Niin, siinähän se tuli. Ensimmäinen vuosi yliopisto-opintoja vasta alussaan ja olen jo melkein valmis heittämään pyyhkeen kehään. Kaupungissa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta tuntuu että se on liian kaukana kotoa. Haluaisin asua lähempänä vanhempiani ja tuttujani, sellaisessa kaupungissa jossa viihdyn. Poden jatkuvasti koti-ikävää ja olen ahdistunut asian takia. Tiedän, pitäisi itsenäistyä ja ottaa etäisyyttä vanhempiinsa, mutta en voi sille mitään että haluaisin nähdä heitä useamminkin kuin muutaman kerran vuodessa. Itsenäisesti olen asunut jo useamman vuoden, mutta perheen läheisyys olisi silti minulle tärkeää.
Harrastuksia ja kavereita olen saanut, joten viihtyvyys ei ole siitä kiinni. Luultavasti jopa pitäisin kaupungista, jos se olisi lähempänä kaikkea tuttua. Opiskelen tällä hetkellä unelma-alaani, johon ei valitettavasti muualla Suomessa voi suuntautua. Aine kiinnostaa, mutta jatkuvan ahdistuksen takia opiskelumotivaationi on todella alhaalla. Olen harkinnut vaihtoa toiseen yliopistoon, jossa opetettava pääaine myös kiinnostaa minua, ei ehkä kuitenkaan aivan yhtä paljon kuin nykyinen alani.
Olenko yksin tämän asian kanssa, kai muillakin on samanlaisia ongelmia? Olisiko täysin hölmöä luopua unelma-alastaan ja tyytyä B-vaihtoehtoon pelkän huonon viihtyvyyden ja koti-ikävän takia? Kuitenkin se, että vihaa asuinkaupunkiaan, selvästi vaikuttaa negatiivisesti niin opiskeluun kuin muuhunkin elämään.
En missään nimessä aio luovuttaa heti alkuunsa, vaan aion katsoa ensimmäisen vuoden läpi ja toivoa että tilanne paranee. Mutta jos ei paranekaan, täytyyhän minun alkaa muuttoa harkita. Olisi joka tapauksessa kiva kuulla kohtalotoverien tuntemuksia ja ulkopuolisen näkökulmaa asiaan. :)
Harrastuksia ja kavereita olen saanut, joten viihtyvyys ei ole siitä kiinni. Luultavasti jopa pitäisin kaupungista, jos se olisi lähempänä kaikkea tuttua. Opiskelen tällä hetkellä unelma-alaani, johon ei valitettavasti muualla Suomessa voi suuntautua. Aine kiinnostaa, mutta jatkuvan ahdistuksen takia opiskelumotivaationi on todella alhaalla. Olen harkinnut vaihtoa toiseen yliopistoon, jossa opetettava pääaine myös kiinnostaa minua, ei ehkä kuitenkaan aivan yhtä paljon kuin nykyinen alani.
Olenko yksin tämän asian kanssa, kai muillakin on samanlaisia ongelmia? Olisiko täysin hölmöä luopua unelma-alastaan ja tyytyä B-vaihtoehtoon pelkän huonon viihtyvyyden ja koti-ikävän takia? Kuitenkin se, että vihaa asuinkaupunkiaan, selvästi vaikuttaa negatiivisesti niin opiskeluun kuin muuhunkin elämään.
En missään nimessä aio luovuttaa heti alkuunsa, vaan aion katsoa ensimmäisen vuoden läpi ja toivoa että tilanne paranee. Mutta jos ei paranekaan, täytyyhän minun alkaa muuttoa harkita. Olisi joka tapauksessa kiva kuulla kohtalotoverien tuntemuksia ja ulkopuolisen näkökulmaa asiaan. :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Olisiko täysin hölmöä luopua unelma-alastaan ja tyytyä B-vaihtoehtoon pelkän huonon viihtyvyyden ja koti-ikävän takia?"
Olisi.
Tiedän, hölmöltähän se kuulostaa. Minusta se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin se, että romahtaa täysin ja joutuu keskeyttämään opiskelun kokonaan.
Tuo on vain selittelyä, aikuistumisen välttelyä ja tekosyyn etsimistä äidin helmoihin paluulle.
Oikeasti.
Ei millään pahalla, mutta pilaat oman tulevaisuutesi olemalla lapsellinen nynny.
Tough love ;)
Puhun kokemuksesta, koska itsekin olen joutunut kamppailemaan oman demonini kanssa muutama vuosi sitten.
Kotiutuminen kestää minulla todella kauan, vähintään vuosi-pari. Sen jälkeen huomaa, ettei enää haluaisikaan pois, ja miten typerä on aikaisemmin ollut.
Elämä on.
"Ei millään pahalla, mutta pilaat oman tulevaisuutesi olemalla lapsellinen nynny."
Minusta siinä ei ole mitään lapsellista jos pystyy itselleen myöntämään että kyseessä on (tällä hetkellä) ylitsepääsemätön ongelma. Ihmiset aikuistuvat eri tahtiin, ehkä en vain ole vielä valmis näin radikaaliin muutokseen.
Toki tekstissäsi on paljon perääkin, tarkoituksenani ei ole ruveta väittelemään kanssasi. Ei kai kukaan halua tulla henkilöksi, joka vielä 40-vuotiaana asuu vanhempiensa helmoissa.
Pointtini oli vain, että aikuistuminen vie aikaa ja tunnen että minun kohdallani kaikki etenee nyt liian nopeasti. Totta kai nämä asiat kohdata ennemmin tai myöhemmin, mutta tällä hetkellä en koe olevani siihen valmis. Kun monta ongelmaa iskee kimppuun yhtä aikaa, niiden summa voi kasvaa suuremmaksi kuin henkinen kestokyky.
Kannustaisin kyllä jatkamaan, sillä ero tutuistasi ja perheestäsi on jokatapauksessa edessä jossakin vaiheessa. Luot nyt opiskelemalla itsellesi omaa tulevaisuutta; se on sinulla edessä väistämättä, ja palaamalla nyt entiseen et ainakaan tee sitä yhtään helpommaksi.
En vähättele ongelmaasi ja soisin kovasti, että hakisit olotilaasi apua, jotta voisit jatkaa unelma-alasi opiskelemista. Ei kannata ajatella ongelman olevan pieni tai turha, jos todella harkitset "oman alasi" hylkäämistä sen takia.
Tulet varmasti katumaan mikäli keskeytät unelma-alasi opiskelut tuon vuoksi. Kunhan opiskeluasi on kestänyt pitempään alat tottua tähän uuteen elämääsi ja löydät aivan uusia syitä viihtyä opiskelupaikkakunnalla. Muutoksiahan on elämässä aina silloin tällöin.
Toivon, että jaksat opiskelua. Ennen kuin huomaatkaan, tulee joululoma. Silloin taas saat katsoa kokonaistilannetta. Loppujen lopuksi yliopistojen lukukaudet on tosi lyhyitä. Eli kotipaikkais ei sittenkään ole niin tavoittamattomissa. Ikävä hellittää vähitellen. Luota siihen.
Kiva kuulla että joku kamppailee saman ongelman kanssa. Minäkin aloitin syksyllä opiskelemaan unelma-alaani, jota voi opiskella vain kahdessa kaupungissa. Olen kuitenkin harkinnut vakavasti opiskelujen lopettamista,sillä minusta tuntuu etten vaan jaksa enää. Päätin kuitenkin vielä yrittää etten myöhemmin sitten kadu päätöstäni.
Ei kannata kuunnella "Kyllä se siitä" hömppää, sillä itsensä tuntee muita ihmisiä paremmin. Jos tosiaan vielä yrittämisen jälkeenkin tuntuu ettet jaksa, niin pakkaa laukkusi ja lähde kotiin. Uusia mahdollisuuksia löytyy aina.
Kaikilla muualta muuttaneilla uusilla on sama ongelma, mutta joka vuosi samat ihmiset jotka tässä vaiheessa vielä ovat aivan epätoivoisia, tottuvat ja oppivat. Älkää missään tapauksessa luovuttako ennen kevätlukukauden alkua, parasta tietysti olisi katsoa vuoden loppuun.
Kai teillä tutorit on, ja opiskelukavereita samassa tilanteessa? Puhukaa heille, aivan varmasti joku muukin yhtyy fiiliksiinne.
Tough love juu :-) mutta fakta on, että elämänne kadutte jos nyt luovutatte.
Jos jaksaisit jouluun asti, niin olisi ehkä helpompi katsoa tilannetta uudestaan. Ymmärrän hyvin tilanteesi, sillä jo neljän vuoden opiskelujen jälkeen poden edelleen ajoittaista yksinäisyyttä ja koti-ikävää. Yliopiston ja amk:n lukuvuodet ovat melko lyhyitä, joten joululomalla voisit olla pitempään kotonasi. Kannattaa ihan opintotukien ym. takia opiskella kokonaisia lukukausia tai koko lukuvuosi. Ensi keväänä voit olla jo aivan eri ajatuksissa. Välivuosikin on tietysti yksi vaihtoehto. Kuitenkin jos toisesta opiskelukaupungistasikin olisi kuitenkin matkaa kotiisi, en tiedä onko hyvä vaihtoehto vaihtaa alaa. Toisaalta yliopistossa et kyllä paikkaasi menetä, vaikka välillä kokeilisitkin jotain muuta. Onnea valintoihisi!
...muutitko isosta pieneen vai pienestä isoon kaupunkiin?
Itse kamppailin samojen asioiden kanssa vuoden, tosin kävin alkuun joka viikonloppu vanhempien luona. Kotiutumista helpotti tutustuminen paikallisiin ihmisiin harrastusten kautta.
Mielenterveyttään ei kuitenkaan kannata riskeerata, jos ei tosiaan VIIHDy jne. Ei ne opinnot siitä karkaa, jos pidät opinnoissa taukoa. Käyt vaikka tenttimässä kursseja, että jotain jää käteen eka vuodesta.
Sanotaanpa sama asia kuin muutkin: älä lopeta missään nimessä opiskelua koti-ikäväsi takia. Kaikille tulee jossain vaiheessa se muutto eteen ja jos noin vetkuttelee sitä niin se muuttuu aina vaan pahemmaksi.
Itselläni ei ole koskaan ollut tuollaista ongelmaa jostain syystä, vaikka olenkin hyvissä väleissä vanhempieni kanssa. Armeijassa oleminen saattoi ehkäpä hieman auttaa kohdallani. Itsellänikään ei ole pahemmin mahdollisuutta käydä kotona kuin ehkä 3-4 kertaa vuodessa.
Mutta voit tietenkin käydä keskustelemassa näistä asioista koulusi terveydenhoitajan tai kuraattorin kanssa. Yleensä puhuminen helpottaa vähän.
Hei haloo, eihän yliopistot ole vielä kunnolla alkaneetkaan?
Miten voi sanoa muutaman päivän perusteella että viihtyykö vai ei? Ehkäpä ala ei olekaan sinulle unelma-ala. Unelma-alaa pystyy opiskelemaan vaikka keskellä metsää. Vai eikö opetus vastaa odotuksiasi?