Puhdas ja aito
nauru
itku
loppumaton lapsen usko.
Ja siinä uskossa
joskus kompastuu.
Et tiedä menneisyyttäni
et näe
suljettujen katseideni taakse
kätkettyä tuskaa.
Etkä tunne
kuinka panssarini alla
sykkii haavoittunut sydän.
Mutta luota siihen
luota
kun sanon;
sinusta on tarttunut
sinne paljon.
Ja valon ovella
jätän kaiken kätketyn
kynnyksen taakse.
Älä kadota minua pois.
nauru
itku
loppumaton lapsen usko.
Ja siinä uskossa
joskus kompastuu.
Et tiedä menneisyyttäni
et näe
suljettujen katseideni taakse
kätkettyä tuskaa.
Etkä tunne
kuinka panssarini alla
sykkii haavoittunut sydän.
Mutta luota siihen
luota
kun sanon;
sinusta on tarttunut
sinne paljon.
Ja valon ovella
jätän kaiken kätketyn
kynnyksen taakse.
Älä kadota minua pois.
Vastaukset 25
Vanhimmat
hyvin koskettavaa, kaunista.
Miltei pala kurkussa luin.
Pidin.
kiitos.
Tämä on runona sopiva vaikka hyvälle ystävälle,
sopii yhtä lailla vaikka rakastetulle.
Vaikka yritän olla kuinkakin nopee, olen hidas! Mutta oma vikas, jäin nimittäin lukeen runoas ja unohdin, että pitäisi sanookin jotain! :)))
Tässä oli jotain hyvin tätä päivää! :)
Hymyilyttää oikein taas..olikos tää
nyt sitten taas mulle ! :)) Kiitos!
no, saattaapihan tuo olla niin, että sieltä
koppasen pohjalta tonkasin, ja tää sieltä
hyppysiin tarttui, ja nurjalla puolella luki
* murulle *
Kiitz ja lepposaa illan jatkoo.
Puhdas ja aito katoaa,
jos sitä mustataan.
Lapsenusko on viaton,
me aikuiset emme ole.
Jokaisella on menneisyytensä,
se sirkkelöi tätä päivää,
tuo madonreikiä ajatuksiin.
Kuka haluaisi matoja siihen,
mikä vielä voi puhdistua!
Veitsen viillot panssarissa,
jokainen kumahdus sattuu sydämeen.
Usko häviää.
Kukaan ei pysy väkisin.
Lapsenusko oli vain keveä viittaus
siihen, kuinka aikuinenkin voi olla yhtä puhdas
uskossaan, näkemättä todellisuutta. Kyllä se on
mahdollista, turha sitä on kiistää, vaikka tämä
nyt onkin VAIN runo.
Runoissa voi antaa mielikuvitukselle siivet,
leikitellä ajatuksilla, sallittua toki.
Kyllä menneisyys sirkkelöi tätä päivää, hienosti
sanottu.
Mutta, viillot panssarin pinnassa voivat olla
syvällä, uskokin saattaa hävitä, mutta toivoa
pitää aina ainakin yrittää pitää yllä.
Enkä mitenkään viitannutkaan siihen, että
pitäisin/pyytäisin jäämään väkisin. Sehän oli
vain toiveena kaiken esitetyn jälkeen.
Kiitän upeasta vastauksestasi, ja
mielenkiinnostasi runoani kohtaan
* kumartaa päätökseksi *
Kunpa muistaisit itsekin sen, että nämä ovat vain runoja, vaikka joillekin meistä ne ovat aina palanen elettyä elämää.
"Kukaan ei pysy väkisin" -lauseella tarkoitin, että en itse voi pitää ketään lähelläni tai rakastettunani, jos hänellä ei ole siihen halua, eikä mielenkiintoa. Se vaatii kehittyäkseen ponnistelua ja jostain omasta tinkimistä yhteisen ilon/tyytyväisyyden eteen. Kaikissa ihmissuhteissa on aina kaksi osapuolta ja paljon liikkuvia osia.
Kyllä minä sen muistan, ja kuten sanoin, kyllä
omissakin runoissani on aina ripaus jostain ele-
tystä tavalla tai toisella, mutta ei välttämättä
aina omasta elämästäni.
Koska olen addigtoitunut tälle palstalle, niin
sen vuoksi vain vyyhditän asiat rakkauden
ympärille, että runoni olisivat niin sanotusti
tälle forumille sopivaa " kamaa "
Ymmärsin kyllä " kukaan ei pysty väkisin "
tarkoituksesi, mutta halusin täsmentää varmuuden
vuoksi. Tiedän kyllä, että ellei halua tai
mielenkiintoa ole, on mahdottomuus pitää
rinnalla toista ihmistä, minä olen jo aikuinen
nainen - ja nähnyt ja kokenut elämässäni sen
verran, ettei minulle tarvitse lusikalla työntää
ruokaa suuhun, kaikella kunnioituksella.
Mutta, runoissahan jokainen näkee varmaan asiat
omasta vinkkelistään, ja myönnän myös sen, että
täällä moni kirjoittaa aidosti omasta
elämästään. Vaikka omissa runoissani en aina
avaakkaan oman elämäni arkkua auki, niin pyrin
silti aina lopputulokseen, joka olisi lukijalle
ymmärrettävää tekstiä. Aina ei voi onnistua -
kukaan, eikä kaikkia voi, eikä tarvitsekkaan
miellyttää. Mutta, jos jokunen vaivautuu edes
kommentoimaan, on se kiitos kirjoittajalle,
henkisen tuotoksen aikaansaamasta
mielenkiinnosta. Toki, jokainen joka vaivautuu
edes lukemaan, on ymmärtääkseni ainakin
jollakin tasolla kiinnostunut.
Ja kommentointiin vain kaikki eivät joko pysty
tai halua. Itse kommentoin runoihin, jotka
koskettavat joko senhetkistä mielentilaani,
tai saavat muuten aikaan minussa jotain.
Kiitos lisäselvennyksestä.
jos auttaa voisin luoksesi tulisin
lämpimin käärein
laittaisin sinut sänkyyn
voitelisin ja hoitelisin kaikkien sääntöjen mukaisesti
toivottavasti se auttaisi
voi hyvin ehkä joku voi auttaa
että osasitkin napata kauniit lauseet, ihanhan
tässä lähes toivoo, että
" olisimpa minä oikeasti, tässä ja nyt - suuren
ongelman edessä "
Todellisuus on kuitenkin se, että suurin osa ru-
noistani on VAIN runoja. Usein poimin hyvinkin
pienistä asioista aiheen, ja alan rakentamaan
siitä rakkausrunoa.
On toki omastakin elämästäni jotain useinmiten
poimittu, mutta ei suoraan läheskään aina.
Kiitän empatiastasi :)
Hyvää iltaa, huomiseen.
Kai mekin, jotka kirjoitamme aistirunoja ja etupäässä konkretiaa, emmekä edes osaa fantasiaa, saamme kirjoittaa runoja? Jotka eivät ole VAIN runoja, vaan yksi tapa ilmaista, tuoda julki jotain itselle merkityksellistä. Ei täällä kait verkkoja olla laskemassa ja määrämittaista saalista odoteta?
enhän minä ole mikään laki ja oikeus täällä, enkä
ole mielestäni millään muotoa esittänyt mitään
siihen suuntaan, etteikö tänne joku/jotkut voisi
tai saisi kirjoittaa konkretiasta, en missään nimessä.
Ainoa, jonka tällä palstalla muuttaisin, jos
olisin se laki ja oikeus, poistaisin kaikki kirjoitukset,
joita täällä vilisee, ja jotka eivät edes ole
nähneet runoa, saatikka jotain järjellistä
tekstiä, kun näkee jo aiheesta ja niin sanotusta
kirjoittajasta, että ko kirjoituksella haetaan
vain huomiota, tai chattailua.
Kaikki keskustelut, jotka liittyvät esille
tuotuun runoon, ovat mielestäni tänne kuuluvia,
jatkukoon keskutelu sitten vaikka hamaan
tulevaisuuteen, kunhan pääasia ei unohdu.
Noniin, jatkoa ...
Kai omatkin runoni, no - ainakin omasta
mielestäni luokittelisin useimmat kutsumiksesi
aistirunoiksi. En vain halua tuoda omaa elämääni
tarjottimella kaikkien eteen, ja sen vuoksi
haluan mainita siitä aina silloin tällöin, että
kaikki eivät välttämättä, siis huom välttämättä
ole suoraa omasta elämästäni. Tarkoituksellisesti
jätän mainitsematta, mikä on ja mikä ei.
Runoni ovat julkista riistaa, mutta elämäni ei,
siinä on se oleellinen ero.
Eikä niitä verkkoja lasketa saaliin odotuksessa.
Toivon, että selvennykseni riittää sinulle.
Vaikka kirjoitankin tänne lähes päivittäin, niin
en suinkaan ole mielestäni mitenkään millään kom-
mentoinneillani yrittänyt rajata kenenkään toisen
kirjoittelua - hulluhan minä olisin, jos alkaisin
täällä jotakuta toista jollakin lailla
osoittelemaan, ja luulen että omat kirjoitukseni
saattaisivat sen jälkeen olla bannauksessa.
Jatka ihmeessä kirjoitteluasi, kyllä sinun runosi
ovat nautinnollista luettavaa.
Jos nyt omani ovat saaneet sinut kommentoimaan,
niin olen luultavasti jotenkin koskettanut
silloin runoillani sinua, ja se riittää kiitokseksi -
enempään en edes pysty.
Hyvää runopäivää ja kiitos vielä.
pistää lusikkani soppaan? Vaikka en ole ketään syöttämässä...
;-)
Henkilökohtaisesti tässä pohdiskelen, että.
Tällaisissa kysymyksissä helposti tulee väärinkäsityksiä. Ihminen kokee loukkaavana kun joku suhtautuu hänelle tärkeään asiaan liian kevytmielisesti ja leikitellen, kuten nyt juuri runoiluun. Jos runot on aito ja syvällinen tapa ilmaista oman elämän syviä, konkreettisia tuntoja, voi tuntua liian kevyeltä kun joku sanoo "vain runoja".
Luulen ymmärtäväni tarkoituksesi. Tarkoitit sanoa ettei runot ole oman elämäsi dokumentteja tms.?
Minullekin runot ovat vain runoja, mutta en silti huiski niitä huolimattomasti, pelkkinä mieleen juolahtavina sanoina, vaikka siltä joskus vaikuttaisikin. Itselleni ne on tapa tarkastella sanoja ja sanojen käyttötapoja sekä tunteiden ilmaisua ja mielikuvien rakentumista. Se on osa elämää.
Ja kyllä siinä samalla tulen kirjoittaneeksi omista ja joskus kipeistäkin tunnoista mitä muistoista ja tunnemuistista nousee, ne sitten kutoutuu sinne joukkoon, niin että fiktio ja fakta limittyvät.
Poikkeus näihin usein "kompleksisiin" (monikerroksisiin) tai muuten sanapelailun kautta informaation rakenteita "tutkiviin" runoihini on hengelliset runot, jotka minulle on tärkeimpiä, mutta niitä olen tälle palstalle laittanut vain vähän ja maltillisesti.
Vaikka runot ei olisikaan konkretiaa siinä mielessä että niissä ilmaisee jonkin oman elämän tapahtuman, niillä voi silti kuvata todellisia tunteita, kosketella oikeita elämyksiä. Siinä mielessä jokainen runo on konkretiaa. Runon kuvitellut tapahtumat ja fiktiiviset kuvat voi myös olla tarpeellista rekvisiittaa, joiden kautta saadaan ilmaistua todellista aistimusta tai hahmoteltua mitä milloinkin oikeaa mutta suorasanaisesti vaikeasti ilmaistavaa ajatusta tai tunnekehitelmää. Tämähän on yksi lyriikan ideoista. Kosketella tunteiden ja aistimusten välityksellä asioita joita on vaikea selittämällä selittää mutta voi oman tunnemuistin ja intuition kautta oivaltaa.
Fiktiivisetkin runot on konkretiaa tullessaan konkreettisiksi lukijalle kun hänessä syntyy todellinen aistimus, ehkä kosketus johonkin itsessä olevaan kipeään tai riemulliseen. Kokemuksen todellisuutta ei tee tyhjäksi runon fiktiivisyys.
Ja ainakin siinä mielessä runot on konkretiaa että ne on konkreettisesti kirjoitettu. Runon kirjoittajalle ne on omaa, henkilökohtaista elämää taideluomuksina, jonakin joka on itse tehtyä ja sellaisena nousee omasta elämästä, vaikka olisi fiktiivistäkin.
Romaanikirjailija harvoin kirjoittaa itsestään vaikka kirjoittaisi minä-muodossa. Hän luo tarinan ja roolihahmot. Jos kirja on onnistunut hän pystyy fiktion kautta ilmaisemaan todellisen elämän tuntoja ja tarinan kautta lukija saattaa ymmärtää jotakin hyvinkin todellista, tärkeää ja hedelmällistä. Ja vaikka kirja jäisi vaille vastakaikua silti se on kirjoittajalle itselleen tärkeä. Vaikka kirjan tapahtumat eivät ole hänen elämänsä tositapahtumia kirjoittamisprosessi kuitenkin on tosi ja sikäli kirja voi olla kirjoittajalleen hyvinkin rakas.
Ehkä vasta aikojen päästä hän oivaltaa tekemänsä fiktion yhteydet omaan elämään ja löytää romaaniluomuksesta asioita joissa tiedostamattaan työsti omia kipukohtiaan.
Lyriikan luonteesta johtuu että runojen yleensä odotetaan olevan omakohtaisia kuvauksia toisin kuin romaaniluomukset. Mikään ei silti estä etteikö myös lyriikkaa voi kirjoittaa samalla tapaa.
Joka tapauksessa olen sitä mieltä, ettei faktarunokaan koskaan ole täysin fakta, ilmeinen dokumentti. Jos runon tapahtumia verrataan kirjoittajan tosielämän tapahtumiin, olkoon kyseessä ilmeiset fyysiset tapahtumat (kävelin hiekkarantaa) tai tunnetapahtumat (sydämeni lepatti kuin liekki johon tuuli puhaltaa) tapahtuneen kuva ei koskaan ole yhtä kuin tapahtuma itsessään vaan on tietyssä mielessä selittelyä. Sellaisessa on aina mukana ihmisen taipumusta esittää itseään tietyssä valossa, nähdä itsensä jonkinlaisena. Näin faktarunotkin ovat yksipuolisia.
Tietysti, jos sisäisen elämän dokumentaatioon pyritään niiden kuulukin olla yksipuolisia, koska ihminen on sellainen, hän elää ainoastaan oman sydämensä kautta...
Oma ulottuvuutensa sitten on mitä löydetään rivien välistä.
Yksipuolisesti tekijäänsä kaunistelevaa ja omia virheitä silottelevaa faktarunoutta voidaan kirjoittaa tahallaankin. Näin runoilija tarjoaa itsensä malliesimerkiksi, kuin havaintovälineeksi, kuinka ihminen on sokea omalle käyttäytymiselleen, pyrkii näkemään itsensä uhrina ym.
Huomatessaan esimerkiksi ihmissuhderunossa silottelevansa omaa kuvaansa hän ei pyrikään kätkemään silotteluaan vaan antaa sen olla selkeästi näkyvissä, jotta runon kautta voitaisiin saada elämyksellinen kokemus tai ainakin havainto tästä inhimillisen elämän tosipiirteestä, ihmisen taipumuksesta esittää itsensä edullisessa valossa ja kärjistää toisten virheet.
Tällaisen faktarunouden - missä oman yksipuolisuuden ja toisten mustamaalaamisen annetaan selkeästi olla näkyvillä - kirjoittaminen vaatii kuitenkin kirjoittajaltaan lähes uskomatonta rehellisyyttä. Tai vaihtoehtoisesti kieroutunutta ekshibitionismia?
"Ihminen kokee loukkaavana kun joku suhtautuu hänelle tärkeään asiaan liian kevytmielisesti ja leikitellen" voidaan sanoa myös: "Ihminen loukkaantuu kun kokee että joku suhtautuu hänelle tärkeään asiaan liian kevytmielisesti ja leikitellen."
Kokemus ei siis tarkoita että toinen olisi oikeasti kevytmielinen ja leikittelevä, mutta on kokemuksena henkilölle tosi.
Tämä on yksi perusteemojani. Subjektiivinen kokemus on tosi ja aito tunteen tasolla silloinkin kun perustuu väärinymmärrykseen. Esimerkiksi, emotionaalisesti rikkinäinen ihminen voi kokea hylkäämisenä kun puoliso ei pistä päähän sen väristä pipoa tai kaulaliinaa kuin tämä tahtoisi. Tietysti silloin ei ole kyse todellisesta hylkäämisestä. Mutta ihmiselle itselleen hylkääminen on todellinen.
Tämä on tietysti ääriesimerkki. Pienemmässä mittakaavassa samaa tapahtuu jatkuvasti. Oletamme että ihmiset ja tilanteet ovat sellaisia mitä koemme heidän ja niiden olevan. Jos joku tuntuu minusta ärsyttävältä ajattelen ilmanmuuta että hän on ärsyttävä ihminen, enkä välttämättä paljonkaan kiinnitä huomiota tosiasiaan että ärsyyntyminen on minussa tapahtuva kokemus, joka ilmaisee myös sitä millainen minä - ei välttämättä tuo toinen - olen ihmisenä, persoonana ja yksilönä.
Kun suostumme kohtaamaan itsemme ja rajallisuutemme nöyryytemme todellisuuden edessä lisääntyy, jolloin voimme vähitellen hyväksyä ja jopa kunnioittaa ihmisinä niitäkin jotka meistä tuntuvat varsin ärsyttäviltä ja sietämättömän typeriltä. Heillä on ihmisarvo. He ovat rakkaita lähimmäisiä.
Monta kertaa olisi siis hyödyllistä kysyä itseltään mitä kokemukseni - ärsyyntyminen, ihastuminen, suuttuminen, mielihyvä - kertoo minusta itsestäni. Alleviivaan. Kokemus että joku on ärsyttävä ei kerro ainoastaan millainen hän on vaan ja ennen kaikkea minusta itsestäni: mistä ja miksi ärsyynnyn. Ja miksi ärsyyntyneenä toimin niin kuin toimin. Voisinko toimia toisellakin tapaa?
Näin joudumme kohtaamaan menneisyytemme kipuja ja traumoja käsitellen sitä minua, joka tänään oman henkilöhistoriani tuotteena olen.
Rönsyilyni lopuksi yhteenvetona totean että tarkoitukseni oli sanoa, siis.
Ymmärrän varsin hyvin niiden loukkaantumista jotka kokee ns. fiktiivisen runouden kevytmielisenä ja runoutta väheksyvänä, mutta heidän tarkastelutapansa on mielestäni liian yksioikoinen, koska runous on laajempi ja monisyisempi vyyhti. Onhan niinkin, että suoraan omasta elämästä kertova runo voi jäädä lukijalle pinnalliseksi tai avautumatta, mutta aivan fiktiivinen runoluomus voi jonkun lukijan kohdalla syvästikin koskettaa ja avata hänen tunnelukkojaan.
Jäin miettimään tuota:
"...näin faktarunotkin ovat yksipuolisia..."
Faktarunot siis nimenomaan ovat ja niiden kuuluukin olla yksipuolisia, rajoittuneita ja epärealistisia todellisuuden kuvauksia, koska ne ilmaisevat rajallisista, subjektiivista ja yksilön henkilökohtaisiin tarpeisiin sidottua kokemusta.
Fiktiivisellä runoudella on tietyllä tapaa suurempi mahdollisuus kuvata todellisuutta, koska se ei ole sidottu yhteen yksilölliseen tunnetapahtumaan ja kokemukseen, näin se voi laajemmin käsitellä ja tarkastella aihettaan, kokemusten moninaisuutta ja problematiikkaa?
Runoutta ei ole vain yhdenlaista.
Tunteellisella, hetkelliseen tunne-elämykseen perustuvalla runoudella ja tunteellisuutta analysoivalla osittain ikäänkuin ulkokohtaisella runoudella on kummallakin varmaan paikkansa ja niiden lukuisilla välimuodoilla.
Jokainen sitten lukee sellaisia runoja mitkä kokee itselleen läheisiksi eikä se ole minulta pois jos toinen tykkää eri runoista kuin minä.
Se on rikkautta.
meinasi silmissä vilistää, kun avasin.
Ja - pakko myöntää, että luulin sinua myös tuon
edellisen vastaukseni kommentaattoriksi.
Ihailen kyllä ihmisiä, joilla on taito sanoa
asiat, kuten sanot, vaikka en itse pysty
varmasti samaan. Yritän nyt saada kuitenkin
vastattua sinulle.
Niin varmaan kokeekin, ja todellisuudessahan
minä en suinkaan suhtaudu leikitellen, enkä
kevytmielisesti runojen kirjoittamiseen - päin-
vastoin. Kyllä se on tapani ilmaista itseäni mo-
nin tavoin, omia tuntemuksiani tai sitten,
kuten olen sanonut, joskus myös jonkun toisen.
Ehkä vain sanontatapani " vain runoja " oli
huono. Kenties parempi, ei välttämättä - olisi
ehkä; runoni ovat runoja, eivät koettua elämää
kaikki. Sanan " vain " kaiku on ehkä liian kova
tässä.
No, tuo seuraavan kappaleesi toteamus
" Tarkoitit sanoa ettei runot ole oman elämäsi dokumentteja tms.? "
niin ehkä tuo edellinen kommenttini täydensi
omaasi. En minäkäkään niitä mielestäni " huiski "
tuo vain-sana tässä yhteydessä taitaa olla se
väärä valinta, joka antaa vaikutelman, kuin ne
olisi " huiskittu "
Toistan vielä, että omissa runoissani on useinkin
omasta elämästäni jotain, ja että en vain halua
kaiken kansan silmiin omaa elämääni, kuin eloku-
vaa, siksi en milloinkaan kerro suoraan, mistä
tapahtumasta tai tunnelmasta se on syntynyt.
Muistan, että olet josssain yhteydessä aiemminkin
maininnut nuo hengelliset runot, mutta ne ovat
minulle utopiaa.
Ja, tietysti aina toivon, kun tuon runoni tänne,
että se puhuttelisi lukijaa - että se rekvisiitta
olisi oikea. Fiktio ja fakta sekoittuvat
omissani aina, viittaan tuohon aiempaan
sanomaani tässä kommentissa.
Kirjan kirjoittajalle, olkoon se sitten runoutta,
romaania mitä tahansa, on valmis tuotos aina saa-
vutus - palkka työstä.
Totta varmaan myös tuo, mitä sanoit kirjan
kirjoittajan oívalluksesta ehkä vasta aikojen
päästä huomata yhteydet omaan elämäänsä
teoksesta. Sitä on ehkä tehnyt asioiden
käsittelyä kirjaa työstäessä alitajuisesti, ja
sitten herääkin vasta myöehmmin tajuamaan;
" haa - no noinhan se meni, en vain ymmärtänyt,
että käsittelin asiaa jo silloin.
Jotenkin tuota tekstiäsi on niin paljon, että en
tiedä, hypinkö joidenkin asioiden yli ...
Yritän jotenkin tuota loppuosaa kommentistasi
tiivistää, koska en ole mikään mestari kertomaan
yhtä laajalla skaalalla asioista, kuin sinä.
Kun sanot
" Tällaisen faktarunouden - missä oman
yksipuolisuuden ja toisten mustamaalaamisen
annetaan selkeästi olla näkyvillä -
kirjoittaminen vaatii kuitenkin kirjoittajaltaan
lähes uskomatonta rehellisyyttä.
Tai vaihtoehtoisesti kieroutunutta
ekshibitionismia?
niin tuossakin uskon, että olet oikeassa, mutta
en ole koskaan ajatellut asioita tässäkään suhteessa yhtä syvällisesti,
tai no - ehkä olen
ollut liian vähän aikaa niin syventynyt
yleensäkkään kirjallisuuteen, että olisin
perehtynyt suuremmiten itse kirjoittajiin,
muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Vaikka olen aina lukenut, niin nyt vasta
vanhempana olen suurkäyttäjä, mutta siis
lukupuolella enemmälti, en niinkään perehtymällä
itse persoonaan/kirjoittajaan tai tai hänen
motiiveihinsa.
Kai jokaisessa runossa/romaanissa kirjoittaja
tahtomattaankin joutuu malliesimerkiksi, ja
lukija mittaa aina häntä
" mistäköhän kirjoittaja tuossakin oikein kertoo,
onkohan hän kokenut tuon, vai onko todella
hyvällä mielikuvituksella sormensa pelissä " ym
Mutta, jos haluaa kirjoittaa, julkaista,
se riski on otettava, että laittaa itsensä
alttiiksi, tarjolle maailmalle " tässä olen "
On kyse sitten kirjoittajista tai lähiomaisista,
niin ihminen on ihminen, eikä osaa silti aina
kunnioittaa kaikkia ympärillään olevia eikä antaa
sitä ihmisarvoa - uskon että valtaosa ihmisistä
pystyy myöntämään tämän tosiasian.
Kun taas sanot
" mutta heidän tarkastelutapansa on mielestäni liian yksioikoinen,
koska runous on laajempi ja monisyisempi
vyyhti " ja jatko siihen, niin yhdyn
täysin mielipiteeseesi.
Huh, en tiedä mitä on jäänyt välistä pois, mutten
jaksa enää rullata edestakaisin tämän tekstini ja
kommenttisi välillä. Pyydän anteeksi, jos tai kun
olen jättänyt jotain huomiotta, mutta
toivottavasti tästä minun yksinkertaisesta
vastauksestani sait jotain irti.
Pakko tiivistää, olen tehnyt maailmanennätyksen
omalla tasollani vissiin kirjottamalla tuota
edellistä vastaustani, vaikka mielelläni keskus-
telenkin asioista.
Ja, pakko myöntää taas oma tyhmyyteni, etten
osaa vieläkään ilmaista itseäni varmaankaan
mieleiselläsi tasolla.
Fakta- ja fiktiorunouden ilmaisemiseesi yhdyn
täysin - osaat sanoa sen vain niin täydellisesti,
etten osaa yksinkertaisesti lisätä siihen mitään.
Ei todellakaan runoutta ole vain yhdenlaista,
onneksi on tarjontaa " jokaiselle jotain "
Tiivistän myös loppukommenttisi toteamalla, että
se on sitä rikkautta.
Kiitän mielipiteiden vaihdosta, taisipa todella
olla ennätys :)
( siis allekirjoittaneen puolelta, kiitos
sinun )
"Vain runoja" ei ollut mielestäni huono sanavalinta. Ymmärsin mitä tarkoitat. Tahdoin silti tuoda näkökulman minkä tähden sanavalintasi saattoi tuntua kevytmieliseltä. Väärinymmärrysten välttämiseksi ilmaus "runoni ovat runoja, eivät koettua elämää kaikki" olisi voinut olla parempi. Mutta jos sille tielle lähdetään ei kohta uskalla kirjoittaa mitään kun liikaa pohtii millä tavalla tämän ja tuon sanoisi. Väärinymmärryksiä ei koskaan voi täysin välttää. Onneksi niistä voi sitten keskustella ja hieroa sovintoa jos tarpeelliselta tuntuu. Onhan ihmisillä lupa olla asioista keskenään eri mieltä mutta siltikin voi olla sovussa. Mielipiteitä maailmaan mahtuu.
Minulle ei ole koskaan tullut vaikutelmaa että olisit huiskinut sanoja ilman minkäänlaista syvällistä tarkoitusta tai ajatusta. Niiden muutamien runojesi perusteella mitä olen lukenut. Pidän sinua ihan sydämellisenä kirjoittajana.
Kaikki palstan runot omalla tavallaan varmaan kertoo jotain elämästä ja jokaisesta runosta voi jotain siis oppia. Täytyy kyllä tunnustaa etten kovin ahkerasti lue muiden tuotteita, mutta aina joskus tulee muutamia lukaistua. Runoihin mistä ei itse pidä tulisi niihinkin suhtautua kunnioittaen koska ne on toisen elämää. Harvassa ovat kerrat kun olen ajatellut jonkun tekeleestä että voihan hitsi, parempi kun olisi jättänyt kirjoittamatta. Omien runojen kohdalla olen kyllä toisinaan ajatellut niin, onkohan sitten jälkiviisautta tai täydellisyyden tavoittelua.
Oikeastaan ainoa mikä täällä "häiritsee" on se kun monet tuntuvat runoissaan nostavan rakkaansa kuin elämän täyttymykseksi, jollain tapaa Jumalan korvikkeeksi. Mutta ymmärrän että näinhän se on. Arkielämässäkin. Ihminen etsii onnea ja sisältöä sieltä täältä. Tämä häiritsevä piirre johtuu tietysti kristillisestä uskostani, joten ymmärrän hyvin että jos jossain runossa viittaan Jumalaan ja vaikkapa syntien anteeksiantamukseen niin se saattaa yhtä hyvin olla toiselle häiritsevä piirre joka suorastaan pilaa runoni. En siis ryhdy vaatimaan että älkää hyvät ihmiset kirjoittako tuolla tavalla. Jokainen kirjoittaa omasta elämästään ja kokemuksistaan käsin ja samasta syystä kokee jotkut runot tai niissä olevat piirteet joko häiritsevinä tai ihastuttavina oman tulkintatapansa mukaan.
> Pyydän anteeksi, jos tai kun
olen jättänyt jotain huomiotta, mutta
toivottavasti tästä minun yksinkertaisesta
vastauksestani sait jotain irti. <
En odottanut että välttämättä vastaat lainkaan, varsinainen asia mitä lähdin kirjoittamaan on tuo
kirjoitukseni viimeinen kappale, tahdoin siis sanoa:
"Ymmärrän varsin hyvin niiden loukkaantumista jotka kokee ns. fiktiivisen runouden kevytmielisenä ja runoutta väheksyvänä, mutta heidän tarkastelutapansa on mielestäni liian yksioikoinen, koska runous on laajempi ja monisyisempi vyyhti. Onhan niinkin, että suoraan omasta elämästä kertova runo voi jäädä lukijalle pinnalliseksi tai avautumatta, mutta aivan fiktiivinen runoluomus voi jonkun lukijan kohdalla syvästikin koskettaa ja avata hänen tunnelukkojaan."
Tätä yksinkertaista asiaa sanoessa lähti sitten kaikenlaisia aiheeseen liittyviä ajatuksia pienesti rönsyilemään.
Kiitos kommenteistasi, älä turhaan pyytele anteeksi...
Mikä erityisesti mieltäni lämmittää on että koen sinun olevan tosissasi etkä kommenteissakaan ole vaan huiskimassa sanoja aikasi kuluksi.
Sananäppäryys, ilmaisutaidon selkeys, hienojen termien käyttäminen ja muu sellainen on mitä suuremmissa määrin täydellinen sivuseikka aidon ihmisyyden rinnalla.
Kuten vielä sanot:
> Ja, pakko myöntää taas oma tyhmyyteni, etten
osaa vieläkään ilmaista itseäni varmaankaan
mieleiselläsi tasolla. <
Noh noh. Melkeinpä voisin loukkaantua sanoistasi.
Olen täysin tosissani ja aivan vilpitön kun nyt vastaan sanoihisi näin:
Kun kirjoitat omana itsenäsi ja juuri niin kuin ajattelet silloin ilmaiset itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla ja se lämmittää sydäntäni.
Kirjoitit sitä paitsi aivan selkeää ja ymmärrettävää tekstiä, luin jokaisen sanan ja täytyy sanoa, että jos ilmaisutaitosi ei minulle riitä tyhmyys on sitten tässä päässä.
kiitos.
Huomaan, että olemme astuneet askeleita lähemmäs
toisiamme, ja yhteisymmärrys on hyvin lähellä :)
Mielipiteiden vapaus on onneksi sallittua,
täälläkin.
Kiitos myös seuraavasta kommentistasi.
Vaikea itse ottaa kantaa, kuinka sydämellinen tai
sydämetön olen, mutta rakastan yli kaiken runojen
kirjoittamista, ja jos niitä tänne tuon, elän
aina toivossa, että ne tavoittaisi edes muutamia,
useinmiten tavoittaakin.
Älä oikeasti mieti omia runojasi, vaikka tämä on-
kin turha kommentti, koska minä olen aina ollut
mieltynyt niihin. Harvemmin kyllä kommentoin,
mutta välttämättä se ei ole todiste siitä,
etteikö runo kosketa. Aina vain ei jaksa, tai
löydä oikeita sanoja.
Kuuleppa.
Minulla on tapana vastata jokaiseen kommenttiin,
jos se on asiallisesti ilmaistu, joten se siitä.
Kiitos loppukommentistasi, olen otettu.
Toivotan sinulle hyvää itsenäisyyspäivää, ja
rauhaisaa iltaa.
Olet mielenkiintoinen persoona :)
Meillä on runoudesta erilainen käsitys. Todennäköisesti meitä myös koskettavat hyvin erityyppiset runot. Ehkä myös erityyppiset ihmiset ja erilaiset arvot. -En oikein pidä opetustyyppisistä pitkistä selostuksista, enkä muutenkaan ymmärrä, miksi selostelet täällä, sivukaupalla kuka et ole ja kuka olet, mitä kukakin sanoi silloin ja silloin, miten sen koit etc. Kirjoita nämä pitkät esitelmäsi jonnekin muualle, onhan noita kirjoituspalstoja. Yst.
seko-i-utus.
Turhaudun hyödyttömään jauhamiseen, mikä ei johda mihinkään.
> En oikein pidä opetustyyppisistä pitkistä selostuksista, enkä muutenkaan ymmärrä, miksi selostelet täällä, sivukaupalla kuka et ole ja kuka olet, mitä kukakin sanoi silloin ja silloin, miten sen koit etc. <
Onko ihmisillä oikeus kirjoittaa vain sellaisia tekstejä jotka ymmärrät?
Hankala juttu, mutta taas tulee opetustekstiä - hitsi että sorrun tähän, vaan sanonpa kuitenkin:
En ole yhtään kertaa täällä lähtenyt selittämään kuka olen tai en ole, ellei joku muu ole asiasta ensin nähnyt vaivaa, kysellyt nimimerkkejäni, väittänyt että se tai tuo nimimerkki olen minä. Eräskin on nähnyt nimimerkeistäni vaivaa oikein ahkerasti ja tämän tästä väittänyt että olen yhtä kuin margitta (no, sitä väitettä ei ole kuulunut enää vähään aikaan), hessu-kissa, aimo ja varsinkin runiksen kaikki nimimerkit kuten esim. olga ja ceffi.
Itseänikin kyllä vaivaa paikoitellen että tyylissäni on helposti opettavaksi tulkittava sävy. Tarkoitukseni ei ole nousta kenenkään yläpuolelle opettajamaisesti jotakin sanelemaan mutta minulla on oma tyylini kirjoittaa. Toivoisin sinulta myös vähän itsekritiikkiä tässä, please. Nyt ainakin opetuksellinen paatos tulee sinun puoleltasi:
> Kirjoita nämä pitkät esitelmäsi jonnekin muualle, onhan noita kirjoituspalstoja. <
Hei, pitkiä esitelmiäni ei ole tosiaankaan pakko lukea.
Ja tällä kertaa kirjoitin Rellulle. En sitten tiedä kuka olet ja kumpi sinua enemmän häiritsee, varsinkin jos olet myös nimimerkki "uskomaton sekoitus", minun pitkät sepustukseni vai se että keskustelen hänen kanssa?
Niin tai näin. Yksi kirjoitukseni pointeista oli että ihmisiä koskettavat erityyppiset runot ja arvot mutta jokaisen vapautta ilmaista itseään tulisi kunnioittaa, siis niin kauan kuin vapautta ei käytetä toisten alistamiseen ja pakottamiseen; sinä taidat olla sitä mieltä että ihmisiä koskettavat erityyppiset runot ja arvot mutta jokaisen vapautta ilmaista itseään ei tule kunnioittaa, ja niitä joilla on erilaiset arvot kuin sinulla tulisi alistaa ja pakottaa?
Vai kärjistänkö liikaa.
Eräälle perättömien väitteiden huutelijalle kirjoittamastani vastauksesta 3.12.:
"Jos minulla on kysymistä tai kritisoitavaa rohkenen tehdä sen tunnetulla nimimerkilläni mamabeard tai äitiparta enkä huutele puskasta ja nurkan takaa.
Mielestäni myös nettikirjoittelussa on oma etiikkansa ja moraalinsa. Jos lähdetään tahallaan tekeytymään toiseksi, kirjoitetaan toisten nimimerkeillä tai vääristellään niitä, esitetään perusteettomia syytöksiä ja väitteitä henkilöitä kohtaan, johdetaan toisia tahallaan harhaan ym. silloin on kyseessä epäeettinen toiminta.
Jokainen tietysti henkilökohtaisesti määrittelee toimintansa rajat ja kuinka oma moraali ja omatunto venyy..."
En ole lainkaan ärsyyntynyt siitä että sinua koskettaa erityyppiset runot, ihmiset ja arvot kuin minua. Omalta puoleltani sanon että ainakin pyrin siihen että minua koskettaisi kaikki ihmiset. En minä sinuakaan näe jonain vastustajana joka tulisi nujertaa, ihmettelen vaan kuinka suvaitsemattomiksi monetkin sananvapauden edustajina esiintyvät voivat heittäytyä jopa vaatien muilta heidän runomieltymystensä noudattamista ym.
turhaudut hyödyttömään jauhamiseen. Turhautumisesta on helppo tie ulos. Lakkaa jauhamasta. :-)
Kukaan meistä ei voi kasvaa toisten kohdalla sitä kasvua jota luulemme heidän tarvitsevan. Mutta jokainen voi kasvaa omalla kohdalla. Silloin ei tarvitse turhautua toisten jauhamiseen kun omassa elämässä on niin paljon mielekästä tekemistä.
Omaan jauhamiseen jos joskus turhautuukin sitten voi ottaa opiksi ja jauhaa vähemmän.
Jos tarkoitit että kirjoitukseni oli sisällöllisesti pelkkää tyhjän jauhamista, rohkenen elämänkokemukseni perusteella väittää toista. Jospa pysähtyisit pieneksi hetkeksi vaikka tämän asian äärelle:
"Subjektiivinen kokemus on tosi ja aito tunteen tasolla silloinkin kun perustuu väärinymmärrykseen. Esimerkiksi, emotionaalisesti rikkinäinen ihminen voi kokea hylkäämisenä kun puoliso ei pistä päähän sen väristä pipoa tai kaulaliinaa kuin tämä tahtoisi. Tietysti silloin ei ole kyse todellisesta hylkäämisestä. Mutta ihmiselle itselleen hylkääminen on todellinen...
Oletamme että ihmiset ja tilanteet ovat sellaisia mitä koemme heidän ja niiden olevan. Jos joku tuntuu minusta ärsyttävältä ajattelen ilman muuta että hän on ärsyttävä ihminen, enkä välttämättä paljonkaan kiinnitä huomiota tosiasiaan että ärsyyntyminen on minussa tapahtuva kokemus, joka ilmaisee myös sitä millainen minä - ei välttämättä tuo toinen - olen ihmisenä, persoonana ja yksilönä...
Kun suostumme kohtaamaan itsemme ja rajallisuutemme nöyryytemme todellisuuden edessä lisääntyy, jolloin voimme vähitellen hyväksyä ja jopa kunnioittaa ihmisinä niitäkin jotka meistä tuntuvat varsin ärsyttäviltä ja sietämättömän typeriltä...
Monta kertaa olisi siis hyödyllistä kysyä itseltään mitä kokemukseni - ärsyyntyminen, ihastuminen, suuttuminen, mielihyvä - kertoo minusta itsestäni...
Kokemus että joku on ärsyttävä ei kerro ainoastaan millainen hän on vaan ja ennen kaikkea minusta itsestäni: mistä ja miksi ärsyynnyn...
Näin joudumme kohtaamaan menneisyytemme kipuja ja traumoja käsitellen sitä minua, joka tänään oman henkilöhistoriani tuotteena olen."
Jos sitten, kun olet katseesi muista kääntäneenä omakohtaisesti pohtinut edellä esittelemääni problematiikkaa, vielä sanot että se on hyödytöntä ja että sellaisten asioiden pohtiminen ei johda sinua mihinkään, se on aito kokemuksesi. Minun kokemukseni sekä omakohtaisesti ja mitä olen nähnyt monien elämässä on että tuollainen pohdiskelu nimenomaan johtaa johonkin.
Saat tietysti olla eri mieltä.
Minäkään en ole helluntailainen. Voisin tietysti ollakin vaan en ymmärrä mitä sillä on tämän asian kanssa tekemistä?
Ja hyvää illan jatkoa.
Yritetään ymmärtää toisiamme silloinkin kun ollaan eri mieltä ja mennä sovussa eteenpäin, ok?
Tämä on RUNOpalsta.
"Ihmistä, joka reagoi kaikkiin ikäviin mielipiteisiin, johtavat elämässä juuri nuo kaikkein hulluimmat kuin heitä huvittaa".
Jussi H:lta saamani mietelause.
Pitää monta kertaa varmaan paikkansa. Tiedän ohjeen ja olen yleensä yrittänyt noudattaa sitä. Ei tosiaan ole järkevää voimakkaasti reagoida jokaiseen negatiiviseen palautteeseen ja jos olisin kaikkiin negatiivisiin palautteisiin vastannut siinä olisi mennyt kaikki aika ja hermot. Joskus tulee kuitenkin vastattua eikä se aina ihan täysin hyödytöntäkään ole.
Otan kyllä kritiikin vastaan ja pyrin hiljentymään saamani palautteen kanssa ja pohtimaan miksi minut koetaan näin ja missä kohtaa elämässäni on niitä sokeita pisteitä joita en itse havaitse. Mutta tien kummallakin puolella on oja ja yksi äärimmäisyys on neuroottinen itsensä tonkiminen ja omien motiiviensa jatkuva epäileminen ja persoonansa vähättely. Tasapanoinen itsetutkistelu on hyvä taito ja uskon että jokainen voi siinä kehittyä.
Kiitos erittäin hyvästä mietelauseesta.
Joinain päivinä sitä on herkkähipiäisempi kuin toisina, monistakin seikoista johtuen.
Hyvää illanjatkoa kyllääntyneelle.
Äh... Jatkan vielä tuohon
> Tämä on RUNOpalsta. <
Mutta tämähän ei ole VAIN RUNO-palsta. Hih...
Kuten tuossa keskusteltiin että runot eivät ole "vain runoja". Kun runoissa käsitellään voimakkaita emootioita ja ihmiselämän kokemuksia toki ne synnyttää keskustelua. Keskustelua runojen tai niiden synnyttämien ajatusten pohjalta voi käydä ne jotka haluaa. Ei ole järkeä että mielipiteenvaihdon ajaksi pitäisi siirtyä käyttämään henkilökohtaista sähköpostia tai mennä muulle palstalle keskustelemaan. Yritetään kuitenkin pitää keskustelu asiallisena keskusteluna, ja eihän siihen ole pakko osallistua.