Hei, te kaikki jo 60-vuotissynttäreitä viettäneet: Meikäläisellä on muutama vuosi jäljellä ennenkuin alkaa kuudenkympinkriisi (vai onko se villitys vai seesteisyys vai mitä se on?)
Kertokaa, mitä 60 täyttäminen ja uusi elämä sitten eläkeläisenä toi mukanaan: tuntemuksia, iloja, suruja, mietteitä, pelkoja, unelmia, jne.
Oliko eläkkeelle siirtyminen helppoa?
Teittekö jotain uutta, käänteentekevää elämällenne, niin, että sen suunta muuttui merkittävästi paremmaksi? Jos, niin mitä teitte?
Oletteko "sinut" ikänne kanssa, vai tuntuuko jatkuvasti oudolta, että "on jo niin vanha"?
Miksi haluatte itsenne kutsuvan - senioreiksi, ikäihmisiksi, vanhuksiksi, mummeleiksi, papoksi, eläkeläisiksi vai onko aito identiteettinne hiukan hakusessa? Ovatko nuo vanhat, tyypilliset nimikkeet hieman huonosti istuvia meille?
Hyväksyttekö, että olette jo eräällä tavalla vanhoja, vai kuulostaako se tiestä aivan hirveältä?
Sallitteko itsenne tulla luonnollisen harmaatukkaisiksi, vanhoiksi, viisaimmiksi senioreiksi, ilman haikeutta nuorekkuus-ihanteiden perään? Vai pyrittekö erilaisin keinoin peittämään, pilottamaan ikääntymisen merkit?
Onko ihanaa luopua nuorekkuuden hektisyydestä ja luovuttaa itsensä rauhallisempaan elämäntahtiin?
Miten olet löytänyt uutta kipinää runsaaseen vapaa-aikaasi? Vai etsitkö vielä sitä kipinää ja uutta sisätöä? Uskallatteko vielä unelmoida? Mistä unelmoitte?
Vieläkö haluatte oppia jotain uusia taitoja, vai oletteko jo mielestänne siinä iässä tarpeeksi oppineita?
Onko teillä positiivista uskoa tulevaisuuteen?
Nämä asiat askarruttavat meikäläistä - muutaman vuoden päästä liityn joukkoonne! Ajatuksia ja ideoita olisi kiva kuulla.
Uutta elämää odotellessa
23
1776
Vastaukset
- viidanhelmi
Ei kuuskymppinen vanha ole.
Tuollaista minäkin nuorempana mietiskelin.
En ole huomannut missään suhtessa eroa siihen mitä olin 10-15-vuotta sitten.
Olen aina ollut nopea käänteissäni ei se luonteenpiirre mihinkään ole kadonnut.
Unelmia ja elämänhalua on ei ne häviä jos saa olla terve.
Uutta oppii vieläkin, ehkä vähän hitaammin.
Olen onnellinen että olen päässyt työelämästä.
En kaipaa sinne yhtään, kyllä tekemistä riittää muutenkin.
En myöskään kaipaa nuoruutta, olen paljon tyytyväisempi nyt.
Miksi pitäisi yrittää olla nuorekkaan näköinen, mitä vikaa kuuskymppisen näköisessä naisessa on? - omasta suhtautumisesta
Minä ainakin nautin täysillä. Tietenkin se vaatii terveyttä. Ja uskoisin, että miehille se on kovempi paikka kuin naisella.
Uuvuttavassa työelämässä minulla ei ollut koskaan aikaa esimerkiksi kokkaamiseen, käsitöihin, luontoon. Kaikki tapahtui tehokkaasti nauttimatta. Nyt on hankittu lukuisia keittokirjoja ja syntyy jo kiinalaistakin ruokaa iltojen iloksi ja jotain muuta kuin patalappua.
Ulkoilu näin talvella on lisääntynyt ja avantoonkin menemiseen on aikaa.
Ystävät ja lapsenlapsetkin saavat aivan erilaisen huomion kuin ennen.
Tietysti hyväksyn sen, että joihinkin asioihin kuluu enemmän aikaa, sanotaan esimerkkinä kasvimaalla kyykkiminen, välillä pitää oikaista selkää, mutta aikaahan on. Ja senkin, että mihinkään hurjiin vempaimiin huvipuistossa en mene, ei kyllä tee yhtään mielikään.
Ihmisellä pitää olla haaveita tai jokin mukava suunnitelma jossain tulevaisuudessa. Minulla se on pariviikkoinen ulkomaanmatka syksyisin. Rahaa ei ole paljon, mutta jo se matkakassan kartuttaminen joulusta lähtien on mukavaa puuhaa.
Joskus niitä haaveita on niin paljon, että ei ehdi toteuttamaan, monta työväenopiston kurssia on jäänyt käymättä aikapulan vuoksi.
Tervetuloa vaan joukkoon. - Aikuinen nainen
Kaikkea sinä mietit. Muutuitko jotenkin kun täytit 55 vuotta oltuasi ennen 54, tuskin. Ihminen pysyy samana. Kaikinpuolinen vapaus on ihanaa, olen oman näköiseni, miksi pitäisi olla nuorekas? Mikä se sellainen on? Kysyt miksi haluan kutsuttavan itseäni. Minulla on nimi, olen Nainen kuten aina pikkutytöstä asti. Jos sukupuolta tai nimeä ei mainita niin mm. ihminen tai henkilö ovat oikein sopivia nimiä ystävän, kullan, rakastetun ja työkaverin lisäksi.
- Hintriika
Et kai ihan tosissasi kysele! Kai Sinä sentään jonkun eläkeikään ehtineen ihmisen tunnet? Miksi kuvittelet, että tässä vaiheessa eletään kuin zombien yössä? Ihan tavallisia ihmisiä ollaan paitsi hiukan viisaampia, huumorintajuisempia ja onnellisempia kuin työssäkäyvät.
Tätä ikää kannattaa tavoitella! - tittakaisa
Tämä pari eläkevuotta on ollut elämäni parhaasta päästä, seesteisintä ja nautittavinta aikaa, aikaa itselle, harrastuksiin ja omille toiveille ja unelmillekin. Mahdollisuus tehdä juuri sitä mitä itse haluaa. Toki lasten hoivaaminen aikoinaan oli parhaimpia aikoja myös, vuosia joita en ikinä antaisi pois, vaikka yksinhuoltaja olinkin, mutta nyt on lapsenlapsia ilman kasvatusvastuuta pelkästään nautittaviksi.:) En hetkeäkään ole kaivannut takaisin työhön. Ja siirtyminen osa-aikaeläkkeen kautta oli myös kiva tapa vapautua työelämästä. Ei tässä iässä mitään pelättävää ole, terveysongelmia esim. on monella nuorellakin, joten sekään ei aina ikää katso. Jokainen päivä on joka tapauksessa lahja, oli ikäsi mikä tahansa.
- Kaino Untamoinen
...hakemuslomakkeen täyttäminen. Lomakkeen nimi oli VANHUUSELÄKEHAKEMUS. "Vanhuus" otti pattiin.En tuntenut itseäni vanhaksi, niin sen takia kai.
Muuten eläkkeelläolo on ihan mukavaa. Kesällä odotan talvea ja talvella kesää. - tapani
Työelämässä ollessa tuli usein katsotuksi eklämässä taaksepäin, mitä on tullut tehdyksi.
Eläkkeellä ollessa tulee enimmäkseen katsotuksi eteenpäin, mitä enää on mahdollisuus tehdä - M75*
Oikeasti ei voi tehdä muuta kuin elää tätä hetkeä. Itse koen vanhenemiseni kiinnostavana ilmiönä. Enää ei tarvitse osallistua kaikkeen. Minun ei tarvitse olla jotakin mieltä vaikka noista Muhamedin kuvista - enkä olekaan. Vanhuuteen liittyy salaisuus, samalla kun mahdollisuudet ulospäin vähenevät, ne lisääntyvät sisään päin. Huomaa, kuinka paljon elämässä on sellaista mitä ei tarvitse - ei ainakaan enää.
Tuossa BilMan jo huomautti, että avauksesi sisältää sellaisen kysymysten tulvan, yksityiskohtia, jotka tarjoavaisivat sellaisenaan mahdollisuudet vaikka kuinka moneen keskustelun avaukseen.- voi hyvä...
voi jo päästä jotkin vanhuuseläkkeelle?Kukahan tämän nimen on keksinyt!Joku nuori ihmninen jonka mielestä 63v-as on vanhus!!!!!
- rajapyykkejä
60? Entäs 57? Tai 61?
Tietenkin asioita täytyy jotenkin jaksotella vaikka se onkin keinotekoista.
Itse tein 'pehmeän laskun' joutilaisuuteen oma-aloitteisesti alkaen 53v.
Lopetin säännöllisen työssäkäynnin siirtyen pätkätöihin joita hiljalleen vähentelin muutaman vuoden aikana.
Nyt 62:na, Suomessa ollessa käyn kuntosalilla, maastaveto enää 150kg ja ylätalja 130kg mutta kuitenkin.
Nyt kun itse voi päättää levon ja kuormituksen suhteesta tulee oltua vaimollekin 'huomaavainen' useamman kerran viikossa.
Olemme matkoilla 3 - 4kk/vuosi.
Ainoa havaitsemani ero nuorempaan porukkaan on asenteissa koskien kulutusta ja elämän arvoja yleensä.
Itse kasvoin köyhyydessä ja kurjuudessa joka väkisinkin vaikutti asenteisiini.
Aktiiviaikana elimme siinä määrin harkitusti, että viimeiset yhdeksän vuotta olemme voineet tehdä suunnilleen sitä mitä kohtuuden puitteissa haluamme.
Ihmettelen tuota pohdintaa "sitten kun eläkkeellä"! Mitäs dramatiikkaa siinä on??! Puhutaan iäkkäistä ihmisistä sitten kun olemme täyttäneet 90!
Tämä aikakausi on elämäni parasta aikaa!
Ajattele nyt, ystävä hyvä, esimerkiksi meidän eläkeläisten ihania aamuja! Saa nukkua niin kauan kuin unta riittää, saa syödä aamiaisensa rauhassa lehteä lukien eikä tarvitse vilkuilla kellon stressaavia viisareita, että on lähdettävä töihin ehkä pitkänkin matkan päähän, olipa ilma mikä tahansa.
Tänäkin aamuna on täällä meillä kauhea lumipyry. Olen kiitollinen, ettei tarvitse kaivella autoa kinoksesta ja lähteä mihinkään!
Päivän ohjelman saa järjestää tarkalleen tilanteen ja mielihalujensa mukaan. On aikaa tehdä sellaista, johon työelämässä ollessa ei aika riittänyt.
Tämä harrastusten tulva voi olla stressaavaa, niin oli ainakin minun kohdallani kun asuin kaupungissa, missä oli mahdollisuus osallistua kaikkeen mahdolliseen.
Kun rupesin karsimaan pois jotakin niin siitä tuli hiukan huono omatunto, joka stressasi.
Tuntui kuin tuhlaisi hyviä tilaisuuksia jotka olivat tuossa käden ulottuvilla.
Myin asuntoni ja ostin talon maalta. Nyt olen tarpeeksi kaukana stressaavista pakotteista ja elämään on tullut aivan toisenlainen laatu, pinnallisuudesta ja stressistä lähemmäksi hiljaisuutta ja mahdollisuutta mietiskellä tätä ihmisenä olemista.tämän ikäinen, enkä edes muista ikääni, ennenkuin jonkin asian yhteydessä se tulee esiin.
Käydessäni profiilissani, siellähän se tököttää.
Minusta on vain hupaisaa katsella lukua ja ajatella, että täällä sitä vain nykytekniikan kanssa pelaan ja kirjoittelen.
Työntekoa en ole kaivannut, onhan sitä tässä kotosalla suurempaan tuskaan riittänyt ja harrastukset ja matkat, niitä voin surutta valita ,kun vain aika kaikkeen riittäisi.( ja rahat)
Kivaa on olla näinkin vanha, älä sellaista pelkää, elä ja nauti, äläkä pohdi vuosien vierimistä.
Elämä on tarkoitetu elettäväksi kaikenikäisenä, kaikilla mahdollisilla osa-alueilla.
Hyvää vanhenemista toivotan meille kaikille.SkillaN kirjoitti:
tämän ikäinen, enkä edes muista ikääni, ennenkuin jonkin asian yhteydessä se tulee esiin.
Käydessäni profiilissani, siellähän se tököttää.
Minusta on vain hupaisaa katsella lukua ja ajatella, että täällä sitä vain nykytekniikan kanssa pelaan ja kirjoittelen.
Työntekoa en ole kaivannut, onhan sitä tässä kotosalla suurempaan tuskaan riittänyt ja harrastukset ja matkat, niitä voin surutta valita ,kun vain aika kaikkeen riittäisi.( ja rahat)
Kivaa on olla näinkin vanha, älä sellaista pelkää, elä ja nauti, äläkä pohdi vuosien vierimistä.
Elämä on tarkoitetu elettäväksi kaikenikäisenä, kaikilla mahdollisilla osa-alueilla.
Hyvää vanhenemista toivotan meille kaikille.tarkoitettu aloitukselle, ei sinulle Mdk-Mdk.
Anteeksi tunarointi;))- Beautiful Dreamer
Olet tehnyt hienon ratkaisun! Nauti elämästäsi!
- Opinnäyte
Aloituksesi on selvästi haastattelu, ilmeisesti teet jonkinasteista opinnnäytetyötä ihmiselämän kriiseistä 60 ikävuoden tietämillä. Siihen yleisesti kulminoituu eläkkeelle jäänti, kuolemat lähipiirissä, venheneminen sen mukana tulevat muutokset, lapset ovat lentäneet pois kotoa siis tyhjän pesän probleema.
Olisi se reilua kertoa.- Beautiful Dreamer
Ei tämä ole lainkaan opinnäyte tai haastattelu. Haluan ihan vain itselleni positiivisiä "virikkeitä" kun lähestyn tuota mielestäni melkoista elämänmuutosta.
Miksi se kiinnostaa? Vastaan siihen, että minulla on oikeastaan koko ikäni (olen 55-vuotias) ollut tavallista enemmän vanhoja ihmisiä lähipiirissäni ja sukulaispiirissäni. 60-luvulla, kun olin nuori, niin eläkeikään ehtinyt ihminen ja siitä vanhemmat olivat jo melko kunnioitettavan ikäisiä mummoja tai vaareja. Suurimmalla osalla heistä oli myös kroonisia, vakavia sairauksia, jotka vaimensivat heidän elämäniloaan. Tänä päivänä asun alueella, jossa asuu hyvin paljon iäkkäitä ihmisiä - ja tarkoitan "iäkkyydellä" nyt 75 ikävuodesta ja ylöspäin. Valitettavasti suurin osa heistä näyttää melko masentuneilta, kun kävelevät rollaattorinsa kanssa tai kepillä ulkona ja tunnen myös useita todella huonokuntoisia ikäihmisiä, joille elämä on vain tuskaa ja kärsimystä ja selviytymistä päivästä toiseen, kipuja ja yksinäisyydessä kuihtumista. On sokeutumista ja kuroutumista ja nivelreumaa ja parkinsonia, jne., joka estää liikkumista ja saa mielen masentuneeksi - tietenkin.
Olen tavannut niin vähän iloisia, terveitä, innostuneita ja elämänmyönteisiä yli 60-vuotiaita, että alan pikkuhiljaa menettää toivoni tulevaisuudesta itsekin. Tunnen itseni melko nuoreksi ja olen vielä suhteellisen terve. Haluaisin tietenkin lähteä tulevaan elämänvaiheeseen iloisena ja seesteisenä, toivorikkaana, harmaatukkaisena varamummona jollekin ja tehdä vapaaehtoistyötä jos silloin vain voimia riittää.
Mutta kun olen jostain syystä kohdannut pääsääntöisesti sulkeituneita, arkoja, katkeria, lannistuneita, fyysisesti tai henkisesti niin nujerrettuja vanhuksia, niin kyllä alkaa pelottaa... että osaako sitä itse varoa ja väistää noita kyseisiä, elämänliekkiä sammuttavia "mörköjä" kun elämä käy yhä vaikeammaksi? Kun ei tiedä vielä, miten oma elämä alkaa sitten toteutua.
Jotkut 6-kymppisetkin ovat jo niin masentuneita, ja valittavat elämän raskautta, ja vähän vanhemmat haluavat jo pois täältä. Jotkut ovat taas niin häijyjä suustaan, että tuntuu, kuin heitä olisi kohdeltu erittäin alentavasti jo pitkään. Valittavat, etteivät ole enää minkään arvoisia kun eivät ole tuottavia yhteiskunnalle -ainoastaan vaivaksi. Toiset tuntevat jäävänsä ulkopuolelle, yksinäisyyteen, eikä heillä ole oikein voimia osallistua sosiaaliseen elämään. Lapset ovat kaukana, maailmalla.
Kaikki nämä negatiiviset tarinat ympäristössäni sai minussa vain kipinän kysellä täällä, millaisin tuntemuksin ja kokemuksin te lähditte tuohon uuteen elämänvaiheeseen, jossa alkaa uusi elämä ja uudet elämän arkirutiinit. Kun työtoverit eivät enää kuulu lähipiiriin ja aikaa on paljon. Toivoin erilaisia, mielellään hiukan optimistisia näkemyksiä siitä, mistä saatte iloa ja tulevaisuudentoivoa jne. Jaksatteko olla sosiaalisia ja käydä kursseilla? Oletteko hankkineet uusia ystäviä?
Onko teillä varaa matkustella? Mistä olette valmiit tinkimään?
Taas tuli lisää kysymyksiä!
Jos minulla oli avauksessani liikaa kysymyksiä, niin eihän toki kaikkiin tarvitse vastata, mutta jos joku niistä kolahtaa, niin kirjoitelkaa.
Yksi varma seikka on ainakin, että liikunta, huumori ja sosiaalinen elämä ovat kuulemma oleellisia tekijöitä terveyden ja onnellisuuden säilyttämiselle ja niihin kannattaa satsata vähän ylimääräisiäkin voimia. Pieniä nautintojakin pitää suoda itselleen. Ja hymy kannattaa aina pitää mukanaan. Uskon ystävällisyyteen. - bad girl
Beautiful Dreamer kirjoitti:
Ei tämä ole lainkaan opinnäyte tai haastattelu. Haluan ihan vain itselleni positiivisiä "virikkeitä" kun lähestyn tuota mielestäni melkoista elämänmuutosta.
Miksi se kiinnostaa? Vastaan siihen, että minulla on oikeastaan koko ikäni (olen 55-vuotias) ollut tavallista enemmän vanhoja ihmisiä lähipiirissäni ja sukulaispiirissäni. 60-luvulla, kun olin nuori, niin eläkeikään ehtinyt ihminen ja siitä vanhemmat olivat jo melko kunnioitettavan ikäisiä mummoja tai vaareja. Suurimmalla osalla heistä oli myös kroonisia, vakavia sairauksia, jotka vaimensivat heidän elämäniloaan. Tänä päivänä asun alueella, jossa asuu hyvin paljon iäkkäitä ihmisiä - ja tarkoitan "iäkkyydellä" nyt 75 ikävuodesta ja ylöspäin. Valitettavasti suurin osa heistä näyttää melko masentuneilta, kun kävelevät rollaattorinsa kanssa tai kepillä ulkona ja tunnen myös useita todella huonokuntoisia ikäihmisiä, joille elämä on vain tuskaa ja kärsimystä ja selviytymistä päivästä toiseen, kipuja ja yksinäisyydessä kuihtumista. On sokeutumista ja kuroutumista ja nivelreumaa ja parkinsonia, jne., joka estää liikkumista ja saa mielen masentuneeksi - tietenkin.
Olen tavannut niin vähän iloisia, terveitä, innostuneita ja elämänmyönteisiä yli 60-vuotiaita, että alan pikkuhiljaa menettää toivoni tulevaisuudesta itsekin. Tunnen itseni melko nuoreksi ja olen vielä suhteellisen terve. Haluaisin tietenkin lähteä tulevaan elämänvaiheeseen iloisena ja seesteisenä, toivorikkaana, harmaatukkaisena varamummona jollekin ja tehdä vapaaehtoistyötä jos silloin vain voimia riittää.
Mutta kun olen jostain syystä kohdannut pääsääntöisesti sulkeituneita, arkoja, katkeria, lannistuneita, fyysisesti tai henkisesti niin nujerrettuja vanhuksia, niin kyllä alkaa pelottaa... että osaako sitä itse varoa ja väistää noita kyseisiä, elämänliekkiä sammuttavia "mörköjä" kun elämä käy yhä vaikeammaksi? Kun ei tiedä vielä, miten oma elämä alkaa sitten toteutua.
Jotkut 6-kymppisetkin ovat jo niin masentuneita, ja valittavat elämän raskautta, ja vähän vanhemmat haluavat jo pois täältä. Jotkut ovat taas niin häijyjä suustaan, että tuntuu, kuin heitä olisi kohdeltu erittäin alentavasti jo pitkään. Valittavat, etteivät ole enää minkään arvoisia kun eivät ole tuottavia yhteiskunnalle -ainoastaan vaivaksi. Toiset tuntevat jäävänsä ulkopuolelle, yksinäisyyteen, eikä heillä ole oikein voimia osallistua sosiaaliseen elämään. Lapset ovat kaukana, maailmalla.
Kaikki nämä negatiiviset tarinat ympäristössäni sai minussa vain kipinän kysellä täällä, millaisin tuntemuksin ja kokemuksin te lähditte tuohon uuteen elämänvaiheeseen, jossa alkaa uusi elämä ja uudet elämän arkirutiinit. Kun työtoverit eivät enää kuulu lähipiiriin ja aikaa on paljon. Toivoin erilaisia, mielellään hiukan optimistisia näkemyksiä siitä, mistä saatte iloa ja tulevaisuudentoivoa jne. Jaksatteko olla sosiaalisia ja käydä kursseilla? Oletteko hankkineet uusia ystäviä?
Onko teillä varaa matkustella? Mistä olette valmiit tinkimään?
Taas tuli lisää kysymyksiä!
Jos minulla oli avauksessani liikaa kysymyksiä, niin eihän toki kaikkiin tarvitse vastata, mutta jos joku niistä kolahtaa, niin kirjoitelkaa.
Yksi varma seikka on ainakin, että liikunta, huumori ja sosiaalinen elämä ovat kuulemma oleellisia tekijöitä terveyden ja onnellisuuden säilyttämiselle ja niihin kannattaa satsata vähän ylimääräisiäkin voimia. Pieniä nautintojakin pitää suoda itselleen. Ja hymy kannattaa aina pitää mukanaan. Uskon ystävällisyyteen.Aloitettasi lukiessani olin samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, eli nimimerkki opinnäyte, ja vieläkin miellän sinut naivina 30:nä joka näkee 60 -100 vuotiaat samaan laatikkoon sijoitettavana harmaana massana ja laatikon päälle teksti parasta ennen. Suomessa eläkeikä on 62 – 67 vuotta, suuri osa 60 vuotiaista on vielä aktiivisesti mukana työelämässä. Jokainen meistä on yksilö, se miten elämme ja vanhenemme, on kiinni ympäröivästä kulttuurista ja yhteiskunnasta ja omista asenteista. Ikääntyessä toki sairastumisriski kasvaa ja katkeruutta tuo lähinnä elämätön elämä. Jokainen meistä vanhenee, mutta mietipä sitä vaihtoehtoa…
- Beautiful Dreamer
bad girl kirjoitti:
Aloitettasi lukiessani olin samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, eli nimimerkki opinnäyte, ja vieläkin miellän sinut naivina 30:nä joka näkee 60 -100 vuotiaat samaan laatikkoon sijoitettavana harmaana massana ja laatikon päälle teksti parasta ennen. Suomessa eläkeikä on 62 – 67 vuotta, suuri osa 60 vuotiaista on vielä aktiivisesti mukana työelämässä. Jokainen meistä on yksilö, se miten elämme ja vanhenemme, on kiinni ympäröivästä kulttuurista ja yhteiskunnasta ja omista asenteista. Ikääntyessä toki sairastumisriski kasvaa ja katkeruutta tuo lähinnä elämätön elämä. Jokainen meistä vanhenee, mutta mietipä sitä vaihtoehtoa…
Sinulle, joka haluat olla "Bad Girl" sanoisin vain - kaikessa ystävällisyydessä - että naiviudestani huolimatta uskallan väittää, että 55-vuotiaana kuulun niihin, jotka ovat nähneet vanhenemisen todella raadolliset ja karmeat puolet hyvin läheltä, silmästä silmään. Siinä ei ole ollut mitään kaunista. Olen myös itse ollut omaishoitajana ja hempeät illuusiot ovat karsiutuneet ja jäljellä on valitettavasti hyvin karu kuva siitä, mitä voi olla edessä. Ikävä kyllä, minulla ei ole positiivisia esimerkkejä vastapainoksi. Mutta tiedän, että niitä on, ja siksi kysyin niitä täällä.
Olen myös kuullut, miten monet ovat eläkkeelle jäädessään nopeasti vanhentuneet (=tylsistyneet) niin fyysisesti kuin henkisestikin - siksi, että elämäntehtävä on heiltä otettu pois, eikä löydy enää muuta tekemistä, jolla olisi merkitystä heidän itsetunnolleen.
En minä sentään täysin sinisilmäisiä fantasioita kehittele. - Hintriika
Beautiful Dreamer kirjoitti:
Sinulle, joka haluat olla "Bad Girl" sanoisin vain - kaikessa ystävällisyydessä - että naiviudestani huolimatta uskallan väittää, että 55-vuotiaana kuulun niihin, jotka ovat nähneet vanhenemisen todella raadolliset ja karmeat puolet hyvin läheltä, silmästä silmään. Siinä ei ole ollut mitään kaunista. Olen myös itse ollut omaishoitajana ja hempeät illuusiot ovat karsiutuneet ja jäljellä on valitettavasti hyvin karu kuva siitä, mitä voi olla edessä. Ikävä kyllä, minulla ei ole positiivisia esimerkkejä vastapainoksi. Mutta tiedän, että niitä on, ja siksi kysyin niitä täällä.
Olen myös kuullut, miten monet ovat eläkkeelle jäädessään nopeasti vanhentuneet (=tylsistyneet) niin fyysisesti kuin henkisestikin - siksi, että elämäntehtävä on heiltä otettu pois, eikä löydy enää muuta tekemistä, jolla olisi merkitystä heidän itsetunnolleen.
En minä sentään täysin sinisilmäisiä fantasioita kehittele.Minua rupesi vähän huvittamaan tämä asetelma. Väität nähneesi yhtä sun toista, mutta silti kyselet samoja asioita. Met pöllöt vastataan, mutta ethän Sinä usko, koska olet itse nähnyt...
Kaikissa ikäluokissa on kaikenlaisia tapauksia, koska jokaisella on takanaan omanlaisensa taival; lähtökohta, elinympäristö, varallisuustaso jne. Emme me tule samasta tuutista. Siksi me olemme erilaisia.
Täällä kyselemällä saat vastauksia ihmisiltä, jotka ovat yhä tiukasti elämänsyrjässä kiinni! Eivät he muutoin täällä "hortoilisi".
- Harmaavarpunen
Minua huolestuttaa työelämässä vielä olevat nuoremmat tuttavani, ystäviksi ei enää voi kutsua, koska työ ja perhe vaatii ihmisen kokonaan. Ei jää aikaa oman kunnon ylläpitoon, puhumattakaan ihmissuhteiden hoitoon.
Säälin todella ihmisiä, jotka suunnittelevat elämäänsä sitten eläkkeellä teen sitä ja sitä.
Tällaisten ihmisten elämä on liian monta kertaa työstä vapaaksi pääsyn jälkeen sairauksien hoitamista. Kalenteri on täynnä laboratorio, rtg ja lääkärinvastaanottoaikoja. Matkoille ei voi lähteä, leikkausjonon takia. Jos ei ole aikaisemmin harrastanut ulkomaanmatkoja, on melkoinen pettymys kokea avuttomuutensa vieraassa paikassa.
Elää pitää tässä ja nyt. Voit kuolla ekana eläkkeellä olopäivänäsi, kuten eräs, joka ei ei ollut koskaan ollut sairauden takia pois töistä. Anteeksi kyynisyyteni, älkää ottako sitä niin vakavasti. - andelmina
Ei 60 vee ole mikään rajapyykki mihin elämä loppuu, ei sen kummemmin kuin 40 tai 50 vuotta.
Toki ikävuosina 60 – 70 tulee tiettyjä elämänmuutoksia, eläköityminen, tulojen väheneminen, sairastumisriskin lisääntyminen ja usein puolison kuolema. Ihminen muuttuu ja kehittyy koko ajan, mieltymykset, asenteet ja kiinnostukseen kohteet muuttuvat kummasti, eläkeikään tullessa sitä on jo useasti kypsynyt ajatukseen.
Jäin vajaat kaksi vuotta sitten varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Syy valintaani oli mieheni sairaus, joka oli edennyt siihen pisteeseen, että toinen vaihtoehto olisi ollut laitoshoito. Olin varsinainen työnarkomaani, työni oli samalla intohimoni ja harrastukseni ja vaati jatkuvaa opiskelua ajan tasalla pysyäkseni.
Mieheni kuoli viime kesänä, ehdin olla vuoden hänen kanssaan kotona. Hänen hoitaminen oli sitovaa kokopäivätyötä, ei ehtinyt aika tulla pitkäksi, ei edes jäänyt omaa aikaa. Olen vielä toipumassa mieheni kuolemasta, surutyö vaatii aikansa.
Nyt omaa aikaa on, mutta en ole kaivannut työtäni, en kertaakaan, olen siitä hämmästynyt itsekin. En määrittele itseäni sen kautta mitä teen, olen ihan arvokas ihminen tällaisena. Hyväksyn ikäni, ryppyni ja kolotukseni, ollen tyytyväinen kun saan pukeutua rennosti, saan kietaista hiukseni palmikolle ja olla oma itseni. Nautin lukemisesta, ulkoilusta, lapsenlapsistani ja ystävistäni, nautin tästä kiireettömyydestä ja rauhasta. Harrastuksia kyllä löytyy, sitten kun on sen aika ja voimat palavat. Opiskelemaan en kyllä ryhdy, korkeintaan pitsinnypläystä. Miksi ihmeessä pitäisi, olen opiskellut koko elämäni, suorittanut jopa pari tutkintoa kokopäivätyön ohella. Sehän on tätä päivää.
Eläke jäi varhentamisesta johtuen aika pieneksi, mutta tulen toimeen, lisäksi olen suhteellisen terve ja kiitollinen siitä. En myöskään ole katkera tai kaunainen, olen elänyt hyvä elämän ja suhtaudun myönteisesti asioihin.- Beautiful Dreamer
Kiitos - tällaisia kirjoituksia toivoisin enemmän, se oli antoisaa luettavaa! Toivon sinulle hyvää, rauhallista jatkoa ja terveyttä. (Onneksi täällä käy sentään joitakin muita kuin niitä, jotka vain harrastavat tuomitsemista ja kritiikkiä.)
- ja vielä työssä
Olen työssä, jossA TYÖMÄÄRÄ YLITTÄÄ VOIMAVARANI.
Se ei näytä työnantajaani häiritsevän, siksi odotan eläkkeellepääsyä. Minulla on harrastuksia, joten aikani ei kävisi pitkäksi. Haluaisin kuitenkin jatkaa työssäni, mutta pelkään menettäväni terveyteni. Pelkät päivät eivät riitä, pitäisi olla myös iltaisin ja viikonloppuisin töissä, eikä sitä jaksaisi millään. Nuoremmat kyllä jaksavat, mutta ikäihmisille se on liikaa.
Mikä siis neuvoksi, kun rahkeet eivät riitä itse irtisanoutumaan...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Keskisarja loisti A-studiossa, vauhkoontunut Sofia Virta munasi itsensä
Keskisarja taas puhui 100% faktaa maahanmuuttoon liittyen. Kokoomuksen Kaumalta tuli pari hyvää puheenvuoroa, joskin muu5142585Janni Tikkanen ohjattiin miesten pukuhuoneeseen
Vai olisko sittenkin Janne Tikkanen? Jos siellä jalkojen välissä on miesten killukkeet, mieshän tämä Janni on. Ja kuuluu882491Sä olet epävakaa
tai ainakin yrität onnistuneesti vaikuttaa siltä. Ei sun kanssa uskalla ruveta yhtään mihinkään, menis hommat ojasta all211571Rakastan ja ikävöin sinua
Ei helpota tämä ikävä millään. Pelkäsin että tämä ajanjakso tulee olemaan juuri näin vaikea. Siksi halusin ennen tätä pä771522Tiedän ettet tehnyt tahallasi pahaa
Asiat tapahtuivat, ristiriidat ovat meitä vahvempia. Olemmeko me niin vahvoja, että selviämme tästäkin vielä? Aika paljo1101460- 691384
Mieti miten paljon yritin
Löytää yhteyttä kanssasi uudelleen sen väärinymmärryksen jälkeen. Koen etten tullut puoleltasi hyvin kohdelluksi mies😔411347- 271278
Teräväkielinen Virta jauhotti totaalisesti sössöttävän Keskisarjan
Harvoin on noin suvereenia jauhotusta A-studiossa nähty. Ja minä äänestän demareita, joita ei oltu paikalle edes kutsut2881200Haluatko tietää totuuden?
Olen kyllästynyt sinuun. Et herätä enää mielenkiintoa. Samat jutut x 100. Kuten narskuilla aina. Samalla tunnen myötätun891144