Mulla on ja on myöskin ollut ongelmana koko elämäni ajan _todella_ paha sitoutumiskammo eli toisinsanoen ahdistun aivan helvetisti mikäli joku osoittaa mua kohtaa kiinnostusta vakavasta suhteesta.
Saatan joskus käydä treffeillä mutta senkin teen ns. väkisin sillä silloin vituttaa ihan perkeleesti vaikka olisin kiinnostunutkin vastapuolesta.
Tätä ongelmaa lääkitsen tietenkin suomalaisella peruslääkkeellä eli viinalla ja käynkin joka perkeleen lauantai baarissa etsimässä seuraa, vain toteakseni sitten selvinpäin että mikäli sieltä on joku löytynyt, en tätä yhtä iltaa pidemmälle pysty.
Mistähän tää johtuu?
Huonosta sitoutumiskyvystä yleensäkään mihinkään asioihin liittyen tää ei ainakaan voi olla kiinni sillä samat kaverit ovat pysyneet koko elämän ja uusia on tullut lisää sekä oon ollu jo kolme vuotta samassa työpaikassa töissä.
Jonkinlaisesta epäluulosta naisia kohtaan tämä ei myöskään voi johtua sillä mulla on hyvinäkin kavereina useita naisia.
Yks tosin lähti pois sillä hän osoitti mua kohtaan kiinnostusta (kysyi suoraan, haluanko edetä pidemmälle) ja eiköhän siihen eteen taas tullut tämä betonimuuri eli en tämän jälkeen yksinkertaisesti _voinut_ pitää häneen minkäänlaista yhteyttä vaikka olisin itekin ollut hänestä kiinnostunut.
Ja tällä tarkoitan nimenomaan sitä saakelin tunnetilaa joka mulle iski. Voisin verrata sitä vaikka siihen että mikäli korkeanpaikankammoista yrittää pakottaa Eiffenlin torniin niin eihän se onnistu ja mikäli onnistuiskin, tää kammoinen olisi kuitenkin sokissa siellä ylhäällä.
Mulle tulee sama tunnetila seurustelusuhteissa.
No kaikellehan pitää aina löytää joku selitys joten tarjoonkin tähän sitä perinteistä eli kotikasvatusta.
Narsistinen mutsini ei koskaan osoittanut minkäänlaista rakkautta ja ajoi isänikin itsemurhaan.
Pelottaa ihan perkeleesti että tuleeko mustakin lopulta samanlainen.
Kaipaisin siis kokemuksia sekä sitoutumiskammoisilta ihmisiltä että heidän läheisiltään, kuinka sitoutumiskammosta pääsee eroon vai pääseekö siitä ollenkaan?
Varmaan joskus ehkä käytävä psykologillakin mutta tuskin hänelläkään on tarjota pakettiratkaisua ongelmaani sillä muuten mun asiani menevät mielestäni todella hyvin.
Ehkäpä juttelu tästä kuitenkin voisi auttaa. Eipähän fobioihin kuitenkaan ole olemassa minkäänlaisia muita lääkkeitä kuin siedätyshoito sekä keskustelu.
(Moi mä oon antti ja haluun kokeilla suhdetta sun kanssa ihan sen takia että parantuisin sitoutumiskammostani. Muuten et kyllä ole mun mielestä mikään kovinkaan kiinnostava henkilö. / Moi mä oon antti ja pidän susta ihan perkeleesti mutta on sitoutumiskammo ja todennäköisesti tulen satuttamaan sua tossa melko pian.)
Paha sitoutumiskammo
11
4225
Vastaukset
- Joku Täältä vaan
Jos sä jossain vaiheessa elämääsi haluat vakavamman parisuhteen niin ehkä on aika tehdä asialle jotain:) Varmaan sama pätee tähän kuin muihinkin "fobioihin", eli siedetyshoito. Sellainen suhde olisi sinulle varmasti aluksi kaikkein paras, missä ei vaadittaisi mitään, eli tyttö olisi kanssasi samalla aaltopituudella. tyyliin kävisitte ulkona mutta ette alkaisi puhua mistään seurustelusta tai tms. Eli tapaisitte vain silloin kuin siltä tuntuu. Toisin sanoen, lähtisitte vaan ystäväpohjalta, ilman mitään suunnitelmia muusta. Vai oletko varma, ettei tämä ole vain sitä, että että se ns. oikea ei ole kävellyt vastaan vielä? Olethan vasta 23. Tarkoitan, että et välttämättä ole vielä törmännyt ihmiseen, joka todella säväyttäisi sinua henkisesti ja fyysisesti?
- 23v.kundi
Jotain tällaista kokeilin juuri sen naispuolisen kaverini kanssa, joka ajoin sitten pois.
Tosin ongelmana oli se että eihän hän siitä mitään tiennyt joten oletti ettei mua kiinnosta lainkaan.
Voisin sanoo että siinä ois ollu lähes täydellinen nainen mulle, tultii erittäin hyvin juttuu ja muutenkin mutta annoin kuitenkin pakit hänelle ja siinähän meni se ystävyyskin.
Oon kuitenkin ajatellu häntä melko pitkään edelleenkin mutta eihän hän tietenkään mun tunteista voi tietää kun en kykene puhumaan niistä.
Tosin hän on kuitenkin sinkku ja ei me mitään vihollisia olla vaikkeikaan enään mitään hyviä ystäviäkään joten voisinhan mä jotain yrittääkkin mikäli siihen tulisi tilaisuus.
Helppo sanoo että soita sille mutta voisin mäkin sanoa esim. araknofoobikolle että otappa tuosta hämähäkki kätees, ei se pure.
Mun ja tän naisen "suhde" meni siis suurinpiirtein näin:
Tutustuttiin toissa vuonna kun päädyttiin lähes samoihin porukoihin, oltiin silloin pari kuukautta ns. naamatuttuja.
Kerran kuskasin hänet baarista kotia ja hän oli kuitenkin melko selvinpäin siinä ehdotti treffejä seuraavalle päivälle > annoin pakit.
Joku pari kuukautta myöhemmin tutustuttiin vähän paremmin ja ystävystyttiin.
Toissa kesänä ystävystyttiin todella paljon paremmin ja meidän yhteydenpito oli lähes päivittäistä viime kesään asti, jolloin hän yritti jälleen ja enköhän sitten antanut taas pakit ja kaverisuhdekin meni poikki siinä samassa.
En ihmettele tätä yhtään sillä voisi sanoa että olin vuoden verran leikkinyt hänen tunteillaan. Varmasti ollut melko paskaa aikaa hänelle.
Kuulin kuitenkin useamman kerran miten hän oli puhunut naispuolisille kavereilleen odottavansa ja toivovansa että tekisin aloitteen.
Kännissä nää estot tietysti poistuvat joten voisin kyllä periaatteessa ottaa muutaman rohkaisevan, soittaa hänelle että lähtisi käymään parilla kaljalla ja puhuttaisiin asiat selväksi siinä samalla.
Pelottaa kuitenkin taas että ahdistuskohtauksethan siinä kuitenkin tulisi. Tai sitten ei kun voisi ottaa hetken aikaa rennommin ja muija tajuaisi jättää ns. rauhaan ainakin vähäksi aikaa. (Eri asia on että kuka haluaa tuollaiseen) - No tuota
23v.kundi kirjoitti:
Jotain tällaista kokeilin juuri sen naispuolisen kaverini kanssa, joka ajoin sitten pois.
Tosin ongelmana oli se että eihän hän siitä mitään tiennyt joten oletti ettei mua kiinnosta lainkaan.
Voisin sanoo että siinä ois ollu lähes täydellinen nainen mulle, tultii erittäin hyvin juttuu ja muutenkin mutta annoin kuitenkin pakit hänelle ja siinähän meni se ystävyyskin.
Oon kuitenkin ajatellu häntä melko pitkään edelleenkin mutta eihän hän tietenkään mun tunteista voi tietää kun en kykene puhumaan niistä.
Tosin hän on kuitenkin sinkku ja ei me mitään vihollisia olla vaikkeikaan enään mitään hyviä ystäviäkään joten voisinhan mä jotain yrittääkkin mikäli siihen tulisi tilaisuus.
Helppo sanoo että soita sille mutta voisin mäkin sanoa esim. araknofoobikolle että otappa tuosta hämähäkki kätees, ei se pure.
Mun ja tän naisen "suhde" meni siis suurinpiirtein näin:
Tutustuttiin toissa vuonna kun päädyttiin lähes samoihin porukoihin, oltiin silloin pari kuukautta ns. naamatuttuja.
Kerran kuskasin hänet baarista kotia ja hän oli kuitenkin melko selvinpäin siinä ehdotti treffejä seuraavalle päivälle > annoin pakit.
Joku pari kuukautta myöhemmin tutustuttiin vähän paremmin ja ystävystyttiin.
Toissa kesänä ystävystyttiin todella paljon paremmin ja meidän yhteydenpito oli lähes päivittäistä viime kesään asti, jolloin hän yritti jälleen ja enköhän sitten antanut taas pakit ja kaverisuhdekin meni poikki siinä samassa.
En ihmettele tätä yhtään sillä voisi sanoa että olin vuoden verran leikkinyt hänen tunteillaan. Varmasti ollut melko paskaa aikaa hänelle.
Kuulin kuitenkin useamman kerran miten hän oli puhunut naispuolisille kavereilleen odottavansa ja toivovansa että tekisin aloitteen.
Kännissä nää estot tietysti poistuvat joten voisin kyllä periaatteessa ottaa muutaman rohkaisevan, soittaa hänelle että lähtisi käymään parilla kaljalla ja puhuttaisiin asiat selväksi siinä samalla.
Pelottaa kuitenkin taas että ahdistuskohtauksethan siinä kuitenkin tulisi. Tai sitten ei kun voisi ottaa hetken aikaa rennommin ja muija tajuaisi jättää ns. rauhaan ainakin vähäksi aikaa. (Eri asia on että kuka haluaa tuollaiseen)Jos oletettais että sä pystyisit jossain vaiheessa ottamaan siihen tyttöön yhteyttä, niin varmaan sun pitäis kertoa sille tosiaan koko homma, mitä ajattelet ja miksi olet aiemmin toiminut näin. Voihan se olla sitä mieltä, että ei kiinnosta (koska hän on aiemmin tullut torjutuksia jne), mutta eipä siinä toisaalta mitään häviäkkään. Ehkä olisi hyvä joka tapauksessa selittää tämä kuvio hänelle. Parashan tietysti olisi jos se kävisi luonnolisesti (törmäisitte vaikka baarissa), mutta niinhän tuskin käy. eli jos haluat jutella, sinun täytyy kaiketi sitten soittaa hänelle tai kirjoittaa edes sähköpostia...joo, tiedän kuinka vaikeaa se on. Itse pelkään hämähäkkejä ja en ottaisi sellaista käteeni vaikka maksettais tonni :(
Tai sitten elelet tyytyväisesti sinkkuna jonkin aikaa ja katsastelet josko joku muu tyttö tulisi vastaan jonka kanssa voisi ystävyyttä hieroa :) - No tuota
No tuota kirjoitti:
Jos oletettais että sä pystyisit jossain vaiheessa ottamaan siihen tyttöön yhteyttä, niin varmaan sun pitäis kertoa sille tosiaan koko homma, mitä ajattelet ja miksi olet aiemmin toiminut näin. Voihan se olla sitä mieltä, että ei kiinnosta (koska hän on aiemmin tullut torjutuksia jne), mutta eipä siinä toisaalta mitään häviäkkään. Ehkä olisi hyvä joka tapauksessa selittää tämä kuvio hänelle. Parashan tietysti olisi jos se kävisi luonnolisesti (törmäisitte vaikka baarissa), mutta niinhän tuskin käy. eli jos haluat jutella, sinun täytyy kaiketi sitten soittaa hänelle tai kirjoittaa edes sähköpostia...joo, tiedän kuinka vaikeaa se on. Itse pelkään hämähäkkejä ja en ottaisi sellaista käteeni vaikka maksettais tonni :(
Tai sitten elelet tyytyväisesti sinkkuna jonkin aikaa ja katsastelet josko joku muu tyttö tulisi vastaan jonka kanssa voisi ystävyyttä hieroa :)Niin piti sanoa vielä, että on niitä sitoutumis/seurustelukammoisia tyttöjäkin varmasti tuolla maailmalla... tosin en tiedä sinun ja sellaisen suhteesta mitään, molemmat pakoilisitte toisianne :P Mutta sellaisessa suhteessa voisi olla hyvä edetä oikein hitaasti! Eri asia miten sellaisen tytön sitten löytää...
- 23v.kundi
No tuota kirjoitti:
Niin piti sanoa vielä, että on niitä sitoutumis/seurustelukammoisia tyttöjäkin varmasti tuolla maailmalla... tosin en tiedä sinun ja sellaisen suhteesta mitään, molemmat pakoilisitte toisianne :P Mutta sellaisessa suhteessa voisi olla hyvä edetä oikein hitaasti! Eri asia miten sellaisen tytön sitten löytää...
Tuo hitaasti eteneminen toimis kyllä melko varmasti jos löytyis joku sitoutumiskammoinen nainen sillä hän ymmärtäisi kuitenkin että miksi haluaisin edetä hitaasti.
Voisin jättää kaikki pelaamiset ym pois ja voitaisiin luottaa toisiimme edes sen verran ettei toinen lähde vieraisiin ja eletäisiin muuten ihan niinkuin sinkkuna.
Ongelmana on vaan se että tollanen järjestely söis muijaa ihan perkeleesti henkisesti ja en esko että joku haluais lähtee johonkin puolikin vuotta kestävään peliin mukaan ellei sitten satu olemaan sen verran vahva tyyppi.
Tai sitten siinä kävis siten että molemmat tosiaankin pakoilisivat toisiaan :p - Minä myös
23v.kundi kirjoitti:
Tuo hitaasti eteneminen toimis kyllä melko varmasti jos löytyis joku sitoutumiskammoinen nainen sillä hän ymmärtäisi kuitenkin että miksi haluaisin edetä hitaasti.
Voisin jättää kaikki pelaamiset ym pois ja voitaisiin luottaa toisiimme edes sen verran ettei toinen lähde vieraisiin ja eletäisiin muuten ihan niinkuin sinkkuna.
Ongelmana on vaan se että tollanen järjestely söis muijaa ihan perkeleesti henkisesti ja en esko että joku haluais lähtee johonkin puolikin vuotta kestävään peliin mukaan ellei sitten satu olemaan sen verran vahva tyyppi.
Tai sitten siinä kävis siten että molemmat tosiaankin pakoilisivat toisiaan :pMulla on itselläni sitoutumiskammo ja olen todella hidas etenemään suhteessa. Olen nuori nainen, sinun ikäinen kun olet tätä kirjoittanut. Itse olen huomannut että isäsuhteeni ja edelliset (varsinkin 2 ensimmäistä) seurustelusuhdettani ovat vaikuttaneet kykyyni tuntea läheisyyttä. Olen hyvännäköinen, mutta jostain syystä mieleeni hiipii aika ajoin ajatus siitä, että kumppanini ei jostain syystä olisi tosissaan kanssani.
En ole sanonut sanaa rakastan, kuin yhdelle miehelle elämäni aikana. Tämä oli toinen kahdesta ensimmäisestä miehestäni.
Pelkään että minua satutetaan henkisesti. Yritän kehittää itseäni, mutta minulla menee ainakin vuosi että tutustun kunnolla kumppaniini. Aika ei ole minulle este, mutta monelle muulle on.
Haluaisin kyllä olla avoin ja osoittaa huomiota hellimällä ja paijailemalla, mutta tunnen että nuo teot olisivat ase minua itseäni vastaan suhteen edetessä, en osaa selittää miksi tunnen näin.
Tuen sinua kaikin puolin, ymmärrän mitä käyt/ olet käynyt läpi.
- ei myöskään sitoudu
Se että ihminen ei pysty sitoutumaan johtuu juuri menettämisen pelosta. Isäsi itsemurha on sinulle merkinnyt vakavaa traumaa ja se on vaikuttanut sinuun juuri tuolla tavoin kuin kerroit.
Toivoisin, että menisit puhumaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa, koska tuollainen kokemus on niin rankka, että tarvitsee apua päästäkseen siitä kunnolla yli.
Itse olen myös sitoutumisia pelkäävä, mutta itselläni on taustalla ollut vakava sairaus lapsena, josta olen kylläkin parantunut. Kuolemanpelko ja hyljätyksi tulemisen pelko on jäänyt siitä kun on nähnyt toisten menehtyvän samaan sairauteen kuin itselläni oli.
Tiedostan oman ongelmani, mutta en pysty sitä muuttamaan. Olen jopa yrittänyt käydä keskustelemassa ongelmasta ammatti-ihmiselle, mutta kun en uskalla sitoutua siihenkään.
Sinulla on asiat hienosti kun pystyt edes samaan työpaikkaan sitoutumaan. Minä en sitoudu keneenkään enkä mihinkään. Olen nainen. Miesystävät, työpaikat ja asunnot ovat vaihtuneet noin kolmen vuoden välein. Siinä se erikoisuus onkin, että kun ei tavallaan ole mieleltään sairas, vaan pystyy kyllä työhön ja parisuhteeseen jonkin aikaa.
Tällähetkellä on parisuhde aika kivasti neljä vuotta seurustelua. Molemmilla omat asunnot, mutta käytännössä olemme aina yhdessä jommassa kummassa kämpässä. Erikoinen ratkaisu, mutta mies on onneksi ymmärtäväinen kun olen osannut asiani selittää. Alkuseurusteluvaiheessa hän oli komennustöissä ja nähtiin vaan viikonloppuisin. Sitten hän hankki asunnon ja työpaikan samalta paikkakunnalta kuin missä minä asun.
Mene ihmeessä kokeilemaan ammattiauttajaa, tuollaisesta isän itsemurhasta voi jäädä muutakin ongelmaa. Ahdistus ja alkoholismi voi pahentua kuten minulle on käynyt. - Viivi~
Miksi sinä olet kehittänyt itsellesi tuollaisen pelon? Pelon kehittämiselle on aina joku muu parempi vaihtoehto, mikä on se sun parempi vaihtoehto, mitä sä arvostat niin paljon, että toiseen vaihtoehtoon kehität pelon, jolla pistät tunteesi jäihin..
Ei ole oikeastaan olemassa sitä pelkoa, että sä pelkäisit suhdetta tai naista, vaan enemmän sitoutumiskammossa on kyseessä se, että sä pelkään menettäväsi jotakin omasta itsestäsi tai elämästäsi. Ja se pelottaa, heijastuu vain sitten pelkona suhteeseen. Jos on oma elämä raiteilla ja oma identiteetti kohdallaan, ei tule sellaista pelkoa, että menettäisi jotakin korvaamatonta, jos alkaisi suhteeseen.
Suhdetta pidetään monesti suurempana juttuna kuin se onkaan. Siinäkin vaiheessa kun on oikeassa suhteessa, se ei ole loppujen lopuksi sen erikoisempaa kuin mitä nyt normaali elämä voi olla. Suhteesta tehdään mielessä joku iso peikko, joka syö kaiken, mitä on ollut ja muuttaa kaiken lopun, mutta ei se niin tee, jos uskaltaa olla oma itsensä. Suhteessa jotenkin voi jopa korostua omana itsenään oleminen. Tajuaa, missä kohti eroaa toisesta, missä menee omat rajat ja missä toisen rajat, niitä vain ei näy niin kauan, kuin ei ole ketään toista, mihin verrata. Ja koska niitä ei näy, kuvitellaan, et ne on jotakin muuttuvia asioita, jotka joustaa ja heiluu sen mukaan miten on suhteessa. Loppujen lopuksi kukaan ei vielä ole pystynyt ketään muuttamaan miksikään, vaikka olis halunnutkin.- ei saa syyttää
Sitoutumispelkoa ei kukaan ole itse itsellensä kehittänyt. Muut ihmiset ovat sen pelon hänelle aiheuttaneet, hyvänen aika kuinka yksinkertainen ihminen. Syyttää toista ahdistuksesta.
- 25-vuotias
NAINEN ja en voi sitoutua. Seurustelin pari vuotta, mutta petyin niin pahasti suhteeseen etten ole voinut seurustella. Nyt on ollut irtosuhteita sielä täällä. Jos joku ei halua pitää yhteyttä en pety vaan otan toiseen yhteyttä. Niin he itsekkin tekevät tai ainakin osa on sanonu ihan suoraan. Minullekkin tulee semmonen ahistunut olo jos pitäis seurustella jonkun kanssa ja toisaalta yksinäisyys tuntuu niin tyhjältä. Kaiken lisäksi ihme ja kumma minulla on kauhea vauvakuume josta en pääse eroon. Mikä on sitten mahdottomuus kaiken lisäks oon nimittäin työtön ja en voi pitää tuskin itsestänikään huolta niin miten sitten perheestä. Kaikki tekee kaveripiirissä lapsia tai luo uraansa. Mä vaan luulen että tässä iässä ei vielä tarvitsekkaan kauheasti sitoutua. Kun se oikea löytyy niin kaipa se sitten kolahtaa. Tästä tuli sore vaan hirveetä tekstiä mutkun kirjotan kaameessa kiireessä. Et sä oo epänormaali.
- pelkurinainen
Mulla on aivan sama vaiva, olen itse 30 v. nainen enkä ole kertaakaan seurustellut vakavasti. Seurustelukokeilut ovat jääneet tavallisesti yhteen - kahteen tapaamiseen (viimeisestä on aikaa toistakymmentä vuotta); heti kun toinen ilmaisee olevansa kiinnostunut tai ehdottaa suhteen etenemistä, reagoin aivan kuten kuvailit, se paniikki on jotain aivan sietämätöntä. Ahdistaa aina kun "kumppani" soittaa, se tuntuu ihan fyysisinä oireina. Ja sitten lakkaan vastaamasta puheluihin ja viesteihin, ja lopulta katoan kokonaan.
Parille miehelle olen kertonut etukäteen ongelmastani, ja he taas tulkitsivat sen niin että olisin kiinnostunut pelkästä seksistä, jostain "vakipano" -suhteesta ilman sitoutumista, ja näin moni muukin tuntuu käsittävän termin "sitoutumiskammo". Mutta EI, en kykene edes pelkkiin seksisuhteisiin sillä kyetäkseni siihen tarvitsisin aikaa ja tunnetta siitä että voin luottaa toiseen, muuten en pysty siihen edes fyysisesti.
Mun pitäisi siis ensin kyetä päästämään toinen ihminen lähelleni että kestäisin ylipäätään minkäänlaista läheisyyttä mutta siihen taas tarvitsisin niin paljon aikaa että kukaan ei jaksa odottaa. Aina jossain vaiheessa alkaa ehdottelut sänkyyn menosta, yhteen muutosta tai tiiviimmästä yhteydenpidosta, ja siinä vaiheessa mä pakenen. Mä en uskalla kokeilla edes alkoholia ongelman lievittämiseksi sillä en juo muutenkaan, ja pelkään että menetän kontrollini tai että mut raiskataan kännissä tms.
Mulla on taustalla vanhempien avioero ollessani parivuotias. Kasvoin ylihuolehtivan yksinhuoltajaäidin ainoana lapsena, en saanut terveen parisuhteen mallia enkä ainuttakaan myönteistä kokemusta miehistä, äitini vain pelotteli miten kaikki miehet ovat väkivaltaisia seksihulluja ja harvat kokemukseni tavallaan myös vahvistavat mielikuvaa. Äiti ei myöskään juuri kosketellut minua, eli kammoan myös fyysistä kosketusta vaikka toisaalta kaipaan sitä. Mutta sitten kun joku koskee, se tuntuukin ahdistavalta. Olen käynyt terapiassakin mutta eipä hänelläkään ollut mitään järkevää sanottavaa asiaan. Yritän vain hyväksyä sen tosiasian että tulen kuolemaan vanhanapiikana, saamatta koskaan tuntea itseäni rakastetuksi ja kykenemättä itse tuntemaan samaa tunnetta ketään kohtaan. Sellainen kyyninen "happamia, sanoi kettu" -asenne tässä on kehittynyt ja se tavallaan auttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525