Voiko ihminen oppia rakastamaan ajan kanssa? Olen tavannut miehen, joka "perheen perustamisen" näkökulmasta vaikuttaisi puutteineen ja vikoineen lähes täydelliseltä mieheltä. Olemme tapailleet lähes kaksi vuotta, mutta en ole kunnolla uskaltanut sitoutua, koska tunteeni eivät riitä. Huolimatta siitä, että hän tietää tasan mitä tunnen, mies olisi valmis vakavaan suhteeseen. Olen jo 36v, eikä minulla ole lapsia. Lääkärin kannustamana, pelkään, että tällä menolla en niitä pian ehdi saamaankaan. Edellisessä, lähes 10v kestävässä aviosuhteessa lapsi oli toivottu, mutta siinä emme koskaan onnistuneet. Nyt minulla olisi mies ja mahdollisuus toteuttaa unelma perheestä, mutta syvä rakkaus puuttuu. Toisaalta sen "tosirakkauden" löytäminen tuntuu melko haasteelliselta tehtävältä ja tällä "aikataululla" perheen suhteen jopa pelottavalta. Onko mahdollista kasvaa rakkauteen? Tai mitä se tosirakkaus on vai onko sitä? Valitsitko sinä elämäsi rakkauden vai tilanteeseesi sopivan? Oletko onnellinen?
Voiko oppia rakastamaan?
25
4292
Vastaukset
- Silja
Kun olet noin empiväinen, niin unohda lapsenteko. Voihan sitä muutenkin elää ja tuntea olonsa tarpeelliseksi.
Mielestäni lapset tulisi tehdä alta kolmikymppisenä. Silloin on äitikin vielä keski-ikäinen, kun lapset aikuistuvat.
Pyydän anteeksi, jos mielipiteeni ei sinua miellytä, mutta tämä on keskustelupalsta.
Hyvää kesää sinulle. - Rouva67
Jotenkin uskon, että ajan mittaan toista voi oppia rakastamaan (ainakin jollakin tasolla), vaikka juuri nyt ei niitä suuria tunteita olisikaan. Jos ihminen on kaikinpuolin miellyttävä ja muutenkin "sopiva", niin mikä ettei kaikki voi onnistua.
Mun mielestä 36-vuotias ei ole vielä liian vanha saamaan lapsia, oma tätinikin teki ensimmäisensä vasta 42-vuotiaana ja siitä lähtien perävuosina vielä 2 lisää. Eli sitäkään haavetta en unohtaisi!
Lähes kaikki on mahdollista, jos ja kun itse vain haluaa. - mutta...
oletko sellainen ihminen, joka kuitenkin tietää sydämessään, miten asiat todella ovat? Rakkaus ei voi olla pyyteetöntä, vilpitöntä, jos kuitenkin jatkuvasti tiedostat, ettei tämä ole sellaista todellista rakkautta jota olet aiemmin kaivannut.
Jos kykenet ajattelemaan enemmän järjellä, etkä ole haikailevaa sorttia, niin voihan se hyvin onnistuakin. Ennen vanhaan monet avioliitot solmittiin ilman mitään rakastumisia tai rakastamisia. Yhdessä pysyttiin, vaikka toisaalta tähän vaikutti avioeron häpeällisyys ja erilainen arvomaailma nykypäivään verrattuna.
Olen itse huomattavasti nuorempi, ja pohdin oikeastaan vähän samoja asioita. Mies haluaisi jo astella alttarille, ja lapsetkin olisivat tervetulleita. Itse en ole kuitenkaan 100-varma hänestä. Vaikka haluaisin todellakin olla. Hän on hyvä ihminen, ihanteellinen isä ja puoliso. Mutta henkisellä tasolla en koe tarpeeksi tyydytystä tässä suhteessa. Vaikka haluaisin itsekin lapsia, ja mieluiten nuorena, en tiedä uskallanko antaa palaa jos mietin tällaisia. pelkään toisaalta myös, että jos mietinkin liikaa, ja pian olen samassa tilanteessa kuin sinä, jossa biologinen kello jo tikittää kovaa.
Minä tiedän, etten ole onnellinen "sovitussa" tilanteessa. Tunteiden täytyy olla aitoja. Tottakai lapset ja vaikeudetkin voivat yhdistää, mutta pitemmällä tähtäimellä puolisoiden välinen aito rakkaus on tärkein kasvupohja kaikelle. Jos jo nyt epäröit, niin pystytkö lopettamaan epäröinnin siinä tilanteessa, että teillä on jo lapsia? Pystytkö astelemaan alttarille ilman epäröiviä ajatuksia? Päätöksenteko lienee paikallaan, mutta siitä ei ole hyötyä jos samat ajatukset pulpahtavat sen jälkeenkin mieleen.- realisti78
Olette lukeneet prinsessasatuja lapsena vähän liikaa...Ei elämä ole oikeasti semmoista,että joku ihana prinssi tulee ja vie jalat alta! Elätte haavemaailmassa..Oikeanlainen ja KESTÄVÄ rakkaus on turvallista,kunnioitusta ja pitkäaikaista. Eikä todellakaan mitään suurta intohimoa joka sammuu yhtä nopeasti kuin alkoi..Ja sinä..Nainen 36 vee ja vielä noin lapsellinen. Ota ihmeessä se mies! Ei kaikilla ole mahdollisuuutta luotettavaan ja kunnolliseen mieheen! Hölmö olet!
- sikseen
realisti78 kirjoitti:
Olette lukeneet prinsessasatuja lapsena vähän liikaa...Ei elämä ole oikeasti semmoista,että joku ihana prinssi tulee ja vie jalat alta! Elätte haavemaailmassa..Oikeanlainen ja KESTÄVÄ rakkaus on turvallista,kunnioitusta ja pitkäaikaista. Eikä todellakaan mitään suurta intohimoa joka sammuu yhtä nopeasti kuin alkoi..Ja sinä..Nainen 36 vee ja vielä noin lapsellinen. Ota ihmeessä se mies! Ei kaikilla ole mahdollisuuutta luotettavaan ja kunnolliseen mieheen! Hölmö olet!
kyllä elävässä elämässäkin paljon tarinoita löytyy. Minä olen 47v, mielestäsi varmasti ja lapsellinen, mutta elän yhä edelleen tuota satua 21vuoden avioliiton jälkeenkin. Tuo on kyllä asia, mistä sain jo nuorena kinastelle ystävättärieni kanssa. Toiset tyytyivät siihen mitä saivat, kunhan mies oli jotakuinkin kunnollinen. Minä odotin hieman kauemmin, mutta löysin "elämäni rakkauden". Kokemuksesta voin sanoa ettei tuo "suuri rakkaus" mihinkään väljähdy, vaan vahvistuu vuosien myötä. Ja kyllä, yllätys yllätys, myös intohimo säilyy, ainakin tähän päivään asti on säilynyt. Miksi tyytyä vähempään kuin itselleen parhaaseen, sen asian tietää syvällä sydämessään. Seuratessani niiden liittoja, jotka tyytyivät vähempään, voisiko väljähtyneempää elämää olla. Osa on jo eronnut ja ne jotka "kitkuttavat" vielä yhdessä, eivät kyllä hääppöistä elämää elä.
- *Sara*
sikseen kirjoitti:
kyllä elävässä elämässäkin paljon tarinoita löytyy. Minä olen 47v, mielestäsi varmasti ja lapsellinen, mutta elän yhä edelleen tuota satua 21vuoden avioliiton jälkeenkin. Tuo on kyllä asia, mistä sain jo nuorena kinastelle ystävättärieni kanssa. Toiset tyytyivät siihen mitä saivat, kunhan mies oli jotakuinkin kunnollinen. Minä odotin hieman kauemmin, mutta löysin "elämäni rakkauden". Kokemuksesta voin sanoa ettei tuo "suuri rakkaus" mihinkään väljähdy, vaan vahvistuu vuosien myötä. Ja kyllä, yllätys yllätys, myös intohimo säilyy, ainakin tähän päivään asti on säilynyt. Miksi tyytyä vähempään kuin itselleen parhaaseen, sen asian tietää syvällä sydämessään. Seuratessani niiden liittoja, jotka tyytyivät vähempään, voisiko väljähtyneempää elämää olla. Osa on jo eronnut ja ne jotka "kitkuttavat" vielä yhdessä, eivät kyllä hääppöistä elämää elä.
Ei niitä suuria rakkauksia osu kohdalle joka vuosi, joskus ei ehkä koskaan mutta etsimistä ei kannata lopettaa. Tai tyytyä vähempään. Ei mielestäni 3-kymppisenäkään voi vielä todeta ettei suurta rakkautta ole eikä tule kerta en ole vielä sellaista kokenut. Tällä "suurella rakkaudella" tarkoitan sitä että sekä henkisellä että fyysisellä puolella on sähköä. Itse olen tähän mennessä (olen 30-v) kohdannut vain yhden sellaisen miehen, nykyisen avomieheni. Monenlaisia kokemuksia takana. Pelkästään fyysisesti toimivia suhteita, kaverillisia, järkisuhteita,.. mutta sitten kun se loksahtaa niin se loksahtaa. Ei siinä sitten tarvitse miettiä näitä asioita. Että olisiko vai eikö tai rakastaisiko vai eikö.
Ehkä jokaisen kohdalle ei tuollaista rakkautta tulekaan koskaan kohdalle mutta etsimistä ei kannata lopettaa, mielestäni. Ja kyllähän kyse on vähän omastakin asenteesta. Vanhemmiten tietää mitä haluaa. - miimi
sikseen kirjoitti:
kyllä elävässä elämässäkin paljon tarinoita löytyy. Minä olen 47v, mielestäsi varmasti ja lapsellinen, mutta elän yhä edelleen tuota satua 21vuoden avioliiton jälkeenkin. Tuo on kyllä asia, mistä sain jo nuorena kinastelle ystävättärieni kanssa. Toiset tyytyivät siihen mitä saivat, kunhan mies oli jotakuinkin kunnollinen. Minä odotin hieman kauemmin, mutta löysin "elämäni rakkauden". Kokemuksesta voin sanoa ettei tuo "suuri rakkaus" mihinkään väljähdy, vaan vahvistuu vuosien myötä. Ja kyllä, yllätys yllätys, myös intohimo säilyy, ainakin tähän päivään asti on säilynyt. Miksi tyytyä vähempään kuin itselleen parhaaseen, sen asian tietää syvällä sydämessään. Seuratessani niiden liittoja, jotka tyytyivät vähempään, voisiko väljähtyneempää elämää olla. Osa on jo eronnut ja ne jotka "kitkuttavat" vielä yhdessä, eivät kyllä hääppöistä elämää elä.
Sait todellakin hymyn aikaiseksi. Kuulostaa aivan mielettömän hienolta! Ihanaa, että kyynisyyden savuverho ei ole saavuttanut kaikkia, vaan on jäljellä ihmisiä, jotka uskovat totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Siitähän niissä prinsessasaduissa lopultakin on kysymys, eikövain?
- joopa joo
miimi kirjoitti:
Sait todellakin hymyn aikaiseksi. Kuulostaa aivan mielettömän hienolta! Ihanaa, että kyynisyyden savuverho ei ole saavuttanut kaikkia, vaan on jäljellä ihmisiä, jotka uskovat totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Siitähän niissä prinsessasaduissa lopultakin on kysymys, eikövain?
Nyt eletään OIKEAA elämää,ei satua..On se hassua huomata kuinka jotkut AIKUISET ihmiset pysyvät pikkutyttöinä kuolemaansa saakka. Ei ihme ettei teillä ole miestä.
- miimi
joopa joo kirjoitti:
Nyt eletään OIKEAA elämää,ei satua..On se hassua huomata kuinka jotkut AIKUISET ihmiset pysyvät pikkutyttöinä kuolemaansa saakka. Ei ihme ettei teillä ole miestä.
No millaista se OIKEA elämä on? Onko sille kenties olemassa jokin yleismaailmallinen määrite. Missä menee sadun ja oikean elämän raja? Millainen on AIKUINEN? Onko se mahdollisesti jokin laji, joka ajattelee ja toimii samalla tavoin...? Mistäs sen tietää mlloin pikkutyttö on kasvanut aikuiseksi?
Ai niin muuten pieni varoituksen sana kaikille haaveilijoille: luin taannoin eräästä julkaisusta, että haaveilu ennakoi sairastumista Alzheimerin tautiin... - Aikuinen ihminen
miimi kirjoitti:
No millaista se OIKEA elämä on? Onko sille kenties olemassa jokin yleismaailmallinen määrite. Missä menee sadun ja oikean elämän raja? Millainen on AIKUINEN? Onko se mahdollisesti jokin laji, joka ajattelee ja toimii samalla tavoin...? Mistäs sen tietää mlloin pikkutyttö on kasvanut aikuiseksi?
Ai niin muuten pieni varoituksen sana kaikille haaveilijoille: luin taannoin eräästä julkaisusta, että haaveilu ennakoi sairastumista Alzheimerin tautiin...Aikuinen on ihminen joka tietää elämän oikeat realiteetit,ottaa vastuun elämästään ym ym.. Jos et tiedä/erota satua todesta niin olet todella hukassa! Hahaha! Kysyit mistä sen tietää mikä on totta ja mikä satua..Jos et tiedä niin voi voi
- *Sara*
Aikuinen ihminen kirjoitti:
Aikuinen on ihminen joka tietää elämän oikeat realiteetit,ottaa vastuun elämästään ym ym.. Jos et tiedä/erota satua todesta niin olet todella hukassa! Hahaha! Kysyit mistä sen tietää mikä on totta ja mikä satua..Jos et tiedä niin voi voi
Voi sinua! Ota vähän rennommin. Elämän realiteetteja voi kyseenalaistaa. Yleensä elämä on taruakin ihmeellisempää. Mielikuvitusta voi käyttää joka asiassa. Jollei sitä ole, eikä sitä halua käyttää, elämä käy aika tylsäksi. Mutta ehkä tajuat sen iän myötä, ehdottomuutesi kuuluu varmaan aikuistumiseesi.
- miimi
*Sara* kirjoitti:
Voi sinua! Ota vähän rennommin. Elämän realiteetteja voi kyseenalaistaa. Yleensä elämä on taruakin ihmeellisempää. Mielikuvitusta voi käyttää joka asiassa. Jollei sitä ole, eikä sitä halua käyttää, elämä käy aika tylsäksi. Mutta ehkä tajuat sen iän myötä, ehdottomuutesi kuuluu varmaan aikuistumiseesi.
Ihan oikeasti ihmettelen joskus sitä, miten ihmisistä on tullut niin kyynisiä (ja tosikkoja)? Eräs vanhempi viiskymppinen elämästään nauttiva eronnut rouva kertoi, että nuoret miehet ovat siitä niin ihania, että he vielä uskovat rakkauteen ja hyvyyteen. Puolestaan keski-ikäistyneet miehet ovat jo niin parkkiintuneita pelureita, että aitoa romantiikkaa saa kaivaa kivenalta. No tästähän varmaan ollaan monia mieliä, mutta kun lueskelee ylipäätään näitä juttuja tämän tyyppisillä sivustoilla, niin näyttää siltä, että vanha rouvakin jää pian ilman romantiikkaa tällä menolla.
- Muuuh
Älä puhu rakkaudesta vaan järkivalinnasta, voit oppia rakastamaan toista ihmisenä mutta romanttinen rakkaus ei mielestäni synny työstämällä.
- kokemukseni
Itse olen seurustellut useita kertoja, rakastunut tulisesti, liidellyt pilvissä ja mitä onkaan tapahtunut? Kaikki ne suhteet jossa olen ollut ns. "jalat alta" rakastunut, ovat kariutuneet. Tällä hetkellä elän parisuhteessa onnellisesti, vaikkakaan tämän ihmisen kanssa en kokenut mitään suunnatonta rakastumisen huumaa. Rakastan häntä kyllä, sen tiedän, mutta rakkaus on tullut pikku hiljaa, eikä mitenkään "jalat alta" tyylillä. Tämä suhde on kestänyt kaikken pisimpään kaikista suhteistani, ja toivon sen kestävän ikuisesti ja olevan se viimeiseni. Ei rakastumisen aina tarvita niitä älyttömän suuria tunne kuohuja, jossa rakkaus ikäänkuin roihahtaa äkkiä täyteen liekkiinsä. Rakkaus voi tulla myös hiljalleen hitaasti kasvamalla. Tärkeää on että sun on hyvä olla sen ihmisen lähellä, olet onnellinen hänen kanssaan, etkä kaipaa muuta.
- tytteli
kokemukseni kirjoitti:
Itse olen seurustellut useita kertoja, rakastunut tulisesti, liidellyt pilvissä ja mitä onkaan tapahtunut? Kaikki ne suhteet jossa olen ollut ns. "jalat alta" rakastunut, ovat kariutuneet. Tällä hetkellä elän parisuhteessa onnellisesti, vaikkakaan tämän ihmisen kanssa en kokenut mitään suunnatonta rakastumisen huumaa. Rakastan häntä kyllä, sen tiedän, mutta rakkaus on tullut pikku hiljaa, eikä mitenkään "jalat alta" tyylillä. Tämä suhde on kestänyt kaikken pisimpään kaikista suhteistani, ja toivon sen kestävän ikuisesti ja olevan se viimeiseni. Ei rakastumisen aina tarvita niitä älyttömän suuria tunne kuohuja, jossa rakkaus ikäänkuin roihahtaa äkkiä täyteen liekkiinsä. Rakkaus voi tulla myös hiljalleen hitaasti kasvamalla. Tärkeää on että sun on hyvä olla sen ihmisen lähellä, olet onnellinen hänen kanssaan, etkä kaipaa muuta.
Voi kuinka sinä kirjotit kauniisti.
Olen parikymppinen nuori, suhteessa elävä nainen. En tiedä onko se tämä kevät, hyvä oloni, tunteellisuuteni vai rakkaus, mutta kirjoituksesi sai minulle (onnen) kyyneleet silmiin. Vaikka olenkin nuori, niin tunnistin oman parisuhteeni piirteitä kirjoituksestasi. Juuri noin asian pitääkin olla.
Hyvää jatkoa sinulle parisuhteessasi ja muutenkin elämässäsi. Ja kiitos tästä lämpimästä olosta, minkä sait tekstilläsi aikaan!
- *Sara*
Onko välttämätöntä oppia rakastamaan tätä miestä? Etkö voisi hankkia hänen kanssaan niitä lapsia nyt joka tapauksessa? Eihän kukaan muukaan voi olla 100% varma että rakastaa lapsiensa isää loppuelämänsä. Ellei rakkaus riitäkään, erotaan. Se on nykypäivää. Ihan jokaisen kohdalla.
Sitä päätöstä että kenen kanssa elät loppuelämäsi, tuskin nyt pystyt tekemään mutta lapsien hankinta alkaa olla tosiaan todellakin ajankohtaista. Et saa mistään vastausta siihen että opitko sinä rakastamaan tätä miestä. Voit miettiä sitä loppuelämäsi mutta lapsia et voi saada enää kovin kauaa.- Mamma69
Sitä vaan kannustetaan lapsia tekemään vaikka miehestä ei ole varmuutta! Sairasta! Lapsella on oikeus myös isään ja KUNNON perheeseen! Kuka ajattelee taas lasta?? Niin ei kukaan. Omaa itsekästä tarvetta saada lapsi..Ensin täytyy miettiä millaiseen maailmaan lapsi syntyy ja ettei häneltä mitään puutu. Kyllä oot TYHMÄ ja ITSEKÄS!
- tyhmä ja itsekäs
Mamma69 kirjoitti:
Sitä vaan kannustetaan lapsia tekemään vaikka miehestä ei ole varmuutta! Sairasta! Lapsella on oikeus myös isään ja KUNNON perheeseen! Kuka ajattelee taas lasta?? Niin ei kukaan. Omaa itsekästä tarvetta saada lapsi..Ensin täytyy miettiä millaiseen maailmaan lapsi syntyy ja ettei häneltä mitään puutu. Kyllä oot TYHMÄ ja ITSEKÄS!
Koska on miehestä varmuus? Millainen on kunnon perhe? Missä tapauksessa voit taata lapselle isän? Mitä muita perusteluita keksit lapsen hankintaan missään tapauksessa kuin itsekkäät? Eikö olisi ajattelevaisempaa adoptoida jo syntynyt lapsi jolla ei ole vanhempia?
- mutta...
Kyllä toista ihmistä voi oppia rakastamaan, mutta kukaan muu kuin sinä itse ei voi tietää, riittääkö sellainen rakkaus sinulle. Itse seurustelin useamman vuoden kaikin puolin ihanan ja kunnollisen miehen kanssa, johon en kuitenkaan ollut rakastunut, vaan jota olin oppinut rakastamaan. Kaikki sujui välillämme oikein hyvin ja mallikkaasti, mutta minun elämästäni puuttui jotakin. Sitten tapasin erään toisen miehen, johon ihastuin ja rakastuin heti. Mitä paremmin tutustuimme, sitä selvemmäksi kävi, että halusin olla hänen kanssaan, ja jätin hyvän mieheni. En ole katunut, tosin uudessa suhteessani onkin vielä menossa alkuhuuman ihanuus. Hänen kanssaan olisin kuitenkin valmis menemään naimisiin ja tekemään lapsia milloin vaan.
Voit toki tehdä lapsia mukavan miehesi kanssa, mutta oletko valmis sitoutumaan häneen kokonaan? Entä jos sinulle käy samoin kuin minulle ja tapaat pian jonkun oikeasti ihanan tyypin? Toisaalta... Entä jos et nyt teekään lapsia, etkä sitten tapaakaan ketään... Hankalaa!- miimi
On mielenkiintoista se, miten eritavoin me ajattelemmekaan rakkaudesta tai syvästä rakkaudesta. Itse (kuten muutama muukin kirjoittaja) näen syvän rakkauden ennenkaikkea vahvana yhteenkuuluvuuden tunteena, että on yhteinen olemisen tapa. Tähän liittyy olennaisimpana se, kuinka tai millaisten lasien läpi me tätä maailmaa katselemme. Onko kevätpäivän upein elämys se, että käsissä tuoksuu hiekka vai se, että on saanut uuden hajuveden. Meillä voi olla yhteisiä harrastuksia ja molemmat voivat pitää koti-illoista, mutta ero tulee siinä katsotaanko illat elokuvia vai keskustellaanko siitä, mitä kohu Lordista euroviisuissa kertoo ihmisten asenteista ja kulttuurista. Mies voi olla hyvännäköinen, varakas, hyvä rakastaja ja pitää sinua prinsessana (niin hän pitää), mutta jos hän ei ole huomannut kevään ensimmäisiä lentäviä pörriäisiä tai kuullut ensimmäisiä lintujen viserryksiä niin ovatko maailmat jo liian kaukana? Toki on ihanaa jos jalat menee alta, mutta silloin on vähän huono kävellä. Tänään olen entistä varmempi siitä, että lapset kuuluvat "syvällisiin" rakkaussuhteisiin....ja se riski minunkin on otettava. Kuten eräs kirjoittaja tuolla alussa nosti esille, kyllä sydämessään tietää mikä tie on se oikea...ja uskon, että se tie vie myös perille (olipa se mitä hyvänsä).
- molempi parempi
Teitpä kysymyksen, jota itsekin olen tässä viimeaikoina pohtinut, eli tunteen vai järjen valinta.
Nuoruuden ah-niin-suloisen-katkerien kokemusten jälkeen tein päätöksen hankkia kumppanin järjen perusteella: valkkasin sopivan hyvännäköisen,koulutetun,saman toimeentulotason omaava samanhenkinsn naisen.Mutta: kyseessä ei todellakaan ollut ns SE, eli mistään rakkauden huumasta ei ollut kyse, koska halusin olla tilanteessa jossa mahdollinen ero ei romauta tunnepuolta tyyliin puolivuotta .
Matkaa on tehty nyt jo yli 20 v yhdessä, seksi sujuu, elämä sujuu,toimeen tullaan.
Eli vastaus kysymykseesi: tavallaan sitä oppii pitämään toisesta, mutta rakkautta ei oikein voi oppia järkeilemällä, koska se on tunne puolen asioita, jotka tunnetusti ovat tiedostamattomia, ei järkipuolen asioita ihmisen päänupissa.
Jos kyseessä on tietoinen valinta, voit elää loppuelämäsi hyvinkin onnellisena, mutta taustalla vaanii se damokleen miekka, että se oikea marssii esiin kun olet hankkinut lapset,talon ,jned, ja sitten se ero tulee .
Näin meinas käydä itsellenikin. Vaakakupissa loppupeleissä painoi sittenkin lapset eniten,
mutta ei se herkkua ole , kun tekisi nielaista sitä tunnetikkaria..- *Laura*
Oletko tyytyväinen? Valitsitko mielestäsi oikein?
- miimi
Niinpä!
Onhan se tietenkin niinkin, että me ihmiset olemme tarpeiltamme ja temperamentiltamme erilaisia. Toiset nauttivat tasaisuudesta ja toiset puolestaan kaipaavat elämään säpinää ja säröjä muodossa tai toisessa. Tunneskaalat ovat käytössä (tai vaativat tulla käyttöön) asteikoilla 1-vähän tai 1-isoluku. Onnellisuudenkin kriteerit vaihtelevat.
Mikäänhän ei lopulta takaa minkään tyyppisen parisuhteen kestoa, mutta olen kyllä tässä pitkään asiaa puljanneena tullut siihen tulokseen, että mieluummin vapaana metsässä kuin kultahäkissä linnassa. Kaiken uhalla. Kun ei todella tunne rakastavansa (ts ei rakasta, ei ole varma tai rakastaa vähän) on riski rakastua johonkin toiseen niin valtava, että hirvittää ajatella. Ja kun on kuitenkin vielä, kuitenkin :), niin nuori ja palava halu rakastaa.
Katsoin taannoin dokkaria onnellisuudesta. Siinä esitettiin tuloksia, jossa kolmanneksi vai neljänneksi eniten onnea toi se, että sai rakastaa, tuntea rakkautta jotakin kohtaan. Toki tietenkin on erilaista rakkautta ja rakkauden kohteita.
Mitä tuo sinun tarinasi minulle kertoo on, että lopulta tärkeintä on se, että on onnellinen...ja pääsääntöisesti hyvä olla siinä arjessa missä elää ja minkä on rakentanut. Pystyy olemaan sinut valintojensa ja tekojensa kanssa, puhumaan totta ja kunnioittamaan itseään ja toista.
- Anonyymi
Ei voi oppia rakastamaan. Se vain tapahtuu tai ei tapahdu.
Voit kuitenkin olla onnellinen tuon valitsemasi ihmisen kanssa, jos pystytte sopimaan teille sopivasta parisuhteesta.
Kukaan ei voi ulkopuolelta tietää, onko parisuhde onnellinen, se on teidän kahden liittonne.
Ja tsemppiä pohdintoihin! :) - Anonyymi
Menin yhteen mieheni kanssa nuorena lyhyehkön seurustelun jälkeen.
Tarkoitukseni oli vain seurustelu, mutta ympäristö alkoi puuttua peliin ja menimme naimisiin. Vuosikausia koin että intohimo puuttuu (häneltä) ja olemme kuin sisko ja veli. Tapa näyttää rakkautta oli erilainen kuin mitä odotin.
Sitä vaan odotti että toinen muuttuisi. Odotan edelleen kaikkien vuosien jälkeen ja valitettavasti myös tuon asian esille aika ajoin. En usko että se on hyvä asia, mutta itselleen ei joskus mahda mitään.
En tiedä suosittelenko muita elämään näin, mutta olemme pysyneet yhdessä yli 40 vuotta. Siihen on kuulunut monenlaista, jopa arveluttavia kuviota, mutta ei olla erottu. Jossain syvällä tiedän että ikävöisimme toisiamme kuitenkin. Olisiko se kuitenkin rakkautta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi1355479- 333375
Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O171883Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak231855Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.211699Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta731548Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt131447Haluisin suudella ja huokailla
ja purra kaulaasi ja rakastella sinua. Haluisin puristella rintojasi ja pakaroitasi. Ei sinulla taida olla kuitenkaan ni161327Armi Aavikko Malmin hautausmaa
Haudattiinko Armi arkussa Malmin hautausmaalle vai tuhkattiinko hänet? Kuka tietää asiasta oikein?111326Miksi näin?
Miksi vihervassut haluaa maahan porukkaa jonka pyhä kirja kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen? Näin kotoutumi211295