Kenttäsirkkeli

kitkaveto

Omaksi iloksi aion sahailla pöllejä. On tuollainen 70-lukuinen hyväkuntoinen kitkavetoinen kenttäsirkkeli. Olen ajatellut että jos siihen vaihtaisi pöydän 3-4 mm teräslevystä, siihen reikiä johon saisi "heittämällä" topparin pöllille. Topparissa vielä säätö pölliin kiinni ja piikit jotka pitää pöllin ojennuksessa. Olen ajatellut hissukseen vaikka itekseen sahailla, niin olenpa vastatelin puolelle ajatellut topparia joka säädetään samaan mittaan kuin teli. Siihen pölli kiinni ja pitäisi priimaa tavaraa tuleman.
Päivän kuutiosaldo ei ole pääasia, toki voi joskus perämieskin olla jolloin toki homma käy paremmin. En ole yhtään pölliä sahannut joten hyvät neuvot kalliita. Sutta toki alkuun tulee varmasti mutta oppia ikä kaikki.
Onko tyhmiä vai toteuttamiskelpoisia ideoita. Hammasrullaveto on mielestäni turhan vaikea vanhaan sahaan rakentaa, silloin pitäisi vastatelikin tehdä uusiksi, vahvempi ja laakeroiduilla rullilla. Nyt aoin vain laittaa kärrynpyörän jolla käsivivulla tai hydraulisesti, mutta kevyesti painan pölliä levyteliä vasten.
Tämä siis olisi harratus, ei ryppyotsaista vääntämistä pakon edessä. Tämä kuitenkin kai halvempi harrastu kuin vaikkapa purjehdus tai moottoripyöräily.

15

14054

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hissukseenkaan

      mitään tule jos pitää käydä pölli aina paikoilleen siirtämässä myös toisesta päästä,mene sahauskurssille saat tietoa miten sahataan ,ettei ihan pihalla ole hommasta aloittaessakaan.

      • kitkaveto

        Mutta perustan hommani siihen että saan pöllit edullisesti, en kaupan hintaan.
        Jos ajatteelee vaikka 50x100 hinnaksi 1 e/m, niin eikö lyö leiville kävellä 2 e/m, Siis edestakaisin pöllinpäähän ja takaisin? Sitä paitsi olen jo ajatellut käsivoimin toimivaa n. 2 m:rin päässä olevaa työnnintä joka siirtää pöllin takatoppariin kiinni. Pöytää ym. toki pitää vielä suunnitella tarkemmin. Viisasta olisi myös mennä sahauskurssille. Kun vaan tietäisi missä niitä on.

    • ex-konekuski

      ...teki uuden pöydän omaan sirkkeliinsä 25x25x2.5 RHS-putkista,25mm raoilla ja päälle pienet kulmaraudat terävä kulma ylöspäin poikittaiskiinnikkeiksi.Mukava olla perämiehenäkin kun näkee hieman osviittaa niiden putkien leveydestä pölkyn peräpäätä asetellessa.

    • kara

      Mulla on myös vanha kenttäsirkkeli jolla sahailen tuulenkaatoja jne.

      Olen modernisoinut sitä pikkuhiljaa, ja tältä pohjalta muutamia mielipiteitä: Kannattaa käydä katselemassa ja kuvaamassa kaiken ikäisiä sirkkeleitä. Sieltä saa valmiita ideoita jotka ovat jalostuneet kymmenien vuosien käytössä. Esim. pöytä kannattaa ehdottomasti tehdä teräsprofiileista kuten täällä jo joku sanoikin.

      Painotelana toimii hyvin esim. kottikärryn pyörä, varsinkin jos mittalaitteessa on laakeroidut rullat.

      Tukkia ei voi kiinnittää pöytään (paitsi ensimmäisellä särmäyksellä), koska pölliä pitää sahauksen aikana päästä liikuttamaan pöydällä. Sahaus poistaa pöllistä jännityksiä ja puu taipuu.

      Mä sahailen enimmäkseen yksin, ilman peräsahuria. Onnistuu kohtalaisesti jos on lyhyehköjä tukkeja.

      Huonolla terällä ei onnistu sahaaminen hyvälläkään sirkkelillä. Osta terähuollosta käytetty, kunnostettu terä. Teroituslaite on hankintalistalla aika kärjessä. Mulla on tän kesän tavoitteena saada tehtyä teroituskone ja hydraulinen painotela.

      Ja ennenkaikkea muista että ennenvanhaan sirkkelisahureilta puuttui aina sormia. Aina kun sahaat, katso terää ja varo että rukkanen ei jää kiinni esim. oksantynkään ja siitä terään. Painoitela vähentää sormien katkeilua...
      Ja silmäsuojaimet täytyy olla kaikilla lähistöllä olevilla päässä. Oksantynkä lentää terästä lujaa, kun kehänopeus on 90 m/s.

      Terän takana on oltava teräsuoja joka estää että terän päälle ei pääse puutavaraa. Terä ampuu puun taaksepäin todella lujaa. Ko. onnettomuuksissa on kuollut useita peräsahureita aikanaan.

      Sahaile alkuun pieniä puita. Jos tulee sutta niin taloudelliset vahingot ei ole suuria...Ja jos mahdollista niin jututa mahdollisimman paljon vanhoja sahureita.

      Hauskoja sahaushetkiä!!!

      • Kitkaveto

        Kiitos hyvistä vinkeistä. jos ajattelee pöydäksi profiiliputkia, niin tulee kyllä huomattavasti kalliimmaksi kuin levystä tehty pöytä. Aion silti miettiä mikä putkipöydässä on parempi kuin levypöydässä. Tukevuus ainakin. Minulla on vastateli levystä, joten kovin voimakkaasti ei sitä vasten voi painaa. Kärrynpyörää olen ajatellut, se ei liene rasita käsiä ja säästää sormia.
        Kun joskus saisi sirkkelin pyörimään niin kaipa se innovaatio siitä kehittyy, kaikki hyvät neuvot kelpaa, nyt kun hommaa ajatten aivan amatöörinä. Alan kirjallisuus olisi hyvä mutta enpä sellaista ole löytänyt.

      • kara
        Kitkaveto kirjoitti:

        Kun teet pöydän profiileista, niin saat helpolla pöydän ohjauksen. Pöytä pysyy linjassaan kun sahan rullissa olevat kiekot kulkee pöydän urassa.

        Lisäksi puru ja roskat putoavat pöydästä läpi ja pöytä on helpompi saada valmistettua suoraksi jos teet sen profiilista. Pöytä on aika vaikea tehdä suoraksi, kun pituutta on sentään n. 9 m.

        Mittalaitteen levy kannattaa vaihtaa rullilla olevaksi. Helpottaa sahausta, kun pelkka kulkee paremmin rullia vasten. Jos painat voimakkaasti levyvastetta vasten, niin pöytä kulkee mutta pelkka tahtoo jäädä paikalleen.

      • Kitkaveto
        kara kirjoitti:

        Kannattaa varmaan pätkiä osa 6 metrin saloista 3 metrisiksi että saa hitsaussaumat eri kohtiin. Vai onko olemassa 12 metrin salkoa tai jopa 9 metristä? Kulmaraudat kannattaa varmaan olla sellaista n. 10x20 harjalla ja 4 - 5 mm paksuista? Toki rullat ovat paljon paremmat, isompi halkaisija parempi, pitää varmaan lähteä kuikkimaan sahoja. Ovat vaan nämä uudemmat niin kovin teknisiä laitteita.
        Tuotakaan en vielä tiedä, että kun sahaa niin pysyykö pölli pöydällä ilman kiinnitystä vai pitääkö olla takana toppari?

      • ex-kuski

        ...kyllä pysyy aika hyvin niiden terävien kulmarautojen päällä pituussuunnassa.Ekaa pinnanpoistoa varten on sellainen pyöröteräksestä tehty teräväkärkinen kaareva pidike jolla pölkky pysyy paikoillaan pyörähtelemättä,sille on hitsattu reunimmaiseen putkeen holkkeja joihin tulee kiinni.(sukulaisen YlöMet-sirkkeli,holkin päässsä rautapaino jonka massalla menee puuhun heilauttamalla)Putkien peruspituudet taitaa olla 6 ja 12 metriä,mutta eiköhän 6 metrisistä saa liitettyä ihan näppärästi 9 metrisen pöydän.

      • kara
        Kitkaveto kirjoitti:

        Kannattaa varmaan pätkiä osa 6 metrin saloista 3 metrisiksi että saa hitsaussaumat eri kohtiin. Vai onko olemassa 12 metrin salkoa tai jopa 9 metristä? Kulmaraudat kannattaa varmaan olla sellaista n. 10x20 harjalla ja 4 - 5 mm paksuista? Toki rullat ovat paljon paremmat, isompi halkaisija parempi, pitää varmaan lähteä kuikkimaan sahoja. Ovat vaan nämä uudemmat niin kovin teknisiä laitteita.
        Tuotakaan en vielä tiedä, että kun sahaa niin pysyykö pölli pöydällä ilman kiinnitystä vai pitääkö olla takana toppari?

        Mä tein omani niin että pöytä on kaksiosainen. Esimmäinen osa on 6 metriä ja siihen perään parin metrin irroitettava pätkä. Kulmarautojen yms. mittoja en muista mutta otin ne suoraan Karan 70-80-lukulaisesta sahasta. Ja pöytää hitsatessa se kannattaa taivuttaa alaspäin kaarelle, koska hitsaus vetää sitä toiseen suuntaan kaarelle. Ja käyttö mankeloi pöytää alaosasta, jolloin se tuppaa ajan myötä käyristymään. Tosin kun tukki lasketaan pöydälle niin suoristuuhan se...Tärkeintä on että pöytä on sivusuunnassa suora.

        Pöllin kiinnitys: Kun pöllistä sahataan ensimmäinen kantti pois, niin tukki on lyöntikoukuilla (2 kpl) kiinni pöydässä. Sen jälkeen pölliä ei enää kiinnitetä pöytään.

        Takatoppari olisi tarpeellinen, koska jos pölliä puristaa liikaa mittatelaa (tai siis sulla levyä) vasten, niin pöytä liukuu tukin alla. Mutta takatopparia ei voi käyttää, koska sahauksen aikana pölliä on pystyttävä liikuttamaan sivusuunnassa. Ja pöllit kun ovat eri pituisia niin topparin rakentaminen on hankalaa. Eli siis sahoissa ei ole takatopparia. Peräsahuri voi auttaa tuuppaamalla jos syöttö loppuu...Ja pöydissä on esim. kulmarautoja syrjällään jotka lisäävät kitkaa pöydän ja tukin välillä. Mutta jos terä on kunnossa ja kierrokset kohdallaan niin liukumisongelmaa ei ole, paitsi jos pöllissä on lylyä.

        Maakunnassa kierrellessä kannattaa aina käydä katselemassa vanhoja sahoja, niistä saa hyvin mallia. Ja kamera kannattaa pitää mukana...

        Kun pääsisi ensin tuos sahaamisen makuun vanhalla puupöydällä. Sitten vasta herkita tuota uutta pöytää. Paikallisesta rautakaupasta kyselin putken hintoja. 25x25x1,5 putkella ois pelkät putket 430 euroo, enkö niin hepposesta uskaltais tehdä, joten 30x30x3 putki painaisi 108 m ~ 311 kg ja maksaisi ~ 670 euroo, eli 6,2 e/m. 4 mm teräslevy, josta paljon ohempi pöytä, mikä hyväkin juttu, painais ~ 175 kiloa. En ole kilohintaa kysellytkään vielä, mutta kai paljon halvempi. Päälle tulee vielä kulmaraudat, maalaukset tai kumagalvanointi, joten monta pölliä kannattaa ensin sahata vanhalla puupöydällä ja sitten miettiä lisää. Mutta kiitos hyvistä vinkeistä, laitan nuokin korvan taakse. Näitä pohtiessa on niinkuin muutaman pölli ois jo sahannutkin.

      • kara
        kitkaveto kirjoitti:

        Joo, ilman muuta jos vanha puupöytä on kondiksessa niin sillä kannattaa aluksi kokeilla. Teräksen hinta on muutamassa vuodessa noussut huimasti. Mä ostelen kakkoslaatua romukaupoista. Kolme vuotta sitten maksoi pöytätarpeet vanhaa rahaa tonnin.

        Pöydän hintaa ja painoa laskee hieman kun käyttää lattaterästä. Eli neliöprofiilit reunoille ja esim yksi keskelle. Ja väleihin esim. 40-50 mm leveää lattaterästä jonka alla kulkee ketju tai vaijeri joka pöytää liikuttaa.

        Mulla oli edellinen pöytä tehty filmivanerista, kaksi kerrosta liimattu ja ruuvattu päällekkäin ja reunassa teräsjäykisteet. Hyvin toimi sekin.

      • Nimetön

        terän kehänopeus on ,95m terällä 2900m/min

      • Vpalomäki
        kara kirjoitti:

        Kun teet pöydän profiileista, niin saat helpolla pöydän ohjauksen. Pöytä pysyy linjassaan kun sahan rullissa olevat kiekot kulkee pöydän urassa.

        Lisäksi puru ja roskat putoavat pöydästä läpi ja pöytä on helpompi saada valmistettua suoraksi jos teet sen profiilista. Pöytä on aika vaikea tehdä suoraksi, kun pituutta on sentään n. 9 m.

        Mittalaitteen levy kannattaa vaihtaa rullilla olevaksi. Helpottaa sahausta, kun pelkka kulkee paremmin rullia vasten. Jos painat voimakkaasti levyvastetta vasten, niin pöytä kulkee mutta pelkka tahtoo jäädä paikalleen.

        Pöytä on hitsattava jigissä muuten tulee kiero, terv. Sahuri (kiertävä 25v) teräseppä myös ja tiedän että 95% laatuvioista johtuu terästä.jos muuten laitteet ok.

    • remie

      Kyllä tuo muuten menisi mutta kun pelkka ei ole enää suora kun
      olet ottanut "pöllistä " vähän pois . Takapäätä pitää aloituksessa
      vetää raonpäälä pois aina enemmän mitä enemmän "pölli " kuluu
      myöskin terän jälkeen , muuten tulee laudoista ja lankuista sellaisia LAHNOJA että ne eivät kelpaa edes polttopuiksi , joten
      paininrullassa pitää olla melkoinen momentti ja lisäksi rullavasteessa ja oikeastastaan molemmissa veto pöydän liikkeisiin sidottu .
      Mutta ainahan voi taiteilla töninmällä "pölliä " ja ainoastaan jotain hyvin pieniä ja lyhyitä . (Vinkki )pihkapuu on aina ja ainoastaan aloitettava selkäpuolelta jotta lyly poistuu ensiksi
      ja sahatavaran reunat otetaan mahdolllisimman suoraan suuntaan puusta . lehtipuut aloitetaan vatsanpuolelta muuten samallalailla . Tällöin säästyy puuta 20% ja tulee käypää tavaraa

    • hö?!

      Tyhmä kysymys... Kumpiko on vasanpuoli? Pulleako? Lylykö kovera?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      88
      3728
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      588
      3531
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3432
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2187
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2151
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      320
      1936
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1905
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      159
      1657
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1361
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe