Oikeudenkäynti

Justin Case

Olet tuomarina kauan kestäneessä riitajutussa, jossa sinun on tehtävä lopullinen päätös tuomiosta kahden todistajan lausuntojen perusteella.

Todistajan A kertomus ei ole aukoton. Hän on kuitenkin pitäytynyt samassa kertomuksessa koko pitkän prosessin ajan ja vakuuttanut puhuvansa totta. Tukenaan hänellä on vain yksi vanha dokumentti.

Todistaja B:n kertomus ei sekään ole aukoton. Todistaja B on muuttanut tarinaansa useaan kertaan vedoten uusien tutkimustensa tuloksiin.
Osa todistaja B:n tutkimustuloksista sekä niitä tukeneet valokuvat on kuitenkin prosessin aikana todettu väärennetyiksi.

Tee päätöksesi, kumpaa todistajaa uskot ?

15

848

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ally McBeaf

      Tietysti uskon sitä, jolla on se Kalevala.

    • I'm the Law

      Todettuani, että todistaja A:n dokumentti onkin vain vanha satukirja, annan todistaja A:lle sakot oikeuden halventamisesta ja viranomaisen harhaanjohtamisesta poliisikuulustelun aikana. Lisäksi poistan todistaja A:n sotilasarvon.

      Todistaja B:n lausuma kirjataan oikeudenkäynnin pöytäkirjaan.

    • Kimnice

      Osuvampi verataus:

      Todistaja A pitää tarinansa samanlaisena kokoajan, hänellä on takanaan useita vanhoja dokumentteja, mitkä ovat suunnattu vain vastapuolta vastaan, eikä tukemaan omia väitteitä. A:ta ei haittaa se, että nämä vanhentuneet dokumentit ovat keskenään ristiriitaisia.

      Lisäksi osa Todistaja A:n vanhentuneista dokumenteista ovat sellaisia, että on tarkoituksella jätetty osa havainnoista kertomatta, koska se kumoaisi koko pointin. Todistaja A tietää tämän tekijän, muttei kerro mitään. Ei koe tarpeelliseksi muuttaa pointtia vaikka vastapuolen asianajaja on aukottomasti osoittanut tuon huijauksen.

      Lisäksi todistaja A:n tarinaa tukevista vanhentuneista dokumenteista on löytynyt myös väärennöksiä enemmän kuin B:n tapauksessa, idioottimaista logiikkaa, valheita. Väärennöksien kohdalla todistaja A ei myönnä mitään vaan käyttää niitä edelleen perusteluina vaikka on aukottomasti osoitettu väärennöksiksi.

      Todistaja B:n kertomus ei ole aukoton. Tarina ei ole muuttunut pääosiltaan, vaan kehittynyt tarkemmaksi uusien varmempien havaintojen pohjalta. B:n tutkimustulosten joukossa on huijauksia; Todistaja A ottaa tunnetuimman tapauksen esille, mutta epärehellisesti ensinnä paisuttaa tapausta ja jättää epärehellisenä kertomatta, että todistaja A:n ryhmään kuuluvia oli mukana luomassa tuota huijausta. Todistaja B myöntää, että jotkut tapaukset olivat huijauksia joille hän ei voinut mitään.

      • Justin case

        Kimnice hyvä,

        Et antanut vastausa, loit uuden tilanteen joka ei vastaan lainkaan aloitusessa esittämääni.


      • Kimnice
        Justin case kirjoitti:

        Kimnice hyvä,

        Et antanut vastausa, loit uuden tilanteen joka ei vastaan lainkaan aloitusessa esittämääni.

        Ei vastaakkaan. Tiedän kyllä mihin pyrit aloituksessa, minkälaista vertausta tekemään ja minä korjasin sitä todellisempaan suuntaan.

        Jokatapauksessa: Minä olen jäävi, joten en olisi tuomitsemassa, kuten varmasti on suurimman osan kohdalla tällä palstalla. Toisekseen minun laittamasta korjauksesta kykenee kyllä havaitsemaan kumpaan suuntaan kallistuisin.


    • Pseudohippi

      Todistaja A:n kertomusta ei ole mitään keinoa tarkistaa muita kun asiassa esteellisiltä tahoilta. Todistaja B:n kertomusta voidaan sen sijaan arvioida useiden kummastakin osapuolesta riippumattomien tahojen avulla, ja oletettavasti näin olisi prosessin kestäessä tehtykin. Ja saatu todistaja B:n kantaa tukevia näkemyksiä.

      Tällaisessa casessa välimiesoikeus kuitenkin päätyisi hyvin todennäköisesti sopimukseen jossa kumpikaan ei voittaisi. Ainoat voittajat ovat juristit, jotka joka tapauksessa kuittaavat hyvät palkkiot.

    • Parappa

      Kyseessä on naapurusten kiista. Henkilö A ehdotti henkilö B:n nuorinta tyttölasta lähtemään kävelylle sateenkaaren päähän. Lapsi ei olisi tahtonut mennä, koska sateenkaaren pää näytti olevan synkässä A:n omistamassa metsässä, mutta A kertoi että vanhan kunnasta löydetyn dokumentin mukaan sateenkaaren päässä on aarre. Lapsi uskoi tämän ja lähti metsään, eikä hänestä kuultu sen koommin.

      Henkilö A sanookin että tämä todistaa vanhan dokumentin oikeaksi, koska tyttö oli mitä ilmeisimmin löytänyt aarteen ja aloittanut luksuselämän itsekkydessään sen sijaan että olisi jakanut rahat. A vetoaa ennen kaikkea B:n naturalistisen kasvatustavan johtamaan lasten itsekkyyteen, koska hänen aiemmat sepitelmänsä eivät purreet B:n vanhempiin lapsiin, jotka hänen mukaansa kielsivät ehdottoman itsekkäästi mm. hyväntekijöinä tunnettujen joulupukin ja hammaskeijun olemassaolon. Jos tyttö ei olisi löytänyt aarretta, hän olisi tietysti palannut kotiin, koska "routa porsaan kotiin ajaa".

      Henkilö B epäilee vahvasti A:n kertomusta. B ei ole kuitenkaan varma onko hänen oma versionsa oikea ja uudet todisteet ovatkin muuttaneet hänen käsitystään tapahtumien kulusta. Tämä epävarmuuden myöntäminen ei kuitenkaan B:n mielestä todista A:n väitteitä oikeaksi.

      Ensin henkilö B ajatteli, että A kiusallaan yritti eksyttää tyttärensä, koska B oli yrittänyt koko elämänsä ajan vakuuttaa lapsilleen A:n kertomusten olevan kaikkien todisteiden valossa epäuskottavia. Tämä puolestaan johti varsinkin vanhempien lasten keskuudessa A:n karttamiseen, mikä sai lapsista pitävän A:n vihaamaan B:tä. B epäilee tyttärensä kuolleen A:n metsään nääntymykseen, mutta etsinnät ovat A:n pyynnöstä kiellettyjä, koska metsä on A:n yksityisaluetta.

      Pari kuukautta katoamisen jälkeen on löydetty tytön lippalakki läheisestä ojasta, johon metsässä sijaitseva puro laskee. B ehdottaakin toisessa kokoontumisessa, että tyttärensä kuoli vasta pari päivää sitten puron virtausnopeudesta ja metsän koosta päätellen ja täten etsinnät olisivat olleet aikanaan paikallaan tytön löytämiseksi. A sai kuitenkin tuomarin vakuuttumaan siitä, että hänen tarinansa sateenkaaren päässä olevan aarteen löytymisestä on vähintään yhtä oikeutettu kuin B:n muuttuva kertomus, joten tuomari olisi puolueellinen jos A:n yksityisalueelle päästettäisiin B:n pyynnöstä ihmisiä. Tuomari huomautti, että kunnan ylpeys eli tarina sateenkaaren päässä olevasta aarteesta oli kulttuuriperinnöllisesti arvokas ja siitä oli hyvä pitää kiinni.

      Kolmannella kokoontumisella B:n tarina sai taas käänteen uusien todisteiden valossa. A:n talon kellarista oli kuulemma kuulunut B:n tyttären kirkumista ja B sai jopa nauhoitettua tätä. A:n kotiin hän ei kuitenkaan uskaltanut tunkeutua kotirauhan rikkomisen syytteen pelossa. B:n nauhaa soitettiin oikeudessa, mutta A väitti nauhan olevan väärennös, koska kertomus itsekkään tytön tuhlailusta ties missä dreamlandissa oli muuttumattomana paljon parempi. Lähikunnissa, joissa tarina sateenkaaren päässä olevasta aarteesta ei ole niin tärkeä, on arvosteltu runsaasti tuomarin toimintaa. Tuomari tekee päätöksensä 5 tunnin ja kahden minuutin jälkeen.

    • Jami369

      uskotko häntä, joka pohjaa tietonsa vuosisatoja sitten eläneisiin paimeniin, vai häntä joka taasen tiedemiehiin?

    • Bullape

      Vain osa B:n todisteita on todettu väärennösiksi aloituksesi mukaan. B:llä on väärennösistä huolimatta ihan aitojakin tutkimustuloksiin perustuvia todisteita. B myös hylkäsi väärennöksiksi osoitetut todisteensa.

      A:lla on lisäksi ongelmana ettei hänen oma kertomuksensa edes ota kantaa koko riitajuttuun. A vain yrittää kumota B:n tarinan, mutta omaa kertomusta ei ole.

    • :pp.

      isyys ja rikos oikeuskäynneissä, DNA tutkimus ratkaisee kuka on isä ja kuka valehtelee.
      Onneksi on nykyaikainen tiede, ei tarvitse tehdä päätöksiä kenenkään valehtelun, tai kertomusten perusteella.

    • Justin Case

      Todella mielenkiintoista !
      Evouskonnon kannattajat eivät voi hyväksyä edes esittämääni lähtöasetelmaa, vaan vääristävät senkin uskontoaan tukemaan.
      Kun te näin kovasti tieteen nimiin vannotte, voisitteko esittää tieteelliset todisteet väittellenne sen "vanhan dokumentin" väärentämisestä.

      • Kimnice

        "Evouskonnon kannattajat eivät voi hyväksyä edes esittämääni lähtöasetelmaa, vaan vääristävät senkin uskontoaan tukemaan."
        Arvaappa miksi sinun lähtöasetelmaasi ei hyväksytä?

        A. Et tarjoa yhtään perustelua sille, että voisi olettaa sinun antaman lähtötilanteen pitävän paikkaansa.

        B. Tämä toinen puoli (ainakin allekirjoittanut) kykenee perustelemaan oman näkökantansa lähtöasetelmista.
        ---

        "Kun te näin kovasti tieteen nimiin vannotte, voisitteko esittää tieteelliset todisteet väittellenne sen "vanhan dokumentin" väärentämisestä."
        Esimerkiksi Paluxy-joen jäljet, mitä kreationistit edelleen pitävät todisteena, vaikka a) Se on ristiriitainen vedenpaisumus-hypoteesin kanssa b) on osoitettu vääräksi.

        Tämän lisäksi on havaittu, että osaa jäljistä oli muutettu keinotekoisesti:
        http://www.ncseweb.org/resources/articles/3868_issue_15_volume_5_number_1__4_23_2003.asp
        Esim. may 7, 1983

        january 21, 1984
        Moab-luurankoosoittautui väärennökseksi.(Tuosta voin laittaa lisää)

        Tuon edemmäs ei tarvinnut mennä..


      • Justin Case
        Kimnice kirjoitti:

        "Evouskonnon kannattajat eivät voi hyväksyä edes esittämääni lähtöasetelmaa, vaan vääristävät senkin uskontoaan tukemaan."
        Arvaappa miksi sinun lähtöasetelmaasi ei hyväksytä?

        A. Et tarjoa yhtään perustelua sille, että voisi olettaa sinun antaman lähtötilanteen pitävän paikkaansa.

        B. Tämä toinen puoli (ainakin allekirjoittanut) kykenee perustelemaan oman näkökantansa lähtöasetelmista.
        ---

        "Kun te näin kovasti tieteen nimiin vannotte, voisitteko esittää tieteelliset todisteet väittellenne sen "vanhan dokumentin" väärentämisestä."
        Esimerkiksi Paluxy-joen jäljet, mitä kreationistit edelleen pitävät todisteena, vaikka a) Se on ristiriitainen vedenpaisumus-hypoteesin kanssa b) on osoitettu vääräksi.

        Tämän lisäksi on havaittu, että osaa jäljistä oli muutettu keinotekoisesti:
        http://www.ncseweb.org/resources/articles/3868_issue_15_volume_5_number_1__4_23_2003.asp
        Esim. may 7, 1983

        january 21, 1984
        Moab-luurankoosoittautui väärennökseksi.(Tuosta voin laittaa lisää)

        Tuon edemmäs ei tarvinnut mennä..

        Juuri niin ja aivan varmasti. Samat evouskovaiset ovat tehtailleet nämäkin "tutkimukset". Jumalan sana on kestänyt kaikki nämä vuosisadat ja kestää yhä. Muutamien evouskovaisten tutkimukset eivät totuutta muuksi muuta.


      • Kimnice
        Justin Case kirjoitti:

        Juuri niin ja aivan varmasti. Samat evouskovaiset ovat tehtailleet nämäkin "tutkimukset". Jumalan sana on kestänyt kaikki nämä vuosisadat ja kestää yhä. Muutamien evouskovaisten tutkimukset eivät totuutta muuksi muuta.

        Mikähän on sinun falsifikaatio-kriteeri omalle uskomuksellesi? Suomeksi: Minkälainen todiste saisi sinut hylkäämään nykyisen uskomusmallisi?

        Viestistäsi saa sen kuvan, että päättelisit esim. todisteen uskottavuuden sen mukaan tukeeko se sinun omaa mielipidettä vai ei!

        Tiesitkö ettei tuo ole oikeuden toimenpide vaan sen pitää olla tasapuolinen; perustelut ratkaisevat, eivät väitteet.


    • "dokumentti"

      Tutustuessani todistaja A:n vanhaan "dokumenttiin" huomaan, että siellä puhutaan litteästä maankiekosta jota aurinko kiertää, lentävistä siivekkäistä enkeleistä ja jostain miehestä joka pyydysti ja lastasi yhteen ainoaan laivaan kaksi kappaletta jokaista maapallon eläintä (joita tunnetaan yli 10 miljoonaa lajia, tekee siis yli 20 miljoonaa pareittain) ja puhuvista aasintammoista sekä vetten päällä kävelystä ja kuolleista heräämisestä. Totean tietenkin että todistaja A:n dokumentiksi väittämä teos onkin tarukirja ja että todistaja B:n esittämät uudet todisteet täsmäävät uusien tutkimustulosten kanssa. Nauran todistaja A:n ulos oikeudesta, tietenkin kun ensin olen antanut hänelle sakot oikeuden halventamisesta.

      Ja mitä todellisuuteen tulee, niin USA:ssahan on ollut jo ainakin yksi oikeuskäsittely, jossa tuomioistuimen tuomari totesi todistusaineistoa ensin pitkään ja huolellisesti tutkittuaan että ID on täysin puhtaasti uskontoa vailla mitään tieteellisiä perusteita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe