Wallonia & walloonit

Belgique

Salut!

Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia Walloniasta & wallooneista, sillä harkinnassa on muutto joksikin aikaa / muutamaksi vuodeksi Belgian ranskankieliselle alueelle.

Työ puolesta on mahdollista asettua vapaasti mille alueelle vain, eli kyseesä voisi olla johonkin Brysselin ranskankielisistä kunnista, Charleroi, Namur, Liege (tosi ruma ja likainen?) tai jokin muu alue.

Kokemuksia puolesta ja vastaan, eri alueiden hyvvistä ja vähemmän hyvistä puolista, sekä mahdollisesti erilaisista asioita joita kannattaa ottaa huomioon.

Merci

10

1171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valloni

      Itse asustelen Liègessä tällähetkellä. Ja voin sanoa kokemuksesta, että Liège ei ole rumin kaupunki tässä maassa, vaan tuo Charleroi. Charleroi on nimittäin kÖyhä, lisäksi siellä on paljon ongelmia, paljon siirtolaisia, työttömyyttä. Lisäksi Charleroissa oli suuri poliittinen skandaali, tänä syksynä nimittäin paljastui, että johtavat poliitikot ovat siellä kalvaltaneet kaupungin rahoja. Lisäksi siellä on isoja ja rumia tehtaita, jotka näyttää tosi kuvottavilta. Sinne ei siis kannata muuttaa. Asuin siellä 2 viikkoa ja se riitti.

      Liège on mielestäni kiva kaupunki asua. Täällä on paljon mukavia alueita, mutta tosiaan löytyy likaisia ja kÖyhempiäkin, niinkuin joka puolelta vallooniaa. Itse jos saisin päÄttää muuttaisin kyllä mielummin Flanderin puolelle. Liège on kuitenkin elävä kaupunki ja tästä on kivenheitto Maastrichtiin, joka mielestäni aivan ihana kaupunki. MyÖskään Saksan puolelle Kölniin tai Aachenista puhumattakaan ei ole pitkä matka. Sitä paitsi Liègestä löytyy kaikki tarvittavat ja mielestäni täällä toimii palvelut ja muut tosi hyvin. Ihmiset ovat mukavia.

      Namur on myöskin mukava kaupunki. Tosin en ole siellä montaa kertaa käynyt. Sanotaan että Namur on paljon rauhallisempi kuin Liège. Ja toisaalta Charleroista olen taas kuullut, että siellä ei uskalla pimeän aikaan liikkua misssään, enkä itse ainakaan uskaltaisi.

      Walloonit ovat mukavia mielestäni joka paikassa. Minulla ei ainakaan ole heistÄ pahaa sanottavaa. Ja maaseutu tietty on maaseutua, joten jos maaseudulle muutat, löytyy mukavia ja kauniita paikkoja varmasti joka puolelta.

      LisÄksi vielä Charleroi, Namur ja Liège eivät ole Brysselin kuntia, vaan ihan valloonian kuntia. Brysselin kunnat on sitten erikseen ja ne ovat mielestäni kaikki kaksikielisiä (vaikkakin ranska vahvempi). Tietysti Brysselin ulkopuolelta löytyy viehättäviä ranskankielisiä kuntia, joihin muuttoa suosittelen lämpimästi.

      Tervetuloa Liègeen.

      • Belgique

        Mukava kuulla paikan päällä olevan kokemuksia seudusta.

        Charleroista kertomasi sopii hyvin yhteen sen kanssa, että se on myös yksi edullisimmista alueista kiinteistöhinnoiltaan belgiassa. Ilmeisesti ja onneksi et ehtinyt allekirjoittaa paikallista vuokrasopimusta Charleroissa ;-) ja sait pikastartin tehtyä.

        Listasin hieman kaupunkien asukaslukuja:

        - Bryssel kokonaisuudessaan noin miljoona asuksta
        - Liège 186000
        - Charleroi 201000
        - Gent 233000
        - Grugge 117000
        - Namur 107000
        - Mons 91000
        - Tournai 67000

        Alueen valintaan vaikuttaa keskeisesti kielialue, sillä flaamin opiskeluun motiivi ja aika on riittämätön (paitsi jotkin pienet perusasiat ihan uteliaisuuden vuoksi), muutoin Flander voisi olla hyvä vaihtoehto.

        Brysselihän on virallisesti kaksikielinen, noin 85% fr, ja muissa kunnissa tilanne on joko flaami tai ranska, joskin muutmat (6?) kunnat ovat "communes à facilités", eli viralliset paperit ja palvelut on saatavissa kahdella kielellä, systeemi joka oli alunperin tarkoitettu vain siirtymäajaksi. Muissa kunnissa vain kunnan kielellä.

        Tästä linkistä:

        - http://www.eurobru.com/poli80.htm

        löytyi yllä olevaa tietoa. Siellä kohdassa linkit ja "les francophones dans les autres communes des environs" oli kiinnostavia kirjoituksia siitä miten ranskankieltä boikotoidaan flaamikunnissa otsakkeen "Carrefou" alla. Samaa lienee myöskin päivastoin flaameihin päin.

        Sain taannoin käsiini "Newcomer" jossa varsin hyvä kuntaesittely, joskin olisi ollut mukava mikäli siinä kunnat olisi selkeästi merkitty kielialueittain vaikkapa kijaimin.

        Brysselin tapauksessa lähinnä itä-eteläpuoli voisi kiinnostaa, kuten La Hulpe, Lasne ja mik'ei hieman lähempääkin. Hieman vihreää ja väljyttä kaipaisin, eli ei varsinaisesti 'kaupunkiasunto-tyyppiä'.

        Ps. Toki tiesin etteivät mainitut kaupungit ole Brysselin kuntia, jäi vain kiireessä sana "tai" välistä pois. Se on joskus pienestä kiinni kun ajatus muuttuu ;-)

      • Belgique
        Belgique kirjoitti:

        Johan mahtui tekstiin paaaljon kirjoitusvirheitä, Brugge & Grugge ym.

        Hyvää yötä...

        Jos haluat ranskaa oppia ja aloitat aika alusta suosittelen muuttamaan vallonian puolelle. Olen asunut vuoden aivan Bryssellin ulkopuolella kaksikielisessä kunnassa, jolloin kävin Brysselin ranskankielisillä alueilla päivittäin. silloin en ranskaa oppinut juuri yhtään, koska ulkomaalaisia on tosi paljon ja heihin tutustuu niin helposti, lisäksi Brysselin ranskankieliset puhuu mielestäni hyvin enkkua (esim. kun kysyy jotain ranskaksi ja he ymmärtävät ettet sitä niin hyvin osaa, he kääntävät heti enkuksi).

        Lisäksi mun on pakko sanoa, että Bryssel ei oo mun mielestä oikein Belgiaa enää, koska siellä on tooosi paljon ulkomaalaisia, mikä on toisaalta ihanaa, mutta jos Belgiassa haluaa asua ja belgoihin tutustua ei se hirvittävän helposti onnistu Brysselissä. Belgot ovat kyllä paljon töissä siellä, mutta asuvat sitten muualla maassa, ja koska maa on niin pieni ja Brysseli keskellä, liikkuminen on helppoa. Ja tietysti hintataso on Brysselissä korkeampi, vaikka toisaalta eikai se niin paha ole esim. Helsinkiin verrattuna.

      • valloni
        valloni kirjoitti:

        Näyttää tulevan näitä kirjoitusvirheitä mullekin :)

        Walloonin valinnassa etuna on se, että itsekin vuosia ulkomailla asuneena tulen hyvin toimeen ranskankielellä, kun taas flaami olisi aivan uusi kieli jolle itselläni ei sen suuremmin tule olemaan käyttöä. Toki flaamin aivan alkeita olisi ihan kiinnostavakin hieman lukea jo uteliaisuudenkin vuoksi.

        Belgia on kiinnostava ja kaikenkaikkiaan hieman spesiaali tapaus historiansa muokkaamana nykyiseen muotoonsa. Kuten mainitsit, niin Brysselin etuna on sen asukkaiden moninaisuus ja sijainnin puolesta sieltä on lyhyt matka "kaikkialle".

        Kuulemani mukaan belgialaiset itse asettuvat mieluummin hieman Brysselin ulkopuolelle hieman rauhallisempiin kortteleihin.

        Itselle on oleellista asumisen suhteellinen väljyys rauhallisessa ympäristössä, hyvät yhteydet autolla ja yleisilläkin, sekä toimiva nettiyhteys ja jos mahdollista kohtuuhinnalla. Katsotaan onko toteutettavissa oleva kombinaatio.

        Ps. Näppihäiriötä tahtoo aina hieman tulla, näppäimistön vika... ;-)

    • Belgique

      Millainen on nykyään vokrattavien asuntojen hinta- laatusuhde suhteellisen nykyaikaisissa rakennuksissa?

      Hieman Brysselin ulkopuolella tai vielä jonkin verran kakuempana, vaikuttaako "lisäkilometrit" pyydettyihin vuokriin ja asuntojen tarjontaan?

    • belge
      • Belgique

        Kiitos vinkistä. Tuo hyvin tehty sivusto ja palsta onkin jo tuttu, sekä sen hyvin asiallinen > joskin melko rauhallinen foorumi.

        Kalastajan tulee testata useita eri vesiä saadakseen hieman pataan laitettavaa ;-)

      • Belgiasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe