pliis,kommentoikaa!

Eh, olen jo pitkään miettinyt uskallanko tänne kirjoittaa. Nytkin mahassa kuplii. Mutta jospa koittaisin...

Elikkäs olen nyt 21v tyvär. Kun olin 2v. isäni teki itsemurhan. Minulla on myös sisko, minua neljä vuotta vanhempi ja siskopuoli, minua 5 vuotta nuorempi.

Asuimme kolmistaan rivitaloilla, kunnes äitini löysi uuden miehen. Muutimme maatilalle (olin silloin 4) ja siellä asui siihen aikaan vielä isäpuoleni äiti ja usein kävivät "kylässä" isäpuoleni muut sisarukset.

Maalla oli tosi mukavaa! Meillä oli sellainen vanha norjanharmaahirvikoira ja lehmiä. Koulutimme vasikoita tekemään temppuja ja lehmillä ratsastimme. Talvella hiehot veti pulkkaa. Lehmille oli mukava tehdä niiden mössöistä kaikenmaailman kakkuja ja syöttää niitä.
Sitten meille tuli toinen koira. Norjanharmaa sekin, mutta pentu. Siskoni hoiti sitä ja minä sitä vanhaa. Ei niitä muuten olisi hoidettu. Isäpuolemme kuitenkin eräänä päivänä antoi koiran pois. Vaikka koira oli meidän. Se tuntui ihan tosi pahalta. Mutta elämä jatkui.
Vanha koira muutti kauemmas talosta Rantaan. Rannaksi sanoimme varastorakennusta ja uimarantaa. Koiralla oli häkki siinä varastorakennuksen vieressä. Pelkäsin aivan kamalasti viedä pimeässä sille ruokaa.
Koira jäi auton alle, koska se pääsi eräänä aamuna karkuun ja isäpuolemme ei sitä viitsinyt lähteä etsimään.

Isäpuolemme alkoi käyttää meitä jostain syystä seksuaalisesti hyväksi. Se valehteli äitillemme että olimme tehneet jotain piruuksia tai että ei ole luvannut meille mitään (vaikka oli oikeasti luvannut).

Ostimme siskon kanssa puokkiin hevosen. Sellasen vanhan ravurin, mutta kiltti se oli ja aivan pomminvarma. Eihän me tietty hevosista paljon paskaakaan, mutta naapurin tyttö meitä opetti ja hyvää huolta me hepasta pidettiin.

Ratsastelin sitten kaverini kanssa (joka oli tosi hyvä ratsastamaan) naapurin talon takana olevilla pelloilla. Huomasimme puolivälissä matkaa, että rannalla kiven päällä istui joku onkimassa. Tietenkin meillä kiinnosti (pienessä kylässä kun asuttiin) että kuka siellä kyykkii. Valkeat vaatteet oli. Kun oltiin noi 15m päässä siitä "kyykkijästä" se käänsi päätä ja katsoi meihin suoraan. Hevonen hyppäsi siltä seisomalta takajaloilleen ja lähti kiitolaukkaa kotiin. Pysyimme vähän aikaa kyydissä, mutta sitten tipuimme maahan. Kaveriltani murtui käsi, minä selvisin pelkillä mustelmilla.

Siitä asti joka ikinen hevonen on siinä tietyllä kohdalla hypännyt pystyyn tai kääntynyt kannoillaan kotiapäin ja lähtenyt kiitolaukkaa pois peltojen päästä. Ihan pellon päähän hevoset eivät edes mene.
Siitä lähtien olen kerännyt onnettomuuksia, ihan oikeasti. En ole vainoharhainen, muutkin ovat samaa mieltä. Mutta kumma kyllä, olen aina selvinnyt vähillä vammoilla. Kaksi kertaa olen ollut teholla epämääräisten kohtausten vuoksi ja loput onkin sitten pelkkiä tapaturmia. Ja onnettomuudet tapahtuvat aina niin, että kaverini selviävät AINA vammoitta.
Siitä asti kun muutimme isäpuoleni omistamaan paikkaan, minulla on ollut omituisia jalkakipuja. Olen käynyt MONILLA eri lääkäreillä ympäri Suomea ja jalkani ja selkäni on kuvattu kymmeniä kertoja. Selässä vain vikaa, mutta se ei selitä jalkakipuja. Kivut tuntuvat luiden sisällä, mikään särkylääke ei auta eikä mitkään muutkaan hoidot.

Kuulin sitten asioita mummopuoleltani kylän tapahtumista. Naapurissa (juuri siellä missä ne pellot on) on sellanen jättisuuri vanha hirsinen "kartano". Siinä on kuulemma asunut "Vanhana Aikana" kylän rikkain mies. Miehellä oli kätyri, joka varasti kyläläisiltä arvotavaraa talon omistajalle. Kun asia alkoi selviämään kyläläisille, mies kävi tappamassa kätyrinsä ja heitti tämän lopuksi järveen. Kuulemma oli tapettu mies tullut myöhemmin verkkoihin ja mies oli vaan tokaissut, että "eikö sinusta koskaan pääse eroon":)Mutta taitaa olla keksitty juttu...

Toisilla pelloilla, jotka isäpuoleni omistaa, on iso kivi. Pentuna siinä istuttiin ja tulva-aikana hypittiin sen päältä uimaan. Mutta aina pelotti mennä itse kivelle. Katseltiin sitä sitten kerran siinä uidessamme, että ompa siinä jännä punainen läikkä. Kun tultiin uimasta, mainostettiin, että me löysimme aarre kiven "siinä on punainen jalokivi". Meille sitten sanottiin, että tuskin se mikään aarrekivi on, kun siihen on tapettu mies Vanhana Aikana.
Tie oli Vanhana Aikana kulkenut kiven vierestä ja bussia odottanut mies oli puukotettu kivelle.

Muitakin juttuja riittää: Toisen järven takana on vanha talo, jossa tapahtuu ihan ihme juttuja. En uskonut sitä ennen kuin omalla kohdalle sattui. Tykkään hirveästi kaikesta vanhasta ja oli kiinnostavaa mennä tutkimaan vanhaa autiotaloa. Kaverin kanssa käytiin ensin talon sisällä. Se oli hieno. Tietysti heikossa kunnossa,koska siellä ei oltu asuttu vuosiin, mutta siellä näkyi vielä asumisen jälki. Niinkuin vanhoissa taloissa yleensä, eteisestä nousee vintille portaat. Kiipesimme niitä ylös. Huomasimme vintin päädyssä huoneen. Kaikkialla muualla oli pelkkää sahanpurua. Kun näin sen huoneen, tuli kauhea pakokauhu. Äkkiä pois! Kun tulimme pois talosta, ovi rämähti kiinni perässä, vaikka se oli juuttunut lumihankeen.

Menimme sitten talli/navettarakennukseen. Oli kiinnostavaa nähdä millainen talli siellä oli ennen ollut. Kaveri meni sisälle, ja heti kun oli sisällä, kurkihirsi tippui puoleksi alas. Onneksi kaveri ehti pois alta. Löysimme myös vanhan savusaunan, mutta kun kurkkasin sinne, sieltä ikäänkuin tuli sellainen hönkäys.En osaa selittää millainen, mutta se ikäänkuin työnsi pois. Muihin rakennuksiin ei enää uskallettu mennä. Näimme paluumatkalla vanhan maakellarin,sehän kuului maatilan ehdottomiin varustuksiin. Kummallinta oli, kun näimme maakohouman ja siellä oli ovi. Se oli teljettu raudalla ja lukolla kiinni. Emme uskaltaneet ovata sitä, emmekä olisi pystynytkään, sillä lukko oli ruostunut kiinni.

"Meidän" järven vastarannalla oli ennen talo (rauniot vielä jäljellä), jossa asui perhe, jolla oli vammainen lapsi. Lasta pidettiin häkissä. Muuta en siitä tiedä.

Lähellämme on silta, jolta eräs mies, ilman mitään syytä, hyppäsi jokeen ja hukkui. Ruumis ajautui meidän toiseen rantaan.

Mummopuoleni kertoi, että kun oli piikana Vanhana Aikana naapuritalossa, navetassa oli siihen aikaan kamina. Se lämmitti navettaa talvella. Kun mummo oli kaminan kohdalla, joku voima veti häntä kaminaan. "Juoksin ulos kiljuen ja maitoämpärikin siinä kaatui". Sen jälkeen siellä ei ole tietääkseni) ollut mitään erikoista.

Vanha kartano ihan siinä meidän naapurissa on pelottanut minua aina. Siihen ei ole mitään syytä. En ole uskaltanut koskaan katsoa ikkunoihin pimeällä. Kerran kuitenkin tapahtui näin: Vietimme Halloween pirskeitä. Meitä isompia tyttöjä oli viisi ja me sitten pelottelimme pieniä ja teimme heille kaikkia virityksiä. Ketsuppia ja hautakynttilöitä kinokseen ym. Kuljimme sitten lyhtyjen valossa kotia kohti naapurin pihan poikki. Meitä oli viimeisenä jonossa minä ja pikkusiskoni, sekä kaksi kaveriamme. Siskoni näki talon ikkunassa miehen. En uskonut. Katoimme sitten, me neljä, ikkunaan ja siellä oli kuin olikin vanha vaalea mies, joka siirsi verhoja syrjään meidät nähdäkseen. Olimme kuitenkin hipihiljaa, ettei muut säikkähtäisi. Kotona, kun muut olivat lähteneet, isäpuolemme soitti talon omistajalle, että onko siellä ollut joku. Omistaja sanoi, ettei siellä voinut olla ketään, koska ovi on munalukolla kiinni ja vain hänellä on sinne avain.
sivuhuomautuksena, että talon ent. omistaja kuoli meidän pihalle. Näin sen itse.

Myöhemmin ratsastin illalla talon poikki ja näin syrjäsilmällä ikkunassa sinisen valon. Se liikkui talossa. En sen kummemmin kiinnittänyt siihen mitään huomiota.Sitten vasta kun vuosia myöhemmin,kun en asunut enää kotona (muutin heti yläasteelta päästyäni pois), niin tuli jotenkin puheeksi, että pikkusiskoni ja hänen kaverinsa olivat meidän talon ikkunasta nähneet naapurin ikkunassa liikkuvan sinisen valon. Taas soitto talon nyk. omistajalle. Sanoi vain, että "ei siellä voi mitään olla, kun sähköt on katkaistu ja avain on vain minulla". Nyk. omistaja on siis vain lomilla talossa.

Kun muutin pois kotoa, päädyin sellaisen kaverin seuraan, jonka äiti on joku meedio tai jotain sinnepäin. Puhuu henkien kanssa, ennustaa korteista, näkee aurat jne... Hänen kanssaan sitten keskusteltiin, muttei näistä asioista vaan siitä, että toisen kaverini autoon on tullut joku aivan ihme juttu. Aina kun minä tai kaverini ajetaan autolla, joku vetäisee ratista penkkaan päin. Autoon sitten viskeltiin suolaa ja jotain kristallia ja ristiä siellä käytettiin, en muista tarkkaan.

Tämän kyseisen paikkakunnan hautausmaalle en pysty menemään. Tuntuu kuin joka puolelta tulisi jokin aaltomainen ihmisvyöry kohti. Niitä ihmisä ei siis ole, eikä mitään näy.

Siitä lähtien kun oma hevoseni (ostin sen myöhemmin) kuoli, pystyn kommunikoimaan eläinten kanssa paljon paremmin kuin ihmisten. Poikkeuksena käärmeet ja hyönteiset.
Välillä oli vaihe, että kuuntelin tosi raskasta musiikkia, enkä itse sitä edes huomannut. Rakastuin käärmeisiin, vaikka eihän ne ole sen kummempia elikoita kuin muutkaan. Siitä minut nosti yhtäkkiä outo ilmiö. Olin kaverini kanssa terassilla ja kaveri poltti tupakkaa. Savussa liikkui vaalea hahmo joka meni asunnon ovesta läpi. Aloin itkemään. Ilman mitään syytä.
Sama itku reaktio tulee aina kun koen jotain sellaista "tiettyä". En tajua mistä se johtuu. Ja jos joku puhuu totta jostain henkiasioista tulee kyyneleitä. Ilman mitään järjellistä selitystä.

En halua kuulla mitään paskaa teiltä, sillä olen elämässäni saanut kuulla sitä jo ihan tarpeeksi. Kiitos asiaa kommentoineille.