Olen hakemalla hakenut, eikä ole löytynyt, keskustelua, jossa ikääntyvät itse puhelisivat ikääntymisen tuomista eroista, nuorempaan Minään nähden.
Onko kyse siitä ettei haluta myöntää iän tuomia muutoksia?
Pelosta vanheta, vaietaan siis muutoksista?
Leimautumisen pelosta? Ikärasismi ei ole vain sana.
”Kun mummot kuolevat
heistä tulevat kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.”
- Eeva Kilpi
”Joka ei rakasta ketään muuta kuin itseään,
se rakastaa miltei aina onnettomasti.
Pieni on sen äidinrakkauden piiri
johon ei muita mahdu
kuin hänen omat lapsensa.”
~ Sylvi Kekkonen ~
Ikä tuo aivan omaa luokkaansa olevan näkökulman yhteiskuntaa. Olimme nuoria aivan lähihistoriassa onko se taakka vai rikkaus?
Lapsena ja nuorena ikäihmiset olivat yleisesti arvostettuja, siihen kasvatettiin jopa yhteiskunnan taholta:
Kansakoulun lukukirja1
Kustannusosakeyhtiö OTAVA
kirjapaino H:KI 1926
Z. Topelius
suomentanut Teuvo Pakkala
Kunnioita isääsi ja äitiäsi
Tämä on vanha kertomus jonka jo monet muut ovat kertoneet ennen minua mutta sen sietää kuulla vielä kerran.
Oli, mies ja vaimo, joiden luonna asui vanha isä. Tämä oli heikko, harmaapää vanhus, jonka kädet vapisivat niin, että hän vaivoin sai pysymään käsissään mitään esinettä. Ja sen vuoksi hän syödessään ei voinnut viedä lusikkaa suuhunsa niin, ettei siitä olisi läiskynyt ruokaa, joka siten valui hänen vaateilleen.
Minkä vanhus taisi vaikka miten olisi koittanut! Viimein asetettiinkin hän syömään erikseen muista, loukkoon, jonne hänelle annettiin penkille puupurtilo.
Vanhuksen mieli kävi alakuloiseksi. Tuntui raskaalta joutua vanhoilla päivillään näin halveksituksi ja toteamaan, heikkona ja kykenemättömänä, omien lastensa kovasydämisyyttä ja kiittämättömyyttä. Mutta hän istui äänetömänä loukossaan ja vuodatti kyyneliä niin salaa, ettei kukaan huomannut niitä, kun ne vierivät hänen ryppyisiä poskiaan myöten valkoiselle parralle.
Ainoastaan Jumala, joka kaikki näkee, näki vanhuksen surun ja ihmisten sydämen kovuuden ja hän tiesi keinon, miten nöyryyttää sydämettömät.
Eräänä päivänä istui vanhus tavallisuuden mukaan loukossa, mies ja vaimo pöydän ääressä ja lattialla heidän nelivuotiaspoikansa vuoleskellen puupalikkaa.
”Mitä sinä siitä palikasta teet, poikani? hevosta varmaan” puheli hänelle isä. ”Enpä teekään hevosta” vastasi poika ”teen tästä purtilon.”
”Porsaalleko?” kysyi isä ”Enpä teekään porsaalle, vaan isälle ja äidille, että kun tulette vanhaksi, pääsette loukkoon syömään tästä niinkuin isoisäkin.”
Mies ja vaimo säikähtäen katsahtivat toisiinsa, ja Jumala valaisi heidän mielensä, että he huomasivat suuren syntinsä ja kiittämättömyytensä, ja heidän omantuntonsa, sanoi heille; ”Niin kuin te olette halveksineet isäänne vanhana, niin teidän lapsenne halveksivat teitä, kun tulette vanhoiksi.”
Ja he purskahtivat itkemään ja menivät vanhan isän luo ja syleillen häntä sanoivat; ”Anna anteeksi, että olemme niin rikkoneet sinua vastaan. Tästä lähtien on sinun sijasi pöydän ääressä, ja sinulla on oleva siinä kunniasija. Sillä nyt tiedämme, ettei koskaan saa unohtaa pyhää ja kaunista neljättä käskyä:
”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.”
Kieliopillisesti tästä on muitakin versioita, mutta tämä 1926 varmaan alkuperäinen. Kirjan omistaa 1930 syntynyt ystäväni Aimo. Hän selvensi loukon olleen pirteissä, heti oven lähellä, se oli karsina jossa pidettiin talon porsasta, joskus juotto vasikkaa, kun porsaalla tai vasikalla oli terveys ongelma tai joskus jos navettaan ei mahtunut.
Vanhus tarinassa sairastaa ilmeisemmin Parkinsonin tautia. http://www.tohtori.fi/?page=6625671&search=parkinsonin tauti
Missä ikä tuntuu tai näkyy?
Iäntuomille taudeille on nykyään nimi, emme siis enää ikäänny vain sairastumme?
Ikääntyminen on tabu, fyysisenä tapahtumana kuitenkin aivan luonnollisena osana ihmisen elämää. Miksi ikääntyminen sysätään sairauden tiliin?
Yhteiskunta kehittyy Jättiläisen harppauksin teknisesti.
Äidinkieli muuntuu; lähinnä vieraskielisillä sanoilla, synonymia on Englantia synonyyminen on poikkeuksetta ”sivistys sana, tai Englantia”.
Mikä jäi puuttumaan kasvatuksestamme, nyt keski-iässä olevilta lapsiltamme?
Ihmisen erottaa eläimestä sivistys ja inhimillisyys.
Ihminen on ainoa eläinlaji, jota kasvatetaan, juuri tuon eron vuoksi?
Ikääntyminen on täydellinen tabu.
23
1264
Vastaukset
- Anu1*
Minun aikanani luettiin tuo koulussa,
ja hyvin muistin kertomuksen,mutta nyt vain
tahtoi kyyneleet vieriä poskílleni,niinkuin
sen vanhuksen siellä loukossa.
Ei tarvitse kuin katsoa peiliin niin
tietää jo vanhentuneensa,ja käyttäytymäänkin
alkaa jo kuin vanhus.
Ei sitä vanhuutta pakoon pääse,eikä minulla
ainakaan ole tarviskaan.
Saisi vain olla terveenä edes jotenkin,
ettei sairaus kovin jylläisi.
Kunnioitan niitä jotka saavat elää vanhoiksi ja siksi onnittelenkin heitä vuosipäivinään.
Mikä sitten on pitkän iän salaisuus,mutta
ennenkaikkea terveyden,ei ole kiva jos kaiken
vanhuudenpäivänsä pitää sairastaa. - Pelle1Peloton
Hyvä nimimerkki "onnimannista"
Olen pahoillani, että en jaksanut pitkää kirjoitustasi kokonaan lukea, mutta kova hätä on vastaamaan:
Eihän se ikääntyminen mikään tabu ole, mutta ei myöskään ongelma. Ehkä juuri siksi et ole löytänyt haluamasilaisia kirjoituksia ikääntymisestä.
Ei ikääntymistä mitenkään tarkoitushakuisesti "naamioida" sairauksiin, kuten arvelet. On vain niin, että iäkkäämmät ihmiset sairastavat nuorempia enemmän.
Myöskin kuolemiselle, iäkkäämmänkin, täytyy aina olla syy. (lakisääteinen) Useinmiten se on joku tauti, joskus tapaturma.
Juuri koskaan ei näe kuolinsyytä:"VANHUUS"!??
Tästä sitten voi tulla käsitys, että ikääntyminen peitetään sairauksilla. Oikeestihan se on päinvastoin.
Yst. terv. PP- on puolet
keskustelusta. :(
Täällä tietysti olisi se lukeminen. :)
Ehkä et syytä ole usein poistettu kirjoitus "aktivisti" ;D
- Totta osittain
Aika kulkee kulkuaan ja virheistä saa maksaa. Suuret ikäluokat, jotka nyt ovat vanhenemassa ja sitä edeltäneetkin ikäluokat arvostivat nuorena tuottamista: rahaa ja työntekoa yli kaiken. Syyt siihen tiedämme hyvin. Vanha ei tuota ja henkistä viisautta ei mammonaa arvostava kunnioita. Perhearvot menetettiin. Nyt me alamme puhua vanhuuden arvostamisesta ja siihen liittyvästä maailmasta, kun itse olemme vanhoja.
Olemme kuitenkin kasvattaneet suuren osan jälkeläisiämme samoin arvoin eli tuottoajatteluun ja siihen, että perhe on vain lisääntymistä varten, mutta perheen sisäistä arvomaailmaa korvaa raha ja muu mammona. On oltu olemassa, mutta ei läsnä.
Olisiko niin, että suomalainen yhteiskunta elää vanhuuteen liittyvien asioiden kanssa kuin jänöjussi: pistää pään pensaaseen. Kasvavat vanhusjoukot pelottavat, tuottamattomat ihmiset, rumannäköisetkin, kukaties sairaatkin. Laumoittain niitä, jotka eivät oikeastaan ole mitään?
Ei ihme, jos ei puhuta, koska arvomaailmamme ei ole varustautunut sietämään muita kuin kauniita ja rohkeita. Kuinkahan moni meistä aikoo olla loppuun sakka jompaa kumpaa tai kumpaakaan?
Jos ei elämälleen ennen ole antanut muuta arvoa kuin ne, mitkä nuoruus sinänsä tuottaa eli elinvoiman, kavahtaa vanhetessaan koko prosessia ja haluaa siitä pois. Se keino on alkoholi tai sitten menee koko yläkerta kertaheitolla pimeäksi. Loppuu kauneus ja rohkeus.
Ohjeita, kuinka fysisesti hoidat itseäsi, että olet ikiliikkuja, on tuutin täydeltä. Ne kaikki perustuvat tuottavuusarvoihin: älä ole haitaksi muille.
Mummut ja vaarit ovat äitien- ja isänpäivää varten, joskus myös jouluna olemassa. Silloin sopii kaivaa tippa linssistä ja muistella mummun leppeää syliä tai sitä, että onhan sekin vielä elossa. Tai käydä haudalle viemässä kynttilä: sehän kuuluu tapoihin, siellä on niin tunnelmallista. Sairaalaa pitää sen sijaan kavahtaa, tulee liian helposti mieleen,että minäkin saatan tulla vanhaksi ja sairaaksi. Entä jos pyrkisimme takaisin sinne, minne mummot ja vaarit luonnostaan kuuluvat: perheyhteisöihin?
Ajattelun aikaansaaminen ihmisissä, jotka eivät ole tottuneet tutkailemaan sisintään, on todella vaikeaa ulkoapäin. Melkein mahdotonta.
Meillä vanhenevilla olisi elämämme tilaisuus kohottaa profiiliamme ja tarjota apuamme nuoremmalle polvelle, kuroa umpeen kuilua. Se ei käy helposti ja siinä pitää vaivata itseämme. Toinen vaihtoehto on jäädä eläkkeellä kököttämään kämppäänsä ja itkeä elämän sisällöttömyyttä.
Syliä tarvitsevia on nyt enemmän kuin koskaan, niin mummon kuin ukin. Eikä niden sylien tarvitse olla biologisten isovanhempien eikä sylintarvitsijoiden suomalaisia lapsia. Lapsia kuitenkin. Siinä työssä näkee vanhuuden merkityksen - jos oikein silmiin katsotaan.- ap. onnimannista matikka
Niin ehkä vanhenemista ei voi sanoiksi muuttaa.
Kun hiukset harmaantuvat, peitä harmaat ”maalilla” siis värjää hiuksesi.
Olet nuorekas.
Kuin iho ohenee ja kuivuu, ihmerasvat poistavat rypyt ja oikovat virheet.
Olet uskomattoman nuorekas.
Sampo jauhaa ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Markkinat erikoistuvat; lemmikit, laihdutus, vanhenemin, terveystuotteet…
Halua! Tarvitse! Usko! Maksa!
Tahtosi ja € ovat avain hyvään elämään.
Uuden ajan Ane kauppaa…
Minkä olikaan ensimmäinen ikääntymisestä kertonut havainto ihan itsellä?
Monissa asioissa minä pääsin vähällä.
Kuukautiset jäivät pois kerta laakista.
Minulla ei ollut Fyysisiä ongelmia mummuksi tulosta.
Psyykkisesti käsittelin asian, myös kohtalaisen helposti, minulla oli haluamani määrä lapsia.
Yhteisönjäsenenä, siis saman ikäisiin, työhön ja sukuuni nähden olin paikallani. Naisena ja äitinä olin saanut elämältä odotettavissa olevan.
Vanheneminen tuosta fyysisestä muutoksesta..
Ominaishaju muuttui vanhenevan ihmisen hajuksi, ei auta peittävät tuoksut eikä saippuan suurkulutus. Vauva tuoksuu vauvalle, lapsi tuoksuu lapselle ja vanha haisee vanhalle.
Iho kuivuu ja ohenee, pestävä on silti kuten ennen, (hiki ja kuona- aineet poistuvat ihohuokosten kautta) ainakin päivittäin siispä kosteuspesuaineita ja -rasvoja.
Ihon voiteleminen kertoo kädelle; iho ohenee ja ”löystyy”, lihaksisto pehmenee, sen kimmoisuus vähenee, vuosi vuodelta…en uusiudu… vanhenen…
Jänteiden joustavuus vähenee, lihaksisto ei tue, vanhenen.. ei pelasta jumppa, lenkkeily tai punttisali.
Liikkeet; tulos liikkumisesta, tekeminen on hitaampaa, siinä ei apuna ole; osaaminen, tieto, taito tai suunnittelu. Ajantaju hidastuu, kuin Luojan armahdus ikääntyvälle.
Vanheneminen on kuitenkin luonnollista.
Eletty elämän tukee, olen elänyt yhden ihmisen leveyden, tätä elämääni.
Mikä mättää?
Ihminen on nyky-yhteisössä erillailla arvoton vanhetessaan.
Yhteiskunta ei tarvitse vanhaa tietoa, taitoa tai uskoa, tekniikka korvaa ja tallentaa menneen ja vanhuus jää arvottomaksi; tuottamattomana vain yhtenä kulunkina kansantaloudelle…
Ihmisen omapanos siis elämässä on elämän leveys…
Yhteiskunta ei tarvitse vanhoja. Vanha on tuottamattoman, pitkään elävä eläkeläinen on rasitus kansantaloudelle yhteiskunnalle.
Paitsi yritystaloudelle joka voi / saa rahastettua; elämänillan majoituksesta, hoidosta ja huomiosta, Vanhusten palvelutalot taksoineen (tutustumisen arvoista)
Tuohon ostokseen ei keskiverto eläke riitä (1154 €/kk tilasto)…
Vanhuuteen kuuluu omat sairautensa, ihminen on katoava luonnon vara, kuluvat osat pettävät. Kehon tietämätön hoito, osaamaton ruokailu jo nuoruudessa, ergonomisesti väärä käyttö, kuluttavat sekä rasittavat elimistöä. Tankkaus ja rakennus aine puutteellista tai huonoa (ruoka) johon vaikutti sekä tieto että varallisuus.
Rakensimme yhteiskunnan, palvelut tuet ja kasvatimme uuden polven Miten? Millä arvoilla?
Elettynä on elämä; lapsena, nuorena, perheellisenä; kasvavien lasten-, nuorten- aikuisten-, vanhempana, Nyt elän isovanhempana…
Yhteiskunta ympärillä pelottaa… Nyt on lapsilisät, opintotuet, työttömyystuet jne. missä on, onko, elon ehtoon iltarusko ihmisarvoisissa olosuhteissa kohdattavissa. - Totta osittain
ap. onnimannista matikka kirjoitti:
Niin ehkä vanhenemista ei voi sanoiksi muuttaa.
Kun hiukset harmaantuvat, peitä harmaat ”maalilla” siis värjää hiuksesi.
Olet nuorekas.
Kuin iho ohenee ja kuivuu, ihmerasvat poistavat rypyt ja oikovat virheet.
Olet uskomattoman nuorekas.
Sampo jauhaa ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Markkinat erikoistuvat; lemmikit, laihdutus, vanhenemin, terveystuotteet…
Halua! Tarvitse! Usko! Maksa!
Tahtosi ja € ovat avain hyvään elämään.
Uuden ajan Ane kauppaa…
Minkä olikaan ensimmäinen ikääntymisestä kertonut havainto ihan itsellä?
Monissa asioissa minä pääsin vähällä.
Kuukautiset jäivät pois kerta laakista.
Minulla ei ollut Fyysisiä ongelmia mummuksi tulosta.
Psyykkisesti käsittelin asian, myös kohtalaisen helposti, minulla oli haluamani määrä lapsia.
Yhteisönjäsenenä, siis saman ikäisiin, työhön ja sukuuni nähden olin paikallani. Naisena ja äitinä olin saanut elämältä odotettavissa olevan.
Vanheneminen tuosta fyysisestä muutoksesta..
Ominaishaju muuttui vanhenevan ihmisen hajuksi, ei auta peittävät tuoksut eikä saippuan suurkulutus. Vauva tuoksuu vauvalle, lapsi tuoksuu lapselle ja vanha haisee vanhalle.
Iho kuivuu ja ohenee, pestävä on silti kuten ennen, (hiki ja kuona- aineet poistuvat ihohuokosten kautta) ainakin päivittäin siispä kosteuspesuaineita ja -rasvoja.
Ihon voiteleminen kertoo kädelle; iho ohenee ja ”löystyy”, lihaksisto pehmenee, sen kimmoisuus vähenee, vuosi vuodelta…en uusiudu… vanhenen…
Jänteiden joustavuus vähenee, lihaksisto ei tue, vanhenen.. ei pelasta jumppa, lenkkeily tai punttisali.
Liikkeet; tulos liikkumisesta, tekeminen on hitaampaa, siinä ei apuna ole; osaaminen, tieto, taito tai suunnittelu. Ajantaju hidastuu, kuin Luojan armahdus ikääntyvälle.
Vanheneminen on kuitenkin luonnollista.
Eletty elämän tukee, olen elänyt yhden ihmisen leveyden, tätä elämääni.
Mikä mättää?
Ihminen on nyky-yhteisössä erillailla arvoton vanhetessaan.
Yhteiskunta ei tarvitse vanhaa tietoa, taitoa tai uskoa, tekniikka korvaa ja tallentaa menneen ja vanhuus jää arvottomaksi; tuottamattomana vain yhtenä kulunkina kansantaloudelle…
Ihmisen omapanos siis elämässä on elämän leveys…
Yhteiskunta ei tarvitse vanhoja. Vanha on tuottamattoman, pitkään elävä eläkeläinen on rasitus kansantaloudelle yhteiskunnalle.
Paitsi yritystaloudelle joka voi / saa rahastettua; elämänillan majoituksesta, hoidosta ja huomiosta, Vanhusten palvelutalot taksoineen (tutustumisen arvoista)
Tuohon ostokseen ei keskiverto eläke riitä (1154 €/kk tilasto)…
Vanhuuteen kuuluu omat sairautensa, ihminen on katoava luonnon vara, kuluvat osat pettävät. Kehon tietämätön hoito, osaamaton ruokailu jo nuoruudessa, ergonomisesti väärä käyttö, kuluttavat sekä rasittavat elimistöä. Tankkaus ja rakennus aine puutteellista tai huonoa (ruoka) johon vaikutti sekä tieto että varallisuus.
Rakensimme yhteiskunnan, palvelut tuet ja kasvatimme uuden polven Miten? Millä arvoilla?
Elettynä on elämä; lapsena, nuorena, perheellisenä; kasvavien lasten-, nuorten- aikuisten-, vanhempana, Nyt elän isovanhempana…
Yhteiskunta ympärillä pelottaa… Nyt on lapsilisät, opintotuet, työttömyystuet jne. missä on, onko, elon ehtoon iltarusko ihmisarvoisissa olosuhteissa kohdattavissa.Rehellisesti sanoen, en usko, että ihmisarvoinen vanhuus on mahdollinen, jos kehitys menee tätä tahtia ja ainoa mittari on mammona. Ne, joilla mammonaa on, pystyvät ostamaan siedettävän vanhuuden. Sen, missä kumarretaan, mutta irvistetään selän takana. Mammonattomalle ei viitsitä kumartaa, hänelle sanotaan suoraan: sinähän kohta jo kuolet...
Tämä on sanojen maailma. Niillä peitetään se, mitä oikeasti tehdään. Asioita ei tietenkään sanota näin suoraan. Juhlapuheissa ja kirkon saarnoissa vanhukset muistetaan mainita, eihän niitä voi olla noteeraamatta, kun jotkut niistä istuvat penkissä kuuntelemassa. Mutta, kun tulee se paikka,mistä otetaan pois, ovat aina vanhukset ja lapset vastakkain. Ei niin, että molemmat olisivat tarpeen vaan nimenomaan vastakkain...
Me elämme kovassa yhteiskunnassa, kaikki sen jäsenet kuitenkin vanhenevat. Mitä nopeampaa kehitys on, sitä enemmän ja nopeammin vanhenevat. Ulkonäkö voi olla nuorekas ja eloisa, mutta sisällä kaikaa tyhjyys. Kun on poltettu loppuun, ei pala enää mikään liekki, se on zombin elämää. Sitä elämää viettää jo nyt moni, vaikka ei vanhus olisikaan.
Mutta eihän laumassa ole pakko olla. Ja miksi ei itse itselleen saisi arvoa antaa, vaikka muut eivät sitä annakaan. Eletty elämä on aina myös elämäntyö, kullekin omansa ja omanlaisensa. Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla sanottiin minulle nuorempana. Sitä saakin harjoittaa nyt, hakaneulan kanssa askarointia muodossa jos toisessa.
Uskon, että me kaikki pelkäämme tulevaa, sitä on vain vaikea myöntää. Mutta päivän kerrallaan tässä kuljetaan, enempään ei ole lupa eikä oikeus. Ehkä humaaneja ihmisiä kuitenkin on riittävästi, nuorissakin. Mutta onko meissä, vanhenevissa antaa edes itsellemme armoa?
Mistä vanhuus kohdallani alkoi, milloin huomasin olevani vanha? Näin peilistä roikkuvat kasvot: enhän tuo voi olla minä! Minunko leukani molemmilla puolilla on tuollaiset roikot, eiii... Kaupan peilistä katson vierasta, uurteista ja väsyneen näköistä naista ja ajattelen, ei ole tuollakaan ollut hyvä päivä. Ja huomaan äkkiä, että nainen olen minä.
En jaksa enää keveitä ihmisiä, niitä, joille elämä on: sitte mä menen sinne ja tulen tuolta ja sitten se sanoi sitä ja tuo tätä ja eikö olekin kauheaa... Olen näiden kanssa kuin tönkkösuolattu silakka ja väsyn heti. Soimaan itseäni: " Olenpas valikoiva, eihän se mitään itselleen voi, luulenko itse muka olevani jotakin muuta kuin tyhjänpäivainen.... Ole tyytyväinen,että sinulla on ystäviä..." Mutta silti toivon, että kohtaisin jonkun toisen vanhan, sielunkumppanin. Joka jaksaisi joskus kuunnella. - ap. onnimanni
Totta osittain kirjoitti:
Rehellisesti sanoen, en usko, että ihmisarvoinen vanhuus on mahdollinen, jos kehitys menee tätä tahtia ja ainoa mittari on mammona. Ne, joilla mammonaa on, pystyvät ostamaan siedettävän vanhuuden. Sen, missä kumarretaan, mutta irvistetään selän takana. Mammonattomalle ei viitsitä kumartaa, hänelle sanotaan suoraan: sinähän kohta jo kuolet...
Tämä on sanojen maailma. Niillä peitetään se, mitä oikeasti tehdään. Asioita ei tietenkään sanota näin suoraan. Juhlapuheissa ja kirkon saarnoissa vanhukset muistetaan mainita, eihän niitä voi olla noteeraamatta, kun jotkut niistä istuvat penkissä kuuntelemassa. Mutta, kun tulee se paikka,mistä otetaan pois, ovat aina vanhukset ja lapset vastakkain. Ei niin, että molemmat olisivat tarpeen vaan nimenomaan vastakkain...
Me elämme kovassa yhteiskunnassa, kaikki sen jäsenet kuitenkin vanhenevat. Mitä nopeampaa kehitys on, sitä enemmän ja nopeammin vanhenevat. Ulkonäkö voi olla nuorekas ja eloisa, mutta sisällä kaikaa tyhjyys. Kun on poltettu loppuun, ei pala enää mikään liekki, se on zombin elämää. Sitä elämää viettää jo nyt moni, vaikka ei vanhus olisikaan.
Mutta eihän laumassa ole pakko olla. Ja miksi ei itse itselleen saisi arvoa antaa, vaikka muut eivät sitä annakaan. Eletty elämä on aina myös elämäntyö, kullekin omansa ja omanlaisensa. Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla sanottiin minulle nuorempana. Sitä saakin harjoittaa nyt, hakaneulan kanssa askarointia muodossa jos toisessa.
Uskon, että me kaikki pelkäämme tulevaa, sitä on vain vaikea myöntää. Mutta päivän kerrallaan tässä kuljetaan, enempään ei ole lupa eikä oikeus. Ehkä humaaneja ihmisiä kuitenkin on riittävästi, nuorissakin. Mutta onko meissä, vanhenevissa antaa edes itsellemme armoa?
Mistä vanhuus kohdallani alkoi, milloin huomasin olevani vanha? Näin peilistä roikkuvat kasvot: enhän tuo voi olla minä! Minunko leukani molemmilla puolilla on tuollaiset roikot, eiii... Kaupan peilistä katson vierasta, uurteista ja väsyneen näköistä naista ja ajattelen, ei ole tuollakaan ollut hyvä päivä. Ja huomaan äkkiä, että nainen olen minä.
En jaksa enää keveitä ihmisiä, niitä, joille elämä on: sitte mä menen sinne ja tulen tuolta ja sitten se sanoi sitä ja tuo tätä ja eikö olekin kauheaa... Olen näiden kanssa kuin tönkkösuolattu silakka ja väsyn heti. Soimaan itseäni: " Olenpas valikoiva, eihän se mitään itselleen voi, luulenko itse muka olevani jotakin muuta kuin tyhjänpäivainen.... Ole tyytyväinen,että sinulla on ystäviä..." Mutta silti toivon, että kohtaisin jonkun toisen vanhan, sielunkumppanin. Joka jaksaisi joskus kuunnella.Minua ei riepo se, mitä selän takana tapahtuu, en vaivaa sillä itseäni.
Yhteiskunnan suhtautuminen vanhenevaa ihmiseen tuntuu pahalta.
Ehkä olen ensi kertaa vastatusten asian kanssa, jolle en tule voimaan mitään. Nuorena tein tehtaassa pari urakkaa, työparini oli minua 13 vuotta vanhempi ja hiiltyi helposti. Kun työstä ei tullut toivotun kaltaista, hän heitti työn käsistään ja painui tupakalle. Minä tein sillä aikaa meidän kummankin osuuden, tupakkataukoalaisen palattua jatkoimme urakkaa. Muut urakkaparit ottivat asian hampaisiinsa, kahdenurakassa vain yhdentyö tuotto jakautuu kuitenkin kahdelle.
Niin on elämä mennyt, olin aikanani luottamusmies, uskoin yhteistyöhön ja yhteisiin sopimuksiin. Elämässäni olen ollut apuna tukena ja neuvona useimmille ”ystäville”.
Olla itse avuton on jotain, jota en voi käsittää. Miten henkilökohtaista on vanheneminen, käsittämätöntä.
Tuntea kehon vanhenevan, ollen itse sen sisällä, on avutonta.
Minulla on tarkka jälkisäädös polttohautaus ja tuhkan paikka on määrätty, sen lapseni tietävät toteuttaa. Kuolema ei pelota, mutta avuttomuus suorastaan kauhistuttaa.
hyvää yötä - Totta osittain
ap. onnimanni kirjoitti:
Minua ei riepo se, mitä selän takana tapahtuu, en vaivaa sillä itseäni.
Yhteiskunnan suhtautuminen vanhenevaa ihmiseen tuntuu pahalta.
Ehkä olen ensi kertaa vastatusten asian kanssa, jolle en tule voimaan mitään. Nuorena tein tehtaassa pari urakkaa, työparini oli minua 13 vuotta vanhempi ja hiiltyi helposti. Kun työstä ei tullut toivotun kaltaista, hän heitti työn käsistään ja painui tupakalle. Minä tein sillä aikaa meidän kummankin osuuden, tupakkataukoalaisen palattua jatkoimme urakkaa. Muut urakkaparit ottivat asian hampaisiinsa, kahdenurakassa vain yhdentyö tuotto jakautuu kuitenkin kahdelle.
Niin on elämä mennyt, olin aikanani luottamusmies, uskoin yhteistyöhön ja yhteisiin sopimuksiin. Elämässäni olen ollut apuna tukena ja neuvona useimmille ”ystäville”.
Olla itse avuton on jotain, jota en voi käsittää. Miten henkilökohtaista on vanheneminen, käsittämätöntä.
Tuntea kehon vanhenevan, ollen itse sen sisällä, on avutonta.
Minulla on tarkka jälkisäädös polttohautaus ja tuhkan paikka on määrätty, sen lapseni tietävät toteuttaa. Kuolema ei pelota, mutta avuttomuus suorastaan kauhistuttaa.
hyvää yötä...asteittain, sitähän vanheneminen on - tai sitäkin. Se on vaikeaa, vaikka kukapas elämää helpoksi on väittänyt. Fyysinen luopuminen eli kehon rappautuminen on väistämätöntä, mutta henkisesti meissä kuitenkin elävät muistot ja sisäinen minä, joka välttämättä ei ole fyysisen habituksen vastapari lainkaan. Se kapinoi, luultavasti loppuun saakka.
Kapina ei ole paha juttu ollenkaan, koska henkilökohtaisesti olen ikäni ollut vastarannan kiiski - aina eri mieltä. Jos ei muuten, niin huvin vuoksi.
Olin idealisti, uskoin ystävyyteen, toistensa auttamiseen, ja jopa samaan hiileen puhaltamiseen. Olen monessa ollut mukana niin työelämässä kuin muussa elämässä, auttanut ja tukenut. Ehkä en ole osannut riittävästi ottaa, koska työläiskodissa kasvanutta ei opetettu riistäjäksi vaan jakamaan.
Avuttomaksi joutuminen - toisten avun varassa eläminen - aivan, se on asia, jota oikeasti pelkään. Toivon, että se aika on mahdollisimman pitkällä tai että sitä ei tule. Mutta jos tulee, haasteena se on otettava, ei siinä muu auta.
Katselin hiljan ohjelmaa Stephen Hawkinsista, neroksikin luonnehditusta fyysikosta. Hänen terveytensä rappeutui jo varhain, alle kolmikymppisenä. Pyörätuolipotilaana, elintoiminnot täysin muiden ihmisten ja osin koneiden varassa, hän kuitenkin on tehnyt suurimmat keksintönsä mm. selityksen mustiin aukkoihin avaruudessa.
Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Ruumiin näköisen Hawkinsin silmät olivat erittäin elossa. Hengen tuli, mieluisten ja itselleen tärkeiden asioiden ajaminen ja ajatteleminen ovat ehkä avaimet, joilla eläminen on elämisen arvoista vielä sittenkin kun fyysiset huvit ovat muisto vain. Ajattelen, siis olen.
Filosofiasta on kuulemma tullut suosittu tieteenala. Kyllä sekin korreloi aikaan, jota elämme. Elämätyyliin, johon meillä länsimaissa ei ole itse asiassa varaa eikä oikeuttakaan. Filosofia, uskontotieteet ja historia ovat niitä aarrearkkuja, joista kuvittelen ammentavani ja jotka eivät kysy niistä kiinnostuneen ikää. Mielenkiintoisia sikäli, koska kaikki liittyy kaikkeen. Niihin minussa palaa hengen tuli.
Kuolemaa en ole osannut koskaan pelätä. Siksi,
kuten sinäkin - olen jo aikaa sitten ilmaissut, miten haluan jäännökseni hoidettavan aikanaan. Läheisilleni tämä on kiusallista kiusallisempikin aihe. Nuori ei halua kuulla kuolemisesta mitään. Paitsi silloin, kun se liittyy johonkin ihmeelliseen mystiikkaan ja salatieteisiin.
Mutta, mutta eikö fyysinen avuttomuus kuitenkin kuulu sarjaan voitettavat haasteet, jos elämässä on tulta, mitä tahansa? Sillä ruumis ilman henkeä, vaikka nuori ja vireäkin, on vain kuori. Niin uskon ja elän. - ap. onnimanni
Totta osittain kirjoitti:
...asteittain, sitähän vanheneminen on - tai sitäkin. Se on vaikeaa, vaikka kukapas elämää helpoksi on väittänyt. Fyysinen luopuminen eli kehon rappautuminen on väistämätöntä, mutta henkisesti meissä kuitenkin elävät muistot ja sisäinen minä, joka välttämättä ei ole fyysisen habituksen vastapari lainkaan. Se kapinoi, luultavasti loppuun saakka.
Kapina ei ole paha juttu ollenkaan, koska henkilökohtaisesti olen ikäni ollut vastarannan kiiski - aina eri mieltä. Jos ei muuten, niin huvin vuoksi.
Olin idealisti, uskoin ystävyyteen, toistensa auttamiseen, ja jopa samaan hiileen puhaltamiseen. Olen monessa ollut mukana niin työelämässä kuin muussa elämässä, auttanut ja tukenut. Ehkä en ole osannut riittävästi ottaa, koska työläiskodissa kasvanutta ei opetettu riistäjäksi vaan jakamaan.
Avuttomaksi joutuminen - toisten avun varassa eläminen - aivan, se on asia, jota oikeasti pelkään. Toivon, että se aika on mahdollisimman pitkällä tai että sitä ei tule. Mutta jos tulee, haasteena se on otettava, ei siinä muu auta.
Katselin hiljan ohjelmaa Stephen Hawkinsista, neroksikin luonnehditusta fyysikosta. Hänen terveytensä rappeutui jo varhain, alle kolmikymppisenä. Pyörätuolipotilaana, elintoiminnot täysin muiden ihmisten ja osin koneiden varassa, hän kuitenkin on tehnyt suurimmat keksintönsä mm. selityksen mustiin aukkoihin avaruudessa.
Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Ruumiin näköisen Hawkinsin silmät olivat erittäin elossa. Hengen tuli, mieluisten ja itselleen tärkeiden asioiden ajaminen ja ajatteleminen ovat ehkä avaimet, joilla eläminen on elämisen arvoista vielä sittenkin kun fyysiset huvit ovat muisto vain. Ajattelen, siis olen.
Filosofiasta on kuulemma tullut suosittu tieteenala. Kyllä sekin korreloi aikaan, jota elämme. Elämätyyliin, johon meillä länsimaissa ei ole itse asiassa varaa eikä oikeuttakaan. Filosofia, uskontotieteet ja historia ovat niitä aarrearkkuja, joista kuvittelen ammentavani ja jotka eivät kysy niistä kiinnostuneen ikää. Mielenkiintoisia sikäli, koska kaikki liittyy kaikkeen. Niihin minussa palaa hengen tuli.
Kuolemaa en ole osannut koskaan pelätä. Siksi,
kuten sinäkin - olen jo aikaa sitten ilmaissut, miten haluan jäännökseni hoidettavan aikanaan. Läheisilleni tämä on kiusallista kiusallisempikin aihe. Nuori ei halua kuulla kuolemisesta mitään. Paitsi silloin, kun se liittyy johonkin ihmeelliseen mystiikkaan ja salatieteisiin.
Mutta, mutta eikö fyysinen avuttomuus kuitenkin kuulu sarjaan voitettavat haasteet, jos elämässä on tulta, mitä tahansa? Sillä ruumis ilman henkeä, vaikka nuori ja vireäkin, on vain kuori. Niin uskon ja elän.Vanhenemiseni on myöhässä, hiukseni ovat tummat, kolme ohutta muutaman hiuksen harmaata raitaa kummallakin korvalla ja otsalla. Omaan ohuen ihon ja kasvoillani on kevyt ohut ryppyverkko, jonka olisin voinut välttää vielä toistaiseksi naamarasvoilla. En vain edes yrittänyt, koska olen aina pitänyt ohutta ryppyverkkoa kasvoilla ”sielukkaana” sileät kasvot näyttävät kovilta lähes ”sieluttomilta”. Näkyvä ikääntyminen saisi olla pitemmällä, uskon joissain asioissa pääsisin ”helpommalla”.
Minä en ole vastarannan kiiski, olen taistelija.
Hain oikeutta ja kohtuutta työoloihin, palkkaus perusteisiin ja työterveyshuoltoon. Olen perusteellinen ja siksi hakeuduin kolutukseen ”luottamusmies” avasi mahdollisuuden yhteiskunnalliseen opiskeluun.
Itse olin savijaloilla seisova, koska olin tyttö ja minulla on lukihäiriö. http://fi.wikipedia.org/wiki/Lukihäiriö Nämä riittivät perusteeksi estää, jopa pyrkiminen mihinkään ammatilliseen kouluun tai opistoon. Ensinäkin olen tyttö, tytöt menkööt naimisiin, toiseksi olen aivoinvalidi lukihäiriöni vuoksi (sukuvika kun suksi ei luista) isän ja mummun peruina. Tiesi olevani väärin perustein leimattu, vahat perinteet vanhapiika tyttäristä tai vanhapoika pojista, huolehtimassa vanhemmistaan eivät sitoneet minua. (Siihen on oma historiansa)
”Katselin hiljan ohjelmaa Stephen Hawkinsista, neroksikin luonnehditusta fyysikosta.”
Katselin saman ohjelma, ajattelin kuinka paljon helpompaa oli olla näkyvästi vammainen. Minulle määritettiin vanhempien toimesta tulevaisuus peräkammarintyttönä, vanhempien vanhuudenhoitajina vanhapiikana. Ei siis työn arvon vuoksi, vaan oman arvottomuuteni takia, ”karkasin” kotoa 18, 5 vuotiaana aloin työn tehtaassa.
Mielestäni vanhusten arvottomuus on vielä täysin käsittämätön, yhteiskunnan pitäisi aktivoida ihmisiä hoitamaan ja hoivaamaan toisiaan, ei karsinoida omiin luukkuihinsa. Yhteiskunta ei selviä, ellei kaikkia käytettävissä olevia reservejä käytettä. Päiväkodit perhepäivähoito ovat lastenhoidon tarpeisiin rakennetut systeemit. Väkenä voimakas työpaikkoihin siirtyvät vanhemmat rakensivat nämä paikat…
Vanhuus on heitteillä, raha ostaa ja myy, kuitenkin se on vain murto-osa, jota markkinavoimat kuuntelevat, jotka kykenevät ylläpitämään businesstä omaisuudellaan tai suurilla eläkkeillään.
Kuulen varsinkin vanhusten hoidon vajavuuksista, en kykene ymmärtämään kenen/minkä/kuka keräisi vähäväkiset iäkkäät barrikadille viimeiseen taisteluun ihan itsensä vuoksi.
Emme ehdi, pitää istua kampaajalla; harmaat pitää maalata piiloon. Juoksemme etsimässä ihoa silittäviä rasvoja. Haalimme mennyttä nuoruutta, seksikkyyttä ja uskomme yhä kilpailuun, kauneudenkruunun huolehtivan ja tasoittavan tulevaisuuden. Tytön on oltava vain kaunis nyt nuori…
Vanhuksia on kohdeltu, myös historiassa ja eri kulttuureissa eritavoin.
Vanhukset eivät itse ole vaikuttamassa omiin asioihinsa, kulttuurimme tekee vanhasta vastaanottajan ja sivussa seuraajan. Valta ja väki eivät katso asiaa omana, vanhuus on niin kaukana. Väsyttääääääääää - Totta osittain
ap. onnimanni kirjoitti:
Vanhenemiseni on myöhässä, hiukseni ovat tummat, kolme ohutta muutaman hiuksen harmaata raitaa kummallakin korvalla ja otsalla. Omaan ohuen ihon ja kasvoillani on kevyt ohut ryppyverkko, jonka olisin voinut välttää vielä toistaiseksi naamarasvoilla. En vain edes yrittänyt, koska olen aina pitänyt ohutta ryppyverkkoa kasvoilla ”sielukkaana” sileät kasvot näyttävät kovilta lähes ”sieluttomilta”. Näkyvä ikääntyminen saisi olla pitemmällä, uskon joissain asioissa pääsisin ”helpommalla”.
Minä en ole vastarannan kiiski, olen taistelija.
Hain oikeutta ja kohtuutta työoloihin, palkkaus perusteisiin ja työterveyshuoltoon. Olen perusteellinen ja siksi hakeuduin kolutukseen ”luottamusmies” avasi mahdollisuuden yhteiskunnalliseen opiskeluun.
Itse olin savijaloilla seisova, koska olin tyttö ja minulla on lukihäiriö. http://fi.wikipedia.org/wiki/Lukihäiriö Nämä riittivät perusteeksi estää, jopa pyrkiminen mihinkään ammatilliseen kouluun tai opistoon. Ensinäkin olen tyttö, tytöt menkööt naimisiin, toiseksi olen aivoinvalidi lukihäiriöni vuoksi (sukuvika kun suksi ei luista) isän ja mummun peruina. Tiesi olevani väärin perustein leimattu, vahat perinteet vanhapiika tyttäristä tai vanhapoika pojista, huolehtimassa vanhemmistaan eivät sitoneet minua. (Siihen on oma historiansa)
”Katselin hiljan ohjelmaa Stephen Hawkinsista, neroksikin luonnehditusta fyysikosta.”
Katselin saman ohjelma, ajattelin kuinka paljon helpompaa oli olla näkyvästi vammainen. Minulle määritettiin vanhempien toimesta tulevaisuus peräkammarintyttönä, vanhempien vanhuudenhoitajina vanhapiikana. Ei siis työn arvon vuoksi, vaan oman arvottomuuteni takia, ”karkasin” kotoa 18, 5 vuotiaana aloin työn tehtaassa.
Mielestäni vanhusten arvottomuus on vielä täysin käsittämätön, yhteiskunnan pitäisi aktivoida ihmisiä hoitamaan ja hoivaamaan toisiaan, ei karsinoida omiin luukkuihinsa. Yhteiskunta ei selviä, ellei kaikkia käytettävissä olevia reservejä käytettä. Päiväkodit perhepäivähoito ovat lastenhoidon tarpeisiin rakennetut systeemit. Väkenä voimakas työpaikkoihin siirtyvät vanhemmat rakensivat nämä paikat…
Vanhuus on heitteillä, raha ostaa ja myy, kuitenkin se on vain murto-osa, jota markkinavoimat kuuntelevat, jotka kykenevät ylläpitämään businesstä omaisuudellaan tai suurilla eläkkeillään.
Kuulen varsinkin vanhusten hoidon vajavuuksista, en kykene ymmärtämään kenen/minkä/kuka keräisi vähäväkiset iäkkäät barrikadille viimeiseen taisteluun ihan itsensä vuoksi.
Emme ehdi, pitää istua kampaajalla; harmaat pitää maalata piiloon. Juoksemme etsimässä ihoa silittäviä rasvoja. Haalimme mennyttä nuoruutta, seksikkyyttä ja uskomme yhä kilpailuun, kauneudenkruunun huolehtivan ja tasoittavan tulevaisuuden. Tytön on oltava vain kaunis nyt nuori…
Vanhuksia on kohdeltu, myös historiassa ja eri kulttuureissa eritavoin.
Vanhukset eivät itse ole vaikuttamassa omiin asioihinsa, kulttuurimme tekee vanhasta vastaanottajan ja sivussa seuraajan. Valta ja väki eivät katso asiaa omana, vanhuus on niin kaukana. VäsyttääääääääääEn tiedä, miksi vanhemman väen on niin kovin vaikea kiinnostua yhteiskunnallisista asioista, edes omasta tulevaisuudestaan. Olet siinä oikeassa, että saamme mitä jää, siis suurin osa eläkeläisistä ja tulevista eläkeläisistä. Niistä, joiden eläkkeet jäävät hieman alle tai yli 1000 euroon/kk.
Arvostusta ei saa, jos sitä ei hanki tai ole aikanaan hankkinut. Tyhjän saa kyllä pyytämättäkin. Eläkeläisten verotuksen nostaminen tulee olemaan sellainen kiusaus uusille hallituksille, että siitä on oksat pois.
Esittämässäsi asiassa on monta seikkaa päällekkäin ja sisäkkäin,päällimmäisinä kaksi suurta eli vanhuuden arvostaminen yleensä ja toisaalta vanhusten toimeentulo, kun palvelut vähenevät ja jäävät ostettaviksi.
Ostopalveluihin on harvalla varaa, vaikka eläkkeet sidottaisiinkin uudelleen palkkaindeksiin. Ja siihen muutokseen en enää usko eli eläkkeiden palkaindeksiin sitomiseen. Syitä on monta, mutta niistä joskus myöhemmin.
Kolmas iso asia on mielestäni vanhusten/vanhojen pysyminen yhteiskunnan menossa mukana eli että meitä ei viedä kuin pässiä narussa. Tällä en tarkoita nuorekkuutta vaan yksinkertaisesti osaamistason ylläpitoa vaikkapa tietotekniikassa, jos tätä menoa mennään eteenpäin.
Kotona asuminen siihen saakka, kunnes kuolo korjaa, kuullostaa kovin ihanteelliselta, mutta käytännössä se tulee olemaan erittäin hankalaa. Yksinasujia on paljon, eikä kaksi vanhaa ja sairasta kovin ihmeesti hoida toisiaan hekään. Entä vanhenevat vammaiset? Kun terveyskeskuksia nyt yhdistellään suurella kiireellä, samoin kuntia, muodostuu valtavia yksiköitä. Kokemus on osaittanut, että ellei uusissa superkunnissa ole todella pätevää johtoa (ja missä sellainen olisi nytkään ollut), mammuteista tulee tehottomia alle aikayksikön.
Kun kunnat nyt innolla ulkoistavat palveluita, on käynyt ilmi, että säästöjen sijaan kulut entisestään kasvavat. Syynä on tehoton ja osaamaton kilpailuttaminen. Miten tähän sopivat entistä isommat kuntayksiköt, jotka muka säästävät jotakin? Huonosti sopivat ainakin säästämään.
Niin, joukkovoimaa tarvitaan. Onhan eläkeläisillä etujärjestöjä. Jostakin syystä niistä ei media kiinnostu. Ja se on ihme juttu, koska vanheneva väestönosa on varmasti jo nyt suurin yksittäinen kuluttajaryhmä, vaika kaikki eivät eläkkeellä vielä olekaan. Miksi tämä asia on niin vierasta, kun eläkeläisiä on joukoin sankoin mukana vaikkapa vapaaehtoistyössä? Onko kaikki politiikkaan vähänkin viittaava niin kammottavaa sodan kokeneille tai sodan jälkimainingeissa syntyneille, että näitäkin asioita kaihdetaan? Kai se sitten on niin.
Voisin kyllä ryhtyä puuhaamaan tämän asian kanssa tavalla ja toisella, mutta yhden ääni on kuin pisara valtameressä. Mitäs tehtäisiin? - ap. O.M.
Totta osittain kirjoitti:
En tiedä, miksi vanhemman väen on niin kovin vaikea kiinnostua yhteiskunnallisista asioista, edes omasta tulevaisuudestaan. Olet siinä oikeassa, että saamme mitä jää, siis suurin osa eläkeläisistä ja tulevista eläkeläisistä. Niistä, joiden eläkkeet jäävät hieman alle tai yli 1000 euroon/kk.
Arvostusta ei saa, jos sitä ei hanki tai ole aikanaan hankkinut. Tyhjän saa kyllä pyytämättäkin. Eläkeläisten verotuksen nostaminen tulee olemaan sellainen kiusaus uusille hallituksille, että siitä on oksat pois.
Esittämässäsi asiassa on monta seikkaa päällekkäin ja sisäkkäin,päällimmäisinä kaksi suurta eli vanhuuden arvostaminen yleensä ja toisaalta vanhusten toimeentulo, kun palvelut vähenevät ja jäävät ostettaviksi.
Ostopalveluihin on harvalla varaa, vaikka eläkkeet sidottaisiinkin uudelleen palkkaindeksiin. Ja siihen muutokseen en enää usko eli eläkkeiden palkaindeksiin sitomiseen. Syitä on monta, mutta niistä joskus myöhemmin.
Kolmas iso asia on mielestäni vanhusten/vanhojen pysyminen yhteiskunnan menossa mukana eli että meitä ei viedä kuin pässiä narussa. Tällä en tarkoita nuorekkuutta vaan yksinkertaisesti osaamistason ylläpitoa vaikkapa tietotekniikassa, jos tätä menoa mennään eteenpäin.
Kotona asuminen siihen saakka, kunnes kuolo korjaa, kuullostaa kovin ihanteelliselta, mutta käytännössä se tulee olemaan erittäin hankalaa. Yksinasujia on paljon, eikä kaksi vanhaa ja sairasta kovin ihmeesti hoida toisiaan hekään. Entä vanhenevat vammaiset? Kun terveyskeskuksia nyt yhdistellään suurella kiireellä, samoin kuntia, muodostuu valtavia yksiköitä. Kokemus on osaittanut, että ellei uusissa superkunnissa ole todella pätevää johtoa (ja missä sellainen olisi nytkään ollut), mammuteista tulee tehottomia alle aikayksikön.
Kun kunnat nyt innolla ulkoistavat palveluita, on käynyt ilmi, että säästöjen sijaan kulut entisestään kasvavat. Syynä on tehoton ja osaamaton kilpailuttaminen. Miten tähän sopivat entistä isommat kuntayksiköt, jotka muka säästävät jotakin? Huonosti sopivat ainakin säästämään.
Niin, joukkovoimaa tarvitaan. Onhan eläkeläisillä etujärjestöjä. Jostakin syystä niistä ei media kiinnostu. Ja se on ihme juttu, koska vanheneva väestönosa on varmasti jo nyt suurin yksittäinen kuluttajaryhmä, vaika kaikki eivät eläkkeellä vielä olekaan. Miksi tämä asia on niin vierasta, kun eläkeläisiä on joukoin sankoin mukana vaikkapa vapaaehtoistyössä? Onko kaikki politiikkaan vähänkin viittaava niin kammottavaa sodan kokeneille tai sodan jälkimainingeissa syntyneille, että näitäkin asioita kaihdetaan? Kai se sitten on niin.
Voisin kyllä ryhtyä puuhaamaan tämän asian kanssa tavalla ja toisella, mutta yhden ääni on kuin pisara valtameressä. Mitäs tehtäisiin?Totta osittain neljä viestiä, sama kirjoittaja?
Alkoi jotenkin tuntuun, että tuolla nimimerkillä kirjoittaa nyt useampi henkilö, tai tuskin iäkäsnainen, niin kuin välillä annoit ymmärtää.
Asiaa se ei tietysti muuta, tuli vaan landepaukun olo. - onnimannista
Totta osittain kirjoitti:
En tiedä, miksi vanhemman väen on niin kovin vaikea kiinnostua yhteiskunnallisista asioista, edes omasta tulevaisuudestaan. Olet siinä oikeassa, että saamme mitä jää, siis suurin osa eläkeläisistä ja tulevista eläkeläisistä. Niistä, joiden eläkkeet jäävät hieman alle tai yli 1000 euroon/kk.
Arvostusta ei saa, jos sitä ei hanki tai ole aikanaan hankkinut. Tyhjän saa kyllä pyytämättäkin. Eläkeläisten verotuksen nostaminen tulee olemaan sellainen kiusaus uusille hallituksille, että siitä on oksat pois.
Esittämässäsi asiassa on monta seikkaa päällekkäin ja sisäkkäin,päällimmäisinä kaksi suurta eli vanhuuden arvostaminen yleensä ja toisaalta vanhusten toimeentulo, kun palvelut vähenevät ja jäävät ostettaviksi.
Ostopalveluihin on harvalla varaa, vaikka eläkkeet sidottaisiinkin uudelleen palkkaindeksiin. Ja siihen muutokseen en enää usko eli eläkkeiden palkaindeksiin sitomiseen. Syitä on monta, mutta niistä joskus myöhemmin.
Kolmas iso asia on mielestäni vanhusten/vanhojen pysyminen yhteiskunnan menossa mukana eli että meitä ei viedä kuin pässiä narussa. Tällä en tarkoita nuorekkuutta vaan yksinkertaisesti osaamistason ylläpitoa vaikkapa tietotekniikassa, jos tätä menoa mennään eteenpäin.
Kotona asuminen siihen saakka, kunnes kuolo korjaa, kuullostaa kovin ihanteelliselta, mutta käytännössä se tulee olemaan erittäin hankalaa. Yksinasujia on paljon, eikä kaksi vanhaa ja sairasta kovin ihmeesti hoida toisiaan hekään. Entä vanhenevat vammaiset? Kun terveyskeskuksia nyt yhdistellään suurella kiireellä, samoin kuntia, muodostuu valtavia yksiköitä. Kokemus on osaittanut, että ellei uusissa superkunnissa ole todella pätevää johtoa (ja missä sellainen olisi nytkään ollut), mammuteista tulee tehottomia alle aikayksikön.
Kun kunnat nyt innolla ulkoistavat palveluita, on käynyt ilmi, että säästöjen sijaan kulut entisestään kasvavat. Syynä on tehoton ja osaamaton kilpailuttaminen. Miten tähän sopivat entistä isommat kuntayksiköt, jotka muka säästävät jotakin? Huonosti sopivat ainakin säästämään.
Niin, joukkovoimaa tarvitaan. Onhan eläkeläisillä etujärjestöjä. Jostakin syystä niistä ei media kiinnostu. Ja se on ihme juttu, koska vanheneva väestönosa on varmasti jo nyt suurin yksittäinen kuluttajaryhmä, vaika kaikki eivät eläkkeellä vielä olekaan. Miksi tämä asia on niin vierasta, kun eläkeläisiä on joukoin sankoin mukana vaikkapa vapaaehtoistyössä? Onko kaikki politiikkaan vähänkin viittaava niin kammottavaa sodan kokeneille tai sodan jälkimainingeissa syntyneille, että näitäkin asioita kaihdetaan? Kai se sitten on niin.
Voisin kyllä ryhtyä puuhaamaan tämän asian kanssa tavalla ja toisella, mutta yhden ääni on kuin pisara valtameressä. Mitäs tehtäisiin?Naiset ovat runsaslukuisempia ikäväestössä.
Ikäväestön naiset ovat kasvatuksessaan Herranterttuja, jotka käsittävät pitkälti naisellisuuden yhteiskunnalliseksi tyhmyydeksi.
Useamman Herrantertun mielestä tieto on miesmäistä, perustelu oli; Naisen ei kuulu tietää asioita se on miesmäistä.
Herrantertut hoitavat kyllä hellapoliisin hommelin, elävät saippua oopperoissa ja löytävät elämänsisällön kilttityttöroolistaan. Viettävät aikansa naisellisesti Muovikotelo kutsuilla ja Meikkikursseilla, nykyään Karaokebaareissa ehkä jopa netissä.
Olet kyllä hyvin johdon mukainen;
1) vanhuuden arvostaminen
2) vanhuuden toimeen tulo
3) osaaminen ja oppiminen valveutuminen vastaan ottamaan vaihtuvaa/muuttuvaa tietoa.
Olen yksi noista vapaaehtoisista eli kolmannen sektorin työntekijä (en selitä enkä puolusta)
Alue jota luotaan on laaja, vammaiset lapset ja – nuoret, vanhainkoti, omillaan toimeen tulevat vanhukset, sekä asunnottomat ja huumeongelmaiset.
Työhistoriani on monimuotoinen kuin Luonnonkukkaniitty.
Olen jonkin verran keskustellut vanhusten kanssa, (65-90v.) vaihtoehdoista nykyiselle asumiselleen. Tulokset ovat yllättäneet.
Tämä on minun mielestäni
4) osa-alue, josta muodostuu aikaa myöten tärkein.
Oli ennen Onnimanni,
Onnimannista matikka.
Matikasta maitopyörä,
maitopyörästä pytikkä.
Pytikästä pöytäristi,
pöytärististä ripukka.
Ripukasta rintasolki,
rintasoljesta sopukka.
Sopukasta Suomen kirkko,
Suomen kirkosta kipukka
Kipukasta kirjanmerkki,
kirjanmerkistä meteli.
Metelistä meidänherra
meidänherrasta hevonen.
Hevosesta heinäkenkä
heinäkengästä kekäle.
Kekäleestä kenkäraja,
kenkärajasta rapukka.
Rapukasta raidanhaara
raidanhaarasta harakka
Harakasta hangonvarsi
hangonvarresta vatukka.
Vatukasta vallesmanni,
vallesmannista matikka.
Matikasta maitopyörä,
maitopyörästä pytikkä.
Pytikästä pöytäristi,
pöytärististä ripukka.
Ripukasta rintasolki
rintasoljesta sopukka.
Sopukasta Suomen kirkko,
Suomen kirkosta kipukka.
Kipukasta kirjanmerkki
kirjanmerkistä meteli.
Metelistä meidänherra
meidänherrasta HERÄTYS! - aukustiina
Totta osittain kirjoitti:
En tiedä, miksi vanhemman väen on niin kovin vaikea kiinnostua yhteiskunnallisista asioista, edes omasta tulevaisuudestaan. Olet siinä oikeassa, että saamme mitä jää, siis suurin osa eläkeläisistä ja tulevista eläkeläisistä. Niistä, joiden eläkkeet jäävät hieman alle tai yli 1000 euroon/kk.
Arvostusta ei saa, jos sitä ei hanki tai ole aikanaan hankkinut. Tyhjän saa kyllä pyytämättäkin. Eläkeläisten verotuksen nostaminen tulee olemaan sellainen kiusaus uusille hallituksille, että siitä on oksat pois.
Esittämässäsi asiassa on monta seikkaa päällekkäin ja sisäkkäin,päällimmäisinä kaksi suurta eli vanhuuden arvostaminen yleensä ja toisaalta vanhusten toimeentulo, kun palvelut vähenevät ja jäävät ostettaviksi.
Ostopalveluihin on harvalla varaa, vaikka eläkkeet sidottaisiinkin uudelleen palkkaindeksiin. Ja siihen muutokseen en enää usko eli eläkkeiden palkaindeksiin sitomiseen. Syitä on monta, mutta niistä joskus myöhemmin.
Kolmas iso asia on mielestäni vanhusten/vanhojen pysyminen yhteiskunnan menossa mukana eli että meitä ei viedä kuin pässiä narussa. Tällä en tarkoita nuorekkuutta vaan yksinkertaisesti osaamistason ylläpitoa vaikkapa tietotekniikassa, jos tätä menoa mennään eteenpäin.
Kotona asuminen siihen saakka, kunnes kuolo korjaa, kuullostaa kovin ihanteelliselta, mutta käytännössä se tulee olemaan erittäin hankalaa. Yksinasujia on paljon, eikä kaksi vanhaa ja sairasta kovin ihmeesti hoida toisiaan hekään. Entä vanhenevat vammaiset? Kun terveyskeskuksia nyt yhdistellään suurella kiireellä, samoin kuntia, muodostuu valtavia yksiköitä. Kokemus on osaittanut, että ellei uusissa superkunnissa ole todella pätevää johtoa (ja missä sellainen olisi nytkään ollut), mammuteista tulee tehottomia alle aikayksikön.
Kun kunnat nyt innolla ulkoistavat palveluita, on käynyt ilmi, että säästöjen sijaan kulut entisestään kasvavat. Syynä on tehoton ja osaamaton kilpailuttaminen. Miten tähän sopivat entistä isommat kuntayksiköt, jotka muka säästävät jotakin? Huonosti sopivat ainakin säästämään.
Niin, joukkovoimaa tarvitaan. Onhan eläkeläisillä etujärjestöjä. Jostakin syystä niistä ei media kiinnostu. Ja se on ihme juttu, koska vanheneva väestönosa on varmasti jo nyt suurin yksittäinen kuluttajaryhmä, vaika kaikki eivät eläkkeellä vielä olekaan. Miksi tämä asia on niin vierasta, kun eläkeläisiä on joukoin sankoin mukana vaikkapa vapaaehtoistyössä? Onko kaikki politiikkaan vähänkin viittaava niin kammottavaa sodan kokeneille tai sodan jälkimainingeissa syntyneille, että näitäkin asioita kaihdetaan? Kai se sitten on niin.
Voisin kyllä ryhtyä puuhaamaan tämän asian kanssa tavalla ja toisella, mutta yhden ääni on kuin pisara valtameressä. Mitäs tehtäisiin?Totta sinä puhut, mutta…
Valitettavasti on täyttä utopiaa saada meitä 60 ihmisiä jonkun yhteisen asian taakse taistelemaan. Meihin on niin iskostettu nöyryys ja herranpelko, olemme kiitollisia pienistäkin murusista, omia oikeuksia emme osaa vaatia ja riidellä keskenämme, sen me osaamme. - Totta osittain
aukustiina kirjoitti:
Totta sinä puhut, mutta…
Valitettavasti on täyttä utopiaa saada meitä 60 ihmisiä jonkun yhteisen asian taakse taistelemaan. Meihin on niin iskostettu nöyryys ja herranpelko, olemme kiitollisia pienistäkin murusista, omia oikeuksia emme osaa vaatia ja riidellä keskenämme, sen me osaamme.On hauskaa huomata, että aina kun tänne kirjoitan samalla nimimerkillä, löytyy ainakin yksi henkilö, jolla on syytä inhota minua mielipiteitteni tai persoonani vuoksi näkemättä tai tuntematta.
Sinä, joka epäilet, että nimimerkkiini sisältyy monta kirjoittajaa: onko ikääntyneen naisen oltava aina samanlainen, sinun mielikuvasi mukainen? Jos on, tulet vielä pettymään useasti. Mutta suon sinulle ja muille epäilyksesi, enhän muutakaan voi. Mainio tapa muuten sinulla katkaista keskustelu vetämällä asia kirjoittajan persoonan reposteluun. Etkö olisi voinut kirjoittaa mielipidettä asiasta, josta keskustelemme? Se olisi ollut reilua. Mutta motiivisihan onkin aiheuttaa pahaa mieltä, eikö vain.
Jos on niin, että vain kuvitelmissa noustaan barrikadeille, hyvä niin, mutta ei pidä sitten valittaakaan. Herraan on hyvä luottaa, mutta tämän elämän herroihin ei ehkä kannata suhtautua yhtä luottavaisesti.
Kun nyt olen niin epäkelpo ikääntyneeksi naiseksi, jätänpä tämän mielipiteitten vaihdon sikseen. Se ei johda mihinkään. Valittaa saa kyllä muutenkin. Ehkä se jotakin helpottaa, mutta oikeampi tie on toimia ruikutuksen sijaan.
En kykene iästäni huolimatta asettumaan siihen ikääntyneen naisen rooliin, joka ilmeisesti minun pitäisi omaksua. Sanoinkin olevani vastarannan kiiski. Minulla on huonoja päiviä ja hyviä päiviä. Huonoina päivinä mieli on matalalla ja se näkyy tekstistä, hyvinä päivinä olen vahva. Sekin näkyy tekstistä ja ilmeisesti se on tekijä, joka ärsyttää.
Ikävää, että keskustelut aina kääntyvät kirjoittajan persoonan repimiseen asian sijaan ja tarkoitushakuiseen jonkun kirjoittajan "poistamiseen". Asia oli tässä mielenkiintoinen, en minä. Muistetaanpa se hyvät naiset,kun seuraavan kerran tapaamme kirjoittamisen merkeissä. Mukavaa päivää itsekullekin, erityisesti epäluuloiselle "ystävälleni". - sinihelmikki
aukustiina kirjoitti:
Totta sinä puhut, mutta…
Valitettavasti on täyttä utopiaa saada meitä 60 ihmisiä jonkun yhteisen asian taakse taistelemaan. Meihin on niin iskostettu nöyryys ja herranpelko, olemme kiitollisia pienistäkin murusista, omia oikeuksia emme osaa vaatia ja riidellä keskenämme, sen me osaamme.minä en ole nöyrä, vaan pidän oikeuksistani kiinni. Äiti oli tosiaan epätavallinen nainen, hän ei turhia pokkuroinut. Jätti perinnöksi terveen itsetunnon minulle. Joskaan minulla ei ole ollut mahdollisuus koota joukkoja barrikaadeille, koska on ollut ihan tarpeeksi tässä omassa elämässä. Heikompia kyllä puolusta.
- onnimannista
Totta osittain kirjoitti:
On hauskaa huomata, että aina kun tänne kirjoitan samalla nimimerkillä, löytyy ainakin yksi henkilö, jolla on syytä inhota minua mielipiteitteni tai persoonani vuoksi näkemättä tai tuntematta.
Sinä, joka epäilet, että nimimerkkiini sisältyy monta kirjoittajaa: onko ikääntyneen naisen oltava aina samanlainen, sinun mielikuvasi mukainen? Jos on, tulet vielä pettymään useasti. Mutta suon sinulle ja muille epäilyksesi, enhän muutakaan voi. Mainio tapa muuten sinulla katkaista keskustelu vetämällä asia kirjoittajan persoonan reposteluun. Etkö olisi voinut kirjoittaa mielipidettä asiasta, josta keskustelemme? Se olisi ollut reilua. Mutta motiivisihan onkin aiheuttaa pahaa mieltä, eikö vain.
Jos on niin, että vain kuvitelmissa noustaan barrikadeille, hyvä niin, mutta ei pidä sitten valittaakaan. Herraan on hyvä luottaa, mutta tämän elämän herroihin ei ehkä kannata suhtautua yhtä luottavaisesti.
Kun nyt olen niin epäkelpo ikääntyneeksi naiseksi, jätänpä tämän mielipiteitten vaihdon sikseen. Se ei johda mihinkään. Valittaa saa kyllä muutenkin. Ehkä se jotakin helpottaa, mutta oikeampi tie on toimia ruikutuksen sijaan.
En kykene iästäni huolimatta asettumaan siihen ikääntyneen naisen rooliin, joka ilmeisesti minun pitäisi omaksua. Sanoinkin olevani vastarannan kiiski. Minulla on huonoja päiviä ja hyviä päiviä. Huonoina päivinä mieli on matalalla ja se näkyy tekstistä, hyvinä päivinä olen vahva. Sekin näkyy tekstistä ja ilmeisesti se on tekijä, joka ärsyttää.
Ikävää, että keskustelut aina kääntyvät kirjoittajan persoonan repimiseen asian sijaan ja tarkoitushakuiseen jonkun kirjoittajan "poistamiseen". Asia oli tässä mielenkiintoinen, en minä. Muistetaanpa se hyvät naiset,kun seuraavan kerran tapaamme kirjoittamisen merkeissä. Mukavaa päivää itsekullekin, erityisesti epäluuloiselle "ystävälleni".Kotikoneeni on "rikki" palaan, kun saan uuden.
Näyttö sammuu toisinaan
Nyt kursori jumahti näyttöön...
En saanut sammumaan edes, kuin töpselin pois ottamalla.(ei tottele käynnistys nappia) :(((
Nykyinen koneeni on nuorimman poikani pois hylkäämä. Kone on n. 9 vuotta käytössä ollut. En tunne laitteita, ja joudun odottamaan apua uuden hankintaan.
Tarkoitus oli hankkia vasta ensi vuoden alusta, mutta jos apua ehtii ennen, hankin sitten...
- nainen Savosta
saa olla vanha. Pitää olla seniori, ikääntynyt tms. Sana vanha käsitetään kielteiseksi. Itse tunnustaudun vanhaksi (päälle 7-kymppisenä) enkä osaa hävetä yhtään.
- sirpale
Poikanitytär tykkää mun käsistä,kun ne ovat kuin paperia siis kurttuset. Hiukset on osittain harmaat annan harmaantua. En värjää. Kiloja on reilusti yli suositus painon,olkoon äitinikin oli tämmönen. Ruoka ei maistu ja miksi maistuis,kun en kuluta energiaakaan kuin ennen työssä ollessani. Vanhin poikani on 40 v ja kuopuksenikin yli kakskymppinen. Kyllä mä voin olla mummuikänen ihan oikiasti. Ei suju enään ns.räätälin istuminen. Konttaan pojanpoikien kanssa pitkin lattioita. Mitä on polvissa seuraavana aamuna? Mustelmiapa tietysti ja monta. Tämä syksy on ollu ensimmäinen etten ole tehny käsitöitä. Ei kiinnosta ajattelen,että tehköön muut ei mun ole pakko. Muistellessa omia sukulaisiani tässä iässä he olivat paljon vanhemman näköisiä ja oloisia kuin me nyt. Miksiköhän? Heidän elämässä oli elintaso paljon huonompi kuin nyt ja oli ollu sodat ja muut puutteet. Elämme nyt parasta aikaa uutta ja tuntematonta elämäämme itse kukin. Tämä on elämää!
- Kalle-Aaretti
Vaan kyllähän monissakin kijoituksissa vilahtelee erheellinen luulo, että olisi niin vanha/nuori kuin on mieli. Seuraavassa jutussa sama henkilö ihmettelee kohta, että on sitä raihnaiseksi tullut, kun ei kuule enää omaa pieruaan, että täytyy pillereitä ottaa. Ja kohta taas ihmeteäällään omaa nuorekkuutta, vaikka muisti pätkii, ja kävely katkoo. Ajatuskin katkee, mutta puhetta/tekstiä tulee solkenaan.
Nuoriahan sitä ollaan, eikä koskaan vanheta. Kasvatetaan sitä lapsia sitten vaikka miten. Ja tauteja tule sekä menee kuin kuokkavieraita ökytalon häissä. Hautajaisissakin pääsee ainakin kirkkoon itkemään.- iloinen elämän asenne kyllä
1960- luvun lopulla, erä työtoveri, josta pidin kovasti, oli hyvin kiukkuisella tuulella, syytä en saanut tietää koskaan.
Kärtin mikä vaivaa? lopulta hän ärähti:
”Te nuoret aina sanotte, vanhat ovat vaivaisia. Ei me olla. Kyllä ne vaivat ovat matkalla hankittuja, ne vaan ilmenee vasta vanhana.”
Nykytiedon mukaan ”Taimi” oli todella oikeassa.
Tämä Taimi oli silloin 62 vuotias ikäneito, joka päivä hänellä oli eväänä puolikas ranskanleipää, lauantain makkaraa ja sinappia, lämpökaapissa hän keitti kahvin, samoin kun me kaikki. Työmaaruokalasta sai ostetuksi silliä ja perunaa, muuhun ei raha riittänyt.
Aterioiden taso oli surkea, eväät oli maukkaampi vaihtoehto.
- sinihelmikki
että lapseni saivat kasvaa monen iäkkään ihmisen lähipiirissä. He kohtelevat vanhempia ihmisiä kuin ketä kanssaihmistä tahansa. Eivät nöyristele, mutta juttelevat eivätkä pidä höppänöinä. Itse en juuri eläkkeelle päässeenä pidä itseäni vanhana. Oikeastaan on kiva, kun on itsevarmuutta ja uskaltaa olla oma itsensä. On saanut kokea ihanan parisuhteen eikä tarvitse olla sellaisessa epävarmuudessa kuin nuorena. Saapa nähdä tokenenko mennä uimaan järveen vielä tänään, olin viimeksi lokakuun lopussa, mutta puhdas vesi ja lämpöinen sää houkuttelevat.
Enpä ole ajatellut koko asiaa.
Tietenkin keho rappeutuu viivytysyrityksistä huolimatta.
Eturauhanen tarvitsee yhden tabun/päivä.
Perustoiminnot ovat tallella vaikka joskus tarvitsevatkin hieman enemmän stimulointia.
Harmaakaihit leikkautin kesällä.
40-vuoden takaisesta voimatasosta on jäljellä vain noin 60%.
Olkanivelet eivät tahdo kestää sitäkään.
Räjähtävyys ja kimmoisuus ovat kadonneet.
Matkailussa olemme siirtyneet "laiskempaan" suuntaan.
Kyllä tätä luetteloa voisi jatkaa.
Minusta tämä on luonnollista kehitystä (taantumista).
Omien penskojen suunnasta en ole havainnut vähäisintäkään väheksyntää tai vastaavaa.
Emme kyllä "puhalla niskaankaan".
Tehdessämme kaikki mahdolliset testamentit jo vuosia sitten, emme ajatelleet juurikaan vanhenemista vaan se oli tyypilline osa taaipumuksestamme suunnitella ja valmistella asiat ajoissa.
Turha on ikääntymistä dramatisoida!
Eikä se tuo mitään ylimääräisiä oikeuksia mutta ei vieolemassa oleviakaan!
En ole huomannut minua häiritsevää ikärasismia.
Mitähän se olisi?
Ikääntymisen myötä tehtävämme tässä yhteiskunnassa painottuvat hieman toisin.- katriina64
Meitähän on paljon.
Miksi emme lyöttäytyisi yhteen. Menisi matkalle ja risteilyille porukalla, niinkuin useat eläkeläisryhmät tekevätkin.
Mikski emme myös näyttäisi onnellista naamaa, sellaista, mitä ei satuta pikku väheksyntä. Olisimme itsekin "arvomme ansaitsevan" tyyppisiä. Vaatisimme hyvää palvelua, pukeutuisimme hyvin, mutta ikäisillemme sopivasti, eli ei minihameita ja avaria kaula-aukkoja. Viimeksi mainittuja vain helteellä.
Minulla oli vuosikymmenen vaihteessa jonkin tasoinen alemmuuskompleksi nuorempien seurassa.
Hehän ovat kiinteitä, hoikkia , valkohampaisia ja "viisaampiakin ", kuin me jotka opettelemme työn ja tuskan kanssa jopa tietokoneen käyttöä.
Nyt, tänä päivänä, jolloin alan olla vanha nainen, joka on "läpinäkyvä ", tai oikeastaan näkymätön, olenkin löytänyt uudenlaista itseluottamusta. Outoa! Mieheni väittää, että saamme parempaa palvelua kun olen seurueessa.
Jaa, bluffia se on taholtani, jos käyttäydyn Euroopan omistajan tavoin. Yhtä köyhä, tietämätön tumpelo olen kuin olen ollut aina, mutta päätinkin, että minulla on oikeuteni.
Mummoni sanoi aikoinaan kun huomautin hänelle vanhuudestaan, että ei vanhakaan ole mikään piru. Itsekin tulet joskus vanhaksi, jos elät.
Tässä elellään myöhäiskeski-ikää ja pidetäänhän puolemme!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Arman Alizadin viesti puna-aktivisteille: "Pitäkää lärvinne nytkin kiinni"
Arman Alizad kritisoi vasemmiston kaksinaismoralismia. Iranissa syntynyt suosikkijuontaja Arman Alizad pakeni perheensä2333961Minja Koskela nostanut vasemmistoliiton kannatuksen ennätykseen
Koskela valittiin puolueen johtoon lokakuussa 2024, ja silloin Ylen kysely antoi puolueelle 9,3 prosentin kannatuksen.1222291Antti johtaa Petteriä jo 7,1 prosenttiyksiköllä
Tällä menolla sdp menee kokoomuksesta kierroksella ohi jo tällä vaalikaudella. https://yle.fi/a/74-20213575821996- 1401439
Seuraavakin hallitus joutuu leikkaamaan
Sitähän tämä hallitus nyt höpöttää, kun itse on ajanut tilanteen katastrofaaliseksi. Orpon hallitus lähti suurin puhein127927- 77919
Hotelli kainuu
Mietityttää, hotelli Kainuussa, se, että asiakkaat voivat valita ketä saa olla ja ketä ei, Illan aikana asiakkaina!37900Ovatko vastasyntyneet vauvat syntisiä?
Se ihmisten keksimä järjetön perisynti, jos ovat!330849Pitäis vaan lopettaa
Sinun kanssa yhteydenpito. Alkaa vaan haluamaan enemmän ja tuskin lopulta mikään kohtaisi. Ja ikävä vaan kasvaa ja lähei8787J. Rinta-Joupilla jättimäinen veropetosvyyhti
Seinäjoen keskustan kiinteismiljonäärit olleet jo pitkään ahtaalla ja liittykö J. Rinta-Jouppikin rintamaan? https://yl61746