Monenlaista kommenttia eri otsikoilla on ollut valtameripurjehduksesta ja siellä liikkuvien veneiden ominaisuuksista.
Kelit menomatkalla Kanarialta Barbadokselle tai St Lucialle ovat nykyään hyvin vaihtelevat viimeistä viikkoa lukuun ottamatta.
Kanarialta lähdettäessä on yleensä tuulta vaihtelevista suunnista reippaasti, joka voimistuu öisin. Kolmen neljän vuorokauden kuluttua tulee heikkojen tuulten alue, jolla voi esiintyä vastaisiakin tuulia.
Tällä vyöhykkeellä voi hermot kiristyä, ellei ole hyvää psyykkistä valmistautumista ja tietoa, että loppumatkasta tuulta kyllä riittää. Veneessä aletaan jo laskea muonien ja polttoainevarastojen riitttämistä. Se on vakava paikka.
Kun päästään varsinaisiin pasaateihin, riittääkin tuulta ja reippaasti. Tuuli on myötäistä ja aallokko on usein 4-6 metriä korkeaa, mutta täysin erilaista Itämereen verrattuna. Se on pitkää, eikä siinä ole vain yhtä aaltoa, vaan korkealle aallolle muodostuu useit pienempiä väliaaltoja.
Kun Keski-Atlantin matalapaineiden aikaansaaman aallokon pohjoiskoillisesta tuleva swelli tulee sekoittamaan takaa puhaltavaa tuulta on meno melkoista keikutusta ja aaltojen lyönnit veneen kylkiin tulevat kuin tykin jysäykset. Se hermostuttaa varmasti eniten, jos et voi luottaa veneen rakenteen kestävän sitä hurjaa keikutusta ja veden iskuja.
Sitä se viimeinen 1000 mailia nimittäin tosissaan on.
Ihmettelen, kun esitellään komeita veneiden kelakajuuttoja, jossa on upea molemmilta sivuilta avoin makuualttari. Se on kuitenkin varmaa, että siinä vuoteessa ei voi nukkua valtamerellä, kuin erittäin hyvällä säällä. Kyllä ainoat unipaikat ovat keskiveneen meripunkat ja suojan puolen perähytissä, kun fyllää hyvän pesän. J
os lepo ei ole riittävää, alkavat psyykkisen väsymyksen oireet tehdä pelottavia temppuja. Niiden ehtiessä pitkälle, ei järki enää riitä niiden kumoamiseen.
Näihin edelläkuvattuihin tuoreisiin kokemuksiin, ei ole olemassa yhtä hyvää venettä eikä runkomallia. Rungon on oltava vääntöjäykkä, että kova sekava aallokko ei saa aikaan rakenteiden elämistä. Tätä on hyvä seurata esimerkiksi ovien toimimisena. Jotkut kertoivat, että kovimpien tuulten aikana ei esim. vessan ovi tahtonut toimia, koska runko eli voimakkaassa swellissä. Tämän kokeminen ei varmaan lisää purjehduksen turvallisuuden ja rentouden tunnetta.
Itse kiersin joka aamu veneen kannella terkastuskierroksen, jossa kävin läpi puomin, sen kiinnityksen mastoon, vanttiruuvit ja tarkastin maston suoruuden. Kiikarilla näkee hyvin vanttien mastokiinnityksen, josko vaijerin säikeitä on näkyvissä.
Tällä yksinkertaisella toimenpiteellä voi lisätä turvallisuutta, ja ennakoida, jos jotain epäilyttävää on näkyvissä.
Kilpailussa pyritään tietysti maksimivauhtiin, mutta siihen eivät nykyiset sarjatuotantoveneet, merkistä riippumatta, valtameren jatkuvassa röykytyksessä pitkiä aikoja ole suunniteltu, vaikka luokituskategoria olisi kuinka suuri A tahansa.
Veneen päällikön viisautta kuvaa se, kun vene pääsee turvallisesti perille, tulkoon sitten vuorokauden ennen tai jälkeen tosia.
Tämän vuotisessa ARC:ssä on ollut poikkeuksellisen paljon valitettavia tapahtumia. Nähtäväksi jää, kuinka kilpailuorganisaatio niihin suhtautuu, ja mitä muutetaan, esim katsatuksessa. Jo viime vuoden jälkeen oli Karibian alueella julkaistavassa ilmaisjakelu CARIBBEAN COMPASS-lehdessä hyvin kriittinen artikkeli ARC:hen osallistuvien veneiden rakenteiden lujuudesta erityisesti mastojen ja ohjailujärjestelmien osalta.
Valaisiin törmäämistä ei voi usein millään välttää. Silloin rakaisee veneen runkorakenne, ja erityisesti kölin ja peräsimen kiinnitykset. Vain yhdestä pisteestä tuettu peräsin on tietysti herkin vaurioitumaan.
Valtamerellä on lähes toivotonta yrittää rakentaa kestävää hätäohjausta. Kyllä ainoa keino on purjeiden ja erilaisten laahusten käyttö ohjailussa. Näistä olikin jokin aikaa sitten hyvää keskustelua.
Vuoden 2005 ARC:ssä kaksi suomalaisvenettä törmäsi valaiden kanssa.
Toinen HR 43 oli pysähtynyt lähes seinään, mutta pystyi kuitenkin purjehtimaan omin avuin St Lucian edustalle saakka, josta sitten sai hinausavun satamaan. Akselivetoisena akseli oli niin vääntynyt, että se ei pyörinyt. Peräsin kuitenkin säilyi lähes ehjänä.
Toinen oli SWAN 371, joka ratsasti jonkun hetken velaan selässä. Tässäkin tapauksessa veneen tukevuus pelasti tilanteen ja sillä voitiin purjehtia Barbadokselle, jossa vääntynyt halkaisijaltaan 35 mm:n potkuriakseli suoristettiin. Tämän veneen kippari totesi, että jos veneessä olisi ollut S-vetolaite, niin ratsastuksen aikana se olisi varmaan tullut pohjan läpi.
Tämä stoori on vähän pitkä, mutta lyhyempäänkään muotoon en näitä kokemuksia saanut ympättyä, ja paluu Pohjois-Atlantin kautta on sitten aivan eri juttu.
Kelit menomatkalla Kanarialta Barbadokselle tai St Lucialle ovat nykyään hyvin vaihtelevat viimeistä viikkoa lukuun ottamatta.
Kanarialta lähdettäessä on yleensä tuulta vaihtelevista suunnista reippaasti, joka voimistuu öisin. Kolmen neljän vuorokauden kuluttua tulee heikkojen tuulten alue, jolla voi esiintyä vastaisiakin tuulia.
Tällä vyöhykkeellä voi hermot kiristyä, ellei ole hyvää psyykkistä valmistautumista ja tietoa, että loppumatkasta tuulta kyllä riittää. Veneessä aletaan jo laskea muonien ja polttoainevarastojen riitttämistä. Se on vakava paikka.
Kun päästään varsinaisiin pasaateihin, riittääkin tuulta ja reippaasti. Tuuli on myötäistä ja aallokko on usein 4-6 metriä korkeaa, mutta täysin erilaista Itämereen verrattuna. Se on pitkää, eikä siinä ole vain yhtä aaltoa, vaan korkealle aallolle muodostuu useit pienempiä väliaaltoja.
Kun Keski-Atlantin matalapaineiden aikaansaaman aallokon pohjoiskoillisesta tuleva swelli tulee sekoittamaan takaa puhaltavaa tuulta on meno melkoista keikutusta ja aaltojen lyönnit veneen kylkiin tulevat kuin tykin jysäykset. Se hermostuttaa varmasti eniten, jos et voi luottaa veneen rakenteen kestävän sitä hurjaa keikutusta ja veden iskuja.
Sitä se viimeinen 1000 mailia nimittäin tosissaan on.
Ihmettelen, kun esitellään komeita veneiden kelakajuuttoja, jossa on upea molemmilta sivuilta avoin makuualttari. Se on kuitenkin varmaa, että siinä vuoteessa ei voi nukkua valtamerellä, kuin erittäin hyvällä säällä. Kyllä ainoat unipaikat ovat keskiveneen meripunkat ja suojan puolen perähytissä, kun fyllää hyvän pesän. J
os lepo ei ole riittävää, alkavat psyykkisen väsymyksen oireet tehdä pelottavia temppuja. Niiden ehtiessä pitkälle, ei järki enää riitä niiden kumoamiseen.
Näihin edelläkuvattuihin tuoreisiin kokemuksiin, ei ole olemassa yhtä hyvää venettä eikä runkomallia. Rungon on oltava vääntöjäykkä, että kova sekava aallokko ei saa aikaan rakenteiden elämistä. Tätä on hyvä seurata esimerkiksi ovien toimimisena. Jotkut kertoivat, että kovimpien tuulten aikana ei esim. vessan ovi tahtonut toimia, koska runko eli voimakkaassa swellissä. Tämän kokeminen ei varmaan lisää purjehduksen turvallisuuden ja rentouden tunnetta.
Itse kiersin joka aamu veneen kannella terkastuskierroksen, jossa kävin läpi puomin, sen kiinnityksen mastoon, vanttiruuvit ja tarkastin maston suoruuden. Kiikarilla näkee hyvin vanttien mastokiinnityksen, josko vaijerin säikeitä on näkyvissä.
Tällä yksinkertaisella toimenpiteellä voi lisätä turvallisuutta, ja ennakoida, jos jotain epäilyttävää on näkyvissä.
Kilpailussa pyritään tietysti maksimivauhtiin, mutta siihen eivät nykyiset sarjatuotantoveneet, merkistä riippumatta, valtameren jatkuvassa röykytyksessä pitkiä aikoja ole suunniteltu, vaikka luokituskategoria olisi kuinka suuri A tahansa.
Veneen päällikön viisautta kuvaa se, kun vene pääsee turvallisesti perille, tulkoon sitten vuorokauden ennen tai jälkeen tosia.
Tämän vuotisessa ARC:ssä on ollut poikkeuksellisen paljon valitettavia tapahtumia. Nähtäväksi jää, kuinka kilpailuorganisaatio niihin suhtautuu, ja mitä muutetaan, esim katsatuksessa. Jo viime vuoden jälkeen oli Karibian alueella julkaistavassa ilmaisjakelu CARIBBEAN COMPASS-lehdessä hyvin kriittinen artikkeli ARC:hen osallistuvien veneiden rakenteiden lujuudesta erityisesti mastojen ja ohjailujärjestelmien osalta.
Valaisiin törmäämistä ei voi usein millään välttää. Silloin rakaisee veneen runkorakenne, ja erityisesti kölin ja peräsimen kiinnitykset. Vain yhdestä pisteestä tuettu peräsin on tietysti herkin vaurioitumaan.
Valtamerellä on lähes toivotonta yrittää rakentaa kestävää hätäohjausta. Kyllä ainoa keino on purjeiden ja erilaisten laahusten käyttö ohjailussa. Näistä olikin jokin aikaa sitten hyvää keskustelua.
Vuoden 2005 ARC:ssä kaksi suomalaisvenettä törmäsi valaiden kanssa.
Toinen HR 43 oli pysähtynyt lähes seinään, mutta pystyi kuitenkin purjehtimaan omin avuin St Lucian edustalle saakka, josta sitten sai hinausavun satamaan. Akselivetoisena akseli oli niin vääntynyt, että se ei pyörinyt. Peräsin kuitenkin säilyi lähes ehjänä.
Toinen oli SWAN 371, joka ratsasti jonkun hetken velaan selässä. Tässäkin tapauksessa veneen tukevuus pelasti tilanteen ja sillä voitiin purjehtia Barbadokselle, jossa vääntynyt halkaisijaltaan 35 mm:n potkuriakseli suoristettiin. Tämän veneen kippari totesi, että jos veneessä olisi ollut S-vetolaite, niin ratsastuksen aikana se olisi varmaan tullut pohjan läpi.
Tämä stoori on vähän pitkä, mutta lyhyempäänkään muotoon en näitä kokemuksia saanut ympättyä, ja paluu Pohjois-Atlantin kautta on sitten aivan eri juttu.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kiitos oli mukava lukea asiallista juttua. Silloin ei myöskään jutun pituus haittaa :).
Olisi kiva tietää, mikä vene kullakin Kanarialta Karibialle purjehtineella suomalaisella sitten on ollut. Vai onko nää palstan keskustelijat vaan lukeneet juttujaan lehdistä ja venemainoksista? Ainakin on Swaneja, Balticeja, Hallberg Rassyja, Sirena 38, First, Jon 33, Degerö 35, erilaisia teräsveneitä. Mitä muita? Onko ollut pahempia vaurioita, muita kuin nämä kaksi valaaseen törmäystä?
Ainakin tiedän että ihan viime vuosina on mennyt yli suomalaisia lisäksi nämä: FG 391, FG 44, Absolut 38, Sirena 40, Avance 36, Bavaria 36, 40 ja 49. Bavaria 36:sta meni masto palatessa. Eräs one off vene menetti mastonsa Madeiran kohdilla ja palasi Suomeen.
Ollut mukana kerran-kahdesti
Englannista lähti 3 Hurley 22, jokainen ylitti atlantin kiitettävästi.
Kannattaisiko ottaa sapattivapaata vuodeksi ja lähteä perheen kanssa Karibialle, jos ensin hankkii isomman veneen? Ehkä n. 35 jalkainen olisi sopiva?. Ollaan aikaisemmn purjehdittu Visbyyseen ja Tukholmaan.
Me teimme reissun JON 33 vm 79 veneellä. Vene oli takaisin tullessamme elokuun puolivälissä siinä kunnossa, että olisi voinut vaikka kääntyä takaisin uudelle legille. Purjeina käytimme mennen tullen rullagenoaa ja muutaman kerran spinnua. Karibialla käytimme keularullassa kakkosgenoaa. Purjeet olivat pieniä ison takaliikin kulumia ja genoan alaliikin keulakaiteeseen hankautumia lukuun ottamatta kelvollisessa kunnossa.
Meillä oli myös aiemmat pisimmät purjehdusmatkat Visbyhyn ja Kalmariin. Henkinen valmistatuminen ja tiedon hankkiminen aloitettiiin 2002. Reissuun lähdimme juhannusaattona 2005.
Samanlaista purjehtimistahan se on, meni minne tahansa. Purjehduksellisesti hankalinta on aluksi tietysti Kielin kanavan jälkeen alkava vuorovesialue. Kerran lähdimme kokemattomuuttamme vuorovesi kova tuuli vastakkain keliin, mutta emme tehneet sitä toista kertaa.
Vuorovesitaulukoiden luku sinänsä on ihan helppoa, eikä siinä kannata ruveta laskemaan minuutteja. Yli 12 tunnin legille sattuu joka tapauksessa aina myötä ja vastavirtaa. Satamiin meno ja lähtö sensijaan kannattaa ajoittaa oikeaan aikaan. Vuorovedet, satamakohtaiset määräykset ja tiedot näkyvät Reedsin Nautical Almanakasta.
Kyllä sapattivuoden voi käyttää purjehtimiseen vaikka Karibialle ja takaisin. Sen ehtii tekemään kiireettä, ja on muisteltavaa pitkäksi aikaa. Niin erilainen ympäristö siellä on. Suosittelen!
Niin ja niistä venetyyypeistä lisää. Vuosi sitten myös Vindö 50 ketsi, muistaakseni vm 74, teki onnistuneen reissun.
Paras viesti pitkään aikaan tällä palstalla.
on Bavaria? Avotuuliominaisuudet?
Bavarialla (BC 39)ylitetty Atlanti helmikuussa 2007.
Ihan peruspurjeet ja enimmäkseen ainakin yksi reivi isossa. Perus-fokka keulilla s-puomille viritettynä. Ylitys 18 vrk 2h Las Palmasista Martiniquelle. Genaakkerikin matkassa, ei käytetty. Eli hyvin liikkuu Bavaria tuulissa kuin tuulissa.
Vene kesti mainiosti, ei tippaakaan edes vettä sisään. "Lastentaudit" oli, tietenkin, jo aiemmin korjattu.
Sama reissu tehty myös FG 36:lla, joka oli myös nopea ja kestävä, mutta "märkää" menoa koko kierros.
Bavarialla meno huomattvasti rauhallisempaa ja tasaisempaa. Autopilotti ohjasi koko matkan, hankalissakin aallokoissa.
Bavaria on myös hyvä "asunto" seilattaessa, venettähän käytetään matkalaisen kotina.
Isoilla merillä ei juurikaan ole käyttöä purjehdusteknisille hienouksille. Suunta ja purjeet valitaan sen mukaan kuin mukavimmin matka taittuu. Turvallisuus, todellakin, tärkeämpää kuin päivän parin ajan säästö. "Revittämällä" ei saa kuin vaurioita aikaiseksi. Ja näkyy tuo ihan vilkkaasti matka taittuvan tavallisen perhepurjehtijan varustein ja konstein.
Rohkeasti vain kaikki halukkaat matkaan!
Eniten reissu vaatii sopeutumista "vaatimattomiin" oloihin, ellei sitten ole rutkasti rahaa ja mahdollisuutta/halua käyttää luksussatamia niin matkalla kuin Karibiallakin.
Koko matkailun "suola" on kuitenkin juuri niiden satamien ja turistikohteiden välttäminen. Sitä aitoa Karibiaa ei ihan helposti enää löydy. No, kukin mieltymystensä ja rahavarojensa mukaan. Kokemuksena se on kuitenkin kaikille mahtava.
Matka jatkuu!