nämä palstat ovat olemassa. Olen niin yksinäinen, etten tiedä ketään, jolle puhua. Siksi kirjoitan tänne...
Olen kadottanut itseni. Olen esittänyt niin kauan aikaa erilaista, kunnes olen unohtanut minkälainen olen oikeasti. Asiaa hankaloittaa vielä se, että vaikka hetkittäin tajuaisinkin pilkahduksen oikeasta itsestäni, en pysty kuitenkaan hyväksymään sitä. Olen ujo ja herkkä, mutta uskon välillä -tosissani- olevani kova ja itsenäinen. Toiveajattelu menee joskus niin pitkälle, että sekoitan sitä todellisuuteen. Lisäksi pelkään epäonnistumista yli kaiken. Se on harmi, sillä olen kuullut että "luovuus vaatii pelottoman tilan". Toisin sanoen, missään ei voi ikinä onnistua, jos ei anna itselleen kunnon mahdollisuutta epäonnistua. Mutta minä olen ihmisenä suoriutuja ja mittaan suorituksillani arvoani. Olen kadottanut kokonaan yhteyden omaan itseeni. En tunne itseäni arvokkaaksi enkä myöskään tiedä, millainen olen ihmisenä. Vähän sinne päin tiedän, mutta se tieto on todella hataraa. Välillä ihanne-minäni sekoittuu minäkuvaani (käsitykseeni itsestäni). On älytöntä, että olen niin herkkä, että unelmoin itsestäni täysin erilaisena ihmisenä. Asia on vain niin, että kun ei ole saanut muilta hyväksyntää, on sitä vaikea antaa itselleen. Hyvä jos jaksan edes yrittää antaa.
Olen kadottanut itseni. Olen esittänyt niin kauan aikaa erilaista, kunnes olen unohtanut minkälainen olen oikeasti. Asiaa hankaloittaa vielä se, että vaikka hetkittäin tajuaisinkin pilkahduksen oikeasta itsestäni, en pysty kuitenkaan hyväksymään sitä. Olen ujo ja herkkä, mutta uskon välillä -tosissani- olevani kova ja itsenäinen. Toiveajattelu menee joskus niin pitkälle, että sekoitan sitä todellisuuteen. Lisäksi pelkään epäonnistumista yli kaiken. Se on harmi, sillä olen kuullut että "luovuus vaatii pelottoman tilan". Toisin sanoen, missään ei voi ikinä onnistua, jos ei anna itselleen kunnon mahdollisuutta epäonnistua. Mutta minä olen ihmisenä suoriutuja ja mittaan suorituksillani arvoani. Olen kadottanut kokonaan yhteyden omaan itseeni. En tunne itseäni arvokkaaksi enkä myöskään tiedä, millainen olen ihmisenä. Vähän sinne päin tiedän, mutta se tieto on todella hataraa. Välillä ihanne-minäni sekoittuu minäkuvaani (käsitykseeni itsestäni). On älytöntä, että olen niin herkkä, että unelmoin itsestäni täysin erilaisena ihmisenä. Asia on vain niin, että kun ei ole saanut muilta hyväksyntää, on sitä vaikea antaa itselleen. Hyvä jos jaksan edes yrittää antaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eikös se hyväksyminen ala siitä että hyväksyy itsensä sellaisena kuin oikeasti on? Sanot olevasi oikeasti ujo ja herkkä, miksi sinun pitäisi olla muuta?
tästäedes sanoa itselleni entistä lujemmin. Helppoa se ei ole, mutta pitää yrittää! Muuten olen ikuisessa umpikujassa. Kiitos viestistäsi.
Viestisi oli täsmälleen kuin omasta kynästäni n. 3-4 vuotta sitten. Olen myös erittäin herkkä ja toisaalta toivoin ja uskoinkin välillä olevani juuri päinvastainen, eli kova ja itsenäinen kuten sinäkin sanoit. Olen kuitenkin käsitellyt mielessäni hirveästi asioita ja on mennyt monta vuotta siihen, että olen myöntänyt itselleni että perusluonteeni on herkkä ja pelkään myös epäonnistumisia kovasti. Olen pikku hiljaa oppinut siihen, että en mittaa omaa arvoani pelkästään sillä mitä saan aikaan opiskeluissa tai nyttemmin työelämässä. Nykyään pidän herkkyyttäni vahvuutena enkä ota sitä niin vakavasti. Kohdallani tämä omaan itseen tutustuminen siis on kulkenut pääpiirteittäin sitä rataa, että olen pakottanut itseni tutustumaan itseeni :) Siis suomeksi: olen pohdiskellut millainen olen ja myöntänyt olevani herkkä ja välillä ujokin. Sen sisäistäminen ei ole aina ollut helppoa, sillä minäkin toivoin olevani täysin päinvastainen ihminen! Mutta nyt koen kaiken tuon itseeni tutustumisen jälkeen olevani entistä vahvempi ja osaan arvostaa itseäni. Tiedän myös omat rajani, en esimerkiksi yritä väkisellä olla jotain mitä en pysty tai en yritä tehdä jotain mistä en pidä/ei tunnu hyvältä.
En tiedä oliko tästä apua, kirjoitin nopeasti tajunnanvirran mukana työpäivän ohessa...:)
Viestisi oli hyvin kirjoitettu ja ehkä siitä oli myös hiukan apuakin. Muutoksethan tapahtuvat oikeastaan hyvin hitaasti. Sinun kolmen, neljän vuoden ajan kestänyt itsesi etsintä on oiva esimerkki siitä. Kiitos viestistäsi.