Minulla on hassu tunne... Ensimmäistä kertaa elämässän tunnen okeasti ajutuneeni kunnolla umpikujaan. Sairastan vakavaa syömishäiriötä, enkä varmasti voi selvitä siitä.
Olen niin helvetin väsynyt tähän kaikkeen. Aina kun joku sanoo nimeni, ajattelen, että nyt se tietää. Tätä on jatkunut jo monta tuskaista vuotta.
Mä en välitä tällä hetkellä muista. Mulla on niin paha olla, että haluan vain pois. Ensimmäistä kertaa olen alkanut miettiä itsemurhan mahdollisuutta. Vielä se ei ole ajankohtainen, mutta kun tämä vielä jatkuu, niin musta tuntuu vain että lopahdan.
Kun tietää, että tietä ulos ei ole, niin miksi vielä hortoilla täällä. Ainoa syy, miksen ole jo tehnyt sitä, on se, ettei minulla ole ollut tarpeeksi rohkeutta. Tiedän kuitenkin sen, että mikäli elämäni jatkuu samaa rataa, niin pystyn kyllä tekemään sen.
Mä en haluaisi kuolla, mutta niin on vaan parempi. Parempi mulle - parempi muille. Mutta sen aika ei ole nyt heti, myöhemmin. Parasta, mitä mulle nyt voisi tapahtua olisi joku syöpä - tai vastaava sairaus. Silloin joku hoitaisi sen puolestani.
Itsemurha - ainoa vaihtoehto?
65
12151
Vastaukset
- tyyppi
Itsemurhaa ei kannata tehdä, vaikka kuinka huonosti menisi.
Se ei ole ainoa vaihtoehto, aina kun on alamäkiä, on myös ylämäkiä.
sinä paranet kyllä syömishäiriöstäsi!
Olosi paranee ajan myötä kunhan jaksaa odottaa.
Uskon että edes kaverisikaan haluaisi sinun kuolevan, koita ksetää kaikki tulee olemaan parhain päin =)- syke007
Aina on toivoa, niin kauan kuin on elämää. Älä koskaan luovuta, itsemurha on huono vaihtoehto.
- tie pois
syke007 kirjoitti:
Aina on toivoa, niin kauan kuin on elämää. Älä koskaan luovuta, itsemurha on huono vaihtoehto.
voi luoja. kun te ihmiset lopettaisitte tuon lässytyksen - huomenna on paremmin. Se ei ole. Tuska, toivottomuus ja umpikuja. Laita itsesi siihen. Ehkä et kykene. Ehkä sinulle on suotu onnistumisen kokemuksia ja rakkautta ympärillesi riittävästi. Minulle ei. Ja minun oikeuteni - elämänhallintaa, kunnioitusta itseäni kohtaan on se, että kuolen ennenkuin olen ns. terveydenhuollon paapottavana pahoivointini kanssa. Kunnioitan itseäni enemmän kuolemalla kuin olemalla nöyryytettynä jaa valvottuna jossain. ja kärvistellen tuskani kanssa. Tuskani lopettaminen on minun oikeuteni. Ja ennenkuin kukaan ehtii väliin - heippa! jatkakaa omahyväisinä yltiöpositiivista elämäänne. Et vaihatisi osaasi kanssani joten älä tule moralisoimaan.
- netta
Kunpa voisin auttaa sinua. En tietenkään voi tietää, miltä sinusta tuntuu. Itse olen ollut välillä masentunut, joskus on ollut melko synkkiäkin ajatuksia, ja olen usein miettinyt, mikä on elämän tarkoitus.
Aina kuitenkin löytyy jotakin ihanaa täältä maailmasta. Kevätauringon lämpö kasvoilla, kaunis perhonen, punertava auringonlasku, taivaalla purjehtivat pilvet, lasten nauru, tähtitaivas,...On niin paljon ihania asioita, miljoonia ja miljoonia, ja jokainen pienikin asia on suuri syy elää!
Elämä itsessään on arvokasta. Älä toivo sairauksia, joka hetki joku taistelee viimeiseen saakka, että saisi elää, vain elää.
Miksi muille olisi parempi, että he menettäisivät niin ihanan ihmisen kuin sinä?
Uskon siihen, että aina on toivoa, vaikka välillä unohtaa, kuinka ihanaa on pelkästään se, että saa elää.- WHAT I AM
************mitä paskaa, niin niin aurinko paistaa huomennakin helppoahan sun on. Juuri sinun kaltaisesi hihhulit saavat minut raivoihini. Pitäiskö liittyä Hare Krishna-liikkeeseen, sitten minäkin voisin taputtaa käsiä yhteen kuin jokin *****hylje olla happy,happy.
- kyllästyttää!
Mun isä teki itsarin toistakymmentä vuotta sitten, sen jälkeen oon haistattanut paskat kaikille jotka "aikovat tehdä sen".
Kävin oman prosessini läpi, enkä enää viitsi edes ajatella häntä. Hän ei ole sen arvoinen.
Itse olen ollut psykoosiin asti masentunut ja vieläkin lääkityksestä huolimatta olen masentunut, syystä, että olen fyysisesti niin sairas, etten enää ikinä parane.
Minähän elän vaikka piruuttani niin kauan kun voin ja iloitsen joka päivästä vaikka tuskat on helvetinmoiset.
Olis ollut monta syytä tehdä itsari, mutta niin luuseri en ole. Ja tulee se noutaja pyytämättäkin.
Huomasitko, että tulit sitten loukanneeksi kaikkia syöpäsairaita itsesäälissäsi.
Mitä te "aion tehdä itsarin"-tyypit oikein haette täältä?- henkilökohtainen
Kyllä varmaan kyllästyttää, mutta sinä et voi elää sitä toisen tunnetta ja sanoa vaan, että muitten olotilat ja kokemukset ovat ala-arvoisempia ja, että he on luusereita. Olisit iloinen, että olet niin vahva jaksaaksesi elää edes piruuttasi. Kaikilla ei ole sitä piruluonnetta.
Toivonkin ihmisten auttavan läheisiään ja oikeesti kuuntelevan, mitä heillä on sanottavaa. Joskus riittää vain läsnä olo.
Olen itse kuvitellut kokeneeni paljon, mutta aina löytyy uutta, sekä hyvää että huonoa. Mutta parasta on ollut se, että olen oppinut kuuntelemaan ja kysymään mielipiteitä, olen myös oppinut antamaan itselleni anteeksi, joka ei kyllä ole aina helppoa. Ja se ei tarkoita, että antaa itselleen anteeksi, voi tehdä mitä vaan ottamatta toisia huomioon. Kun oppii edes vähän ymmärtämään itseään ja reaktioitaan, oppii jotain toisistakin ihmisistä.
Ja miksi ihmiset kirjoittelevat täällä.. Oletko tullut ajatteelleeksi, että monelta ihmiseltä puuttuu se läheinen ja kuuntelija tai, että on vaikeaa myöntää edes sille läheiselle, ettei kaikki ole kunnossa. Kirjoittamalla tänne voi jopa saada sellaisiakin vastauksia, että se antaa pontta elämän ylläpitämiseen. Ja eikö se perimmäinen tarkoitus ole, pitää yllä sitä elämää. - Flop
Olen itse toipumassa erittäin vakavasta sairaudesta, eikä tulevaisuudesta, kokonaan parantumisesta, ole vielä tietoa. Kommenttisi on aika ihmeellinen sairaan (?) ihmisen kommentiksi. Olen nimittäin osastolla pitkiä aikoja viettäessäni jutellut aika monen hyvin pahasti sairaan ihmisen kanssa ja jokaiselta -siis jokaiselta- on löytynyt ymmärrystä myös muiden pahaa oloa kohtaan. Juuri siksi, että sitä on itsekin käynyt niin helvetin paljon läpi.
Myös itsemurhasta puhuttiin monta kertaa. Se on käynyt monen hirvittäviä kipuja läpi käyneiden mielessä useita kertoja. Jotkut ovat siihen myös päätyneet ja voin sanoa, että vaikka en itse siihen päätyisi, voin hyvin ymmärtää sen ratkaisun tässä tapauksessa. Joskus tuskat ovat niin järkyttäviä, että järjen menetys on lähellä. Samoin voin myöntää, etten ne helvetit läpikäyneenä ole enää sama ihminen kuin ennen niitä. Elämä näyttää toisenlaiselta, enkä osaa oikein vielä sanoa, mihin se tulevaisuudessa vaikuttaa.
Mutta sinulle itsemurhaa harkitseva aloittaja. Kehottaisin hakemaan apua. Kokeilemaan ensin kaikki mahdolliset väylät, joista voi apua saada. Jos elämä on siinä pisteessä, ettei sillä ole väliä, voit aivan hyvin tuhlata siitä pätkän siihen, että kokeilet. Et menetä mitään mutta sen sijaan voi olla, että asiat muuttuvatkin vähitellen parempaan. Monen itsemurhaan päätyneen kohdalla voi nähdä, että yksi syy on ollut kyvyttömyys pyytää apua, sanoa jollekin, että nyt en enää kestä. Joten tee sinä toisin jooko? Elämä on asia, josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän sen. Ja tiedän, että sitä mieltä ovat olleet useat, jotka ovat sen tahtomattaan menettäneet.
- 3,142
Ajattele edes vanhempiasi. Oman lapsen itsemurha on pahinta mitä äiti tai isä voi kokea. Mieti sitä häpeää ja omatunnon tuskia... Ovatko he muka ansainneet sen? Jokainen on joskus harkinnut itsemurhaa, mutta herää: itsemurha vain pahentaa muiden lähimmäistesi tilannetta.
- muutama sana
Joskus elämä tuntuu raskaalta ja vaikeudet ylitse pääsemättömältä.Jo se että kirjoitit tänne on sinun merkki että et halua kuolla.Sinun pitäisi mennä sairaanhoitajalle tai suoraan lääkäriin.Tuo on sairaus siinä kuin kaikki muukin.Sinä tarvitset apua.Tollasista asioista ei selviä yksin.Joten mene jo maanantaina terveyskeskukseen ja tilaa aika sairaanhoitajalle.Hän tietää tarkalleen miten sinun asioita pitää alkaa hoitaa.Älä jää yksin näitä miettimään.Elämällä on sinulle vielä paljon tarjottavana.Kunhan hoidat itsesi kuntoon.Elä jää yksin näitä miettimään.Toivon sinulle kaikkea hyvää ja pidä itsestäsi huolta.Kannustava hali sinulle...
- hiukan...
"Aina kun joku sanoo nimeni, ajattelen, että nyt se tietää. Tätä on jatkunut jo monta tuskaista vuotta."
Siis tarkoitatko, etteivät muut tiedä syömishäiriöstäsi?- I'm gonna die
Juu. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei voisi aavistaakaan. Olen kusettanut kaikkia oikein sydämeni kyllyydestä. Se häpeä, minkä tästä koen on niin helvetinmoinen. Olen nuori vielä, asun kotona siis, ja tiedän, että jos vanhempani saisivat tästä tietää, suhde heihin ei varmasti koskaan palautuisi ennalleen.
En ehkä pysty kohdata sairauttani. Jos/kun he/kaikki saavat rietää, en tiedä mitä tapahtuu. En varmaan pysty kestämään sitä häpeää. En halua hoitoon. Tod. näk. jos tää tulee ilmi, teen sen häpeän ja itsesäälin murtamana. Elämäni voisi olla onnellista, jos saisin olla syömishäiriöni kanssa rauhassa. Salailu vaan vie voimia, mutta kertoakaan ei voi, kun en edes halua parantua.
Joo olen ihan sekaisin, umpikujassa, kirjaimellisesti. - tbf
I'm gonna die kirjoitti:
Juu. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei voisi aavistaakaan. Olen kusettanut kaikkia oikein sydämeni kyllyydestä. Se häpeä, minkä tästä koen on niin helvetinmoinen. Olen nuori vielä, asun kotona siis, ja tiedän, että jos vanhempani saisivat tästä tietää, suhde heihin ei varmasti koskaan palautuisi ennalleen.
En ehkä pysty kohdata sairauttani. Jos/kun he/kaikki saavat rietää, en tiedä mitä tapahtuu. En varmaan pysty kestämään sitä häpeää. En halua hoitoon. Tod. näk. jos tää tulee ilmi, teen sen häpeän ja itsesäälin murtamana. Elämäni voisi olla onnellista, jos saisin olla syömishäiriöni kanssa rauhassa. Salailu vaan vie voimia, mutta kertoakaan ei voi, kun en edes halua parantua.
Joo olen ihan sekaisin, umpikujassa, kirjaimellisesti.Ei syömishäiriössä ole mitään hävettävää, niinkuin sairauksissa yleensäkään. Vanhempasi eivät ehkä tykkää kun kuulevat asiasta, mutta itseäsi sinun pitää ajatella. Jos kerrot asian itse, on se parempi kuin jos he saavat sen jotenkin muuten selville. Osoittaahan se, että edes haluat olla rehellinen. Katso sitten, miten käy. Joudut ehkä hoitoon, mutta ei se ole niin kauheaa että sen takia itsemurha kannattaisi. Kivempaa siellä on kuin esim. armeijassa.
Koskaan ei ole myöhäistä tehdä itsemurha. Asiaa ei todellakaan tarvitse kiirehtiä. Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Hei kelaa nyt miten paljon maailmassa on hyviä juttuja jotka on paljon tärkeämpiä kuin jotkut vanhemmat ja häpeä. Häpeä on pelkkä vastenmielinen tunnetila jonka kanssa pystyy elämään ja josta voi jopa päästä eroon. Tuskin hävettääkään enää sitten kun olet parantunut, päinvastoin. - äiti
I'm gonna die kirjoitti:
Juu. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei voisi aavistaakaan. Olen kusettanut kaikkia oikein sydämeni kyllyydestä. Se häpeä, minkä tästä koen on niin helvetinmoinen. Olen nuori vielä, asun kotona siis, ja tiedän, että jos vanhempani saisivat tästä tietää, suhde heihin ei varmasti koskaan palautuisi ennalleen.
En ehkä pysty kohdata sairauttani. Jos/kun he/kaikki saavat rietää, en tiedä mitä tapahtuu. En varmaan pysty kestämään sitä häpeää. En halua hoitoon. Tod. näk. jos tää tulee ilmi, teen sen häpeän ja itsesäälin murtamana. Elämäni voisi olla onnellista, jos saisin olla syömishäiriöni kanssa rauhassa. Salailu vaan vie voimia, mutta kertoakaan ei voi, kun en edes halua parantua.
Joo olen ihan sekaisin, umpikujassa, kirjaimellisesti.Luuletko, etten ole jo kauan sitten aavistanut jotakin olevan vialla? En vain tiedä miten saisin sinuun kontaktin. Etkö voisi vain nojata olkapäähäni ja kertoa minulle kaiken, äidillesi. Minä olen sinua koko elämäsi rakastanut ja sylini on sinulle aina avoinna. Kun vain tulisit. Sairaudessa ei ole mitään häpeämistä, eikä siitä kertomista tarvitse pelätä. Rakastan sinua, sinä olet jotakin joka jää minun jälkeeni tähän maailmaan, älä hylkää minua. Kasva aikuiseksi, perusta perhe, elä harmaaksi vanhaksi mummuksi, joka joskus muistelee äitiään.
- samaa tuntevien
I'm gonna die kirjoitti:
Juu. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei voisi aavistaakaan. Olen kusettanut kaikkia oikein sydämeni kyllyydestä. Se häpeä, minkä tästä koen on niin helvetinmoinen. Olen nuori vielä, asun kotona siis, ja tiedän, että jos vanhempani saisivat tästä tietää, suhde heihin ei varmasti koskaan palautuisi ennalleen.
En ehkä pysty kohdata sairauttani. Jos/kun he/kaikki saavat rietää, en tiedä mitä tapahtuu. En varmaan pysty kestämään sitä häpeää. En halua hoitoon. Tod. näk. jos tää tulee ilmi, teen sen häpeän ja itsesäälin murtamana. Elämäni voisi olla onnellista, jos saisin olla syömishäiriöni kanssa rauhassa. Salailu vaan vie voimia, mutta kertoakaan ei voi, kun en edes halua parantua.
Joo olen ihan sekaisin, umpikujassa, kirjaimellisesti.Oletko keskustellut samaa tuntevien kanssa, eli käynyt hakemassa vertaistukea tuolla syömähäiriöisten omalla keskustelupalstalla?
Löytyisikö sieltä joku avain solmuun? Hehän tuntevat asian omakohtaisesti.
Eikä ole häpeää, on sairaus, eikä sitä tarvitse hävetä. On niin paljon kaltaisiasi, liian paljon - sii ymmärrystäkin on, kun tietoa on enemmän. - Tomoko
I'm gonna die kirjoitti:
Juu. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei voisi aavistaakaan. Olen kusettanut kaikkia oikein sydämeni kyllyydestä. Se häpeä, minkä tästä koen on niin helvetinmoinen. Olen nuori vielä, asun kotona siis, ja tiedän, että jos vanhempani saisivat tästä tietää, suhde heihin ei varmasti koskaan palautuisi ennalleen.
En ehkä pysty kohdata sairauttani. Jos/kun he/kaikki saavat rietää, en tiedä mitä tapahtuu. En varmaan pysty kestämään sitä häpeää. En halua hoitoon. Tod. näk. jos tää tulee ilmi, teen sen häpeän ja itsesäälin murtamana. Elämäni voisi olla onnellista, jos saisin olla syömishäiriöni kanssa rauhassa. Salailu vaan vie voimia, mutta kertoakaan ei voi, kun en edes halua parantua.
Joo olen ihan sekaisin, umpikujassa, kirjaimellisesti.Olen suoraan sanottua hyvin samanlaisessa jamassa. Itsemurhaa en ole viela tehnyt koska ei ole ollut rohkeutta tehda sita kunnolla, mutta vahan aikaa sitten jouduin sairaalaan koska vuosin melkein kuiviin.
Itsellani ei ole minkaanlaista sairautta, mutta elamanhalu kadonnut ja en taida loytaa sitä enaa~ ym. muuta paskaa. (;;^;;)
Joku paiva hyppaan viela metron alle. - Kertakaikkiaan
Tomoko kirjoitti:
Olen suoraan sanottua hyvin samanlaisessa jamassa. Itsemurhaa en ole viela tehnyt koska ei ole ollut rohkeutta tehda sita kunnolla, mutta vahan aikaa sitten jouduin sairaalaan koska vuosin melkein kuiviin.
Itsellani ei ole minkaanlaista sairautta, mutta elamanhalu kadonnut ja en taida loytaa sitä enaa~ ym. muuta paskaa. (;;^;;)
Joku paiva hyppaan viela metron alle.Ratkaisu on ihan omasi. Muoti-ilmiö tämä muitten kosiminen mukaan.
Semmonen pikku harha siinä kyllä on, että KUOLLA EI VOI LEIKISTI. - Tomoko
Kertakaikkiaan kirjoitti:
Ratkaisu on ihan omasi. Muoti-ilmiö tämä muitten kosiminen mukaan.
Semmonen pikku harha siinä kyllä on, että KUOLLA EI VOI LEIKISTI.Hmm~ Muoti-ilmio? ahaa~ vainiin :o
Ja jos itsemurhaa hautoo niin kyllä mina ainakin kuolla ihan OIKEASTI haluan.
Yksin ei vain loydy rohkeutta tarpeeksi. Ehka tassa joku paiva saattaakin loytya, ei sita tieda :)
Mukavaa viikonloppua sinullekin~ - WHAT I AM
I'm gonna die kirjoitti:
Juu. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei voisi aavistaakaan. Olen kusettanut kaikkia oikein sydämeni kyllyydestä. Se häpeä, minkä tästä koen on niin helvetinmoinen. Olen nuori vielä, asun kotona siis, ja tiedän, että jos vanhempani saisivat tästä tietää, suhde heihin ei varmasti koskaan palautuisi ennalleen.
En ehkä pysty kohdata sairauttani. Jos/kun he/kaikki saavat rietää, en tiedä mitä tapahtuu. En varmaan pysty kestämään sitä häpeää. En halua hoitoon. Tod. näk. jos tää tulee ilmi, teen sen häpeän ja itsesäälin murtamana. Elämäni voisi olla onnellista, jos saisin olla syömishäiriöni kanssa rauhassa. Salailu vaan vie voimia, mutta kertoakaan ei voi, kun en edes halua parantua.
Joo olen ihan sekaisin, umpikujassa, kirjaimellisesti.******takia ett??!!?? Siis oletko joku isukin ja äitylin pikkuprinsessa joka ei voi puhua hienosto vanhemmilleen?
- itse-eläjä
Itsemurha on ikuinen ratkaisu tilapäiseen ongelmaan.
Itsemurha johtaa ojasta allikkoon.- muuta niin
"itsekästä" tekoa ei olekaan kuin "paeta" itsemurhan avulla ja samalla vierittää läheisille loputon syyllisyyden taakka ja pahaolo...itsemurhan tekijä itsekkyydessään tuhoaa monen muun elämän, eikä osaa sitä itsekkyydessään ajatella..kannattaisi ajatella..
- kipu.netti
Minulla on ollut elämäni aikana pari masennuskautta. Syyt olivat ihan tavallsia mitä nyt monella on ollut ja tulee olemaan. Mutta aina kumminkin täytyy muistaa se, että se ei ole mikään ratkaisu. Sinuakin jää kaipaamaan varmasti moni ihminen. Silloin aina kun itsellä menee huonosti niin silloin sitä ajattelee, että kukaan ei jää kaipaamaan. Onhan sinulla ystäviä, sukulaisia ja vanhempasi he jäävät varmasti kaipaamaan sinua. Elämästä vain täytyy ottaa ilo irti. Täällä on monenlaisia ilon aiheita, joka hetki on elämisen arvoinen. Sinun varmaan kannattaisi kertoa siitä sinun syömishäiriöstä esim. vanhemmille taikka sitten jollekkin sinun ystävälle, sinulla varmaan on jokin melko läheinen ystävä. Kyllä sinun ystäväsi ymmärtävät tämän sinun syömishäiriön, jos ei ymmärrä niin ne eivät ole oikeasti sinusta välittänytkään. Minulla itselläni kun oli masennus kausi niin kerroin parille ystävälle mitä minä tunsin, mutta sitten ihan se yleinen reaktio eivät ymmärtäneet ja he eivät ole sen koommin pitänyt yhteyttä. Aina kumminkin ystävä piirissä on niitä, jotka ymmärtävät ja he ovat niitä todellisia ystäviä mitä sinäkin tarvitset. Mutta kumminkin sinun kannattaa hakea ihan ammattiapua. Ammattiavun hakeminen on monelle suuri kynnys, mutta se ei ole mitenkään hävettävää. Sitten voisin laittaa sulle vähän jonkun lentävän lauseen loppuun. -Väistämätöntä ei voi paeta, mutta sen voi voittaa.
Toivottavasti tämä saisi sinut ajattelemaan toisin. - enkelin äiti
Tuskasi ja paha olosi on varmasti sanoinkuvaamaton...mutta niin on myös vanhempiesi,läheisesi,ystäviesi ym.jotka jäävät sinua kaipaamaan ja miettimään kysymyksiä:miksemme voineet auttaa,mitä olisimme voineet tehdä,emmekö pystyneet rakkaudellamme häntä pelästamaan jne...??Mietin usein,ymmärsikö minun tyttäreni sitä tuskaa ja surua,jonka äidilleen jätti nukkuessaan omasta tahdostaan ikuiseen uneen? Kun uskoisit,että sh voi parantua,en saanut selville oletko hoidon piirissä,mutta jollet,niin hakeudu pikaisesti ja anna itsellesi aikaa,tervehtyminen vie vuosia.Älä kiltti luovuta,sh ei saa viedä sinulta elämää,siitä helvetistä on päästävä eroon.Ota kaikki apu vastaan...
- ................
Vanhempasi ovat saaneet sinut rakakudesta tai jostain muusta syystä, pitäneet huolta niinkuin ovat sen tehneet.
Minusta olet heille sen velkaa, että he tietävät missä mennnään. Mikäänhän ei pidä sinau täällä jos todella aioit lähteä. Lpaseni lähti 16v. ilman että sain mahdollisuutta vaikuttaa tai jättää edes hyvästejä.
Mutta sano, että olet tuossa tilanteessa ja heillä on mahdollisuus sanoa sanottavansa.
Täältä pääsee aina pois. Menetätkö jotain, jos olet "reilu".
Eiväthän hekään ole hylänneet sinua selittelemättä mitään. Potkaisseet pellolle ja sanoneet :hei sitten. - -2 x " henkiinherätett...
Itse yritin itsaria n 20-vuotiaana. Sydän pysähtyi sairaalassa yhtäkkiä ja vielä mut saatiin ns henkiin heräämään.. Ja sairaalasta selvittyä suoraan pakkolähetteellä psykiatriseen sairaalaan...
Jo ennen tuota yritystä oli elämä aivan solmussa. Kävin säännöllisesti terapiassa masennuksen vuoksi. Kunnes; minulle tuolloin tärkeä suhde katkesi, olin totaalisesti aivan pohjilla ja kaikki järjellinen ajattelu / toiminta oli " off ". Nappasin piilottamiani lääkkeitä kourakaupalla ( lääkärien minulle määräämiä, huom. )ja seuraava muistikuva onkin 20 vuoden takaa tuosta, kun hysteerisenä itkin suljetulla osastolla ja elossa. Enkä tiedä mitä eniten itkin; eloonjäämistä vai pelosta pääsenkö koskaan " mielisairaalasta" (???) pois.
Ok. Olin pari kuukautta pois ns normaalielämästä, ei lomia eli en päässyt kotiin,,, ja ilman lääkkeitä.
Opetus sekin. Ja ehtihän siinä ajassa ajatella, miettiä miksi yhden ukkelin takia ( muun ahdistuksen ja masennuksen lisäksi ) menin yrittämään itsaria..Tietty, sitä tuli mietittyä ja kelattua omaa elämää kaikkineen.
Toinen itsariyritys oli oikeastaan ns vahinko,- otin toisen henkilön lääkkeitä.Ei kun taas ambulanssi paikalle, sairaalaan ja sitten tällä kerralla onneksi takaisin kotiin, koska olin masennuksen ja " epämääräisen " ahdistuksen takia jo uudelleen terapiassa.
Ja terapiaa on ollut koko elämä näiden tapahtumien jälkeenkin. On edelleen.Kaikesta "pahimmasta" on kohta kulunut 15 vuotta. Sain opiskeltua itselleni ammatin. Synnytin terveen ihanan lapsen,,, Jotenkin itse vuosien aikana olen itsekseni kelaillut mikä elämässäni on joskus mennyt pieleen, tai miksi olen tehnyt asioita joita ei olisi pitänyt. Mutta ei jossittelu elämässä auta eteenpäin. Pitää miettiä elämänkuvioita vaan rohkeasti eteenpäin eikä takertua menneeseen. Omalta kohdalta asia on ainakin näin.
Pitää yrittää löytää voimia ja syitä jatkaa päivästä toiseen, - vaikka se o n vaikeaa. Muttei mahdotonta.
Itse olen pudonnut pois työelämästä enkä " sairaushistoriani" ( mukaanlukien psykiatr.sairaalassa vietetty aika, itsariyritykset etc etc )vuoksi koskaan pääse edes tekemään töitä alalla, johon itseni sain koulutettua. Joudun napsimaan mielialalääkkeitä, ja - ikävä kyllä - ahdistus/ masennustiloja on yhä, ei käy kieltäminen. Nyt kuitenkin ympärillä on aikamoinen tukiverkosto,,,Psykiatri, lääkäri, terapeutti, psykologi.. Mutta olen oppinut sen, että mun itseni vuoksi hyvä näin; mitä enemmän ns näitä auttavia tahoja on, sitä nopeammin ja helpommin myös löytää tukea " vaikeimpien päivien " tullessa. Koska niitähän tulee ja sekin kannattaa hyväksyä. Jokaisella ihmisellä on silloin tällöin jos jonkinlaista vaikeutta elämässään. Mitä enemmän on ihmisiltä kuullut itse heidän probleemoistaan, sitä paremmin tajuaa jollain tapaa myös sen, että " ongelmattomia" ihmisiä ei olekaan. Eikä 100% onnellisuusasteen saavuttaneita liioin.
Mutta toivoa on aina niin kauan kuin on elämää.
Oma Tapaukseni tällainen, kaikessa lyhykäisyydessään..
Selviydyt. Usko pois. Älä harkitse " itsesi lopettamista " - vaan yritä etsiä tie eteenpäin ja ratkaista probleemat muulla tavalla. Ahdistusta ja masennusta voidaan nykyään hoitaa erittäin hyvin ja asiantuntevasti.
Voimia sinulle:) !!!! - elämä on
Ei ajatella muita kun itseään kun on niin kurja olo!Mieti jos sun läheinen ihminen tappaisi itsensä,miltä tuntuisi?
Haluatko sen tunteen aiheuttaa heille tekemällä itsemurhan?
Elämäsi on lahja jonka olet saanut,sinulla ei ole oikeutta ottaa sitä pois!
Se on muuten rikos tehdä itsemurha.
Niele ylpeytesi mene polvillesi ja ano armoa läheisiltäsi,he kyllä ymmärtävät oli sulla mikä tahansa ongelma,vaikka sitten syömishäiriö!
Tee mitä tahansa muuta mutta älä riistä henkeäsi.
Pyydä apua!Umpikujaa ei ole olemassakaan,se on masentuneen mielen keksimää!
Mieti niitä köyhiä,rumia,lihavia tai vammaisia ihmisiä.Miten he jaksavat elää?Tässä maassahan olisi jo puolet päättäneet päivänsä jos ei olisi toivoa.Aina on toivoa,aina.- 25w
"Mieti niitä köyhiä,rumia,lihavia tai vammaisia ihmisiä.Miten he jaksavat elää?"
Rumuus ja lihavuus ovat varmaan sinun mielestäsi vammoja tai sairauksia?? Vammaisista olen toki itsekin miettinyt tuota samaa, mutta vammoja on niin monta kuin on niiden kantajaakin. Noin kuukausi sitten eräs ystävä yritti itsemurhaa. Kun sain teksti viestin toiselta ystävältä tapahtuneesta,niin en voinut kuin itkeä ja päällimmäisenä tuli kysymys mieleen että miksi? MIKSI?! Luojan kiitos hän sai apua sairaalasta ja pelastui. Tämä asia lähensi viestin lähettänyttä ystävääni ja minua vielä enempi.Tuemme toisiamme henkisesti ja tuemme myös tätä itsemurhaa yrittänyttä henkilöä jaksamaan elämässä eteenpäin. Hällä on nyt sisko tukena joulun ajan luonaan.
Voimia ja jaksamista myös teille kaikille.
- tyttären
Toivomme, että saat apua niin paljon kuin on mahdollista.Menetimme oman tyttäremme reilu vuosi sitten, emmekä toivo kenellekään samaa kohtaloa. Olisimme toivoneet, että oma tyttäremme olisi kertonut kaikki tuntemuksensa meille ja kaikille häntä hoittaneille. Älä jätä hätähuutoasi pelkkiin kirjoituksiin, kerro halusi lähteä täältä läheisillesi, me olismme sen tiedon halunneet tietää omalta tyttäreltä, koska hän näytteli, ettei mitään sellaista olisi mielessäkään.
Parantumisessa menee usein vuosia, mutta mitä on viisi vuotta koko elämastä, vain pieni osa. Senkin olisimme halunneet sanoa omalle tyttärellemme.
Olemme vanhempina nyt vähän samoissa tunnelmissa kuin sinä, millä tähän kaikkeen saisi jonkinlaisen järjen ja tuskan vähenemään. Myös poikamme mentti siskonsa ja hänenkin elämänsä kulkee vaikeita aikoja.Et usko jos sanoisin kuika monen elämään nuori kuitenkin vaikuttaa, vaikka siltä ei aina tunnu, me tiedämme sen nyt.
Kyllä sen sumun läpi joskus paistaa vielä päiväkin, toivomme sinulle voimia, että päästäisit läheisesi ja terveydenhoidon auttamaan sinua- Surusilmä
Kun sinulla on vaikeaa niin ajattele mikä lahja elämä on. Oma siskoni nukkui pois saatuaan pahanlaatuisen aivokasvaimen. Hän olisi vielä tahtonut elää mutta toisin kävi. Ikävä on läsnä joka päivä.
- peto_90
saat vähän samassa jamassa kun mää.. mut mä olen koittanut sinnitellä täällä mun vanhempien ja muiden mun läheisten takia.. mä itse olen "pari" kertaa jo koittanut itsemurhaa.. kadun.. ja en kadu.. se on vähän niin ja näin.. mut mä satutin jo noina kertoina mun läheisiä.. vanhemmat sai istua teholla mun vieressä ja odottaa et mitäs nyt tapahtuu.. heräänkö mä vai lennänkö vain pois heidän luotaan..mut mä heräsin.. ja muutama kk kului muissa maailmoissa, kunnes äiti ja isä, veli ja sisko sai mut puhuttuu selville vesille.. ne rukoili mua jäämään.. ja mua sattu se kun koko ajan niitä edelleen satutan.. mä myönnän välillä on päiviä kun ei jaksa..mä menetin syyn elää kun mun poikakaveri kuoli. sillo mä sanoin kaikille et älkää odottako et tuun enää huomenna teidän kaa kahville.. mä tapan itteni.. ja itsemurhaa koitinki.. mutta nyt.. nyt mietin kuinka monta upeaa muistoa ja kokemusta multa olisi taas jäänyt kokematta.. mä ite kärsin edelleen vakavasta masennuksesta ja syön lääkkeitä ja olen siis sairas, mieleltäni..oon saanut apua.. säkin voit.. jos vaan uskallat ottaa sen haasteen vielä vastaan.. tiedän miltä susta tuntuu.. ei oo mikää hyvä olo, eihän?.. nyt olisi oikee aikaa puhua jollekin..
- mukanan keskustelussa
Annappa kuulua itsestäsi ja kerro mitä olet mieltä kommenteistamme ja neuvoistamme.
- JPK
Ei todellakaan kannata, vaikken tiedä ikääsi mutta oletettavasti olet nuorehko tyttölapsi?! Tiedoksi vaan, että olen menettänyt äitini itsemurhan kautta ja koville ottaa vaikkei meillä hirmu hyvät välit olleetkaan! AJATTELE läheisiäsi ENNEN kuin teet mitään peruuttamatonta!!!
Olen itse ollut samoissa ajatuksissa lukemattomia kertoja, mutta esim. työn saanti auttaa kummasti tukahduttamaan negatiivisia ajatuksia.
Syömishäiriön takia EI kannata itseään tappaa, apu ongelmaasi on lähempänä kuin arvaatkaan! - jota sanon
Mutta minun on pakko sanoa ja herättää ihmisiä. Että oletko ajatellut, että mihin joudut kuoleman jälkeen jos itse päätät päiväsi?
Ei ole kuin 2 paikkaa; Taivas ja kadotus.
Niin että kannattaa laskea kunnolla, ennenkuin edes alkaa leikkimään tällaisilla sioialla niin paljon, että puhuu edes omien tai toisten päivien lopettamisesta.
Kenelläkään muulla ei ole oikeutta ottaa ihmisen elämää kuin Jumalan, ei edes omaa.
Ja usko on auttanut monia. Jos on uskovainen, Jumala on varjellut tällaisestakin pahasta.- lauraa
Itselläni menee nyt kai hyvin.
En oikein edes tiedä.
Välillä tunnen vaan käsittämöntä pelkoa ja surua.
Masennus on takana (kai?) mutta silti ahdistaa.
Lähinnä tulevaisuus.
Onko voimia kuitenkaan elää?pelkään kuitenkin kaikkea..enkä saa solmittua mitään ihmissuhteita.
Tuntuu etten KOSKAAN tule jaksamaan kaikkia arkipäivän rutiineja.En vain osaa mitään.
Kaipaan erästä henkilö mielettömästi,mutten enää koskaan voi nähdä häntä.
Itkettää.
Olen 20v mutta välillä tuntuu että olisi parempi vain kuolla.
Vielä jaksan elää..mutta jos näen että en onnistu missään (lähes varma siitä) enkä muutenkaan saa mitään aikaseksi tuntuu että itsemurhan voisi hyvin tehdä.
Ehkä se on sitten itsekkyyttä.
Olen vain helvetin ahdistunut. - onennis
jos toisella on huono olo, niin mun mielestä sun e kannata uskovaisena alkaa pelottelemaan ketään taivaalla ja kadotuksella, sillä siitä ei ole mitään tosidteita että sellaista paikkaa on. Sanoohan se ihmisen järkikin, että kun kuolee, kaikki vaan loppuu, eikä sen jälkeen enää vi ajatella mitään, ei edes tiedä että on joskus elänyt. Luojen kiitos se on niin. Olisi se nyt jumalauta jos pitäis taivaassa elää ikuinen elämä ja katsella helvettiä joka maan päällä on.!
En haluaisi että kenelläkään on paha olo, mutta jos ei jaksa elää, miksi sitten pitää kituuttaa? se ei kuulu kenellekään muulle, jos sellaiseen ratkaisuun päätyy. On vain paljon hyvää mitä voi kokea, joten sitä kannattaa miettiä. - Flop
En puutu sinun elämänkatsomukseen, se on jokaisella henkilökohtainen ja mä kunnioitan sitä. Kun makasin sairaalassa puolitajuttomana ja huonekaverille tuli vieraita, jotka oli uskovaisia, niinkuin se huonekaverikin. Ne rukoili siinä ja kysyi varovasti multa saako ne rukoilla minunkin puolesta. Totta kai saa. Ei se minua haittaa.
Mutta kun on ihan järjettömän kipeä, huonossa kunnossa ja rajamailla, uskosta ei ole mitään apua. Siinä se huusi kipuaan se uskovakin, ihan niinku muutkin, eikä se koskaan maininnut Jumalaa. Se pyysi kipulääkettä ja hoitajaa samalla tavalla ku minäkin, eikä ikinä puhunut siitä miten sen usko sitä auttaa. Ei edes niiden vierailijoiden kanssa. Ja aivan yhtä epätoivoinen se oli kuin muutkin, joita sairaus tekee hulluksi. Välillä jopa syvemmin kuin minä.
Yritän siis sanoa, että usko ei välttämättä ole se oikea juttu silloin, kun menee ihan järjettömän huonosti. Se on vaan energian hajottamista muuhun kuin siihen, että selviää tässä ja nyt. Kun on siellä rajoilla, niin ei jaksa paljon muuta ajatella kuin yhtä asiaa kerrallaan. Jos se on selviytyminen, niin sit ajatellaan sitä, eikä mitään muuta. Kun on saanut jalkansa kovalle maalle, niin sit voi miettiä Jumalaa. Tämä on totuus.
Kun kyse on henkisestä huonosta olosta, uskolla voi työntää ne jutut taka-alalle ja saada korvikeparannusta tilanteeseen. Mut mä uskon, että ensin pitää hoitaa mieli kuntoon ihan oikeasti, löytää ne ongelmat ja hoitaa ne ja vasta sitten alkaa miettiä uskoa ja Jumalaa. Sit sitä voi ihan oikeasti kelailla ja lähestyä, kirkkain ajatuksin ja selkeästi. Mä ainakin koen sen niin. Et jos kääntyy, niin se pitää tehdä puhtaasti siksi, että tosiaan tuntee niin, eikä vaan epätoivosta tai siksi, että se on viimeinen vaihtoehto. - Rajalla käynyt
peloittelemista hädässä olevalle ihmisille...
TAIVAS ja KADOTUS... Et pysty sellaista sanomaan mitä et ole kokenut ja ensinnäkin kukaan meistä ei tiedä mitä kuoleman jälkeen on.
Ihminen jolla henkisiä ongelmia ei missään vaiheessa kannata turvautua uskoon... sSillä niinkuin täällä jo mainittu kannattaa hoitaa itsensä ensin kuntoon ja sit alkaa pohtimaan näitä henkimaailman asioita. - ihminen ulkokuoren
Flop kirjoitti:
En puutu sinun elämänkatsomukseen, se on jokaisella henkilökohtainen ja mä kunnioitan sitä. Kun makasin sairaalassa puolitajuttomana ja huonekaverille tuli vieraita, jotka oli uskovaisia, niinkuin se huonekaverikin. Ne rukoili siinä ja kysyi varovasti multa saako ne rukoilla minunkin puolesta. Totta kai saa. Ei se minua haittaa.
Mutta kun on ihan järjettömän kipeä, huonossa kunnossa ja rajamailla, uskosta ei ole mitään apua. Siinä se huusi kipuaan se uskovakin, ihan niinku muutkin, eikä se koskaan maininnut Jumalaa. Se pyysi kipulääkettä ja hoitajaa samalla tavalla ku minäkin, eikä ikinä puhunut siitä miten sen usko sitä auttaa. Ei edes niiden vierailijoiden kanssa. Ja aivan yhtä epätoivoinen se oli kuin muutkin, joita sairaus tekee hulluksi. Välillä jopa syvemmin kuin minä.
Yritän siis sanoa, että usko ei välttämättä ole se oikea juttu silloin, kun menee ihan järjettömän huonosti. Se on vaan energian hajottamista muuhun kuin siihen, että selviää tässä ja nyt. Kun on siellä rajoilla, niin ei jaksa paljon muuta ajatella kuin yhtä asiaa kerrallaan. Jos se on selviytyminen, niin sit ajatellaan sitä, eikä mitään muuta. Kun on saanut jalkansa kovalle maalle, niin sit voi miettiä Jumalaa. Tämä on totuus.
Kun kyse on henkisestä huonosta olosta, uskolla voi työntää ne jutut taka-alalle ja saada korvikeparannusta tilanteeseen. Mut mä uskon, että ensin pitää hoitaa mieli kuntoon ihan oikeasti, löytää ne ongelmat ja hoitaa ne ja vasta sitten alkaa miettiä uskoa ja Jumalaa. Sit sitä voi ihan oikeasti kelailla ja lähestyä, kirkkain ajatuksin ja selkeästi. Mä ainakin koen sen niin. Et jos kääntyy, niin se pitää tehdä puhtaasti siksi, että tosiaan tuntee niin, eikä vaan epätoivosta tai siksi, että se on viimeinen vaihtoehto.Tuo on se, mitä sinä näet. Itse esimerkiksi kun olen joutunut sairaalaan (fyysinen sairaus) ja ollut tuskissani, olen kyllä huutanut sairaanhoitajaa ja lääkkeitä ja apua, kun kuolema on pelottanut fyysisenä ilmiönä, enkä koskaan ole sairaalassa sanonut halaistua sanaa Jumalasta...mutta...sydämessäni kannan Jumalaani ja saan Häneltä sellaista lohtua, jota ei voi muualta saada. Kun pelko iskee syvimmin, niin Jumalan läsnäolo tuntuu syvimmin. Kun kipu on kovimmillaan, niin suojelusenkeli seisoo vierellä. Kun on kipeimmillään, ei jaksa rukoilla, mutta usko itsessään on rukous. Ohikiitävä ajatus Jumalasta...se on rukous. Hiljainen luottamus Jumalaan on rukousta. Ei sitä tarvitse kaduilla kuuluttaa. Se on minun ja Jumalan välinen asia. Sinulle en ehkä näytä uskovalta, mutta sen ei ole väliä...Jumala tuntee sydämen, ihminen ulkokuoren.
- vaan varoitus
Rajalla käynyt kirjoitti:
peloittelemista hädässä olevalle ihmisille...
TAIVAS ja KADOTUS... Et pysty sellaista sanomaan mitä et ole kokenut ja ensinnäkin kukaan meistä ei tiedä mitä kuoleman jälkeen on.
Ihminen jolla henkisiä ongelmia ei missään vaiheessa kannata turvautua uskoon... sSillä niinkuin täällä jo mainittu kannattaa hoitaa itsensä ensin kuntoon ja sit alkaa pohtimaan näitä henkimaailman asioita.Ei tuo ole pelottelua. Eikös se olisi kamalampaa, jos kukaan ei olisi varoittanut...ihminen tekee itsemurhan...ja katuu...loputtomiin...eikä voi kuitenkaan perua tekemäänsä. Kuka siitä on silloin vastuussa? Siitä, ettei kukaan varoittanut. Eikös se ole pahempaa. Eikö todella ole parempi, että joku avaa suunsa. Kyllä me varoitamme lapsiakin etteivät juokse suin päin autotielle...voi käydä huonosti...vaikka kuka meistä tietää, tuleeko sieltä autoa juuri silloin kun lapsi on juoksemassa kadun yli.
- ihminen
Eipäs ole ollut ao.palstalla keskustelemassa.Ehkä tehnyt sen mitä kaikki tässä pelkäämme tai juttu on satua...
- ile
minä ainaski alan uskoa että itsemurha on ainoa tapa lopettaa nämä "MAAN PÄÄLLISET KOETTELEMUKSET!"minulla ei ainaskaan ole enään mitään miksi jatkaa näitä kärsimysiä tai miksi niitä kukin kutsuu...... ei en vaan tiedä mä haluun vaan kuolla !!!!
- Kuoleman sairas
Rakkaat nuoret ennekuin harkitsette itsemurhaa lukekaa tämä.
Sairastan kuolemaan johtavaa aivosairautta/kasvainta.Mitään ei ole enää tehtävissä..Ennen kun kukaan edes toivoo syöpää ei tiedä mistä puhuu.Olen ja kärsin 7:ä vuotta peräkkäin sairaudesta joka on helvettiä pahempi..Tuskistani ja kivuistani huolimatta yhtäkään itsemurha ajatusta ei ole käynnyt mielessäni vaikka itsemurha kohdallani olisi oikeutettu.Jos olette fyysisesti terveitä,teillä on jalat ja kädet ja pää joka toimii...
kirjoitit:"Parasta, mitä mulle nyt voisi tapahtua olisi joku syöpä - tai vastaava sairaus. Silloin joku hoitaisi sen puolestani."
Kukaan ei hoida sitä puolestasi,kukaan ei paranna sitä.Se ei todellakaan ole parasta mitä itsellesi voisit suoda.Minä tiedän mistä puhun..Näen sitä joka ikinen päivä,tunnen sen joka hetki ja suurin pelko on kuolema,elämän päättyminen,ystävien menttäminen lopullisesti...Jos on lääketieteelinen keino parantaa sinut,anna sen parantaa...Minua ei voitu parantaa,ei ollut siihen kellään keinoja.Ns hyvää elämää kesti tasan 33 vuotta.Äläkä ikinä toivo itses tai jonkun vihamiehesi sairastuvan syöpään sillä se on asioista tuskallisin...Kohdata kuolema,hyvästellä rakkaansa,tajuta elämänsä olevan lopullisesti ohitse ja lopussa kipujen keskellä kadehtii niitä jotka ovat kuolleet...Elämä on lahja jos on terveyttä millä elää sitä.Ilman terveyttä ei ole mitään tulevaisuuta.Terveys on suurin lahjasi..ja jos sen hukkaat tai kiroat niin petät itsesi...
Ps.Ile 39 vuotias aivosyöpää sairastava mies- silmänsä avannut
Kiitos viestistäsi, joka sai ainakin minut miettimään asioita eri kantilta. Toivottavasti vielä olet keskuudessamme ja vointisi on parempi eli olisi ihme tapahtunut.
- doddo
Sukulaisista senverran että esim minä en tunne sukulaisiani, isäni on heidän kanssa huonoissa väleissä joten en ole juuri heitä tavannut.
Kavereitakaan minulla ei oikeastaan ole, koulu ahdistaa, ylipaino, yms. Itsemurha on monesti käynyt mielessä, mutta en usko että pystyisin sitä tekemään vaikka sille tuulelle tulisin..- Go Abroad - Explore the World - BEFORE YOU DIE, NOT AFTER!
Lähde ulkomaille ja haistata v*tut kaikille.. siinä sulle uusi elämä... kait sä englantia osaat.. ehkä sulle menee huonosti Suomessa, mutta ethän sä ny voi tietää miten sulla menee ulkomailla.
- huoh^6
Go Abroad - Explore the World - BEFORE YOU DIE, NOT AFTER! kirjoitti:
Lähde ulkomaille ja haistata v*tut kaikille.. siinä sulle uusi elämä... kait sä englantia osaat.. ehkä sulle menee huonosti Suomessa, mutta ethän sä ny voi tietää miten sulla menee ulkomailla.
Mäkin harkitsen taas itsemurhaa. Alkukesästä yritin kolmesti, viinalla ja lääkkeille, huonoin tuloksin. Nyt ajattelin hypätä junan alle, olisi ainakin varma kuolema kun laittaisi kaulan raiteelle. Käynyt mullakin mielessä tuo, että ulkomaille lähtemällä voisi aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, ja jos vähän etelämmäksi päätyisi niin sitten ei olisi enää kylmiä ja pimeitä talviakaan masentamassa lisää. Mutta ei se ulkomaille lähteminen niin helppoa ole... Ensinnäkin tarvitsee rahaa, jota mulla ei ole tarpeeksi. Toiseksi olisi ikävä jättää opiskelut täällä Suomessa kesken ja lähteä ulkomaille tekemään jotain paskaduunia. (Täällä mun elämässä ei sit olekaan mitään muuta kuin se opiskelu.) Kolmanneksi, joihinkin mielenkiintoisiin maihin tarvitsee työluvan, jota ei olekaan niin helppo saada... :/ Jos voittaisin lotossa, lähtisin heti. Mutta en taaskaan voittanut. Kai se junan alle meno on sit paras vaihtoehto, pitää vaan kiittää valtion rautateitä heidän tarjoamastaan pakomahdollisuudesta...
- .....
huoh^6 kirjoitti:
Mäkin harkitsen taas itsemurhaa. Alkukesästä yritin kolmesti, viinalla ja lääkkeille, huonoin tuloksin. Nyt ajattelin hypätä junan alle, olisi ainakin varma kuolema kun laittaisi kaulan raiteelle. Käynyt mullakin mielessä tuo, että ulkomaille lähtemällä voisi aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, ja jos vähän etelämmäksi päätyisi niin sitten ei olisi enää kylmiä ja pimeitä talviakaan masentamassa lisää. Mutta ei se ulkomaille lähteminen niin helppoa ole... Ensinnäkin tarvitsee rahaa, jota mulla ei ole tarpeeksi. Toiseksi olisi ikävä jättää opiskelut täällä Suomessa kesken ja lähteä ulkomaille tekemään jotain paskaduunia. (Täällä mun elämässä ei sit olekaan mitään muuta kuin se opiskelu.) Kolmanneksi, joihinkin mielenkiintoisiin maihin tarvitsee työluvan, jota ei olekaan niin helppo saada... :/ Jos voittaisin lotossa, lähtisin heti. Mutta en taaskaan voittanut. Kai se junan alle meno on sit paras vaihtoehto, pitää vaan kiittää valtion rautateitä heidän tarjoamastaan pakomahdollisuudesta...
voin kuule kertoa, ettei todellakaan ole varma tapa!!! ja todellakin tiedän mistä puhun!
mä en sääli teistä ketään vaan säälin teidän omaisia. Itse olen yksi itsemurhan tehneen omainen.
mitään niin suurta ongelmaa ei ole etteikö siihen löytyisi ratkaisua ja aivan saatanan varmasti teidän omaiset tekisi kaikkensa pystyäkseen auttamaan teitä.
te ette pysty edes kuvittelemaan kuinka helvetin paljon tuotatte tuskaa omille läheisillenne ja se on tuska jota ei pysty korjaamaan!
tekisin kaikkeni, että saisin siskoni takaisin! - Shit
..... kirjoitti:
voin kuule kertoa, ettei todellakaan ole varma tapa!!! ja todellakin tiedän mistä puhun!
mä en sääli teistä ketään vaan säälin teidän omaisia. Itse olen yksi itsemurhan tehneen omainen.
mitään niin suurta ongelmaa ei ole etteikö siihen löytyisi ratkaisua ja aivan saatanan varmasti teidän omaiset tekisi kaikkensa pystyäkseen auttamaan teitä.
te ette pysty edes kuvittelemaan kuinka helvetin paljon tuotatte tuskaa omille läheisillenne ja se on tuska jota ei pysty korjaamaan!
tekisin kaikkeni, että saisin siskoni takaisin!Itse olen harkinnut itsemurhaa useaankin otteeseen ja oikeastaan harkitsen tälläkin hetkellä. Olen käynyt siitä syystä ammattilaisen juttusilla ja se auttaa. Mutta vain hetken. En jaksa alkaa koko soppaa tähän kirjoittamaan ja tuskin ketään se nyt kaikkine käänteineen kiinnostaakaan. Sanotaan nyt näin että lapsuus meni oikeastaan 18 ikävuoteen saakka isän kanssa tapellessa ja pienempänä isää aina pelätessä. Ala ja ylä-aste mukavasti koulukiusattuna ja sitten sama pelko kotona että mistähän tänään huudetaan/tapellaan. Olen käynyt peruskoulun ja ammattikoulun hyvillä papereilla läpi. Omaan aikalailla hyvinkin stabiilin työpaikan eikä siitä ole ollut vaaraa että irtisanominen tulee. Laskuja tottakai on nurkissa ja niitä pitäisi maksaa ja maksan kun on rahaa. Kertakaikkiaan vain tuntuu siltä ettei tässä ole mitään järkeä. Niinkui aikaisemmin mainitsin niin täysi-ikäiseksi asti sain pelätä kotona. Sitten tapasin uuden tuttavuuden joka nosti mut siitä suosta kun muutimme samaan osoitteeseen. Ei tarvinnut pelätä enää eikä tuntea itseään yksinäiseksi. Sehän oli liian hyvää ollakseen kestävää. En ehkä ollut kaikken paras sosiaalisilta kyvyiltäni tms. joten vaimo lähti. Osasyynä että löysi jonkun paremman. Olen nyt n.22 vuotias ja erosta noin puoli vuotta mutta yhä päivittäin mietin vaimoani. Uusia ihmisiä olen paljon tavannut mutta tuntuu että ei ne ole auttanut mitään. Voin kuulostaa hieman angstilta tämän asian kanssa ja mulle on oikeastaan aivan sama. Tuntuu vain että ei tätä paskaa jaksa. Onkohan tällä nyt ylipäätään mitään järjellistä tarkoitusta? Tällä menolla vedän itseni kiikkuun suhteellisen nopeasti ellei mitään radikaalia tapahdu.
Itse en löydä elämästäni mitään elämisen arvoista kun asun yksin, käyn töissä ja maksan laskuja. Kavereita on muutamia ja niitä näkee sillointällöin. Kertokaapas nyt että miksi helvetissä täällä pitäisi olla? - huoh^6
..... kirjoitti:
voin kuule kertoa, ettei todellakaan ole varma tapa!!! ja todellakin tiedän mistä puhun!
mä en sääli teistä ketään vaan säälin teidän omaisia. Itse olen yksi itsemurhan tehneen omainen.
mitään niin suurta ongelmaa ei ole etteikö siihen löytyisi ratkaisua ja aivan saatanan varmasti teidän omaiset tekisi kaikkensa pystyäkseen auttamaan teitä.
te ette pysty edes kuvittelemaan kuinka helvetin paljon tuotatte tuskaa omille läheisillenne ja se on tuska jota ei pysty korjaamaan!
tekisin kaikkeni, että saisin siskoni takaisin!Kaikki täällä vaan höpöttää omaisista, perheestä, ystävistä, läheisistä jne. Entäs sitten, kun itsemurhaa harkitsevalla ei niitä ole? Mulla kyllä on perhe, mutta ne eivät juurikaan musta välitä (soittavat todella harvoin yms.) sekä muutama kaveri, jotka välittävät vielä vähemmän. Ihan vitun sama siis. Onneksi pääsen luultavasti vaihto-opiskelemaan ulkomaille yhdeksi lukukaudeksi. Olen päättänyt, että jos olen ulkomaillakin yhtä onneton kuin täällä Suomessa enkä pysty siellä puhtaalta pöydältä aloittaen saamaan ystäviä, jotka välittäisivät minusta, pistän pelin poikki. Ja miten niin kaula raiteelle ei ole varma tapa? Sinä, joka todellakin tiedät mistä puhut, kerro toki mitä todellakin tiedät.
- WHAT I AM
tuon kaiken en sano että teidän miltä sinusta tuntuu mutta puit itsemurhan ytimen sanoiksi.
-Ei jaksa välittää muista, umpikuja-tietä ei ole ulos.-ei haluaisi kuolla-mutta parempi itelleen, harhatunne.
Mutta mitö jos oikeesti mukään ei muututkkaan paremmaksi.
Itse olen henkisesti/ruummiillisesti todella loppu. Mitä hyödyttää ravata jossain mielenterveyskeskuksessa/kriisikeskuksessa kun he ei voi auttaa.
Voimia sulle kuitenkin että pääset valoon, voi pikkuinen koeta koota ittes! En tarkoita että pikkuinen mutta ilmeisen nuori ihminen? - zzdddsss
Et tiedä, onko sinun oikeasti parempi kuolla, koska et voi tietää, mitä kuoleman jälkeen on. Parempi on elää niin kauan kuin aikaa annetaan ja elää parhaansa mukaan. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi tulla yhtäkkiä täydelliseksi. Et ole itse valinnut syömishäiriötä itsellesi, se on sinun taakkasi tai ristisi. Me ortodoksit uskomme, että ihminen, joka kantaa sairautensa kärsivällisesti, saa siitä marttyyrin kruunun. Sinulla on kaikki syyt "hortoilla" täällä maan päällä, vaikket koskaan parantuisi sairaudestasi. Älä aseta elämällesi sitä ehtoa, että sinun on parannuttava (vaikka se tietysti olisi hienoa jos niin kävisi), vaan aseta se ehto elämällesi, että pidät elämästä kiinni nillä korteilla, jotka on sinulle jaettu...et voi etukäteen tietää, mihin hyvään se johtaa...Elämä on meillä sitä varten, että kehittyisimme henkisinä olentoina, ei siksi, että se olisi helppoa tai mukavaa, vaikka joskus itseänikin ottaa päähän, että toiset näyttävät pääsevän elämästä kovin helpolla (terveitä, onnellinen perhe-elämä, kaikki) ja toiset saavat kitkuttaa elämän läpi kovissakin tuskissa, yksinäisyydessä, murheessa. Mutta...välttämättä sen terveen ja onnellisen elämä ei ole ollut yhtä hedelmällinen kuin sen tuskissa kitkuttaneen...Kunhan vain ei luovuta.
Itse ajattelen elämää aika usein ajatellen, että me täytämme tietyn osan aika-avaruudesta. Jos tahallisesti riistät itsesi pois siitä "lokerosta" johon sinut on ikään kuin asetettu, niin samalla vääristät aika-avaruutta omalta osaltasi. Siihen kohtaan tulee ammottava aukko. Vain ja ainoastaan sinä voit täyttää sen aukon elämällä, ei yksikään toinen voi sitä sinun sijastasi tehdä. Tämä on minun visioni elämästä.
Pelottavinta on, jos ihminen tekee itsemurhan, hän saattaa olla liian sidottu maahan eikä kykenekään irtaantumaan maailmasta vaan jäisi maailman ja tuonpuoleisen väliin, ikään kuin aika-avaruuden väärään poimuun...ei sinne eikä kuitenkaan tänne...tämän kaltaisia onnettomia sanomme usein "kummituksiksi"...kauhistuttava kohtalo.- Minä olen
Pelottelua, samaan paikkaan me kaikki lopulta menemme, edellinen kirjoitus on vain sinun visiosi kuolemanjälkeisestä elämästä. En halua, että kukaan joutuisi sellaiseen tilanteeseen, että itse haluaa ratkaista lähtönsä. Uskon itse kuitenkin, että jokaiselle meille tulee lähtö täältä tavalla tai toisella ja se päivä on Jumalan käsissä, kun päivämme täyttyvät, niin kuolemme. Jumala on luvannut olla läsnä elämässä ja kuolemassa myös. Omaa kuolemaansa hautova on jollakin tavalla sairas, masentunut tai muuten. Masennus on sairaus, joka voi johtaa kuolemaan, aivankuin monet muutkin sairaudet olivatpa ne sitten fyysisiä tai henkisiä. Ihmiset eivät vain halua ymmärtää mielen sairauksia samalla tavalla kuin fyysisiä.Toivon, että aloittaja löytää kipinän elämäänsä ja syömishäiriökin on parannettavissa, itsekkin olen kärsinyt elämässäni syömishäiriöstä.
- Herin
Minä olen kirjoitti:
Pelottelua, samaan paikkaan me kaikki lopulta menemme, edellinen kirjoitus on vain sinun visiosi kuolemanjälkeisestä elämästä. En halua, että kukaan joutuisi sellaiseen tilanteeseen, että itse haluaa ratkaista lähtönsä. Uskon itse kuitenkin, että jokaiselle meille tulee lähtö täältä tavalla tai toisella ja se päivä on Jumalan käsissä, kun päivämme täyttyvät, niin kuolemme. Jumala on luvannut olla läsnä elämässä ja kuolemassa myös. Omaa kuolemaansa hautova on jollakin tavalla sairas, masentunut tai muuten. Masennus on sairaus, joka voi johtaa kuolemaan, aivankuin monet muutkin sairaudet olivatpa ne sitten fyysisiä tai henkisiä. Ihmiset eivät vain halua ymmärtää mielen sairauksia samalla tavalla kuin fyysisiä.Toivon, että aloittaja löytää kipinän elämäänsä ja syömishäiriökin on parannettavissa, itsekkin olen kärsinyt elämässäni syömishäiriöstä.
Lähtö tulee kaikille ennemmin tai myöhemmin. Minun piti kuolla ja vuosia sitten mutta kas kummaa täällä vieläkin olen. Siis lääketieteelisessä merkityksessä. Tänäkään päivänä lääkärit ei tiedä mkä miksi hermosto toimii niin kuin se toimii. Vastauksen pidempää elämään löysin netistä eikä lekureista. Hyvin simppleiä. Niin kauan kun on life time goal olet lähes "kuolematon". Oli sitten perhe, mies/vaimo, olla paras jossain, nähdä koko maailma etc mitä vaan niin. ihmiset on niin erilaisia että siitä voisi tehdä vaikka puhelin luettelon mittaisen mitä kukin haluaa. Se pienikin ajutus voi olla ratkaiseva joka hyvin helposti jää huomaamatta.
Mutta muista tämä. sinä päivänä kuin aloitat itsesi muokkaamisen toisten "iloksi" olet todella kuollut koska juuri tapoit persoonaalisutesi jolloin todellakin "you stopped exists".
Tämän kannsa itsekin tappelen aika usein. Että olla oma itseni vaiko muokata sitä niin että "sopii muihin".
Tiettyjä kompromissejä tehnyt mutta se mikä tekee minusta juuri sen mikä olen en luovu ja enkä tule.
Elikä jos ei ole sitä mitä haluaa oikeasti tehdä elämässä niin aika alkaa katsomaan mitä se on
- Rukoilen puolestasi
Hei
Mitä sinulle tänä päivänä kuuluu? Oletko päässyt voiton puolelle? Toivon, että olet lukemassa näitä viestejä ja ammennat voimaa jokaisesta kantavasta ajatuksesta. Siunaussta sinulle. Ihan oikeasti.- nyt te suututte
joo, tein itsemurhan viimevuonna. tää on viesti tuolta taivaan porteilta. tää oli oikee vaihtoehto, vaikka olis kyllä ollu kiva nähä mun siskon tytön ristiäiset ja veljen häät.
- Jaksamisia sulle
nyt te suututte kirjoitti:
joo, tein itsemurhan viimevuonna. tää on viesti tuolta taivaan porteilta. tää oli oikee vaihtoehto, vaikka olis kyllä ollu kiva nähä mun siskon tytön ristiäiset ja veljen häät.
Ymmärrän tosi hyvin noi fiilikset, mutta älä anna periksi!!!
Itselläni on auttanut esim.
http://www.rikurinne.com/comehome/radio (arkisto sivun alareunassa, klikkaa)
radio-ohjelma nuorille tulee vieläkin viikoittain, ja niitä voi kuunnella arkistosta!!!
Noi on ollut sairaan hyviä ainakin mulle, suosittelen lämpimästi :)
Mulle henk.koht. usko on antanut voimaa jaksaa, normaalisti en varmasti olisi
jaksanut - kouluajat oli hirveän kurjia mulle, elävää painajaista :(
Nyt on kouluajoista on mennyt jokunen vuosi, ja tällä hetkellä voin sanoa
päässeeni niistä ylitse. En tarkoita ettenkö muistaisi vielä ilkeitä sanoja tai tekoja
jossa minuun käytiin käsiksi, mutta se ei ole taakka enää mun harteilla.
On ollut läheisten kuolemia, ystävien kuolemia, vakavia sairastumisia ym, ym...
Tiedän että nyt varmasti kaikki vaikuttaa synkältä ja tuntuu ettei tulevaisuutta
ole, mutta aivan varmasti tilanteet muuttuu paremmaksi, ja silloin ajattelet että
onneksi et antanut periksi!
On niin paljon kaikkea ihanaa koettavaa ja elettävää, joita et osaisi ikinä uskoakaan!
Jumala rakastaa sua yli kaiken ja haluaa auttaa suakin!
Voimia ja tsemppiä kaikille masentuneille!!!
Valoa on tunnelin päässä, älä anna periksi!!
Sunkin elämällä on tarkoitus !
Jos haluat, niin kuuntele pari noita arkistonauhoituksia linkistä jonka laitoin, et
ainakaan häviä siinä mitään - voit ainoastaan voittaa.
Siellä on tosi mielenkiintoisia eri aiheita, joista voit valita haluamasi :) - moro.. ..
Jaksamisia sulle kirjoitti:
Ymmärrän tosi hyvin noi fiilikset, mutta älä anna periksi!!!
Itselläni on auttanut esim.
http://www.rikurinne.com/comehome/radio (arkisto sivun alareunassa, klikkaa)
radio-ohjelma nuorille tulee vieläkin viikoittain, ja niitä voi kuunnella arkistosta!!!
Noi on ollut sairaan hyviä ainakin mulle, suosittelen lämpimästi :)
Mulle henk.koht. usko on antanut voimaa jaksaa, normaalisti en varmasti olisi
jaksanut - kouluajat oli hirveän kurjia mulle, elävää painajaista :(
Nyt on kouluajoista on mennyt jokunen vuosi, ja tällä hetkellä voin sanoa
päässeeni niistä ylitse. En tarkoita ettenkö muistaisi vielä ilkeitä sanoja tai tekoja
jossa minuun käytiin käsiksi, mutta se ei ole taakka enää mun harteilla.
On ollut läheisten kuolemia, ystävien kuolemia, vakavia sairastumisia ym, ym...
Tiedän että nyt varmasti kaikki vaikuttaa synkältä ja tuntuu ettei tulevaisuutta
ole, mutta aivan varmasti tilanteet muuttuu paremmaksi, ja silloin ajattelet että
onneksi et antanut periksi!
On niin paljon kaikkea ihanaa koettavaa ja elettävää, joita et osaisi ikinä uskoakaan!
Jumala rakastaa sua yli kaiken ja haluaa auttaa suakin!
Voimia ja tsemppiä kaikille masentuneille!!!
Valoa on tunnelin päässä, älä anna periksi!!
Sunkin elämällä on tarkoitus !
Jos haluat, niin kuuntele pari noita arkistonauhoituksia linkistä jonka laitoin, et
ainakaan häviä siinä mitään - voit ainoastaan voittaa.
Siellä on tosi mielenkiintoisia eri aiheita, joista voit valita haluamasi :)Itse olen itsemurhan partaalla ollut jo melkein vuoden, kerran melkein yritin..
''Sunkin elämällä on tarkoitus !''
Olen koko ikäni tehnyt rikoksia ja maksanu kivat laskut parista pahoinpitelystä, poliisin kanssa tekemisissä enemmän kun jaksan muistaa, pelkkä peruskoulu käyty (sekin nipin napin)...
Mihin vittuun mun elämä ois tarkotettu? Kerros nyt kun olet noin viisas. - elme66
Jaksamisia sulle kirjoitti:
Ymmärrän tosi hyvin noi fiilikset, mutta älä anna periksi!!!
Itselläni on auttanut esim.
http://www.rikurinne.com/comehome/radio (arkisto sivun alareunassa, klikkaa)
radio-ohjelma nuorille tulee vieläkin viikoittain, ja niitä voi kuunnella arkistosta!!!
Noi on ollut sairaan hyviä ainakin mulle, suosittelen lämpimästi :)
Mulle henk.koht. usko on antanut voimaa jaksaa, normaalisti en varmasti olisi
jaksanut - kouluajat oli hirveän kurjia mulle, elävää painajaista :(
Nyt on kouluajoista on mennyt jokunen vuosi, ja tällä hetkellä voin sanoa
päässeeni niistä ylitse. En tarkoita ettenkö muistaisi vielä ilkeitä sanoja tai tekoja
jossa minuun käytiin käsiksi, mutta se ei ole taakka enää mun harteilla.
On ollut läheisten kuolemia, ystävien kuolemia, vakavia sairastumisia ym, ym...
Tiedän että nyt varmasti kaikki vaikuttaa synkältä ja tuntuu ettei tulevaisuutta
ole, mutta aivan varmasti tilanteet muuttuu paremmaksi, ja silloin ajattelet että
onneksi et antanut periksi!
On niin paljon kaikkea ihanaa koettavaa ja elettävää, joita et osaisi ikinä uskoakaan!
Jumala rakastaa sua yli kaiken ja haluaa auttaa suakin!
Voimia ja tsemppiä kaikille masentuneille!!!
Valoa on tunnelin päässä, älä anna periksi!!
Sunkin elämällä on tarkoitus !
Jos haluat, niin kuuntele pari noita arkistonauhoituksia linkistä jonka laitoin, et
ainakaan häviä siinä mitään - voit ainoastaan voittaa.
Siellä on tosi mielenkiintoisia eri aiheita, joista voit valita haluamasi :)Itseani lahinna huvittaa tallaset "Jumala rakastaa sua" tyyliset lapat..
Miten joku voi olla niin kapeakatseinen/itsekas, etta olettaa "jumalan" ylipaataan olevan kaikille se juttu?
Ainiin mutta joo, tosiaan, mahan olenkin tietty kadotuksessa, eli sen takiahan ma tallasta ylipaataan kirjottelen, hehehe
Uskomatonta..
Ma olen itse tullut "uskoon" joskus yla-asteella.. kun kaytiin kirkossa niin seurakuntalaiset kysyivat multa etta haluanko tulla uskoon?
Ja toki vastasin etta tietysti, jonka jalkeen mut siunattiin/ mun puolesta rukoiltiin ja siita lahtien olen ollut "Uskossa". Ja toki tama nyt kumotaan kommentoimalla silleen etta "Uskoon tuleminen on jokaisen henkilokohtainen asia" etc lapilla, mutta nain mulle paas kaymaan..
Ja onko se johonkin vaikuttanut? noh, miltas vaikuttaa :D pikemminkin painvastoin..
"Sunkin elamalla on tarkoitus" ja "Tunnelin paassa on valoa"
No kerro tarkemmin toki, ettei vaan olis just se sun henk. koht. usko mita tassakin kuitenkin ajat takaa.. hehe - Jaksamisia sullekin
moro.. .. kirjoitti:
Itse olen itsemurhan partaalla ollut jo melkein vuoden, kerran melkein yritin..
''Sunkin elämällä on tarkoitus !''
Olen koko ikäni tehnyt rikoksia ja maksanu kivat laskut parista pahoinpitelystä, poliisin kanssa tekemisissä enemmän kun jaksan muistaa, pelkkä peruskoulu käyty (sekin nipin napin)...
Mihin vittuun mun elämä ois tarkotettu? Kerros nyt kun olet noin viisas.Moro sulle :)
Tiedän että "sunkin elämällä on tarkoitus"-lause kuulostaa tyhmältä ja sanahelinältä vaan, toi mitä kirjoitin oli mun kokemusta ja niitä asioita mitkä mua auttoi silloin kun tuntui että kaikki kaatuu päälle ja elämä potkii rankasti päähän.
Mä en tiedä mihin sun elämäsi on tarkoitettu, ajattelen itse niin että "yläkerta" tietää. Mut jos jotain vastaisin, niin sanoisin, että sulla on sellaista kokemusta mitä kaikilla ei ole - sä olet nähny elämän toisenkin puolen, rankan puolen.
Olen kuullut monia jotka ovat käyneet vastaavia juttuja läpi ja ovat selvinneet saman kautta kuin minäkin, ja tällä hetkellä auttavat vastaavissa tilanteissa olevia tyyppejä.
Esim. mulla on kokemusta rankasta koulukiusaamisesta eri kouluissa(ym. sairaan vaikeista jutuista), ja nyt kun siitä on joitain vuosia menny, niin pystyn ja haluan auttaa niitä jotka käy samaa paskaa läpi, etteivät antaisi periksi - periksi antaminen on helpoin reitti... Itse olisin silloin ku oli vaikeeta, toivonut että joku olisi kertonut mulle näistä jutuista, mitkä mua auttoi... :)
Voisin suositella sulle yhtä kirjaa jos tykkäät lukea:
http://fi.wikipedia.org/wiki/KK_–_Kuolemankauppias
Toi kirja kertoo yhestä suomalaisesta huumekauppiaasta, joka varasteli ja myi kamaa ym, oli linnassakin välillä ym. Tää tyyppi on muutama vuosi sitten selvinny kuiville ja tällä hetkellä kiertää linnoissa ja puhuu nuorille elämän paskoista jutuista ja kuinka hän niistä selvisi.
Tässä videopätkä kirjasta (Andy McCoy suosittelee tätä kirjaa):
http://www.youtube.com/watch?v=tacihbOXDRU
Luin itse ton kirjan ja tykkäsin kun siinä asioista puhuttiin niitten oikeilla nimillä, eikä kaunisteltu mitään!!
Tiedän että nyt varmasti tuntuu, ettei mistään tule mitään ja kaikki mikä voi mennä perseelleen, menee. Mut uskon silti että valoa on tunnelin päässä!!! :) Tsemppiä! - Jaksamisia sullekin
elme66 kirjoitti:
Itseani lahinna huvittaa tallaset "Jumala rakastaa sua" tyyliset lapat..
Miten joku voi olla niin kapeakatseinen/itsekas, etta olettaa "jumalan" ylipaataan olevan kaikille se juttu?
Ainiin mutta joo, tosiaan, mahan olenkin tietty kadotuksessa, eli sen takiahan ma tallasta ylipaataan kirjottelen, hehehe
Uskomatonta..
Ma olen itse tullut "uskoon" joskus yla-asteella.. kun kaytiin kirkossa niin seurakuntalaiset kysyivat multa etta haluanko tulla uskoon?
Ja toki vastasin etta tietysti, jonka jalkeen mut siunattiin/ mun puolesta rukoiltiin ja siita lahtien olen ollut "Uskossa". Ja toki tama nyt kumotaan kommentoimalla silleen etta "Uskoon tuleminen on jokaisen henkilokohtainen asia" etc lapilla, mutta nain mulle paas kaymaan..
Ja onko se johonkin vaikuttanut? noh, miltas vaikuttaa :D pikemminkin painvastoin..
"Sunkin elamalla on tarkoitus" ja "Tunnelin paassa on valoa"
No kerro tarkemmin toki, ettei vaan olis just se sun henk. koht. usko mita tassakin kuitenkin ajat takaa.. heheEi ollut tarkoitus "tuputtaa" kenellekään näitä juttuja, halusin sen takia kertoa koska ne auttoivat mua paljon ja olisin toivonut että olisin aikaisemmin tietänyt niistä.
Ainoat kokemukset mitä mulla oli uskiksista, olivat ahdistavia, ja kirkossa käymiset törkeen kuivia tilaisuuksia enkä saanut niistä mitään irti. Huomasin sitten myöhemmin, että on aitoja uskovaisii, joiden ei tartte esittää mitään ym.
Itse en pätkäkään voi sietää "tekopyhiä" uskiksia, jotka rengas päänpäällä sanoo ja tuomitsee, että mitä pitää tehdä ja mitä ei. Mut huomasin, ettei mun sellaisten kanssa tarttekaan olla tekemisissä...onneksi!
Enkä halua sua "tuomita" tai lyödä Raamatulla päähän.
Mukavaa Joulun odotusta sullekin ja räiskyvää Uutta Vuotta :) - oeoeoeoeooeooe
Jaksamisia sullekin kirjoitti:
Ei ollut tarkoitus "tuputtaa" kenellekään näitä juttuja, halusin sen takia kertoa koska ne auttoivat mua paljon ja olisin toivonut että olisin aikaisemmin tietänyt niistä.
Ainoat kokemukset mitä mulla oli uskiksista, olivat ahdistavia, ja kirkossa käymiset törkeen kuivia tilaisuuksia enkä saanut niistä mitään irti. Huomasin sitten myöhemmin, että on aitoja uskovaisii, joiden ei tartte esittää mitään ym.
Itse en pätkäkään voi sietää "tekopyhiä" uskiksia, jotka rengas päänpäällä sanoo ja tuomitsee, että mitä pitää tehdä ja mitä ei. Mut huomasin, ettei mun sellaisten kanssa tarttekaan olla tekemisissä...onneksi!
Enkä halua sua "tuomita" tai lyödä Raamatulla päähän.
Mukavaa Joulun odotusta sullekin ja räiskyvää Uutta Vuotta :)Mitä kirjoittajille kuuluu nykyään ?
- ..... ..
Hirveetä ja kauheeta että näin moni voi näin pahoin :(
Itsellä kaikki elämässä mallillaan jos sen nyt noin voi sanoa, tulee melkein syyllinen olo että miksi muut joutuu kärsimään näin paljon
Mitään lohtuja tai puhetta Jumalasta en kyllä ala sepittämään koska tiedän että se on itsemurhaa ajatteleville pelkkää huuhaata... - apua löytyy
on vakava masennus ja siitä pääsee yli parantuu. Hae apua. Lue toinen itsemurhaketju niin ehkä ajattelet toisin. Elämä on lahja vaikka välillä on suuria vaikeuksia jaksaa elää. Apua löytyy kun sitä hakee.
- shaded
Tapa joku muu!
Ja kas, saat toisen mahdollisuuden.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617530Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242959- 1431793
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1171479Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691429- 1311173
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53764