Brokeback Mountain

Joo, otin henkilökohtaisesti. Taitaa olla voimakkain ikinä katsomani elokuva, kun kokonaisuutta tarkastelee. Sattuu.

Toisaalta Ennisin jäyhyyttä ja varauksellisuutta on oikein helppo ymmärtää. Hän tiesi, mitä tapahtuu kaapista tulleelle; olihan oma isä näyttänyt hänelle seurauksen tästä pikkupoikana. Ennisillä olikin paljon ristiriitaisempia tunteita Jackia kohtaan. Jack taas oli vähän avoimempi seksuaalisuutensa suhteen, ja mutenkin ekstrovertimpi. Käsittääkseni tämä kuitenkin juuri johtikin traagiseen loppuun.

Lopun kuva oli pakahduttava. Ennis lausuu ainoalle, mitä jäljelle jäi: "I swear...".

Ristiriitaisia tunteita heräsi minussakin. Olen kokenut tälläkin palstalla toisinaan saavani vihat niskaani sillä, että olen pyrkinyt pitämään omastatunnostani kiinni, pyrkinyt kunnioittamaan kristityn ylintä auktoriteettia ja peräänkuuluttanut asiallista keskustelua. Siksi Jonna Tervomaan laulu juuri elokuvan jälkeen heitti kuin suolaa haavoihin: "Yhtä en saa, yksi jää aina puuttumaan, yhtä en saa, mut mä pidän paikkaa". Lisäksi sisareni elää kilometrien takana maalaisidyllimaisemissa homosuhteessa.

Niille, jotka eivät ole leffaa nähneet: http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ensi-illat/ab/brokeback_mountain.htm

zopp kirjoitti:

Joo, otin henkilökohtaisesti. Taitaa olla voimakkain ikinä katsomani elokuva, kun kokonaisuutta tarkastelee. Sattuu.

Toisaalta Ennisin jäyhyyttä ja varauksellisuutta on oikein helppo ymmärtää. Hän tiesi, mitä tapahtuu kaapista tulleelle; olihan oma isä näyttänyt hänelle seurauksen tästä pikkupoikana. Ennisillä olikin paljon ristiriitaisempia tunteita Jackia kohtaan. Jack taas oli vähän avoimempi seksuaalisuutensa suhteen, ja mutenkin ekstrovertimpi. Käsittääkseni tämä kuitenkin juuri johtikin traagiseen loppuun.

Lopun kuva oli pakahduttava. Ennis lausuu ainoalle, mitä jäljelle jäi: "I swear...".

Ristiriitaisia tunteita heräsi minussakin. Olen kokenut tälläkin palstalla toisinaan saavani vihat niskaani sillä, että olen pyrkinyt pitämään omastatunnostani kiinni, pyrkinyt kunnioittamaan kristityn ylintä auktoriteettia ja peräänkuuluttanut asiallista keskustelua. Siksi Jonna Tervomaan laulu juuri elokuvan jälkeen heitti kuin suolaa haavoihin: "Yhtä en saa, yksi jää aina puuttumaan, yhtä en saa, mut mä pidän paikkaa". Lisäksi sisareni elää kilometrien takana maalaisidyllimaisemissa homosuhteessa.

Niille, jotka eivät ole leffaa nähneet: http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ensi-illat/ab/brokeback_mountain.htm

Lue lisää

Ennisillä oli Jackiin upeasti kuvattu viha-rakkaussuhde. Hän tuntui uskovan, että ilman Jackin kohtaamista hänen olisi ollut helpompi rakastaa Almaa; ei olisi tiennyt, mistä jää paitsi. Ennisillä ei ollut niin pakottavaa tarvetta toteuttaa seksuaalisuuttaan kuin Jackilla. Aloitteen teki Jack, ja Ennis vain oli liian kännissä vastustellakseen.

Olen kovasti miettinyt, kuinka paljon Ennis-tyypin homoja ja lesboja (joku voisi kutsua heitä biseksuaaleiksikin) tuolla jossain on. Ihmisiä, jotka kyllä tuntevat vetoa samaa sukupuolta kohtaan, mutta tyytyvät sovinnaiseen heterosuhteeseen ilman eroottista kipinää, eikä kukaan osaa epäillä mitään. He ovat voineet olla ihan onnellisiakin - ennen kuin tämä aika nosti seksuaalisuuden niin keskeiseen rooliin ihmiselämässä, että sen kohtaamista on vaikea välttää.

Uskovana homona (tai bissenä, miten vain) kaikkein kipeintä onkin, että heteroille järjestetään seksuaalimyönteisiä Virtaa välillämme -kursseja ajan hengen mukaisesti, mutta homoasiassa moititaan samaa ajan henkeä epäraamatulliseksi. Mutta tämä olisi ehkä oman ketjunsa paikka. :)

hiljaiselo kirjoitti:

Ennisillä oli Jackiin upeasti kuvattu viha-rakkaussuhde. Hän tuntui uskovan, että ilman Jackin kohtaamista hänen olisi ollut helpompi rakastaa Almaa; ei olisi tiennyt, mistä jää paitsi. Ennisillä ei ollut niin pakottavaa tarvetta toteuttaa seksuaalisuuttaan kuin Jackilla. Aloitteen teki Jack, ja Ennis vain oli liian kännissä vastustellakseen.

Olen kovasti miettinyt, kuinka paljon Ennis-tyypin homoja ja lesboja (joku voisi kutsua heitä biseksuaaleiksikin) tuolla jossain on. Ihmisiä, jotka kyllä tuntevat vetoa samaa sukupuolta kohtaan, mutta tyytyvät sovinnaiseen heterosuhteeseen ilman eroottista kipinää, eikä kukaan osaa epäillä mitään. He ovat voineet olla ihan onnellisiakin - ennen kuin tämä aika nosti seksuaalisuuden niin keskeiseen rooliin ihmiselämässä, että sen kohtaamista on vaikea välttää.

Uskovana homona (tai bissenä, miten vain) kaikkein kipeintä onkin, että heteroille järjestetään seksuaalimyönteisiä Virtaa välillämme -kursseja ajan hengen mukaisesti, mutta homoasiassa moititaan samaa ajan henkeä epäraamatulliseksi. Mutta tämä olisi ehkä oman ketjunsa paikka. :)

Lue lisää

Ennisin ja Jackin suhde oli tosiaan herkkä, vahva ja mielenkiintoinen. Ennisin vahvat tunteet kiteytyvätkin kipeimmin juuri elokuvan loppuun, joka on melkein tukehduttava.

Ennis ei paljoa puhu, ja ne muutamatkin sanat tulevat niin jäyhien huulien läpi. Ensimmäisessä Jackin ja Ennisin yhteisessä hetkessä Ennis hyvin nopeasti kielsikin, ettei hän ole homo. Onko niin, että Ennis oli joutunut jo varhemmin kohtaamaan niin voimakkaasti homoksi paljastumisen nurjan puolen, ettei moinen vaihtoehto ollut missään nimessä mahdollinen.

Hauskaa, että joku muukin on katsonut kyseisen elokuvan ja saanut tuntoja siitä. Itselleni leffa taisi iskeä pahemman kerran arkaan paikkaan - tunteisiin, joiden kohtaamista olen pitkään joutunut lykkäämään tuonnemmaksi. Rationaalisella tasolla ymmärrän kyllä, mistä on kysymys. Järki ei kuitenkaan koskaan tavoita tunteita, joiden käsittelyssä kai jonkinlaista peilisuhdetta tarvittaisiin, toista ihmistä.

Perinteisesti perheen perustaminen ja suvun jatkaminen ovat keskeinen osa elämän kontekstia, ja sitä eri siirtymäriitit vielä rytmittävät. Jollekulle naimisiin meneminen ja lasten hankkiminen on ehkä jopa elämän tarkoitus, ehkä itsestään selvä ja opittu tapa elää. Ei ole tarvinnut pysähtyä.

Minkä varaan minä rakennan elämäni, mihin rakennan kotini kristittynä homona? Toisinaan ahdistun ajatuksesta, etten ehkä itse tule koskaan saamaan sen enempää puolisoa kuin lapsiakaan, vaan joudun asettamaan elämälleni perinteisestä poikkeavat raamit. Toisaalta jopa toivon, etten koskaan saisi lapsia; ajatus omista lapsista tuntuu paitsi kaukaiselta, myös liian vaativalta ja vastuulliselta. Mitä näen, kun katson kymmenen vuoden päähän? Aina en ole varma, minne asti siipeni kantavat.

Olen kovin pahoillani, kun joudun sanomaan, etten ainakaan vielä ole kyennyt löytämään riittäviä perusteita ajatuksella, jonka mukaan voisin yhdistää kokonaisvaltaiseen homoseksuaaliseen parisuhteeseen kristillisen uskoni. Ymmärrykseni mukaan parisuhteen huipentuminen, seksuaalisuuden toteuttaminen, on Raamatun mukaisesti tarkoitettu miehen ja naisen avioliittoon. En sano näin ilkeilläkseni. Tässä tilanteessa lienen vähemmistönä vähemmistössä. Oliko Lutherin suusta, kuinka ihmisen ei ole hyvä tehdä vastoin omaatuntoaan. Kaapissa elävänä tosin parisuhteen ajatteleminen on jo itsessään etäistä. Entä minkä varaan rakennan itsetuntoni, kun kukaan ei tunne minua?

Tiedän jotakuinkin, miten asioiden tulisi olla, ja jotain siitäkin, mitä minun pitäisi tehdä. Ahmin kirjoja ja paisutan pääni, mutta jääkö elämä elämättä. Oman navan ympärillä pyörimisestä tulisi suuntautua ulospäin, ihmisten yhteiseen elämään. Niin sanottua eheytymistä kohti heteroseksuaalisuutta en pidä poissuljettuna mahdollisuutena, mutta itsessään sen varaan ei voi laskea. Muutos on mitä ilmeisimmin joillekin mahdollinen, mutta pakonomainen muutospyrkimys ei voi olla kestävä pohja. Mikäli seksuaalisen orientaation muutosta tapahtuu, ajattelen sen olevan vain sivutuote osana laajempaa minän eheytymistä. Kristitylle seurakuntayhteys olisi kai melkein elinehto - jota ilman nyt sinnittelen. Ehkä luottaminen ja omana itsenä näkyväksi tuleminen on riski.

Kiitos, hiljaiselo, ajatusten vaihdosta.

zopp kirjoitti:

Joo, otin henkilökohtaisesti. Taitaa olla voimakkain ikinä katsomani elokuva, kun kokonaisuutta tarkastelee. Sattuu.

Toisaalta Ennisin jäyhyyttä ja varauksellisuutta on oikein helppo ymmärtää. Hän tiesi, mitä tapahtuu kaapista tulleelle; olihan oma isä näyttänyt hänelle seurauksen tästä pikkupoikana. Ennisillä olikin paljon ristiriitaisempia tunteita Jackia kohtaan. Jack taas oli vähän avoimempi seksuaalisuutensa suhteen, ja mutenkin ekstrovertimpi. Käsittääkseni tämä kuitenkin juuri johtikin traagiseen loppuun.

Lopun kuva oli pakahduttava. Ennis lausuu ainoalle, mitä jäljelle jäi: "I swear...".

Ristiriitaisia tunteita heräsi minussakin. Olen kokenut tälläkin palstalla toisinaan saavani vihat niskaani sillä, että olen pyrkinyt pitämään omastatunnostani kiinni, pyrkinyt kunnioittamaan kristityn ylintä auktoriteettia ja peräänkuuluttanut asiallista keskustelua. Siksi Jonna Tervomaan laulu juuri elokuvan jälkeen heitti kuin suolaa haavoihin: "Yhtä en saa, yksi jää aina puuttumaan, yhtä en saa, mut mä pidän paikkaa". Lisäksi sisareni elää kilometrien takana maalaisidyllimaisemissa homosuhteessa.

Niille, jotka eivät ole leffaa nähneet: http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ensi-illat/ab/brokeback_mountain.htm

Lue lisää

Itse myös ihastuin juuri leffan loppuun ja siihen, kun Ennis ei täydentanyt lauseen loppua, vaan jokainen saa mielessään pähkäillä, että mitähän se Ennis lupaa (mitähän hän mahtaa luvata?) Itse ajattelen, että varmasti ainakin, että rakastaa Jackia. Mutta eihän tässä leffassa olisikaan ollut mitään ideaa, jos olisivat vain vähän venkoilleet vastaan ja sitten eläneet lopun elämää yhdessä.

Ja vaikka se oli surullista, että Jack kuoli, se ei jotenkin ollut liian traaginen. Tai itselleni se vaan oli vähän semmonen et jaahas. Vähän sama kuin olisi lähtenyt jollekin pitkälle matkalle.

Onko kukaan muuten lukenut sitä novellia? Itse oon vain vähäsen, vaikka aina on pitänyt...
Ja tuota... ehkä voisin jättää mainitsematta, mutta mainitsenpa kuitenkin, että olen tyttö. *Älkää kaikki vihatko minua* Mutta oli se leffa ihana. Varmasti ihanuus oli siinäkin, että se tuli valkokankaalta eikä tv-ruudusta tai mistään i-podin näytöltä.

siry kirjoitti:

Itse myös ihastuin juuri leffan loppuun ja siihen, kun Ennis ei täydentanyt lauseen loppua, vaan jokainen saa mielessään pähkäillä, että mitähän se Ennis lupaa (mitähän hän mahtaa luvata?) Itse ajattelen, että varmasti ainakin, että rakastaa Jackia. Mutta eihän tässä leffassa olisikaan ollut mitään ideaa, jos olisivat vain vähän venkoilleet vastaan ja sitten eläneet lopun elämää yhdessä.

Ja vaikka se oli surullista, että Jack kuoli, se ei jotenkin ollut liian traaginen. Tai itselleni se vaan oli vähän semmonen et jaahas. Vähän sama kuin olisi lähtenyt jollekin pitkälle matkalle.

Onko kukaan muuten lukenut sitä novellia? Itse oon vain vähäsen, vaikka aina on pitänyt...
Ja tuota... ehkä voisin jättää mainitsematta, mutta mainitsenpa kuitenkin, että olen tyttö. *Älkää kaikki vihatko minua* Mutta oli se leffa ihana. Varmasti ihanuus oli siinäkin, että se tuli valkokankaalta eikä tv-ruudusta tai mistään i-podin näytöltä.

Lue lisää

Unohtui sanoa, että loistavat näyttelijät oli valittu. Heath Ledger on luonnostaankin vähän semmonen "juro" kun taas Jake Gyllenhaal on semmonen sosiaalisempi ja enemmän hollywood mainen. En ole nähnyt vielä Casanovaa, missä Heath näyttelee pääosaa, mutta luin että se ei mitenkään kauhean vakuuttava ole naistenmetsästäjän roolissa. Eli jotenkin musta Brockeback kertoo ikään kuin hyvin korostetusti Heathin ja Jaken todellisista luonteista.

siry kirjoitti:

Unohtui sanoa, että loistavat näyttelijät oli valittu. Heath Ledger on luonnostaankin vähän semmonen "juro" kun taas Jake Gyllenhaal on semmonen sosiaalisempi ja enemmän hollywood mainen. En ole nähnyt vielä Casanovaa, missä Heath näyttelee pääosaa, mutta luin että se ei mitenkään kauhean vakuuttava ole naistenmetsästäjän roolissa. Eli jotenkin musta Brockeback kertoo ikään kuin hyvin korostetusti Heathin ja Jaken todellisista luonteista.

Lue lisää

Hauskaa, et tykkäsit.

Jäin miettimään, et puhuuko Heath oikeesti niin jäyhästi ku siin leffassa, vai miten se onnistuu läpi kuvan puhumaan tavallansa. Kuulosti siltä, kuin koko mies ois vähän jäässä, ja huulet kohmeessa - siis oli osa roolia, ja hyvä niin. Jäyhä mies. =)

Jackin kuolemastahan ei täysin selvää kuvaa annettu, mutta rivien välistä vihjailtiin kyllin selvästi. Jack ei piilotellut itseään yhtä paljon kuin Ennis, mikä ilmeisesti johtikin traagiseen loppuun. Ennis oli nähnyt, miten homon voi käydä - siitä kai jäyhyys.

siry kirjoitti:

Itse myös ihastuin juuri leffan loppuun ja siihen, kun Ennis ei täydentanyt lauseen loppua, vaan jokainen saa mielessään pähkäillä, että mitähän se Ennis lupaa (mitähän hän mahtaa luvata?) Itse ajattelen, että varmasti ainakin, että rakastaa Jackia. Mutta eihän tässä leffassa olisikaan ollut mitään ideaa, jos olisivat vain vähän venkoilleet vastaan ja sitten eläneet lopun elämää yhdessä.

Ja vaikka se oli surullista, että Jack kuoli, se ei jotenkin ollut liian traaginen. Tai itselleni se vaan oli vähän semmonen et jaahas. Vähän sama kuin olisi lähtenyt jollekin pitkälle matkalle.

Onko kukaan muuten lukenut sitä novellia? Itse oon vain vähäsen, vaikka aina on pitänyt...
Ja tuota... ehkä voisin jättää mainitsematta, mutta mainitsenpa kuitenkin, että olen tyttö. *Älkää kaikki vihatko minua* Mutta oli se leffa ihana. Varmasti ihanuus oli siinäkin, että se tuli valkokankaalta eikä tv-ruudusta tai mistään i-podin näytöltä.

Lue lisää

Luin novellin vasta leffan nähtyäni, enkä saanut kauheasti irti... Samalla tavalla kävi, kun yritin lukea Umberto Econ Ruusun nimen katsottuani siitä tehdyn elokuvan. Ei se hirveästi tenhonnut, kun tiesi, mitä tapahtuu, vaikka paljon olisi ollut sellaista, mitä elokuvaan ei mahtunut tai mikä katsoessa jäi huomaamatta.

Lee kuvasi henkilöt mielestäni paljon syvällisemmin kuin Proulx. Valkokankaallahan se onnistuu pienin elein ja äänenpainoin, joita ei millään voi sanoiksi pukea.

Höh, miksi kaikki sua vihais? :) Eri mieltä olen kyllä leffan lopusta. Ei se ole mikään jaahas-asia! Sellaista, mitä Jackille tehtiin ei SAA tapahtua! :'(

Koskaan en ole itkenyt niin paljon kuin tämän leffan jälkeen.
Käperryin onnellisena rakkaani kainaloon ja osasin todellakin arvostaa sitä, että saa elää helppoa elämää omana itsenään.

ent lesta kirjoitti:

Koskaan en ole itkenyt niin paljon kuin tämän leffan jälkeen.
Käperryin onnellisena rakkaani kainaloon ja osasin todellakin arvostaa sitä, että saa elää helppoa elämää omana itsenään.

Lue lisää

koskettava ja ihana elokuva. Suosíttelen kaikille. itkin tosi paljon lopus