Olin erittäin hyvässä kunnossa vuosi sitten, juoksin tuolloin 6 kertaa viikossa, joskus enemmänkin.. Harrastin juoksua noin 2 vuotta tuohon tahtiin ja joskus juoskin 40km lenkkejä (tietenkin lepotaukoja matkan varrella pari) ,kunnes sitten viime syksynä alkoi penikat kipeentyä.
Jatkoin juoskua..ja penikat olivat vaan kipeämmät ja kipeämmät. Aamuisin oli tosi vaikea kävellä eka tunti, koska jalat olivat kipeät eivätkä tuntuneet joustavan. Jatkoin juoksua, ja pian sietämätön polvikipu iski minuun. Polvi ei taipunut, ylämäet oli varsinin yhtä hel***tiä. Jatkoin silti juoksua koska pystyin juoksemaan (toisin juoksu oli hidastunut, juoksun aikana jouduin pysähtymään ja joka askel tuntu kipeästi).
Juoskun jälkeen oli hirveätä kanssa. Aloin laihtumaan huomattavasti, olin hyvin väsynyt aina vaikka kuinka nukuin, olin äreä ja huimausta ilmeni hyvin monesti, motivaatio ja ilo juoksusta oli poissa..
Jatkoin tätä jouluun asti, kunnes seinä tuli vastaan. Kesken juoskun kaikki alkoi mustenemaan, ja seuraavaksi heräsin sairaalasta. Siellä olin muutaman viikon. Minulla oli ylikunto, jalkani olivat vaurioituneet ja sydän oli rytmihäiriöissä (en muista oikeaa nimitystä). Olin täysin poikki. Sairaalsta päästyäni syytin itseäni kun en osannut lopettaa vaikka tiesin että huonosti tässä käy, syytin ystäväniä kun he eivät puuttuneet (vaikka se ei ole totta, he yrittivät..) Pilasin itse sen, mikä oli minulle suuri nautinto ja harrastus..
Nykyään, puoli vuotta tuon jälkeen, olen yhä alipainoinen ja väsynyt. Kun koitan hölkätä tai juosta, penikat tuntuu räjähtävän heti, eikä motivaatiota ole. Tiedän, että ei pitäisi juosta ollenkaan..paluuta ei ole, ja se on oma syyni. Juosku on vain muisto..
Tämä oli vain oma tarinani, mutta haluan vain kertoa kuinka vakavaan asialla juoksukin voi johtaa jos ei osaa lopettaa kun pitää, tai tunne omia voimiaan..
Jatkoin juoskua..ja penikat olivat vaan kipeämmät ja kipeämmät. Aamuisin oli tosi vaikea kävellä eka tunti, koska jalat olivat kipeät eivätkä tuntuneet joustavan. Jatkoin juoksua, ja pian sietämätön polvikipu iski minuun. Polvi ei taipunut, ylämäet oli varsinin yhtä hel***tiä. Jatkoin silti juoksua koska pystyin juoksemaan (toisin juoksu oli hidastunut, juoksun aikana jouduin pysähtymään ja joka askel tuntu kipeästi).
Juoskun jälkeen oli hirveätä kanssa. Aloin laihtumaan huomattavasti, olin hyvin väsynyt aina vaikka kuinka nukuin, olin äreä ja huimausta ilmeni hyvin monesti, motivaatio ja ilo juoksusta oli poissa..
Jatkoin tätä jouluun asti, kunnes seinä tuli vastaan. Kesken juoskun kaikki alkoi mustenemaan, ja seuraavaksi heräsin sairaalasta. Siellä olin muutaman viikon. Minulla oli ylikunto, jalkani olivat vaurioituneet ja sydän oli rytmihäiriöissä (en muista oikeaa nimitystä). Olin täysin poikki. Sairaalsta päästyäni syytin itseäni kun en osannut lopettaa vaikka tiesin että huonosti tässä käy, syytin ystäväniä kun he eivät puuttuneet (vaikka se ei ole totta, he yrittivät..) Pilasin itse sen, mikä oli minulle suuri nautinto ja harrastus..
Nykyään, puoli vuotta tuon jälkeen, olen yhä alipainoinen ja väsynyt. Kun koitan hölkätä tai juosta, penikat tuntuu räjähtävän heti, eikä motivaatiota ole. Tiedän, että ei pitäisi juosta ollenkaan..paluuta ei ole, ja se on oma syyni. Juosku on vain muisto..
Tämä oli vain oma tarinani, mutta haluan vain kertoa kuinka vakavaan asialla juoksukin voi johtaa jos ei osaa lopettaa kun pitää, tai tunne omia voimiaan..
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kuulostaa traagiselta. Sinulle tuli varmaan pakkomiele, addiktio siihen juoksuun. Se ei minusta ollut terveellä pohjalla ollenkaan. Koska ei tasapainoinen ihminen rääkkää itseään kipeänä, en minä ainakaan. Ensinnäkin ns. "penikat" on tulehdustila jaloissa joka vaikuttaa muuhunkin kehoon. Ihmisen luonnollinen reaktio tulehduksiin on lepo että kropalla olisi voimia poistaa se tulehdus. Olet pannut varmaan koko kehon puolustusjärjestelmän sekaisin. Mielestäni ongelmasi on psyykepohjainen ja sinun tulisi selvittää miksi teit noin. Hoida sitten mielesi kuntoon niin kaikki alkaa varmaan rullaamaan.
Epäilen masennusta, masennuskin aiheuttaa painon tippumista. En ole lääkäri mutta tää on vain maalaisjärjellä ajateltuna minusta näin.
..että olet oikeassa, tuossa masennuksessa ja pakkomielteestä. Itse olen miettinyt miksi rääkkäsin itseni pilalle, enkä osaa kertoa vieläkään miksi. Mutta koen silti olevani ihan päästäni terve, :P mutta ehkä niin ei olekaan..
Oliko siulla Hokat
Minun mielipide on, että sinä olet tyhmä. Toiset eivät osaa urheilla. Sekin on ilmeisesti taitolaji. Sulla on penikat ja polvet paskana ja jatkat vaan. Haloo ihmiset!!! Ja mitä helvetin järkeä on juosta 40 kilmetrin lenkkejä?! Kyllä ihmiset järjen käyttö on sallittua. Jos tapaatte tämmöistä kaveripiirissä, niin lyökää vaikka taju kankaalle, koska jotkut eivät muuten ymmärrä.
Ps. Ei ole tarkoitus sua mitenkään enempää masentaa haukkumalla sua tyhmäksi, vaan ilmaista avoimesti mitä itse ajattelen tapauksestasi. Muuten pisteet sulle siitä, että vaivauduit kirjoittamaan ton jutun tänne.
..ei se mitään, suoraan sanottu on aina parasta. Ja kyllä minä tiedän että olen tyhmä, siitä ei pääse yli eikä ali.
Se mitä järkeä on juosta 40km lenkkejä..sitä järkeä että tavoitteeni on ollut maratoni ja muut pitkän matkan juoksut. Vain sitä järkeä..
Ei maratonia varten vedetä mitään 40 kilometrin lenkkejä!!!
olla tyhmä jos haluu, se ei kuulu toisille
Asenteestasi päätellen luulet tietäväsi, osaavasi ja ymmärtäväsi kaiken juoksusta ja urheilusta ja olet koko ajan sormi pystyssä vaikka juoksetkin pelkästään baaritiskiltä kusirännille illat pitkät.
kyllä sitä saat.na saa harjoitella, rajoja ei ole. Varsinkin jos haluaa juosta maratonin tavoitteellisesti kovaa niin on kyllä syytä opetella juoksemaan se ensin hiljaa, että silleen. Pakkomielteet taas on eri asia, kun on kerran mennyt persiilleen niin on sitten jonkin ajan kuluttua vahvempi ja tuntee ittensä paremmin, nostan mustaa lierihattuan sille joka käy yli kolmen kympin lenkkejä...
on lyhyt aika noinkin pahasta ylikunnosta toipumiseen. eivät sinulta välttämättä ole juoksut kokonaan juostu, tarvitaan vain kärsivällisyyttä toipumiseen. älä edes yritä juosta ennenkuin tunnet olosi terveeksi. toipumiseen voi mennä jopa pari vuotta. itselläni ylikunto ei päässyt noin pahaksi, silti pahimmat oireet hellittivät vasta vuoden kuluttua ja täydellinen palautuminen vei kaksi vuotta.
keskity nyt itsesi hoitamiseen, syö hyvin, harrasta (muuta kuin juoksua!) myös kevyt liikunta on hyväksi, esim. kävely. vältä ylimääräistä stressiä.
ja sitten, jos vielä päätät palata lenkkipoluille, etsi tietoa järkevästä harjoittelusta ja opettele kuuntelemaan omaa kehoasi. ja ei enää 40 km:n lenkkejä...
Harmi, että sinulle noin kävi. Kyllähään me kaikki kuntoilijat kärsimme ajoittain kaikenlaisista vaivoista. Älä huoli, kyllä sinä vielä juokset. Olen varma, että olet läksysi oppinut näin kovasta koettelemuksesta.
Olin aikaisemmin suhteellisen alkoholisoitunut. Join tuolloin n. 2-3 kertaa viikossa kestävyyteni rajoilla, joskus enemmänkin... harrastin juomista noin 2 vuotta tuohon tahtiin ja joskus juopottelin jopa viikon rännejä (tietenkin lepotaukoja viikon varrella), kunnes viime syksynä alkoi kunto pettää...
Lopetin juomisen ja tupakanpolton ja aloin harrastaa urheilua, mm. kuntosalia ja lenkkeilyä. Nykyään juoksen 40-70km viikossa ja menen juoksemaan Helsinki City Maratonin elokuussa...
Tässä vain oma tarinani ja varoittava esimerkki kaikille siitä miten kenestä tahansa lupaavasta juoposta saattaa tulla urheilija...
;D
Taitaa yleisempi ilmiö olla että lupaavasta urheilijasta tulee juoppo.
Kiitos kun jaksoit kirjoittaa ja kertoa oman tarinasi!! Täytyy minunkin ottaa vaari esimerkistäsi ja hellittää tahtia enemmän silloin kun siltä tuntuu. Kirjoituksesi antoi ajattelemisen aihetta. Olen itsekkin ollut sänkypotilaana kuukauden "kropan väsähtämisen" takia, enkä ehkä nyt neljän kuukauden jälkeenkään ole täysin toipunut, vaikka treenannut aika täysiä koko ajan. Mutta hellitän jos siltä tuntuu.
Tsemiä sulle ja kyllä sä vielä lenkkipolulle pääset!!! Älä luovuta.
Syöthän nyt monipuolisesti ja otat extra vitamiineja!! monipuolinen ruoka on jo puoli treeniä.
Arvasin että näitä moittijoita löytyy, eikä se ole pahasta. Kiitos kaikille neuvoista ja kannustuksesta..ja moitteista. Toivoinkin että tämä antaisi edes jollekkin aihetta ajatteluun että ei näitä tyhmiä ihmisiä olisi enempää. Siksi tämän halusin tänne kirjoittaa.
Toki tämä vie aikaa parantua, ja aionkin parantua niin että voin juosta vielä toivon mukaan..vähemmän tietenkin kuin ennen ;) Mutta nyt etsimään vain sitä kevyttä urheilua, jos jaksaisin sitä aloittaa harrastaan
Hyvää loppu kesää ja tervettä järkeä teille!
Olen miettinyt paljon sitä, miksi jotkut ihmiset jäävät helposti riippuvaiseksi - päihteisiin, seksiin, liikuntaan ym. Itse olen kokenut todella monia riippuvaisuuksia viinasta kuntoiluun. Riippuvainen ihminen voi rääkätä itseään rajattomalla tavalla, ja siinä ei muiden sanomiset auta. Alkoholismi pitää myöntää itse itselleen, kuten myös liiallinen urheiluhulluus. Jos riippuvuutta ei pysty myöntämään ja hoitamaan ajoissa, useimmiten se saa epämiellyttävän lopun.
Joku on sanonut, että riippuvuudet johtuvat tunne-elämän vammasta. En kyllä ainakaan sanoisi, että riippuvainen ihminen on tyhmä, vaan hän ei pysty hallitsemaan addiktioitaan vaan addiktiot hallitsevat häntä.
Mollella klassiset riippuvuusoireet.
Vai intohimo.
Kyllä noi 40km lenkit kuului ainakin omaan maratonohjelmaani säännöllisesti. Parhaimmillaan viikon aikana juoksin vähintään maratonin mittaisen lenkin 4 kertaa. Ja voin sanoa ,että syksyllä juoksu kyllä kulki.
Siis treenasit 170 kilsan viikkoja ilman rasitusvammoja ja kuntosi vieläpä nousi tällä metodilla?
Siul oli korona
Olipahan taas aamunavaus. Reilu mara aamupalaksi poluilla ja maastossa. Aurinko paistoi ja linnut lauloi. Ei ollut liian kuuma eikä kylmäkään. Matkasta 30km ilman ainuttakaan vastaan tulevaa ihmistä on pelkästään positiivista. Kasilta kun aloitti niin jo ennen yhtätoista oli homma hoidettu. Mukavaa ja helppoa.
Soiro varoittava-esimerkki. Elkää matkiko.
Viina maistuu monella vähän liian tiuhaan.
Itepä soiro aloit punttien kanssa kolisteloo.
Taitaa mennä liikaa alkoa.
Akilla ei liian pitkiä lenkkejä.
Heti akin valmennukseen
Menso varoittava esimerkki.
Ukko vuodesta toiseen sontaa tänne.
Kerro kuulumiset. Onko hölkkä harrastus jatkunut
Onko Kuivistollakin sitten uusi joukkue, team-horona ?
Hoitomuotona horonaolut ja peli.
Koitikko alkolla nostaa painoa?
Aloittajan ongelma tuntuu pakkomielteeltä. Toki tavoitteellisen kuntoilijan on syytä ollakin kurinalainen, mutta siihen sisältyy myös realistinen suhde omaan terveyteen ja kuntoon.
Juoksu on kivaa niin kauan kun se tuntuu hyvältä.
Juu. Väkisin juoksemalla syntyy vain kusipäisiä juoksijoita.