milloin puurot & vellit?

4kk

Ollaan aloitettu esikoisen kanssa tällä viikolla ihmettelemään perunan makua, tosin sisään ei ole mennyt kuin muutama milli perunan ja nannin sekoitusta kahtena päivänä..yökkäysten ja irvistysten kera!! =0/ Voinko lisätä tällä viikolla jo toisen (esim. porkkanan) vai onko viisaampaa mennä ruoka-aine/vko? Millä kasviksilla kannattaa aloittaa? Ja missä vaiheessa vellit ja puurot? Kiitos teille KONKARIT jo etukäteen!

4

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elfarran

      niin, että jättäisin sen perunan pois, jos kerta vaikuttaa siltä ettei maistu ollenkaan.

      Joko kokeilisin pelkkää porkkanaa tai peruna-porkkanaa. Porkkanahan on tietenkin makeampaa, voisi maistua paremmin. Peruna saattaa myös ehkä helpommin aiheuttaa vattavaivoja.

      Minun mielestä peruna ja porkkana on hyviä alkuun. Hedelmät tieten kans, mutta jos pelkää ettei herkkuhedelmien jälkeen enää pottu maistukaan niin kannattanee aloittaa just kasviksilla. Neuvolassa mainittiin "seuraaviksi" kasviksiksi maissi ja parsakaali. Itseä vähän epäilyttää parsakaali kun tuntuu että jos kaali aiheuttaa ilmavaivoja. No, ehkä parsa on vähän eri asia kuin joku normaali kaali.

      Itse ei kyllä olla konkareita. Vaavi 4 kk ja ollaan maisteltu peruna-porkkanaa kerran päivässä.

    • aloitukseen saa
    • 5.5 kk

      meiläkään ei maistunut keitetty peruna, mutta valmis kasvissoseet alko maistuun melkolailla heti. ne on paljon sileempänä soseena, mitä itse saa perúnaa, etenkin bonan perunaporkkana. me aloiteltiin niillä ja sit pikkuhiljaa ite keitettyä perunaa soseutan joukkoon, et tottuu perunan rakenteeseen ja makuun.

    • 1/2-vuotiaalle

      on suositus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe