Kastittomat hindut vaihtavat budhhalaisuuteen ja kristinuskoon

jeeejee

http://www.hs.fi/teksti/tuoreet/artikkeli/1135222306610

NAGPUR. Intiassa tuhannet kastittomat hindulaiset aikovat kääntyä buddhalaisiksi tai kristityiksi suuressa seremoniassa Nagburin kaupungissa jättivaltakunnan keskiosissa lauantaina.
Käännynnäisiä keräytyi tuhatmäärin Nagburissa puistoon, jossa seremonian oli määrä tapahtua. Poliisit valvoivat tilannetta.

Tarkoituksena on vastustaa nykyistä jäykkää kastijärjestelmää, ja hindujen yrityksiä pönkittää sitä.
Monissa hindujen johtamissa Intian osavaltioissa on säädetty uusia lakeja, jotka vaikeuttavat siirtymistä muihin uskontokuntiin eli käytännössä kastijärjestelmän ulottumattomiin.
Hindut väittävät, että joukkokääntymisistä toteutetaan pakon alla ja kristittyjen lähetyssaarnaajien usuttamina. Uskontokunnan vaihtamiseksi on alettu vaatia viranomaisilta hankittua paperi, jossa todistetaan, että asianomainen on suostunut kääntymykseen vapaaehtoisesti.

Yli 16 prosenttia Intian 1,1 miljardista asukkaasta on niin sanottuja dalitseja eli kastittomia, kuten ennen sanottiin.
Dalitsit joutuvat yhä syrjityiksi ja jopa väkivallan kohteiksi monin paikoin. Näin siitä huolimatta, että kastiin pohjautuva syrjintä on laissa kielletty ja dalitseille on määritelty kiintiöitä hallituksen virkoihin ja opetuslaitoksiin.

Dalitsien hankkeen kannattaja, Intian oikeuspuolueen johtaja Udit Raj painottaa, että kyse ei ole uskonnosta tai käännynnäisyydestä sinänsä, vaan perustuslaillisesta oikeudesta harjoittaa omaa uskoaan.
"Olen täällä kääntyäkseni budhhalaisuuteen, koska se painottaa tasavertaisuutta ja torjuu yhteiskunnallisen eriarvoisuuden", eräs maaton maatyöläinen sanoi Nagburissa.
Tällä hetkellä Intian väestöstä noin 80 on hinduja, 13 prosenttia muslimeita ja alle kolme prosenttia sikhejä, budhhalaisia ja muita vähemmistöjä.

34

1585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei mitään

      Muutama tuhathan ei ole yhtään mitään Intiassa!

      Kastittomat ovat usein muulloinkin pyrkineet pois hindulaisuudesta, eikä ihme. Jopa buddhalaisuuden yleistyminen aikanaan Intiassa lienee suurelta osin johtuneen juuri ihmisten halusta päästä eroon kasijaosta.

      Jainalaisuus ja sikhiläisyys ovat myös syntyneet tarpeesta päästä pois ihmisten erottelusta. Sikheillä on kaikilla jopa sama sukunimi, jotta ei voitaisi tehdä eroa eri ihmisten kesken syntymän perusteella.

      Intiassa on kuitenkin hyvä pyrkimys tasa-arvoisempaan elämään ihmisten kesken. Mutta jos hindulaisuus on 4000-5000 vuotta vanha uskonto ja kastijako on ollut kiellettyä vasta muutaman kymmenen vuotta, niin ei kai se ihme ole, jos kaikki ei vielä toimi lain tarkoituksen mukaan. Jopa itse Mahatma Gandhi oli voimakas kastittomien puolesta puhuja.

    • tikkareita kansalle

      Voin sanoa rehellisen mielipiteeni että kastittomien kohtalo ei parane ehkä vain huononee vaihtamalla buddhalaisuuteen. Ensijaisesti suurimmalla osalla buddhalaisilla ei ole kykyä palvoa edes omia "jumaliaan", he tekevät sen hyvin luonnottomasti ja ilman siteitä jumaliin sen takia monesti heidän harjoituksensa ovatkin vailla pohjaa ja pelkästään fantasia "harry potter" leikkejä. Ja buddhalaisten kyky kokea luovasti ja kauniisti omaa elämäänsä voi vain herättää kastittomissa inhaa. Koska jos he ovat köyhiä ja ilman mahdollisuuksia miksi he pilaisivat oman kulttuurinsa joka ainakin tarjoaa kokemuksen "esteetisestä kokemisesta"

      Intiassa uskonnoissa "kauneuden kokemista" verrataan jumalalliseen olemassaoloon taas buddhalaisuudessa "kauneuden kokemiseen" ei ole mitään vain päinvastoin, suurin osa buddhalaisten mentaliteetistä ei tue kauneuden kokemista, hindulaisuudessa ei ole pakko meditaatiota tai pakko mantraa vaan kaikki uskonnolliset kokemukset pohjautuvat ja lähtevät "esteettisestä kokemuksesta" näin voidaan sanoa buddhalaisuuden ja hindulaisuuden pohjautuvan eri lähteisiin.
      En sano että kaikki näin, mutta suurin osa, poikkeukset ovat aina ne jotka guru hyväksyi oppilaaksi.

      Mitä kastiton tarkoittaa käytännössä, onko se samanlainen yhteiskunnallinen asema kuin lännessä 8 tunnin työpäivää tekevällä?

      Tuskinpa heidän kääntymisensä onnistuu, taitaa olla vain sitä propagandaa, sitä kun on helppo levittää ja monet uskovat kun eivät tiedä paremmin, vaikka kääntyisivätkin buddhalaisuuteen jos taas kootaan sama joukkio ja luvataan heille tikkarit kuinka moni kääntyisi takaisin hindulaisuuteen, ehkä kaikki.

      Uskonto kun perustuu tietoon, täytyy tietää miksi? muutenhan sitä voisi vaikka uskoa sikaan säkissä.
      Siksi esimerkiksi minä olen buddhalainen mielestäni kun uskon 4 tarkkaavaisuuden tuovan loppullisen vapautumisen, olen pohtinut aihetta monesta näkökulmasta ja lukenut kirjallisuutta. Ja tullut siihen lopputulokseen että olen buddhalainen, oman itseni näköinen buddhalainen.

    • Hare om

      Yhteiskunnassa on aina ollut ja aina tulee olemaan luokkia. Hierarkia on järjestelmällisen yhteiskunnan perusedellytys. Hierarkia on yhtä kuin järjestys.Se on sitten eri asia jos ei järjestyksestä pidä ja haluaa kaaosta.Mutta onko oikein että oma yhteiskuntaluokka on syntyperään sidonnainen?
      Helpoin ja yksinkertaisin tapa se ainakin on, mutta en soisi senkään olevan fanaattinen, eikä se intiassakaan aina ole, jos ihminen on henkisiltä kyvyiltään lahjakas niin kasti kyllä nousee. Mutta se että jos on ahne paskiainen ylimmässä kastissa niin kasti ei laske. se on väärin.

      • oikein väärin

        Eihän se johonkin kastiin kuuluminen ole mikään oikein-väärin-kysymys. Hindulaisuudessa uskotaan jälleensyntymiseen. Edelliset elämät määräävät sen, mihin kastiin tai millaiseen asemaan syntyy. Ei siinä ole kysymys länsimaisessa merkityksessä oikeasta tai väärästä.

        Sitä paitsi jokaisella on mahdollisuus elää kulloinenkin elämänsä niin hyvin kuin mahdollista, jotta syntyisi seuraavalla kerralla parempaan elämään. Toki myös monien intialaisten mielestä on väärin kohdella ihmisiä huonompina vain syntyperän vuoksi ja sen vuoksihan myös kastijärjestelmä on lailla kielletty.

        Luin muuten jostain jutun, jossa kerrottiin hotellisiivoojien (kuuluvatkohan he palvelija-kastiin?) olevan närkästyneitä siitä, että muutama brahmaani oli hakeutunut siivoojaksi. Ei kuulema ollut muuten mitään tuloja ja leipää oli heidänkin saatava. Ei se ihan kaikkea taida se kastikaan määrätä.

    • Buddhisti

      ... buddhalaiseksi kääntyneen hänen vieraillessaan Suomessa muutama vuosi sitten. Hän sanoi, että voi sitä ilon päivää, kun hän saattoi passianomukseen vetää henkselit koko kastikysymyksen päälle ja kirjoittaa ylpeänä sen tilalle, että buddhalainen. Tämä herra opiskeli nyt buddhalaisuutta ja englantia Britanniassa. Intiassa ollessaan hän "harrasti" kastittomien orpolasten "keräilyä" kaatopaikalta - hänen buddhalainen sanghansa tarjosi noille orvoille vaatimattoman mutta riittävän elatuksen sekä koulutuksen. Hän sanoi hindujen suhtautuvan buddhalaisiin oikein ystävällisesti, olihan Siddartha Gautama aikoinaan intialainen prinssi ja buddhalaisuuskin siten intialainen uskonto.

      • ..............

        Buddhaaa pidetään hindulaisuudessa yhtenä Vishu-jumalan ilmentymistä, avataroista.

        Buddhalaisuus, sen kummemmin kuin muutkaan uskonnot, eivät ole hinduille mikään ongelma. Heille ei ole vääräuskoisia olemassakaan. No, tietysti joillekin äärihinduille, mutta silloin lienee lähinnä kyse normaalista maallisesta vallasta.

    • BLUE-BLUE
    • tohvelisankari

      mihin tahansa muuhun uskontoon,jos kykenevät.
      Islaminkin piirissä on periaattessa kysymyksessä tasa-arvoisuus.Käytäntö voi olla sitten eri juttu.

      Intian kastittomat ja polittisesti tietoiset ihmiset liittyvät myös ateistiseen ja aseellisesti taistelevaan kommunismi-ryhmään.Siitäkin on yhä enemmän merkkejä näkyvissä.

      • olla harvassa

        Varmasti vaihtajia on, mutta taitaa se kuitenkin olla aika pientä tuo uskonnon vaihto Intiassakin, myös kastittomien parissa. Siellä kun ei muutama tuhat kesää tee siinä väestömäärässä. Suurin osa kastittomistakin on varmasti hartaisi hindu-uskovaisia, jotka yrittävät saada paremman osan seuraavassa elämässä.

        Sekä buddhalaisuus, jainalaisuus että sikhiläisyys ovat isolta osaltaan syntyneet juuri protestina hindulaisuuden kastijaolle. Sikhiläisillä on kaikilla jopa sama sukunimi, jotteivät he erottuisi. Kuitenkaan nuo uskonnot eivät ole Intiassa saavuttaneet mitään erityisen suurta asemaa. Buddhalaiset olivat pääroolissa joskus muinoin, mutta eivät enää. Ei ihmiset vaihda uskontoaa vain siksi, että heillä sattuu siinä olemaan huonompi osa.

      • tohvelisankari
        olla harvassa kirjoitti:

        kääntymiset muihin uskontoihinkin lisääntyy.
        Tietoisuudella tarkoitan eritoten nykyaikaisen tiedonvälityksen ja propagandan lisääntymistä.
        Kaikista "vaarallisin"tilanne hhindulaisuuden kannalta on Kiinan tukema väkivaltaisen kommunismin leviäminen Intian köyhien keskuuteen.Se on jo nyt todellinen ongelma Tai ratkaisu epätasa-arvon tilanteeseen.
        Täytyy muistaa ,että sikhismi on milestäni yhden kansan tai ryhmän uskonto nimittäin se on kotoisin Punjabista.Onko se levinnyt muiden kansojen keskuuteen?

      • kun,,
        tohvelisankari kirjoitti:

        Hindulaisuus on 4000-5000 vuotta vanha uskonto, joka taipaleella on ollut jos mitä, niin buddhalaisia kuin islamilaisia sun muita, ja silti se on edelleen Intian uskonto myös ns. kastittomille, niin enpä paljon jaksa uskoa tuohon sinun toiveajatteluusi. Sinä vain katsot asioita länsimaisen kommunistin kannalta. Intialaisille maailma on toisenlainen.

        Se kommunismi loppuu tuolla Kiinassakin aikanaan, eikä se tule koskaan olemaan mikään merkittävä tekijä Intiassa. Se on markkinatalous ja hindulaisuus, mitkä tulevat edelleenkin hallitsemaan Intiaa.

        Hindulaisuuskin tulee kyllä ajan kanssa pienentämään noita kastien raja-aitoja. Se vain ei tuhansien vuosien jälkeen hetkessä tapahdu. Siitä on vasta 50 vuotta, kun se kiellettiin.

        Sikhiläisyyskin on perustettu juuri poistamaan tuo hindulaisuuden epätasa-arvoisuus. Eipähän vain ole sekään sieltä syntyseuduiltaan koko Intiaa valloittanut.

      • tohvelisankari
        kun,, kirjoitti:

        noin vanhaa? Tuskinpa.
        En ole itse kommunisti vaan lähinnä realisti.
        Kommunismi on jo nyt merkittävä tekijä intiassa ja länsimainen kulutumallin markkinointi ei voi kestää enempää kuin korkeintaan 10 vuotta energia ja raaka-ainen varojen vähenemisen vuoksi.
        Hindulaisuuteen kuuluu vahvasti kastiajattelu.Jos se puuttuu ninn se ei ole hindulaisuutta ainakaan nykymuodossa.

      • lieventyy

        Päinvastoin. Intia on ollut aika tiukan sääntelyn valtio, jossa kommunisteilla/vasemmistolla on ollut aika paljon päätäntävaltaa. Nyt sen sijaan tuota sääntelyä puretaan koko ajan ja maa on siirtymässä lujaa vauhtia markkinatalouteen. Ja meno jatkuu aivan varmasti useammankin kymmenen vuotta eteen päin.

        Eihän mikään uskonto ole pysynyt muuttumattomana, ei mikään muukaan elämään liittyvä, mutta hindulaisuus on maailman vanhin uskonto. Se on tuhansia vuosi pysynyt kuitenkin perusrakenteeltaan samanlaisena.

        Sinä katsot hindulaisuutta ja intialaisuutta länsimaisin silmin. Et esimerkiksi mielestäni huomioi lainkaan jälleensyntymisopin merkitystä intialaisten ajatteluun. Ihmisen elämä siellä ei ole vain yhden elämän pituinen, vaan lukemattomien. Hindulaisuus ei myöskään ole samalla tavalla uskonto kuin esim. kristinusko, vaan hindulaisuus on elämäntapa. Uskonto ja elämä ovat yhtä. On aivan turhaa kuvitella, että siitä luopuminen on muuta kuin marginaalinen ilmiö.

        Esimerkkinä vaikka se, että aikoinaan islamilaiset hallitsivat suurta osaa Intiaa. Kuitenkaan maa ei muuttunut islamilaiseksi valtioksi. Intiaa ei pidä arvottaa länsimaisin arvoin.

      • tohvelisankari
        lieventyy kirjoitti:

        Seuraava kansainvälinen suuri lama romahduttaa länsimaisen kulutusmallin ja epätasa-arvoisen varakkuuden kertymisen.
        Öljytuotteiden ehtyminen vain kiihdyttää sitä.
        Avuksi ruvetaan etsimään ja suorastaan huudetaan isovelivaltiota ja sääntelytalous alkaa uudestaan niin Intiassa kuin muuallakin.

        Intia on nytkin jo yksi suurimmista islamilaista valtioista väkimäärällä mitattuna.olisiko juuri se kastilaitos syynä siihen.?
        Samaa mieltä olen siitä ,että intiaa ei pidä arvottaa länsimaisin arvoin.

        minun tulevaisuusvisiossani lähes ainoat suuren tulevan laman selviytyjät asuvat alkehittyneissä ja omavaraisissa yheiskunnissa ,ehkäpä juuri intian maaseudulla.

      • BLUE-BLUE
        tohvelisankari kirjoitti:

        kääntymiset muihin uskontoihinkin lisääntyy.
        Tietoisuudella tarkoitan eritoten nykyaikaisen tiedonvälityksen ja propagandan lisääntymistä.
        Kaikista "vaarallisin"tilanne hhindulaisuuden kannalta on Kiinan tukema väkivaltaisen kommunismin leviäminen Intian köyhien keskuuteen.Se on jo nyt todellinen ongelma Tai ratkaisu epätasa-arvon tilanteeseen.
        Täytyy muistaa ,että sikhismi on milestäni yhden kansan tai ryhmän uskonto nimittäin se on kotoisin Punjabista.Onko se levinnyt muiden kansojen keskuuteen?

        on levinnyt eri kansojen pariin jo alusta alkaen.. dalit ovat suurin ryhmä, joka on hyväksynyt sikhiläisyyden kuin myös alimmat kastit.

      • tohvelisankari
        BLUE-BLUE kirjoitti:

        on levinnyt eri kansojen pariin jo alusta alkaen.. dalit ovat suurin ryhmä, joka on hyväksynyt sikhiläisyyden kuin myös alimmat kastit.

        huomiotaherättävän isokokoisia ja suhteellisen vaaleita ja iranilaisen(arjalaisen)näköisiä ollakseen alempikastisia dravidoja.
        Ulkonäkökö pettää? Yleensä ei petä.

      • BLUE-BLUE
        tohvelisankari kirjoitti:

        huomiotaherättävän isokokoisia ja suhteellisen vaaleita ja iranilaisen(arjalaisen)näköisiä ollakseen alempikastisia dravidoja.
        Ulkonäkökö pettää? Yleensä ei petä.

        punjabissakin on ongelmana vielä nytkin kastijärjestelmä, joka on siirtynyt sikhiläisyyteen. Alkuperäinen lähtökohta muistetaan aina. Dravidoiden nettisivuilla/blogissa oli juttua viimeksi siitä kuinka "ylempikastinen" sikhi hätyyttelee punjabissa dravida sikhejä...

      • elät
        tohvelisankari kirjoitti:

        minun tulevaisuusvisiossani lähes ainoat suuren tulevan laman selviytyjät asuvat alkehittyneissä ja omavaraisissa yheiskunnissa ,ehkäpä juuri intian maaseudulla.

        Aivan utu-unelmissa tunnut elävän. Olet kaikkea muuta kuin realisti.

      • päätellä
        tohvelisankari kirjoitti:

        huomiotaherättävän isokokoisia ja suhteellisen vaaleita ja iranilaisen(arjalaisen)näköisiä ollakseen alempikastisia dravidoja.
        Ulkonäkökö pettää? Yleensä ei petä.

        Intiassa ei voi enää kastia päätellä ihonväristä. Joskus on kenties voinut, mutta ei enää. Sillä tyylillä vetelet pihalle että rutisee.

      • sinun??
        tohvelisankari kirjoitti:

        Seuraava kansainvälinen suuri lama romahduttaa länsimaisen kulutusmallin ja epätasa-arvoisen varakkuuden kertymisen.
        Öljytuotteiden ehtyminen vain kiihdyttää sitä.
        Avuksi ruvetaan etsimään ja suorastaan huudetaan isovelivaltiota ja sääntelytalous alkaa uudestaan niin Intiassa kuin muuallakin.

        Intia on nytkin jo yksi suurimmista islamilaista valtioista väkimäärällä mitattuna.olisiko juuri se kastilaitos syynä siihen.?
        Samaa mieltä olen siitä ,että intiaa ei pidä arvottaa länsimaisin arvoin.

        Sinun kannattaisi varmaan vähän lukea Intian historiaa ennen kuin alat kovin syväkurkkuisia kommentteja esittämään täällä.

      • korjata
        päätellä kirjoitti:

        Intiassa ei voi enää kastia päätellä ihonväristä. Joskus on kenties voinut, mutta ei enää. Sillä tyylillä vetelet pihalle että rutisee.

        Edellinen kommentti kaipaa korjaamista.

        Intiassa ei ole koskaan voinut päätellä kastia ihonväristä. Ihonväristä voi päätellä sen, onko henkilö Pohjois- vai Etelä-Intiasta, ei kastia. Pohjois-intialaiset ovat yleisesti vaaleampi-ihoisia, koska siellä alkuperäinen väestö on sekoittunut aikanaan maahan luoteesta tulleiden arjalaisten kanssa. Etelään asti arjalaiset eivät levinneet.

        Arjalaisilla oli jo kastilaitos käytössä omassa keskuudessaan. Kastilaistos ei kerro mitään ihonväristä, kuten täällä joskus virheellisesti päätellään.

      • tihvelisankari
        elät kirjoitti:

        Aivan utu-unelmissa tunnut elävän. Olet kaikkea muuta kuin realisti.

        energia-alan johtavien tiedemiesten lähitulevaisuuden odotuksiin ja pahimpiin pelkoihin,joissa on realistinen ote.

      • tohvelisankari
        korjata kirjoitti:

        Edellinen kommentti kaipaa korjaamista.

        Intiassa ei ole koskaan voinut päätellä kastia ihonväristä. Ihonväristä voi päätellä sen, onko henkilö Pohjois- vai Etelä-Intiasta, ei kastia. Pohjois-intialaiset ovat yleisesti vaaleampi-ihoisia, koska siellä alkuperäinen väestö on sekoittunut aikanaan maahan luoteesta tulleiden arjalaisten kanssa. Etelään asti arjalaiset eivät levinneet.

        Arjalaisilla oli jo kastilaitos käytössä omassa keskuudessaan. Kastilaistos ei kerro mitään ihonväristä, kuten täällä joskus virheellisesti päätellään.

        tuon maantietellisen ihonvärieron kanssa ,mutta
        käytännössä ylimmät kastit ovat ihonvärillisestikin ja rotupiirteiltäänkin arjalaisempia kuin muut intialaiset.Se on sitä genetiikaa.
        Kastilaitoshan oli aikanaan keino pitää valta arjaisilla voittajilla ja sulkea pois se muilta.

        Sri Lankalaisetkin yläluokan edustajat puhuvat arjalaisten tulosta sinne,aivan kuin se olisi oikeasti tapahtunut.En sitten tiedä mikä on totta.
        Olisiko sinulla joku linkki siihen?

      • höpön...
        tihvelisankari kirjoitti:

        energia-alan johtavien tiedemiesten lähitulevaisuuden odotuksiin ja pahimpiin pelkoihin,joissa on realistinen ote.

        Näitä johtavia löytyy joka lähtöön.

      • erottaa
        tohvelisankari kirjoitti:

        tuon maantietellisen ihonvärieron kanssa ,mutta
        käytännössä ylimmät kastit ovat ihonvärillisestikin ja rotupiirteiltäänkin arjalaisempia kuin muut intialaiset.Se on sitä genetiikaa.
        Kastilaitoshan oli aikanaan keino pitää valta arjaisilla voittajilla ja sulkea pois se muilta.

        Sri Lankalaisetkin yläluokan edustajat puhuvat arjalaisten tulosta sinne,aivan kuin se olisi oikeasti tapahtunut.En sitten tiedä mikä on totta.
        Olisiko sinulla joku linkki siihen?

        Enpä tiedä noista srilankalaisista. Etelä-Intiassahan myös kieli erottaa ne intialaiset, jotka ovat olleet arjalaisten vaikutuspiirissä ja ne jotka eivät. Pohjois - ja Etelä-Intian kielethän eivät ole mitään sukua keskenään. Sen sijaan pohjoisen kielet kuuluvat indo-eurooppalaiseen kieleiryhmään, johon kuuluvat lähes kaikki Euroopankin kielet, persia yms. Tuntuisi kummalta, että arjalaiset olisivat menneet Sri Lankaan, mutta kaikkihan on mahdollista, eikä kukaan enää tiedä varmasti.

        Noilta ajoilta on hindujen pyhissä kirjoissa juttuja, joissa Krisha-jumala on pitkään maanpaossa Lankassa. Voisi olla jotain yhteyttä Srihinkin.

        Hyvin todennäköistä kuitenkin on, että arjalaisilla oli mukanaan jo myös ne alempikastiset, ei vain ylempiä, joten se vaalea väri ei ole selitys kastilaitoksella. Voi kuitenkin ajatella, että kastittomat ovat todennäköisesti sekoittuneet vähemmän noiden vieraiden kanssa ja siten ylemmistä kasteista on tullut vaaleampia. Mutta mitenkäs selität Etelä-Intian tummat yläluokkalaiset?

        Noilta ajoilta on hindujen pyhissä kirjoissa juttuja, joissa

      • tohvelisankari
        höpön... kirjoitti:

        Näitä johtavia löytyy joka lähtöön.

        asintuntijoiden lukuisuudesta.
        Oletko sinä edes tutustunut esim.Pisan konfressiin,jossa arvovaltaiset tahot keskustelivat öljyn riittävyydestä ja tulivat siihen johtopäätökseen,että tilanne on kestämätön.Lähivuosikymmeninä iloiseen öljyn kulutusjuhlaan tulevat mukaan myöskin intia ja kiina ja silloin on menoa....Öljysodat ovat itseasiassahan jo alkaneet jos olet huomannut irakin tilanteesta ja Iranin vaikutusvallan kasvusta.
        Ratkaisuksi näen paluun yksinkertaiseen luonnonmukaiseen (Intialaiseen) elämäntapaan.

      • BLUE-BLUE
        erottaa kirjoitti:

        Jossa muistaakseni kastien välillä pystyttiin siirtyilemään. Aikanaan kävi niin, että kasti-järjestelmä kovettui nykyiseen muotoonsa ja kastit jakaantuivat alakasteiksi, joissa tietyt ryhmät vastasivat tietyistä tehtävistä.

      • olen...
        tohvelisankari kirjoitti:

        asintuntijoiden lukuisuudesta.
        Oletko sinä edes tutustunut esim.Pisan konfressiin,jossa arvovaltaiset tahot keskustelivat öljyn riittävyydestä ja tulivat siihen johtopäätökseen,että tilanne on kestämätön.Lähivuosikymmeninä iloiseen öljyn kulutusjuhlaan tulevat mukaan myöskin intia ja kiina ja silloin on menoa....Öljysodat ovat itseasiassahan jo alkaneet jos olet huomannut irakin tilanteesta ja Iranin vaikutusvallan kasvusta.
        Ratkaisuksi näen paluun yksinkertaiseen luonnonmukaiseen (Intialaiseen) elämäntapaan.

        Toki noita viisaita löytyy ja asiaakin puhuvat. Mutta yksi asia noissa ennustuksissa pakkaa unohtumaan. Sehän on nääs niin, että kyllä markkinatalous tuottaa hyödykkeitä sun muuta sitten muilla tavoin, kun entiset keinot eivät enää toimi. Miksi noissa kaikissa päätelmissä oletetaan, että tuotanto pysyy jotenkin nykyisenkaltaisena tai sitten sitä ei ole?? Eihän se niin mene.

        Energiaankin tuotetaan ja käytetään aivan varmasti toisin, sitten kun öljyä ei enää saada kohtuuhintaan riittävästi. Eikä se tarkoita keskiaikaan palaamista. Kyllä "rahanahneus" ja kekseliäisyys siitä huolen pitää. Se on aivan väärä kuvitelma, että ihmiset suostuisivat palaamaan alkukantaiseen elämään - eivät edes Intiassa. Se on sitä höpönhöpöä.

      • tohvelisankari
        olen... kirjoitti:

        Tosia-asiahan on se ,että koko vuosisatainen talouskehitys on perustunut fossiilisten polttoaineiden käyttöön.Niiden loppuminen ja kallistuminen tarkoittaa myös yleisen hyvän elintason dramaattista laskua.
        Se ei ehkä tarkoita paluuta pimeälle kekiajalle,vaikka se siltä aluksi vaikuttaakin.

        Kirjoitit: "ihmiset eivät suostu palaamaan..."
        Se on pakko.Siinä tilanteessa ei itkut auta.
        Se saattaa tarkoittaa diktatuuriin,harvainvaltaan, Tai kastilaitokseen paluutta.
        Intian köyhille massoillehan se on jo tätä päivää.

      • tohvelisankari
        erottaa kirjoitti:

        Enpä tiedä noista srilankalaisista. Etelä-Intiassahan myös kieli erottaa ne intialaiset, jotka ovat olleet arjalaisten vaikutuspiirissä ja ne jotka eivät. Pohjois - ja Etelä-Intian kielethän eivät ole mitään sukua keskenään. Sen sijaan pohjoisen kielet kuuluvat indo-eurooppalaiseen kieleiryhmään, johon kuuluvat lähes kaikki Euroopankin kielet, persia yms. Tuntuisi kummalta, että arjalaiset olisivat menneet Sri Lankaan, mutta kaikkihan on mahdollista, eikä kukaan enää tiedä varmasti.

        Noilta ajoilta on hindujen pyhissä kirjoissa juttuja, joissa Krisha-jumala on pitkään maanpaossa Lankassa. Voisi olla jotain yhteyttä Srihinkin.

        Hyvin todennäköistä kuitenkin on, että arjalaisilla oli mukanaan jo myös ne alempikastiset, ei vain ylempiä, joten se vaalea väri ei ole selitys kastilaitoksella. Voi kuitenkin ajatella, että kastittomat ovat todennäköisesti sekoittuneet vähemmän noiden vieraiden kanssa ja siten ylemmistä kasteista on tullut vaaleampia. Mutta mitenkäs selität Etelä-Intian tummat yläluokkalaiset?

        Noilta ajoilta on hindujen pyhissä kirjoissa juttuja, joissa

        singaleesien kieli on tosiaankin indo- europpalainen.Lähde:wikipedia.
        Arjalaisuus näkyy genettisesti heillä vain harvassa yläluokassa.

      • ne varmaan...
        tohvelisankari kirjoitti:

        singaleesien kieli on tosiaankin indo- europpalainen.Lähde:wikipedia.
        Arjalaisuus näkyy genettisesti heillä vain harvassa yläluokassa.

        No sitten ne varmaan arjalaiset kävi Lankassakin. Mutta olikos Krisha sitten arjalainen, vai heitä paossa. Kukapa tietää.

      • niin kauan
        tohvelisankari kirjoitti:

        Tosia-asiahan on se ,että koko vuosisatainen talouskehitys on perustunut fossiilisten polttoaineiden käyttöön.Niiden loppuminen ja kallistuminen tarkoittaa myös yleisen hyvän elintason dramaattista laskua.
        Se ei ehkä tarkoita paluuta pimeälle kekiajalle,vaikka se siltä aluksi vaikuttaakin.

        Kirjoitit: "ihmiset eivät suostu palaamaan..."
        Se on pakko.Siinä tilanteessa ei itkut auta.
        Se saattaa tarkoittaa diktatuuriin,harvainvaltaan, Tai kastilaitokseen paluutta.
        Intian köyhille massoillehan se on jo tätä päivää.

        Kuules niin kauan kuin minä olen elänyt, ja se on jo aika paljon, tuota samaa virttä on saarnatta lakkaamatta. Se maailmanloppu ja öljyn loppu piti tulla jo 60-luvulla. Mitään vähennystä ei ole näkynyt. Sen sijaan jo nykyään osataan tuottaa lähes kaikki tuottaa paljon, paljon vähemmällä energialla ja vähemmän energiaa käyttäen. Öljyvaratkaan eivät lopu vielä kymmeniin vuosiin. Kuitenkin jo nyt on olemassa paljon tuotteita, joita voidaan käyttää uusiutuvilla energiamuodoilla, tai muulla kuin öljyllä. Ja niitä vain tulee tulemaan lisää, sitten kun öljy tosiaan alkaa vähentymään. Sitä muuten on vielä vaikka kuinka paljon kaivamatta mm. Etelä-Amerikassa ja Jäämerellä.

        Sitä maailmanloppuakin on eri "hihhulit" odottaneet milloin missäkin päin maailmaa. Varmaan se sieltä joskus tulee, mutta ei vielä 10:en eikä 20:en vuoteen. Älä unta nää edelleenkään.

      • tohvelisankari
        niin kauan kirjoitti:

        ennustele vaan yleisen länsimaisen kulutustottumusten loppua.Sitä "yhteistä" öljykakkua on nyt tulossa jakamaan miljarluokan väestöt Intiassa ja Kiinassa.Ei maaiman öljy hetkessä lopu vaan se kallistuu niin paljon,että lopulta vain rikkailla on varaa isoihin taloihin ja autoihin.
        Kun öljy kallistuu niin ruokakin kallistuu...
        Usko huviksesi ,että maailmantalous pohjautuu pitkälle halpaan öljyyn,eikä mihinkään muuhun.
        Kun oljynhinta triplaantuu niin...voisitko jatkaa itse tuosta eteenpäin,jos osaat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      56
      2979
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2818
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      34
      1977
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1922
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1778
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1727
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1432
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      93
      1200
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1142
    Aihe