Halajan ulkomaille..

Matkustelu on aivan eri asia kuin elää ja asua ulkomailla.
Ensinnäkin opiskelu ulkomailla on kallista, minäkin otin melkoisen lainan Lontoon vuodeksi, ei ollut varaa mihinkään luxusasumiseen. Lämmintä vettä tuli, jos tuli, sähkölaskun maksoit itse ja jotta sai edes peruslämmön, piti patteri olla päällä melko usein. Ei ollut varaa katsella nähtävyyksiä eikä bilettää, opiskelu oli tosiaan vaativaa.
Koulutuksen ansiosta sain kuitenkin työpaikan Berliinistä. Työpaikka ihan ok, mutta koska minulla oli vain välttävä saksan kielen taito ei sosiaalinen elämä ensimmäisenä vuotena kovin vilkasta ollut, kyllä koti-ikävä oli usein läsnä.
Ota nyt ensin selvää opiskelu/työmahdollisuuksistasi ja kun realiteetit ovat selvänä, harkitse mitä teet.

Itse lahdin Englantiin jokunen vuosi sitten kahden laukun kanssa, suunnitelmissa etsia tyopaikka ja samalla reissulla olen edelleen. Taloudellisesti parjaisin varmaan paremmin Suomessa, mutta muut positiiviset asiat pitavat tiukasti taalla. Joskus hyppy tuntemattomaan kannattaa silla kerranhan taalla vain eletaan:)

Samansuuntaisia ajatuksia mullakin pyörinyt. Ajattelen niitä itsekseni, vielä en ole uskaltanut tuoda niitä esille suhteessamme. Seurustelua 3 vuotta, kummallakin työpaikka, mutta poikakaverini jatko-opiskelee vielä seuraavat viisi vuotta. Tuntuu, että hänen elämänsä menee eteenpäin, mutta omani on paikoillaan. Teen tavallista rivikansalaisen toimistotyötä. Muut kaverit ovat vakiintuneepia, osalla häät tai lapsia tulossa. Itse ootan jotain tapahtuvan suhteessamme, mutta samalla oma elämäni valuu sormien välistä. Itsekin olen miettinyt ulkomaille lähteä hakemaan MBA-tutkinnon, mutta kaikki on vielä haaveiluasteella. Lisäksi suhteesta on sitä vaikeampi irrottauta mitä enemmän aikaa menee. Vanhempani sanoivat, että kukaan muu ei tee sun puolesta päätöksiä elämäsi suhteen. Pitää elää omaa elämää. Heiltä saa elämänohjeita pitkän tähtäimen asioissa ;)

Jos ulkomaille lahto on ollut haavenasi jo pitkaan, niin kannustaisin kylla lahtemaan...etenkin jos olet viela nuori, ettei tarvitse sitten vanhana katua, kun ei tullut koskaan lahdettya. Kuulostaa hankalalle, jos kerran suhteenne on muuten kunnossa ja rakastatte toisianne, vaikkakin mainitsit, etta haluatte eri asioita. Itse lahdin ulkomaille vuosia sitten, kun aikaisemmista reissuista jai ikava muualle, oma ihmisuhde (jota oli siihen mennessa kestanyt n.4 vuotta) rakoili pahasti ja onnistuin opiskelujen kautta hankkimaan harjoittelupaikan, josta tiesin mahdollisesti saavani tyopaikan harjoittelun jalkeen.
Kertaakaan en ole lahtoa katunut, vaikka vaikeuksiakin on matkalla ollut, mutta jos maa polttelee jalkojen alla, niin ei muuta kun onnea matkaan!

Nyt on paras aika nähdä maailmaa. Perheen perustettuasi (lapsineen) matkailu on monimutkaisempaa ja taloudellisesti kalliimpaa .

Miehesi on tyytyväinen oloonsa, asia joka on täysin hyväksyttävä. Useat ihmiset eivät ole kiinnostuneita näkemään ja kokemaan miten muut elävät, mitä on merien toisella puolella. Monille taas on mullistava kokemus oppia eri kulttuureista, kielistä ja ihmisistä. Se on valtavan rikastuttava kokemus joka kasvattaa ihmistä monella eri tavalla, jos vain käyttää ulkomailla viettämänsä ajan oikein. On nimittäin tapauksia jossa matkaajat palaavat kotiin jopa tyhmempinä kuin lähtiesään, mikä on valtava ajan tuhlaus ja sääli.

Mikäli budjettisi ei salli täysiaikaista opiskelua, voit täydellisen hyvin tehdä samalla toitä tai vaihtoehtoisesti mene ensin töihin, säästä palkkasi ja vuoden parin päästä kartutettuasi budjettiasi voit aloittaa puoliaikaisen opiskelun, työskennellen samalla osa-aikaisesti. (tiskausta, tarjoilua, babysittausta, antamalla kielitunteja jos hallitset useamman kielen....)

Tuo oli nyt vai yksi mahdollisuus niin kovin monesta.

Olen huomannut sen ainakin vuosien varrella, että suurin osa parisuhteista päättyy, sitten kadutaan sitä juuri, kun ei tullut tehtyä jotain sellaista, mitä oikeasti haluaa. Sinuna lähtisin aluksi ehkä vuodeksi tai vähemmäksi aikaa ulkomaille, sehän on melkein sama asia kuin armeija ja miehet ovat siellä vuoden, koska se on heidän yksi tavoite elämässään, jos he ajattelisivat tyttöystäviään, tulisivat mahd. pian pois, mutta ei. Joten tämä on sinun elämäsi, ja voitte koittaa sitä vähän aikaa, kyllä tosisuhde voi kestää senkin, mutta saatat ulkomailla tajuta, ettei hän välttämättä olekaan se oikea. Tulevaisuus on siis joko yhteinen tai erillinen, ja näyttää siltä, että se eroaa aikoijen kuluessa, jos toiveet ovat noin eroavaiset!

Olin aikoinani ulkomaalaisen mieheni kanssa samassa tilanteessa; halusimme eri asioita tulevaisuudelta ja siksi erosimme. Asuin tuolloin miehen kotimaassa. Mies haikaili itse tuolloin ulkomaille, mutta ei loppujen lopuksi sitten koskaan toteuttanut 'haaveitan' (- eli ei halunnut riittävästi).

Minulla jäi pitkän ulkomailla olon jälkeen kaukokaipuu pysyväksi, ja päätin muuttaa uudelleen ulkomaille.

Joten annan sinulle yksinkertaisen neuvon: Lähde ihmeessä, älä anna minkään estää! Kadut, jos et lähde, ja elämä on aivan liian lyhyt tärkeiden asioiden siirtämiseen. Mahdollisuuksia on monia, ja saat varmasti asiasi järjestettyä, jos todellinen halu löytyy
Tsemppiä!

Tilanteesi kuulostaa osittain tutulta...

Elämäni on hieman "käymisvaiheessa": mietin mitä haluan opiskella ja tehdä työkseni, kaksi opiskelupaikkaa on jo takana ja keskeytetty. Avomieheni tyytyisi tuttuun ja turvalliseen, ja olisi valmis elelemään kotikaupaungissamme ja elämään normaalia arkea. Minä kuitenkin kaipaan jotakin muuta: unelmanani olisi juuri ulkomaille lähtö pidemmäksi aikaa, ehkäpä puoleksi vuodeksi tai vuodeksi, töitä tekemään ja samalla matkailemaan ja näkemään uusia paikkoja. Ennen kaikkea haluaisin kai ottaa etäisyyttä tämän hetkiseen tilanteeseen ja lähteä hetkeksi pois. Avomiehelleni en asiasta ole juurikaan uskaltanut edes puhua, sillä hänelle ehdottamani kahden viikon matkakin kuulosti "liian kalliilta." Lisäksi hän sanoi, ettei se onnistuisi töidenkään vuoksi. Kyse on kuitenkin muustakin: avomieheni ei yksinkertaisesti ole samalla tavalla seikkailunhaluinen ja matkusteluintoinen kuin minä.
Tilanne tuntuu hankalalta, ja on jo jonkun aikaa jatkunut siten, että minä hautaan haaveeni: työskentelen työssä, josta en pidä ja haaveilen reissusta salaa. Rakastan kuitenkin avomiestäni. Olemme olleet pari kolme vuotta, eikä ero olisi helppo - tähän mennessä en ole pitänyt sitä edes vaihtoehtona.

Minä olen opiskellut kaksi vuotta ulkomailla silloin kun olin sinkku. Siis aina halunnut joksikin aikaa ulkomaille.
Sitten muutettiin yhteen mieheni kanssa. Hänellä vakiotyö ja ei halua lähteä ulkomaille. Siis aivan sama tapaus kuin sinulla. Minä kuitenkin halusin uudestaan ulkomaille ja lähdin kolmeksi kuukaudeksi Espanjaan. Kaipuu sinä aikana oli kova ja meinasin oelskeluni siellä keskeyttää, mutta mies kannusti siinä vaiheessa, että kerran halusit sinne niin sinnitele ja keksi tekemistä. Ja hänkin sitten ulkomailla oleskeluni lopulla tuli sinne kolmeksi viikoksi.
Ainoa hankaluus meidän valillä oli kaipuu. Toimisiko tuollainen ratkaisu teidän välillä?