Auto-onnettomuuteen joutuneita

Siitä on nyt 13 vuotta ja vasta pari vuotta sitten on alkanut tuntua siltä, että asia ei enää itketä melkein ollenkaan ja on alkanut hyväksyä sen kokonaan.

Meillä oli auto täynnä. Itse istuin pelkääjän paikan takana ja olin ainut, jolle ei fyysisesti käynnyt mitenkään. Yksi rakkaimmista ihmisistäni kuolija toiset loukkaantuivat erittäin pahasti jättäen elinikäisiä vammoja. Kaikilla oli turvavyöt, joka sitten aiheutti osaltaan myös ruumiinvammoja.. tosin varmasti lievempiä, mitä ilman turvavöitä olisi tapahtunut.

Terpiat ei oikein sovi mun luonteelle ja tuntu, että ne vaan pahensi asiaa. Kaiken maailman kriisikeskusteluja sun muita muistan siinä hässäkässä olleen jopa keskellä yötä.. Tuska oli kamala, kun oli vielä yksi vuoden suurimmista ja yleisimmistä perhejuhlista.

Itse olin silloin alaikäinen ja minulla ei tänä päivänäkään ole korttia. Toisaalta toivon hiljaa salaa mielessäni, että joku tulisi kotoa sinne autokouluun persuuksista raahaamaan.. Mutta ilman korttiakin voi elää.

Elämä jatkuu vaikka suremiseen meni kauan.

Olimme veljeni kanssa takapenkillä lapsena 10..11 vuotiaina kun ohittaja liukui päällemme.Törmäys oli raju saimme murtumia kylkiluihin jalkoihin myös keuhkoihin tuli verta kun rintalasta murtui.Turvavyöt jotka puristuksella aiheuttivat ko. vammat kuitenkin meidät pelasti kun ei päähän sattunut onneksi.

Asuttiin penessä kylässä noin 1km pässä keskustasta sillä aluella oli 4taloa.Siihen aikaan ei ollut monessakaan paikkaa puhelinta.Olin kotona 5v.lapseni kanssa kun ovelle koputettiin ja naapurin pikkulapsi tuli itkun kans että äiti ei puhu.Lähdin katsomaan ja huomasin että oli sydänkohtaus.Käänsin hänet kylki asentoon ja otin pieenet lapset ja vein kotiin juoksin naapuriin sanomaan että soittavat ambulanssin.Menin kiireesti katsomaan potilasta.Hänellä oli huulet siniset ja sit hengitys alkoi pätkiä..yritin antaa sydän elvytystä vaan siinä tohinassa en ensin muistanut.Onneksi se kumminkin tuli äkkiä mun mieleen ja aloin painella ja puhaltaa..onneksi sitten saapui ambulanssi ja elvyttäjät.Hänet vietiin läheisempään kaupunkiin sairaalaan.Sitten muistin että minulla on kotona keskenään 3 aika pientä lasta,eikun kiireesti kotiin.Voi mikä näky 3 lasta istuu lattialla kontallaan kädet ristissä ja laula "enkeli taivaan suojaa,enkeli taivaan suojaa jn..Minulla pääsi itku ja silloin vasta tajusin mitä oli tapahtunut..Onneksi kaikki meni hyvin ja naapurini selvisi.

Kyllä,

-fyysisesti vain naarmuilla, poliisin mukaan onni oli iso auto alla, ettei käynyt pahemmin
-henkisesti ehkä varovaisuuden tunne joksikin aikaa
-istuin kuskin vieressä
-käytin turvavyötä

Onnettomuus tapahtui neljän aikaa iltapäivälla ja ensimmäinen ajatus kotiin päästyäni oli, että heti kauppaan ja autolla, jottei jää pelkoja. Kyllä hirvitti lyhyellä kauppamatkalla vaikka olen ikäni ajanut kaikenlaisissa olosuhteissa.

Kuski lähti parin taukopäivän jälkeen autolla liikkeelle.

Jouduin 10v sitten auton yliajamaksi ollessani pyöräilemässä. Kävi onni onnettomuudessa, etten kuollut tai halvaantunut. Aivotärähdys, haava päässä, sormi murtui, yläkropan nivelsiteet revähtivät, kuukauden sairasloma.

Alkujärkytyksestä toivuttuani, selvisin hyvin, ei jäänyt mainittavampia traumoja. Käytännön asioiden hoito yllätti, miten paljon tuli selviteltävää vakuutusyhtiöiden, poliisin, työnantaja (työmatka tapaturma) kanssa. Epätietoisuutta aihetti myös poliisin kysymys haluanko nostaa haasteen päälleajajaa vastaan lisäkorvausten toivossa. Vakuutusyhtiöltä sain vähän korvauksia kivusta ja särystä, haastetta en sitten nostanut.

Ajoin liukkailla keleillä hyvin pienellä henkilöautolla 90 km nopeudella vanhalla Lahden tiellä maasturin kanssa kolarin. Maasturin kuski onneksi älysi vetää lumipenkkaan kun tulin pyörien vastaan ja luultavasti pelasti henkeni nopealla reaktiollaan. Minun autoni oli aika muussina, vaikka ajokunnossa ja hänellä oli vain pieni kolhu puskurissa.

Lähdin kuitenkin ajamaan kotiin 100 km, kun poliisit olivat käynet paikalla, kotoan vasta itkin. Seuraavana päivänä ilmoittauduin liukkaan kelin kurssille. Kurssiin saakka pelkäsin ajaa ja kurssillakin painoin hysteerisesti jarrua, kunnes oepttajat saivat minut rentoutumaan ja huomaamaan, että voin hallita autoa.

Nyt, paremmalla autolla, kymmenen vuotta ja parisataatuhata kilometria myöhemmin muistan edelleen kuinka auto lähti käsistä, nyt varaan aina talvikeleillä reilusti aikaa matkantekoon ja koetan olla yliarvioimatta taitojani. Parin minuutin myöhästyminen ei merkitse mitään, kun pääsee turvallisesti perille.

N.3v sitten ajoin hirvikolarin 20vuotta vanhalla autolla, minun lisäkseni kyydissä oli neljä kaveriani. Tapaus sattui kalajoella, nopeusrajoitus oli 100km/h, kerkesin jarruttaa hieman mutta sitten kolahti. Enkelit olivat ilmeisesti kanssamme koska kaikki selvisimme, yksi loukkaantui lievästi ja auto meni lunastukseen, tosiaan minä olin ainut jolla oli turvavyöt kiinni. Säikähdys oli hirveä eikä vähään aikaa edes kunnolla tajunnut että mitä nyt oli tapahtunut, kuitenkin jatkoin ajamista lähipäivinä mutta isolla tiellä kun ajaa niin tulee kyllä katseltua ojanpientareita hieman enemmän:)

hei!
olin kolarissa 25 vuotta sitten. ajoin itse autolla ja vastapuolen autossa oli kaksi kaveria joille ei sattunut kuinkaan. Itselleni kävi pahemmin, sain selkäydin vamman ja paljon sisäisiä vammoja, hyvinkin oli hengenlähtö lähellä. Tänäpäivänä istun pyörätuolissa ja henkisesti olen selvinnyt ihan hyvin. Kolarin aiheuttaja en ollut, josta oli pidempään henkisiä kipuja. Käytin turvavyötä ja kolari oli nokkakolari, joten turvavyö aiheutti rintakehänalueelle todella pahoja vammoja mm. aortan repeämisen. Autolla olen ajanut koko ajan, koska on vähän pakkokin että pääsen liikkumaan kotinurkilta. Siihen aikaan kun kolarini sattui, ei ollut mitään henkisenpuolen hoitoja, tai jos olikin ei niitä osannut käyttää.

Olin viikko sitten kolarissa. Mieheni ajoi ja minä istuin pelkääjän paikalla. Eteemme ajoi yllättäin auto ihan keskellä kaupunkia. Mitään ei ehtiny tekemään, liukkaalla kelillä n. 50km/h suoraan päin. Mun rintalasta on edelleen kipeä, kun turvavyö runteli. Ainakaan eka kuvissa ei murtumia näkynyt. Miehelleni ja vastapuolelle ei käynyt kuinkaan. Automme meni lunastukseen. Vastapuolen syy. Sen hän heti myösnikin.
Kyllä säikäytti. En millään haluaisi ajaa autolla, mutta mieheni suorastaan vaatii, että minunkin on ajattava. Olemme käyneet muutamaa autoa koeajamassa, kun tarvitsemme uuden auton aika pian.
Enkeleitä mukana varmaan, kun pahemmin ei käynyt. Mutta enpä vastaavaan tilanteeseen enää haluaisi.

Olin auto-onnettomuudessa kaksi vuotta sitten.
-miten selvisit henkisesti\fyysisesti? *Vammat joita onnettomuudesta tuli olivat murtuma jalkaan ja mustelmat naamassa ja lisäksi säryt ja kivut..
-jäikö henkisiä arpia? *Ne eipä nyt enää kovin paljoo oo mitään traumoja jäänyt onnettomuudesta,mutta hetin sen jälkeen oli "pelkoja",esim.onnettomuuspaikan ohi ajaessa.
-millä paikalla autoa istuit? *Istuin pelkääjän paikalla eli kuljettajan vierssä
-käytitkö turvavyötä?*Käytin turvavyötä

Olin ulosajossa. Kuljettaja nukahti rattiin vauhdissa n.80km/h . Istuin takapenkillä ilman turvavyötä. :/ Muistan sen kuin eilisen vaikka aikaa monta vuotta. Me selvisimme kuin ihmeen kautta naarmuilla ja niskojen jäykistymisillä yms. Henkinen toipuminen olikin eri juttu. Kun sen jälkeen ajoimme samaa tietä,onnettomuuskohdalla oksensin. Nykyään pelkään autossa kenen tahansa kyydissä. Itse olen ajaessa muun liikenteen jaloissa ja ajan tuskan hiki otsalla.

Pari vuotta sitten olin aika rajussa ulosajossa. Istuin pelkääjän paikalla, turvavyö oli kiinni.
Nopeutta oli aivan liikaa, jyrkkään mutkaan tultaessa 160 km/h, mistä sitten mentiinkin reilut parisataa metriä luisua ja lopulta minun kylki edellä katolleen ojaan.

Tyhmää olis silloin antaa kaverin ajaa niin lujaa, mutta en uskaltanu sanoa. Nykyään kyllä uskallan. Kaverilla ei ollu turvavyötä, muttei käyny kumminkaan mitenkään, onneks. itellä oli mojova mustelma lonkassa, jota onnuin jonkin aikaa.

Tosin sitten henkiset traumat ovat vieläkin, ja pelkään kovasti auton kyydissä. Jos auto vähääkin heittelehtii tai menee luisua, tulee kamala olo, sydäb hakkaa ja itkettää. Normaalikin vauhti tuntuu nykyisin pahalta. Eniten pelkään muiden kyydissä, itse ajaessa, ei tunnu niin pahalta.

Itse olin Helsingin Lauttasaaren kohdalla Länsiväylällä pääsiäisenä 2004 bussionnettomuudesta.

-Henkisesti olin jo muutenkin rikki, niin tämä pahensi aikalailla tilannetta. Fyysisinä vammoina tulivat kolmen kuukauden pääkipu sekä ruhjeita ja mustelmia eri puolelle kehoa.
-Ei enää ole henkisiä arpia, olen ihan hyvin pärjännyt nyt.
-Istuin keskiovista heti "vaunuaitan" puolella.
-Ei kaupunkibusseissa ollut turvavöitä.

Nii, vaikka auto-onnettomuudesta halusitkin, niin vastasin silti.

1)miten selvisit henkisesti\fyysisesti?
-Fyysisesti ei yhtään ulkoisia vammoja, en kuitenkaan tiedä aivoista. Henkisesti ei suurempia traumoja.

2)jäikö henkisiä arpia?
-vähän aikaa hermostutti ajaa autoa, mutta se on mennyt ohi jo.

3)millä paikalla autoa istuit?
-ajoin molemmilla kerroilla.

4)käytitkö turvavyötä?
-tietysti!

Kerran tultu perään risteyksessä ja kerran ajoin 100 vauhdista pihalle.

No pari vuotta sitten ajon pienen laatuisen nokkakolarin.. Kumpikin sapuoli sai vauhdin hiljennettyä johonkin 50km/h paikkeille. Kumpikin selvittiin pienillä vaurioilla. Minulla oli muutaman päivän puolikasvoa ja nenä turvoksissa. Lisäksi hampaat uppos alahuuleen. Nämä johtui siitä että löin kasvoni rattiin kun ratti törmäyksen voimasta nousi siihen kasvojen tasalle. Toiselle osapuoli selvisi kipeytyneellä rintakehällä. Traumoja ei jääny vaan ajoin jo samana päivänä autolla..

Selvisin juu,
yksin olin liikkeellä ja päälisinpuolin ei näkisi että olen onnettomuudessa ollut.
Ei turvavyötä,,,kuulemma.
Vammat ovat kaikki sisäpuolella joten niitä ei ulkopuolinen näe ollenkaan.
Autoon uskallan mennä ja ajelen edelleen normaalisti enkä pelkää ja tämä johtuu varmasti siitä etten muista kyseisestä ajasta mitään.
Ja kolaria edeltävä elämä on pyyhkiytynyt pois mielestä kokonaan.

Tapauksesta on jo melkein 10 vuotta mutta edelleen kärsin saamistani vammoista (monivammat)
jotka tuo kohtalokas päivä minulle soi.Tulen kantamaan niitä elämäni viimeiseen päivään asti.
Mutta eteenpäin on jatkettava vaikka väkisin.
Surkuttelulla se ei miksikään muutu.
Ikää mulla on 28 vuotta ensi kuussa.

Olen ollut kahdessakin kolarissa.

Ensimmäinen 18 vuotta sitten..

1.Hirvikolari, vauhtia 80km/h

-miten selvisit henkisesti\fyysisesti?
Turvavyö pelasti, sain vain mustelmia, henkinen puoli olikin sitten pitkään vaikeampaa.

-millä paikalla autoa istuit?
ajoin itse

-käytitkö turvavyötä?
kyllä, onneksi

2. Olin pysähtyneenä liikennevaloihin jyrkässä ylämäessä kun täysperävaunu rekka luisui liukkaalla tiellä perä edellä autoni nokkaan.

-miten selvisit henkisesti\fyysisesti?
pää retkahti, niskarankaan tuli hiusmurtuma

-jäikö henkisiä arpia?
En aja enää esim liikennevaloissa niin lähelle edellä olevaa autoa

-millä paikalla autoa istuit?
ajoin itse

-käytitkö turvavyötä?
kyllä

Olin neljä vuotta sitten 10-vuotiaana hirvikolarissa.Sillon oli talvi-ilta ja jäinen tie.hyvin selvisin sekä henkisesti että fyyisesti.Ei jäänyt henkisiä arpia.Istuin etupenkillä...oli löuultavasti turvavyö,vaikken muistakkaan,se tuntuu todennäköiseltä koska isäni vaatii aina laittamaan turvavyön... x)

Olin kaksipäivää sitten onnettomuudessa! meitä oli 4 kyydissä, istuin kuskin takana kaikillä oli turvavyö! Ainut asia joka meni oli auto selvisimme! ja ihmettelen sitä vieläkin miten voimme selvitä ilman vakavia vammoja mustelmia vain tuli vaikka auto heitti itsentä kaksi kertaa ympäri ensin katto renkaat katto renkaat! kenellekkään ei tapahtunut mitään paitsi autolle, niskat on kyllä jumissa eikä minulle tullut mitään henkisiä traumoja, mutta muista en tiedä koska siitä on kaksi päivää aikaa niin en ole ehtinyt kysyä.. mutta ainut asia josta olen iloinen että selvisimme kaikki.. vaikka menimme sen kaksi kertaa katon kautta!

Olin ketjukolarissa 5pv sitten. Jonon etummainen väisti siiliä ja seuraava auto säikähti tätä tehden kovan jarrutuksen 80 alueella. Seuraava auto jarrutti myös täysillä ja minä myös jonon viimeisenä. Siilinväistäjä ei jäänyt kolariin itse vaan jatkoi vaan matkaansa, mutta me muut oltiin toistemme perässä. Olin onneksi ainoa jolle tuli vammoja.

-miten selvisit henkisesti\fyysisesti?
Onnistuin pitämään pään kylmänä enkä mennyt paniikkiin, heti törmäyshetkellä huomasin että vasen kämmen murtui. Turvatyyny laukesi päin kättä ja mursi keskisormen luun kämmenselästä. Turvavyöt pelastivat paljon, koska jos turvatyyny räjähtää eikä ole vöissä, niin voi olla kuolemaksi. Mustelmat tuli lonkkiin, ei sitten muuta.

-jäikö henkisiä arpia?
Ei mielestäni jäänyt. Olen kulkenut kolaripaikan ohi jo useita kertoja eikä se aiheuta sydämentykytyksiä, alkuun kun kuljettiin siitä ambulanssilla ja kela-taksilla sairaaloiden väliä niin oli kiinnostavaa nähdä miten kolarin jäljet näkyvät ja poistuvat kun aikaa kuluu. Autoa en valitettavasti saa ajaa kun vasta 3 viikon päästä kun käsi ei enää ole lastoitettu. En usko että tulee mitään pelkotiloja auton ajamisen suhteen, en ainakaan koe ajatusta ajamisesta mitenkään ahdistavana.

-millä paikalla autoa istuit?
Olin kuski ja yksin autossa, työmatkalla.

-käytitkö turvavyötä?
Käytin, käytän aina ja ehdottomasti.

-Miten selvisit henkisesti\fyysisesti?

Henkisesti selvisin hyvin, en muista ketjukolarista melkein mitään. Muistan että aurinko paistoi kun lähdettiin ajamaan, seuraavansi muistan että kuului ambulanssin tai poliisiauton ääntä ja jalkoihin sattui paljon. Fyysisesti selvisin kohtalaisesti. Olin istunut pelkääjän paikalla ja pitänyt ilmeisesti jalkoja kojelaudalla koukussa ja kun rysähti niin polvet jotenkin kai muljahti.

-Jäikö henkisiä arpia?

Ei.

-Millä paikalla autoa istuit?

Pelkääjänpaikalla.

-Käytitkö turvavyötä?

Kyllä.

Pari vuotta sitten nukahdin rattiin, ja auto suistui tieltä. Kun seuraavan kerran avasin silmät, olin ajautunut viereiseen kaistaan nokka kohti penkkaa.. Muistan vaan kiljuneeni kun ajoin hetken penkassa. Sain kuitenkin auton käännettyä takasin tielle. Onneksi ketään ei tullut silloin vastaan. Tämä tapahtui hyvin korvessa, ja harvoin siellä autoja tuli vastaan. En törmännyt mihinkään, koska puita ei ollu siinä kohassa.

Vammoilta vältyin, mutta säikähdin tosi paljon. Autoon tuli jotain naarmuja, mutta ei se pahasti kärsinyt. Jouduin ajamaan autolla kotiin vielä n. 80-100km. Pysähdyin kerran p-paikalle (itkemään). Olen sen jälkeen jonkin verran ajanut autoa. En ole voinut ajaa useasti, koska en omista autoa. Ei minulla siitä traumoja ole. Ja käyti turvavyötä...

en ole toipunut

Olin viime talvena, tyhjä tie, onneksi, perhe oli kyydissä minä ajoin. Auto lähti sohjoliirtoon ja pysyi pyörillään pysähtyen kaiteeseen. Ei mustelmiakaan, turvayynyt ei lauenneet, autokin korjattiin, sakkojakaan en saanut koska olin tiellä yksin.

Nyt vaikka kesä niin pitkillä suorilla iskee paniikki, mutkaiset tiet helppoja ajaa. Ajonopeuteni on pudonnut huomattavasti. Lopputalvi oli ihan kauhea, pakollista ajoa oli ja kauhun kuristamana ne ajoin tien tukkeena maks 60km/h ja menin usein sivuun päästäen jonot ohi. Ensi talvena ajan varmaan vain täysin pakolliset, bussi/taksi tulee tutuiksi.

Toipuukohan näistä koskaan?

Lapsena olin ulosajossa mukana, kun ajoimme noin kahtakymppiä risteyksestä ojaan jäisellä kotikadulla. Isälleni joka ajoi ei käynyt mitään, eikä minullekaan. Istuin etupenkillä lastenistuimessa. Auto sai muutaman pintanaarmun. Kummallakin oli turvavyö.

Olin 13-vuotias kun olimme ajelemassa moottoritiellä, 130 km/h.
Istuin apukuskin paikalla, hymy suin tuijottelemassa iskääni joka ajoi meidän perheautoa. Oli isän syntymäpäivä, huimat 40 vuotta tullut täyteen. Kuulin kuitenkin pian kovan rysähdyksen ja katse kiersi sielläsun täällä. Meidän auton kylkeen oli törmännyt rattijuoppo, kovassa vauhdissa pyörimme noin kymmenen kertaa ympäri, sitten sumeni hetkeksi. Heräsin kuitenkin piakkoin ambulanssin, sekä paloautojen ääniin. Olin pääalas päin kirpuksi rusahtaneen auton sisällä, en tuntenut jalkojani. Vilkaisin iskääni, en nähnyt hänestä enään kuin verisen käden. Isän ruumis oli litistynyt auton romuihin. Itkin, en saanut happea. Avasin lopulta turvavyön ja lensin niskoilteni, taju lähti. (Tässä välissä ovi oltiin sahattu auki, ja minut viety sairaalaan.) Olin vajonnut koomaan puoleksi vuodeksi, ja heräsin vihdoin vuoteesta. Kroppani oli paketissa, oli ihme että en halvaantunut. Käveleminen oli aluksi vaikeaa, en muistanut kuka olin. Muistinmenehdys. Kuitenkin vuoden opettelun jälkeen muistin kaiken, onnettomuuden jne. Olen nytten 18-vuotias tyttö, käyn isäni haudalla joka päivä enkä suostu menemään auton kyytiin.

Olen joutunut, tyttäreni ja isäni kanssa!

Tilanne oli hirveä. Isäni ajoi autoa, ja huolimattomuudesta johtuen törmäsimme edessä olevaan autoon joka oli pysähtynyt keskelle tietä.

- Selvisin fyysisesti parilla kylkiluun murtumalla. Tyttärelle kävi pahemmin, hän löi leukansa ja seurauksena monimurtuma leuassa, saatiin kuitenkin onneksi heti hoitoa ja leuan alue ja hampaat saadaan toivottavasti kuntoon, oikomishoitoa voi tarvita.

- Henkiset arvet jäi, asiaa pahensi se että onnettomuuden aiheutti lapsen isoisä, tämä onnettomuus hiertää välejämme ja ikinä en halua enää isäni kyydissä istua. En mielellään mene valtatielle ajamaan autolla, kaupungissa ajaminen ei pelota koska täällä nopeudet pienemmät ja useat liikennevalot hiljentävät vauhtia. Mieluiten kuitenkin kävelen tai pyöräilen, tai menen bussilla, henkilö-auto tuntuu arvelluttavammalta.

- Kaikilla oli turvavyö päällä, muuten olisi varmasti käynyt vielä huonommin.

Jatkan vielä edellisestä.

Onnettomuus tapahtui joulupäivän jälkeen kun halusin mennä viettämään kotiin uutta vuotta miehen ja lapsen kanssa. Tulikin sitten erilainen uusi vuosi kun jouduimme kaikki sairaalaan. Tuntuu että onnettomuudet tapahtuu kun vähiten osaa odottaa :(

-miten selvisit henkisesti\fyysisesti?
Hyvin pienillä ruhjeilla selvisin, vaikka kolarilla oli mahdollisuutta paljon pahempaankin

-jäikö henkisiä arpia?
Paniikkihäiriöitä ja pelkotiloja jäi, mutta niiten kanssa on tekemistä ja hiljalleen tässä mennään eteenpäin

-millä paikalla autoa istuit?
Ajoin itse autoa, yksin

-käytitkö turvavyötä?
Käytin

Jouduin parisen vuotta sitten onnettomuuteen traktorin kanssa (itse ajoin henkilöautoa), jonka kauha runnoi minun autoa melko pitkälti jo konepellistä ja se nousi ylemmäs, painaen auton katon minun ohimoa ja poskea vasten. Auton kori nytkähti oikealle kokonaisuudessaan ja auto meni lunastukseen.

Onnettomuus sattui melko ilkeässä mutkassa, itse ajoin niin reunassa, kuin mahdollista (lumipenkassa näkyi auton jäljet), mutta tämä traktorikuski ajoi lähes keskellä tietä. Itse löin jarrut pohjaan, traktori liukui minun päälle, painaen minun autoa pari metriä taaksepäin.

Taisi olla enkeleitä matkassa, kun mitään suurempaa ei tapahtunut minulle, vaikka auto meni ajokunnottomaksi. Tilanteesta selvittyäni kiitin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, että pystyin kävelemään omin jaloin ja ainoat isommat vammat tulivat vain vasempaan käteen.

Autoa kuitenkin ajan vieläkin, koska kaupunkiin on n.6km matka.. talvella en ajamisesta pidä, mutta pakko se on kulkea, että pääsee asioille ja töihin.

Jokunen vuosi sitten toinen auto ajoi meidän eteen. Istuin pelkääjän paikalla ja ilman turvavyötä. Törmäyksessä pää otti osumaa tuulilasiin ja polvikin kolahti johonkin, mutta mitään ihmeempiä vammoja ei tullut. Polvi kipuilee vielä tänäkin päivänä toisinaan. Kuskille ei käynyt mitään.

Pahin vamma taisi jäädä tuonne korvien väliin. Pelkään auton kyydissä ja pelkään myös lähteä itse ajamaan. Ajankin vain jos on ihan pakko. Turvavyö on tuon jälkeen mennyt aina kiinni ja tulee varmistettua, että muillakin on.

Fyysisesti:
Nenämurtuma, murtunut jalkapöytä, kaularangan avulsiomurtuma, sarjakylkiluunmurtuma, keuhkopussi puhkesi, kolmen litran verenhukka, sylkirauhasten poisto, kieli melkein irtipoikki, leukaluu paikoiltaan. En enää edes muista kaikkea. Siitä on neljä vuotta. Paljon paljon terapiaa ja tänäänkin minä kirjoitan tänne.

Henkisesti: Paljon.

Istuin pelkääjän paikalla. Kuljettaja menehtyi kuukausi myöhemmin. Kukaan ei tiedä oliko minulla turvavyötä.

Olen ollut auto-onnettomuudessa, valkoinenkuorma-aauto tuli eteeni 01.03.2004 Lahden moottoritiellä viikin liittymästä Helsinkiin päin ,en voinut väistää mitenkään...no mulla meni kuukauden vanha auto lunastukseen,koirakin sai ison tällin ja juos moottoritiellä,sain kiinni onneksi,huom koira oli kiinni autossa turvavyössä kiinni,mut tälli oli tälli,en muista kaikkea...... useita autoja oli siinä onnettomuudessa yksi kuoli käsittääkseni. Kuskia ei oo saatu kiinni edelleenkään!!!! Okei selvisin vähällä,selkaranka vääntyi n. 9kk pois työelämästä jne....