Varatun naisen iskeminen?

Tuskin lähtee helposti ihastumaan tai rakastumaan. Ainakin yrittää kovasti taistella vastaan ja siihen se sitten tyrehtyykin. Jos siis olet varma tunteistasi, niin kerro ne ihmeessä hänelle. En usko että kukaan ainakaan pahastuu jos joku kertoo olevansa ihastunut häneen..?!

Nähdään melkein päivittäin. Välillä tulee tilanteita, jolloin molemmat katsomme toisiamme silmiin. SÄhköinen jännitys on käsinkosketeltavaa. Kumpikaan ei vaan saa sanaa suustaan, paitsi jotain epämääräistä takkuilevaa hömppää. Kuitenkin tilanne pysyy hallinnassa. Omalta osaltani tilanne on kiusallinen - ehkä myös kyseisen naisen kannalta, muttei sitä koskaan tiedä..

mähyilijä kirjoitti:

Nähdään melkein päivittäin. Välillä tulee tilanteita, jolloin molemmat katsomme toisiamme silmiin. SÄhköinen jännitys on käsinkosketeltavaa. Kumpikaan ei vaan saa sanaa suustaan, paitsi jotain epämääräistä takkuilevaa hömppää. Kuitenkin tilanne pysyy hallinnassa. Omalta osaltani tilanne on kiusallinen - ehkä myös kyseisen naisen kannalta, muttei sitä koskaan tiedä..

Lue lisää

joskus juttelemaan. Sinä ja minä kaksin? Voisi olla pari sanaa vaihdettavana.

tulisit kirjoitti:

joskus juttelemaan. Sinä ja minä kaksin? Voisi olla pari sanaa vaihdettavana.

Pelottava tuo viestisi...

mähyilijä kirjoitti:

Nähdään melkein päivittäin. Välillä tulee tilanteita, jolloin molemmat katsomme toisiamme silmiin. SÄhköinen jännitys on käsinkosketeltavaa. Kumpikaan ei vaan saa sanaa suustaan, paitsi jotain epämääräistä takkuilevaa hömppää. Kuitenkin tilanne pysyy hallinnassa. Omalta osaltani tilanne on kiusallinen - ehkä myös kyseisen naisen kannalta, muttei sitä koskaan tiedä..

Lue lisää

Olen itse varattu nainen ja juuri kuvailemassasi tilanteessa. Olen korviani myöten ihastunut mieheen, vaikka oma suhde on päällisin puolin ihan kunnossa. Pahinta on että se mieskin on varattu, ja silti tuntuu etten voi vaan kuvitella kaikkea sitä sähköä mikä on ilmassa kun kohtaamme. En tiedä pystyisinkö vastustamaan kiusausta jos hän tekisi aloitteen...

tilanteessa kirjoitti:

Olen itse varattu nainen ja juuri kuvailemassasi tilanteessa. Olen korviani myöten ihastunut mieheen, vaikka oma suhde on päällisin puolin ihan kunnossa. Pahinta on että se mieskin on varattu, ja silti tuntuu etten voi vaan kuvitella kaikkea sitä sähköä mikä on ilmassa kun kohtaamme. En tiedä pystyisinkö vastustamaan kiusausta jos hän tekisi aloitteen...

Lue lisää

ihmisen irvikuvia, ilman sielua. MOT

??+ kirjoitti:

Pelottava tuo viestisi...

Juuri niin ajattelinkin.

Nimetön kirjoitti:

ihmisen irvikuvia, ilman sielua. MOT

ihmisen kuvia, lähinnä mielestäni. Mikäs sen inhimillisempää kuin ihastua? Eikä sotketa sielua tähän juttuun. Ehkä se joskus on vaan parempi ajaa karille (ottaa asia puheeksi ihastuksen kanssa) kuin seilata sumussa, vain sen takia ettei USKALLA ottaa asioista selvää. Se se mielestäni olisi lähempänä sitä säälittävyyttä taikka ihmisen irvikuvaa!

"Alkuun yritin peitellä ihastustani, mutta kyllähän se sen sitten huomasi".

-Puhuitteko asiasta sitten joskus jotain?

ap. kirjoitti:

"Alkuun yritin peitellä ihastustani, mutta kyllähän se sen sitten huomasi".

-Puhuitteko asiasta sitten joskus jotain?

vaan kun olin niin ikään vaikeana ja punaisena hänen lähettyvillään ja puhuin seinille kun en uskaltanut nostaa katsettani hänen silmiinsä, niin eihän sitä voinut olla huomaamatta. Ja tiedän hänen huomanneen, koska hän alkoi katsoa minua rohkeammin, pidemmin ja hymyillen. Kyllä tuollaiset asiat vain huomaa. Katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niinhän sitä sanotaan.

mantelipulla kirjoitti:

vaan kun olin niin ikään vaikeana ja punaisena hänen lähettyvillään ja puhuin seinille kun en uskaltanut nostaa katsettani hänen silmiinsä, niin eihän sitä voinut olla huomaamatta. Ja tiedän hänen huomanneen, koska hän alkoi katsoa minua rohkeammin, pidemmin ja hymyillen. Kyllä tuollaiset asiat vain huomaa. Katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niinhän sitä sanotaan.

Lue lisää

ja puhumisesta - minä kyllä mielelläni puhuisin asiasta. Tätä on jatkunut jo vähän liian pitkään, ja uskon että jos yhdessä puhuisimme ja nauraisimme asialle, niin pääsisimme elämissämme eteenpäin. Myönnän että tilanne on vaikuttanut omaan liittooni ja toivon etten olisi häneen koskaan törmännytkään. En kuitenkaan itse kehtaa tehdä aloitetta puhumiseen, enkä usko hänenkään sitä tekevän. Ei minusta puhumisessa mitään pahaa olisi, kun kerran kuitenkin molemmille ihastuminen on ihan päivänselvä asia.

mantelipulla kirjoitti:

ja puhumisesta - minä kyllä mielelläni puhuisin asiasta. Tätä on jatkunut jo vähän liian pitkään, ja uskon että jos yhdessä puhuisimme ja nauraisimme asialle, niin pääsisimme elämissämme eteenpäin. Myönnän että tilanne on vaikuttanut omaan liittooni ja toivon etten olisi häneen koskaan törmännytkään. En kuitenkaan itse kehtaa tehdä aloitetta puhumiseen, enkä usko hänenkään sitä tekevän. Ei minusta puhumisessa mitään pahaa olisi, kun kerran kuitenkin molemmille ihastuminen on ihan päivänselvä asia.

Lue lisää

tilanne mullekin.Miten voisi ottaa puheeksi ihastumisen toisen osapuolen kanssa,kun sitä on jatkunut jo pitkään? Auttaisiko se? Tilanne voisi helpottua kummankin osalta.

olen kihloissa ja olen rakastanut toista miestä jo 3 vuotta. miksi en ole jättänyt miestäni? sen takia, että en ole antanut itselleni lupaa myöntää tätä asiaa ennen kuin vasta aivan hiljattain.

kumpikaan meistä ei ole missään vaiheessa yrittänyt iskeä toista, olemme olleet "vain ystäviä" ja silti jotain enemmän. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä joka ei ole kulunut pois. se vain vahvistuu. ja olen kyllä yrittänyt hokea itselleni kuinka väärää tämä on ja kuinka tyhmä olen, mutta miten tuntea syyllisyyttä asiasta jota ei oikeasti tunne vääräksi?? päivnastoin, tämä tuo niiiiin paljon kaunista elämääni. ja toisaalta joka ikinen hetki riudun ja tunnen tuskaa.

nykyisessä suhteessani ei ole mitään vikaa eikä ole koskaan ollutkaan. luulin rakastavani häntä, mutta mistä 15-vuotias tietää mitä rakkaus on?? ja sitten kun se tulee vastaan ei sille mitään voi.


varmaan moni pitää minua kamalana ihmisenä, mutta enkö tee väärin itseäni kohtaan jos annan elämäni rakkauden kävellä ohitseni? olemme tämän miehen kanssa keskustelleet suhteestamme, ja rakastamme molemmat toisiamme. vaikeaksi olon tekee se, että näemme lähes joka päivä..

nainen25 kirjoitti:

olen kihloissa ja olen rakastanut toista miestä jo 3 vuotta. miksi en ole jättänyt miestäni? sen takia, että en ole antanut itselleni lupaa myöntää tätä asiaa ennen kuin vasta aivan hiljattain.

kumpikaan meistä ei ole missään vaiheessa yrittänyt iskeä toista, olemme olleet "vain ystäviä" ja silti jotain enemmän. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä joka ei ole kulunut pois. se vain vahvistuu. ja olen kyllä yrittänyt hokea itselleni kuinka väärää tämä on ja kuinka tyhmä olen, mutta miten tuntea syyllisyyttä asiasta jota ei oikeasti tunne vääräksi?? päivnastoin, tämä tuo niiiiin paljon kaunista elämääni. ja toisaalta joka ikinen hetki riudun ja tunnen tuskaa.

nykyisessä suhteessani ei ole mitään vikaa eikä ole koskaan ollutkaan. luulin rakastavani häntä, mutta mistä 15-vuotias tietää mitä rakkaus on?? ja sitten kun se tulee vastaan ei sille mitään voi.


varmaan moni pitää minua kamalana ihmisenä, mutta enkö tee väärin itseäni kohtaan jos annan elämäni rakkauden kävellä ohitseni? olemme tämän miehen kanssa keskustelleet suhteestamme, ja rakastamme molemmat toisiamme. vaikeaksi olon tekee se, että näemme lähes joka päivä..

Lue lisää

Olin seurustellut mieheni kanssa pari-kolme vuotta, kihlautunut ja muuttanut yhteen, kun tapasin elämäni miehin. Tiesin heti ensisilmäyksellä että tässä on minun rakkauteni. Meillä oli lyhyt kiihkeä suhde, mutta meistä ei kuitenkaan tullut paria, hän oli minua kymmenisen vuotta vanhempi enkä muutenkaan uskaltunut rikkoa jo olemassa olevaa suhdetta enkä silloin uskonut tämä mies rakastaisi minua. Tästä ensitapaamisesta on nyt 15 vuotta.

Menin naimisiin kihlattuni kanssa, saimme lapsia ja elämä meni eteenpäin.Olimme kai pääsääntöisesti onnellisia, mutta oli huonojakin aikoja. Pariin otteeseen harkitsin vakavasti eroakin. Ykkösrakkauden kanssa olemme silloin tällöin vuosien mittaan kohdanneet ja aina hän on saanut pääni pyörälle vaikka emme ole olleet fyysisesti tekemisissä toistemme kanssa. Välillä pystyn hänet "unohtamaan" koska on pakko. Ei pitkäaikaisessa tunnekuohussa ja rakastuneena pysty kovin kauan kerrallaan elämään. Sellainen tunnetila on vaativa vaikka ihastuminen/rakastuminen onkin hemmetin ihanaa.

Avioliittoni alkoi rakoilla tosissaan viitisen vuotta sitten ja pikkuhiljaa oikeasti kypsyin ajatukseen erosta. Syitä oli monia, ei kuitenkaan vieraat suhteet kummallakaan. Tein lopullisen eropäätöksen erään riidan jälkeen vuosi sitten. Viikon päässtä tästä päätöksestä elämäni mies soitti minulle, ihan yllättäen. Edellisestä tapaamisesta oli vuosia aikaa. Ei mitään ennakkovaroitusta. Soitti ja kertoi ikävöineensä ja haluavansa tavata. Olin tyrmistynyt, hämmästynyt, järkyttynyt. Olin ONNELLINEN!

Eroni on nyt lähes virallinen, en palaa yhteen mieheni kanssa. Toinen mies on tahollaan parisuhteessa ja kahden lapsen isä. Soittelemme ajoittain tiiviistikin, välillä on seesteisempää. Tiedän että hänellä on paljon tunteita minua kohtaan ja että hän haluaisi olla kanssani. Hän ei uskalla tavata, pelkää että joku tuttu näkee.

Tunnen itseni höynäytetyksi. En voi sille mitään että rakastan häntä, mutta en myöskään voi kuvitella että vaatisin häntä eroamaan suhteestaan. Pitäisikö minun odottaa ja toivoa että hän lopulta tulee luokseni? Olen oikeastaan tullut siihen tulokseen että pistän välit poikki ja haaveilen hänestä ihan vain itsekseni. Toisaalta pelkään, että jos elämä tuo eteeni jonkun muun kivan miehen, en uskalla tarttua tilaisuuteen koska edelleen ajattelen tätä toista.

Onko kukaan ollut vastaavalla tavalla eksyksissä? Mitä tapahtui? Pitääkö unohtaa vai kannattaako vielä toivoa? Voiko rakkaudesta päästä eroon?

Iiris kirjoitti:

Olin seurustellut mieheni kanssa pari-kolme vuotta, kihlautunut ja muuttanut yhteen, kun tapasin elämäni miehin. Tiesin heti ensisilmäyksellä että tässä on minun rakkauteni. Meillä oli lyhyt kiihkeä suhde, mutta meistä ei kuitenkaan tullut paria, hän oli minua kymmenisen vuotta vanhempi enkä muutenkaan uskaltunut rikkoa jo olemassa olevaa suhdetta enkä silloin uskonut tämä mies rakastaisi minua. Tästä ensitapaamisesta on nyt 15 vuotta.

Menin naimisiin kihlattuni kanssa, saimme lapsia ja elämä meni eteenpäin.Olimme kai pääsääntöisesti onnellisia, mutta oli huonojakin aikoja. Pariin otteeseen harkitsin vakavasti eroakin. Ykkösrakkauden kanssa olemme silloin tällöin vuosien mittaan kohdanneet ja aina hän on saanut pääni pyörälle vaikka emme ole olleet fyysisesti tekemisissä toistemme kanssa. Välillä pystyn hänet "unohtamaan" koska on pakko. Ei pitkäaikaisessa tunnekuohussa ja rakastuneena pysty kovin kauan kerrallaan elämään. Sellainen tunnetila on vaativa vaikka ihastuminen/rakastuminen onkin hemmetin ihanaa.

Avioliittoni alkoi rakoilla tosissaan viitisen vuotta sitten ja pikkuhiljaa oikeasti kypsyin ajatukseen erosta. Syitä oli monia, ei kuitenkaan vieraat suhteet kummallakaan. Tein lopullisen eropäätöksen erään riidan jälkeen vuosi sitten. Viikon päässtä tästä päätöksestä elämäni mies soitti minulle, ihan yllättäen. Edellisestä tapaamisesta oli vuosia aikaa. Ei mitään ennakkovaroitusta. Soitti ja kertoi ikävöineensä ja haluavansa tavata. Olin tyrmistynyt, hämmästynyt, järkyttynyt. Olin ONNELLINEN!

Eroni on nyt lähes virallinen, en palaa yhteen mieheni kanssa. Toinen mies on tahollaan parisuhteessa ja kahden lapsen isä. Soittelemme ajoittain tiiviistikin, välillä on seesteisempää. Tiedän että hänellä on paljon tunteita minua kohtaan ja että hän haluaisi olla kanssani. Hän ei uskalla tavata, pelkää että joku tuttu näkee.

Tunnen itseni höynäytetyksi. En voi sille mitään että rakastan häntä, mutta en myöskään voi kuvitella että vaatisin häntä eroamaan suhteestaan. Pitäisikö minun odottaa ja toivoa että hän lopulta tulee luokseni? Olen oikeastaan tullut siihen tulokseen että pistän välit poikki ja haaveilen hänestä ihan vain itsekseni. Toisaalta pelkään, että jos elämä tuo eteeni jonkun muun kivan miehen, en uskalla tarttua tilaisuuteen koska edelleen ajattelen tätä toista.

Onko kukaan ollut vastaavalla tavalla eksyksissä? Mitä tapahtui? Pitääkö unohtaa vai kannattaako vielä toivoa? Voiko rakkaudesta päästä eroon?

Lue lisää

Kovin kuulostaa tutulta. Tai pelkään, että tämä olisi minun tulevaisuuteni. Nelisen vuotta olen ollut yhdessä mieheni kanssa, nyt yhteenmuutto ym.sitovampi. En silti saa ajatuksistani erästä, herraa, johon oikeastaan ihastuin kauan sitten. Mieheni tietää ihastuksestani, tiesikö sinun miehesi tuolloin tuosta suhteesta?

Miten tämä kaikki meni avioliittonne aikana? Mietitkö paljon tätä toista miestä? Huomasiko puolisosi sen? Riitelittekö sen vuoksi? Itse rakastan miestäni, mutta pelkään, että ole jo etukäteen vetämässä mattoa jalkojemme alta..

Tuosta sinun jutustasi: Kerroitko miehelle tunteistasi ja jos, niin miten hän reagoi siihen?

nainen25 kirjoitti:

olen kihloissa ja olen rakastanut toista miestä jo 3 vuotta. miksi en ole jättänyt miestäni? sen takia, että en ole antanut itselleni lupaa myöntää tätä asiaa ennen kuin vasta aivan hiljattain.

kumpikaan meistä ei ole missään vaiheessa yrittänyt iskeä toista, olemme olleet "vain ystäviä" ja silti jotain enemmän. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä joka ei ole kulunut pois. se vain vahvistuu. ja olen kyllä yrittänyt hokea itselleni kuinka väärää tämä on ja kuinka tyhmä olen, mutta miten tuntea syyllisyyttä asiasta jota ei oikeasti tunne vääräksi?? päivnastoin, tämä tuo niiiiin paljon kaunista elämääni. ja toisaalta joka ikinen hetki riudun ja tunnen tuskaa.

nykyisessä suhteessani ei ole mitään vikaa eikä ole koskaan ollutkaan. luulin rakastavani häntä, mutta mistä 15-vuotias tietää mitä rakkaus on?? ja sitten kun se tulee vastaan ei sille mitään voi.


varmaan moni pitää minua kamalana ihmisenä, mutta enkö tee väärin itseäni kohtaan jos annan elämäni rakkauden kävellä ohitseni? olemme tämän miehen kanssa keskustelleet suhteestamme, ja rakastamme molemmat toisiamme. vaikeaksi olon tekee se, että näemme lähes joka päivä..

Lue lisää

Miten koet sen kun olet siinä tilanteessa, että olet rakastunut toiseen mieheen. Keneen kohsistat vihaasi (itseesi, puolisoon, rakastajaan)? Kuinka paljon mielenterveytesi kärsi/kärsii ällöttävästä pattitilanteesta? Miten teidän henkevät keskustelunne vaikuttivat suhteeseenne?

On kamalaa rakastaa varattua naista, vaikka rakkaus on molemminpuoleista. Se aiheuttaa ainakin minulle suunnatonta mustasukkaisuutta ja elämänilon menetystä. Vaikeinta on juuri puhuminen ja tunteiden salaaminen ulkopuolisilta, jotta kolmiodraama säilyisi salassa ulkopuolisilta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se olisi oikein, että saisimme toisemme vaikkaikin naisen puoliso jäisi puille paljaille - onhan pääasia, että maailmassa on rakkautta.

mörkö kirjoitti:

Miten koet sen kun olet siinä tilanteessa, että olet rakastunut toiseen mieheen. Keneen kohsistat vihaasi (itseesi, puolisoon, rakastajaan)? Kuinka paljon mielenterveytesi kärsi/kärsii ällöttävästä pattitilanteesta? Miten teidän henkevät keskustelunne vaikuttivat suhteeseenne?

On kamalaa rakastaa varattua naista, vaikka rakkaus on molemminpuoleista. Se aiheuttaa ainakin minulle suunnatonta mustasukkaisuutta ja elämänilon menetystä. Vaikeinta on juuri puhuminen ja tunteiden salaaminen ulkopuolisilta, jotta kolmiodraama säilyisi salassa ulkopuolisilta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se olisi oikein, että saisimme toisemme vaikkaikin naisen puoliso jäisi puille paljaille - onhan pääasia, että maailmassa on rakkautta.

Lue lisää

vaikka en ap.kirjoittaja tälle viestille olekaan.. tilanne minulla siis sama ja:

Mielestäni se tilanne on täysin yhtä helvettiä, näin somasti suoraan sanottuna. MielenTERVEYS on ollut aika tuntematon käsite viim.puoli vuotta. Vihan kohdistan itseeni ja päättämättömyyteeni. Tunnen loukkaavani koko ajan jotakuta ja itsetunto on täysin nollassa. Olen mielestäni luonteeltani erittäin kiltti ihminen, helpottaisi jos olisin hieman kusipäisempi.

Syyllisyys painaa koko ajan valveilla ollessa, siksi nukun mielelläni paljon. Ratkaisuna olen suunnitellut, aikuismaisesti, pitkää matkaa muualle. Ihan yksikseni ja ajatuksineni. Auttaa tai sitten ei, mutta en jaksa tätä enää.

Tiedän, tiedän, joku siellä on jo kiroilemassa kuinka tämän naisen pitäisi koota itsensä ja ottaa härkää sarvista kiinni sekä kuunnella sydäntään ja tehdä valintansa. Mut samalla tiedän, et kukaan niistä, jotka samassa tilanteessa ovat tai ovat olleet, eivät suoralta kädeltä tätä pystyisi tuomitsemaan, koska asia ei niin yksinkertainen ole.

minä kirjoitti:

vaikka en ap.kirjoittaja tälle viestille olekaan.. tilanne minulla siis sama ja:

Mielestäni se tilanne on täysin yhtä helvettiä, näin somasti suoraan sanottuna. MielenTERVEYS on ollut aika tuntematon käsite viim.puoli vuotta. Vihan kohdistan itseeni ja päättämättömyyteeni. Tunnen loukkaavani koko ajan jotakuta ja itsetunto on täysin nollassa. Olen mielestäni luonteeltani erittäin kiltti ihminen, helpottaisi jos olisin hieman kusipäisempi.

Syyllisyys painaa koko ajan valveilla ollessa, siksi nukun mielelläni paljon. Ratkaisuna olen suunnitellut, aikuismaisesti, pitkää matkaa muualle. Ihan yksikseni ja ajatuksineni. Auttaa tai sitten ei, mutta en jaksa tätä enää.

Tiedän, tiedän, joku siellä on jo kiroilemassa kuinka tämän naisen pitäisi koota itsensä ja ottaa härkää sarvista kiinni sekä kuunnella sydäntään ja tehdä valintansa. Mut samalla tiedän, et kukaan niistä, jotka samassa tilanteessa ovat tai ovat olleet, eivät suoralta kädeltä tätä pystyisi tuomitsemaan, koska asia ei niin yksinkertainen ole.

Lue lisää

Koita jaksaa. Se pitkä matka yksikseen voisi auttaa, jos vaan onnistuu saamaaan ajatukset muualle, sehän tässä kaiketi ärsyttää, kun ei muuta pysty ajattelemaan. Toisaalta pitäisi jostakin saada voimia analysoida tilannetta ja jatkaa eteenpäin.
Itselläni on jatkuva piina päällä. Joskus on hyviäkin päiviä, jolloin on kiva mennä nukkumaan, mutta aamulla herätessä alkaa taas sama melankolian helvetti. Aloitin erään ystäväni kanssa salilla käynnin, mikä on pikkuhiljaa nostanut vireystasoani, vaikkakin olen silti mustasukkaisuuden murtama.

Mörkö kirjoitti:

Koita jaksaa. Se pitkä matka yksikseen voisi auttaa, jos vaan onnistuu saamaaan ajatukset muualle, sehän tässä kaiketi ärsyttää, kun ei muuta pysty ajattelemaan. Toisaalta pitäisi jostakin saada voimia analysoida tilannetta ja jatkaa eteenpäin.
Itselläni on jatkuva piina päällä. Joskus on hyviäkin päiviä, jolloin on kiva mennä nukkumaan, mutta aamulla herätessä alkaa taas sama melankolian helvetti. Aloitin erään ystäväni kanssa salilla käynnin, mikä on pikkuhiljaa nostanut vireystasoani, vaikkakin olen silti mustasukkaisuuden murtama.

Lue lisää

hei, kannattaa sitten kahtoo ettei ne varatut petä teijän kanssa jos päsette kinkku-asteelle tai siis ku jos voi vaikka avioliitossa pettää niin voi sitä salarakastakin pettää niinku toistamiseen. tuomio. sori tästäkin.

teitkö asialle ikinä mitään?

utelias kirjoitti:

teitkö asialle ikinä mitään?

en pahemmin..ollaan kuin Romeo ja Julia..molemmat tietää ja tuntee(kai), hän on vain mielessä kokoajan, mutta ku....u know..on tämä kolmaskin osapuoli. Haluaisin kyllä et hän tekis aloitteen, jos tosissaan haluu jotain..

Nim.kokemusta on kirjoitti:

en pahemmin..ollaan kuin Romeo ja Julia..molemmat tietää ja tuntee(kai), hän on vain mielessä kokoajan, mutta ku....u know..on tämä kolmaskin osapuoli. Haluaisin kyllä et hän tekis aloitteen, jos tosissaan haluu jotain..

Lue lisää

kärvistellä kuihtuneessa suhteessa ja haaveilla, kuin kokea olevansa onnellinen, tai olla yksin ilman ollaan_vaan_tottumuksesta-suhdetta

Äläkä ymmärrä tätä väärin!! ;)

Nim.kokemusta on kirjoitti:

en pahemmin..ollaan kuin Romeo ja Julia..molemmat tietää ja tuntee(kai), hän on vain mielessä kokoajan, mutta ku....u know..on tämä kolmaskin osapuoli. Haluaisin kyllä et hän tekis aloitteen, jos tosissaan haluu jotain..

Lue lisää

(arvasitkin varmaan jo, että oma lehmä se ojassa täälläkin;)

Oletteko keskustelleet vaan asiasta? Vaiko sama tilanne kuin minulla: puhuttu on, hieman asiaa sivuuttaen ja varmasti ei ole jäänyt epäselväksi, etteikö joitain tunteita olisi puolin ja toisin. Mitään ei vain nyt vo oikein tapahtua. Ei sillä, että roikkuisin vanhassa suhteessani, vaan sillä että oikeasti rakastan miestäni, enkä halua mennä pilaamaan tätä millään ihastuksella, joskin valitettavan vahvalla sellaisella:(

sama utelias kirjoitti:

(arvasitkin varmaan jo, että oma lehmä se ojassa täälläkin;)

Oletteko keskustelleet vaan asiasta? Vaiko sama tilanne kuin minulla: puhuttu on, hieman asiaa sivuuttaen ja varmasti ei ole jäänyt epäselväksi, etteikö joitain tunteita olisi puolin ja toisin. Mitään ei vain nyt vo oikein tapahtua. Ei sillä, että roikkuisin vanhassa suhteessani, vaan sillä että oikeasti rakastan miestäni, enkä halua mennä pilaamaan tätä millään ihastuksella, joskin valitettavan vahvalla sellaisella:(

Lue lisää

kyllähän sitä kommentteja on puolin ja toisin, mut ei uskalla tehdä aloitetta..:(

Mäkin haluaisin unohtaa koko jutun, mut aina se tulee eteen jossain..ja tätä on kestäny neljä vuotta, ettei tää ainakaan oo mitään tavallista ihastumista...

sama utelias kirjoitti:

(arvasitkin varmaan jo, että oma lehmä se ojassa täälläkin;)

Oletteko keskustelleet vaan asiasta? Vaiko sama tilanne kuin minulla: puhuttu on, hieman asiaa sivuuttaen ja varmasti ei ole jäänyt epäselväksi, etteikö joitain tunteita olisi puolin ja toisin. Mitään ei vain nyt vo oikein tapahtua. Ei sillä, että roikkuisin vanhassa suhteessani, vaan sillä että oikeasti rakastan miestäni, enkä halua mennä pilaamaan tätä millään ihastuksella, joskin valitettavan vahvalla sellaisella:(

Lue lisää

vaihtaa ajatuksia tästä asiasta..jos haluat ni laita mailiosoite ni kirjoittelen miten kaikki alkoi tai jotain..:)

Nim.Kokemusta on.. kirjoitti:

vaihtaa ajatuksia tästä asiasta..jos haluat ni laita mailiosoite ni kirjoittelen miten kaikki alkoi tai jotain..:)

Oli helpottavaa ja samlla pelottavaa kuulla että sinulla tuo on kestänyt noin kauan. Minulla "vasta" 2v. hulluksi meinaa tulla, välillä oli jo sellainen olo että menen sitten mieluummin tunnustamaan kaiken hänelle itselleen ja tuli sitten vaikka kunnolla sekoitettua pakka, mutta ainakin JOTAIN tapahtuu..vaikka siinä saisi itse pahasti siipeensä..syyllisyys painaa, ja vie kaiken energian. Tietääkö miehesi ihastuksestasi? Minun kyllä.

Mutta ehkä parempi kuitenkin että jutellaan täällä. Ei, sillä etteikö se helpottavaa varmaan olisi, mutta haluan pysyä anonyyminä.. Näitä tilanteita on päällä varmaan useampi tuhat tällä hetkellä, eli ei tässä nyt kovin suuri tunnistamisen vaara ole (vaikka se itsestä aina siltä tuntuukin..)jos täällä asiasta jutellaan..

utelias taas kirjoitti:

Oli helpottavaa ja samlla pelottavaa kuulla että sinulla tuo on kestänyt noin kauan. Minulla "vasta" 2v. hulluksi meinaa tulla, välillä oli jo sellainen olo että menen sitten mieluummin tunnustamaan kaiken hänelle itselleen ja tuli sitten vaikka kunnolla sekoitettua pakka, mutta ainakin JOTAIN tapahtuu..vaikka siinä saisi itse pahasti siipeensä..syyllisyys painaa, ja vie kaiken energian. Tietääkö miehesi ihastuksestasi? Minun kyllä.

Mutta ehkä parempi kuitenkin että jutellaan täällä. Ei, sillä etteikö se helpottavaa varmaan olisi, mutta haluan pysyä anonyyminä.. Näitä tilanteita on päällä varmaan useampi tuhat tällä hetkellä, eli ei tässä nyt kovin suuri tunnistamisen vaara ole (vaikka se itsestä aina siltä tuntuukin..)jos täällä asiasta jutellaan..

Lue lisää

Joo, kyllä tää on aivan helvettiä..mun mies ei kyllä tiedä, kun tämä kaveri sanoo ettei oo mitään kertomista vaik pidetäänki yhteyttä..:)

No aivan miten vaan..

mutta miten sulla sai alkunsa tää juttu, oliko se rakkautta ensisilmäyksellä vai pitikö odottaa..mulla oli ihan ensisilmäyksellä ja sitten musta tuntu et toinenkin tunsi jotain..ja sitten meillä oli hänen kanssaan semmonen kahdenkeskinen tuokio ja hän teki jotain jota ei kukaan ainakaan aikasemmin ole tehnyt näin ensitapaamisella...? Ja siitä lähtien on ollut kaikkea "hauskaa".

Mutta nyt olen päättänyt ja se on hyvä päätös..et jos hän ei tee mitään en tee minäkään..antaa sitten olla!

Nim.kokemusta on.. kirjoitti:

Joo, kyllä tää on aivan helvettiä..mun mies ei kyllä tiedä, kun tämä kaveri sanoo ettei oo mitään kertomista vaik pidetäänki yhteyttä..:)

No aivan miten vaan..

mutta miten sulla sai alkunsa tää juttu, oliko se rakkautta ensisilmäyksellä vai pitikö odottaa..mulla oli ihan ensisilmäyksellä ja sitten musta tuntu et toinenkin tunsi jotain..ja sitten meillä oli hänen kanssaan semmonen kahdenkeskinen tuokio ja hän teki jotain jota ei kukaan ainakaan aikasemmin ole tehnyt näin ensitapaamisella...? Ja siitä lähtien on ollut kaikkea "hauskaa".

Mutta nyt olen päättänyt ja se on hyvä päätös..et jos hän ei tee mitään en tee minäkään..antaa sitten olla!

Lue lisää

Alkoi sillä,että satuimme samalle "kurssille". Olin silloinkin yhdessä mieheni kanssa, eli kun huomasin että tunteita oli, aloin välttelyn. Juuri ikinä emme toisillemme normaalia small talkia enemmän puhuneet "oikeasti", hymy oli tosin sittemmin aina niin herkässä- riitti kun vilkaisi toista silmiin..eiköhän se siitä sitten ollut menoa ja jatkunut aina näihin päiviin saakka.

Olemme tosin jutelleet sittemmin asiasta. Asia vaivasi minua ja alkoi haittamaan mieheni ja minun välejä. Ehdotin tapaamista, uskoen että se olisi auttanut. Vaikutus oli päinvastainen. En uskaltanut ottaa koko ihastumista esille asiana, vaan yritin parhaani mukaan peittää tunteeni, kaikki taisi tosin paistaa läpi. Hän kyllä antoi ymmärtää että tunteita on ollut hänenkin puoleltaan. Ei tosin suoraan, ehkäpä juuri siksi, että tietää miehestäni.

Kamala tunne, että minulle, joka en ikimaailmassa ole pitänyt itseäni minään pettäjä-tyyppinä, olisin ollut heti ja nyt valmis ihan mihin vaan, mikäli aloite olisi tullut hänen puoleltaan..niin säälittävältä kuin se kuulostaakin. Itse en uskalla. Haluan että hän todellakin haluaa minua ja tekee puolestaan aloitteen, vaikka aika naiivia ajatteluahan se tietenkin on.

Ei kyse kuitenkaan ole siitä, ettenkö itseäni tuntisi halutuksi, päinvastoin. Välillä vaan alkaa tulla sellainenkin olo, että JOS tämä nyt on kestänyt näinkin kauan, niin teenkö ison virheen, jos jätän koko homman tähän. Vaa'assa kun on paljon painoa toisellakin puolella..

En siis seurustele kenenkään kanssa. Periaatteessa minulla ei siis ole mitään menetettävää.