Kylvö vai istutus

???

Eli keväällä täytyisi metsittää tuollainen pienehkö, hehtaarin ala mökiltä. Aluetta ei ole vielä muokattu millään tavoin, täytynee hankkia kaivurimies kevääksi. Mutta mielessä on käynyt myös alueen kylvö.
Metsämaa on hyvin karua, joten olen miettinyt jos toteuttaisin homman "vanhan-aikaisesti" eli kuokka-pullo-menetelmällä.
Männyntaimet tuntuvat maksavan noin 20 senttiä kappaleelta, joten taimiin menisi noin neljäsastaa maanmuokkaus.
Mutta missähän hinnoissa männyn siemenet ovat ja mistä niitä kannattaa kysellä? Näin säästyisi tuolta muokkaukselta.

12

3145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selville urakoitsija, joka tekee kylvömuokkauksia sillä suunnalla. Sattuu ettei ole naimisissa MHY:n kanssa, kylvää muitakin kuin yhdistyksen uusinta-aloja. Hintahan on liikesalaisuus, mutta ihan varmasti voittaa nuissa olosuhteissa istutuksen, jos alue karua. Voithan tietenkin olla yhteydessä sinne yhdistykseen, tai löytyyhän niitä yksityisiä metsäalan yrittäjiä, mitkä hoitavat homman, mitäpä sitä kaivuria liian kivikoille.

      • kaivuria

        älähän kaivuria laita maata muokkaamaan. vaan ota joku laikuttamaan, jonka jälkeen itse kylvät noin 170-250 grammaa siementä hehtaaria kohden. Säästät huomattavasti siemenissä, kun et anna sen laikuttajan tehdä sitä hommaa, laikuttaja kylvää puoli kiloa... Hehtaarin alan kylvää noin tuntiin vähän huonompikuntoinenkin, jos vaan osaa homman. ja välineenä on siis pullo jossa korkissa muutama reikä. ja tietenkin kun laitetaan vähemmän siemeniä, niin on vähemmän sitten raivattavaakin. lopputulos kuitenkin on jopa parempi kuin koneella kylvössä. Itse olen kylvänyt jo pian 15 vuotta kaikki omt-pohjaa huonommat männylle ja kuuselle. Ja kyllä, onnistuu se kuusenkin kylvö. jos joku meinaa ettei onnistu, niin tulkoot katseleen lopputulosta tännepäin.

        Kaivurin otat vaan jos vesitalous vaatii pakosta sen. käytännössä vaan rämeelle ja korvelle kannattaa ottaa sellainen vehje.


    • Mäntysi

      Neljäsataa puuta hehtaarilla ja on tukevat oksat poikain pudotella variksenpesiä latvasta?
      Jos ei ole rotutaimia, niin "räkämäntyä" tulee.
      Eikös hehtaarille pitäisi alkuun olla 4000kpl, niin ei oksitu liikaa ja sitten harventaa..
      400 lienee päätehakkuutiheys?

      • uudelleen

        Taisi olla niin, että 2000 tainta/ha (20 c/kpl). Yhteensä 400 EUROA/ha.


      • uudelleen
        uudelleen kirjoitti:

        Taisi olla niin, että 2000 tainta/ha (20 c/kpl). Yhteensä 400 EUROA/ha.

        Ja sinun mielestä 2000 tainta/ha on sellainen sopiva määrä. Mietippä uudelleen.


      • _Identity
        uudelleen kirjoitti:

        Ja sinun mielestä 2000 tainta/ha on sellainen sopiva määrä. Mietippä uudelleen.

        Ei minun mielestäni, vaan tuon alkuperäisen kirjoittajan.
        Sitä paitsi; mietiPä!


      • silläviisiin
        _Identity kirjoitti:

        Ei minun mielestäni, vaan tuon alkuperäisen kirjoittajan.
        Sitä paitsi; mietiPä!

        Näinhän se on, pilkkua voi aina nussi kun ei tiedot muuhun riitä.


    • Optimaali

      Tässä tapauksessa näyttäs siltä että kummatkin menetelmät käy.
      Tosiaan jos vesitalous on kunnossa ei kaivuria kannata käyttää.
      Metsä-äes on hyvä ja suht. edullinen menetelmä joka tarvittaessa kylvää saman tien.
      Ymmärtääkseni se taimimäärä oli 2000/ha joka karulla maalla riittänee.
      Jos maa on ohutkunttainen ja hartiapankissa riittää jysyä niin kuokka ja pullo on hyvä yhdistelmä sekin.
      Kylvökohtia kannattaa valita 2500 ja 5-10 siementä/laikku.
      Siemeniä kannattaa kysellä firman mieheltä ja MHY:ltä ja vertailla hinta-laatua.
      Niin ja paras tulos siemenellä tulee kun lähtee aikaisin keväällä liikkeelle, saa siemenen kosteaan maahan.

      • maalla

        äes on edullisin muokkauskone jos sattuu liikkumaan siellä päin. Kylvää kannattaa 10-20 siementä paikkaansa ainakin 2500 kylvökohtaa/ha koska joka kohtaan ei kuitenkaan onnistu tulemaan tainta.


      • ???
        maalla kirjoitti:

        äes on edullisin muokkauskone jos sattuu liikkumaan siellä päin. Kylvää kannattaa 10-20 siementä paikkaansa ainakin 2500 kylvökohtaa/ha koska joka kohtaan ei kuitenkaan onnistu tulemaan tainta.

        Näyttää siltä että käytän tuota kylvöä, äestämään en kyllä aluetta ala. Sen verran karsean näköistä jälkeä saivat ainakin kymmenisen vuotta sitten aikaan samalle alueelle.
        Eihän kukaan sattumoisin muista männyn siementen kilohintaa?
        Kiitoksia tähän astisista vastauksista.


      • kilohinta
        ??? kirjoitti:

        Näyttää siltä että käytän tuota kylvöä, äestämään en kyllä aluetta ala. Sen verran karsean näköistä jälkeä saivat ainakin kymmenisen vuotta sitten aikaan samalle alueelle.
        Eihän kukaan sattumoisin muista männyn siementen kilohintaa?
        Kiitoksia tähän astisista vastauksista.

        mänty tais ainakin pari vuotta sitten maksaa kilolta 300 euron päälle pikkasen. Tietenkin siihen kilohintaan vaikuttaa toi laatu, elikkäs kuinka itävää siementä otat. Hehtaarin alan kyllä tekee vaikka kuokallakin, eipä se kovin suuri homma ole, jos vaan hartioissa on puhtia.


      • ??? kirjoitti:

        Näyttää siltä että käytän tuota kylvöä, äestämään en kyllä aluetta ala. Sen verran karsean näköistä jälkeä saivat ainakin kymmenisen vuotta sitten aikaan samalle alueelle.
        Eihän kukaan sattumoisin muista männyn siementen kilohintaa?
        Kiitoksia tähän astisista vastauksista.

        Vaikka olenkin periaatteessa istutuksen kannattaja, niin tuon kyllä voisi kylvääkkin.
        Kun se ilmeisesti on mokin vieressä, niin älä käytä kuokkaa kummempaa muokkausvälinettä.
        Vaikka istuttaisitkin, niin tuossa ei kannata mätästää mökin vieressä. Onhan niitä ennenkin saatu kuokalla ja pottiputkellakin muokkaamattomaankin maahan taimia istumaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      84
      2479
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      198
      1590
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1495
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1401
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      61
      1113
    6. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      929
    7. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      72
      926
    8. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      785
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      43
      785
    10. Gallup: Mikä ruoka kuuluu sinulla ehdottomasti juhannuksena ruokapöytään?

      Juhannuksena ruoka on tärkeä osa juhlaa. Mittumaarina syödään hyvin, ehkä myös grillataan ja nautitaan juhlasta. Kats
      Ruoka ja juoma
      30
      771
    Aihe