Kerro tarinasi

Tuskasta ja elämänhalun menettämisestä.

Enhän mä ny tänne sitä kerro. Maanantaina ja ihan toisaalle.

Porukat oli melkein 5vuotta yrittäneet vielä yhtä lasta saada. Luopuneet jo toivosta lopulta synnyin minä.

Oli vuosi 1981…

En osaa sanoa. Eräänä päivänä vain huomasin ajattelevani häntä ja odotin seuraavaa kertaa kun hänet näkisin.

päin vttuahan se alko

Nainen ja mies rakastuivat. Sitten naisen ja miehen tiet erosivat, toinen jäi asemalla pois, toinen jatkoi matkaa. Sen pituinen se.

No ihan ensin, mulla oli epassi rahaa ja se piti käyttää...

Kaikki alkoi siitä kun liityin yhteen facebook ryhmään. Loppua ei sitten haluakkaan muistella.

Työpaikka sama

Elokuisena iltapäivänä 2019

Mies oli sinnikäs... Tässä sitä ollaan

Vahingossa. Ei ollu tarkoitus.

Alkoi siitä, kun lapsena kävin rajan toisella puolen ja käskettiin takaisin. Huom. Ei pyydetty vaan käskettiin takaisin.

Laitoin miehelle sähköpostia ❤️

Kaikki alkoi siitä että isäni siittiö hedelmöitti äitini munasolun.......

Löysin eksyttyäni viimein "kotiin" avonaisesta ovesta ja hän oli vastassa, katse niihin jumalaisiin silmiin ja se oli siinä, jotenkin kummasti vaan tiesin heti 💘🤩 tämä tapahtui siis 2017

Vahingossa. varattuna ihastuin kumppanin kaveriin.

Yksi ainoa katse--> alitajunta--> rakastuminen

No isä ja äiti eivät saanut pidettyä haluja kurissa, ja halusivat saada iltatähden vielä (tai no äiti ainakin).

Syksy 2022 vahvisti vanhaa rakkautta mikä muuttui etäsuhteesta lähisuhteeksi koska muutin samalle paikkakunnalle.Harmittaa koska emme saaneet asuntoa heti seinänaapurista.Ollaan kyllä yritetty muttei se mummo lähe eikä heitä veiviä.

Piti jäädä tahraksi lakanaan, mutta jäinkin tahraksi yhteiskuntaan...

Isä ja äitee menivät launtaisaunaan kaharestaan ,amarossit unohtuu tupahan. Loppu onkin legendaa.

Kaikki alkoi hyvin huonosto ja päättyi hyvin huonosti. Uskon että lopulta kaikki meni kumminkin ihan hyvin.

Päätin aloittaa elämäni 3 kk ennen laskettua aikaa, kiire kun oli. No, ei päässyt ajelemaan autoilla kun nahat puuttui sormista. Kaikki kuitenkin hyvin.

En tiedä onko olemassa edes tarinaa.
On muistoja, viestejä menneiltä vuosilta.
Kirjeitä joita lähetin hänelle.
Oliko alkua tai loppua? Keskeneräisyyttä..

Tänään muistelin häntä kun olin keikalla ja
kuuntelin itselleni tärkeitä lauluja.
Olen luovuttanut ja luopunut kohtaamisesta.
En siitä syystä etteikö se olisi tärkeää.
Ihan vaan kun voimat on loppu.
Eikä minusta ole sillan rakentajaksi.
Tänne kirjoittaminen on jäänyt.
Se on tehnyt hyvää kuupalle.

"Mitä rajummin elämä
on käsitellyt, sitä hellempi
pitää itselleen olla"
-armollisuus (Susanna Jussila)

Levollista yötä.
♡ sydämessä ja sielussa mukana

teetkö eli aiheuyatko SUURIA ÄÄNIÄ, vai pieniä ääniä

Tuijottelukisasta naisen kanssa. m>n

https://youtu.be/iQvd-lF-Muo

Olimme kerran yksi tarina,
kaksi sydäntä samassa hiljaisuudessa.
Kun hänen katseensa kohtasi omani,
rakkaus heräsi kuin pitkän unen jälkeen.
Sydämeni antautui,
epäröimättä,
ehdoitta.

Kun näin hänet,
aika tuntui pysähtyvän.
Tähdet loistivat kirkkaammin,
ja sydämeni löi lujaa,
niin että pelkäsin sen paljastavan kaiken.
Oli katseita ja ilmaa täynnä tunnetta,
sellaista ainutlaatuista, jota en ollut ennen kokenut.

Sitten tiet erkanivat,
kuin hiljaa suuntaansa vaihtava joki.
Mutta muistot elivät eivätkä haalistuneet,
katseeni etsi häntä kaikkialta.

Vuodet vierivät,
ja yhdessä katoavassa hetkessä
polkumme kohtasivat jälleen, kuin vuosisatojen jälkeen.
Katse ei ollut muuttunut,
ei sen lämpö eikä sen muisto.
Rakkaus ei ollut muuttunut,
mutta tuulet eivät olleet suotuisia,
ja hiljaiset varjot kasvoivat välillemme.
Emme puhuneet, mutta katseessamme oli kaikki.

Sitten jatkoimme eri suuntiin, kuin
kaksi junaa, jotka vain ohimennen hipaisevat.
Silti tunne jäi,
ja liekki paloi rinnassani.
Mutta lähdettävä oli,
ei siksi, että rakkautta ei olisi,
vaan siksi,
että maailma ympärillä
ei sallinut jäädä.

Nyt vaellan yksin
katuja, kujia pitkin,
kantaen muistoja kuin haurainta valoa.
Toivoen hiljaa, salaa,
että jonain päivänä polkumme taas risteäisivät.

No kaikkihan alkoi siitä kun isäni ja äitini päättivät harjoittaa seksiä jonka lopputuloksena synnyin mä noin kymmenen kuukauden jälkeen suunnittelemattomana vahinkona

En tiedä. Yhtäkkiä mietin ihmistä jota en aiemmin ollut ajatellut ja näin hänen kasvot kaikkialla ja olin jotenkin täynnä häntä vaikka niin ei ollut IRL vaan tuntui siltä että olen täynnä valoa ja rakkautta.

Onko ketään joka on saanut alkunsa koeputkihedelmöityksellä?

Antti *Aivoton.

Noh se alko synnytyslaitokselta, erittäin kauniilta synnytyslaitokselta. Siinä on vielä tänäkin päivänä neuvola siinä synnytyslaitoksen paikalla. Ja näytteillä niitä synnytysvälineitä, millä munkin päätä on kiskottu. Kun meni vähän siniseksi vauva. Mutta enää en oo sininen tietenkään.

Sitten kun musta ei juurikaan tykätty, nii rupesin kierteleen noita autiotaloja. Ensin kotikaupungissa. Ja sitten hommasin fillarin ja kiertelin niitä ympäri suomen ja löysin isojakin tehtaita. Ja sitten ostin saabin ja lähin kiertää ruotsin autioita paikkoja. Ja siinä kun olin liukunu sinne yhteiskunnan ulkokehälle. Niin aloin miettii, että mikä järki tässä on. Että työpaikat pistetään kiinni. Ja sitten tuodaan tätä aasian krääsää. Ihmisoikeuksista ja ympäristöstä piittaamatta. Ja ihmiset ihan hysteerisenä ostaa. Ja valittaa että rahat loppuu ja silti on tätä krääsää kaikki paikat täynnä.

Tälleen kaikki alkoi. Mutta miten päättyy?

Ei ole kerrottavaa, kun mikään ei alkanut.

Kaikki alkoi juopottelustani. Sen takia meni työpaikka ja perhe.

Oli loppuvuosi 2005. Oli kesä 2007. On ollut vuosia ja mennyt. Kesä 2007, ehkä olen väärässä, ehkä en. En voi ymmärtää itseäni, en todella voi. Voi hyvänen aika sentään. Ja siellä sinä vieläkin olet. Sydämessäni. En varmaan koskaan pääse sinusta eroon.

Ei ole yhtään hyvää tarinaa kerrottavana ja huonosta tarinasta on täällä tullut kerrottua jo kauan.

Kuin kappaleessa "appelsiinilehtoon"

Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain...

Too embarrasing to tell here, to anyone.

Vikittelin kaverin miehen

Sen kun tietäisi, että missä kohtaa ekan kerran astuin harhaan.

Ei ole mitään tarinaa kerrottavana, on vain paljon huonoja muistoja!

Pitkä halaus juna-asemalla

Mun tarina hänen kanssaan alkoi hyvin pienestä viattomasta tilanteesta, joka sitten ajoittain kasvoi vaikka mihin mittasuhteisiin, ollen edelleen kesken. En paljoa enää toivo, mutt pieni liekki on elossa, kuitenkin jokatapauksessa.

Kaikki alkoi siitä, että muut luulivat tietävänsä ajatukseni paremmin kuin minä itse! Mutta siinä he tekivät valtavan virheen!

Olipa kerran suuri ja pörröinen mies nimeltään Hulku. Hulku asui vanhassa maalaistalossa ja piti itseään talon tärkeimpänä vartijana. Eräänä iltana, kun Hulku oli nukahtamaisillaan kuistille, se kuuli pienen rapinan varpaiden juuresta.
Siinä seisoi Hiiri, pieni ja harmaa, silmät tuikkien jännityksestä. Se yritti raahata valtavaa juustonpalaa kohti koloaan, mutta pala oli aivan liian painava.
"Mitä sinä siinä touhuat?" Hulku kysyi matalalla äänellään.
Hiiri säpsähti, mutta vastasi rohkeasti: "Yritän saada perheelleni iltapalaa, mutta tämä juusto on kuin vuori."
Hulku, joka oli pohjimmiltaan lempeä jättiläinen, päätti auttaa. Se työnsi juustonpalan varpaallaan suoraan hiiren kolon suulle yhdellä kevyellä liikkeellä. Hiiri oli niin kiitollinen, että se lupasi auttaa Hulkua vastavuoroisesti, jos tarve tulisi. Hulku vain naurahti, mitä apua pieni hiiri voisi antaa suurelle miehelle?
Muutamaa päivää myöhemmin Hulku oli leikkimässä tontillaan, kun se sotkeutui vanhaan, hylättyyn kalaverkkoon. Mitä enemmän se sätki, sitä tiukemmin verkko kietoutui sen ympärille. Hulku oli vankina.
Silloin paikalle vipelsi Hiiri. Se ei tuhlannut aikaa, vaan alkoi välittömästi jyrsiä verkon paksuja lankoja terävillä hampaillaan. Pian verkko antoi periksi, ja Hulku pääsi vapaaksi.
Siitä päivästä lähtien Hulku ja Hiiri olivat parhaita ystävyksiä. Hulku oppi, ettei kukaan ole liian pieni auttamaan, ja Hiiri oppi, ettei kukaan ole liian suuri tarvitsemaan ystävää.

Eräänä päivänä löysin Jumalan algoritmin ja loppu ei ole ainakaan teiltä pois! Oblivion stout...

Siinai desart and Golan hights. Best. time in my life it was.

He talks to me and I talk a lot and he really responded everything so smoothly so I think he really pretended well and I got some other ideas for us to come along.............pusssss

Se alkoi ja loppui siinä se!

Sama rappukäytävä vuosi 2024 syksyllä. Odotusten täyttämä vuosi syksyyn 2025 jolloinka maailma pysähtyi hänen lähtöönsä. Ei jättänyt hyvästejä, eikö halunnut vai olisiko ollut niin vaikeaa.
Sen päivän jälkeen mikään ei ole ollut entisellään.
Muutit mua ihmisenä.