minulla ei ole tutkittu että onko minulla paniikkihäiriö... mutta lähihoitajaksi olen lukemassa, ja olen tullut siihen tulokseen että sitä juuri tämä kaikki on.
Mutta, onko teillä muilla näin inhotavia oloja kuin minulla..eli, YLEENSÄ kaikki ilmenee iltaisin.. hengitys on välillä normaalia ja välillä kauhean nopeeta, syömisestä ainakaan muiden seurassa ei tule mitään- ei pysty nielemään ja koko ajan pitää jotenkin vääntelehtiä tuolissa ´kun syö.. epätodellinen olo, ei pysty ajamaan pitkiä matkoja autolla.,ja yöllä kun alkaa nukkumaan niin joka ikinen yö minä herään siihen että säpsähdän hereille juuri kun olen nukahtanut. (olen kyllä siihen jo tottunut enkä sitä pelkää.) lääkärille ei haluttais mennä kun tämä vaiva ei ole välttämättä joka päiväistä/iltaista. ja lääkkeitä
en haluaisi alkaa syömään kun pelottaa jos niistä jää riippuvaiseksi.
Että tämmösiä inhottavuia vaivoja minulla... vastailkaa ja kertokaa omista tuntemuksistanne.
Kiitos jo etukäteen vastanneille!!
muilla tällaista?
11
1054
Vastaukset
- dsfse
Vaikuttaa paniikkihäiriölle, itselläni samanlaista. Ja on todettu se. En syö lääkkeitä.
- #jensku#
ajattelinki että paniikkihäiriötä tämä on.. ei vaarallista mutta ´pitemmän päälle jos tällaisena jatkuu niin aika hallitsevaa. no, pärjäätkös hyvin ilman lääkkeitä?
- pipale
tunteita.. Eli silloin kun itsellä puhkes paniikkihäiriö niin oli nielemisvaikeuksia eritoten muiden seurassa,pitää juoda paljon nestettä ruuan kanssa. Ja itse asias tuo on vieläki vaivana,johtuu siitä et kun sitä ajattelee niin sitten varmasti on vaikea niellä. Autolla ajo oli myös hirvittävän hankalaa,joskus piti ottaa rauhoittava lääke kesken ajon vaikka ei olis saanu.. Oli riemastuttava tunne sitten kun ensimmäisiä kertoja ajoi autoa eikä ahdistanu. Öisin oli sellaista että pelkäsin nukahtamista,tuntui että lakkaan hengittämästä ja havahduin siihen.
Itse syön lääkettä joka ei aiheuta riippuvuutta niinkuin rauhoittavat. Pariin kertaan oon jättäny lääkkeet pois mutta valitettavasti oireet on palannu. Mutta aina jonkun aikaa oon pysyny oireettomana ilman lääkkeitä,ehkä sellaisen puoli vuotta. Tässä vaiheessa en osaa sanoa että uskallanko jättää joskus lääkkeet pois. Ajattelen niin että koska ne parantavat mun elämänlaatua niin parempi niitä on syödä.. En mä halua patistaa sua käyttämään lääkkeitä mutta jos sun oireet lisääntyy tai ei ala asettua niin suosittelen. Ikävämpi sen on sitten jos oireet alkaa hallita koko elämää niinkuin mulla itsellä aikoinaan kävi.- kyl..
mä ihan hyvin pärjään, joskus saattaa olla viikkoja ilman mitään ja olin koko kesänkin. Mutta joskus taas tulee kunnon paniikkikausi.
- pipale
kyl.. kirjoitti:
mä ihan hyvin pärjään, joskus saattaa olla viikkoja ilman mitään ja olin koko kesänkin. Mutta joskus taas tulee kunnon paniikkikausi.
hyvä se! Toivottavasti pysyykin tuollaisena. Eihän se välttämättä tarkota että oireet ajan mittaan pahenis,se on ihan yksilöllistä. Ja ihan "terveet" ihmisetki saattaa saada elämänsä aikana yksittäisiä kohtauksia. Tärkeintä olis ettet ala tarkkailemaan itseäs,se vasta kohtauksia lietsooki! Tsemppiä!
- onhanseniinkin
Paniikkihäiriö oireita tuntuu olevan. Kannattaa käydä lääkärillä, koska paniikkihäiriö lääkkeistä on hyötyä, että pääsee eroon oireista. Itse lopetin lääkityksen kyllä aikaisemmin mitä lääkäri suositti. Söin niitä noin 2 kuukautta. Olin tosi pohjalla henkisesti, mutta kyllä siitä suosta noustiin. Kannattaa etsiä omia konsteja jaksamiseen. Esim. kun sain kohtauksia aina omassa sängyssä, nukuin sohvalla. Tai sitten siirtää vaikka sänkyä toiseen paikkaan. Kohtaukset tulevat usein samassa paikassa missä niitä on kokenut.Huumoria pitää löytää vaikeistakin asioista. Mikä ei tapa se vahvistaa! Minun mielestä tärkeintä saada nukuttua. Se on hienoa kun saa pitkästä aikaa nukuttua kunnolla.
- #jensku#
olen ajatellu että jos oireet alkavat tästä vielä pahenemaan niin kyllä haluan jotain lääkettä saada joka helpottais oloa. mutta tähän asti olen ihan hyvin pärjänny ilman lääkkeitä, mutta esim se on tosi tympeää kun asun yksin omassa kämpässä ja se olo tulee usein just silloin iltaisin kun on alkamassa nukkumaan ja silloin siitä nukkumisesta ei tule mitään,joten monesti olen sitten mennyt minun poikakaverin kotiin nukkumaan..ja siellä se olo sitten loppuukin. se myös minua ahistaa jo nytten kun menen maaliskuussa naimisiin ja minulla pelottaa että just siinä alttarilla minulla tulee paniikkikohtaus kun siinä pitää kuitenkin jonku aikaa seisoa ja kaikki katsoo..en tiiä miten siitä selviän...
- Kaamos
#jensku# kirjoitti:
olen ajatellu että jos oireet alkavat tästä vielä pahenemaan niin kyllä haluan jotain lääkettä saada joka helpottais oloa. mutta tähän asti olen ihan hyvin pärjänny ilman lääkkeitä, mutta esim se on tosi tympeää kun asun yksin omassa kämpässä ja se olo tulee usein just silloin iltaisin kun on alkamassa nukkumaan ja silloin siitä nukkumisesta ei tule mitään,joten monesti olen sitten mennyt minun poikakaverin kotiin nukkumaan..ja siellä se olo sitten loppuukin. se myös minua ahistaa jo nytten kun menen maaliskuussa naimisiin ja minulla pelottaa että just siinä alttarilla minulla tulee paniikkikohtaus kun siinä pitää kuitenkin jonku aikaa seisoa ja kaikki katsoo..en tiiä miten siitä selviän...
Yritäpä saada ajatukset muualle tuosta. Mitä enemmän pelkäät, sitä enemmän kasvaa mahdollisuus että se se kohtaus tulee. Ikävää mutta totta.
Mulla on aika samanlaisia tuntemuskia kohtauksen aikana kuin sulla. Hermostunut olo, kaikki tekeminen vaikeaa. (esim kengännauhojen solmiminen, miten se tehtiinkään... joskus ei tiedä itkiskö vai nauraisko) Autolla ajosta ei varmaan tulis mitään poissaolevuuden takia, ikäänkuin kaikki tapahtuis hidastetussa filmissä. Henki ei kulje, ("happi loppuu, pyörryttää..") kädet tärisee, ja toisaalta tuntuu että energiaa pukkaa yhtäkkiä niin paljon ettei tiedä mihin suuntaa pinkaisee... Ihan kaikkea mahdollista ja yhtäaikaa.
Mulla paniikit laukaisi työstressi, söin lääkkeitä aluksi, mutten tykännyt siitä turruttavasta olosta. En halunnut enää kokeilla muita, ja koska kohtaukset eivät mielestäni olleet "pahoja" eikä rajoittaneet kovin paljon normi-elämää, olen nyt ollut ilman lääkitystä n. pari vuotta.
Palailin tälle palstalle, koska nyt pimeän aikaan on taas ollut fiiliksiä, että kohtauksia alkaa ehkä taas tulla (ovat olleet poissa kokonaan n. vuoden). Tää syksy on ollut pimeydessään niin pitkä ja synkkä, että alkaa jo hiukan ahdistaa.
Keräilehän voimia! Palstaa lukemalla toivottavasti saat tietoa ja vinkkejä selviytymiseen! - Kaamos
Kaamos kirjoitti:
Yritäpä saada ajatukset muualle tuosta. Mitä enemmän pelkäät, sitä enemmän kasvaa mahdollisuus että se se kohtaus tulee. Ikävää mutta totta.
Mulla on aika samanlaisia tuntemuskia kohtauksen aikana kuin sulla. Hermostunut olo, kaikki tekeminen vaikeaa. (esim kengännauhojen solmiminen, miten se tehtiinkään... joskus ei tiedä itkiskö vai nauraisko) Autolla ajosta ei varmaan tulis mitään poissaolevuuden takia, ikäänkuin kaikki tapahtuis hidastetussa filmissä. Henki ei kulje, ("happi loppuu, pyörryttää..") kädet tärisee, ja toisaalta tuntuu että energiaa pukkaa yhtäkkiä niin paljon ettei tiedä mihin suuntaa pinkaisee... Ihan kaikkea mahdollista ja yhtäaikaa.
Mulla paniikit laukaisi työstressi, söin lääkkeitä aluksi, mutten tykännyt siitä turruttavasta olosta. En halunnut enää kokeilla muita, ja koska kohtaukset eivät mielestäni olleet "pahoja" eikä rajoittaneet kovin paljon normi-elämää, olen nyt ollut ilman lääkitystä n. pari vuotta.
Palailin tälle palstalle, koska nyt pimeän aikaan on taas ollut fiiliksiä, että kohtauksia alkaa ehkä taas tulla (ovat olleet poissa kokonaan n. vuoden). Tää syksy on ollut pimeydessään niin pitkä ja synkkä, että alkaa jo hiukan ahdistaa.
Keräilehän voimia! Palstaa lukemalla toivottavasti saat tietoa ja vinkkejä selviytymiseen!Ai niin, jonkin aikaa kuljetin mukanani nopeavaikutteista lääkettä (ns. kohtauslääkitys) jonka saattoi ottaa tarvittaessa. Tuntui, että jo tieto taskussa olevasta nopeasta avusta piti kohtauksen loitolla. En tarvinnut sitä oikeasti kuin ehkä pari kertaa vuoden aikana.
Ja kuten joku jo sanoikin, huumorilla porskuttaa jo pitkälle! - #jensku#
Kaamos kirjoitti:
Ai niin, jonkin aikaa kuljetin mukanani nopeavaikutteista lääkettä (ns. kohtauslääkitys) jonka saattoi ottaa tarvittaessa. Tuntui, että jo tieto taskussa olevasta nopeasta avusta piti kohtauksen loitolla. En tarvinnut sitä oikeasti kuin ehkä pari kertaa vuoden aikana.
Ja kuten joku jo sanoikin, huumorilla porskuttaa jo pitkälle!että mitä enemmän ajattelee ja pelkää kohtausta niin silloin se kyllä varmasti tulee. Eniten minua ahistaa tuo nukkumis homma että yksin omalla kämpällä se tulee kun on alkamassa nukkumaan.. sängyssä ei pysty oleen yhessä kohti, koko ajan pitää ´vaihtaa asentoa ja tarkkailla omaa hengitystä..todella rasittavaa. pitäis varmaankin vain ottaa itteä niskasta kiinni ja joka ilta raippaasti vain mennä kämpille nukkumaan niin jos siihen joskus tottuis ja yöt menisikin ihan hyvin, pelko vain kasvaa koko ajan mitä vähemän omalla asunnolla on yötä. ja toiseksi niin naurettavaa koko nukkumis homma kun minulla on niin turvallinen asunto (minun kaverit-pariskunta) asuu alakerrassa siinä talossa ja minä asun yläkerrassa kaksiossa..mutta siltikin minua monesti pelottaa vaikka mitään hätää ei ole.
Enkä edes tiedä mistä nämä paniikki häiriöt on saaneet alkunsa.. minulla on ihana poikaystävä, ihana perhe ja paljon ystäviä.... olen usein pohtinut kuitenkin että, voisiko olla että nämä on saanu alkuunsa siitä kun olin 12vuotta löysin minun papan kuolleena mummolasta. siitä ei kyllä mitään ´traumoja ole jäänyt, mutta jos tämä paniikkihäiriö ilmenee kuitenkin niiltä ajoilta..ja yhden yön muista papan kuoleman jälkeen kun heräsin yöllä TOSI voimakkaaseen tunteeseen että en saa henkeä, puoli unissani juoksin ympäri taloa, ja jossain vaiheessa se sitten helpotti..mutta sen yön jälkeen mitään tollasta ei ollut,nyt hiukan vanhempana vasta.
Ja tosiaan mieli kyllä oisi varmaan hiukan korkeammalla jos lunta sataisi eikä olis näin synkkää.
mutta kiitos kun olette ottanut kantaa ongelmaani, ja hieman oloa helpottaa että ainut ongelman kanssa en ole.
Mutta oisi mukava kuulla muiltakin ihmisiltä mistä heidän paniikkihäiriöt ovat ehkä saaneet alkunsa. - Kaamos
#jensku# kirjoitti:
että mitä enemmän ajattelee ja pelkää kohtausta niin silloin se kyllä varmasti tulee. Eniten minua ahistaa tuo nukkumis homma että yksin omalla kämpällä se tulee kun on alkamassa nukkumaan.. sängyssä ei pysty oleen yhessä kohti, koko ajan pitää ´vaihtaa asentoa ja tarkkailla omaa hengitystä..todella rasittavaa. pitäis varmaankin vain ottaa itteä niskasta kiinni ja joka ilta raippaasti vain mennä kämpille nukkumaan niin jos siihen joskus tottuis ja yöt menisikin ihan hyvin, pelko vain kasvaa koko ajan mitä vähemän omalla asunnolla on yötä. ja toiseksi niin naurettavaa koko nukkumis homma kun minulla on niin turvallinen asunto (minun kaverit-pariskunta) asuu alakerrassa siinä talossa ja minä asun yläkerrassa kaksiossa..mutta siltikin minua monesti pelottaa vaikka mitään hätää ei ole.
Enkä edes tiedä mistä nämä paniikki häiriöt on saaneet alkunsa.. minulla on ihana poikaystävä, ihana perhe ja paljon ystäviä.... olen usein pohtinut kuitenkin että, voisiko olla että nämä on saanu alkuunsa siitä kun olin 12vuotta löysin minun papan kuolleena mummolasta. siitä ei kyllä mitään ´traumoja ole jäänyt, mutta jos tämä paniikkihäiriö ilmenee kuitenkin niiltä ajoilta..ja yhden yön muista papan kuoleman jälkeen kun heräsin yöllä TOSI voimakkaaseen tunteeseen että en saa henkeä, puoli unissani juoksin ympäri taloa, ja jossain vaiheessa se sitten helpotti..mutta sen yön jälkeen mitään tollasta ei ollut,nyt hiukan vanhempana vasta.
Ja tosiaan mieli kyllä oisi varmaan hiukan korkeammalla jos lunta sataisi eikä olis näin synkkää.
mutta kiitos kun olette ottanut kantaa ongelmaani, ja hieman oloa helpottaa että ainut ongelman kanssa en ole.
Mutta oisi mukava kuulla muiltakin ihmisiltä mistä heidän paniikkihäiriöt ovat ehkä saaneet alkunsa.Etpä tosiaan ole ainoa, käsittääkseni aika yleinen sairaus nykyään. Ja kuten olemme huomanneet, järjen kanssa ei tuolla vaivalla ole juurikaan oo tekemistä... tuntuu että pikemminkin päin vastoin.
Itse kävin jonkin aikaa terapiassa silloin kun stressi oli pahimmillaan, ja kohtaukset alkoivat. Se oli ns. kognitiivista terapiaa, ja mielestäni siitä oli jopa enemmän apua kuin lääkkeistä. Riippuu tosin henkilöistä, tiedän ihmisiä joilla ei vaan ole kemiat kohdanneet terapeutin kanssa eikä apua ole tullut. Itselle sattui ihana ihminen jolle oli helppo puhua, vaikka oli kyse paljon parjatuista kunnallisista palveluista. (=mielenterveystoimisto) Pääsin sinne ihan tavallisen lääkärin kautta, eikä se siis maksanutkaan mitään.
Voisitkohan sinä ajatella että kysyisit mahdollisuutta päästä sellaiseen? Siellä voisi selvitä joatin noista syistäkin ja ehkä niiden ymmärtäminen helpottais itse ongelmaa?
Paljonhan sinne on pyrkijöitä, mutta itse menin (kuulemma) kiireellisenä ja sain ajan kahden viikon päähän. (jotkut täälläpäin odottavat puoli vuottakin, mikä kuulostaa kamalalta, tilanne on tosi huono!)
Kauniita unia ja rauhallista yötä sinne;)
-Kaamos-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719647- 766640
- 286296
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996075Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435929Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015821- 635235
- 454950
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604290- 503900