Kokemuksia Australiasta !!!!

stinde

Olen leikitellyt ajatuksella muuttaa travel & work-viisumilla vuodeksi Austraaliaan.Matkustaisin ensimmäistä kertaa yksin ja vielä asumaan..Olisinkin kiinnostunut muiden kokemuksista ja käytännön vinkeistä, kaikki tieto on tarpeen!!!!! Hyvät ja huonot puolet, vaikeudet, työnsaanti, asunnonsaanti yms.Tähän mennessä olen kuullut vain hyvää, mutta yksin lähteminen arvelluttaa...Kiitos jo etukäteen!

23

3384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • down under

      Mä voisin piiloutua sun matkalaukkuun ja matkustaa mukana... :) Olen oikeestaan asunu lähes vuoden Australiassa, kun olin vaihtarina siellä 2000. En oikeen osaa sano tosta käytännön puolesta, tai siis työnsaannista ja asunnosta, mutta se kuva mikä mulle jäi ausseista, niin oli tosi positiivinen. Avoimia ja ennakkoluulottomia ihmisiä. Lenkkeillessä ventovieraatkin tervehtivät. Riippuu tietysti paikasta, tuskin Sydneyn kaduilla kävellessä kukaan vieras tervehtii. Siellä ihmiset vaan juoksevat ja kaikilla tuntuu olevan kiire ja selkeä päämäärä, mutta silti tykkäsin Sydneystä kaupunkina. Toisaalta on vähä vaikeeta tähän kertoo kokemuksistaan, mutta kysele vaikka lisää, niin mielellään kyllä vastaan :) Heti, kun vaan tulis mahdollisuus, niin lähtisin käymään siellä uudestaan. Sanoisin, et aika paljon on myös itsestä kiinni, millaisena kaiken kokee. Jos olet avoin, kiinnostunut vieraasta kulttuurista ja maasta, ja AKTIIVINEN, niin voin melkein vakuuttaa, että kokemukset ovat vain positiivisia.

      • mow

        Helpoin maa menna uutena tyyppina. Asunto loytyy melko helposti, sanomalehti kateen ja soittelemaan. Takuuvuokraa pitaa loytya. Hanttihommia on tarjolla mukavasti. Ihmiset mukavaia - ainakin valkoiselle suomalaiselle. Paperisota ennen lahtoa vie aikaa mutta kun olet maassa ei papereita kysella, mutta lahde kiitaan kun viisumi loppuu, muuten ei ole toista kertaa asiaa.

      • Stinde

        Kiitos vastauksesta Down Under!;)
        Kerroit aika pitkälti samaa mitä olen kuullut KAIKILTA..siis pelkkää hyvää:) Niin siis, kuten sanottu, en ole ikinä matkustanut yksin ja kielitaitokin on vain jotenkuten hallussa- siitä kun on viitisen vuotta kun oon viimeks englantia opiskellut..Mutta ei sitä kyllä opi jos ei puhu.En nyt tiedä miten avoin olen, mutta tutustun ihmisiin helposti ja ajattelin että myös pakon edessä sitä oppis aika paljon..Oon kyllä erittäin kiinnostunut Australiasta kaikin tavoin, kaikki siellä näyttää ja vaikuttaa niin..täydelliseltä!!!:)Ja varsinkin Sydney on eka paikka missä haluan käydä..yöelämään varsinkin tutustumassa;)oon käsittäny, että sieltä saa kavereita aika helposti, eikä tekemistäkään puutu..Pitääkö paikkansa myös sun tapauksessa? Mul on myös sellanen mielikuva (tv:stä -yllättäen..), että siellä on aika paljon englantilaisia? Olisin aika pienellä budjetilla liikenteessä-tarkotus olis mennä siellä töihin elääkseni..Siis minkälaista se vapaa-aika siellä oikeesti on? Onko vaikeeta esim. matkustaa kaupungista toiseen? Minkä hintasta siellä on..? Onko siellä mahdollisesti suomalaisiakin, ettei äidinkieli unohtuis?;)Ja onko siellä niin paljon niitä hämähäkkejä, kuin kaikki väittää? Lämpötiloja talvella-kesällä? Paljonko on 100 australian dollaria euroissa? Kuten huomaat, kysymyksiä on paljon, joten kerro ihan mitä vaan!
        Thanks taas jo etukäteen..;)

      • Stinde
        mow kirjoitti:

        Kiitoksia vastauksesta! Oon miettiny lähtöä Work & Travel-viisumilla, joten pääsisin aika helpolla.Oonkin tässä lähinnä pohtinu joudunko siellä asunnottomaks ja työttömäks, mutta kuulemani perusteella sieltä saa melko helposti edes jonkinlaisen asuinsijan ja duunin.Riippuen siitä mitä viitsii tehä, eikö?;)

      • mow
        Stinde kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta Down Under!;)
        Kerroit aika pitkälti samaa mitä olen kuullut KAIKILTA..siis pelkkää hyvää:) Niin siis, kuten sanottu, en ole ikinä matkustanut yksin ja kielitaitokin on vain jotenkuten hallussa- siitä kun on viitisen vuotta kun oon viimeks englantia opiskellut..Mutta ei sitä kyllä opi jos ei puhu.En nyt tiedä miten avoin olen, mutta tutustun ihmisiin helposti ja ajattelin että myös pakon edessä sitä oppis aika paljon..Oon kyllä erittäin kiinnostunut Australiasta kaikin tavoin, kaikki siellä näyttää ja vaikuttaa niin..täydelliseltä!!!:)Ja varsinkin Sydney on eka paikka missä haluan käydä..yöelämään varsinkin tutustumassa;)oon käsittäny, että sieltä saa kavereita aika helposti, eikä tekemistäkään puutu..Pitääkö paikkansa myös sun tapauksessa? Mul on myös sellanen mielikuva (tv:stä -yllättäen..), että siellä on aika paljon englantilaisia? Olisin aika pienellä budjetilla liikenteessä-tarkotus olis mennä siellä töihin elääkseni..Siis minkälaista se vapaa-aika siellä oikeesti on? Onko vaikeeta esim. matkustaa kaupungista toiseen? Minkä hintasta siellä on..? Onko siellä mahdollisesti suomalaisiakin, ettei äidinkieli unohtuis?;)Ja onko siellä niin paljon niitä hämähäkkejä, kuin kaikki väittää? Lämpötiloja talvella-kesällä? Paljonko on 100 australian dollaria euroissa? Kuten huomaat, kysymyksiä on paljon, joten kerro ihan mitä vaan!
        Thanks taas jo etukäteen..;)

        Ai sa oot nahnyt sen brittidokkarin.. ei kuule nyt oot hukassa. Ei elama ausseissa sellaista ole, pelkkaa bilettamista varten ei kannata lahtea. Ja sita paitsi englantilaisia, bloody poms, vihataan australiassa.
        Viisumia varten tarvitset laakarintodistuksen lahetyston maaraamalta laakarilta, rongtenkuvat, verikokeita jne. joka on kallista (ei siis terveyskeskuksesta"), viisumin kasittely voi vieda jopa pari kuukautta, ja sen saa siis Tukholmasta.Pakollinen sairausvakuutus maksaa sekin.
        Matkakin maksaa, lisaksi tarvitse alkupaaomaa mm. asuntoa varten, vuokratakuu on kahden kuukauden vuokra. Ja muutenkin, et voi olla varma etta saat duunia heti ekana paivana, varsinkaan jos et PUHU englantia.Itse en lahtisi yksin edes tuoreen kouluenglannin varassa.
        Vuodessa et suomenkielta unohda, itse olen ollut poissa Suomesta pian 10 vuotta eika se nay kuin kirjoitusvirheissa.
        Hamahakkeja on paljon mutta varsinkin Sydneyn riesa ovat torakat, ne ovat noin 5 cm pitkia ja niita on paljon!
        Valimatkat ovat pitkat eika liikkuminen mitenkaan halpaa.

        Jotenkin arvelinkin jotain ton tyyppistä vastausta..Halusin vain tietää, onko ne britit oikeesti niin nuijia kuin miltä ne ulospäin vaikuttaa..Ilmeisesti, mutta turha niitä näin julkisesti on mennä haukkumaan.Viisuimeistä ja muista oon ottanu jo selvän ja viime vuoden lopussa tuli voimaan uudet asetukset. Viisumin saa tilattua sähkösesti netistä -ilman lääkärintodistuksia, maksaa noin about 100 euroo. Jos haluu, voi mennä ns. pakettimatkojen kautta, mulle henk.kohtasesti ne ei sovi, kun kerran on muitakin vaihtoehtoja. Duunia saa ihan mistä maasta tahansa, riippuen vain siitä mitä on valmis tekemään.Myös sairausvakuutuksista, pankkiasioista ja muista olen ottanu selvää, joten ei kannata tuomita sen perusteella mitä jätän sanomatta..Meinasin vain, että oppiihan sitä englantia jos sitä koko ajan puhuu. Kouluenglantiin en niin hirveesti panostais, koska se on aika kaukana puhekielestä, tiedän kyllä kokemuksesta.Budjettiin olen varannut 2500 euroo, luulis riittävän jos vielä tekee siellä töitä.Suomenkielestä mainitsin huumorilla, olis kiva jos sieltä sais suomalaisia tuttuja -paikallisten lisäks. Tämä nyt ihan selvennykseks, että tiedän kyllä perusasiat, halusin lähinnä lisäinfoo paikallisesta elämästä..

        vai vuoden visa netista, ei uskoisi.
        Vapaa-ajan vieton aussit kylla osaa, mutta siihen ei kuulu niinkaan (paitsi nuorilla) bailaaminen discoissa vaan bailaaminen rannoilla ja puistoissa. Tai jokun kotialtaan aarella. Ulkoilmaelama oli ainakin muutama vuosi sitten in ja tuskin se siita on hirveesti muuttunut.
        Harvahan siella englantia puhuu, aussia, irkkua ja aasianmurteita siella kuulee. moni polakki on pitanyt aksettinsa ja italiaanot kanssa.
        Lue culture shock sarjan kirja Australia niin opit paljon.

      • down under
        Stinde kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta Down Under!;)
        Kerroit aika pitkälti samaa mitä olen kuullut KAIKILTA..siis pelkkää hyvää:) Niin siis, kuten sanottu, en ole ikinä matkustanut yksin ja kielitaitokin on vain jotenkuten hallussa- siitä kun on viitisen vuotta kun oon viimeks englantia opiskellut..Mutta ei sitä kyllä opi jos ei puhu.En nyt tiedä miten avoin olen, mutta tutustun ihmisiin helposti ja ajattelin että myös pakon edessä sitä oppis aika paljon..Oon kyllä erittäin kiinnostunut Australiasta kaikin tavoin, kaikki siellä näyttää ja vaikuttaa niin..täydelliseltä!!!:)Ja varsinkin Sydney on eka paikka missä haluan käydä..yöelämään varsinkin tutustumassa;)oon käsittäny, että sieltä saa kavereita aika helposti, eikä tekemistäkään puutu..Pitääkö paikkansa myös sun tapauksessa? Mul on myös sellanen mielikuva (tv:stä -yllättäen..), että siellä on aika paljon englantilaisia? Olisin aika pienellä budjetilla liikenteessä-tarkotus olis mennä siellä töihin elääkseni..Siis minkälaista se vapaa-aika siellä oikeesti on? Onko vaikeeta esim. matkustaa kaupungista toiseen? Minkä hintasta siellä on..? Onko siellä mahdollisesti suomalaisiakin, ettei äidinkieli unohtuis?;)Ja onko siellä niin paljon niitä hämähäkkejä, kuin kaikki väittää? Lämpötiloja talvella-kesällä? Paljonko on 100 australian dollaria euroissa? Kuten huomaat, kysymyksiä on paljon, joten kerro ihan mitä vaan!
        Thanks taas jo etukäteen..;)

        Hmm... kuulostaa toisaalta vähän kummalliselta osa noista mow:n jutuista, mutta saattaahan sitä toisilla ola erilaisia kokemuksia. Mä taas sanoisin, että kyllä niitä brittejäkin sieltä löytyy ja kaikkia muita kanssa. Sydneyssä on aika paljon japseja ja kiinalaisia ym. maahanmuuttajia. Suomalaisiakin tapasin siellä ollessani. Kerrotakoon nyt sellanenkin komellus, että kun olin hostperheeni kanssa olympialaisissa ja mulla oli molemmissa poskissa suomen lipun kuva ja muistaakseni sinivalkonen paita päällä, niin joku suomalainen mies sanoi mulle jotain suomeksi, ja hyvin ymmärsin, mutta en saanu sanottua sille suomeks mitään, ja sit menin niin lukkoon, etten saanu englanniksikaan mitään ulos suustani. Otti kyllä päähän. Ja muistaakseni ainakin isommista kaupungeista löytyy myös jotain suomalaisia yhteisöjä ja ainakin Sydneyssä vakutuusasiat pystyy hoitamaan suomenkielellä.

        Ei sitä huonoa kielitaitoa kannata pelätä. Mulla oli kans tosi surkee enkku, kun lähdin. Lukion ekasta kurssista sain sillon 5. N.4-5 kk siinä sitten meni kielen opettelussa, tai niin, että perheenikin joutui puhumaan aika yksinkertaista kieltä ja melko hitaasti, jotta olisin tajunnu. Mut sitten 6-7 kk jälkeen puhuin ja ymmärsin englantia paremmin kuin suomea silloin. Uniakin näin enkuksi ja suomenkielen sanat todellakin olivat aika hukassa :) Nyt taitaa taas jo olla toisin päin. Ja virheitä ei todellakaan kannata pelätä. Suomalaisilla onkin vähän sellanen asenne, että muuten ei puhuta, ellei osaa kieliopillisesti ja muutenkin täydellisesti lausua, mutta ausseille on ihan sama, miten paljon teet virheitä. Mulle ei ainakaan kukaan ikinä nauranu. Päin vastoin, yrittivät sitten vaan neuvoa ja opastaa, miten oikein puhutaan.

        Hmm...tosta yöelämästä. Itse en niin hirveä bilehiiri ollut, mutta kavereiden kertoman mukaan varsinkin Sydneyssä ja muissa isommissa kaupungeissa on hyvinkin vilkasta yöelämää. Ja yks mitä todella kaipaan, on katukahvilat :)

        Joo, kavereita saa ihan varmasti, mutta mulla oli ainakin vaikeempaa luoda mitään syvällisempiä suhteita. Tai siis juttuun tulee melkein kenen kanssa tahansa, mutta sitten sellanen syvempi ystävyyssuhde oli vähän vaikeempaa luoda. Siis sellasia vapaa-ajan kavereita ei musta oo kauheen ongelmallista saada.

        Matkustaminen oli joskus joo vähän ätsyttävää, kun bussiinkin täytyi varata paikka. Ei siis onnistu niin, että menee vaan pysäkille ja hyppää kyytiin. Junalla pääsee aika kätevästi, jos vaan asuu niitten junareittien varrella. Ei mulle kyl mitään kauheen negatiivisia kokemuksia jääny tosta matkustelusta, vaikka välillät tosiaan pitikin kauheesti miettiä jatkoyhteyksiä. Bussihinnat ainakin oli ehkä aika kalliita Suomeen verrattuna, ja tais ne pitkät junamatkatkin jonkun verran maksaa, mut muistaakseni pääsin n. 12mk Sydneyn Nowrasta, joka on n.150 km päässä (jos en nyt ihan päin honkia muista :) Sillon dollarin kurssi oli n.4mk. Siis yks dollari oli 4 mk. Kai se aika sama on vieläkin. Heh, puhun vielä markoista, kun ei oikeen noi eurot oo vielä kolahtanu päähän :)

        Nyt mun täytyy mennä, mut vastaan vielä noihin muihin kysymyksiin, kun taas kerkeen! Ja kysyä saa edelleen... :)

      • mow
        Stinde kirjoitti:

        Jotenkin arvelinkin jotain ton tyyppistä vastausta..Halusin vain tietää, onko ne britit oikeesti niin nuijia kuin miltä ne ulospäin vaikuttaa..Ilmeisesti, mutta turha niitä näin julkisesti on mennä haukkumaan.Viisuimeistä ja muista oon ottanu jo selvän ja viime vuoden lopussa tuli voimaan uudet asetukset. Viisumin saa tilattua sähkösesti netistä -ilman lääkärintodistuksia, maksaa noin about 100 euroo. Jos haluu, voi mennä ns. pakettimatkojen kautta, mulle henk.kohtasesti ne ei sovi, kun kerran on muitakin vaihtoehtoja. Duunia saa ihan mistä maasta tahansa, riippuen vain siitä mitä on valmis tekemään.Myös sairausvakuutuksista, pankkiasioista ja muista olen ottanu selvää, joten ei kannata tuomita sen perusteella mitä jätän sanomatta..Meinasin vain, että oppiihan sitä englantia jos sitä koko ajan puhuu. Kouluenglantiin en niin hirveesti panostais, koska se on aika kaukana puhekielestä, tiedän kyllä kokemuksesta.Budjettiin olen varannut 2500 euroo, luulis riittävän jos vielä tekee siellä töitä.Suomenkielestä mainitsin huumorilla, olis kiva jos sieltä sais suomalaisia tuttuja -paikallisten lisäks. Tämä nyt ihan selvennykseks, että tiedän kyllä perusasiat, halusin lähinnä lisäinfoo paikallisesta elämästä..

        Oho en olisi uskonut etta vuoden visan saa netista, tassahan taytyy miettia vaikka paluuta..

        Ei se duunin saaminen ole koskaan ihan saletin varmaa, oli homma tai maa mika tahansa. Ja huonoa kielta puhuva ulkomaalainen, vaikka oliskin valkoinen, ei ole aina se halutuin. Englantiahan ausseissa ei kannata puhua brittiaksentilla, alkuksi irkku-, skotti- ja leveampi aussiakieli voi olla hankalaa ymmartaa, siella on paljon sanoja joita ei muissa englanneissa ole. Ja joskus tulee sellainen vaaraleuka vastaan, joka huvittaa itseaan puhumalla niin etta tulokas ei tajuu mitaan.
        Vapaa-aikahan on aussin elaman tarkein juttu, vapaapaivia on paljon. BBQ joko rannalla tai puistossa on hip, jos ei tutuilla ole omaa poolia.
        Lue Culture shock- sarjan aussikirja - siina on paljon hyvia juttuja.
        Onnea matkaan - lamminta mukaan! missaan en ole palellut niin paljon kuin siella.

      • Stinde
        down under kirjoitti:

        Hmm... kuulostaa toisaalta vähän kummalliselta osa noista mow:n jutuista, mutta saattaahan sitä toisilla ola erilaisia kokemuksia. Mä taas sanoisin, että kyllä niitä brittejäkin sieltä löytyy ja kaikkia muita kanssa. Sydneyssä on aika paljon japseja ja kiinalaisia ym. maahanmuuttajia. Suomalaisiakin tapasin siellä ollessani. Kerrotakoon nyt sellanenkin komellus, että kun olin hostperheeni kanssa olympialaisissa ja mulla oli molemmissa poskissa suomen lipun kuva ja muistaakseni sinivalkonen paita päällä, niin joku suomalainen mies sanoi mulle jotain suomeksi, ja hyvin ymmärsin, mutta en saanu sanottua sille suomeks mitään, ja sit menin niin lukkoon, etten saanu englanniksikaan mitään ulos suustani. Otti kyllä päähän. Ja muistaakseni ainakin isommista kaupungeista löytyy myös jotain suomalaisia yhteisöjä ja ainakin Sydneyssä vakutuusasiat pystyy hoitamaan suomenkielellä.

        Ei sitä huonoa kielitaitoa kannata pelätä. Mulla oli kans tosi surkee enkku, kun lähdin. Lukion ekasta kurssista sain sillon 5. N.4-5 kk siinä sitten meni kielen opettelussa, tai niin, että perheenikin joutui puhumaan aika yksinkertaista kieltä ja melko hitaasti, jotta olisin tajunnu. Mut sitten 6-7 kk jälkeen puhuin ja ymmärsin englantia paremmin kuin suomea silloin. Uniakin näin enkuksi ja suomenkielen sanat todellakin olivat aika hukassa :) Nyt taitaa taas jo olla toisin päin. Ja virheitä ei todellakaan kannata pelätä. Suomalaisilla onkin vähän sellanen asenne, että muuten ei puhuta, ellei osaa kieliopillisesti ja muutenkin täydellisesti lausua, mutta ausseille on ihan sama, miten paljon teet virheitä. Mulle ei ainakaan kukaan ikinä nauranu. Päin vastoin, yrittivät sitten vaan neuvoa ja opastaa, miten oikein puhutaan.

        Hmm...tosta yöelämästä. Itse en niin hirveä bilehiiri ollut, mutta kavereiden kertoman mukaan varsinkin Sydneyssä ja muissa isommissa kaupungeissa on hyvinkin vilkasta yöelämää. Ja yks mitä todella kaipaan, on katukahvilat :)

        Joo, kavereita saa ihan varmasti, mutta mulla oli ainakin vaikeempaa luoda mitään syvällisempiä suhteita. Tai siis juttuun tulee melkein kenen kanssa tahansa, mutta sitten sellanen syvempi ystävyyssuhde oli vähän vaikeempaa luoda. Siis sellasia vapaa-ajan kavereita ei musta oo kauheen ongelmallista saada.

        Matkustaminen oli joskus joo vähän ätsyttävää, kun bussiinkin täytyi varata paikka. Ei siis onnistu niin, että menee vaan pysäkille ja hyppää kyytiin. Junalla pääsee aika kätevästi, jos vaan asuu niitten junareittien varrella. Ei mulle kyl mitään kauheen negatiivisia kokemuksia jääny tosta matkustelusta, vaikka välillät tosiaan pitikin kauheesti miettiä jatkoyhteyksiä. Bussihinnat ainakin oli ehkä aika kalliita Suomeen verrattuna, ja tais ne pitkät junamatkatkin jonkun verran maksaa, mut muistaakseni pääsin n. 12mk Sydneyn Nowrasta, joka on n.150 km päässä (jos en nyt ihan päin honkia muista :) Sillon dollarin kurssi oli n.4mk. Siis yks dollari oli 4 mk. Kai se aika sama on vieläkin. Heh, puhun vielä markoista, kun ei oikeen noi eurot oo vielä kolahtanu päähän :)

        Nyt mun täytyy mennä, mut vastaan vielä noihin muihin kysymyksiin, kun taas kerkeen! Ja kysyä saa edelleen... :)

        Kieltämättä joo, vaikuttaa siltä ettei mow taida itse viihtyä.
        Olympialaiset oli varmaan aikamoinen kokemus! Itse kun olen aikamoinen urheiluhullu, kateeks käy;)Kielitaito on ihan ok, ongelma on siinä että ainakin täällä suomessa menee ihan shokkiin kun sitä joutuu puhumaan;)Yks mun jenkkikaveri opetti kyllä aika paljon, kun se tosissaan kyseli niin kauan kunnes ymmärsi kaiken.
        Ajattelin majailla aina muutaman kuukauden yhdessä paikassa ja jatkaa sitten matkaa.Mietiskelin tossa, että onko asutus siellä kauheen kaukana kaikesta muusta, olisko syytä miettiä jotain kulkuvälinettä? Onko siellä oikean- vai vasemmanpuoleinen liikenne? Autohan on tietysti kaikista kätevin, mut ymmärtääkseni sellasta on aika kallista pitää myös siellä..
        Onko mitään tietoa, minkälaiset liikuntamahdollisuudet siellä on? Tai siis mistähän niitä kannattaa lähteä etsimään?
        Tässä oli taas muutama kysymys lisää, joten vastaile ku ehdit. Ja kiitos kaikista aiemmistakin vastauksista!!;)

      • Stinde
        mow kirjoitti:

        vai vuoden visa netista, ei uskoisi.
        Vapaa-ajan vieton aussit kylla osaa, mutta siihen ei kuulu niinkaan (paitsi nuorilla) bailaaminen discoissa vaan bailaaminen rannoilla ja puistoissa. Tai jokun kotialtaan aarella. Ulkoilmaelama oli ainakin muutama vuosi sitten in ja tuskin se siita on hirveesti muuttunut.
        Harvahan siella englantia puhuu, aussia, irkkua ja aasianmurteita siella kuulee. moni polakki on pitanyt aksettinsa ja italiaanot kanssa.
        Lue culture shock sarjan kirja Australia niin opit paljon.

        Kiitti vinkistä, mut taidan silti mennä itse paikanpäälle ennemminkin, kuin jäädä kotisohvalle lukemaan..

      • pikachu
        Stinde kirjoitti:

        Jotenkin arvelinkin jotain ton tyyppistä vastausta..Halusin vain tietää, onko ne britit oikeesti niin nuijia kuin miltä ne ulospäin vaikuttaa..Ilmeisesti, mutta turha niitä näin julkisesti on mennä haukkumaan.Viisuimeistä ja muista oon ottanu jo selvän ja viime vuoden lopussa tuli voimaan uudet asetukset. Viisumin saa tilattua sähkösesti netistä -ilman lääkärintodistuksia, maksaa noin about 100 euroo. Jos haluu, voi mennä ns. pakettimatkojen kautta, mulle henk.kohtasesti ne ei sovi, kun kerran on muitakin vaihtoehtoja. Duunia saa ihan mistä maasta tahansa, riippuen vain siitä mitä on valmis tekemään.Myös sairausvakuutuksista, pankkiasioista ja muista olen ottanu selvää, joten ei kannata tuomita sen perusteella mitä jätän sanomatta..Meinasin vain, että oppiihan sitä englantia jos sitä koko ajan puhuu. Kouluenglantiin en niin hirveesti panostais, koska se on aika kaukana puhekielestä, tiedän kyllä kokemuksesta.Budjettiin olen varannut 2500 euroo, luulis riittävän jos vielä tekee siellä töitä.Suomenkielestä mainitsin huumorilla, olis kiva jos sieltä sais suomalaisia tuttuja -paikallisten lisäks. Tämä nyt ihan selvennykseks, että tiedän kyllä perusasiat, halusin lähinnä lisäinfoo paikallisesta elämästä..

        Moi:) Mä oon ajatellu ihan samaa et lähtis vuodeks Australiaan. Mua arveluttaa se että mä oon aika nuori ja se ois myös mulle eka kerta yksin matkassa. Kirjottelit et oot ottanu selvää siitä viisumista jne. Tiedätkö paljon maksaa lennot viisumi ja muu tarvittava..noin suunnilleen? Millon oot suunnitellu lähteväs? Mä aattelin et jos pitäis lukion jälkeen välivuoden ja lähtis kesällä 2004.

      • down under
        Stinde kirjoitti:

        Kieltämättä joo, vaikuttaa siltä ettei mow taida itse viihtyä.
        Olympialaiset oli varmaan aikamoinen kokemus! Itse kun olen aikamoinen urheiluhullu, kateeks käy;)Kielitaito on ihan ok, ongelma on siinä että ainakin täällä suomessa menee ihan shokkiin kun sitä joutuu puhumaan;)Yks mun jenkkikaveri opetti kyllä aika paljon, kun se tosissaan kyseli niin kauan kunnes ymmärsi kaiken.
        Ajattelin majailla aina muutaman kuukauden yhdessä paikassa ja jatkaa sitten matkaa.Mietiskelin tossa, että onko asutus siellä kauheen kaukana kaikesta muusta, olisko syytä miettiä jotain kulkuvälinettä? Onko siellä oikean- vai vasemmanpuoleinen liikenne? Autohan on tietysti kaikista kätevin, mut ymmärtääkseni sellasta on aika kallista pitää myös siellä..
        Onko mitään tietoa, minkälaiset liikuntamahdollisuudet siellä on? Tai siis mistähän niitä kannattaa lähteä etsimään?
        Tässä oli taas muutama kysymys lisää, joten vastaile ku ehdit. Ja kiitos kaikista aiemmistakin vastauksista!!;)

        Joo, olihan ne olympialaiset aika siisti kokemus, vielä kun hostperhe maksoi liput :) Fiilis oli ihan uskomaton, kun aallot kiersi stadionia ympäri! Oltiin sitten vielä kattoos sillon Sydneyssä loppuilotulitusta, enkä kyllä koskaan aikasemmin enkä sen jälkeenkään ole nähny niin hienoa ilotulitusta.

        Liikunta-aktiviteettien löytämisestä tuskin tulee ongelmaa. Lähes kaikki aussit todellakin OSAA ainakin uida! Muistan, kun kerran koulun jossain uimakilpailuissa ajattelin, et no kyl mä nyt ainakin noi pari tyttöä tosta voitan ihan kevyesti... ja voi noloa, kun olin ihan slkeästi viiminen. Toiset oli aikaa sit jo ollu maalissa. Siinä vaiheessa mulle tuli selväks, et aussit tosiaan on uimakansaa :) Lainelautailu on toinen tosi suosittu harrastus. Itsekin kokeilin pari kertaa, mut en niitten kertojen jälkeen ainakaan oikeen viel saanu juonesta kiinni. Se oli mulle kans sillon iso yllätys, et siel on suomalaisen mittakaavassa aina isot aallot uimarannoillakin. Ekan kerran ajattelin mielessäni, ku oltiin menossa uimaan, et onks noi nyt ihan hulluja, et menee tollasiin aaltoihin :) Menin kuitenkin perässä, ja jotenkin selvisin viel hengissäkin :) Niin, ja tennis on yks aika suosittu harrastus kans ja maaseudulla ihan ehdottomasti hevoset.

        Kesällä kyllä riittää lämmintä. Rannikolla, missä mäkin asuin, on vähän viileempää, mut kyl sielläkin oli aika hellekesä. Sisämaassa on sit jo paikoin niin kuumaa, että talotkin on rakennettu maan alle. Mut talvi siellä oli kyllä ihan järkyttävä! Lämpötila ei kyl laskenu pakkasen puolelle, mut jotenkin se vaan tuntui ihan hirveen kylmältä. Olin aina ihan jäässä, vaikka vaatteita olis ollu vaiks kuin paljon. Kai se kosteus sit teki sen. Talvella kun sataa huomattavast enemmän, ku kesäisin. Ja öisin vasta kylmää olikin. Mullakin oli sängyssä patjan päällä sellanen sähköllä lämmitettävä ohut lämpöpatja ja sen lisäks paksu peitto ja viltti. Taloissakin kun oli vaan yksinkertaiset ikkunat, eikä kauheest mitään tiivisteitä, niin kyllähän se kylmä sieltä sitten tuli sisällekin. Ja kaiken huippu oli niitten lämmittäminen! Munkin perheen talosta löytyi jopa kaks takkaa, mut eipä ne sen kauempaa lämmittäny, ku se tuli siinä paloi, kun ei niissä mitään pellejä ollut. Suora 'torvi' vaan ulos. Niin, siis mitään pattereita mä en ainakaan ikinä missään nähny.

        Mietin tässä vaan, kun näitä kirjottelen, että Australia on kyllä niin valtava maa, että toisella puolella sitä maata saattaa olla aivan toisenlaista, mitä nyt oon kertonu. Luntakaan ei olis tarvinnu lähtee etsimään 200 km kauempaa. Siis joskus kylmimmillä alueilla sataa talvisin lunta. Ja Queensland on melkein täynnä pelkkiä sademetsiä, kun taas keskiosa on lähes kokonaan aavikkoa.

        Rannikko on aika tiheään asuttua, joten siellä ei varmaan tule kauheesti ongelmia liikkumisen suhteen, mut sit kun lähtee vähänkin sisämaahan päin, niin sitten aletaan puhua sadoista kilometreistä paikkakuntien välimatkoissa. Oikean puoleinen liikenne siellä on, eli eri puoleinen ku Suomessa. Auton kuluista en oikeen muuta osaa sanoa, mut mun mielestä bensan hinnat ainakin oli tosi paljon halvempia, ku Suomessa, vaikka ne itte valittikin, et on kallista. Oliskohan litra maksanu sillon jotain vähän alle dollarin, eli n.3-4mk. Tietty ne hinnat on saattanu nousta nyt. Ja autojakin sieltä sai halvemmalla, kun täällä. Hostäitini osti sillon mun mielestä aika hienon auton, jossa oli siis ilmastointi, sähköiset penkinsäätimet, 6-paikkanen cd-soitin, kattoluukku, nahkasisustus, automaattivaihteinen jne... ja se maksoi siitä muistaakseni n. 200000mk.

        Voi, että kun tekis niin paljon mieli päästä käymään Australiassa taas :) Yks kaveri olis menossa naimisiin tammikuussa -04 ja se on pyytäny mua sen kaasoks, mut kun ne matkaliput maksaa ihan liikaa. Onhan tässä nyt kesä vielä aikaa kerätä sitä rahaa, mut aika heikolta näyttää, kun olishan se ihan kivaa, et sen jälkeenkin olis vielä rahaa, millä elää :) Tietty vois sitä jotenkin yrittää vähän kinua vanhemmilta, tai saada ne lähteen mukaan ja sitten mennä itte siinä sivussa ;) Tai, jos vaikka sais lottovoiton... Heh, aika hankalaa, kun en edes lottoa ;)

      • Stinde
        pikachu kirjoitti:

        Kerta se on ensimmäinenkin ja parempi lähteä nyt, ennenkuin on liian vanha:)
        Hinta riippuu vähän mitä kautta lähtee. Mutta suurinpiirtein olen laskenu 1000-1200 euroa-lennot (menopaluu Kilroy tai STA) ja muihin menoihin(viisumi sairausvak muut varalle) olen laskeskellut 1000-1500 euroa. Että ei se kyllä mikään halpa keikka ole, itelläkin on ongelmia keksiä mistä semmoset summat saan,mutta jos jotain tarpeeks haluaa, niin..No,kyllähän varmaan tiiä;) Ja tietysti, kuten on varmaan tullut ilmi, että olen menossa siellä töihin.Mihinkään en ole vielä sitoutunu,mut faktat on jo aika hyvin hallussa:)
        Mä olisin myös lähössä siinä kesällä-syksyllä 2004, en oo varma vielä, kun en oikein tiedä mitä tekisin mun asunnolle-luopuako kokonaan vai laittaako vuokralle..

      • Stinde
        down under kirjoitti:

        Joo, olihan ne olympialaiset aika siisti kokemus, vielä kun hostperhe maksoi liput :) Fiilis oli ihan uskomaton, kun aallot kiersi stadionia ympäri! Oltiin sitten vielä kattoos sillon Sydneyssä loppuilotulitusta, enkä kyllä koskaan aikasemmin enkä sen jälkeenkään ole nähny niin hienoa ilotulitusta.

        Liikunta-aktiviteettien löytämisestä tuskin tulee ongelmaa. Lähes kaikki aussit todellakin OSAA ainakin uida! Muistan, kun kerran koulun jossain uimakilpailuissa ajattelin, et no kyl mä nyt ainakin noi pari tyttöä tosta voitan ihan kevyesti... ja voi noloa, kun olin ihan slkeästi viiminen. Toiset oli aikaa sit jo ollu maalissa. Siinä vaiheessa mulle tuli selväks, et aussit tosiaan on uimakansaa :) Lainelautailu on toinen tosi suosittu harrastus. Itsekin kokeilin pari kertaa, mut en niitten kertojen jälkeen ainakaan oikeen viel saanu juonesta kiinni. Se oli mulle kans sillon iso yllätys, et siel on suomalaisen mittakaavassa aina isot aallot uimarannoillakin. Ekan kerran ajattelin mielessäni, ku oltiin menossa uimaan, et onks noi nyt ihan hulluja, et menee tollasiin aaltoihin :) Menin kuitenkin perässä, ja jotenkin selvisin viel hengissäkin :) Niin, ja tennis on yks aika suosittu harrastus kans ja maaseudulla ihan ehdottomasti hevoset.

        Kesällä kyllä riittää lämmintä. Rannikolla, missä mäkin asuin, on vähän viileempää, mut kyl sielläkin oli aika hellekesä. Sisämaassa on sit jo paikoin niin kuumaa, että talotkin on rakennettu maan alle. Mut talvi siellä oli kyllä ihan järkyttävä! Lämpötila ei kyl laskenu pakkasen puolelle, mut jotenkin se vaan tuntui ihan hirveen kylmältä. Olin aina ihan jäässä, vaikka vaatteita olis ollu vaiks kuin paljon. Kai se kosteus sit teki sen. Talvella kun sataa huomattavast enemmän, ku kesäisin. Ja öisin vasta kylmää olikin. Mullakin oli sängyssä patjan päällä sellanen sähköllä lämmitettävä ohut lämpöpatja ja sen lisäks paksu peitto ja viltti. Taloissakin kun oli vaan yksinkertaiset ikkunat, eikä kauheest mitään tiivisteitä, niin kyllähän se kylmä sieltä sitten tuli sisällekin. Ja kaiken huippu oli niitten lämmittäminen! Munkin perheen talosta löytyi jopa kaks takkaa, mut eipä ne sen kauempaa lämmittäny, ku se tuli siinä paloi, kun ei niissä mitään pellejä ollut. Suora 'torvi' vaan ulos. Niin, siis mitään pattereita mä en ainakaan ikinä missään nähny.

        Mietin tässä vaan, kun näitä kirjottelen, että Australia on kyllä niin valtava maa, että toisella puolella sitä maata saattaa olla aivan toisenlaista, mitä nyt oon kertonu. Luntakaan ei olis tarvinnu lähtee etsimään 200 km kauempaa. Siis joskus kylmimmillä alueilla sataa talvisin lunta. Ja Queensland on melkein täynnä pelkkiä sademetsiä, kun taas keskiosa on lähes kokonaan aavikkoa.

        Rannikko on aika tiheään asuttua, joten siellä ei varmaan tule kauheesti ongelmia liikkumisen suhteen, mut sit kun lähtee vähänkin sisämaahan päin, niin sitten aletaan puhua sadoista kilometreistä paikkakuntien välimatkoissa. Oikean puoleinen liikenne siellä on, eli eri puoleinen ku Suomessa. Auton kuluista en oikeen muuta osaa sanoa, mut mun mielestä bensan hinnat ainakin oli tosi paljon halvempia, ku Suomessa, vaikka ne itte valittikin, et on kallista. Oliskohan litra maksanu sillon jotain vähän alle dollarin, eli n.3-4mk. Tietty ne hinnat on saattanu nousta nyt. Ja autojakin sieltä sai halvemmalla, kun täällä. Hostäitini osti sillon mun mielestä aika hienon auton, jossa oli siis ilmastointi, sähköiset penkinsäätimet, 6-paikkanen cd-soitin, kattoluukku, nahkasisustus, automaattivaihteinen jne... ja se maksoi siitä muistaakseni n. 200000mk.

        Voi, että kun tekis niin paljon mieli päästä käymään Australiassa taas :) Yks kaveri olis menossa naimisiin tammikuussa -04 ja se on pyytäny mua sen kaasoks, mut kun ne matkaliput maksaa ihan liikaa. Onhan tässä nyt kesä vielä aikaa kerätä sitä rahaa, mut aika heikolta näyttää, kun olishan se ihan kivaa, et sen jälkeenkin olis vielä rahaa, millä elää :) Tietty vois sitä jotenkin yrittää vähän kinua vanhemmilta, tai saada ne lähteen mukaan ja sitten mennä itte siinä sivussa ;) Tai, jos vaikka sais lottovoiton... Heh, aika hankalaa, kun en edes lottoa ;)

        Mä oon toivonu lottovoittoa yli 20 vuotta, eikä vieläkään oo näkyny;)
        Mä olinkin ajatellut kiertää lähinnä niitä rannikkokaupunkeja, Sydneyssä ajattelin olla pisimpään,käydä Brisbanessa, Melbournessa ja ehkä Uudessa Seelannissakin (kävitkö muuten? mentiin jo toiseen maahan, mut ei se mitään;).Toisaalta haluisin kiertää koko maan läpi, muttei taida aika eikä rahat riittää.Sen jo muuten tiesinkin, että mitä etelämmäs mennään meidän "lämmin" on siellä kylmä.Viime talvena olin Espanjan etelärannikolla ja siellä 22 tarkotti jo pitkiä housuja;)Tosin en lähtis hirveesti vertailee Espanjaa ja Australiaa keskenään..
        Aika paljon infoa olet antanut, joten kiitos siitä! Tuli mieleen vielä, että onko aavistustakaan ruuan hinnoista siellä siis noin yleensä? Täällä Suomessa kun ei paljon ulkona kannata syödä, ellei halua vetää tonnikalaa viikon;)Asuminen siellä on mun käsittääkseni ainakin vähän halvempaa? Mä maksan yksiöstä nimittäin yli 500e kuussa, ja laskeskelin että kyllä se ainakin sen alle jää. Siellä kun tyytysin jo vaatimattomanpaakin asumiseen, ainakin väliaikasesti.Elämäntilanne täällä takaa sen, että ihan sama mitä tekee tai missä asuu, kunhan ei ole täällä..;)
        Mä innoissani odotan myös näkeväni paikallista eläimistöä! Kai niitä näkee muuallakin ku eläintarhassa..? En voi sietää turistikohteita ja muita turistinähtävyyksiä, haluan nähdä kaiken niinkuin ne luonnollisesti(?) on.Mä en kyllä mikään viidakon Jane kuitenkaan ole..;)
        Asiasta kolmanteen, mä haaveilin ensin myös et jos lähtis sinne vain lomailee. Mutta ne liput todellakin on niin törkeen hintaset, että pakkohan sinne on jäädä vähäks aikaa..Pakko oli keksiä joku tekosyy, että voi muuttaa sinne:)
        On kyllä kaikki käytännön asiat vielä tekemättä,työnantajallakaan ei oo vielä mitään hajua että olen lähdössä..Mut onhan tässä vielä aikaa.Mutta, työnantajasta puheenollen, se antaa mulle kohta kenkää ja jää koko matka tekemättä jos en lopeta nyt!:) Vastaile mihin pystyt/jaksat/ehdit, mä jään haaveilemaan;)

        En käyny Uudessa-Seelanissa, mut sisko on ollu siel vaihtarina, et ehkä se vois tietää sieltä jotain :) Tosin, en tiedä viittiikö se kuluttaa aikaansa netissä surffailuun, eikä sillä kyl oo kotona nettiä. Mut samalla matkalla kyl varmaan kannattaa käydä sielläkin, kun noin kauas kerran lähtee. Eihän Australiasta ole kun ihan kiven heiton matka Uuteen-Seelantiin.

        Joo, mä kans olisin halunnu/haluisin kiertää koko Australian ympäri ja läpi, mut siihen tarvitaan sit jo melkein puol vuotta minimissään aikaa, ja rahasta ei edes uskalla puhua :) Tuntui ainakin sillon siltä, et se maa on täynnä kaikkia uskomattomia luonnonmullistuksia. Blue Mountains -vuorilla kannttaa käydä (sillon, kun ei ole sumua). Kävin siellä nimittäin pari kertaa niin, ettei nähny yhtään mitään, ja kyllä sillon harmitti. Mut sit kerran kun näin ihan oikeesti Three Sistersit ja ne vesiputoukset, niin ei enää harmittanu. Sieltä löytyy myös kivoja vuoripolkuja, jos tykkää luonnossa kävelemisestä. Niin, joo ja noi vesiputoukset on upeimmillaan tietysti sadekautena.

        No, kenguruita luulisin et ainakin näät muuallakin, ku eläintarhoissa. Ja sitten niitä pienempiä 'versioita' eli wallaby:tä saattaa nähdä kans. Koaloita sen sijaan on tosi vaikeeta löytää luonnosta, koska ne nukkuu aina päivät ja muutenkin niitä on niin vähän, ja enimmäkseen ne pysyttelee puitten suojissa. Mä en valitettavasti nähny yhtään villiä koalaa, mut kävin sitten Brisbanessa sellasessa koalatarhassa, jossa pidin ihan oikeeta, elävää koalaa sylissäni. Naurulintuja eli kookaburra-lintuja löytyy varmaan joka paikasta. Välillä meinas kyllä mennä hermot niitten kanssa, varsinkin aamulla :) Ja sitten siel on jotain sellasia värikkäitä lintuja, jotka tulee syömään kädestä esim. leipää. En muista niitten nimee :) Hmm... mitäs sieltä sit viel löytyis? No, joo, delfiinejä saattaa nähdä ratsastamassa aalloilla joillakin uimarannoilla. Haitkin saattavat joskus eksyä rannan tuntumaan :) En tosin onneks tavannu yhtään :) Niin joo, ja niitä hämähäkkejä riittää joka lähtöön. Ja osa niistä on ihan hirveen isoja ja karmeita. Ja ne tulee sisälle asuntoihinkin :) Kerran pyykkikoneen kannessa oli n. 6-7 cm halkasijaltaan oleva pieni hämähäkki :) Ekat viikot näin ihan hirveitä painajaisia hämähäkeistä, kun mun huoneen katossa oli seitti, jossa ei tosin ollut hämähäkkiä. Sit, kun imuroisin sen pois sieltä, pystyin nukkumaan :) Kerran taisin nähdä myös jonkun myrkyllisen hämähäkin talomme verannalla, mut se onneks oli muistaakseni kuollut. Yhdeksästä tappavan myrkyllisestä käärmeestä Australiassa elää seitsemän lajia. Onneks ne vaan on aika usein jossain sademetsän uumenissa.

        Jos muuten vaan löytyy rahaa ja aikaa, niin kannattaa myös käydä katsastamassa Great Barrier Reef. En nyt muista ihan varmaks, olikohan se jossakin Brisbanen rannikolla, mut valtavan upeat koralliriutat kuitenkin. Tosin se on just sellanen turistirysä :) Sinne mennään eka jollakin aika isolla veneellä aivan hirveen kokosissa aalloissa. En oo ikinä ollut merisairas, mut tolla matkalla oli kyl vähän paha olo. Osa tuli tosi sairaiksi, ja siel jaettiinkin ilmaisia hiilitapletteja ja kylmiä pyyhkeitä. Paikan päällä siellä sitten pääsee snorklaamaan kalojen joukkoon :) Ja ne kalat ihan oikeesti näykki siellä :) Mut oli se jotenkin ihan uskomaton näky kaikessa väriloistossaan.

        Jotenkin jäi sellanen mielikuva, et ruokakaupat ei ihan hirveen kalliita ainakaan ollu, ja kiinalaisesta ravintolasta saa tosi halvalla, samoin pizzat ja hampurilaiset oli aika halpoja. Paremmat ravintolat tietty sit maksoi vähän enemmän. Asumisen hinnoista en oikeen osaa sanoo mitään, kun sain asua ilmaseks siinä perheessä :) Mut uskoisin kyllä, et jos täälläkin maksat yksiöstä 500 euroa kuussa, niin kyllä sen pitäis jo aika hyvää asuntoon riittää. Ja onhan siellä sit niitä youth hosteleita, joissa voi yöpyä.

        Joops, nyt pitäis itsekin tästä lähtee syömään, ennen kun alkaa liikaa heikottaa :)

      • mow
        Stinde kirjoitti:

        Kieltämättä joo, vaikuttaa siltä ettei mow taida itse viihtyä.
        Olympialaiset oli varmaan aikamoinen kokemus! Itse kun olen aikamoinen urheiluhullu, kateeks käy;)Kielitaito on ihan ok, ongelma on siinä että ainakin täällä suomessa menee ihan shokkiin kun sitä joutuu puhumaan;)Yks mun jenkkikaveri opetti kyllä aika paljon, kun se tosissaan kyseli niin kauan kunnes ymmärsi kaiken.
        Ajattelin majailla aina muutaman kuukauden yhdessä paikassa ja jatkaa sitten matkaa.Mietiskelin tossa, että onko asutus siellä kauheen kaukana kaikesta muusta, olisko syytä miettiä jotain kulkuvälinettä? Onko siellä oikean- vai vasemmanpuoleinen liikenne? Autohan on tietysti kaikista kätevin, mut ymmärtääkseni sellasta on aika kallista pitää myös siellä..
        Onko mitään tietoa, minkälaiset liikuntamahdollisuudet siellä on? Tai siis mistähän niitä kannattaa lähteä etsimään?
        Tässä oli taas muutama kysymys lisää, joten vastaile ku ehdit. Ja kiitos kaikista aiemmistakin vastauksista!!;)

        Niin tai sitten kokemukset ja nakemykset on erilaisia koska olin siella aikuisena ja yksin ilman mitaan perhetta huolehtimassa. Ja aikuisena nakee monta juttua erilailla kuin "nuorena", ihan kuin missa tahansa maassa.
        Viihdyin oikein hyvin mutta se ei estanyt nakemsta maan monia epakohtia kuten rasismia.

      • oz
        down under kirjoitti:

        En käyny Uudessa-Seelanissa, mut sisko on ollu siel vaihtarina, et ehkä se vois tietää sieltä jotain :) Tosin, en tiedä viittiikö se kuluttaa aikaansa netissä surffailuun, eikä sillä kyl oo kotona nettiä. Mut samalla matkalla kyl varmaan kannattaa käydä sielläkin, kun noin kauas kerran lähtee. Eihän Australiasta ole kun ihan kiven heiton matka Uuteen-Seelantiin.

        Joo, mä kans olisin halunnu/haluisin kiertää koko Australian ympäri ja läpi, mut siihen tarvitaan sit jo melkein puol vuotta minimissään aikaa, ja rahasta ei edes uskalla puhua :) Tuntui ainakin sillon siltä, et se maa on täynnä kaikkia uskomattomia luonnonmullistuksia. Blue Mountains -vuorilla kannttaa käydä (sillon, kun ei ole sumua). Kävin siellä nimittäin pari kertaa niin, ettei nähny yhtään mitään, ja kyllä sillon harmitti. Mut sit kerran kun näin ihan oikeesti Three Sistersit ja ne vesiputoukset, niin ei enää harmittanu. Sieltä löytyy myös kivoja vuoripolkuja, jos tykkää luonnossa kävelemisestä. Niin, joo ja noi vesiputoukset on upeimmillaan tietysti sadekautena.

        No, kenguruita luulisin et ainakin näät muuallakin, ku eläintarhoissa. Ja sitten niitä pienempiä 'versioita' eli wallaby:tä saattaa nähdä kans. Koaloita sen sijaan on tosi vaikeeta löytää luonnosta, koska ne nukkuu aina päivät ja muutenkin niitä on niin vähän, ja enimmäkseen ne pysyttelee puitten suojissa. Mä en valitettavasti nähny yhtään villiä koalaa, mut kävin sitten Brisbanessa sellasessa koalatarhassa, jossa pidin ihan oikeeta, elävää koalaa sylissäni. Naurulintuja eli kookaburra-lintuja löytyy varmaan joka paikasta. Välillä meinas kyllä mennä hermot niitten kanssa, varsinkin aamulla :) Ja sitten siel on jotain sellasia värikkäitä lintuja, jotka tulee syömään kädestä esim. leipää. En muista niitten nimee :) Hmm... mitäs sieltä sit viel löytyis? No, joo, delfiinejä saattaa nähdä ratsastamassa aalloilla joillakin uimarannoilla. Haitkin saattavat joskus eksyä rannan tuntumaan :) En tosin onneks tavannu yhtään :) Niin joo, ja niitä hämähäkkejä riittää joka lähtöön. Ja osa niistä on ihan hirveen isoja ja karmeita. Ja ne tulee sisälle asuntoihinkin :) Kerran pyykkikoneen kannessa oli n. 6-7 cm halkasijaltaan oleva pieni hämähäkki :) Ekat viikot näin ihan hirveitä painajaisia hämähäkeistä, kun mun huoneen katossa oli seitti, jossa ei tosin ollut hämähäkkiä. Sit, kun imuroisin sen pois sieltä, pystyin nukkumaan :) Kerran taisin nähdä myös jonkun myrkyllisen hämähäkin talomme verannalla, mut se onneks oli muistaakseni kuollut. Yhdeksästä tappavan myrkyllisestä käärmeestä Australiassa elää seitsemän lajia. Onneks ne vaan on aika usein jossain sademetsän uumenissa.

        Jos muuten vaan löytyy rahaa ja aikaa, niin kannattaa myös käydä katsastamassa Great Barrier Reef. En nyt muista ihan varmaks, olikohan se jossakin Brisbanen rannikolla, mut valtavan upeat koralliriutat kuitenkin. Tosin se on just sellanen turistirysä :) Sinne mennään eka jollakin aika isolla veneellä aivan hirveen kokosissa aalloissa. En oo ikinä ollut merisairas, mut tolla matkalla oli kyl vähän paha olo. Osa tuli tosi sairaiksi, ja siel jaettiinkin ilmaisia hiilitapletteja ja kylmiä pyyhkeitä. Paikan päällä siellä sitten pääsee snorklaamaan kalojen joukkoon :) Ja ne kalat ihan oikeesti näykki siellä :) Mut oli se jotenkin ihan uskomaton näky kaikessa väriloistossaan.

        Jotenkin jäi sellanen mielikuva, et ruokakaupat ei ihan hirveen kalliita ainakaan ollu, ja kiinalaisesta ravintolasta saa tosi halvalla, samoin pizzat ja hampurilaiset oli aika halpoja. Paremmat ravintolat tietty sit maksoi vähän enemmän. Asumisen hinnoista en oikeen osaa sanoo mitään, kun sain asua ilmaseks siinä perheessä :) Mut uskoisin kyllä, et jos täälläkin maksat yksiöstä 500 euroa kuussa, niin kyllä sen pitäis jo aika hyvää asuntoon riittää. Ja onhan siellä sit niitä youth hosteleita, joissa voi yöpyä.

        Joops, nyt pitäis itsekin tästä lähtee syömään, ennen kun alkaa liikaa heikottaa :)

        Uusi-Seelanti ei ole ihan vieressa - lento kestaa 3-4 tuntia (Sydney/Aucland) ja maksaa noin 1000 Ausdollaria.

        Ruoka on kaupoissa halvempaa kuin Suomessa. Aussivaatteet ovat halvempia mutta tuontikuteet ja kengat ehka samoissa hinnoissa. Kauppoja on tietty monen hintaista. Etnisen kuppilat ovat kohtuuhintaisia.

        Asumisen hinta vaihtelee alueittain, ehka ei kannatakaan etsia luukkua Bondibeachilta tms. jos kerran vain on vuoden, eika muutenkaan.

        Jos liikkuu paljon kandee funtsia autonraman ostoa, bensa on suht halpaa ja auton voi myyda lahtiessaan. Koska jengia on kaymassa paljon on niilla hyvat markkinat. Ratti on tietty vaaralla puolella mutta siihen tottuu.

        Englantilaisia (poms, pommies) tosiaan katotaan kieroon joissain paikoissa.Syy ei ole bailaavissa turisteissa vaan historiassa.

        Musta hienointa on ollut nahda valaita ihan lahelta.

      • Kenguru
        mow kirjoitti:

        Niin tai sitten kokemukset ja nakemykset on erilaisia koska olin siella aikuisena ja yksin ilman mitaan perhetta huolehtimassa. Ja aikuisena nakee monta juttua erilailla kuin "nuorena", ihan kuin missa tahansa maassa.
        Viihdyin oikein hyvin mutta se ei estanyt nakemsta maan monia epakohtia kuten rasismia.

        Hintatasosta sen verran, etta suurimmissa kaupungeissa kuten Sydneyssa, Brisbanessa, Melbournessa saat yopaikan halvimmillaan jostakin backpackeri-paikasta hintaan 20-30 AUD/yo. Viikkohinnat voi olla halvempia. Voit kuitenkin suunnitella budjettisi tuplaamalla tuon, ainakin aluksi kun et tunne ihmisia ja kuule menovinkkeja.

        Jos ajattelit matkustaa yhtaan, suosittelen auton ostamista. Jo jollakin 3000 aussilla saat ihan kohtuullisen auton, jossa voit reissun paalla jopa nukkua silloin talloin. Auton ostoon/ myyntiin kannattaa varata ainakin viikko, ettei ihan huonoja kauppoja tule tehtya.

        Pikkaisen laaja kysymys muuten kysya vinkkeja Australiasta, ihan sama kun kysyisit vinkkeja Eurooppaan matkaajalle. Taalla Australiassa on 8 erilaista osavaltiota ja pinta-alaa koko oman maanosamme verran. Ilmeisesti aioit kuitenkin startata itarannikolta ja hyva niin. Pelkastaan sita koluten saat vuoden kulumaan kevyesti. Mikali kuitenkin haluat saada maasta hieman laajemman kuvan kannattaa ehdottomasti matkustaa sita aktiivisesti ympari esim. 3-4 kk. Kay etelassa Tasmaniassa, aja pitkin Great Ocean Roadia etelarannikolla, jatka keskelta autiomaihin Ulurun kautta ja kay kaantymassa trooppisessa Darwinissa Kakadun luonnonpuiston kautta. Jos aikaa riittaa kay viela lansi-Australian kautta, aja upeaa luoteisrannikkoa alas Perthiin ja sielta takaisin itarannikolle (on muuten ihan hilliton matka, mutta kunhan ehdotan :)

        Ruoka taalla on aikalailla saman hintaista kuin Suomessa silloin 2001 kun sielta lahdin, mutta asuminen paljon halvempaa. Asuntojen (osto-)hinnat ovat noin puolet Suomen vastaavista ja vuokrahinnatkin reilusti edullisemmat, vaikka toki superkalliita alueita loytyy taaltakin.

        Luulisin, etta jonkunlaista hanttihommaa loytyy aika helpostikin tyoviisumilla. Onnea matkaan!

      • Onko valaat vapaana
        oz kirjoitti:

        Uusi-Seelanti ei ole ihan vieressa - lento kestaa 3-4 tuntia (Sydney/Aucland) ja maksaa noin 1000 Ausdollaria.

        Ruoka on kaupoissa halvempaa kuin Suomessa. Aussivaatteet ovat halvempia mutta tuontikuteet ja kengat ehka samoissa hinnoissa. Kauppoja on tietty monen hintaista. Etnisen kuppilat ovat kohtuuhintaisia.

        Asumisen hinta vaihtelee alueittain, ehka ei kannatakaan etsia luukkua Bondibeachilta tms. jos kerran vain on vuoden, eika muutenkaan.

        Jos liikkuu paljon kandee funtsia autonraman ostoa, bensa on suht halpaa ja auton voi myyda lahtiessaan. Koska jengia on kaymassa paljon on niilla hyvat markkinat. Ratti on tietty vaaralla puolella mutta siihen tottuu.

        Englantilaisia (poms, pommies) tosiaan katotaan kieroon joissain paikoissa.Syy ei ole bailaavissa turisteissa vaan historiassa.

        Musta hienointa on ollut nahda valaita ihan lahelta.

        Onko sinulla kokemuksia valaiden seuraamisesta.
        Olitko silloin Australiassa vain Uudessa Seelannissa ? Olisi mukavaa tietää enemmän, sillä olen itse kiinnostunut vastaavanlaisista matkoista. Voisitko valoittaa hieman, ja miten se suunnilleen meni. Olen kiitollinen kaikesta saamastani tiedosta.

    • hih

      mä meen siis kans tollaseen holiday visan järkkäämään juttuun heti ku vaan pääsen lukiosta. mut se on ainut ongelma, et miten saan työpaikat järkättyä ittelleni????´entä asunto? mistä saan molemmat????

      kiittos jo etikäteen!! =)=)

      • Pahat Pojat 2

        Tietääkö kukaan mitään pesäpallon WORLD CUP tapahtumasta. Edellisen kerran se järjestettiin Australiassa vuonna 2001. Se on sellainen paikallisten Suomi seurojen kokoontuminen. Milloin ja missä se tällä kertää järjestetään ? Olisi kiva tietää osallistuvatko he kuluihin ja miten majoitus järjestyy ?

      • Slussenin Sisu
        Pahat Pojat 2 kirjoitti:

        Tietääkö kukaan mitään pesäpallon WORLD CUP tapahtumasta. Edellisen kerran se järjestettiin Australiassa vuonna 2001. Se on sellainen paikallisten Suomi seurojen kokoontuminen. Milloin ja missä se tällä kertää järjestetään ? Olisi kiva tietää osallistuvatko he kuluihin ja miten majoitus järjestyy ?

        Pelit pelataan tällä kertaa vain Ruotsissa. Ei siten ainakaan tarvitse mennä Australiaan saakka. Paikkakuntana on muistaakseni SÖDERTÄLJE, jossa asuu paljon Suomesta muuttaneita. Kaikki joukkueet eivät vielä ole ilmoittautneet, mutta sekä naisissa että miehissä koetetaan ratkoa WORLD CUP tämäkertainen mestaruus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      599
      16475
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      52
      14808
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      381
      9301
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      45
      5389
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      11
      4572
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      171
      3109
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      118
      1875
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      57
      1359
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      94
      1282
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1237
    Aihe