Teki mieli kirjoittaa runo.

Rakkaani _ _ _ _ i
värähtelevän lehtipeiton alla

totuuden sanat sydämestä
hellin kuiskauksin
korvaasi hyväilee

"rakastan Sinua,
en koskaan väisty rinnaltasi"

kääriydymme toisiimme
aikojen loppuun saakka
-ikuisesti-

t.mie vuan, rakastunu nainen...

Hyvää uutta vuotta 2007 sinulle äitiparta
kiitos runoistasi, jotka ovat todella kauniita,
rakkaus on kaunista :)runosi ovat ihania!
pidän todella paljon, käyn lukemassa aina ne...

mie vuan kirjoitti:

Rakkaani _ _ _ _ i
värähtelevän lehtipeiton alla

totuuden sanat sydämestä
hellin kuiskauksin
korvaasi hyväilee

"rakastan Sinua,
en koskaan väisty rinnaltasi"

kääriydymme toisiimme
aikojen loppuun saakka
-ikuisesti-

t.mie vuan, rakastunu nainen...

Hyvää uutta vuotta 2007 sinulle äitiparta
kiitos runoistasi, jotka ovat todella kauniita,
rakkaus on kaunista :)runosi ovat ihania!
pidän todella paljon, käyn lukemassa aina ne...

Lue lisää

ikuisesti
on hetki kahden pylvään välissä,

seitsemän kirjainta jännitettynä
i:n ja i:n keskelle

muodostavat kaiken sen,
mitä nyt ja aina on tässä: ikuisesti

sanaa lukeva silmä,
kunnes luomemme räpsähtää kiinni,
ikuisuus päättyy -

runo murtaa pylväänsä
ja maailma katoaa tomuun,

niin alkaa sanaton, mistä emme
vielä puhu

- -

HYVÄÄ VUOTTA 2007.
Siulle.

kuin ansa on kahden ihmisen varastettu rakkaus -

( voisimmeko mennä teelle putkaan huomenna ) ?

kääriydyn auki
huku minuun
kaikkeen mitä minussa on - huku !

kirjoita
kirjoita jokainen sanasi
minusta
minuun
sinuun
ikuisiksi ajoiksi

mutta kirjoita.

en tiedä
mistä luopuisin
sinustako
että olisin elämä

olen niin tyhjä
täytä sinä minut
sanoillasi

Kiitos jälleen sinulle ja hyvää loppuvuotta.

Rellu kirjoitti:

kääriydyn auki
huku minuun
kaikkeen mitä minussa on - huku !

kirjoita
kirjoita jokainen sanasi
minusta
minuun
sinuun
ikuisiksi ajoiksi

mutta kirjoita.

en tiedä
mistä luopuisin
sinustako
että olisin elämä

olen niin tyhjä
täytä sinä minut
sanoillasi

Kiitos jälleen sinulle ja hyvää loppuvuotta.

Lue lisää

jaksat tätä äitipartaa unelmoida HERÄÄ IHMINEN!

Rellu kirjoitti:

kääriydyn auki
huku minuun
kaikkeen mitä minussa on - huku !

kirjoita
kirjoita jokainen sanasi
minusta
minuun
sinuun
ikuisiksi ajoiksi

mutta kirjoita.

en tiedä
mistä luopuisin
sinustako
että olisin elämä

olen niin tyhjä
täytä sinä minut
sanoillasi

Kiitos jälleen sinulle ja hyvää loppuvuotta.

Lue lisää

Tämä oli tehokas:
> kääriydyn auki
huku minuun
kaikkeen mitä minussa on - huku! <

Se on ihmisen parahdus.

- - -

Omista minut, tule omistettavakseni -
hyväksy kaikki mitä on;
niin että annat minun kokea ruumiisi kautta
kuinka kaikki sinussa

iloitsee minusta, riemuitsee minusta, värisee minusta,
edes hetken verran;

kirjoita minut täyteen, mies - vaikka sanat sitten katoaisivat
ja aamun valo ja selkäjärkinen arki
saisi kaiken tämän
näyttämään lapselliselta,
kirjoita nyt - kirjoita ennen kuin aamu tulee!
avatun sylini kaipaavaan, huokoiseen

( olen avoin, altis haavoitettavaksi, suljethan minut turvallisiin käsiisi? )

paperiin
kirjoita, kirjoita aaltoihini vaahtopäät - ihoni paperiin kirjoita -
kun myrskyssä murskaudumme toisiimme
itkun vavahduttaessa sielujamme suunnattoman ilon lailla
kuulumme toisillemme sekunnin sadasosan:
kosmista, raukeavaa ikuisuutta

mykkyys.

- - -

- Parahdus ihmisten maailmassa -
Olla hyväksytty ja hyväksyä. Laajemmin. Kokonaisemmin. Kaikessa.
That's a question.

HYVÄÄ VUOTTA 2007 MYÖS RELLULLE.

:-)

äitiparta kirjoitti:

Tämä oli tehokas:
> kääriydyn auki
huku minuun
kaikkeen mitä minussa on - huku! <

Se on ihmisen parahdus.

- - -

Omista minut, tule omistettavakseni -
hyväksy kaikki mitä on;
niin että annat minun kokea ruumiisi kautta
kuinka kaikki sinussa

iloitsee minusta, riemuitsee minusta, värisee minusta,
edes hetken verran;

kirjoita minut täyteen, mies - vaikka sanat sitten katoaisivat
ja aamun valo ja selkäjärkinen arki
saisi kaiken tämän
näyttämään lapselliselta,
kirjoita nyt - kirjoita ennen kuin aamu tulee!
avatun sylini kaipaavaan, huokoiseen

( olen avoin, altis haavoitettavaksi, suljethan minut turvallisiin käsiisi? )

paperiin
kirjoita, kirjoita aaltoihini vaahtopäät - ihoni paperiin kirjoita -
kun myrskyssä murskaudumme toisiimme
itkun vavahduttaessa sielujamme suunnattoman ilon lailla
kuulumme toisillemme sekunnin sadasosan:
kosmista, raukeavaa ikuisuutta

mykkyys.

- - -

- Parahdus ihmisten maailmassa -
Olla hyväksytty ja hyväksyä. Laajemmin. Kokonaisemmin. Kaikessa.
That's a question.

HYVÄÄ VUOTTA 2007 MYÖS RELLULLE.

:-)

Lue lisää

kun taas jonkun piti siihen puuttua !

Tehokkuutta ei ole, sanoja sanojen perään - ehkä
sitä parahdusta kaiketikin.

En ole juurikaan täällä vieraillut viime aikoina,
enkä tule jatkossa olemaan senkään vertaa -
nimeni on haluttu mustata jo niin usein.

Kiitos sinulle uudesta runostasi, ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle 2007
toivottaa Rellu

Rellu kirjoitti:

kun taas jonkun piti siihen puuttua !

Tehokkuutta ei ole, sanoja sanojen perään - ehkä
sitä parahdusta kaiketikin.

En ole juurikaan täällä vieraillut viime aikoina,
enkä tule jatkossa olemaan senkään vertaa -
nimeni on haluttu mustata jo niin usein.

Kiitos sinulle uudesta runostasi, ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle 2007
toivottaa Rellu

Lue lisää

Ojennan käteni. Hymyillään. Tänäkin vuonna.
Tässä ihmisten maailmassa..
Joskus kyllä pännii kaikenlainen pikkumaisuus ja asioiden asiaton vääntely, mollaaminen ja piikittely. Verenpainekin voi vähäksi aikaa nousta, tai kyynel tulla silmään jos on herkällä mielellä. Ainakin mulle käy toisinaan niin.
Eniten silti harmittaa näiden mollaajien puolesta. Kunpa löytäisivät sydämiinsä sen verran rauhaa ei tarttis olla piikittelemässä ja louskuttamassa. Hope.
Verenpaine tasaantuu ja katse kirkastuu jälleen.

Ihminen on monta kertaa outo olento toisia piikitellessään eikä itsessään huomaa kritiikin tarvetta laisin. Mustamaalaajalle kun kyseessä saattaa olla hetkellinen ajattelematon heitto jonka hän saman tien unohtaa, mutta kohteelle asia voi tuottaa pahaa mieltä pitkäksikin aikaa.

Mutta yritetään olla positiivisella mielellä.

Rellu kirjoitti:

kun taas jonkun piti siihen puuttua !

Tehokkuutta ei ole, sanoja sanojen perään - ehkä
sitä parahdusta kaiketikin.

En ole juurikaan täällä vieraillut viime aikoina,
enkä tule jatkossa olemaan senkään vertaa -
nimeni on haluttu mustata jo niin usein.

Kiitos sinulle uudesta runostasi, ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle 2007
toivottaa Rellu

Lue lisää

muuten, tarkoitin tervehdyksenä, että tässäpä sitä olen palstalla minäkin taas:
huokaillaan palstalla huokauksemme.

- - -

Siihen jokaisella oikeus, vapauskin.
Jopa piikittelijöillä.
Toivon silti asiallista keskustelua ja että henkilökohtaisuuksiin ei mentäisi. Viime kuukausina palstalla on ollut ikävän paljon suoranaista loanheittoa. Johtunee ehkä monestakin syystä mistä lienee. Tällaisessa maailmassa elämme.

Elämä on.
:-)

Rellu kirjoitti:

kun taas jonkun piti siihen puuttua !

Tehokkuutta ei ole, sanoja sanojen perään - ehkä
sitä parahdusta kaiketikin.

En ole juurikaan täällä vieraillut viime aikoina,
enkä tule jatkossa olemaan senkään vertaa -
nimeni on haluttu mustata jo niin usein.

Kiitos sinulle uudesta runostasi, ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle 2007
toivottaa Rellu

Lue lisää

VoI nyyhhhhh.....kun otat nokkaasi
No>kkaPoKKa

En tiedä kirjoitatko itsestäsi vai osallistutko runooni? Kirjoitatko äitiparralle vai aloitusrunon minähenkilölle? Ehkä kummallekin jos samaistat heitä?

Oletan nyt näin, että otat osaa aloitusrunoon. Ok.
Tämä siis sijoittuu johonkin vaiheeseen runon henkilön eli runoilijan elämässä, on hänen syrjään jääneen vaimonsa purkaus, tuon, johon runoilija kerran oli niin rakastunut - eletään sitä vaihetta, että runoilun kiihko ja julkisuus on vienyt runoniekan mukanaan, vaimo kärsii hylätyksi joutumisen kipua?

Erittäin voimakkaasti eläydyt! Ehkä elämässäsi on eläytymistä edesauttavia tekijöitä joiden kautta samaistut runoilijan vaimoon. Alku on erinomainen: > tekisi mieleni heittää sinua saappaalla päähän / etkö jo tajua että on olemassa todellisuus <
Superhienoa!
Tästä en pidä: > ei vain harha päässäsi että olen harha <
En kykene kuvittelemaan runoilijan vaimoa niin sairaaksi että hän, edes kipunsa keskellä, olettaisi miehensä pitävän häntä harhana.

Mutta ok. Nythän on kyse sinun runosta, ei minun. Kuva alapäästä tulvailevasta verestä on tehokas - miehenä en kykene ymmärtämään asiaan liittyvää tunnekokemusta, mutta voin tuntea kauhistunutta myötätuntoa. Hienoa runokieltä:
> kuin vettä / ikivanhoista räystäistä kovan myrskyn jälkeen <

"Ikivanhat räystäät" voi samalla olla viittaus henkilön vanhenemiseen? Niinpä tietysti: näissä menopaussin vaiheissa. Viimeisiä kuukautisvuotoja.

- -

Ehkä myös symbolina? Rakkauden loppumisen rajuus?

Mutta veri lakkaa vuotamasta.
Tunnemyrsky tyyntyy. Hiljainen asettuminen. Asiat alkavat soljua tyynesti uomissaan.
Runoilija elää tekstiensä parissa ja paistattelee julkisuudessa, harmaantuvan, kuukautisista päässeen vaimon tyytyessä osaansa.

Sitten:
Myös julkisuus päättyy. Runoilija unohdetaan - ja havahtuu arkeensa. Silloin vaimo on jo poissa.
Aloitusrunossahan on tilanne, näin hahmotan:
Vanha runoilija istuu pihakeinussa, muistaa kauan sitten otetun lehtikuvan, kuvan kautta muistelee edesmennyttä vaimoaan, kuinka kerran oltiin niin rakastuneita mutta sitten vaimo jotenkin jäi taka-alalle, niin kuin tuossa kuvassakin jossa hän seisoo puiden varjossa. Runoilija sulkee silmänsä ja mieleen nousee nuoruudessa vaimolle kirjoittamansa runo.

- -

Loppua kohti runosi lässähtää. Huomaan että sekoitat runoon omia sekavia tunteita ja kuva ei pysy koossa. Lopun teemasta - kuolema vertauskuvallisena asian tai tapahtuman loppumisena ja uusi alku, kasvu johonkin uuteen (jos ymmärsin oikein?) - saisi mieluusti olla kokonaan oma runonsa tai runossa pitäisi ehkä olla siirtymävaihe, ainakin lopputeemaa olisi hyvä käsitellä paljon tiukemmin, keskittyneemmin, alun tunnelmaan verrattuna lopetus on kovin höttömäinen.

Mieleeni nousee tapaninpäivänä kuulemani juttu. Eräs naishenkilö kertoi.
Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten. Hän osti hyasintin - pitää kovasti hyasintin hajusta ja ostaa sellaisen joka joulu - mutta joulun jälkeen se alkoi tietysti kuihtua. Lopulta kukka oli ihan kuiva ja nuukahtanut, mieskin jo sanoi että heitä pois hyasintin raato. No, yks päivä hän sitte tarttui rupsahtaneeseen kukkaan ja oli kiikuttamassa sitä roskakoriin kun - hmm, tuore hyasintin tuoksu? Hän katsoi tarkemmin: hyasintin juuresta lykkäsi esiin uusi, kaunis kukka; uutta elämää. Tapahtuma jäi symbolisena kuvana puhuttelemaan häntä tähän tapaan: joskus voi tuntua että jokin asiani tai minä ihmisenä on lopussa, että en kelpaa kuin pois heitettäväksi, mutta asioiden raunioille kasvaakin uusi asia, ehkä vanha aukenee uudella tavalla tai eteen tulee kokonaan uusia, vanhaan liittymättömiä mahdollisuuksia, aivan tuoreet näkymät:
En joudukaan tunkiolle, elän ja hengitän edelleen, voimistun; astun huomispäivään kiitollisena mahdollisuuden lahjasta.

äitiparta kirjoitti:

En tiedä kirjoitatko itsestäsi vai osallistutko runooni? Kirjoitatko äitiparralle vai aloitusrunon minähenkilölle? Ehkä kummallekin jos samaistat heitä?

Oletan nyt näin, että otat osaa aloitusrunoon. Ok.
Tämä siis sijoittuu johonkin vaiheeseen runon henkilön eli runoilijan elämässä, on hänen syrjään jääneen vaimonsa purkaus, tuon, johon runoilija kerran oli niin rakastunut - eletään sitä vaihetta, että runoilun kiihko ja julkisuus on vienyt runoniekan mukanaan, vaimo kärsii hylätyksi joutumisen kipua?

Erittäin voimakkaasti eläydyt! Ehkä elämässäsi on eläytymistä edesauttavia tekijöitä joiden kautta samaistut runoilijan vaimoon. Alku on erinomainen: > tekisi mieleni heittää sinua saappaalla päähän / etkö jo tajua että on olemassa todellisuus <
Superhienoa!
Tästä en pidä: > ei vain harha päässäsi että olen harha <
En kykene kuvittelemaan runoilijan vaimoa niin sairaaksi että hän, edes kipunsa keskellä, olettaisi miehensä pitävän häntä harhana.

Mutta ok. Nythän on kyse sinun runosta, ei minun. Kuva alapäästä tulvailevasta verestä on tehokas - miehenä en kykene ymmärtämään asiaan liittyvää tunnekokemusta, mutta voin tuntea kauhistunutta myötätuntoa. Hienoa runokieltä:
> kuin vettä / ikivanhoista räystäistä kovan myrskyn jälkeen <

"Ikivanhat räystäät" voi samalla olla viittaus henkilön vanhenemiseen? Niinpä tietysti: näissä menopaussin vaiheissa. Viimeisiä kuukautisvuotoja.

- -

Ehkä myös symbolina? Rakkauden loppumisen rajuus?

Mutta veri lakkaa vuotamasta.
Tunnemyrsky tyyntyy. Hiljainen asettuminen. Asiat alkavat soljua tyynesti uomissaan.
Runoilija elää tekstiensä parissa ja paistattelee julkisuudessa, harmaantuvan, kuukautisista päässeen vaimon tyytyessä osaansa.

Sitten:
Myös julkisuus päättyy. Runoilija unohdetaan - ja havahtuu arkeensa. Silloin vaimo on jo poissa.
Aloitusrunossahan on tilanne, näin hahmotan:
Vanha runoilija istuu pihakeinussa, muistaa kauan sitten otetun lehtikuvan, kuvan kautta muistelee edesmennyttä vaimoaan, kuinka kerran oltiin niin rakastuneita mutta sitten vaimo jotenkin jäi taka-alalle, niin kuin tuossa kuvassakin jossa hän seisoo puiden varjossa. Runoilija sulkee silmänsä ja mieleen nousee nuoruudessa vaimolle kirjoittamansa runo.

- -

Loppua kohti runosi lässähtää. Huomaan että sekoitat runoon omia sekavia tunteita ja kuva ei pysy koossa. Lopun teemasta - kuolema vertauskuvallisena asian tai tapahtuman loppumisena ja uusi alku, kasvu johonkin uuteen (jos ymmärsin oikein?) - saisi mieluusti olla kokonaan oma runonsa tai runossa pitäisi ehkä olla siirtymävaihe, ainakin lopputeemaa olisi hyvä käsitellä paljon tiukemmin, keskittyneemmin, alun tunnelmaan verrattuna lopetus on kovin höttömäinen.

Mieleeni nousee tapaninpäivänä kuulemani juttu. Eräs naishenkilö kertoi.
Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten. Hän osti hyasintin - pitää kovasti hyasintin hajusta ja ostaa sellaisen joka joulu - mutta joulun jälkeen se alkoi tietysti kuihtua. Lopulta kukka oli ihan kuiva ja nuukahtanut, mieskin jo sanoi että heitä pois hyasintin raato. No, yks päivä hän sitte tarttui rupsahtaneeseen kukkaan ja oli kiikuttamassa sitä roskakoriin kun - hmm, tuore hyasintin tuoksu? Hän katsoi tarkemmin: hyasintin juuresta lykkäsi esiin uusi, kaunis kukka; uutta elämää. Tapahtuma jäi symbolisena kuvana puhuttelemaan häntä tähän tapaan: joskus voi tuntua että jokin asiani tai minä ihmisenä on lopussa, että en kelpaa kuin pois heitettäväksi, mutta asioiden raunioille kasvaakin uusi asia, ehkä vanha aukenee uudella tavalla tai eteen tulee kokonaan uusia, vanhaan liittymättömiä mahdollisuuksia, aivan tuoreet näkymät:
En joudukaan tunkiolle, elän ja hengitän edelleen, voimistun; astun huomispäivään kiitollisena mahdollisuuden lahjasta.

Lue lisää

alku on monesti lupaava ja hyvinkin hienotunteisesti herättelevä ja rajusti purkautuva, mutta lopussa
joka kerta hylkääminen, myös todellisessa elämässä
sillä en enää usko, ihmisten välisissä suhteissa olevaan kestävyyteen.

vuodan verta edelleen
en mene lääkäriin
sillä katsotaan
miten kauan
vanhenevan
syrjään heitetyn
naisen elinvoima
tyhjenee.

oksalla rusina kirjoitti:

alku on monesti lupaava ja hyvinkin hienotunteisesti herättelevä ja rajusti purkautuva, mutta lopussa
joka kerta hylkääminen, myös todellisessa elämässä
sillä en enää usko, ihmisten välisissä suhteissa olevaan kestävyyteen.

vuodan verta edelleen
en mene lääkäriin
sillä katsotaan
miten kauan
vanhenevan
syrjään heitetyn
naisen elinvoima
tyhjenee.

Lue lisää

Ota itsesi todesta.
TODELLISESSA ELÄMÄSSÄ.
Ja ryhdy luomaan niitä kestäviä ihmissuhteita.
Sitten jos jokin ei kestä,
elämä kannattelee silloinkin.

Tietysti saat kiusata itseäsi loppuun saakka jos tahdot,
kunnes elämästäsi on jäljellä rusina
lehdettömällä oksalla.
Mutta älä laita sitä minun syyksi.

äitiparta kirjoitti:

Ota itsesi todesta.
TODELLISESSA ELÄMÄSSÄ.
Ja ryhdy luomaan niitä kestäviä ihmissuhteita.
Sitten jos jokin ei kestä,
elämä kannattelee silloinkin.

Tietysti saat kiusata itseäsi loppuun saakka jos tahdot,
kunnes elämästäsi on jäljellä rusina
lehdettömällä oksalla.
Mutta älä laita sitä minun syyksi.

Lue lisää

Kiusaan itseäni sinulla
koska et huomaa minua
silloin olen vain rusina
jota viininpolkijat
rusikoivat ruukuissaan

syytänkö sinua?

varmaan - ksoka et todellakaan tunne minua!

äitiparta kirjoitti:

Ota itsesi todesta.
TODELLISESSA ELÄMÄSSÄ.
Ja ryhdy luomaan niitä kestäviä ihmissuhteita.
Sitten jos jokin ei kestä,
elämä kannattelee silloinkin.

Tietysti saat kiusata itseäsi loppuun saakka jos tahdot,
kunnes elämästäsi on jäljellä rusina
lehdettömällä oksalla.
Mutta älä laita sitä minun syyksi.

Lue lisää

Saat eräänä päivänä nuoren morsiammen
valkoisen neitsyen josta uhkuaa
juoksevaa ja tuoretta verta
uutta elämää lasta varten

vanhojen naisten on siirryttävä syrjään
että elämä on - jatkumo

( käperryn kasaan )