusta hygieniasta. Tämä tarkoittaa että vesijohtovettä ei kannata suuhunsa laittaa, joten juomavetenä ja hampaiden pesuun kannattaa käyttää pullovettä. Aina ennen ruokailua kädet tulisi desinfioida esim. Saveteilla tai muilla vastaavilla tuotteilla. Jäätä ei juomiin kannata ottaa, ellei se ole teollista elintarvikejäätä (tunnistaa siitä, että reikä jääpalan sisällä). Salaatteja syödessä kannattaa kysyä onko salaatit pesty pullovedellä vai kraanavedellä. Usein ravintolat käyttävät kyllä pullovettä, koska tietävät vatsataudin olevan niin suuri ongelma. Ruoan tulee myös aina olla täysin kypsää, mikä nyt on tietysti tuttua kaikille aina ulkomailla ollessa. Havrix-rokote on myös syytä ottaa ennen matkaa Intiaan.

Hyttyset kuuluvat Goaan. Niitä on sadekausina tietysti enemmän, mutta iltaisin ne pistelevät muinakin ajankohtina. Odomus on Intialainen sitruunanhajuinen hyttysvoide joka pitää tehokkaasti hyttyset poissa iholta. Odomusta saa varmasti jokaisesta marketista. Kattotuuletin yöllä estää hyttysten pörräilyä hyvin ja valot kannattaa sammuttaa jokaisesta huoneesta nukkumaan mentäessä. Valo nimittäin houkuttelee näitä hyttysiä aika lailla. Malarialääkitys kannattaa aloittaa viikkoa ennen matkaa Goaan. Asiasta on eriäviä mielipiteitä ja näin minulle suositteli Suomen matkailukeskuksen trooppisten tautien lääkäri, joten ainakin minä tätä neuvoa uskoin. Lääke maksaa siinä alle 10eur ja se tarvitsee ottaa vain kerran viikossa, joten ei siitä suurta vaivaa ole.

Rannat ovat Goan nähtävyys. Koko matkaa ei missään tapauksessa kannata tuhlata yhteen rantaan, vaan lähteä rohkeasti katsomaan muitakin. Itse suosittelen Vagator-beach nimistä rantaa. Se on pieni, ihmismäärältään vähäisempi ja maisemaltaan kuin paratiisi. Erityisesti Little Vagator Beach on kuin postikortista. Rannalle laskeudutaan jyrkkää (kuitenkin käveltävää) kalliojyrkännettä alas josta paljastuu pieni valkoinen hiekkaranta joka on kauttaaltaan palmujen ympäröimä. Rannalla on kuitenkin baari/ravintola, joten kylmää juomaa ja ruokaakin saa. Isompia aaltoja, lainelautailua tai monipuolisempia rantaravintoloita haluava voi suunnata kuuluisalle Calangute beachille. Etenkin kuunvaihteessa aallot ovat mahtavan suuria. Toisaalta tällöin uiminen esim. lapsille on miltei mahdotonta. Korallia ei Goalla ole, joten sukeltajan paratiisiksi sitä ei voine kutsua. Rantatuolit ovat yleensä kaikkialla ilmaisia, mutta tuolien omistaja olettaa että tilaat jotain juomista/syömistä hänen ravintolastaan vastineena aurinkotuoleista. Hinnat ovat yleensä luokkaa: 1 litra pullovettä n.15 rupiaa ja iso KingFisher olut (650ml) 50-60 rupiaa. Rantaravintoloiden ruoka on myös usein erittäin hyvää ja erittäin halpaa. Ruokailusta selviää helposti 2-3 eurolla per ruokailija ja menu on usein hyvinkin kattava aamupalan omeleteista iltajuhlien jättirapuihin.

Rantojen miinuspuoliin kuuluvat rantakauppiaat ja kerjäläiset. Rannoilla myydään paitoja, aurinkolaseja, koruja ja kaiken maailman ihmerihkamaa taikalaatikoista puisiin käärmeisiin. Kauppiaita on todella paljon ja he eivät usko sanoja ”no thank you”. Heti kun yhden saat hätistettyä on pahimmillaan toinen jo jonottamassa. Intiankielinen ”maka naka” tarkoittaa samaa kuin ”ei kiitos” ja sitä voi myös käyttää sanojensa tehostamiseen. Kerjäläisiä riittää myös. Välillä tulee vanhus, välillä äiti pienen lapsensa kanssa ja välillä mies ilman jalkoja. Intia yli miljardilla asukkaallaan on maailman toiseksi väkirikkain maa. Sinne valitettavasti mahtuu myös erittäin paljon köyhiä ja vammaisia. Kaikkia ei vain millään voi auttaa, eikä rahan antaminen kerjäläiselle ole kuuleman mukaan paras tapa yrittää auttaa. Goa on lisäksi Intian varakkain osavaltio. Henkilökohtaisesti en ehkä haluaisikaan nähdä mitä on köyhyys muualla, kun se jo Goassakin pistää silmään.

Ostoksia Goassa voi tehdä basaari-tyyppisissä tienvarsikaupoissa. Myytävänä on paitoja, hameita, laukkuja, koruja, pyyhkeitä, mausteita, muistoesineitä ja käsitöitä kuten puisia norsuja ja astioita. Tallinnan mustamäentori se ei onneksi ole, joten piraattikrääsää ei löydä. Ne harvat CD-levytkin joita myydään ovat jotain intialaista tai muuta Kaukoaasialaista musiikkia. Tinkiminen kuuluu osana Intialaiseen kaupankäyntiin ja tuotteissa on ainakin n. puolet aluksi liikaa. Tuon muistisäännön ovat tosin oppineet jo useat Goan myyjätkin ja ensimmäinen lähtöhinta voi olla täysin järjetön. Esimerkiksi pienestä puisesta norsusta mies pyysi ensin 1 200 rupiaa. Olin jo ostanut samanlaisen ja tiesin hinnan olevan n.50-100 rupiaa ja lopulta 100 rupialla norsu myös mukaan lähti. Usein myyjän ilmeestäkin näkee milloin hän pyytää aivan posketonta hintaa tuotteestaan. Sääntö ”se ei ole tyhmä joka pyytää – se on tyhmä joka maksaa” pätee hyvin basaareissa. Helppo valuutan muistisääntö huonolle matemaatikolle on aina kertoa pyydetty hinta kahdella ja ajatella että se on hinta senteissä. Eli 100 rupiaa on euroissa 100 x 2, eli 200 senttiä, joka on tietysti 2eur.

Alkoholia myydään alkoholikaupoissa ja erilaisissa kioskeissa. Hinnat siellä ovat kiinteitä, eikä tinkimiseen alettu. Yksi myyjä siitä kertoikin että alkoholien katteet eivät kuulemma riitä tinkimiseen. Eri asia voi olla jos sitten ostaa koko matkaseurueen tuliaisviinat kerralla, mutta silloinkaan alennus tuskin kovin suuri on. Pullo Intialaista konjakkia (750ml), eli brandyä maksaa 105-110 rupiaa. Tämä HoneyBee on itse asiassa aika jännittävä yhdistelmä konjakin ja hunajan makua. Tuontiviina on kallista myös Intialaisille itselleen ja siksipä esim. pullo Smirnoff Twist Rasperryä maksoi 500 rupiaa.

Ruokailuun Goassa kannattaa varata aikaa. Intialaiseen elämäntapaan kiire ei totisesti kuulu ja annoksen odotteluun saattaa vierähtää jopa tunti. Ruoka on hyvää ja mausteista. Ruokalistalla on paljon kanaa eritavoin maustettuna, kuten chicken masala tai chicken tikka. Listalta löytyy myös kalaa, esim. kingfish ja rapuja monen eri kokoisena aivan hummereihin asti. Nautaakin löytyy joidenkin ravintoloiden menusta. Annoksissa tilataan aina riisi ja kastike erikseen. Kannattaa myös maistaa Intialaista naan-leipää, joka on todella hyvää, eritoten voilla maustettuna (butter naan). Ruokajuomana tavallisemmin olut tai vesi. Viiniä ei välttämättä ole aina tarjolla tai se on aika hintavaa. Intialaiset viinitkään eivät ehkä edusta aivan sitä viinien huippua. Joissakin harvoissa ravintoloissa on Italialaisia ja Ranskalaisia viinejä, mutta ne ovat myös sitten sen hintaisiakin. Myöskään drinkkejä ei ollut monissakaan ruokaravintoloissa tarjolla. Ruokailun päätyttyä lasku kannattaa tarkistaa ja nimenomaan laskea itse. En tiedä oliko Intialainen laskutaito rappiolla vai oliko kyseessä pientä tahallista vedätystä, mutta useamman kerran laskun loppusummassa oli ylimääräisiä rupioita. Joskus jopa aika reippaastikin, esim. meidän seurueemme 3000 rupian laskussa oli 1200 rupiaa ilmestynyt tyhjästä viivan alle. Tippiä jätetään n.10% laskun loppusummasta mikäli on ollut tyytyväinen palveluun. Kyseisissä huijaripaikoissa tippiä ei tietysti kannata jättää ollenkaan.

Kuten jo kirjoitinkin, niin liikenne on Goassa aivan mielipuolista. Paras liikenneväline onkin ehdottomasti taksi. Taksi on halpa ja helppo kulkuväline. Loppusumma sovitaan taksiin noustessa ja usein tähän summaan ei tarvitse jättää enää tippiä. Taksikuskit pyytävät turisteilta noin viisinkertaista maksua muihin verrattuna, joten siinä lienee jo tipit valmiina. Lyhyestä 1-2 km matkasta taksit ottavat 50 rupiaa, eli yhden euron. Tämän kun vielä jakaa matkakumppaninsa kanssa, niin eipähän tule kalliiksi. Pidemmistä matkoista, esim. Calangutelta Vagator Beachille (muistaakseni n.25km) taksi veloittaa siitäkin vain 500 rupiaa ja se sisältää matkan sinne ja paluun takaisin sovittuna kellonaikana. Virallinen taksimaksu joka on printattuna yleensä tuulilasiin tai kojelautaan on 8 rupiaa per km. Tämä summa on nähtävästi vain paikallisille ja turisti ei sillä hintaa saa matkaansa vaan taksi kieltäytyy lähtemästä. Tosin takseissa ei ole kyllä mitään taksamittareitakaan, joilla matkan pituutta voisi mitata. Matkalla kannattaa myös kokeilla TukTukia, joka on mopon päälle rakennettu kolmipyöräinen ajoneuvo. TukTukit ovat takseja vieläkin halvempia, mutta tärkeintä siinä taitaa olla kuitenkin elämys. Niiden kuskit ovat taksikuskeja köyhempiä ja niille voikin sitten jättää tippiä. Mutta TukTukia käyttäessä kannattaa olla pikkurahaa mukana, koska ainakaan meillä kuskilla ei ollut antaa vaihtorahaa edes 100 rupian setelistä. Eli jo 2 euroa oli liian suuri raha hänelle.

Rahaa kannattaa vaihtaa vasta Goassa jos haluaa maksimoida kurssin. Forexin kurssi ja hotellien kurssit ovat aika samaa tasoa, mutta rahaa voi vaihtaa myös markeiteissa. Rahanvaihdossakin saa olla tarkkana, jopa omassa hotellissaan. Summat helposti pyöristyvät asiakkaan tappioksi mikäli tasarahaa ei juuri sopivasti löydy. Tätä ei meidän kohdallamme edes mainittu, vaan laskettiin ihan normaalisti rahat käteen ja jätettiin osa antamatta. Vasta kun asiasta huomautti sai rahat täysimääräisinä.

Lopuksi sanoisin, että Goa on mahtava lomapaikka. Se on todellinen elämys länsimaalaiselle jonka elämä täällä kylmässä pohjolassa on niin erilaista. Omalla matkallamme lämpötila pysyi 34 asteessa ja merivesi n. 28 asteessa. Aurinko paistoi kirkkaalta pilvettömältä taivaalta joka päivä. Yöksi lämpötila laski mukavasti pariin kymmeneen, jolloin nukkuminen oli helpompaa. Elämä Goalla on todella halpaa ja rahaa kului paljon laskettua vähemmän. Lähtö Goasta oli kaihoisaa ja mielessä oli ajatus että tänne voisin vielä joskus palata. Maailmassa on useita näkemisenarvoisia kohteita ja Goa on varmasti yksi niistä.