suhde - korvaavaa laastaria vai ihastumista ihmiseen

Elä omaa itseäsi varten äläkä vain juokse miesten perässä. Etsimättä paras, kyllä kaikki ajan myötä järjestyy, ehkä "se oikeakin" jos niin on tarkoitus.

Meillä on samanaikaisesti tapahtunut tämä erohomma, itsekkin sain "monoa" tasan 5kk, sitten..tällä hetkellä tapailen ihan mukavaa naista johon olin alussa ihastunut mutta nyt taasen tuntuu että se tunne katosi :( alussa olin itse se aktiivisempi puoli ja kumppani varovaisempi..nyt tilanne on luisunut vähän toiseen suuntaan, tuskin itse ainakaan olen valmis mihinkään vakavampaan, itse olen huomannut että ihastun melkein jokaiseen sopivaan naikkoseen mutta fiilis katoaa aikas pian.. tammi- helmikuun vaihteessa (hyvin aikaisin)yritin ekaa kertaa vähän "vakavammin" mutta seksin jälkeen tunteet katosivat "avaruuteen" exä- kummittelee vieläkin taustalla, vaikka en sitä todellakaan haluaisi mutta en vain voi tunteilleni mitään.. 16- vuotta yhteiselämää ei katoa tostavaan, olen yrittänyt miettiä mkä oli se piirre että exän piti "paeta" ja huomaan itsessäni myös vikoja joka alussa oli mahdotonta.. paranemista sekin, itse en tiedä milloin voin ja uskallan antautua kokonaan, sielussani virtaavat kuitenkin ne syvemmät veet ja sinne ei tosta vaan pääse..noh pidän naisista ja seksistä ja vaikka joku on sanonut että ole yksin ja mietiskele..niin kohdallani se ei kyllä onnistu, niin en sinulle osaa oikein mitään neuvoa antaa mutta mietippä tarkkaan ja tutkiskele itseäsi, helvetillistä on olla yksin ja kumppania kaipaa, hellyyttä ja läheisyyttä todella paljon..kyllähän sinä funtsailet selvästi jo itsekkin.. tsemppiä teet ratkaisuja suuntaan tai toiseen..

5 kk on mitättömän vähän. siitä se epävarmuus.

Itselläni oli kulunut noin puoli vuotta erosta, kun tapasin ihmisen, joka pisti kaiken sekaisin. Olin ajatellut elää sinkkuna, mutta niin siinä vain kävi, että rakastuin tulisesti!

Ystävät ja sukulaiset yrittivät toppuutella, hän oli kuulemma vain laastarisuhde. Tunsin kuitenkin tavanneeni sielunkumppanin, josta en halunnut luopua.

Suhteemme on nyt kestänyt toista vuotta, ja olen erittäin onnellinen! Exä on enää muisto vain ja nykyiseen kumppaniini olen edelleen silmittömän rakastunut!

Itse löysin uuden miehen 7kk eron jälkeen. En edes rakastunut tulisesti, huomasin vaan viihtyvän hänen kanssaan, ja vaikutti sekin kyllä että oli ollut 7kk ilman seksiä...halut olivat aika katossa. Ajan myötä kuitenkin kiinnyimme toisiimme, mies oikein kunnolla rakastui. Suhde tuntui tasapainoiselta, eikä luojan kiitos ollut mitään edellisen liiton ongelmia (esim. alkoholi, mustasukkaisuus jne).

No niinhän siinä kuitenkin kävi, että vuoden jälkeen alkoi tulla takautumia menneestä suhteesta. Tuli niin sanoin kuvaamattomia ahdistustiloja, etten tiennyt miten päin olisin ollut. Öisin heräsin kesken painajaisten, saatoin purskahtaa itkuun pienestäkin vastoinkäymisestä. Vaikka tiesin, ettei vika ollut toisessa, etsin kuitenkin myös hänestä vikoja omaan huonoon olooni.

Tietysti edellisen liiton syvillä tunteilla ja suurilla vaikeuksilla (pakotin itseni lähtemään, oman hyvinvointini takia) on ollut osansa tässä paranemisprosessissa. Aluksi tunsin vain suurta helpotusta, eikä ex tullut edes kovin usein mieleen. Kun aloitin suhdetta uuden miehen kanssa, tuntui kuin uusi elämä olisi alkanut.

Mulle tämä eron jälkipuinti tuli vasta myöhemmässä vaiheessa, ei heti eron jälkeen. Aikaa on nyt jo vuosia, mutta jollain tasolla en ole vieläkään päässyt täysin yli ex-miehestäni. En tiedä pääsenkö koskaan. Kun ero ei johdu tunteiden katoamisesta, on toista vaikea unohtaa. Mutta nykyään ajattelen, ettei minun edes tarvitse unohtaa. Ei minun pidä tuntea syyllisyyttä siitä, että joskus muistelen lämmöllä hyviä hetkiä.

Olen edelleen tämän uuden miehen kanssa. Ollaan puhuttu avoimesti tunteistani, ja hän ymmärtää uskomattoman hyvin minua, vaikka voisi ottaa itseensä nämä asiat. Hän pitää minua elämänsä naisena, rakastaa yli kaiken. Koska tiedän, että hän on tukenani, uskallan olla myös heikko...näyttää salaisimmatkin tunteeni. Ei ole aina helppoa, mutta vastapainona on ihanaa yhdessäoloa, turvallinen ja lämmin parisuhde.

On hyvä, että pystytte keskustelemaan asioista avoimesti. Jatkakaa samaa linjaa. Varaudu siihen, että yli pääseminen entisestä voi vaikeutua kun aikaa kuluu tovi. Mutta kaikesta selviää jos haluaa. Riippuu suhteenne vakavuudesta, säilyykö myös suhteenne. Itse ajattelin jossain kohtaa, että minun täytyy olla yksin. Mutta mies ei päästänyt minua lähtemään elämästään. Kyllä tässä on pitkälti menty miehen tahdonvoiman mukana, vaikeina aikoina. Mutta katunut en ole, en todellakaan näin jälkikäteen ajateltuna. Onnea teille!

Ehkä se on laastari, ehkä se on pysyvää, ehkä se on seikkailu. Varmaan viisasta olla sitoutumatta tai ajattelematta liian pitkälle ja valmiiksi asioita, mutta nauti tunteesta niin kauan kuin sitä kestää.

"Rakastuin" - mitä se kaikkea sitten onkaan - tulisesti ja totaalisesti kun erostani oli kulunut juuri 5 kuukautta. Myös minun eroni tuli aika lailla yllätyksenä, kun rehelliseksi luulemani eksä olikin viettänyt kaksoiselämää jo neljän vuoden ajan - ja minä vain ihmettelin minne hän saa kaiken palkkani kulumaan. Eron aiheuttama pettymys ja järkytys oli suuri, mutta tie oli ihan selvä ja lopputulos väistämätön. 5 kuukautta tämän jälkeen alkanut suhde tuli elämääni täysin tilaamatta - en ollut mitään sellaista hakenut enkä suunnitellut, olin tietoinen omasta riekaleisuudestani ja rikkinäisyydestäni, mutta toisaalta valtavasta seksin ja läheisyyden nälästäni. Ensi kauhistelin tunteitani mutta sitten (kävin terapiassa samoihin aikoihin) terapeuttini kannusti minua nauttimaan siitä hetkestä ja siitä tunteesta, oli se sitten mitä oli. En ole katunut. Asioita katseltiin ja tunteesta nautittiin päivä kerrallaan, ja sama ihmettely jatkuu edelleen. Tosin olen tietenkin työstänyt samalla avioeroani ja sitä edeltävää pitkää liittoa ja näihin liittyviä vaikeita tunteita. Myös miesystäväni on käynyt erokivut läpi, ja osaa antaa minulle tilaa myös niille. Olen tietoinen siitä että suhde olisi saattanut loppua ja kuolla siinä vaiheessa kun ensimmäinen jatkuva panetus helpottaa. Siinäkin tosin meni vuosi. Katselemme elämäämme edelleen, rennosti ja rauhassa. Yhdessä olemme olleet nyt lähes kaksi vuotta - enkä vieläkään menisi luokittelemaan tätä miksikään muuksi kuin hyväksi elämäksi juuri nyt.

Katsoin toiseen liian luottavaisesti, otin puheet tosissani, otin koko tarinan liian vakavasti. Ei tämäkään mies tarkoittanut mitä sanoi, olen varmaan todella tyhmä, kun tulen haavoitetuksi näin. :(

Ei kannata uskoa toisen sanaa siitä, että yritetään hoitaa homma niin, ettei kummallekaan tule paha mieli. Miksi miehet sanovat minulle asioita, joita eivät tarkoitakaan... Ihmetyttää tämä elämä.

Tuuli taisi viedä laastarin ennenkuin se ehti lainkaan parantaa haavaani. Ja minä kun olisin halunnut muutakin kuin laastarin.