( 25 12 06 )
Vanhassa valokuvassa
sinun vaimosi on taustalla
kukkakuvioisessa leningissä
tuulen viuhtoessa puita,
siellä hän seisoo
oksien havinassa, huivi harteillaan.
Näin puhelee itsekseen
runoilija, huopahattuinen mies
pihakeinussa verkalleen tunnustelee
käsiensä hitautta, vertaillen nuoruutensa voimaan,
kuinka syvästi oltiin rakastuneita.
Jossain vaiheessa, kun menestystä alkoi tulla
ja ihailijat parveilivat portilla
hän jäi taka-alalle, näiden puiden varjoon.
Kuvasta näkyy että on alkava syksy.
Runoilija ummistaa silmänsä,
kulkee silmiensä takana.
Sormenpäidesi tahrat
kirkkaat kuin kuulas yö
jossa tuhannen avautuvan ilon viulut soittavat
hellää sinfoniaa
silmieni imupaperilla adagio - ja presto.
Hän kirjoitti vaimolle, nuori runoilija.
Ilta tummenee pihametsikön rajaa kohti,
taas syksyiset lehdet - syksyisemmät kuin silloin
havisevat etäällä.
Tässä.
Vanhassa valokuvassa
sinun vaimosi on taustalla
kukkakuvioisessa leningissä
tuulen viuhtoessa puita,
siellä hän seisoo
oksien havinassa, huivi harteillaan.
Näin puhelee itsekseen
runoilija, huopahattuinen mies
pihakeinussa verkalleen tunnustelee
käsiensä hitautta, vertaillen nuoruutensa voimaan,
kuinka syvästi oltiin rakastuneita.
Jossain vaiheessa, kun menestystä alkoi tulla
ja ihailijat parveilivat portilla
hän jäi taka-alalle, näiden puiden varjoon.
Kuvasta näkyy että on alkava syksy.
Runoilija ummistaa silmänsä,
kulkee silmiensä takana.
Sormenpäidesi tahrat
kirkkaat kuin kuulas yö
jossa tuhannen avautuvan ilon viulut soittavat
hellää sinfoniaa
silmieni imupaperilla adagio - ja presto.
Hän kirjoitti vaimolle, nuori runoilija.
Ilta tummenee pihametsikön rajaa kohti,
taas syksyiset lehdet - syksyisemmät kuin silloin
havisevat etäällä.
Tässä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Rakastetaan Uunna Vuonna.
Kirjoitetaan ja runoillaan.
Ihanaa saada näin lukea.
Jatkoa vanhaan vuoteen vielä.
Ajattelin taaskin kirjoittaa runon, kauniin kenties, jonkinlaisen hmmm. Tänne viimekertaisen runoni perään, niin ei tarvii uutta aloitusta laittaa. Hyvää yötä sitte.
:-)
- - -
YÖSOITON AIKAAN
( kirjoitettu noin 0:35 - 1:10 )
Kauniit sanasi
lehtipeitto -
yösoiton aikaan
puutarhan
vehreimmässä osassa,
risteytyvien polkujen
sydämessä,
jokainen lehti sinetöity
suudelmin -
johon mieleni kääriytyy
kuin sinuun:
jänteviin, taipuisiin jäseniisi
niiden kaareutuessa
ylleni;
ihosi huokosissa
pienimmätkin äänet
jouset tanssahdellen viulun kielillä
toistuvat sointuisina
korvaani vasten -
olen yhtä korvaa sinua vasten,
puutarhassa
lehtipeiton alla.
Niin sinun sanasi, nuo kauneimmat, kertoessasi
kuinka paljon rakastat ja että
et koskaan väisty rinnaltani, et koskaan
väisty rinnaltani, et koskaan -
ovat värikylläinen, värähtelevä peitto
jonka lämmössä mieleni näkee
suloisen tulevaisuutemme;
ja me kääriydymme toisiimme
aikojen loppuun saakka.
Kunnes -
Kunnes - - -
Niin - kunnes. Valo halki lehvistön
osuu sanojesi rihmastoon,
kirjoitetut kääriytyvät
auki
kuin paperit jotka
tuuli painaa nuotioon, missä
peiteltyjen tarkoitusten palaessa
katseesi on paljas ja peittelemätön, rivo;
nostan
kädet ohimoilleni
jäätävän viiman peittäessä sammuneen soiton
viimeiset kaiut:
jäsentesi
kääriytyessä ympärilleni
omistavien lonkeroiden lailla, minä olen sinun,
ulvon vasten vihreitä oksia: murtukoon
sinetti, jokainen suudelmin sinetöity
lehti,
avautukoot korvani
kuulemaan - - - kuulemaan - - -
Se tosin tekee kipeää,
mutta sittenkin:
en halua hullujen puutarhaa!
En imellettyä laatikkoasi
kukkimaan
pääni ympärille
kauniiden sanojen
mesitulvaa.
Herättäköön minut jäätävä tuuli, etten nukahtaisi
jäsentesi uneen!
Rakkaani _ _ _ _ i
värähtelevän lehtipeiton alla
totuuden sanat sydämestä
hellin kuiskauksin
korvaasi hyväilee
"rakastan Sinua,
en koskaan väisty rinnaltasi"
kääriydymme toisiimme
aikojen loppuun saakka
-ikuisesti-
t.mie vuan, rakastunu nainen...
Hyvää uutta vuotta 2007 sinulle äitiparta
kiitos runoistasi, jotka ovat todella kauniita,
rakkaus on kaunista :)runosi ovat ihania!
pidän todella paljon, käyn lukemassa aina ne...
ikuisesti
on hetki kahden pylvään välissä,
seitsemän kirjainta jännitettynä
i:n ja i:n keskelle
muodostavat kaiken sen,
mitä nyt ja aina on tässä: ikuisesti
sanaa lukeva silmä,
kunnes luomemme räpsähtää kiinni,
ikuisuus päättyy -
runo murtaa pylväänsä
ja maailma katoaa tomuun,
niin alkaa sanaton, mistä emme
vielä puhu
- -
HYVÄÄ VUOTTA 2007.
Siulle.
(noin 1:35 - 1:40)
älä varise päälleni
haltioitunut luumupuu -
sinä, naiseksi sanottu, joka
kääriydyt auki
vaatteistasi, ikkunasta kuunvalon osuessa
nouseviin ja laskeviin rintoihisi
hengityksen tahdissa,
kirjoitan kuin mieletön, päästäkseni
hehkuvan vartalosi alta:
älä varise päälleni
haltioutunut luumupuu, sinä, jota
katseeni haltioittaa, sinä, joka mielessäni jo värähdät
tulevaa kosketustani - joka sitoo
meidät yhteen
työntäessäni syrjään paperiarkit, tarttuessani
vartalosi kaareen ikkunan luona:
laukeaa räpsähtäen ansarauta
- - -
raakile. tätä täytyis kyllä hioa jos meinais runon tästä...
vaan menen nukkumaan.
kiitollisin mielin.
kiva joulu,
on tullut levättyä paljon.
taidan viettää joulua uuteen vuoteen asti?
eipä tässä muuta. hei hei
kuin ansa on kahden ihmisen varastettu rakkaus -
( voisimmeko mennä teelle putkaan huomenna ) ?
kääriydyn auki
huku minuun
kaikkeen mitä minussa on - huku !
kirjoita
kirjoita jokainen sanasi
minusta
minuun
sinuun
ikuisiksi ajoiksi
mutta kirjoita.
en tiedä
mistä luopuisin
sinustako
että olisin elämä
olen niin tyhjä
täytä sinä minut
sanoillasi
Kiitos jälleen sinulle ja hyvää loppuvuotta.
jaksat tätä äitipartaa unelmoida HERÄÄ IHMINEN!
Tämä oli tehokas:
> kääriydyn auki
huku minuun
kaikkeen mitä minussa on - huku! <
Se on ihmisen parahdus.
- - -
Omista minut, tule omistettavakseni -
hyväksy kaikki mitä on;
niin että annat minun kokea ruumiisi kautta
kuinka kaikki sinussa
iloitsee minusta, riemuitsee minusta, värisee minusta,
edes hetken verran;
kirjoita minut täyteen, mies - vaikka sanat sitten katoaisivat
ja aamun valo ja selkäjärkinen arki
saisi kaiken tämän
näyttämään lapselliselta,
kirjoita nyt - kirjoita ennen kuin aamu tulee!
avatun sylini kaipaavaan, huokoiseen
( olen avoin, altis haavoitettavaksi, suljethan minut turvallisiin käsiisi? )
paperiin
kirjoita, kirjoita aaltoihini vaahtopäät - ihoni paperiin kirjoita -
kun myrskyssä murskaudumme toisiimme
itkun vavahduttaessa sielujamme suunnattoman ilon lailla
kuulumme toisillemme sekunnin sadasosan:
kosmista, raukeavaa ikuisuutta
mykkyys.
- - -
- Parahdus ihmisten maailmassa -
Olla hyväksytty ja hyväksyä. Laajemmin. Kokonaisemmin. Kaikessa.
That's a question.
HYVÄÄ VUOTTA 2007 MYÖS RELLULLE.
:-)
kun taas jonkun piti siihen puuttua !
Tehokkuutta ei ole, sanoja sanojen perään - ehkä
sitä parahdusta kaiketikin.
En ole juurikaan täällä vieraillut viime aikoina,
enkä tule jatkossa olemaan senkään vertaa -
nimeni on haluttu mustata jo niin usein.
Kiitos sinulle uudesta runostasi, ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle 2007
toivottaa Rellu
Ojennan käteni. Hymyillään. Tänäkin vuonna.
Tässä ihmisten maailmassa..
Joskus kyllä pännii kaikenlainen pikkumaisuus ja asioiden asiaton vääntely, mollaaminen ja piikittely. Verenpainekin voi vähäksi aikaa nousta, tai kyynel tulla silmään jos on herkällä mielellä. Ainakin mulle käy toisinaan niin.
Eniten silti harmittaa näiden mollaajien puolesta. Kunpa löytäisivät sydämiinsä sen verran rauhaa ei tarttis olla piikittelemässä ja louskuttamassa. Hope.
Verenpaine tasaantuu ja katse kirkastuu jälleen.
Ihminen on monta kertaa outo olento toisia piikitellessään eikä itsessään huomaa kritiikin tarvetta laisin. Mustamaalaajalle kun kyseessä saattaa olla hetkellinen ajattelematon heitto jonka hän saman tien unohtaa, mutta kohteelle asia voi tuottaa pahaa mieltä pitkäksikin aikaa.
Mutta yritetään olla positiivisella mielellä.
muuten, tarkoitin tervehdyksenä, että tässäpä sitä olen palstalla minäkin taas:
huokaillaan palstalla huokauksemme.
- - -
Siihen jokaisella oikeus, vapauskin.
Jopa piikittelijöillä.
Toivon silti asiallista keskustelua ja että henkilökohtaisuuksiin ei mentäisi. Viime kuukausina palstalla on ollut ikävän paljon suoranaista loanheittoa. Johtunee ehkä monestakin syystä mistä lienee. Tällaisessa maailmassa elämme.
Elämä on.
:-)
VoI nyyhhhhh.....kun otat nokkaasi
No>kkaPoKKa
Tekisi mieleni heittää sinua saappaalla päähän
etkö jo tajua että on olemassa todellisuus
ei vain harha päässäsi että olen harha
tänään huomasin reisiäni pitkin valuvan veren
sitä tuli kuin seulaa tai enemmänkin kuin vettä
ikivanhoista räystäistä kovan myrskyn jälkeen
vereni sekottui suihkun puhtaaseen veteen
lattiaviemäristä putkia pitkin maahan maaksi taas
olen vaiheessa menopaussien tulee menee tulee
jospa vuodankin kuiviin olen kohta rusina
jonka joku vanha täti istuttaa kukkaruukkuunsa
eräänä päivänä huomaten kas - ruukussani
kasvaa punainen viinirypäle
En tiedä kirjoitatko itsestäsi vai osallistutko runooni? Kirjoitatko äitiparralle vai aloitusrunon minähenkilölle? Ehkä kummallekin jos samaistat heitä?
Oletan nyt näin, että otat osaa aloitusrunoon. Ok.
Tämä siis sijoittuu johonkin vaiheeseen runon henkilön eli runoilijan elämässä, on hänen syrjään jääneen vaimonsa purkaus, tuon, johon runoilija kerran oli niin rakastunut - eletään sitä vaihetta, että runoilun kiihko ja julkisuus on vienyt runoniekan mukanaan, vaimo kärsii hylätyksi joutumisen kipua?
Erittäin voimakkaasti eläydyt! Ehkä elämässäsi on eläytymistä edesauttavia tekijöitä joiden kautta samaistut runoilijan vaimoon. Alku on erinomainen: > tekisi mieleni heittää sinua saappaalla päähän / etkö jo tajua että on olemassa todellisuus <
Superhienoa!
Tästä en pidä: > ei vain harha päässäsi että olen harha <
En kykene kuvittelemaan runoilijan vaimoa niin sairaaksi että hän, edes kipunsa keskellä, olettaisi miehensä pitävän häntä harhana.
Mutta ok. Nythän on kyse sinun runosta, ei minun. Kuva alapäästä tulvailevasta verestä on tehokas - miehenä en kykene ymmärtämään asiaan liittyvää tunnekokemusta, mutta voin tuntea kauhistunutta myötätuntoa. Hienoa runokieltä:
> kuin vettä / ikivanhoista räystäistä kovan myrskyn jälkeen <
"Ikivanhat räystäät" voi samalla olla viittaus henkilön vanhenemiseen? Niinpä tietysti: näissä menopaussin vaiheissa. Viimeisiä kuukautisvuotoja.
- -
Ehkä myös symbolina? Rakkauden loppumisen rajuus?
Mutta veri lakkaa vuotamasta.
Tunnemyrsky tyyntyy. Hiljainen asettuminen. Asiat alkavat soljua tyynesti uomissaan.
Runoilija elää tekstiensä parissa ja paistattelee julkisuudessa, harmaantuvan, kuukautisista päässeen vaimon tyytyessä osaansa.
Sitten:
Myös julkisuus päättyy. Runoilija unohdetaan - ja havahtuu arkeensa. Silloin vaimo on jo poissa.
Aloitusrunossahan on tilanne, näin hahmotan:
Vanha runoilija istuu pihakeinussa, muistaa kauan sitten otetun lehtikuvan, kuvan kautta muistelee edesmennyttä vaimoaan, kuinka kerran oltiin niin rakastuneita mutta sitten vaimo jotenkin jäi taka-alalle, niin kuin tuossa kuvassakin jossa hän seisoo puiden varjossa. Runoilija sulkee silmänsä ja mieleen nousee nuoruudessa vaimolle kirjoittamansa runo.
- -
Loppua kohti runosi lässähtää. Huomaan että sekoitat runoon omia sekavia tunteita ja kuva ei pysy koossa. Lopun teemasta - kuolema vertauskuvallisena asian tai tapahtuman loppumisena ja uusi alku, kasvu johonkin uuteen (jos ymmärsin oikein?) - saisi mieluusti olla kokonaan oma runonsa tai runossa pitäisi ehkä olla siirtymävaihe, ainakin lopputeemaa olisi hyvä käsitellä paljon tiukemmin, keskittyneemmin, alun tunnelmaan verrattuna lopetus on kovin höttömäinen.
Mieleeni nousee tapaninpäivänä kuulemani juttu. Eräs naishenkilö kertoi.
Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten. Hän osti hyasintin - pitää kovasti hyasintin hajusta ja ostaa sellaisen joka joulu - mutta joulun jälkeen se alkoi tietysti kuihtua. Lopulta kukka oli ihan kuiva ja nuukahtanut, mieskin jo sanoi että heitä pois hyasintin raato. No, yks päivä hän sitte tarttui rupsahtaneeseen kukkaan ja oli kiikuttamassa sitä roskakoriin kun - hmm, tuore hyasintin tuoksu? Hän katsoi tarkemmin: hyasintin juuresta lykkäsi esiin uusi, kaunis kukka; uutta elämää. Tapahtuma jäi symbolisena kuvana puhuttelemaan häntä tähän tapaan: joskus voi tuntua että jokin asiani tai minä ihmisenä on lopussa, että en kelpaa kuin pois heitettäväksi, mutta asioiden raunioille kasvaakin uusi asia, ehkä vanha aukenee uudella tavalla tai eteen tulee kokonaan uusia, vanhaan liittymättömiä mahdollisuuksia, aivan tuoreet näkymät:
En joudukaan tunkiolle, elän ja hengitän edelleen, voimistun; astun huomispäivään kiitollisena mahdollisuuden lahjasta.
alku on monesti lupaava ja hyvinkin hienotunteisesti herättelevä ja rajusti purkautuva, mutta lopussa
joka kerta hylkääminen, myös todellisessa elämässä
sillä en enää usko, ihmisten välisissä suhteissa olevaan kestävyyteen.
vuodan verta edelleen
en mene lääkäriin
sillä katsotaan
miten kauan
vanhenevan
syrjään heitetyn
naisen elinvoima
tyhjenee.
Ota itsesi todesta.
TODELLISESSA ELÄMÄSSÄ.
Ja ryhdy luomaan niitä kestäviä ihmissuhteita.
Sitten jos jokin ei kestä,
elämä kannattelee silloinkin.
Tietysti saat kiusata itseäsi loppuun saakka jos tahdot,
kunnes elämästäsi on jäljellä rusina
lehdettömällä oksalla.
Mutta älä laita sitä minun syyksi.
Kiusaan itseäni sinulla
koska et huomaa minua
silloin olen vain rusina
jota viininpolkijat
rusikoivat ruukuissaan
syytänkö sinua?
varmaan - ksoka et todellakaan tunne minua!
Saat eräänä päivänä nuoren morsiammen
valkoisen neitsyen josta uhkuaa
juoksevaa ja tuoretta verta
uutta elämää lasta varten
vanhojen naisten on siirryttävä syrjään
että elämä on - jatkumo
( käperryn kasaan )