itsemurhaa miettivät..

Joka tietää tuottavansa vähemmän tuskaa kaikille ja itselleen kuolemalla ennenaikaisesti pois.
Se, joka kärsii niin vaikeista kahleista, ettei totuus voi vapauttaa?

Kylläpäs hyvin tartuit asiaan!

Tätä palstaa kun lueskelee välillä käyn omia kokemuksiani sukulaisteni HUOM sukulaisteni takia,heitä on mennyt 3 oman käden kautta ja joka kerta kysymys MIKSI???

Meille omaisille se tuska siirtyy ja ikuinen kaipaus/kysely MIKSI?
Osa omaisista ei selviä rusustaan ehkä koskaan...

No ei kyllä hyvin mene jos psykiatrisessa sairaalassa on töissä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä minkä takia ihmiset tekevät itsemurhia. Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella on ne rajatut resurssit selviytyä elämän haasteista, kaikki eivät vain yksinkertaisesti selviä avusta huolimatta. Itsemurhaa hautovien tuomitseminen ei paranna tilannetta yhtään, päinvastoin.

miksi joku päätyy itsemurhaan, koska niin tekevä ei omassa kärsimyksessään, tuskassa, ahdistuksessa,pelossa yms. eläen osaa enää itsekkään järkeillä tekemisiään! Itsari ei siis voi olla itsekäs teko, kun tajunta on siinä tilassa, että muu maailma ikäänkuin katoaa kokonaan. Mitä tulee noihin avunsaanti mahdollisuuksiin, niin omakohtaisesti kokeneena voin todeta, ettei mielenterv.hoitajat/lääkärit ota ihmisen sanoja ja ajatuksia todesta! Itsemurha on siis oikeutettu tilanteissa, joissa ei enää muuta ratkaisua/apua osakseen saa. Ja mites ne lähiomaiset kuollutta suree, kun eivät eläissäänkään yhteyttä pitäneet, saati et olisivat millään tavoin yrittäneet auttaa. Itselläni selviytyminen päivästä toiseen onnistuu vain tablettien avulla ja niit on joka lähtöön. Jokainen aamu odotan, ettei tarvitsisi enää herätä tai että ehkä tänään jään rekan alle tai saisin jonkin kuolemaan johtavan sairauden, niin onks tuokaan sit muuta kun toive "piiloitsarista"? Ei ole Valoa näkyvissä mulle eikä monelle muullekkaan. Vielä meistä moni kuitenkin on tänään hengissä, mutta jos ei hoidon saanti ala paranemaan, niin huomisesta ei tiedä. Älkää syyllistäkö meitä itsaria harkitsevia, eikö me jo tarpeeksi kärsitä muutenkin?

"Mikään ei koskaan ole riittävä vastaus miksi elämä pitäisi oman käden kautta lopettaa!!"

Mikä on riittävä syy aloittaa toisen elämä ilman että kysyy tältä tämän omaa mielipidettä ja halua elää tässä loppujenlopuksi hyvinkin armottomassa ja lohduttomassa maailmassa?

"Uskon itse että meillä kaikilla on oikeus elää ja nauttia elämästä ja lähteä pois jollain muulla tavalla kun tappamalla itsensä."

Uskon itse, että meillä ei ole oikeutta elää niin kuin tahdomme, vaan meillä on velvollisuus elää niin kuin muut kolmannet tahot ovat meidät määränneet elää. --> Kolmastaho; kohtalo, vanhemmat, sattuma, Jumala, geenit ja pienimpänä ja merkityksettömänä oma olematon tahto määräillä oman elämänsä kulkua. Kellään ei siis ole oikeutta elää niin kuin tahtoo vaan on vain velvollisuus elää niiden mahdollisuuksien puitteissa, jotka meille on tarjottu.

"...jätätte jälkeenne surevia omaisia, ystäviä ja/tai läheisiä"

Te lapsia tekevät typerykset jätätte jälkeenne hetki hetkeltä vanhenevia, omaa vääjäämätöntä kuolemaansa kohti kulkevia ihmisraunioita, jotka miettivät oman elmänsä syvintä olemusta ja tarkoitusta hamaan tulevaisuuteen asti. Elämä on kuin HIV, yhtä varma ja tappava tauti kaikkine kipuineen ja tuskineen. AIDS vaihe on vääjäämätön. Elämässä ennemmin tai myöhemmin jokainen kokee suunnattoman kivun, hädän, tuskan, pelon ja kaikkea siltä väliltä. Sitäkö te houkat haluatte lapsienne kokevan? Kivuttomin tapa on jättää ne lapset tekemättä.

"itsemurha on mielestäni itsekästä"

Itsekkäämpää on tehdä lapsia nähdäkseen heidän kasvavan ja uskoen siihen, että lapset ovat vanhuuspäivien turva. Orjiksenne te olette meidät tehneet. Töitä saan tehdä lopun ikääni ja raataa muiden kuin itseni eteen ja mitä tästä kaikesta saan palkkioksi? Kenties kuolettavan syövän, jonka kourissa saan kärvistellä tuskasta vuosikausia, puhumattakaan niistä kaikista muista ongelmistä, jotka joudun elämässäni ennen kuolemaa käymään lävitse. Että itsekästäkö valita lyhyempi tie? Elämässä on vielä se jännä perspektiivi, että vuosituhansia itsemurhaajia on uhkailtu helvetillä , joten kukapa hullu nyt itsemurhaa tekisi, joskaan ei se ikuinen elämäkään mikään autuus ole. Paratiisi olisi kaiken loppuminen.

No eipä auta itku markkinoilla. Luojalla kun on oikeus valita, valaako savesta ruukun arki- vai juhlakäyttöön. Ikävintä on ruukun kannalta, että itseltään kukaan ei kysy mitään, siitä kun on demokratia kaukana.

Niille jotka eivät usko tuonpuoleiseen ja kokevat tarvetta parjata uskoani, voin kysyä, miten voitte olla uskomatta tuonpuoleiseen elämään, jos uskotte nykyiseen elämäänne ja siihen, että todella elätte. Jos tämä elämä on todellinen ja mahdollinen, niin eikö myös kuolemanjälkeinen elämä voi olla yhtä mahdollista kuin nykyinenkin? Maailmoja on monia eikä kuolema ole kuin hyppy tuntemattomaan.

Eikö kuolema ole vapaa valinta? Jos haluaa tappaa itsenä niin miksei niin saisi toimi. Tuskin toinen ihminen voi koskaan täysin ymmärtää syitä miksi joku toinen tappaa itsensä. Yleensä on kai riittävää, että syyt ovat itsemurhan tehneen kannalta riittäviä. Varmasti jokaiseen ongelmaan ja huonosti menneseen asiaan on jokin muukin ratkaisu, mutta onko se aina se helpoin. Totta kai itsemurha on itsekästä, itsehän siinä kuollaan. Jää niitä surevia omaisia muiltakin, jotka eivät ymmärrä syitä järjettömälle kuolemalle (tarkoitan siis esim. rikosten uhreja), itsemurhassa kuitenkin tiedetään että ihminen on toteuttanut vain omaa tahtoaan. Jos elämä on ihmisen mielestä niin huono, että kuolema on parempi vaihtoehto niin tarvitseeko muiden sitä edes ymmärtää? Ei kaikki itsemurhaa hautovat apua tarvitse. Ne jotka onnistuu ensimmäisellä yrittämällä ovat toteuttaneet oman vapaan tahtonsa kuolla ja ovat päässeet elämänsä kurjuudesta. Hoitoa tarvitsevat ne jotka tekevät jatkuvasti itsemurha yrityksiä toinen toisensa perään niissä onnistumatta.

En pysty saamaan apua koska en edes halua.
En tahdo elää.
En pysty nauttimaan mistään.

Olen hyvä koulussa ja minulla on ystäviä ja perhe. Minulla olisi tulevaisuus. En vain välitä mistään.

teen tällä hetkellä koulussa uskonnon kurssilla esitelmää itsemurhasta. aihe on minulle vaikea koska se on itseäni niin lähellä.
en ole menettänyt läheisiä itsemurhalle, joten en tiedä miltä se läheisistä tuntuu. yritän silti ymmärtää.
n. vuosi sitten harkitsin itse itsemurhaa todenteolla. suunnittelin koko aikataulun teolle. kerroin parhaalle ystävälleni asiasta, koska halusin yrittää ymmärtää itsemurhan aiheuttamaa tuskaa.
en tehnyt kuitenkaan sitä koska en halunnut lähteä ilman viestiä. mutta kun yritin kirjoittaa kirjettä en pystynyt. en tiennyt mitä sanoa. miten olisin voinut selittää perheelleni itsemurhan?
ystävänikin kertoi lopulta muille harkinneeni itsemurhaa. vieläkin kaikki pitävät minua huomion kipeänä. mutta mielestäni se ei ole sitä.
minulla menee nyt hyvin. vanhempanit ovat ihania, minulla on poikaystävä jonka kanssa olen ollut kihloissa jo puoli vuotta. silti joskus tuntuu että haluan pois täältä. enkä tiedä mistä se johtuu. minua pelottaa ajatus siitä että tulee se päivä kun oikeasti päätän elämäni.
olen yrittänyt hakea apua, mutta vanhempani eivät suostu maksamaan mitään psykologilla käyntejä jne. he vain sanovat ettei minua oikeasti mikään vaivaa. enkä voi väittää etteivätkö he olisis oikeassa. mistä minä sen voisin tietää. siksi haluankin apua, jos joku muu vaikka osaisikin kertoa minun oikeasti olevan ihan normaali. tällä hetkellä ei kuitenkaan tunnu siltä. miksi muuten ajattelisin edelleen itsemurhaa?

syöpään.Niin onko silloin oikeus riistää henkeään
vai ennemmin kärsiä tuskistaan päivästä toiseen,vai lieneekö syöpääsairastavan oireet ja tuskat vain psyykeperäisiä jolloin itsemurha ei ole luvallista?? nm.kokemusta.Te psykiatrit puhutte tätä koulutiedettä eli opittua ,teill ei oo paskan vertaa tietoo siitä mitä ihmisen päässä liikkuu.Ette erota fyysistä kipua henkisestä.En hyväksy fyysisesti terveelle itsemurhaa.Itsemurhan tehnyt on aina jäänyt vailla oikeata rakkautta ja huomiota,täst on kysymys.Kaikki lähtee lapsuudesta.Mikä menee lapsuudessa päin helvettiä niin siitä nuori saa maksaa joskus hengellään.Se ei ole nuoren vika tai kuka missä iässä nyt sitten riistääkin henkensä.Et maininut niitä jotka ovat pysyvästi sairaita olisko heille suotavaa saada valita elääkö vaiko kuolla.Yleensä invaliidi,kehitysvammainen jne..he eivät saa mahdollisuutta päättää omasta elämästään.Kumman vaihtoehdon ottaist parantumattoman syövän kaikiineen päivineen vai itsemurhan?Tässä sulle psykiatrianplanttu mietittävää.Psykiatrisessa hoidossa mm pakko hoidossa olevat potilaat pidetään tasaisesti huumeessa ja laitoksessa valitsevat aivan eri hierarkia kun vapaudessa tai vankilassa.Tää tiedetään mutta tästä ei puhuta.Freudin oli kokaiinia käytävä nisti jonka oppeja käytetään psykiatriassa.Ihmisen parantaa henkisellä tasolla vain läheinen ihminen jolla on hyvä ihmissuhde henkilöön enimmässä tapauksissa lähiomainen.En nyt kuitenkaan tarkoita skitsofreniaa sairastavia.Skitsofrenia on julma tauti.Minusta jokaisella on oikeus päättää elämästään.Itsemurhan syyt ovat aina toisen tai jonkun faktorin aiheuttamia.Ihmistä kun ei ole luotu olemaan yksin,hylättynä,haukuttavana jne..Tää koululääketiede on niin päin helvettiä.Taas psykiarit/lääkärit leikkivät "jumalaa" siitä kuka saa elää ja miten.Juuri siksi koska olet psykiatrisessa sairaalassa töissä et voi MILLÄÄN ymmärtää sitä miksi joku riistää hengen itseltään.Meillä kaikilla on oikeus elää mutta meillä kaikilla on myös oikeus päättää miten ja kuinka sen elämme.Mehän synnyimme vastoin tahtoamme.Se että ihminen loputtomasti kärsii,kärsii ja ei saa eikä kykene antamaan itsestään mitään tai päinvastoin on riitävä peruste oman käden oikeuteen.Kun ihminen pitää itsensä tarpeettomana,turhana on siihen aina syy.Syy on yleensä ystävät,läheiset jne.On lähimmäsenrakkaudesta kysymys.Jos ihmiset eivät olisi niin itsekeskeisiä,oman edun tavoittelijoita ja osaisivat ottaa lähimmäisensä paremmin huomioon moni välttyisi itsemurhalt.Tää omaisten ystävien suru ynnä muu johtuu, omatunnosta.Itsemurha ei ole itsekästä.Arvokkudeesta puheenolen oman sairauteni kautta olen huomanut etten ole kenellekään arvokas.Ihminen kelpaa kun siitä on hyötyä itselleen,muuten sillä ei ole suurtakaan merkitystä.Jälkipuheet puhuvat aina OMATUNNOSTA.Ja itsemurhaa miettivä yleensä käy omaa eläämänsä läpi,aina se ei tarkoita että se toteutuisi.Yleensä siitä puhuva on huomion ja rakkaudenkipee.Se joka sen tekee on aina hylätty,jätetty,haukuttu,vihattu jne.Itsemurhaa ajattleva ajattelee oman elämänsä tarkoitusta.Kyllähän se on raakaa kun 8-15v tekee itsemurhan.Syyt lähtee aina lapsuudesta.Ésim kuinka hyvin nyky teineille selitettään mitä on kuolema?Itsemurha on ratkasu,se on lopullinen.Ite olen syöpääsairastava ja parantumattomasti sairas.Ottasin mielummin itsemurhan kun eläisin tällaista elämää missä ei ole arvokkuutta,inhimillisyytä.Mutta itsemurha on suuri päätös.Ei muitten takia vaan itseni takia.Ihminen elää loppujen lopuksi vain ja ainoastaan itsensä takia ei muitten.Mutta elämä on mahdotonta ilman toisia.Tällä viestillä halusin kertoa "psykiatrille" että itsemurhaan on aina syy.On helppoa sanoa mene hoitoon ,hanki oikeat napit ja homma on sale.Psyykelääkeillä pyritään muokaamaan ihmistä erinlaiseksi kun mikä se on pohjimmiltaan.Puheterapia on terveelisempi vaihtoehto.Tämä viesti ei ole yllytystä itsemurhaan vaan se kertoo että jokaisella on OIKEUS päättää omasta elämästään.


-Petri-

Yli kymmennen vuotta sitten eräänä iltana makasin sängyssäni ja mietin oikein kovasti elämän perimmäisiä kysymyksiä kun päässäni naksahti. Seuraavana päivänä yritin tappaa itseni ensimmäisen kerran. Nirhasin metsässä veitsellä ranteeni auki mutta en onnistunut viiltelemään valtimoita saakka kun aikaa meni siinä jyystäessä niin kauan ja ehdin tulla toisiin ajatuksiin.

Sen jälkeen olen yrittänyt hirttäytyä, hypätä katolta, jättäytyä junan alle, tukehduttaa itseni ja suunnitellut lukemattomia muita keinoja miten voisin lopettaa olemassa oloni.

On jo kulunut useampi vuosi etten ole aktiivisesti hautonut itsemurhaa mutta ei se ole kuitenkaan koskaan jättänyt minua, se on osa minua.

Nyt olen taas alkanut kaipaamaan kuolemaa.

Kylläpä väsyttää ja taidankin mennä tästä nukkumaan kun unohtui mitä halusin sanoa.

...kun ei tiedä faktoja. Kun ihmiseltä on riistetty ihmisarvo ja kun se, mitä teet on pielessä, vaikka kuinka yrität parhaasi ja kun sinulle osoitetaan jatkuvasti, kuinka epäonnistunut olet kaikessa, kun tunnet että olet suunnilleen yhtä tärkeä kuin planktonhiukkanen, kun sinun tunteisiisi vastataan nyrkillä, ei ole oikeis paljon syitä palloilla täällä.

Yksinkertaisesti itsemurhaa suunnittelevat eivät enää tunne samallailla kuin normaalisti tunnetaan. Siinä ei enää ajatella syitä tai sitä, miltä muista tuntuu, ei nähdä enää ratkaisua eikä edes yritetä. Usein nämä ihmiset ovat pitkään poteneet masennusta (vakavaa, ei sellaista huomionhakutouhua), koittaneet aikansa yrittää ja sitten luovuttaneet. Joskus ei vain voi auttaa, niin pahalta kuin se muista ihmisistä tuntuukin.

Mietin usein miksi ihmisiä ei voi lopettaa. Kuulostaa näin sanottuna rajulta, mutta sitä en tarkoita sillä. Tiedän, ettei ihminen ja koira ole verrattavissa, mutta ihmisten tunteet ovat. Monelle yksinäiselle ja perheellisellekin koirat (tai muut eläimet) ovat oikeasti hurjan rakastettuja perheenjäseniä ja ystäviä. Ja luonnollisesti ajatellaan, että kun kipu on liian kova, niin eläimen ei anneta kärsiä, vaan päästetään tuskistaan. Eläin ei osaa kertoa tuskaansa, ei sanoa haluaako jäädä vai lähteä, joten ihminen tekee päätöksen - ja se on ihan oikein. On tuomittavaa jättää eläin kitumaan, se ei osaa tehdä itsemurhaa vaikka haluaisikin. Kuitenkin usein ihmisten ollessa vaikeasti sairaita ja vammautuneita, heidät pidetään väkisin elossa. Nämä ihmiset saattavat itse rukoilla läheisiään, että tahtovat pois, mutta läheiset vain toppuuttelevat. Jos ihmisen todella on niin paha olla (henkisesti tai fyysisesti), että sanoo itsekin tahtovansa pois ja kivutkin saattavat olla valtavat, niin miksi pitää 'jättää kärsimään'? Koira oisi jo lopetettu, ilman sen mielipidettä, mutta ihmisten omilla sanomisilla ei ole väliä. Mielestäni tämä on itsekästä läheisiltä, jotka vain itsensä takia antavat toisen ihmisen kärsiä. Miksei laiteta itseä näiden pois haluavien tilalle ja mietitä miltä se sitten tuntuisi? Väärin, niin väärin..

Jos tekisin itsemurhan,jota en tee,ellen sairastu esim keuhkosyöpään tai johonkin muuhun syöpään jossa loppu olisi tuskallinen.jos siis tekisin,se ei olisi itsekästä,sillä minua ei kaipaisi kukaan.Minua ei ole milloinkaan kukaan kaivannut eikä tule kaipaamaan,sen tosiasian kanssa olen oppinut elämään.Ainut ihminen joka on ehkä minua rakastanut on äitini joka hänkin on kuollut.Jumalasta sen verran että hän sanoo rakastavansa kaikkia luotujaan.Vaikka enkeli taivaasta tulisi alas ja sanoisi,että rakastaa minuakin,en uskoisi.En usko minkäänlaisiin höpötyksiin välittämisestä rakkaudesta ym .Uskon kyllä Jumalan olemassaoloon,mutta en usko että on rakkaus,hän on valehdellut joissain asioissa mitä lupasi raamatussa tehdä,esim tämä"Mitä tahansa yhdessä rukoillen rukoilette Jeesuksen Kristuksen nimessä,sen te saatte."Koeteltu on ja valheeksi tuo on havaittu.ja jos Jumala pettää ,vihaa,ja on valehtelija,entäs sitten ihmiset.Älkää tehkö itsemurhaa,vaan eläkää ihan tuon Jumalan kiusaksi,sillä hän antaa vaikeuksia jotta tapatte itsenne ja helvetissä olevien luku täyttyisi.Pakottakaa tuo tyranni tekemään se murhansa itse.

Olen 55v, 3v saakka ollut neurologisen sairauden jättämän liik.vamman helvetissä. Yritin viinalla tappaa itseni,rohkeus loppui kesken,nyt olen ollut 27v raittiina,joka on kroonistuneen masennuksen kansssa täydellistä helvettiä. Päivästä toiseen. Mikään muu ei harmita,kun se, etten uskalla tappaa itseäni. En ole saanut naissuraa koko elämässäni, lyhyitä, maksullisia lukuunottamatta. Kaipaan aivan älyttömästi läheisyyttä. Mistä chat-tai deittipalstalta en löydä. Sitten on lisänä helvetillinen jatkuva hermosärky,ollut 20 vuotta. Ei voi tehdä mitään. Jo vuosia sitten olisin tehnyt itsarin,mutta en USKALLA. Tää on todellista raukkamaista pelkuruutta. Mitä aihetta minulla on elää? En ole edes ruma,naiset kiinnostuvat siihen saakka,kun huomaavat vammani. Sitten he lähes sylkevät päälleni. On hirveä ihme,etten ole tappanut jotain näistä kotimaisista itserakkaista nartuista. Eikä tää MIKSIKÄÄN MUUTU. Joten miksi esim. kirjoitin tään?

Olen 26-vuotias mies, jolla on taustalla käytännössä koko elämän kestänyt vakava masennus. Olen lapsesta saakka kokenut olemassaoloni ja tekemiseni pitkälti merkityksettömiksi sekä kaikin puolin turhiksi. Olen näennäisesti onnistunut etenemään elämässäni johonkin suuntaan, on ollut opiskeluja ja töitä. Minulla on suht laaja kaveri- ja ystäväpiiri. Pohjimmiltaan kaikki tämä kuitenkin tuntuu aivan tyhjänpäiväiseltä.

Ei auta puhuminen, ei auta tekeminen, ei auta filosofiset pohdinnat, ei etäisyyden ottaminen tai ajan parannuksen odottaminen. Jatkuva piina elämän merkityksettömyydestä painaa mieltä ja seuraa joka hetkessä.

Olen pyöritellyt ajatusta itsemurhasta nyt noin parikymppisestä saakka. Ajoittain on vähän parempia aikoja, jolloin nämä teemat hetkeksi jäävät taka-alalle. Aina ne kuitenkin palaavat.

Lisäsyyllisyyttä lisää ajatus siitä, että minullahan on asiat kuitenkin monella tapaa paremmin kuin muilla. Terveys on jotakuinkin kunnossa, kroppa kestää, on ihmissuhteita....jotenkin tuntuu, että tämä kaikki ahdistus on vain seurausta nykyajan "löysästä" elämäntyylistä. Kun ei ole pakottavaa tarvetta taistella olemassaolonsa eteen kuten aiemmilla sukupolvilla, jää liikaa aikaa vain pyöritellä asioita pienessä päässään...ja lopputulos on tällainen henkisesti heikko sukupolvi.

Ei yksikään ns. itsemurhaviesti omaisille helpota heidän suruaan, tuskaansa ja ahdistustaan..!

Moni itsemurhan toteuttanut sanoo viestissään toivovansa, että lähimmäiset jatkaisivat elämäänsä, eivät surisi tai muuta vastaavaa, vaan koettaisivat olla surematta yms.. Turhaa ja ajattelematonta puhetta siis.

Ei perusteellisinkaan selvitys syistä, miksi kyseinen henkilö päätyi itsemurhaan, helpota jäljellejääneiden surua ja tuskaa!! Mikäli henkilö on kykenevä esim. jättämään tunteella ja aidolla sydämellä kirjoitetun viestin jäljellejääville, olisi hän myös mielestäni ollut kykenevä ainakin hakemaan apua ahdistukseensa tai toivottomuuteensa ennemmin kuin riistää henkensä oman käden kautta.

Oma puolisoni kuoli pari kuukautta sitten keuhkofibroosiin, ja jos tämän sijasta kuvittelisin tilanteen, että mieheni olisikin sairauden sijasta riistänyt ITSE OMAN HENKENSÄ, jättäen minut ja poikamme yksin, olisin takuuvarmasti seonnut niin että tarvitsisin varmaan jopa sairaalahoitoa .. =0(

Niin hirveää on menettää rakas läheinen tappavalle sairaudelle; voitte siis varmaan kuvitella mitä lähimmäiset ja rakastavat omaiset tuntevat tilanteessa, jossa henkilö on ITSE riistänyt oman elämänsä!?

"Ei yksikään ns. itsemurhaviesti omaisille helpota heidän suruaan, tuskaansa ja ahdistustaan..!"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Myyrmannin_räjähdys

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jokelan_koulusurmat


Oletko ajatellut mitkä ovat vaihtoehtoja sille, jos yksilölle ei anneta rauhallista ja hyvää tietä pois täältä?


"Oma puolisoni kuoli pari kuukautta sitten keuhkofibroosiin, ja jos tämän sijasta kuvittelisin tilanteen, että mieheni olisikin sairauden sijasta riistänyt ITSE OMAN HENKENSÄ, jättäen minut ja poikamme yksin, olisin takuuvarmasti seonnut niin että tarvitsisin varmaan jopa sairaalahoitoa .. =0("


Toisin olisi hyvinkin voinut käydä!

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2011/10/1418623/poliisi-isa-surmasi-perheensa-varkaudessa


Mietipä sitä moralisti!

En ole moralisti, olen realisti. Ja puhun kokemuksesta, jolloin tiedän miltä tuntuu menettää oma läheinen, rakas puoliso, ja sen, miltä tuntuu katsella kun 11 vuotias lapsi itkee ja kaipaa isäänsä.

JonesHenry, sinä olet provosoiva suunpieksäjä, kirjoitustesi perusteella. Pahoitat ihmisten mieliä sumeilematta.

Aviomiehesi olisi saattanut kun vielä oli tolpillaan päättää, että koko perhe lähtee yhdessä taivaaseen. Olisiko se sitten ollut parempi vaihtoehto?


Miehesi ei tiennyt mitään rauhallisesta kuolemasta, eikä siksi halunnut sellaista ulostietä käyttää. Olisiko hänen kuitenkin pitänyt ensisijaisesti kärsiä siksi, että sinä ja poikasi olisitte varmoja, ettei miehenne kuollut itsemurhan kautta? Kuulostaa aika kieroituneelta asennevammalta suoraan sanoen kanssaihmistä kohtaan. Sinunlaisesi aviovaimot saavat aikaan joukkomurhia tässä maassa kultaseni. Sinunlaisesi ihmiset jotka emotionaalisesti tuomitsevat ja lynkkaavat niitä jotka todella haluavat auttaa sairaita ja kärsiviä. Olet yksi maamme suurmpia ongelmien aiheuttajia. Pelkäänpä että lapsesi vielä kasvaa itsekin kieroon, kun on tuollainen äiti.

Mieheni KUOLI RAUHALLISESTI, onneksi..! Sai olla nukutettuna kaksi viimeisintä elinpäivää, ja lapsi sai myös hyvästellä isänsä. Mies jaksoi ajatella meitä loppuun asti, kunnes väsyi niin ettei enää jaksanut vaan keho antoi periksi.

Te kaksi olette suorastaan mieleltänne kieroutuneita, eikä ole ihme että vatvotte ja ihannoitte itsemurhaa ym. omituista. En ihmettelisi vaikka kykenisitte johonkin kamalampaankin?!

Olet oikeassa Jones Henry; en halua verrata itseäni sinuun MILLÄÄN LAILLA.

Jokujostain: Mistä sinä tiedät että MINUNLAISENI aviovaimot saavat aikaan joukkomurhia tässä maassa?? Ethän sinä edes tunne minua ja elämänhistoriaani! Pelkäänpä puolestani, että sinunlaistesi toimesta niitä joukkomurhia täällä tehdään, kirjaimellisesti.

Tämän ketjun sisältö alkaa näyttämään suorastaan niin epämääräiseltä ja kuvottavalta että moderaattoreilla taitaisi olla kovasti siivoustöitä..!?

Minä puolestani en tähän ketjuun enää kajoa.

"Tämän ketjun sisältö alkaa näyttämään suorastaan niin epämääräiseltä ja kuvottavalta että moderaattoreilla taitaisi olla kovasti siivoustöitä..!?"

Aiotko vedota siihen että syyllistyin "kunnianloukkaukseen" koska herjasin keksittyä nimimerkkiä? Juridisesti tuo on hiukan sama kuin herjaisin sinun tekemääsi paperinukkea vanhaksi rumaksi harpuksi;=))

juu tossa kun mietin aikaisemmin itse murhaa ja päädyin siihen tulokseen että teen sen. kun 2 lähimäistä koulee, saan potkut töistä , vaimon kanssa ero, auto hajoo ja sitten vielä kaikkea muuta paskaa noin 2kk sisällä nii alkaa ottaa päähän.

mutta sitten luin tän keskustelu palsten ja se helpotti en tee itsaria vaan lähen LOMALLE ulkomaille.. ei se ole sen arvoista tappaa itteään. olen loman tarpeessa jotta saa koneet käyntiin ja muuta ajateltavaa.. kiitos vaan kaikille

Ehkei meidän aina tarvitsekaan miettiä miksi tuo teki näin. Toki omaiset jäävät suremaan ja asioita jää kesken, mutta ei kenenkään tarvitse toisen päätöksiä pähkäillä ja itseään syyllistää. Minä luulisin että ihminen joka todella riistää hengen itseltään, niin hänellä on kertakaikkiaan niin huono olla täällä maan päällä ja ettei hän koe enää hyötyvänsä muusta avusta.

Miksi elämä olisi arvokasta? Elämä on raadollista selviytymistaistelua, jossa vahvat jyräävät heikot alleen. Mitä sitten jos läheiseni menettävät minut? Yhtä vähän merkitystä on heidän elämällään ja tunteillaan kuin omillani.

Olen teini-ikäinen tyttö. Olen sairastanut vakavaa masennusta jo pitemmän aikaa, ja ainoa pakotie tuntuu olevan kuolema. Joka ilta viimeisenä ajatuksena on "kunpa ei tarvitsisi herätä enää koskaan", ja joka aamu koen pettymyksen.
Hamstraan lääkkeitä, olen kirjoittanut jäähyväiskirjeet ja päivä on päätetty. Sitä ennen haluan toteuttaa pari toivetta. Olen antanut itselleni puoli vuotta aikaa.
Tiedän, että itsemurha on pakenemista, mutta muuta vaihtoehtoa ei enää näy.
Ainoa este näin pitkään on ollut perhe, mutta enää sekään ei ole tiellä.

vai iin

Täytyy sen verran kyllä sanoa että mikä on yksi syy minkätakia voisi itsemurhan toteuttaa. Puhun nyt omasta elämästäni ja minkälaisia ongelmia. Siinä vaiheessa kun ei enään rahat riittänyt ja meni laskut ulosottoon niin sen jälkeen onkin ollut sellasia päiviä että välillä on kivaa ja välillä masentaa, kun teet työtä mutta aina jokaisesta 2 viikon liksasta sulle jää se sama pieni summa vaikka tekisit 200 tuntia ylitöitä, eikä sulle jää mihkään sitä rahaa, hyvä kun ruokaan jää. Et voi ostaa ikinä mitää kivaa vaikka painat töitä niska limassa viikot. Eli nämä raha asiat ainakin on sellainen asia mikä saa ihmiset ajattelemaan myös itsemurhaa. Elän onneksi onnellisesti parisuhteessa ja avovaimoni kanssa ainakin jotenkin selviämme ongelmista minkä takia jaksaa elää. Mutta jos olisi niin että olisin yksinäinen ja minulla olisi nämä samat rahaongelmat niin olisin hypännyt junan alle ajat sitten jo. Se joka miettii sitä että miksi pitää itsemurha tehdä niin se on juurikin sen takia että ihminen ei enään jaksa sitä kurjaa elämää. Monella se on jo varma nakki tehdä itsemurha jos elää yksin. Jos elää parisuhteessa niin siinä on mahdollista selvitä tilanteesta. Ymmärrän itse täysin itsemurhaa suunittelevia ihmisiä koska olen sitä myös itsekkin harkinnut. Kukaan ei nimittäin halua elää kurjaa elämää koko elämäänsä, sillä eihän se ole mitään elämää jos aina on huonoja päiviä. Joillakin asia on korjattavissa mutta joillakin se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... ja ainoaksi vaihdoehdoksi jääkin vain sitten se itsensä päättäminen pois päiviltä. Toivon mukaan itsemurhan tehneet ovat edes nyt jotenkin onnellisia tuonpuoleisessa. Nimittäin ei elämä itsemurhaan pääty jos joku sitä luulee. En ole mikään uskovainen ihminen mutta tiedän että tuonpuoleinen on olemassa koska olen tutkinut tuonpuoleista elämää.

Minäpä olen uskovainen ja sanon että kun löysin Jumalan, elämästäni katosi itsemurha ajatukset ja taloudelliset asiat järjestyivät TODELLA IHMEELLISESTI. Kun rukoilin johdatusta elämääni löytyi myös työpaikka sekin reittejä pitkin joita en itse tehnyt, ja työpaikkani on mahtava, rakastan työtäni. 'Teen työtä jota en suunitellut tekeväni, uskon että Jumala vei minut työhön jossa mun on hyvä olla. Uskokaa tai älkää mutta en puhuisi tästä jos näin ei olisi. Olen saanut paljon ja olen onnellinen!

mä pelaan runescapea ja siellä ei voi tehdä itse murhaa miksiköhän kun ei sitä ukkoa oikein muuten pysty poistamaan..

Itsemurha on yksi ratkaisu, jos kokee olevansa vain piikki muiden perseessä.

Näin se on.Minusta yksilöllä on oikeus päättää,milloin hän lähtee.Huono fiilis ei helpota sillä,että roikkuu täällä vuodesta toiseen.

Teininä maailmani meni ylös ja alas ja välillä todella,liiankin kipeästi halusin kuolla. Tulin vanhemmaksi ja joutusin katsomaan vierestä kun sisareni kuoli syöpään (ja hän niin halusi elää ja kokea). Tänä päivänä ( olen n.25) nähtyäni mitä se teki vanhemmilleni ja miten oma sisareni halusi elää, eikä hän saannut, Olen sitä mieltä että itsemurha on itsekkäin teko mitä ihminen voi tehdä. En halua syyllistää, jopa sisareni kuoleman jälkeen mietin etten jaksa enää, en pysty käsittelemään asiaa ja haluan vain pois. Mutta vaikka kuinka pahalta minusta tuntui, en ikinä olisi sitä voinut vanhemmilleni tehdä. Jokainen joka haluaa kuolla, menkää katsomaan niitä onnettomia lapsia ja nuoria, jopa vanhempia, jotka haluaisivat vain elää, mutta eivät saa. Ja elämänne ei ole aina sitä mitä se on nyt, se voi olla myöhemmin paljon parempaa.

Läheisriippuvuus on vakava sairaus se kalvaa ihmisen omaa sisintä ja tahtoa pikkuhiljaa niin ettei käyttäydy siten kuten haluaisi, vaan aina koittaa miellyttää toisia ja elää omien arvojen vastaisesti.

Alkoholistien kumppaneina on paljon läheisriippuvaisia, he voivat elää vuosikausia helvetissä eivätkä kykene oikeisiin ratkaisuihin

Toisen puolesta ei voi elää, jokainen on omista valinnoista vastuussa ja kantaa niiden seuraamukset yksin.

Itse olen miettinyt jo useasti itsemurhaa muutaman kerran jopa yrittänyt. Siihen ei ole sen kummempaa syytä, Voisiko itsemurhan tekoon edes varsinaisesti olla syytä? Haluan vain pois. Haluan pakoon tätä kaikkea.

Se on itserakasta touhua tiedän enkäsitä kiellä. Sitä ei voi koskaan kukaan ymmärtä. Miksi tapoin/tappaisin itseni?

Hoitoon meno taas pelottaa enemmänkin kuin auttaa. En haua laitokseen. Minulla on muukin elämä jota pitää hoitaa ja laitos vain tuhoaisi senkin. Menettäisin varmaan rakkaat lemmikkini jotka tähän päivään saakka minut ovat hengissä pitäneet. Eli laitokseen meno pikemminkin edistäisi itsemurhan teko halua. Juttelu taas. Noh, psygiatreista ja ihan perus lääkäreistä on jäänyt ajan myötä paha maku suuhunenkä tasan enään koskaan käänny heidän puoleen.

Masennuksesta taas. En ole masentunut. Masennus testi näyttää miun olevan ihan terve siltä osin. Eli mikä minua sitten vaivaa? Voin toki tätä elämää jatkaakkin, mutta miksi? Onko minun siis elettävä koko elämäni muille ihmisille välittämättä omista tunteista? Ei sekään ole mitään elämää.

tapasin miehen,netissä,hän väitti ihastuneensa minuun jo vaikkemme olleet nähneet...tapasimme,miehellä päihde ym ongelmia.en halunnu enää nähdä.
lähdin aika nopeasti pois.
viikko sen jälkeen mies tappoi itsensä:o
kamala olo,enhän minä voi olla osasyy tuohon:o
minulla on lapsia ja en voi alkaa hyysätä ketä tahansa epämääräistä ihmistä.
miehellä oli kasvoilla kyllä ilme,että olisi myös masennusta...
tuollaista en kuitenkaan toivoisi,että itsemurhaa tekee oli syy mikä tahansa.

moi kaikille olen täällä sitä varten että minun kansani voi jutella.varsinkin sellaiset ihmiset jotka hautovat itsemurha ajatuksia nii tulkaa juttelemaan niin vastaan jokaiseen kysymykseen mitä esitätte minulle.olen joka arki päivä 18-18.30 asti paikalla myös viikon loppuisin.terveisin MMJM

ensinkin kuinka vanha olet

olen huomenna paikalla kello 18-18.30 tervetuloa juttelemaan minun kanssani ensimäistä kertaa olen siis juttu kaverina ja vastaan teidän esitämiin kysymyksiin

ny voitte lähettää kysymyksii olen kerran paikalla

Syitä:
- Ei ole realistista, että saan perheen tai koulutusta vastaavan työpaikan. Olen mokannut mahdollisuuteni parikymppisenä.
- Olen todella herkkä ihminen ja reagoin voimakkaasti pettymyksiin. Kun elämänilo menee, on raskasta edes hengittää. Minulla on myös erinäisiä pelkoja jotka estävät toteuttamasta mahdollisia haaveita
- Koen, että olen jo mokannut elämäni ja suru ja ahdistus vievät enemmän voimia kuin mitä minulla on resursseja.

Haluaisin vapautua täältä ja se ottaa mua päähän kun en voi. Siis itseäni syytän siitä, etten uskalla ottaa hyppyä tyhjyyteen. Sen sijaan elän elämääni niin kuin luulen muiden ihmisten haluavan ja olen onneton. Olen herkkä ihminen ja tunnen olevani kuin toiselta planeetalta. Mutta kun olen kiltti niin en sitten ole oma itseni kun uskon ettei se alla oleva ihminen riitä. Eikö ole tyhmää että me kaikki täällä eletään enemmän tai vähemmän pelon vallassa kun luulemme että maailma loppuu jos emme esimerkiksi rehki hikipäässä työpaikan menetyksen pelossa. Mutta minä satun veilä olemaan sellainen joka ottaa kaikki muidenkin ihmisten ahdistukset mukanani ja en jaksaisi enää olla. Mutta siis sen takia raahustan eteenpäin kun en halua että läheisille tulee paha mieli. Onko sekin sitten järkevää että näin teen mahdollisesti seuraavat viisikymmentä vuotta.

32 v vastaan nyt sinulle suosittelen että otat yhteyttä lääkäriin tai johonkin muuhun vastaavan henkilöön tai juttele hyvälle ystävälle asiasta tai jollwkkin tutulle ITSEMURHA EI OLE MIKÄÄN RATKAISU EI KOSKAAN SIINÄ KÄRSII VAIN OMA PERHE terveisin APUA SAATAVILLA

Apua ei ole niin helppo hakea. Ja se syyllistyttää ja hävettää entistä enemmä kun ihmiset sanoo että on säälittävää ja itsekästä edes ajatella itsemurhaa, se pahentaa tilannetta entisestään. En tiedä voiko ihminen jolla ei ole itsemurha ajatuksia tai itsetuhoisuutta, ymmärtää koskaan oikeasti minkälaista on elää niin syvässä masennuksessa tai itsetuhoisten ajatusten kanssa, mutta joka tapauksessa se on ihan helvetin vaikeeta!!!! Kaikki on helpommin sanottu kuin tehty. Jos joku sanoo minulle että hae apua jostain, se on melkein yhtä kuin että mene tuon suden luokse niin se syö sinut. Se on VAI-KEE-TA. Sen pitää olla niin että joku ihminen tulee vastaan, niin että joku kysyy että onko kaikki OIKEASTI hyvin tai että joku vie sinut sinne avun luokse. Omasta tahdosta se on vaikea tehdä, sitä ei pysty tekemään.

tuo on täysin totta minä itse en ajatele että itsemurha on säälitävien ihmisten hommaa tai itsekästä.jos huomaa että on masentunut niin silloon kannattaa hankkiutua hoitoon että masennus ei mene lian pitkälle paitsi sitäkään ei aina huomaa itse ei läheisekkään ystävät MUTTA MINUSTA ITSE MURHA EI OLE MIKÄÄN RATKAISU EI KOSKAAN terveisin APUA SAATAVILLA

LISÄÄ KYSYMYKSIÄ TÄNNE terveisin APUA
SAATAVILLA

LISÄÄ KYSYMYKSIÄ TÄNNE terveisin APUA SAATAVILLA

hei kaikki! voin kokemuksesta kertoa siitä tunteestä kun on IHAN LOPPU ja kaikki on hämärän usvan peitos,ja kun ei jaksa enään... itse olen 2 kertaa elämässänib tosiissaan miettinyt lähtöä täältä.olin taistelllut ihan liian pitkään itseni kanssa ja voin TODELLA PAHOIN! itkin päivittäin,ahdisti ,vihastutti,olin riekaleina... ensimmäisen kerran vuonna 2007 kesällä.olin suunitellut kaiken kitrjeet vanhemmille ja sisaruksille .laitoin jopa lappuja kuka saa mitäkin mun tavaroista ,lähtemisen piti olla helppo nakki! hommasin kossu pullon ja yksikseni join "viimeisen" känninni ja siihen päälle kunnon lääkitys ,halusin lähteä näin. ajatus alkoi tuntua mahtavalta,musitan miten hyvältä minusta alkoi tuntua kun vasta korkkasin pulloa,mietin vain: että saan rauhan,kaikki on pian hyvin tunsin suurta hyvänolon tunnetta!.... kunne s se pieni järki jossain piilossa sisälläni sanoi ettei tämä ole terve tapa ajatella...sit mua rupes jo vähän pelottakkiin ...eise kuolema vaan se miten mä suhtauduin siihen! sain jonkun kumman euforisen olon :o säästin pillerit "myöhemmäksi" ja vedin kyllä pullon alas ja menin ryyppään ja selvittään sillä päätä. ...olen tyytyväinen etten tehnyt sitä,vaikka jouduin pitkään taistelemaan itseni kanssa. en ole hullu olin vain hetken harhassa,minulle sattu hyvin hyvin ikäviä asioita. kun sitten yksi ystävistäni tappoi itsensa 2 vuotta sitten,aloin ymmärtää minkä laista surua olsiin saanut muille aikaan MUTTA samalla pystyin ymmärtämään sitä mitä siinä tilassa kokee,kun on oiekin reunalla josksu se hyppääminen tuntuu helpommalta ajatukselta. rauhoittavalla lääkityksellä sain loppu peilissä elämästä vähän otetta ja pystyin nauttia siittä,ja pakko lisätä etten ole nyt mikään lääke addikti ;) se oli sellanen alku jeesaus enkä tälläkään hetkellä ole lääkityksen alaisena ym :) ymmärrän että ihmisten on vaikea ymmärtää miksi joku haluaa kuolla,mutta kun sen tilan kokee itse niin sitä voi ymmärtää paremmin. joskus tuska on ihan liikaa,aian ei pää kestä kaikkea paskaa...toisella itsetuhoissina aikoina mietin asiaa uudestaan mutta tulin siihen tulokseen että yritän,yritän,ja s eoli vaikeaa ilman tiettyjä ystäviä ,en olsii varmasti jaksanut enään,no auttoivat ne rauhottavatkin minua jälleen jaloilleen. mUT: hei kaikki katsokaas! im still around! :)

Hyvin kirjoitettu. Itsemurhaa ei silti pysty ymmärtämään ellei itse ole menettänyt elämänhaluaan niin, että ulospääsyä ei vain ole. Esimerkkinä minä. Ulospäin kaikki erittäin hyvin. Ei moittimista. Silti en pysty enää tuntemaan iloa juuri mistään. En näe ulospääsyä tästä olotilasta. Tätä on kestänyt jo lähemmäs kymmenen vuotta. Ja kyllä toki on ajanjaksoja jolloin menee paremmin, mutta aina se palaa tähän samaan. Ja kyllä. Olen hakenut apua. En vain kokenut pillereistä olevan oikeaa apua enkä siitä, että kerron ventovieraalle ihmiselle ongelmistani tietäen koko ajan, että tätä ihmistä ei kiinnosta kuin ammatillisesti ja työpäivän päätteeksi hän palaa upeaan elämäänsä kuunneltuaan päivän muiden ongelmia. Harmittaa ja jopa lähinnä huvittaakin se, että kun läheisille puhuu niin he vain sanovat että asiat järjestyy ja sullahan on kaikki hyvin että näkemiin. Huh. Sitä en tiedä kauan jaksan tätä sirkusta enää. Jää nähtäväksi. Siinä vaiheessa kun on jo niin umpikujassa syvällä synkkyydessä ei oikeasti ole väliä jääkö ihmiset ehkäpä suremaan. Toki asiasta välittää, mutta muiden ajatukset jäävät lopulta kakkoseksi oman olotilan kanssa kilpaillessa.

Minä olen kahden pienen lapsen äiti, vasta jätetty, aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi kaikkialla, pelkään luottaa elämään, en usko että minä olisin ikinä merkityksellinen työelämässä, toiselle ihmiselle tai muualla. lapsetkin unohtaisi varmaan pian jos minua ei enää olisi, he saisivat ehjän kodin, kunhan mies löytäisi uuden.. minä en vaan jaksa enää yrittää ymmärtää minkä vuoksi elää. minä en osaa olla onnellinen, en ole koskaan osannut, vaikka syytä olisi ollut välillä enemmänkin.
Itsemurhaa en tee, siihen olen liian pelkuri, mutta kuolemaa toivon. Pois pääsyä.
Tekisi niin mieli kadota

niinkkö

"jätätte jälkeenne surevia omaisia, ystäviä ja/tai läheisiä,jotka miettivät miksi ja he eivät saa koskaan vastauksia, ei ainakaan niin hyviä että joku koskaan siihen olisi tyytynyt."

- En koe, että eläisin täällä muita varten, tai että olisin kenellekään mitään velkaa.
Ei meiltä kysytä, halutaanko me syntyä.
Jos elämä on yhtä kärsimystä, eikä ole vuosien, vuosikymmenten jälkeen muuta ulospääsyä, kuolema voi olla suuri Helpotus.
Tämä on ymmärrettävä. Se elämä vaan on sellaista.
Sellainen ihminen joka hokee että itsemurhan tekeminen oli itsekästä/raukkamaista, ei tiedä elämästä paljoakaan ja on täysin ymmärtämätön ihminen.

Erosin miehestäni vuosi sitten. Saimme yhdessä olon aikana 4 lasta (En Kadu lapsia)
Eron jälkeen oli asiat ihan hyvin.

mutta kesän ajan ja nyt syksyn ajan pari kertaa viikossa
tulee olo ettei mua täällä kukaan kaipaa. Viikonloput ovat kaikkein kamalimpia aikoja. Silloin tunnen itseni todella yksinäiseksi. Eikä yksinäisyyttä poista edes se, että lapset ovat minun luonani.
Kaipaan aikuista seuraa, mutta asun sellaisella alueella (en ole kotimaisemissani, vaan ex-miehen kotipaikkakunnalla) en tunne täällä ketään.
Juuri tänä aamuna olen laittanut läheisile viestiä, etten jaksa enää elää.

tiedän, että puhuminen jollekin auttaisi, mutta onko siitä todella jotain apua niin...

entäpä jos itsarin kautta on olemassa sentään pieni mahdollisuus että lapset eivät peri vihan kohteena olemista vaan saavat elää ns puhtaalta pöydältä?

entäpä jos itsarin kautta on olemassa edes pieni mahdollisuus että puoliso saa hänet hyljänneet kaverinsa takaisin?

Miltei kaikki asiat puhuvat itsarin puolesta...

mua tympii se ku kaikki luulee et jos on masenunu, nii on huomion kipee tai ylireagoi.... oon ite 15 vuotias ja oon masentunut, oon saanu apuu siihen, mutta silti en voi vieläkään käydä koulua ja mietin tapoja tappaa itseni. mietin miten ihanaa olisi viiltää ranteeni auki, tunnen itseni arvottomaksi ja kaikkein oudointa on se, että minulla ei ole mitään syytä olla masentunut...
Todellakaan masentuneet ihmiset ei nauti tunteesta että ansaitsee kuolla.
Miettikää oikeesti miltä teist tuntuis vihata elämistä/i itseäs, että haluaa pois...

Ihan siksi koska mitä jos ketään ei vain kiinnosta. Haista sinä vittu muka fiksujen juttujes kanssa

Itse kyseistä asiaa lääkkeillä yrittäneen, kyse on varmaankin siinä, että apua ei saa vaikka sitä haluaisikin. Kun näin jälkikäteen olen googlettanut asiasta, niin omaisille on saittia jos toistakin mutta asiaa harkinneelle ei juuri mitään.???

Ei ole järkeä itsemurha yritystä kun muuta kuin harmia ja ei halua elää elämään ja sitten kun tekee ni oma päätös on

Minun läheinen sukulainen teki itsemurhan lääkkeillä. Nainen. Vielä monta vuotta edessä.
Se tuli kaikille meille siis järkytyksenä, yllätyksenä. Sukulaisille.

Hän oli kaunis, iloinen ja kaksi lasta aikuisuuden kynnyksellä. Mutta yksinäinen. Hän eli vieraassa maassa jossa mies suhteet olivat arkipäivää. Hän ei ikinä kertonut, että olisi todella rakastanut jotain miestä. Mutta aina iloinen, puhelias. Lapset olivat hänelle tärkeitä-vaikka eivät Suomea puhuneetkaan.
Soitti välillä päihtyneenä, ei silloinkaan että huomaisi, näin jälkeenpäin.

Me kaikki ajattelimme että hän on yksi iloisimmista, voimakkaimmista ihmisistä mitä tiesimme.

Lapsensa löysi hänet sängystä eräs päivä elottomana.

Nuku hyvin, M.

Siä ett oikein taida ymmärtää ihmisten elämää,mikä vitun oikeus sulla on jeesustella?
Ajattelisit mielummin nitä joilla on ollut koko elämä edessä mutta he ovat joutuneet
henkirikoksen tai liikenneonnettomuuden uhreiksi.
Olet just tollanen näsäviisan "ylös ulos ja lenkille"besseswisser.

Hei elämä ollut hauskaa, menestystä ja riippumattomuutta kunnes tapahtui ikävä asia joka tuhosi koko perheen tavallaan. Ketään ei kuollut. Nyt olen jo niin monta vuotta kantanut tätä perhettä tässä ikävässä tilanteessa että en jaksa enää. En jaksa myöskään enää alkaa alusta. Olen siis tullut siihen johtopäätökseen että haluan mennä pois.Haluan siis tappaa itseni. onko vinkkejä miten se kävisi mahd. kivuttomasti

Haluaisin kuolla mutta en pysty tekemään sitä rakkaimmilleni siksi haluan tampereelle opiskelemaan aloittamaan kaiken alusta. Olen mmiettinyt miksi juuri minä olen kokenut kaiken paskan. Mitä olen tehnyt ansaitaksene kaiken tämän. Itke itseni uneen ja herään jo valmiiksi kyyneleet silmissä kun havahdun tähän todelliseen painajaiseen.

Kyllä eutanasian pitäisi olla laillista.

On ihan kohtuutonta että sairaat & kärsivät ihmiset kituvat vuosikausia kun heillä on vain teoreettinen toivo parantumisesta.

Eutanasiaa haluavia ihmisiä kohdellaan huonommin kuin sairaita lemmikkejä

En usko että kukaan minua ikävöisi. Ehkä yksi aikuisista lapsistani. Yksi on haukkunut minut pystyyn ja nuori vetelee nyrkillä,on toki joo erityisnuori mutta siitä tiedän että hän vihaa minua.

Eniten pelottaa kun olen saanut oppia että itsemurhan tehnyt joutuu helvettiin niin onko se totta.