puunostokartellia. Stora-Ensolle ja Metsäliitolle ollaan langettamassa isoja sakkoja. UPM pääsee kuin koira veräjästä, kun paljasti kartellin.
Mikä on MTK:n rooli metsänomistajien edunvalvojana? Järjestö istuu kahdella pallilla. Houkuttelee metsänomistajia jäsenikseen kalliilla jäsenmaksuilla. On vahinko, ettei metsänomistajilla ole rehellistä edunvalvojaa, joka oikeasti puolustaisi meitä.
Taas epäillään
18
1920
Vastaukset
- niin..
taas epäillään!!!! tuohan on jo vanha juttu ajalta 2002-04 ja nyt on annettu päätökset kartellista mitä yhtiöt joutuisivat maksamaan.
ei mtk:sta ole asioiden ajajaksi, kyllä se on jokaisen mo:n itse mietittävä puunmyyntejään kenelle myy ja mihin hintaan, kilpailutus on kaiken a ja o!- on paljon
sellaisia, joilla ei ole tarpeeksi tietoa ja taitoa kilpailuttaa. Yksi metsänomistaja on aika aseeton suuria kartelliyhtiöitä vastaan.
- Tasapuolinen ajattelija
Kyllä puun myynnin kilpailutus on kuin sähkön hinnan kilpailutus. Muutama harva toimija vastapuolella. Hinta on määrätty etukäteen. Keinoja sopia hinnasta on rajattomasti. Milloin jaetaan alueittain ostot, milloion oikein lehdissä kerrotaan mikä on ylin kannattava ostohinta.
Mo luulee kilpailua rehelliseksi. Huuhaata.
- isot sakot
eihän tuo ole Metsäliiton osalta kuin 0,0025 %
n.8500 milj. € liikevaihdosta .. 10 % laki olis sallinut...
Hanketta se oli , kun saivat sovitulla hinnalla halpaa puuta.....- sakot olisivat
saaneet olla reilummat.
- päävastuullinen
on Metsäliitossa kyllä jo siirretty pois puukaupan parista. Onhan se tämän vuoden puun hinnoissa näkynyt että kun vaan kilpailu toimii niin hyvässä kysyntätilantessa hinnat nousee.
- Kohtuullisen rehellinen
kuitenkin, että niin kauan ovat voineet kartellia ylläpitää. Onko alemmat toimihenkilöt peloteltu vaikenemaan esimerkiksi työpaikan menetyksen uhalla vai miten se on toiminut? Onhan myös kentällä työskennelleiden ostomiesten pitänyt saada jonkinmoista ohjeistusta ylempää.
- on toiminut
puumarkkinoilla iät ja ajat, eikä sillä ennen niin väliä ollut kun sovittiin yhteisesti hintasopimus, joka mielestäni takaisi nytkin toimivan puukaupan. Onhan se outo tilanne kun ostaja saa määrätä tuotteen hinnan. Kun hintasopimuksia neuvoteltiin sai siinä myyjä-osapuolikin vaikuttaa puun hintaan, ja kun hinta oli sovittu niin puumääristäkin sovittiin suurinpiirtein. Kaikkien etu.
Kyllä MHY ajaa metsänomistajien asiaa ihan kiitettäväsati vaikka joitain syntejä sillekin yritetään sovittaa. Kun sille antaa valtakirjan puunmyyntiin, kilpailuttaa se leimikon kaikkien halukkaitten ostajien kesken. Tutkimuksen mukaan MHY on ollut nostamassa puun hintaa 5-10 %.- ostoesimies
Minkä ja kenen tekemän tutkimuksen mukaan mhy on nostanut puun hintaa 5-10?
Onko sitten metsänomistajan edun mukaista taloudellista hyötyä vastaan suosia tiettyä ostajaa? Tiedän varmuudella ainakin yhden mhy / saha kytköksen, jossa mhy saa tietyn provision jokaisesta ko. sahalle tulleesta leimikosta.
Metsänomistajan edun mukaista ei myöskään ole väheksyä puukaupan mukana tarjottavia halpoja ( tai ilmaisia ) taimia ja muokkauksia.Jos hinta on hyvä ja laatu ym. muut asiat kunnossa, on pelkkää plussaa saada vielä lisäksi vaikkapa ilmaiset taimet. Mhy:n ongelma asiassa ei suinkaan ole puun hintakehitys, vaan se, että jokainen firman viljelemä aukko on vähentää mhy:n tuloja - Tasapuolinen ajattelija
Kerro tarkemmin mistä löytyy tutkimus siitä, että MHY on ollut nostamassa 5 - 10 % puun hintaa. Jos sattuisi niin, ettet löydä säilytyspaikkaa, niin kerro ainakin kuka tai mikä organisaatio on asian tutkinut.
Kyseinen puhe lienee MHY:n neuvojille opetettu myyntipuhe. Myyntipuheen tarkoituksena tietysti saada MHY:lle enemmän valtakirjakauppoja. Tämä taas tietää MHY:lle enemmän tuloja.
Itse olen kuullut asian parikin kertaa. Tällöin asia on kyllä esitetty esimerkin muodossa. Nimeä ei mainita, mutta kerrotaan, että mo:n saama suora tarjous on noussut 10 % (tai muutamia tuhansia Euroja)MHY:n laitettua tarjouspyynnöt ja ostajien ymmärrettyä, että kyseinen leimikko kilpailutetaan ostoesimies kirjoitti:
Minkä ja kenen tekemän tutkimuksen mukaan mhy on nostanut puun hintaa 5-10?
Onko sitten metsänomistajan edun mukaista taloudellista hyötyä vastaan suosia tiettyä ostajaa? Tiedän varmuudella ainakin yhden mhy / saha kytköksen, jossa mhy saa tietyn provision jokaisesta ko. sahalle tulleesta leimikosta.
Metsänomistajan edun mukaista ei myöskään ole väheksyä puukaupan mukana tarjottavia halpoja ( tai ilmaisia ) taimia ja muokkauksia.Jos hinta on hyvä ja laatu ym. muut asiat kunnossa, on pelkkää plussaa saada vielä lisäksi vaikkapa ilmaiset taimet. Mhy:n ongelma asiassa ei suinkaan ole puun hintakehitys, vaan se, että jokainen firman viljelemä aukko on vähentää mhy:n tulojaMyös tuommoista tutkimusta,vieläenempi sen tekijää,teettäjää.En myöskään ole kovin vakuuttunut puukaupan mukana tarjottavista lähes ilmaisista palveluista,vaikka tulevaisuudessa suuntaus onkin tuohon suuntaan.Kukaan ei tee imaisia palveluita,edes hyvästä tahdosta,jostain nekin menot maksaa metsänomistaja.Mutta lienee kuitenkin halvempaa,kuin MHY:n kautta viljelty alue.Kyllähän kilpailu on sallittua uudistus puolellakin,pitkänpäälle mo:n etu,näinhän ne monopolit saa murrettua.
- Ei Mhy-agentti
Tasapuolinen ajattelija kirjoitti:
Kerro tarkemmin mistä löytyy tutkimus siitä, että MHY on ollut nostamassa 5 - 10 % puun hintaa. Jos sattuisi niin, ettet löydä säilytyspaikkaa, niin kerro ainakin kuka tai mikä organisaatio on asian tutkinut.
Kyseinen puhe lienee MHY:n neuvojille opetettu myyntipuhe. Myyntipuheen tarkoituksena tietysti saada MHY:lle enemmän valtakirjakauppoja. Tämä taas tietää MHY:lle enemmän tuloja.
Itse olen kuullut asian parikin kertaa. Tällöin asia on kyllä esitetty esimerkin muodossa. Nimeä ei mainita, mutta kerrotaan, että mo:n saama suora tarjous on noussut 10 % (tai muutamia tuhansia Euroja)MHY:n laitettua tarjouspyynnöt ja ostajien ymmärrettyä, että kyseinen leimikko kilpailutetaanTutkimuksen puun hintakehityksestä olin kuullut MHY-syyskokouksessa. Vaikka tutkivat osittain omia tekemisiään ei ollut syytä epäillä niitten esittämiä numeroita. Puun kilpailuttaminen toimi kuten "tasapuoline" esitti, kilpailutettuja hintoja verrattiin yleiseen hintatasoon. Näinhän siinä yleensä käy, kilpailutti sitten mitä tahansa, hinta nousee.
Olen myynyt puuta suoraan firmalle ja Mhy:n kautta ja kyllä jälkimmäinen tapa miellytti enemmän. Tuli tarjoukset viideltä ostajalta ja sai vielä tehdä valinnan myykö eniten tarjoajalle, vai toiselle muutama sata euroa hävinneelle tutulle ostajalle jonka kanssa on aina asiat sujunut. MHY elää maanomistajien toimeksiannoista, miksi se haluaisi lähteä vaarantamaan omaa tulonlähdettään joillain tempuillaan. Jos tarjouskilpailun voittaja esim joku saha haluaa antaa MHY:lle joitain bonuksia niin se on sen asia, hinta ratkaisee.
Ottaahan se MHY puukaupasta välistä omansa. Mutta jos ajattelee sitä hintaa siihen työmäärään(kilpailuttaa puun, tekee kauppakirjan, on mitassa mukana, motokontrollit, mittaustodistus) niin kohtuullinen se on.
Jokainen myy puunsa tietysti niinkuin parhaansa näkee, mutta kilpailuttaa se kannattaa, ja miksei se voisi olla alan ammattilainen, vaikkapa MHY.
Vielä puunmaksukyvystä. Sahoillahan menee lujaa ja niillä olis vara maksaa puusta paljon enemmänkin. Isot firmat "koulutti" sahat joskus parikyt vuotta sitten kun ne veivät parhaat leimikot hyvällä hinnalla. Sahojen hakkeet ja purut alkoi jäämään takapihalle joten pian ne saatiin ruotuun. Olis sekin tutkimisen paikka. - mitä se MHY
voi muka sen paremmin kilpailuttaa. Paskapuhetta, samassa veneessä se on MHY:n porukka. Persettä saat pyyhkiä niillä tutkimuksilla missä MHY olisi muka ollut nostamassa hintaa.
- toimiihan
mitä se MHY kirjoitti:
voi muka sen paremmin kilpailuttaa. Paskapuhetta, samassa veneessä se on MHY:n porukka. Persettä saat pyyhkiä niillä tutkimuksilla missä MHY olisi muka ollut nostamassa hintaa.
se Mhy:n kilpailutus: Parhaat tukkileimikot valtakirjalla ja isännät saa itse myydä talviharvennuksensa... Heh-heh, kyllä on mhy:n saama hinta parempi...
- aluevastaava
yhdistyksillä on pelko takamuksessa kova ja aluevastaavia hiillostetaan tekemään kaikkensa valtakirjojen saamiseksi sekä tarjotaan omaa korjuuta....ja se ei todellakaan ole ilmaista se! Kuutiota kohden kertyy kivasti yhdistykselle ja mitäs sanotte siihen, että minulle on sanonut suoraan toiminnanjohtaja,että leimikon valvontaa on syytä miettiä-se kun ei juurikaan tuota yhdistykselle!!
Eli isäntä ostaa paremman hinnan toivossa palvelun jota ei sitten toimiteta, mutta laskutetaan kyllä....on varmasti hyvinkin toimivia yhdistyksiä, mutta siellä on perusasiat yleensä hukassa. Valtaa pitäisi käyttää isäntien, mutta yleensä puikkoa heiluttaa toiminnanjohtaja, eli idea on päälaellaan. Osaava toiminnanjohtaja pyörittää hallitusta mielensä mukaan ja siitä kärsii aluevastaavat!
Joten...olen suoran kaupan kannalla, hintaero voi olla firmoille päin hyvinkin plussalla. Ja mitä tulee hakkuun valvontaan, niin se ei ole salatiedettä-kirjatkaa kauppaan, että leimikolta suoritetaan x kontrollia ja niissä on myyjä mukana. - ja kokeneena
aluevastaava kirjoitti:
yhdistyksillä on pelko takamuksessa kova ja aluevastaavia hiillostetaan tekemään kaikkensa valtakirjojen saamiseksi sekä tarjotaan omaa korjuuta....ja se ei todellakaan ole ilmaista se! Kuutiota kohden kertyy kivasti yhdistykselle ja mitäs sanotte siihen, että minulle on sanonut suoraan toiminnanjohtaja,että leimikon valvontaa on syytä miettiä-se kun ei juurikaan tuota yhdistykselle!!
Eli isäntä ostaa paremman hinnan toivossa palvelun jota ei sitten toimiteta, mutta laskutetaan kyllä....on varmasti hyvinkin toimivia yhdistyksiä, mutta siellä on perusasiat yleensä hukassa. Valtaa pitäisi käyttää isäntien, mutta yleensä puikkoa heiluttaa toiminnanjohtaja, eli idea on päälaellaan. Osaava toiminnanjohtaja pyörittää hallitusta mielensä mukaan ja siitä kärsii aluevastaavat!
Joten...olen suoran kaupan kannalla, hintaero voi olla firmoille päin hyvinkin plussalla. Ja mitä tulee hakkuun valvontaan, niin se ei ole salatiedettä-kirjatkaa kauppaan, että leimikolta suoritetaan x kontrollia ja niissä on myyjä mukana.Siihenhän ne isot firmat pyrkii ettei olis kukaan välissä kilpailuttamassa puuta. Suorassa kaupassa niitten ajatusmalli on "kuinkahan halvalla tuonkin leimikon ostaisi". Taas kilpailutilanteessa "paljonkohan tuosta pitäisi maksaa että sen saisi".
Kyllähän kaikki korjuu maksaa ei sitä kukaan talkoilla tee. Usein olen MHY:n hakkuilla nähnyt että suorittavat homman pienemmällä kalustolla kuin firmat. Firman miehet ei pieniin savotoihin tuo erikseen pikku konetta jos iso on lähettyvillä.
Isäntä joka harvoin myy on aika ulkona kuviosta kun motomies esittelee katkontakäyränsä ja kalibrointitaulukkonsa. Alansa tuntevalle valvojalle maksettu hinta kyllä hintansa haukkuu moninkertaisesti ja laittaa koneketjun yrittään parasta tukkisaantoa vähillä vaurioilla. - näinhän
aluevastaava kirjoitti:
yhdistyksillä on pelko takamuksessa kova ja aluevastaavia hiillostetaan tekemään kaikkensa valtakirjojen saamiseksi sekä tarjotaan omaa korjuuta....ja se ei todellakaan ole ilmaista se! Kuutiota kohden kertyy kivasti yhdistykselle ja mitäs sanotte siihen, että minulle on sanonut suoraan toiminnanjohtaja,että leimikon valvontaa on syytä miettiä-se kun ei juurikaan tuota yhdistykselle!!
Eli isäntä ostaa paremman hinnan toivossa palvelun jota ei sitten toimiteta, mutta laskutetaan kyllä....on varmasti hyvinkin toimivia yhdistyksiä, mutta siellä on perusasiat yleensä hukassa. Valtaa pitäisi käyttää isäntien, mutta yleensä puikkoa heiluttaa toiminnanjohtaja, eli idea on päälaellaan. Osaava toiminnanjohtaja pyörittää hallitusta mielensä mukaan ja siitä kärsii aluevastaavat!
Joten...olen suoran kaupan kannalla, hintaero voi olla firmoille päin hyvinkin plussalla. Ja mitä tulee hakkuun valvontaan, niin se ei ole salatiedettä-kirjatkaa kauppaan, että leimikolta suoritetaan x kontrollia ja niissä on myyjä mukana.asia on että metsänhoitoyhdistysten toiminnassa puukaupassa on isoja eroja. Kiitokset sinulle kun kerrot avoimesti. Minäkin aikoinaan kuuntelin ihmetellen MHY toiminnanjohtajan valitusta erään firman liian korkeasta tarjouksesta kun MHY:n bisneksksi suunniteltu hankintapalvelu ei päässyt samaan kantohintaan. En kyllä enää ole MHY:n palveluksessa enkä takaisin kaipaa siihen työpaikkaan. Tiedän kyllä sisäpiiritietoa firmojenkin kartellista mutta MHY-toimintakaan ei aina ole metsänomistajan edun mukaista ollut.
- MHY??
Metsänomistajan pitää olla tarkkana kun antaa valtakirja MHY:lle. Pelkään että Mhy:n oma puukauppa nousee pikkuhiljaa tärkeämmäksi on vaara, että mo:n etu unohtuu. Miten kävi Kun luotimme Metsäliittoon (Siitä tuli kartelli virma toisten joukkoon). Nuoret Metsän omistajat seuratkaa tilannetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.961260Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata371255Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2861105- 1071025
- 71982
- 18946
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva13918- 51900
Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16801Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f162798