ongelmanuori

Edellisen kirjoittajan käsitys nuorista yleensä tuntui niin kielteiseltä. Jos ajatellaan, että ainoa keino pitää nuori kaidalla tiellä on huuto ja sanktiot, niin silloin suhteen rakentaminen onkin tuhoon tuomittu.

Ehkä olen väärä henkilö ottamaan tuohon kantaa, koska itse olen päässyt niin helpolla kolmen kivan murrosikäiseni kanssa eikä ole omaa kokemusta millaista se pahimmillaan voi olla. mutta kun olen seurannut useiden tuttava- ja sukulaisperheiden tilanteita, niin olen joutunut huomaamaan, että niissä perheissä joissa on hyvin tiukat rajat kasvatuksessa, on pahempi tilanne murrosiässä. Eikä vika ole siinä etteivät nämä vanhemmat olisi yrittäneet tai rakastaneet lapsiaan.

Tuntuukin, että kun vanhemmat yrittävät liikaa ja liian tiukasti, niin silloin seuraa ongelmia. Nuori alkaa luonnostaan taistella vastaan ja uhmasta tehdä sitä mistä huudetaan ja mikä on liian jyrkästi kielletty. Ja kun nuori huomaa että hänestä ajatellaan pahaa, niin hän haluaakin sitten olla paha.

Rajoista puhutaan niin paljon nykyään, mutta pelkkä rajojen asettaminen ei näytä tuottavan toivottua tulosta. Minä panisin etusijalle luottamuksen siihen että nuori on järkevä, arvostelukykyinen, luotettava ja kiva ja ihana. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Keinoista: Ainakin yhden ystäväperheeni kohdalla pitkästä ja väliin turhauttavastakin perheterapiasta oli lopulta onnellinen lopputulos. Siellä esim. tekivät sopimuksia käytännön tilanteisiin, mihin eivät ilman ulkopuolista olisi enää lukkiutuneessa tilanteessaan pystyneet.

Omia keinojani: Puhua nuoren kanssa muustakin kuin ongelmista, myös äidin tai isän omista asioista siis vastavuoroista uskoutumista ja tutustumista. Antaa itse käytännössä esimerkkiä siitä millaisiksi välimme haluan. Luottamus, vaikka joskus pelottaisikin. Ja kummankaan osapuolen ei tarvii olla täydellinen.

meilläkin nuoria kirjoitti:

Edellisen kirjoittajan käsitys nuorista yleensä tuntui niin kielteiseltä. Jos ajatellaan, että ainoa keino pitää nuori kaidalla tiellä on huuto ja sanktiot, niin silloin suhteen rakentaminen onkin tuhoon tuomittu.

Ehkä olen väärä henkilö ottamaan tuohon kantaa, koska itse olen päässyt niin helpolla kolmen kivan murrosikäiseni kanssa eikä ole omaa kokemusta millaista se pahimmillaan voi olla. mutta kun olen seurannut useiden tuttava- ja sukulaisperheiden tilanteita, niin olen joutunut huomaamaan, että niissä perheissä joissa on hyvin tiukat rajat kasvatuksessa, on pahempi tilanne murrosiässä. Eikä vika ole siinä etteivät nämä vanhemmat olisi yrittäneet tai rakastaneet lapsiaan.

Tuntuukin, että kun vanhemmat yrittävät liikaa ja liian tiukasti, niin silloin seuraa ongelmia. Nuori alkaa luonnostaan taistella vastaan ja uhmasta tehdä sitä mistä huudetaan ja mikä on liian jyrkästi kielletty. Ja kun nuori huomaa että hänestä ajatellaan pahaa, niin hän haluaakin sitten olla paha.

Rajoista puhutaan niin paljon nykyään, mutta pelkkä rajojen asettaminen ei näytä tuottavan toivottua tulosta. Minä panisin etusijalle luottamuksen siihen että nuori on järkevä, arvostelukykyinen, luotettava ja kiva ja ihana. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Keinoista: Ainakin yhden ystäväperheeni kohdalla pitkästä ja väliin turhauttavastakin perheterapiasta oli lopulta onnellinen lopputulos. Siellä esim. tekivät sopimuksia käytännön tilanteisiin, mihin eivät ilman ulkopuolista olisi enää lukkiutuneessa tilanteessaan pystyneet.

Omia keinojani: Puhua nuoren kanssa muustakin kuin ongelmista, myös äidin tai isän omista asioista siis vastavuoroista uskoutumista ja tutustumista. Antaa itse käytännössä esimerkkiä siitä millaisiksi välimme haluan. Luottamus, vaikka joskus pelottaisikin. Ja kummankaan osapuolen ei tarvii olla täydellinen.

Lue lisää

Meilläkin kokeiltiin, että tehdään sopimuksia. Ei onnistunut. Minun, aikuisen, piti kyllä pitää sopiumuksesta kiinni, mutta nuori ei omaa osuuttaan hoitanut.
Me kokeilimme myös sitä, että teemme yhdessä asioita, esim. käymme mäkkärissä. Se ei kelvannut. Hän halusi rahaa että pääsee kavereiden kanssa. Nuori oli tuolloin 10-v. ja perheneuvolakäynnin jälkeen, jossa kaikki meni somasti ja kivasti, hän makasi likaisella asfaltilla ja huusi: mä en haluu täällä käydä sä mut tähän pakotat mä en haluu sun kanssa minnekään mä haluun rahaa että pääsen kavereiden kanssa.... Mitä tein? Kävelin autolle. Sanoin, että minä menen kotiin, tuletko samassa kyydissä vai käveletkö? Tyttö sulki suunsa ja tuli samaan autoon.
Saimme ohjeita: aina kun tottelee, tulee rasti ja tietyn rastimäärän jälk. yhdessä tehdään jotain kivaa. Käytännössä se menikin näin: ongelma oli se, että hän, 10v, huuteli vuoteestaan ja kommentoi aikuisten asioita (makuuhuoneet yläkerrassa, olohuone ja me aikuiset alakerrassa!!!) ja kun kehoitti olemaan hiljaa, hän vaikeni. Sitten: "Rasti!" minä: "ok, nyt hiljaa" Ja kohta: "Toinen rasti!"
Ei toiminut siis.

Uudelle paikkakunalle muuton myötä tytön kaveripiiri muuttui, mukaan tuli alkoholi, jota vanhemmat ostavat 11-vuotiaille. Tästä kävimme taistelua, tästä "kaikki muutkin.." Oli pakko kiristää kotiintuloaikoja. Jos olisi annettu löysää, en tiedä missä tyttö olisi nyt. Jo tuolloinkin hän kuulemma oli vetänyt kunnon kännit. Oisiko se oikein pitänyt sallia??

Nuorempi lapseni on ns. tavallinen nuori, joka uhmaa ja temppuilee, mutta ei samalla tavavalla kuin esikoinen. Hän ei tarvitse niin tiukkoja raameja, hänen kanssaan voi tehdä kompromisseja ja sopimuksia.

Ylivilkkaan, kesikittymiskyvyttömän lapsen kanssa on ihan erilaista toimia kuin tavallisen mutta vilkkaan ja energisen lapsen kanssa!! Ja kun tällainen lapsi tulee murrosikään, on tilanne kokonaan erilainen kuin tavallisen, uhmaavan nuoren kanssa.
Tilanteita ja elämäämme vierestä seuranneet tietävät, mikä se ero on, millaista se on käytännössä.
Täydellisyyttä ei haetakaan, ainakaan meillä.

Minua helpotti lukea Eve Hietaniemestä, jolle äiti Laila pyysi tekemään jotain tavallista kotityötä tai vast. Ja tämän takia tyttö sitten lukkiutui kylppäriin muutamaksi päiväksi!!?? Sen lehtijutun mukaan Eve Hietamies muutti kotoaan pois melko nuorena, mikä pakkotti ottamaan vastuuta itsestään. Ja välit parani.
Näin meilläkin kävi.

Tämän nuorimmaisen kohdalla: Alkoholi ja tupakka oli ja on edelleen jyrkästi kielletty, ja kotiintuloaikoija on ehdottomasti noudatettava. Nämä ovat asioita, joissa minä olen ehdoton.

Toisaalta on hassua, että ne vanhemmat, jotka ovat itse eläneet kohtuullisen kivuttoman murrosiän niin omassa nuoruudessaan kuin omien lastensakin kanssa, sitten jakavat neuvoja ja ohjeita ns. ongelmanuorten vanhemmille??

En nimittäin usko, että muillakaan on varhaislapsus pelkkää kieltoa ja sanktiota ja huutoa ollut - kentis sitä ei ole ollut ollenkaan, vaan kaikki on mennyt hyvin - mutta murrosikä tuo voimakkaan muutoksen. Meillä minä huusin, kun mikään kauniisti sanottu ei mennyt perille. Miksi ei? Miksi riitaa tulee siitä, miksi nuori "saa kohtauksen" siitä(KIN) kun kysyy neuvoa ja äiti vastaa, että odotas, pitää miettiä, en ole ole varma miten se tehdään, näytä sitä käsityötä..(meillä kyseessä oli koulun käsityö, johon tyttö halusi neuvoa ja en osannut sanoa sitä suorilta kädeltä, olisi pitänyt miettiä ja vasta sitten neuvoa), jolloin nuori sitten huutaa ja rääkyy, paiskoo ovia, järjestää valtavan kohtauksen vain siksi, että hän kysyi neuvoa, jonka olisi saanut, jos olisi antanut minullekin aikaa ajatella......??????

murkun äiti kirjoitti:

Meilläkin kokeiltiin, että tehdään sopimuksia. Ei onnistunut. Minun, aikuisen, piti kyllä pitää sopiumuksesta kiinni, mutta nuori ei omaa osuuttaan hoitanut.
Me kokeilimme myös sitä, että teemme yhdessä asioita, esim. käymme mäkkärissä. Se ei kelvannut. Hän halusi rahaa että pääsee kavereiden kanssa. Nuori oli tuolloin 10-v. ja perheneuvolakäynnin jälkeen, jossa kaikki meni somasti ja kivasti, hän makasi likaisella asfaltilla ja huusi: mä en haluu täällä käydä sä mut tähän pakotat mä en haluu sun kanssa minnekään mä haluun rahaa että pääsen kavereiden kanssa.... Mitä tein? Kävelin autolle. Sanoin, että minä menen kotiin, tuletko samassa kyydissä vai käveletkö? Tyttö sulki suunsa ja tuli samaan autoon.
Saimme ohjeita: aina kun tottelee, tulee rasti ja tietyn rastimäärän jälk. yhdessä tehdään jotain kivaa. Käytännössä se menikin näin: ongelma oli se, että hän, 10v, huuteli vuoteestaan ja kommentoi aikuisten asioita (makuuhuoneet yläkerrassa, olohuone ja me aikuiset alakerrassa!!!) ja kun kehoitti olemaan hiljaa, hän vaikeni. Sitten: "Rasti!" minä: "ok, nyt hiljaa" Ja kohta: "Toinen rasti!"
Ei toiminut siis.

Uudelle paikkakunalle muuton myötä tytön kaveripiiri muuttui, mukaan tuli alkoholi, jota vanhemmat ostavat 11-vuotiaille. Tästä kävimme taistelua, tästä "kaikki muutkin.." Oli pakko kiristää kotiintuloaikoja. Jos olisi annettu löysää, en tiedä missä tyttö olisi nyt. Jo tuolloinkin hän kuulemma oli vetänyt kunnon kännit. Oisiko se oikein pitänyt sallia??

Nuorempi lapseni on ns. tavallinen nuori, joka uhmaa ja temppuilee, mutta ei samalla tavavalla kuin esikoinen. Hän ei tarvitse niin tiukkoja raameja, hänen kanssaan voi tehdä kompromisseja ja sopimuksia.

Ylivilkkaan, kesikittymiskyvyttömän lapsen kanssa on ihan erilaista toimia kuin tavallisen mutta vilkkaan ja energisen lapsen kanssa!! Ja kun tällainen lapsi tulee murrosikään, on tilanne kokonaan erilainen kuin tavallisen, uhmaavan nuoren kanssa.
Tilanteita ja elämäämme vierestä seuranneet tietävät, mikä se ero on, millaista se on käytännössä.
Täydellisyyttä ei haetakaan, ainakaan meillä.

Minua helpotti lukea Eve Hietaniemestä, jolle äiti Laila pyysi tekemään jotain tavallista kotityötä tai vast. Ja tämän takia tyttö sitten lukkiutui kylppäriin muutamaksi päiväksi!!?? Sen lehtijutun mukaan Eve Hietamies muutti kotoaan pois melko nuorena, mikä pakkotti ottamaan vastuuta itsestään. Ja välit parani.
Näin meilläkin kävi.

Tämän nuorimmaisen kohdalla: Alkoholi ja tupakka oli ja on edelleen jyrkästi kielletty, ja kotiintuloaikoija on ehdottomasti noudatettava. Nämä ovat asioita, joissa minä olen ehdoton.

Toisaalta on hassua, että ne vanhemmat, jotka ovat itse eläneet kohtuullisen kivuttoman murrosiän niin omassa nuoruudessaan kuin omien lastensakin kanssa, sitten jakavat neuvoja ja ohjeita ns. ongelmanuorten vanhemmille??

En nimittäin usko, että muillakaan on varhaislapsus pelkkää kieltoa ja sanktiota ja huutoa ollut - kentis sitä ei ole ollut ollenkaan, vaan kaikki on mennyt hyvin - mutta murrosikä tuo voimakkaan muutoksen. Meillä minä huusin, kun mikään kauniisti sanottu ei mennyt perille. Miksi ei? Miksi riitaa tulee siitä, miksi nuori "saa kohtauksen" siitä(KIN) kun kysyy neuvoa ja äiti vastaa, että odotas, pitää miettiä, en ole ole varma miten se tehdään, näytä sitä käsityötä..(meillä kyseessä oli koulun käsityö, johon tyttö halusi neuvoa ja en osannut sanoa sitä suorilta kädeltä, olisi pitänyt miettiä ja vasta sitten neuvoa), jolloin nuori sitten huutaa ja rääkyy, paiskoo ovia, järjestää valtavan kohtauksen vain siksi, että hän kysyi neuvoa, jonka olisi saanut, jos olisi antanut minullekin aikaa ajatella......??????

Lue lisää

Sanoit että teillä rajoista ja kotiintuloajoista on ehdottomasti pidetty kiinni... jospa ongelman ydin onkin siinä? Pienemmän kanssa pärjää vielä niin, mutta murkun kanssa ehdottomuuden joutuu vaihtamaan joustavuuteen ja kompromisseihin, koska heillä alkaa ja kuuluukin olla jo omiakin näkemyksiä asioista. Aikuisenkin on muututtava lapsen kasvaessa, kun onkin pystyttävä jatkuvasti joka päivä neuvottelemaan ja kuuntelemaan perusteluja ja antamaan tilaa nuorenkin tarpeille.

Kuunteleminen on esim. sitä, että jos nuori menee mäkkäriin mieluummin kavereiden kanssa, se loukkaantumatta hyväksytään. Eihän siinä ole mitään pahaa, totta kai kavereitten seurassa on hauskempaa kuin vanhempien. rahat voi tienata teettämällä jonkun työn.

En tarkoita kritisoida kun enhän edes tunne teidän tapausta. Toivon vaan että näistä ajatuksista joku saisi apua. Meillä on selvitty ihan mukavasti ylivilkkaan ja keskittymisvaikeuksisen nuoren kanssa näillä periaatteilla. Mitä tempperamenttisempi nuori, sitä joustavampia ja huomioivampia vanhempien on oltava. Tämän tultasyöksevän lohikäärmeen kanssa tarvitaan myös paljon huumoria ja sen huomaamista että hänen persoonansa juuri tällaisena on myös upea asia.

murkun äiti kirjoitti:

Meilläkin kokeiltiin, että tehdään sopimuksia. Ei onnistunut. Minun, aikuisen, piti kyllä pitää sopiumuksesta kiinni, mutta nuori ei omaa osuuttaan hoitanut.
Me kokeilimme myös sitä, että teemme yhdessä asioita, esim. käymme mäkkärissä. Se ei kelvannut. Hän halusi rahaa että pääsee kavereiden kanssa. Nuori oli tuolloin 10-v. ja perheneuvolakäynnin jälkeen, jossa kaikki meni somasti ja kivasti, hän makasi likaisella asfaltilla ja huusi: mä en haluu täällä käydä sä mut tähän pakotat mä en haluu sun kanssa minnekään mä haluun rahaa että pääsen kavereiden kanssa.... Mitä tein? Kävelin autolle. Sanoin, että minä menen kotiin, tuletko samassa kyydissä vai käveletkö? Tyttö sulki suunsa ja tuli samaan autoon.
Saimme ohjeita: aina kun tottelee, tulee rasti ja tietyn rastimäärän jälk. yhdessä tehdään jotain kivaa. Käytännössä se menikin näin: ongelma oli se, että hän, 10v, huuteli vuoteestaan ja kommentoi aikuisten asioita (makuuhuoneet yläkerrassa, olohuone ja me aikuiset alakerrassa!!!) ja kun kehoitti olemaan hiljaa, hän vaikeni. Sitten: "Rasti!" minä: "ok, nyt hiljaa" Ja kohta: "Toinen rasti!"
Ei toiminut siis.

Uudelle paikkakunalle muuton myötä tytön kaveripiiri muuttui, mukaan tuli alkoholi, jota vanhemmat ostavat 11-vuotiaille. Tästä kävimme taistelua, tästä "kaikki muutkin.." Oli pakko kiristää kotiintuloaikoja. Jos olisi annettu löysää, en tiedä missä tyttö olisi nyt. Jo tuolloinkin hän kuulemma oli vetänyt kunnon kännit. Oisiko se oikein pitänyt sallia??

Nuorempi lapseni on ns. tavallinen nuori, joka uhmaa ja temppuilee, mutta ei samalla tavavalla kuin esikoinen. Hän ei tarvitse niin tiukkoja raameja, hänen kanssaan voi tehdä kompromisseja ja sopimuksia.

Ylivilkkaan, kesikittymiskyvyttömän lapsen kanssa on ihan erilaista toimia kuin tavallisen mutta vilkkaan ja energisen lapsen kanssa!! Ja kun tällainen lapsi tulee murrosikään, on tilanne kokonaan erilainen kuin tavallisen, uhmaavan nuoren kanssa.
Tilanteita ja elämäämme vierestä seuranneet tietävät, mikä se ero on, millaista se on käytännössä.
Täydellisyyttä ei haetakaan, ainakaan meillä.

Minua helpotti lukea Eve Hietaniemestä, jolle äiti Laila pyysi tekemään jotain tavallista kotityötä tai vast. Ja tämän takia tyttö sitten lukkiutui kylppäriin muutamaksi päiväksi!!?? Sen lehtijutun mukaan Eve Hietamies muutti kotoaan pois melko nuorena, mikä pakkotti ottamaan vastuuta itsestään. Ja välit parani.
Näin meilläkin kävi.

Tämän nuorimmaisen kohdalla: Alkoholi ja tupakka oli ja on edelleen jyrkästi kielletty, ja kotiintuloaikoija on ehdottomasti noudatettava. Nämä ovat asioita, joissa minä olen ehdoton.

Toisaalta on hassua, että ne vanhemmat, jotka ovat itse eläneet kohtuullisen kivuttoman murrosiän niin omassa nuoruudessaan kuin omien lastensakin kanssa, sitten jakavat neuvoja ja ohjeita ns. ongelmanuorten vanhemmille??

En nimittäin usko, että muillakaan on varhaislapsus pelkkää kieltoa ja sanktiota ja huutoa ollut - kentis sitä ei ole ollut ollenkaan, vaan kaikki on mennyt hyvin - mutta murrosikä tuo voimakkaan muutoksen. Meillä minä huusin, kun mikään kauniisti sanottu ei mennyt perille. Miksi ei? Miksi riitaa tulee siitä, miksi nuori "saa kohtauksen" siitä(KIN) kun kysyy neuvoa ja äiti vastaa, että odotas, pitää miettiä, en ole ole varma miten se tehdään, näytä sitä käsityötä..(meillä kyseessä oli koulun käsityö, johon tyttö halusi neuvoa ja en osannut sanoa sitä suorilta kädeltä, olisi pitänyt miettiä ja vasta sitten neuvoa), jolloin nuori sitten huutaa ja rääkyy, paiskoo ovia, järjestää valtavan kohtauksen vain siksi, että hän kysyi neuvoa, jonka olisi saanut, jos olisi antanut minullekin aikaa ajatella......??????

Lue lisää

Hei! Kirjoitat asiaa. Tulee selkeä kuva, että huolehdit ja välität aidosti murkustasi. Oletko ajatellut kertoa hänelle samaa kuin meille muille täällä keskustelupalstalla?? Entä, jos antaisit hänen lukea, mitä olet huolistasi kirjoittanut? Se olisi nuorelle hyvin konkreettista ja ehkäpä miettisi asioita ihan eri tavalla, kun saisi lukea kommenttisi?? Välttämättä nuorihan ei "jaksa" kuunnella mitä vanhemmat hänelle puhuvat, joten ns. kirjeenvaihto perheessä voisi olla ihan hyväkin juttu! Oma murkkuni mokasi vähän aikaa sitten (omasta mielestäänkin), joten kirjoitti minulle kirjeen, kun ei joko uskaltanut, kyennyt, kehdannut tai puhua minulle suoraan. Tämä oli meillä aikamoisen hyvä ja positiivinen alku suhteemme uudelleen luomiseen.
Voimia Sinulle kovasti ja ÄLÄ LANNISTU vastoinkäymisten edellä. PYSY AIKUISENA, vaikka murkku riehuukin. ÄLÄ mene tunnetiloihin mukaan.Suutu, kun siltä tuntuu ja kerro murkulle, mikä suututtaa ja harmittaa. Meidän vanhempien on välillä niin hankalaa olla vanhempi ja onhan se tieteessäkin todettu, että aikuinen yleensä reagoi lapseen tämän iän mukaan. Eli itsessä tulee lapsi tai murkku esiin. Siksi pitäisi pitää vaan pää kylmänä ja olla aikuinen. P.S.helpommin sanottu kuin tehty??? -Tiina_

minullakin murkku kirjoitti:

Hei! Kirjoitat asiaa. Tulee selkeä kuva, että huolehdit ja välität aidosti murkustasi. Oletko ajatellut kertoa hänelle samaa kuin meille muille täällä keskustelupalstalla?? Entä, jos antaisit hänen lukea, mitä olet huolistasi kirjoittanut? Se olisi nuorelle hyvin konkreettista ja ehkäpä miettisi asioita ihan eri tavalla, kun saisi lukea kommenttisi?? Välttämättä nuorihan ei "jaksa" kuunnella mitä vanhemmat hänelle puhuvat, joten ns. kirjeenvaihto perheessä voisi olla ihan hyväkin juttu! Oma murkkuni mokasi vähän aikaa sitten (omasta mielestäänkin), joten kirjoitti minulle kirjeen, kun ei joko uskaltanut, kyennyt, kehdannut tai puhua minulle suoraan. Tämä oli meillä aikamoisen hyvä ja positiivinen alku suhteemme uudelleen luomiseen.
Voimia Sinulle kovasti ja ÄLÄ LANNISTU vastoinkäymisten edellä. PYSY AIKUISENA, vaikka murkku riehuukin. ÄLÄ mene tunnetiloihin mukaan.Suutu, kun siltä tuntuu ja kerro murkulle, mikä suututtaa ja harmittaa. Meidän vanhempien on välillä niin hankalaa olla vanhempi ja onhan se tieteessäkin todettu, että aikuinen yleensä reagoi lapseen tämän iän mukaan. Eli itsessä tulee lapsi tai murkku esiin. Siksi pitäisi pitää vaan pää kylmänä ja olla aikuinen. P.S.helpommin sanottu kuin tehty??? -Tiina_

Lue lisää

Heips!

Kyllä on yritetty kaikki mahdollinen mutta kun mikään ei tunnu enään menevän perille. Tälläkin viikolla Neiti ei pitänyt kotiintuloajoista kertaakaan kiinni vaikka lupas ja vannoi tulevansa sovittuna aikana. To-pe välisenä yöllä oli ties missä ja pe aamulla lähti kouluun ja tuli tänään sunnuntaina illalla kotiin.

Et revi siitä sitten huumoria. Tää on tosi mukavaa elämää jo. Siis suoraansanoen mulla rupee ihan oikeasti jo v**** niin paljon et... Helvetti soikoon!

Olen sitten vaikka kuinka inhottava äiti tahansa, mutta mun on pakko saada se mukula johonkin sijoitettu ennenkun oma mieleterveys rupee prakaamaan.

väsynyt äiti kirjoitti:

Heips!

Kyllä on yritetty kaikki mahdollinen mutta kun mikään ei tunnu enään menevän perille. Tälläkin viikolla Neiti ei pitänyt kotiintuloajoista kertaakaan kiinni vaikka lupas ja vannoi tulevansa sovittuna aikana. To-pe välisenä yöllä oli ties missä ja pe aamulla lähti kouluun ja tuli tänään sunnuntaina illalla kotiin.

Et revi siitä sitten huumoria. Tää on tosi mukavaa elämää jo. Siis suoraansanoen mulla rupee ihan oikeasti jo v**** niin paljon et... Helvetti soikoon!

Olen sitten vaikka kuinka inhottava äiti tahansa, mutta mun on pakko saada se mukula johonkin sijoitettu ennenkun oma mieleterveys rupee prakaamaan.

Lue lisää

Minulla oli tuossa vuoden ajan samanlaista ja kävin sosiaaliviranomaisten ja kriisikeskuksen kanssa jatkuvaa neuvottelua.Tyttäreni on nyt 15v.ja anoimme itse väliaikaista huostaanottoa ja sijoitusta eripaikka kunnalle ja pikku hiljaa toivon kipinä alkaa palaamaan takaisin,vaikka koenkin syyllisyyttä tästä huostaan otosta.Ja tähän liittyen monien yö poissaolojen ja päivien ja kaveripiiri muuttu aivan totaalisesti.Eipä tyttö ole halukas tapaamaan entistä kaveriporukkaa mielellään enään ,se sattuu vanhempien sydämeen ja siskon joka on aivan erinlainen ollut murkkuna mutta luulen että se kantaa hedelmää muutaman vuoden sisällä.Käymme tapaamassa aina kun on vaan mahdollista ja soittelemme ja näytämme aidosti sen että emme ole hylänneet häntä vaan että hän oli menossa väärille raiteille! Jaksa mista sinulle toivon sydämmestäni!

meilläkin nuoria kirjoitti:

Edellisen kirjoittajan käsitys nuorista yleensä tuntui niin kielteiseltä. Jos ajatellaan, että ainoa keino pitää nuori kaidalla tiellä on huuto ja sanktiot, niin silloin suhteen rakentaminen onkin tuhoon tuomittu.

Ehkä olen väärä henkilö ottamaan tuohon kantaa, koska itse olen päässyt niin helpolla kolmen kivan murrosikäiseni kanssa eikä ole omaa kokemusta millaista se pahimmillaan voi olla. mutta kun olen seurannut useiden tuttava- ja sukulaisperheiden tilanteita, niin olen joutunut huomaamaan, että niissä perheissä joissa on hyvin tiukat rajat kasvatuksessa, on pahempi tilanne murrosiässä. Eikä vika ole siinä etteivät nämä vanhemmat olisi yrittäneet tai rakastaneet lapsiaan.

Tuntuukin, että kun vanhemmat yrittävät liikaa ja liian tiukasti, niin silloin seuraa ongelmia. Nuori alkaa luonnostaan taistella vastaan ja uhmasta tehdä sitä mistä huudetaan ja mikä on liian jyrkästi kielletty. Ja kun nuori huomaa että hänestä ajatellaan pahaa, niin hän haluaakin sitten olla paha.

Rajoista puhutaan niin paljon nykyään, mutta pelkkä rajojen asettaminen ei näytä tuottavan toivottua tulosta. Minä panisin etusijalle luottamuksen siihen että nuori on järkevä, arvostelukykyinen, luotettava ja kiva ja ihana. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Keinoista: Ainakin yhden ystäväperheeni kohdalla pitkästä ja väliin turhauttavastakin perheterapiasta oli lopulta onnellinen lopputulos. Siellä esim. tekivät sopimuksia käytännön tilanteisiin, mihin eivät ilman ulkopuolista olisi enää lukkiutuneessa tilanteessaan pystyneet.

Omia keinojani: Puhua nuoren kanssa muustakin kuin ongelmista, myös äidin tai isän omista asioista siis vastavuoroista uskoutumista ja tutustumista. Antaa itse käytännössä esimerkkiä siitä millaisiksi välimme haluan. Luottamus, vaikka joskus pelottaisikin. Ja kummankaan osapuolen ei tarvii olla täydellinen.

Lue lisää

kirjotit: niin olen joutunut huomaamaan, että niissä perheissä joissa on hyvin tiukat rajat kasvatuksessa, on pahempi tilanne murrosiässä.

Meillä kotona on ollut löysä kuri, mutsi on ostanut bisset ja tupakat. Kotiintuloaikoja ei ole ollut moneen vuoteen. En nyt sano, että viinaa kannetaan litratolkulla tms, mutta aina sai parit siiderit viikonlopuksi. Bileitä ollaan saatu pitää. Siis huomaa pointti: ei tiukkoja rajoja. Tottakai mekin ilmoitetaan (useimmiten), jos jäädään jonnekin yöksi.
Mutta mutta...Siskoni on M:n ylioppilas, viisas ja vastuuntuntoinen, ei juonut nuorempana, minä keskimmäinen menen miten sattuu, lukion kyllä käynyt ja kuopus veljemme polttaa pilveä ja ryyppää keskellä viikkoa, eikä ole peruskoulun jälkeen tehnyt mitään. Missä siis vika, kun perheen lapsista tullut näin erilaisia? Toinen vastuuntuntoinen ja toista ei kiinnosta pätkääkään.

miisa kirjoitti:

kirjotit: niin olen joutunut huomaamaan, että niissä perheissä joissa on hyvin tiukat rajat kasvatuksessa, on pahempi tilanne murrosiässä.

Meillä kotona on ollut löysä kuri, mutsi on ostanut bisset ja tupakat. Kotiintuloaikoja ei ole ollut moneen vuoteen. En nyt sano, että viinaa kannetaan litratolkulla tms, mutta aina sai parit siiderit viikonlopuksi. Bileitä ollaan saatu pitää. Siis huomaa pointti: ei tiukkoja rajoja. Tottakai mekin ilmoitetaan (useimmiten), jos jäädään jonnekin yöksi.
Mutta mutta...Siskoni on M:n ylioppilas, viisas ja vastuuntuntoinen, ei juonut nuorempana, minä keskimmäinen menen miten sattuu, lukion kyllä käynyt ja kuopus veljemme polttaa pilveä ja ryyppää keskellä viikkoa, eikä ole peruskoulun jälkeen tehnyt mitään. Missä siis vika, kun perheen lapsista tullut näin erilaisia? Toinen vastuuntuntoinen ja toista ei kiinnosta pätkääkään.

Lue lisää

Terve! Olen itse 16v poika, isäni on alkoholisti, ja asun äitini kanssa kaksin, olen ollu melkoinen ongelma nuori vielä vuosi sitten.. Karkailin, ryyppäsin, varastelin, tein graffitia, lintsasin, poltin pilveä ja tein kaikkea mahdollista mikä oli kiellettyä ja ns "jännää". Ei siinä yksinhuoltaja äitini mitään saanut aikaan, sain henkisen ylivoiman häneen jossain vaiheessa ja siihen sitten loppuikin 'jäkätys'. Ajattelinkin näin sanoa murrosiän(pahan sellaisen)kokeneen nuoren pojan näkökulmasta, että ei se vanhempien puhuminen mitään auta.. ei, arestit on helppo väistää, ei vain mene kotiin jne(ei myöskään hyvä vaihtoehto), sanon ihan suoraan että ainoa rangaistus mikä todella tuntuu oli se kun en sitten saanut enään yhtään rahaa! Se oli niin vittumaista että en keksi edes sanoja kuvaamaan sitä. Äitini sanoi minulle että niin kauan kun tahti ei vaihdu ei tule senttiäkään, ja pisti lompakon piiloon aina etten varastaisi rahaa. Siihen sitten jotenkin havahduin, aloin tajuamaan mitä paskaa olinkaan luonut ympärilleni ja saanut aikaan! Nykyisin paljon viisaampana, toivoa ja jaksamista kaikille äideille/isille =)

16v poika kirjoitti:

Terve! Olen itse 16v poika, isäni on alkoholisti, ja asun äitini kanssa kaksin, olen ollu melkoinen ongelma nuori vielä vuosi sitten.. Karkailin, ryyppäsin, varastelin, tein graffitia, lintsasin, poltin pilveä ja tein kaikkea mahdollista mikä oli kiellettyä ja ns "jännää". Ei siinä yksinhuoltaja äitini mitään saanut aikaan, sain henkisen ylivoiman häneen jossain vaiheessa ja siihen sitten loppuikin 'jäkätys'. Ajattelinkin näin sanoa murrosiän(pahan sellaisen)kokeneen nuoren pojan näkökulmasta, että ei se vanhempien puhuminen mitään auta.. ei, arestit on helppo väistää, ei vain mene kotiin jne(ei myöskään hyvä vaihtoehto), sanon ihan suoraan että ainoa rangaistus mikä todella tuntuu oli se kun en sitten saanut enään yhtään rahaa! Se oli niin vittumaista että en keksi edes sanoja kuvaamaan sitä. Äitini sanoi minulle että niin kauan kun tahti ei vaihdu ei tule senttiäkään, ja pisti lompakon piiloon aina etten varastaisi rahaa. Siihen sitten jotenkin havahduin, aloin tajuamaan mitä paskaa olinkaan luonut ympärilleni ja saanut aikaan! Nykyisin paljon viisaampana, toivoa ja jaksamista kaikille äideille/isille =)

Lue lisää

Kiitos tästä viestistä. Hyvä saada tänne nuorenkin oma kommentti.

Olen itsekin aikoinani ollut tosi rämäpää nuori, sinun nuoruus kuulosti tutulle. Samoin poikamme isä vietti villin nuoruuden. Pelkäsimme ehkä siksi jotain tällaista tapahtuvaksi.

Nyt siis olemme kaiken tämän keskellä, poika tule ja menee miten huvittaa viikollakin, kommunikointi tapahtuu kiroillen ja huutaen, säännöt on tehty rikottaviksi, kaverit on kuulemma hänen perheensä, koulu ei vois vähempää kiinnostaa, tupakka maistuu ja viikonloppuna yleensä juodaan.

Olemme aivan avuttomia tällä hetkellä.
Meillä on ollut aina kotiintuloajat ja tietyt säännöt, viikkorahan eteen on täytynyt pienempänä pitää huone siistinä ja vanhempana tehdä joku pikku kotityö. Puhumme avoimesti kotona että rakastamme toisiamme, läheisyys on aina ollut tärkeää perheessä. Pojalle on hankittu jos millaista vekotinta huoneeseensa. Nyt kuitenkaan millään ei ole enään mitään väliä.

Olemme yrittäneet hyvällä ja pahalla, pettymys seuraa aina kun luulemme että nyt on kaikki suht hyvin. Varpaillaan täytyy olla jatkuvasti. Puhumisesta ei tule mitään, heti hirveä ottelu, jos jokin ei mene miten poikamme sen haluisi menevän.
Olemme jo miettineet jotain lyhyt aikaista sijoitusta, mutta pelottaa jos siitä on enemmän hallaa kuin hyötyä pojallemme. Sattuu vaan niin paljon kun katsoo, kun rakas ihminen tuhoaa elämäänsä ja kun sille on yrittänyt antaa kaiken tarvittavan.

Odotan vaan päivää koska tämä painajainen loppuu. Ei jaksasi enään itkeä.

16v poika kirjoitti:

Terve! Olen itse 16v poika, isäni on alkoholisti, ja asun äitini kanssa kaksin, olen ollu melkoinen ongelma nuori vielä vuosi sitten.. Karkailin, ryyppäsin, varastelin, tein graffitia, lintsasin, poltin pilveä ja tein kaikkea mahdollista mikä oli kiellettyä ja ns "jännää". Ei siinä yksinhuoltaja äitini mitään saanut aikaan, sain henkisen ylivoiman häneen jossain vaiheessa ja siihen sitten loppuikin 'jäkätys'. Ajattelinkin näin sanoa murrosiän(pahan sellaisen)kokeneen nuoren pojan näkökulmasta, että ei se vanhempien puhuminen mitään auta.. ei, arestit on helppo väistää, ei vain mene kotiin jne(ei myöskään hyvä vaihtoehto), sanon ihan suoraan että ainoa rangaistus mikä todella tuntuu oli se kun en sitten saanut enään yhtään rahaa! Se oli niin vittumaista että en keksi edes sanoja kuvaamaan sitä. Äitini sanoi minulle että niin kauan kun tahti ei vaihdu ei tule senttiäkään, ja pisti lompakon piiloon aina etten varastaisi rahaa. Siihen sitten jotenkin havahduin, aloin tajuamaan mitä paskaa olinkaan luonut ympärilleni ja saanut aikaan! Nykyisin paljon viisaampana, toivoa ja jaksamista kaikille äideille/isille =)

Lue lisää

Tuo on ihan kuin meidän perheestä, mutta sillä erotuksella, että poika reagoi siihen että rahaa en pyydettäessä anna. Hän ilmoittaa vaan että no kai se on si varastettava kaupoista. Äitinä koen sen hirveänä asiana, ja haluan välttää moiset asiat - olenkin vain sanonut että jos niin toimii, niin on itse vastuussa teoistaan ja tulevaisuudessa voi jäädä joku hyvä työpaikka saamatta moisen takia, mutta pojan vastaus on "mitä väliä" .... en tiedä varastaisiko hän todella, mutta jo ajatuskin kauhistuttaa. Mikään ei tunnu tehoavan.

meilläkin nuoria kirjoitti:

Edellisen kirjoittajan käsitys nuorista yleensä tuntui niin kielteiseltä. Jos ajatellaan, että ainoa keino pitää nuori kaidalla tiellä on huuto ja sanktiot, niin silloin suhteen rakentaminen onkin tuhoon tuomittu.

Ehkä olen väärä henkilö ottamaan tuohon kantaa, koska itse olen päässyt niin helpolla kolmen kivan murrosikäiseni kanssa eikä ole omaa kokemusta millaista se pahimmillaan voi olla. mutta kun olen seurannut useiden tuttava- ja sukulaisperheiden tilanteita, niin olen joutunut huomaamaan, että niissä perheissä joissa on hyvin tiukat rajat kasvatuksessa, on pahempi tilanne murrosiässä. Eikä vika ole siinä etteivät nämä vanhemmat olisi yrittäneet tai rakastaneet lapsiaan.

Tuntuukin, että kun vanhemmat yrittävät liikaa ja liian tiukasti, niin silloin seuraa ongelmia. Nuori alkaa luonnostaan taistella vastaan ja uhmasta tehdä sitä mistä huudetaan ja mikä on liian jyrkästi kielletty. Ja kun nuori huomaa että hänestä ajatellaan pahaa, niin hän haluaakin sitten olla paha.

Rajoista puhutaan niin paljon nykyään, mutta pelkkä rajojen asettaminen ei näytä tuottavan toivottua tulosta. Minä panisin etusijalle luottamuksen siihen että nuori on järkevä, arvostelukykyinen, luotettava ja kiva ja ihana. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Keinoista: Ainakin yhden ystäväperheeni kohdalla pitkästä ja väliin turhauttavastakin perheterapiasta oli lopulta onnellinen lopputulos. Siellä esim. tekivät sopimuksia käytännön tilanteisiin, mihin eivät ilman ulkopuolista olisi enää lukkiutuneessa tilanteessaan pystyneet.

Omia keinojani: Puhua nuoren kanssa muustakin kuin ongelmista, myös äidin tai isän omista asioista siis vastavuoroista uskoutumista ja tutustumista. Antaa itse käytännössä esimerkkiä siitä millaisiksi välimme haluan. Luottamus, vaikka joskus pelottaisikin. Ja kummankaan osapuolen ei tarvii olla täydellinen.

Lue lisää

Se ei aina tosielämässä menekään niin.Itse on koettu,että samassa sisarusparvessa on helppoja murkkuja ja sitä täysin toista ääripäätä.Mitä teet,kun lapseesi luottaen uskot että se sieltä tulee kotiin ihan ok kunnossa,mutta huomaatkin että horjuu humalassa.Lasteni opettajakin kertoi joskus ennen murrosikää,että vanhemman ei aina tarvitse ihan sinisilmäisesti uskoa joka sanaa tai ainakin voi tarkastaa,pitääkö juttu paikkansa.
Nuoret on aika kekseliäitä ja tietyssä iässä nuori on melkoinen laumaeläin ja vanhemman velvollisuus on myös pitää silmänsä auki eikä vaan luottaa sokeasti.
Olen saanut tästä ihan faktatietoa,kun jo aikuiset lapseni ovat kertoneet murrosiän juttujaan,joista minulla oli ollut ihan eri käsitys.Näistä kertoivat sen takia,etten olisi niin blondi kun nuorimmat tulevat murrosikään.

miisa kirjoitti:

kirjotit: niin olen joutunut huomaamaan, että niissä perheissä joissa on hyvin tiukat rajat kasvatuksessa, on pahempi tilanne murrosiässä.

Meillä kotona on ollut löysä kuri, mutsi on ostanut bisset ja tupakat. Kotiintuloaikoja ei ole ollut moneen vuoteen. En nyt sano, että viinaa kannetaan litratolkulla tms, mutta aina sai parit siiderit viikonlopuksi. Bileitä ollaan saatu pitää. Siis huomaa pointti: ei tiukkoja rajoja. Tottakai mekin ilmoitetaan (useimmiten), jos jäädään jonnekin yöksi.
Mutta mutta...Siskoni on M:n ylioppilas, viisas ja vastuuntuntoinen, ei juonut nuorempana, minä keskimmäinen menen miten sattuu, lukion kyllä käynyt ja kuopus veljemme polttaa pilveä ja ryyppää keskellä viikkoa, eikä ole peruskoulun jälkeen tehnyt mitään. Missä siis vika, kun perheen lapsista tullut näin erilaisia? Toinen vastuuntuntoinen ja toista ei kiinnosta pätkääkään.

Lue lisää

Jotenkin tietenkin kuulostaa loogiselta.Jos ei ole tiukkoja rajoja tai siis rajoja ei ole ollenkaan,niin kai niitä riitojakin on vähemmän,kun ei ole mitään riideltävää.Mutta pointti onkin siinä,pitääkö vanhempien vaan elää niin,ettei riitoja syntyisi.Tässä tapuksessahan vastuu murrosiästä selviämiseen sysätään pelkästään lapsen harteille,vaikka aikuisen pitäisi ottaa se vastuu.
Ja eroja tosiaan on,jos on hyvin itsenäinen ja vastuuntuntoinen nuori,mikäs siinä,hyvinhän se menee.Mutta jos onkin hyvin kaveripiiristä riippuvainen,liian sosiaalinen,kaikkeen mukaan menevä altis nuori,silloin tarvittaisiin se aikuinen,joka asettaa ne rajat,jos nuori ei itse ymmärrä omaa parastaan siinä iässä.
Oikea tapa ei siis ole se,että nuori tekee mitä haluaa ja sitten vanhemmat syyttää nuorta ,kun kaikki on pielessä.Missä oli vanhempi silloin,kun rajoja tarvittu ois.

toinen kanta kirjoitti:

Se ei aina tosielämässä menekään niin.Itse on koettu,että samassa sisarusparvessa on helppoja murkkuja ja sitä täysin toista ääripäätä.Mitä teet,kun lapseesi luottaen uskot että se sieltä tulee kotiin ihan ok kunnossa,mutta huomaatkin että horjuu humalassa.Lasteni opettajakin kertoi joskus ennen murrosikää,että vanhemman ei aina tarvitse ihan sinisilmäisesti uskoa joka sanaa tai ainakin voi tarkastaa,pitääkö juttu paikkansa.
Nuoret on aika kekseliäitä ja tietyssä iässä nuori on melkoinen laumaeläin ja vanhemman velvollisuus on myös pitää silmänsä auki eikä vaan luottaa sokeasti.
Olen saanut tästä ihan faktatietoa,kun jo aikuiset lapseni ovat kertoneet murrosiän juttujaan,joista minulla oli ollut ihan eri käsitys.Näistä kertoivat sen takia,etten olisi niin blondi kun nuorimmat tulevat murrosikään.

Lue lisää

miksi nostaa näitä vanhoja ketjuja,,.,

meilläkin nuoria kirjoitti:

Edellisen kirjoittajan käsitys nuorista yleensä tuntui niin kielteiseltä. Jos ajatellaan, että ainoa keino pitää nuori kaidalla tiellä on huuto ja sanktiot, niin silloin suhteen rakentaminen onkin tuhoon tuomittu.

Ehkä olen väärä henkilö ottamaan tuohon kantaa, koska itse olen päässyt niin helpolla kolmen kivan murrosikäiseni kanssa eikä ole omaa kokemusta millaista se pahimmillaan voi olla. mutta kun olen seurannut useiden tuttava- ja sukulaisperheiden tilanteita, niin olen joutunut huomaamaan, että niissä perheissä joissa on hyvin tiukat rajat kasvatuksessa, on pahempi tilanne murrosiässä. Eikä vika ole siinä etteivät nämä vanhemmat olisi yrittäneet tai rakastaneet lapsiaan.

Tuntuukin, että kun vanhemmat yrittävät liikaa ja liian tiukasti, niin silloin seuraa ongelmia. Nuori alkaa luonnostaan taistella vastaan ja uhmasta tehdä sitä mistä huudetaan ja mikä on liian jyrkästi kielletty. Ja kun nuori huomaa että hänestä ajatellaan pahaa, niin hän haluaakin sitten olla paha.

Rajoista puhutaan niin paljon nykyään, mutta pelkkä rajojen asettaminen ei näytä tuottavan toivottua tulosta. Minä panisin etusijalle luottamuksen siihen että nuori on järkevä, arvostelukykyinen, luotettava ja kiva ja ihana. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Keinoista: Ainakin yhden ystäväperheeni kohdalla pitkästä ja väliin turhauttavastakin perheterapiasta oli lopulta onnellinen lopputulos. Siellä esim. tekivät sopimuksia käytännön tilanteisiin, mihin eivät ilman ulkopuolista olisi enää lukkiutuneessa tilanteessaan pystyneet.

Omia keinojani: Puhua nuoren kanssa muustakin kuin ongelmista, myös äidin tai isän omista asioista siis vastavuoroista uskoutumista ja tutustumista. Antaa itse käytännössä esimerkkiä siitä millaisiksi välimme haluan. Luottamus, vaikka joskus pelottaisikin. Ja kummankaan osapuolen ei tarvii olla täydellinen.

Lue lisää

Vaikka sinulla ei olisikaan ollut ongelmia omien lapsiesi/nuoriesi kanssa..ei se tarkoita sitä että vain teillä tehtiin kaikki asiat oikein,ja muissa perheissä on epäonnistuttu kun murrosikäinen oireilee.
Eräskin Perheterapeutti(fiksu mies kaikin puolin)sanoi että "jos murrosiässä ei oireile, se oireilu tapahtuu sitten aikuisena..ja silloin se on jo paljon pahempaa"..itse siis otan ennemmin vastaan murrosikäisen oireilut kuin aikuisen työkaverin kenkkuilun.

Murrosikä on kasvamista,aikuisuuden opettelua..rajojen koettelemista, oman itsensä etsimistä.Jos naisella vaihdevuodet koettelee..voi vain kuvitella miltä nuoresta tuntuu kun kaikki ottaa koville..ja tuntuu ettei kukaan ymmärrä.Myös sillä on merkitystä missä asuu..maalla ne ongelmat eivät näyttäydy aivan samalla tavoin kuin keskikaupungin nuorella..sekin onko eroperheen/uusperheen nuori..ja millaisia ne kaverit ovat..tai jollei ole ketään kaveria jolle mieltään purkaa.Nuorten yksinäisyys ei ole outo ilmiö tänä päivänä.
Yleistää ei voi,ei saa eikä pidäkään..kaikki ovat omia uniikkeja ihmisen alkuja.

Omilla lapsilla/nuorilla(viisi lasta siis minulla)on ollut rajat,ja rakkautta jaettu ..on kehuttu,puhuttu,keskusteltu ja kannustettu..siltikin omat nuoret ovat murrosiässä olleet aivan painajaismaisia..mutta murrosiän ohi mentyä heistä on tullut aivan ihania nuoria, fiksuja..ja todellisia selviytyjiä/menestyjiä.

Kun nuorella on oikein pinna tiukalla,ja tavarat/sanat sinkoilee..ei siinä paljon nätisit puhuminen auta.On vain hillittävä itsensä, ja odotettava kunnes tilanne laukeaa..ja sitten kun on se hyvä hetki..sitten vasta jutellaan asiat.mutta edelleenkään ei murrosikäinen kykene ymmärtämään miltä siitä vanhemmasta sillä hetkellä tuntui, ei nuori osaa asettua aikuisen asemaan..eikä aikuisen tunnetilaan.
Sanotaanhan että lapsen aivot kasvaa 19 ikävuoteen saakka, ja todellakin tuntuu siltä kuin jotkin piuhat ei aina nuorella yhdistyisi..sama levy jumittaa ja pahasti!

Tokihan lapsen/murrosikäisen kanssa voi/pitääkin keskustella..mutta ei omia asioitaan pidä liiaksi murrosikäiselle kertoa..se vain kuormittaa heitä.Aikuisten asiat ovat aina aikuisten asioita..ja se tilanne jossa äitistä tai isästä tulee "kaveri"lapselle,ei ole koskaan hyvä yhdistelmä.
Auktoriteettia pitää sopivassa määrin olla..ne kaverit ovat nuorella ihan muualla.
(Mietin vain tilannetta jossa raivostunut teini heittelee huonekaluja, ja äiti kulkee perässä ja kertoo vain omista asioistaan..siis ketä kiinnostaa??????)

Jos kasvavalla lapsella ei ole aikuista rajoja asettelemassa..miten lapsi/nuori tietää oikean ja väärän eron?Kuitenkin lapsi/nuori vasta opettelee elämisen alkeita ja tarvitsee aikuista tueksi ja vastuun kantamaan.

Perheterapiaan on useamman vuoden jonot, ainakin omassa kotikaupungissa..ja yleensä se apu pitäisi saada välittömästi.MUTTA apua ei saa perheeseen jossa ei ole minkäänlaista päihdeongelmaa.Jos vanhemmilla olisi ongelmia..se olisi ainoa keino saada oireilevalle nuorelle apua.

Onneksi oma tyttäreni ei kiroile koskaan,ei istuksi iltaa kaupungilla,ei käytä päihteitä ja on aina illat/yöt kotona..siltikin hänen kanssaan probleemia tulee.Voin silti ymmärtää niitä vanhempia joilla tuo em. on hyvinkin yleistä(sen tilanteet/hädän hetket koin aikoinaan poikani kanssa)..ei sitä aikuisen huolta ja hätää ymmärrä kukaan muu kuin toinen vanhempi joka on saman tilanteen läpikäynyt.

Voimia, ja jaksamista murkkujen vanhemmille!

16v poika kirjoitti:

Terve! Olen itse 16v poika, isäni on alkoholisti, ja asun äitini kanssa kaksin, olen ollu melkoinen ongelma nuori vielä vuosi sitten.. Karkailin, ryyppäsin, varastelin, tein graffitia, lintsasin, poltin pilveä ja tein kaikkea mahdollista mikä oli kiellettyä ja ns "jännää". Ei siinä yksinhuoltaja äitini mitään saanut aikaan, sain henkisen ylivoiman häneen jossain vaiheessa ja siihen sitten loppuikin 'jäkätys'. Ajattelinkin näin sanoa murrosiän(pahan sellaisen)kokeneen nuoren pojan näkökulmasta, että ei se vanhempien puhuminen mitään auta.. ei, arestit on helppo väistää, ei vain mene kotiin jne(ei myöskään hyvä vaihtoehto), sanon ihan suoraan että ainoa rangaistus mikä todella tuntuu oli se kun en sitten saanut enään yhtään rahaa! Se oli niin vittumaista että en keksi edes sanoja kuvaamaan sitä. Äitini sanoi minulle että niin kauan kun tahti ei vaihdu ei tule senttiäkään, ja pisti lompakon piiloon aina etten varastaisi rahaa. Siihen sitten jotenkin havahduin, aloin tajuamaan mitä paskaa olinkaan luonut ympärilleni ja saanut aikaan! Nykyisin paljon viisaampana, toivoa ja jaksamista kaikille äideille/isille =)

Lue lisää

moi! olen 11.v kohta 12.v tyttö. Mulla oli kakkosella ongelmia kouluun menemisen kanssa, mutta kun kävin jonkun hiton hoitajan kanssa puhumassa vanhempieni kanssa niin se jotenkin meni pois. Nyt vitosella mulla on vaara jäädä luokalle koska en jaksa lukea kokeisiin en tee läksyjä ja olen ollut yli 70 tutia pois tänä keväänä. aamuisin en vain lähde koulun väitän että on mahakipeä, Mutta oikeasti se johtuu tressistä jota koulu mulle antaa? Saan kotiarestia usein ja se tuntuu mulle, rahan poisto ei niinkään tunnu. Oon oikeasti tosi herkkä ihminen ja itken usein itseni puolesta. Mua on uhattu lastenkodilla! Aloitin meikkaamisen ilman lupaa ja energiajuomien juomisen. Alkoholiin ja tupakkaan en turvaudu! Mulla on kolmen kaverin muodostama ryhmä. Olen ranskan kielen luokalla ja sitä opettaa opettaja jota en kertakaikkiaan siedä enää kauaa. Saan huonoja numeroita kokeesta ja vaara jäädä luokalle. Vanhemmat sanovat että saan lopettaa ranskan vasta ylä-asteelle mentyäni. Mutta aion pitää pääni siinä, että lopetan sen jo tänä vuonna. Jos joku olisi mua neuvomaan niin olisin kiitollinen! Jaksamisia!!!

12.v tyttö kirjoitti:

moi! olen 11.v kohta 12.v tyttö. Mulla oli kakkosella ongelmia kouluun menemisen kanssa, mutta kun kävin jonkun hiton hoitajan kanssa puhumassa vanhempieni kanssa niin se jotenkin meni pois. Nyt vitosella mulla on vaara jäädä luokalle koska en jaksa lukea kokeisiin en tee läksyjä ja olen ollut yli 70 tutia pois tänä keväänä. aamuisin en vain lähde koulun väitän että on mahakipeä, Mutta oikeasti se johtuu tressistä jota koulu mulle antaa? Saan kotiarestia usein ja se tuntuu mulle, rahan poisto ei niinkään tunnu. Oon oikeasti tosi herkkä ihminen ja itken usein itseni puolesta. Mua on uhattu lastenkodilla! Aloitin meikkaamisen ilman lupaa ja energiajuomien juomisen. Alkoholiin ja tupakkaan en turvaudu! Mulla on kolmen kaverin muodostama ryhmä. Olen ranskan kielen luokalla ja sitä opettaa opettaja jota en kertakaikkiaan siedä enää kauaa. Saan huonoja numeroita kokeesta ja vaara jäädä luokalle. Vanhemmat sanovat että saan lopettaa ranskan vasta ylä-asteelle mentyäni. Mutta aion pitää pääni siinä, että lopetan sen jo tänä vuonna. Jos joku olisi mua neuvomaan niin olisin kiitollinen! Jaksamisia!!!

Lue lisää

No itseasiassa mulla on alkanut mennä paremmin. Ranskan opettaja on ollut mukava minulle ja olen alkanut saada parempia numeroita. kaveriporukastani olen ylpeä. koska emme asettele rajoja. On vain yksi elämä, enkä haaskaa sitä!

väsynyt äiti kirjoitti:

Heips!

Kyllä on yritetty kaikki mahdollinen mutta kun mikään ei tunnu enään menevän perille. Tälläkin viikolla Neiti ei pitänyt kotiintuloajoista kertaakaan kiinni vaikka lupas ja vannoi tulevansa sovittuna aikana. To-pe välisenä yöllä oli ties missä ja pe aamulla lähti kouluun ja tuli tänään sunnuntaina illalla kotiin.

Et revi siitä sitten huumoria. Tää on tosi mukavaa elämää jo. Siis suoraansanoen mulla rupee ihan oikeasti jo v**** niin paljon et... Helvetti soikoon!

Olen sitten vaikka kuinka inhottava äiti tahansa, mutta mun on pakko saada se mukula johonkin sijoitettu ennenkun oma mieleterveys rupee prakaamaan.

Lue lisää

Ossota kun lapsesi täyttää 18v niin silloin voit sanoa että jos ei noudateta säävtäjä niin hommaappa oma asunto ja myös maksaa elämisen ja niin edelleen. Kun tyttäresi käy koulunsa huonosti ja päätyy huonosti palkattuun työhon niin voit muöhemmin kuitata että sinä yritit mutta mikään ei mennyt perille ja niin edelleen. Tyttäresi kyllä edestään löytää kun vanhenee ja kun koulut huonosti käynyt niin sitten saa pienellä palkalla kituuttaa loppuelämänsä. Itsellä 16v tytär ja näin miehen' aika helpolla päästy mutta olen antanut luottamusta niin ei tartte joka asiasta tapella mutta kyllä murrosikäisellä pinna menee aika heerkästi ja niin edelleen. Liian tiukat rajat on ihan perseestä ja kun olen yhden kaverin tapaa kasvattaa niin kyllä ongelmia tyttärensä kanssa on mutta välillä ihan nipottamisesta johtuu.

Hyvä kysymys. Olen samaa itsekin miettinyt. Äidin harteille laitetaan aika paljon. Ja kun menee pieleen tai ei jaksa, syyttävät sormet osoittavat äitiä. Mutta missä isä???

kiitos kirjoitti:

Hyvä kysymys. Olen samaa itsekin miettinyt. Äidin harteille laitetaan aika paljon. Ja kun menee pieleen tai ei jaksa, syyttävät sormet osoittavat äitiä. Mutta missä isä???

Lue lisää

Yksi ongelmista onkin isä. Tyttäreni oikea isä ei halua tietää koko ongelmasta - ei halua yhtään mitään - ei koko lasta. Niinä viikonloppuina kun tyttäreni on isänsä luona, hän saa tehdä suurinpiirtein mitä vain. Heillä kun ei ole mitään rajoja – sen kun lähtee vain kaupungille hillumaan.

Olen keskustellut tyttäreni kanssa useamman kerran erilaisista asuinvaihtoehdoista ja hän itse haluaisi kokeilla asua isänsä luona.
Mutta mitä teet kun isä ei halua hänet sinne. Sanoo vain ettei sellaista päivää tule, että he asuisivat saman katon alla!

Kasvatusisä on aina ollut enemmän ”isä” (jo 14 vuotta), kuin biologinen isä on ikinä ollut. Mutta kun tytär on pienestä asti, biologisen isänsä tukemana, huutaa kasvatusisälleen päin naamaa ”et sä voi mua määrätä”. Jaksamista ja ymmärtämistä on kuitenkin riittänyt - mutta rajansa siinäkin. Lapselle on tehty aina selväksi että oli aikuinen ketä tahansa (esim opettaja, isovanhemmat, äiti, isä tai isäpuoli) on toteltava.

Kävimme maanantaina neuvottelemassa tilanteesta isän ja tyttären kanssa sosiaalitoimistossa ja saimme sovittu että tyttö asuu kahden viikon jaksoissa vuorotellen vanhempien luonna. Eli nyt tyttäreni pääsee aina kahdeksi viikoksi isänsä luokse. Isälle tämä oli kyllä kova paikka - mutta olkoon sillä ottakoon myös vastuunsa tässä asiassa.

Mutta tämä on vain väliaikainen ratkaisu - se mitä 2kk päästä tapahtuu on täysin auki. Tytär on myös sosiaalihuollon puolesta tarkkailussa ja hän saa myös keskusteluapua jossa yritetään löytää ratkaisumalleja ongelmiin.

Asiat vain on ajautunut aikamoiseen umpikujaan kun en voi luottaa häneen yhtään. Valehtelemista on jatkuvasti niin paljon etten usko enään yhtään mitään mitä tyttö päästää suustaan. Luottamus on
totaalisesti kadonnut. Ei tässä elämässä pärjää valheilla ja totuuden vääristelyillä.

Ottaa vain päähän se kun nyt kun likka on pistänyt kaksi perhettä täysin sekaisin, niin hän on tyytyväinen oloonsa. Hän on saanut sitä mitä halusi, omiensa sanojensa mukaan. Suoraan sanoen v***** se että nyt hän istuu huoneessaan kuuntelemassa musiikkia, niin kun ei mitään olisi koskaan ollutkaan. Ihan niin kun minun pitäisi olla loputtoman pitkäpinnainen...

Voi kun vois pikakelata ainakin 3-6 kk eteenpäin ja katso mikä tilanne on ja jatkaa pikakelaamista tarvittaessa.

väsynyt äiti kirjoitti:

Yksi ongelmista onkin isä. Tyttäreni oikea isä ei halua tietää koko ongelmasta - ei halua yhtään mitään - ei koko lasta. Niinä viikonloppuina kun tyttäreni on isänsä luona, hän saa tehdä suurinpiirtein mitä vain. Heillä kun ei ole mitään rajoja – sen kun lähtee vain kaupungille hillumaan.

Olen keskustellut tyttäreni kanssa useamman kerran erilaisista asuinvaihtoehdoista ja hän itse haluaisi kokeilla asua isänsä luona.
Mutta mitä teet kun isä ei halua hänet sinne. Sanoo vain ettei sellaista päivää tule, että he asuisivat saman katon alla!

Kasvatusisä on aina ollut enemmän ”isä” (jo 14 vuotta), kuin biologinen isä on ikinä ollut. Mutta kun tytär on pienestä asti, biologisen isänsä tukemana, huutaa kasvatusisälleen päin naamaa ”et sä voi mua määrätä”. Jaksamista ja ymmärtämistä on kuitenkin riittänyt - mutta rajansa siinäkin. Lapselle on tehty aina selväksi että oli aikuinen ketä tahansa (esim opettaja, isovanhemmat, äiti, isä tai isäpuoli) on toteltava.

Kävimme maanantaina neuvottelemassa tilanteesta isän ja tyttären kanssa sosiaalitoimistossa ja saimme sovittu että tyttö asuu kahden viikon jaksoissa vuorotellen vanhempien luonna. Eli nyt tyttäreni pääsee aina kahdeksi viikoksi isänsä luokse. Isälle tämä oli kyllä kova paikka - mutta olkoon sillä ottakoon myös vastuunsa tässä asiassa.

Mutta tämä on vain väliaikainen ratkaisu - se mitä 2kk päästä tapahtuu on täysin auki. Tytär on myös sosiaalihuollon puolesta tarkkailussa ja hän saa myös keskusteluapua jossa yritetään löytää ratkaisumalleja ongelmiin.

Asiat vain on ajautunut aikamoiseen umpikujaan kun en voi luottaa häneen yhtään. Valehtelemista on jatkuvasti niin paljon etten usko enään yhtään mitään mitä tyttö päästää suustaan. Luottamus on
totaalisesti kadonnut. Ei tässä elämässä pärjää valheilla ja totuuden vääristelyillä.

Ottaa vain päähän se kun nyt kun likka on pistänyt kaksi perhettä täysin sekaisin, niin hän on tyytyväinen oloonsa. Hän on saanut sitä mitä halusi, omiensa sanojensa mukaan. Suoraan sanoen v***** se että nyt hän istuu huoneessaan kuuntelemassa musiikkia, niin kun ei mitään olisi koskaan ollutkaan. Ihan niin kun minun pitäisi olla loputtoman pitkäpinnainen...

Voi kun vois pikakelata ainakin 3-6 kk eteenpäin ja katso mikä tilanne on ja jatkaa pikakelaamista tarvittaessa.

Lue lisää

Ei ihme että olet väsynyt eikä ihme että tyttö reagoi noin voimakkaasti kun ajatellaan oman isän suhtautumista. Nuoresta varmasti tuntuu lohduttomalta tulla noin torjutuksi. Onneksi isäpuoli on tytölle myös isä, tytön vastustuksestakin huolimatta. On sillä joka tapauksessa paljon merkitystä että isäpuoli ei kuitenkaan torju tyttöä, ja sille pohjalle voisi rakentaa jotain.

Toivottavasti kahden viikon tauot antavat sinulle voimia olla kärsivällinen ja löytää ja kaivaa esille tytön positiivisia puolia. Sinultahan, ja isäpuolelta, vaaditaan kaksinkertaista jaksamista ja pinnaa, kun oma isä noin vetäytyy. Sekin vähän herättää uskoa parempaan jos tyttö nyt on oloonsa tyytyväinen, rauhottuu ja uhma vähenee? Voisi tarjoutua hetkiä jolloin vanhat asiat vois pyyhkiä pois - vaikka voi olla vaikeaa äidillekin - ja ikäänkuin aloittaa uusi alku.

Yleensähän aina jossakin on se käännekohta, jolloin asiat alkavat mennä parempaan päin, ja siihen auttaa vuosi vuodelta nuoren aikuistuminen. Ihmisiä niistä yleensä lopulta tulee, nyt vain yritetään olla polttamatta siltoja väliltä.

väsynyt äiti kirjoitti:

Yksi ongelmista onkin isä. Tyttäreni oikea isä ei halua tietää koko ongelmasta - ei halua yhtään mitään - ei koko lasta. Niinä viikonloppuina kun tyttäreni on isänsä luona, hän saa tehdä suurinpiirtein mitä vain. Heillä kun ei ole mitään rajoja – sen kun lähtee vain kaupungille hillumaan.

Olen keskustellut tyttäreni kanssa useamman kerran erilaisista asuinvaihtoehdoista ja hän itse haluaisi kokeilla asua isänsä luona.
Mutta mitä teet kun isä ei halua hänet sinne. Sanoo vain ettei sellaista päivää tule, että he asuisivat saman katon alla!

Kasvatusisä on aina ollut enemmän ”isä” (jo 14 vuotta), kuin biologinen isä on ikinä ollut. Mutta kun tytär on pienestä asti, biologisen isänsä tukemana, huutaa kasvatusisälleen päin naamaa ”et sä voi mua määrätä”. Jaksamista ja ymmärtämistä on kuitenkin riittänyt - mutta rajansa siinäkin. Lapselle on tehty aina selväksi että oli aikuinen ketä tahansa (esim opettaja, isovanhemmat, äiti, isä tai isäpuoli) on toteltava.

Kävimme maanantaina neuvottelemassa tilanteesta isän ja tyttären kanssa sosiaalitoimistossa ja saimme sovittu että tyttö asuu kahden viikon jaksoissa vuorotellen vanhempien luonna. Eli nyt tyttäreni pääsee aina kahdeksi viikoksi isänsä luokse. Isälle tämä oli kyllä kova paikka - mutta olkoon sillä ottakoon myös vastuunsa tässä asiassa.

Mutta tämä on vain väliaikainen ratkaisu - se mitä 2kk päästä tapahtuu on täysin auki. Tytär on myös sosiaalihuollon puolesta tarkkailussa ja hän saa myös keskusteluapua jossa yritetään löytää ratkaisumalleja ongelmiin.

Asiat vain on ajautunut aikamoiseen umpikujaan kun en voi luottaa häneen yhtään. Valehtelemista on jatkuvasti niin paljon etten usko enään yhtään mitään mitä tyttö päästää suustaan. Luottamus on
totaalisesti kadonnut. Ei tässä elämässä pärjää valheilla ja totuuden vääristelyillä.

Ottaa vain päähän se kun nyt kun likka on pistänyt kaksi perhettä täysin sekaisin, niin hän on tyytyväinen oloonsa. Hän on saanut sitä mitä halusi, omiensa sanojensa mukaan. Suoraan sanoen v***** se että nyt hän istuu huoneessaan kuuntelemassa musiikkia, niin kun ei mitään olisi koskaan ollutkaan. Ihan niin kun minun pitäisi olla loputtoman pitkäpinnainen...

Voi kun vois pikakelata ainakin 3-6 kk eteenpäin ja katso mikä tilanne on ja jatkaa pikakelaamista tarvittaessa.

Lue lisää

....omaa tarinaa lukisi, tiedän tunteesi. Siksi haluankin toivottaa jaksamista, ja pakkohan sen on jossain kohtaa loppua...

villikon äiti kirjoitti:

Ei ihme että olet väsynyt eikä ihme että tyttö reagoi noin voimakkaasti kun ajatellaan oman isän suhtautumista. Nuoresta varmasti tuntuu lohduttomalta tulla noin torjutuksi. Onneksi isäpuoli on tytölle myös isä, tytön vastustuksestakin huolimatta. On sillä joka tapauksessa paljon merkitystä että isäpuoli ei kuitenkaan torju tyttöä, ja sille pohjalle voisi rakentaa jotain.

Toivottavasti kahden viikon tauot antavat sinulle voimia olla kärsivällinen ja löytää ja kaivaa esille tytön positiivisia puolia. Sinultahan, ja isäpuolelta, vaaditaan kaksinkertaista jaksamista ja pinnaa, kun oma isä noin vetäytyy. Sekin vähän herättää uskoa parempaan jos tyttö nyt on oloonsa tyytyväinen, rauhottuu ja uhma vähenee? Voisi tarjoutua hetkiä jolloin vanhat asiat vois pyyhkiä pois - vaikka voi olla vaikeaa äidillekin - ja ikäänkuin aloittaa uusi alku.

Yleensähän aina jossakin on se käännekohta, jolloin asiat alkavat mennä parempaan päin, ja siihen auttaa vuosi vuodelta nuoren aikuistuminen. Ihmisiä niistä yleensä lopulta tulee, nyt vain yritetään olla polttamatta siltoja väliltä.

Lue lisää

en ihmettele että tyttäresi käyttäytyy noin, jos isä ei halua nähdä häntä. Kun olin nuorempi, ala-asteiköinen, oma isäni oli aina ryyppäämässä, soitteli kännissä että tulen käymään ensi viikolla ja plää plää. Jos hän tuli käymään, hän oli kännissä. Näimme häntä ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Se satutti, sillä ennenkuin vanhempani erosivat, olis ns. isän tyttö. Vieläkään en voi tätä hyväksyä, toisaalta vihaan isääni vaikka nyt hänen uuden naisensa avulla olemme nähneet useammin.
Purin kaiken vihan ja kiukun äitiini, jolla oli täysi työ kolmen samaan aikaan murrosikäisen kanssa. Huusimme ja riitelimme ihan joka päivä, en jaksanut välittää säännöistä. Ehkä halusin huomiota, sillä isältäni en sitä saanut.
Yhtenä päivänä päätin, etten anna isäsuhteen häiritä elämääni, jos hän ei mua rakasta, ei sitten. En luota häneen, ei kiinnosta jos hän ryyppää. Pilatkoon oman elämänsä, mutta tekisin mitä vain jos hän olisi kunnon isä edes veljelleni. Onneksi tämä uusi naisystävä on ihana ja puhuu usein äitini kanssa broidin ongelmista (huumeet, ei koulussa, ryyppäys).

Heips!

En todella loukkaantunut. Totesit että tyttö on jo 17v. Sepäs se. Sen ikäinen pitäisi jo käyttätyä vastuullisesti. Mutta kun ei. Eikä sen ikäistä nyt voi mihinkään liekaankaan laittaa.

Tuntuu vain että murheet kaatuu totaalisesti niskaan eikä sitä jaksaisi yhtään. Kunhan päivä kerrallaan jaksaa niin hyvä olis. Olo on kokoajan kuin olisi jättänyt aivot narikkaan, pää on ihan totaalisen tyhjä. Mieli teksisi vain nukkua eikä aamulla jaksaisi millään nousta.

Onneksi olemme saamassa nyt ihan oikeasti apua sos. tädiltä. He eivät ilmeisesti uskoneet minua aikaisemmin, mutta nyt itse nähtyään likan touhuja, he puuttuvat jo asiaan. Harmi vain että aina pitää mennä liian pitkälle ennenkun apua saa. Tuntuu jotenkin hullulta että ettei edes itse pyytämällä sitä tahdonut saada. Mutta onneksi siihen on tulossa nyt muutos.

väsynyt äiti kirjoitti:

Heips!

En todella loukkaantunut. Totesit että tyttö on jo 17v. Sepäs se. Sen ikäinen pitäisi jo käyttätyä vastuullisesti. Mutta kun ei. Eikä sen ikäistä nyt voi mihinkään liekaankaan laittaa.

Tuntuu vain että murheet kaatuu totaalisesti niskaan eikä sitä jaksaisi yhtään. Kunhan päivä kerrallaan jaksaa niin hyvä olis. Olo on kokoajan kuin olisi jättänyt aivot narikkaan, pää on ihan totaalisen tyhjä. Mieli teksisi vain nukkua eikä aamulla jaksaisi millään nousta.

Onneksi olemme saamassa nyt ihan oikeasti apua sos. tädiltä. He eivät ilmeisesti uskoneet minua aikaisemmin, mutta nyt itse nähtyään likan touhuja, he puuttuvat jo asiaan. Harmi vain että aina pitää mennä liian pitkälle ennenkun apua saa. Tuntuu jotenkin hullulta että ettei edes itse pyytämällä sitä tahdonut saada. Mutta onneksi siihen on tulossa nyt muutos.

Lue lisää

Lukiessani tyttäresi toilailuja oman murkkuni pienet irtiotot tuntuvat todella lieviltä. Vaikutat olevan jo vakavan masennuksen partaalla. Onko sinulle itsellesi luvassa tukea mistään vai oletko hädässäsi edes huomannut miettiä omaa hyvinvointiasi? Sinä tarvitset ehdottomasti jonkun apua, että jaksat vaikean elämänvaiheen yli. Jos ei läheisistä aikuisista saa riittävästi tukea, yritä löytää ammattiauttajaa.

Apua äidillekin kirjoitti:

Lukiessani tyttäresi toilailuja oman murkkuni pienet irtiotot tuntuvat todella lieviltä. Vaikutat olevan jo vakavan masennuksen partaalla. Onko sinulle itsellesi luvassa tukea mistään vai oletko hädässäsi edes huomannut miettiä omaa hyvinvointiasi? Sinä tarvitset ehdottomasti jonkun apua, että jaksat vaikean elämänvaiheen yli. Jos ei läheisistä aikuisista saa riittävästi tukea, yritä löytää ammattiauttajaa.

Lue lisää

Mä taidan olla juuri tollainen ongelmanuori. Saan vanhempani aina riitelemään keskenään. Mutta en mä siihen pyri. En todellakaan. Mun elämä on ollut kolme vuotta täyttä helvettiä, jatkuvaa taistelua. Olen ollut masentunut, mulla on syömishäiriö, juon, poltan, käytän viinaa ja lääkkeitä sekaisin. Mietoja huumeitakin on käytetty. Mä vihaan juomista, mutta mä sorrun aina juomaan. Mä en voisi kuvitellakkaan meneväni esim. discoon ilman mieletöntä juomista ennen sitä. Ja toi mua ärsyttää, mä oon oikeasti pilannut mun elämäni, just viinan takia.
syömishäiriö mulla on, koska en jaksanut enää kuunnella jokapäiväisiä läskihuutoja. Ei ne edes kohdistuneet muhun nuo huudot, mutta olin surullinen muiden puolesta. Jos mun miesasiat olivat huonosti, se oli "lihavuuteni" syytä.Loppuen lopuksi en jaksanut käydä enää koulussa, kokeisiin en lukenut ja viellä vähemmän tein läksyjä. Mitä vanhemmat teki??He huusivat, eivät voineet ymmärtää minua.
Sitten masennuin, koska en jaksanut enää, jouduin sairaalaan ja lääkkeeni vahvenivat. Niitä mä sitten viikonloppulomilla vedin viinan kanssa, jotta olisin jaksanut. Pää oli ihan sekaisin.
Nyt olen pilannut juomiseni takia, kaikki mun miessuhteeni. Mä en kestä enää, mutta sairaalaan en mene enää takaisin! En ikinä!

Hei kaikille ja kiitos kannustavista sanoistanne.

Vuodesta 2003 lähtien on tapahtunut paljon. Tilanne saatiin lopulta lauettu sos.toimen avulla - tyttö saatiin Turvatalon kautta asumaan soluasuntoon kahden aikuisen nuoren naisen kanssa.

Nyt aikuisena tyttärelläni on työpaikka ja tosi ihana avopuoliso. Elämä on hyvässä jamassa.

Voimia teille kaikille murkkujen vanhemmille. Kyllä niistä ongelmanuorista tulee loppujenlopuksi ihan hyviä aikuisia - elämä vaan tuntuu potkivan oikein olan takaa päähän välillä. En edes muista miten itse jaksoin tuon kaiken läpi. Hengissä selvisin kuitenkin ja olen täysissä sielun ja ruumin voimissa :-)

Miten teille muille vanhemmille kuuluu, jotka silloin "tappelivat" murkkujensa kanssa?

ei enää väsynyt äiti kirjoitti:

Hei kaikille ja kiitos kannustavista sanoistanne.

Vuodesta 2003 lähtien on tapahtunut paljon. Tilanne saatiin lopulta lauettu sos.toimen avulla - tyttö saatiin Turvatalon kautta asumaan soluasuntoon kahden aikuisen nuoren naisen kanssa.

Nyt aikuisena tyttärelläni on työpaikka ja tosi ihana avopuoliso. Elämä on hyvässä jamassa.

Voimia teille kaikille murkkujen vanhemmille. Kyllä niistä ongelmanuorista tulee loppujenlopuksi ihan hyviä aikuisia - elämä vaan tuntuu potkivan oikein olan takaa päähän välillä. En edes muista miten itse jaksoin tuon kaiken läpi. Hengissä selvisin kuitenkin ja olen täysissä sielun ja ruumin voimissa :-)

Miten teille muille vanhemmille kuuluu, jotka silloin "tappelivat" murkkujensa kanssa?

Lue lisää

Hei!

Mukava kuulla, että asiat ovat tolallaan.
Meidän perheessä 18 v. lukiolaispoika, koulunkäynti ei maistu. Valehtelee asioita esim. juuri koulunkäynnistä, poissaoloista yms. Alko-ongelmaa ei mielestäni ole, viikonloppuisin saattaa ottaa kavereiden kanssa tai baarissa, kotona viihtyy ihan mukavasti.

Ongelmana on tosiaan tuo koulunkäynti, sekä tietokoneen käyttö yömyöhään ja pahimpana tuo asioista valehtelu. Mm. koulusta ja koneen käytöstä sovittu ja neuvoteltu jo useamman kerran ja yhteistuumin ollaan sopimukseen päästy. Sopimus pitää ehkä n. viikon ja sitten lähtee taas lipsumaan. Rahahanat on pistetty kiinni (rahaa on yleensä saanut tehtyjä hommia vastaan) ja kaikenlaisia muitakin rangaistuksia kokeiltu.

Nyt ajattelin toteuttaa uhkaukseni eli jos asiat ei ala sujumaan sovitulla tavalla menköön töihin ja alkakoon maksaa vuokraa. Kännykkäliittymän laitan myös kiinni, hankkikoon sitten oman kun kykenee. Alkaa olla omat voimavarat lopussa on "aikuisen" ihmisen kanssa pitää mokomista asioista taistella. Jos ei itse ymmärrä omaa parastaan niin mennään sitten kovimman kautta, omahan on valintansa.

Miten teillä muilla, onko vastaavia kokemuksia? Olisi mukavaa kuulla muidenkin ajatuksia ja ratkaisuja tällaisessa ongelmassa.
Tuntuu tosi typerältä että täysi-ikäinen voi käyttäytyä noin lapsellisesti, ilmeisesti murkkuikä tuli myöhässä.

äiti minäkin kirjoitti:

Hei!

Mukava kuulla, että asiat ovat tolallaan.
Meidän perheessä 18 v. lukiolaispoika, koulunkäynti ei maistu. Valehtelee asioita esim. juuri koulunkäynnistä, poissaoloista yms. Alko-ongelmaa ei mielestäni ole, viikonloppuisin saattaa ottaa kavereiden kanssa tai baarissa, kotona viihtyy ihan mukavasti.

Ongelmana on tosiaan tuo koulunkäynti, sekä tietokoneen käyttö yömyöhään ja pahimpana tuo asioista valehtelu. Mm. koulusta ja koneen käytöstä sovittu ja neuvoteltu jo useamman kerran ja yhteistuumin ollaan sopimukseen päästy. Sopimus pitää ehkä n. viikon ja sitten lähtee taas lipsumaan. Rahahanat on pistetty kiinni (rahaa on yleensä saanut tehtyjä hommia vastaan) ja kaikenlaisia muitakin rangaistuksia kokeiltu.

Nyt ajattelin toteuttaa uhkaukseni eli jos asiat ei ala sujumaan sovitulla tavalla menköön töihin ja alkakoon maksaa vuokraa. Kännykkäliittymän laitan myös kiinni, hankkikoon sitten oman kun kykenee. Alkaa olla omat voimavarat lopussa on "aikuisen" ihmisen kanssa pitää mokomista asioista taistella. Jos ei itse ymmärrä omaa parastaan niin mennään sitten kovimman kautta, omahan on valintansa.

Miten teillä muilla, onko vastaavia kokemuksia? Olisi mukavaa kuulla muidenkin ajatuksia ja ratkaisuja tällaisessa ongelmassa.
Tuntuu tosi typerältä että täysi-ikäinen voi käyttäytyä noin lapsellisesti, ilmeisesti murkkuikä tuli myöhässä.

Lue lisää

Tyttäreni pikkuveli toimi samalla tavalla kuin sinun poikasi. Tosiaan, pistimme kovaa kovaa vastaan. Aikuinen ihmisen on otettava vastuuta ihan eri tavalla asioista kuin vielä lapsen. Poika suuttui niin paljon, että muutti kaverinsa kanssa kimppa-asuntoon. Kaikki meni vähän aikaa hyvin, kunnes huomasi, ettei sitä rahaa tuu ikkunoista ja ovista sisälle.

Lopulta poika palasi kotiin ja tehtiin selväksi, ettei se koti ole mikään täysihoitola (silloin 19v).
Poika kävi töissä ja sovittiin, että pieni summa (50e/kk) maksetaan ns. vuokraa kotiin. Summa sisältää laajakaistaliittymän ja tietenkin ruuat ja pyykinpesut yms. Järjestely ei kelvannut kuin pari kuukautta nuorelle miehelle ja hän muutti taas takaisin kaverinsa luokse.

Nyt armeijan käynneennä ja viisastuneena tulee jo toimeen omillaan. Mutta ei se kivuton tämä itsenäistyminen näytä olevan. Vielä olisi pari murrosikäistä kotona, mutta heidän kanssaan ei ole ainakaan vielä ollut mitään ongelmia. Toisaalta jokainen lapsi on erilainen luonteeltaan joten sisaruksia ei voi verrata toisiinsa.

Kaikista asioista selviää kunhan aikaa vaan menee. Parasta olisi jos voisi aikuisena nämä murrosiän ja itsenäistymiseen liittyvät ongelmat pikakelata yli.

ei enää väsynyt äiti kirjoitti:

Tyttäreni pikkuveli toimi samalla tavalla kuin sinun poikasi. Tosiaan, pistimme kovaa kovaa vastaan. Aikuinen ihmisen on otettava vastuuta ihan eri tavalla asioista kuin vielä lapsen. Poika suuttui niin paljon, että muutti kaverinsa kanssa kimppa-asuntoon. Kaikki meni vähän aikaa hyvin, kunnes huomasi, ettei sitä rahaa tuu ikkunoista ja ovista sisälle.

Lopulta poika palasi kotiin ja tehtiin selväksi, ettei se koti ole mikään täysihoitola (silloin 19v).
Poika kävi töissä ja sovittiin, että pieni summa (50e/kk) maksetaan ns. vuokraa kotiin. Summa sisältää laajakaistaliittymän ja tietenkin ruuat ja pyykinpesut yms. Järjestely ei kelvannut kuin pari kuukautta nuorelle miehelle ja hän muutti taas takaisin kaverinsa luokse.

Nyt armeijan käynneennä ja viisastuneena tulee jo toimeen omillaan. Mutta ei se kivuton tämä itsenäistyminen näytä olevan. Vielä olisi pari murrosikäistä kotona, mutta heidän kanssaan ei ole ainakaan vielä ollut mitään ongelmia. Toisaalta jokainen lapsi on erilainen luonteeltaan joten sisaruksia ei voi verrata toisiinsa.

Kaikista asioista selviää kunhan aikaa vaan menee. Parasta olisi jos voisi aikuisena nämä murrosiän ja itsenäistymiseen liittyvät ongelmat pikakelata yli.

Lue lisää

Kiitos kannustuksesta. Helpottaa kun tietää ettei ole ainut joka näiden ongelmien kanssa painiskelee.

Ei varmaankaan auta muu kuin tehdä kovennetun suunnitelman mukaan mikäli meno ei muutu. Meidän pojalla ei tosin tietääkseni ole esim. yksinasuvia kavereita, joiden luokse voisi mennä tilapäisesti asumaan jos ovet paukkuen kotoa lähtee. Pahalta tuntuu se tietysti tuntuu jos näin käy ja huoli on pojan pärjäämisestä vaikka aikuinen onkin.

Harmittaa vietävästi tuo kouluasia, toivottavasti järki löytyy ettei heitä kahta vuotta ihan hukkaan. Nyt on 3. vuosi menossa ja kirjoitukset aikaisintaan vuoden päästä syksyllä kun kursseja on jäänyt suorittamatta.

ei enää väsynyt äiti kirjoitti:

Hei kaikille ja kiitos kannustavista sanoistanne.

Vuodesta 2003 lähtien on tapahtunut paljon. Tilanne saatiin lopulta lauettu sos.toimen avulla - tyttö saatiin Turvatalon kautta asumaan soluasuntoon kahden aikuisen nuoren naisen kanssa.

Nyt aikuisena tyttärelläni on työpaikka ja tosi ihana avopuoliso. Elämä on hyvässä jamassa.

Voimia teille kaikille murkkujen vanhemmille. Kyllä niistä ongelmanuorista tulee loppujenlopuksi ihan hyviä aikuisia - elämä vaan tuntuu potkivan oikein olan takaa päähän välillä. En edes muista miten itse jaksoin tuon kaiken läpi. Hengissä selvisin kuitenkin ja olen täysissä sielun ja ruumin voimissa :-)

Miten teille muille vanhemmille kuuluu, jotka silloin "tappelivat" murkkujensa kanssa?

Lue lisää

Mukava kuulla että teillä sujui asiat loppujen lopuksi hyvin! Tekstisi antoi toivoa, että meilläkin sujuisi joskus paremmin. Kiinnostuin myös mainitsemastasi turvatalosta ja sossuista, että on pakko kysyä, miten onnistuit hakemaan apua? Meidän tyttö muistuttaa aikalailla omaasi silloin muutama vuosi sitten. Tupakoi, ryyppää, varastelee, karkailee, haistattelee ym.. On myös erittäin kova kiroilemaan. Mitkään puheet ei auta, koulu menee päin hel*ettiä.. Hylättyjä satelee, lintsaa.. Koululta yritimme saada apua, he lupasivat olla yhteydessä sossuihin, mutta vieläkään ei ole tullut apun apua ja kuitenkin yli vuosi on kulunut.. Ei tule apua vaikka tyttö haistattelee päivät pitkät opettajille koulussa. He vain kirjoittavat meille lapun ja pyytävät juttelemaan tytölle. (Joka ei tietenkään kuuntele eikä välitä..) Ongelmana myös, että tyttö on kovin nuori iältään.. Hän alkoi "kovistelemaan" jo 10-vuoden ikäisenä ja siitä se vain paheni ja paheni... Tyttö on nyt 14 ja puhuu kavereitten kanssa jo panemisesta!!
Meillä alkaa olla voimat lopussa.. Mikään ei auta, mistään ei tule apua vaan on yritettävä pärjätä itse. En osaa sanoa onko kasavatuksessa ollut vikaa, perheessä kuitenkin yhteensä 4 lasta, tämä 14vuotias on perheen nuorin, 3 muuta ovat ollut kunnollisia kuin mikäkin!
En enää jaksa puhua, en valittaa enkä huutaa. Teksisi mieli vaan antaa tytön mennä miten huvittaa ja toivoa, että tyttö oppisi käyttäytmään ajan myötä, kuulostaa välinpitämättömältä, mutta minkäs teet?? Ja sitten kun kokoajan on hirveä pelko, että hänelle sattuu jotain..

ei jaksa enää.. kirjoitti:

Mukava kuulla että teillä sujui asiat loppujen lopuksi hyvin! Tekstisi antoi toivoa, että meilläkin sujuisi joskus paremmin. Kiinnostuin myös mainitsemastasi turvatalosta ja sossuista, että on pakko kysyä, miten onnistuit hakemaan apua? Meidän tyttö muistuttaa aikalailla omaasi silloin muutama vuosi sitten. Tupakoi, ryyppää, varastelee, karkailee, haistattelee ym.. On myös erittäin kova kiroilemaan. Mitkään puheet ei auta, koulu menee päin hel*ettiä.. Hylättyjä satelee, lintsaa.. Koululta yritimme saada apua, he lupasivat olla yhteydessä sossuihin, mutta vieläkään ei ole tullut apun apua ja kuitenkin yli vuosi on kulunut.. Ei tule apua vaikka tyttö haistattelee päivät pitkät opettajille koulussa. He vain kirjoittavat meille lapun ja pyytävät juttelemaan tytölle. (Joka ei tietenkään kuuntele eikä välitä..) Ongelmana myös, että tyttö on kovin nuori iältään.. Hän alkoi "kovistelemaan" jo 10-vuoden ikäisenä ja siitä se vain paheni ja paheni... Tyttö on nyt 14 ja puhuu kavereitten kanssa jo panemisesta!!
Meillä alkaa olla voimat lopussa.. Mikään ei auta, mistään ei tule apua vaan on yritettävä pärjätä itse. En osaa sanoa onko kasavatuksessa ollut vikaa, perheessä kuitenkin yhteensä 4 lasta, tämä 14vuotias on perheen nuorin, 3 muuta ovat ollut kunnollisia kuin mikäkin!
En enää jaksa puhua, en valittaa enkä huutaa. Teksisi mieli vaan antaa tytön mennä miten huvittaa ja toivoa, että tyttö oppisi käyttäytmään ajan myötä, kuulostaa välinpitämättömältä, mutta minkäs teet?? Ja sitten kun kokoajan on hirveä pelko, että hänelle sattuu jotain..

Lue lisää

Ei "Ei jaksa enää..."

Otin silloin itse yhteyttä sosiaalisihteeriin. Asuimme aika pienellä paikkakunnalla, joten asiat luisti tämän suhteen hyvin. Ei tarvinnut käydä monessa eri paikassa. Sossun kautta tyttö pääsi Turvataloon ja myös koulun kuraattori ja siellä oleva jokus nuorisosossu tms. auttoi asiassa. Kun tyttö asui Turviksessa pidimme muutaman viikon välein aina palaveria, että missä mennään ja mitä kuuluu. Nämä oli hyvin tärkeitä, koska en nähnyt tytärtäni muuta kuin näissä tilanteissa.

Ota yhteyttä sosiaalityöntekijän ja kerro, että olet itsekin ihan loppu saatika, että tyttärenne tarvitsee apua. Tarvitsette koko perhe tukea sosiaalitoimen, perheneuvolan yms. kautta. Vaikka niissä on raskasta välillä juosta, niin se, että joku oikeasti kuuntelee ja tukee sekä ainakin yrittää ymmärtää auttaa paljon. Jo pelkästään se, että saa puhua jonkun kanssa asiasta auttaa.

Ajattelin aikaisemmin, että on perheessä joku vika jos kaikki ei mee hyvin, mutta nyt tiedän paremmin. Jokainen ihminen on oma yksilönsä eikä sitä voi millään kasvatuksella, kotioloilla tms. loppujenlopuksi kovinkaan paljon vaikuttaa jos lapsi/nuori päättää itse tehdä jotain ihan muuta. Aina ei vaan mene niin kuin on ajatellut ja joskus tuntuu vaan siltä, että elämä potkii päähään oikein olan takaa. On vaan jaksettava ja muistettava, että huomenna on uusi päivä ja kun aikaa menee tarpeeksi, nuoresta tulee aikuinen. Kyllä murkkuiästä selviää sekä nuoret itse ja heidän vanhemmat.

Oikein paljon voimia ja halauksia sinulle ja jaksamista ennenkaikkeaan :-)

ei jaksa enää.. kirjoitti:

Mukava kuulla että teillä sujui asiat loppujen lopuksi hyvin! Tekstisi antoi toivoa, että meilläkin sujuisi joskus paremmin. Kiinnostuin myös mainitsemastasi turvatalosta ja sossuista, että on pakko kysyä, miten onnistuit hakemaan apua? Meidän tyttö muistuttaa aikalailla omaasi silloin muutama vuosi sitten. Tupakoi, ryyppää, varastelee, karkailee, haistattelee ym.. On myös erittäin kova kiroilemaan. Mitkään puheet ei auta, koulu menee päin hel*ettiä.. Hylättyjä satelee, lintsaa.. Koululta yritimme saada apua, he lupasivat olla yhteydessä sossuihin, mutta vieläkään ei ole tullut apun apua ja kuitenkin yli vuosi on kulunut.. Ei tule apua vaikka tyttö haistattelee päivät pitkät opettajille koulussa. He vain kirjoittavat meille lapun ja pyytävät juttelemaan tytölle. (Joka ei tietenkään kuuntele eikä välitä..) Ongelmana myös, että tyttö on kovin nuori iältään.. Hän alkoi "kovistelemaan" jo 10-vuoden ikäisenä ja siitä se vain paheni ja paheni... Tyttö on nyt 14 ja puhuu kavereitten kanssa jo panemisesta!!
Meillä alkaa olla voimat lopussa.. Mikään ei auta, mistään ei tule apua vaan on yritettävä pärjätä itse. En osaa sanoa onko kasavatuksessa ollut vikaa, perheessä kuitenkin yhteensä 4 lasta, tämä 14vuotias on perheen nuorin, 3 muuta ovat ollut kunnollisia kuin mikäkin!
En enää jaksa puhua, en valittaa enkä huutaa. Teksisi mieli vaan antaa tytön mennä miten huvittaa ja toivoa, että tyttö oppisi käyttäytmään ajan myötä, kuulostaa välinpitämättömältä, mutta minkäs teet?? Ja sitten kun kokoajan on hirveä pelko, että hänelle sattuu jotain..

Lue lisää

Kuulostaa NIIN tutulta, täällä perheessä noita murkkuja on vielä 2 yhtäaikaa (15 ja 16v tytöt ja minä yh- äiti). Nyt on mukaan tullut omassa kodissamme järjestettyjä kotibileitä joissa on tapahtunut "random" ilmiö ja tavaraa heitelty parvekkeelta, viinaa, tupakkaa, seksiä (MINUN sängyssä!!!) ym :(

Viime kesänä jopa pikkusisko 7v oli otettu mukaan kun lähdettiin "juomaan". Itse teen vuorotöitä ja joudun olemaan paljon viikonloppuisin töissä ja nyt on tilanne se että viikon päästä mennä sosiaalit. juttusille... ei jaksa enää...

pirkko72 kirjoitti:

Kuulostaa NIIN tutulta, täällä perheessä noita murkkuja on vielä 2 yhtäaikaa (15 ja 16v tytöt ja minä yh- äiti). Nyt on mukaan tullut omassa kodissamme järjestettyjä kotibileitä joissa on tapahtunut "random" ilmiö ja tavaraa heitelty parvekkeelta, viinaa, tupakkaa, seksiä (MINUN sängyssä!!!) ym :(

Viime kesänä jopa pikkusisko 7v oli otettu mukaan kun lähdettiin "juomaan". Itse teen vuorotöitä ja joudun olemaan paljon viikonloppuisin töissä ja nyt on tilanne se että viikon päästä mennä sosiaalit. juttusille... ei jaksa enää...

Lue lisää

Vanha, mutta niin ajankohtainen ketju. Kun yhdellä ongelmat helpottaa, tilanteet ratkeaa, jossain on jo äiti, joka etsii apua. Minä olen yksi heistä; kohta 15vuotta täyttävän tytön äitinä olen joutunut lähes kaikkeen mitä tässä ketjussa on puhuttu. Sillä erotuksella, että teini itse ratkaisi, lähti nuorisokotiin. Meidän väliset asiat eivät vaan sillä parane; tuntuu kuin teini olisi tässäkin pettänyt, hän oli se joka löi, käänsi selän eikä hänellä ollut kanttia ottaa kissaa pöydälle, puhua, keskustella, sopia ja tehdä toisin, vaan tänne jäi pattitilanne:

huone edelleen kuin kaatopaikka; valehtelematta vuoden huone on ollut siivoamatta, mutta nyt teinin ei tarvitse kömpiä kaatopaikalleen, vaan hänellä on pikkusievä huonesijaispaikassa eikä sen siivoamiseen mene kuin hetki. Pyykkiä kaatopaikan lattialla on röykkiö; nuorisokodilla käydään ostamassa uutta vaatetta, kun entistä ei kuulema ole. Sanoin, että ennen vaateostoksia olisi hyvä käydä selvittämässä tuo kasa, siinä on ihan varmasti ainakin muutama ihan pitokelpoinen vaate, pitäisi vaan lajitella ja huolehtia puhtaaksi.
Lintsaaminen on lieventynyt koulussa pelleilyksi: oppitunneilla voi kuunnella poppia korvanapeista, meikata ja piirrellä animeja. Koevastaukset on KVG- tyylisiä, mutta sen verran riittää pelinaista, ettei hanki luvattomia poissaoloja, niistä kun on sanktiona "koti-ilta".

Tekisi mieli tehdä samoin: kääntää selkä, antaa olla, olla välittämättä. Tekisi mieli päättää, että ole v--ttu missä tykkäät, minunkin on oikeus jatkaa elämääni, eikä minun asiani ole soitella perään, kertoa, että ikävöin häntä, tai yrittää kysellä kuulumisia, kun vastaukset on luokkaa "tjaa, oliks muuta? "